Umami muualla Facebook

Julkaistu 9. 3. 2018 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Pääsiäinen tulee – ole valmis!

Herkullinen Liedellä lehti on taas ilmestynyt. Ohjeet houkuttelevat koristelemaan kotia keväiseksi ja valmistamaan hyvää ruokaa.

Miltä kuulostaisi Cappuccino-karitsa? Tai kuten lehden kansikuvassa valmistaa herkullisia kananmunantäytteitä ja saada helposti näyttävä tarjoiluvati perheelle tai vieraille.

Itselläni on tapana koristella kotiin ortodoksista pääsiäistunnelmaa, vaikka en ortodoksi olekaan. Nautin sen edustamasta runsaasta kauneudesta. Kaivan kaapista esiin venäläistyyliset perintökristallit ja merkatut pöytäliinat. Tapana on jo vuosien ajan ollut koristella koti munilla, niin maalatuilla kuin makeisillakin. Niitä on ripustettu myös ruokapöydän yläpuolelle kattoon. Lastenlapsille piilotetaan saksalaiseen tyyliin pääsiäispupun tuomia namuja, joita he sitten saavat etsiä.

Ihanaa! Aurinko lämmittää, räystäät tippuvat ja pääsiäiseen mennessä on varmasti jo paljon linnunlaulua sekä kevät. Hankitaan ainekset hyvissä ajoin Lidlistä, namuja kaappiin virpojia ja koristelua varten sekä ruokia pakastimeen ja vältytään ruuhkilta.

Nouda Lidlin uusin Liedellä-lehti sekä luettelo pääsiäisen ajan tuotteista. Ohessa listaa uutuuksista. Mikä parasta, Lidlistä voi myös ostaa Reilun kaupan ja muita sertifioituja tuotteita.

Lidl tiedottaa:

Pääsiäisenä ostoskärryissä on juhlavia, arvokkaampia ruokia, leikkokukkia ja tietenkin suklaata.

Pääsiäinen on monelle suomalaiselle ruokajuhla, jolloin kaupasta ostetaan tavallista arvokkaampia liha- ja kalatuotteita sekä erilaisia juustoja ja hilloja. Kukkia ostetaan koristamaan kotia, ja pääsiäisen perinneherkut mämmi, pasha ja suklaamunat ovat luonnollisesti kysyttyjä. Jouluna ensi kertaa Lidlin valikoimassa nähty porotuotteiden valikoima on tarjolla kaikissa Suomen Lidleissä myös pääsiäisenä.

– Pääsiäisenä myydään arkea enemmän makeisia, mutta joulun myynteihin pääsiäisenä ei sentään ylletä. Kananmunien myynnissä on pieni piikki, ja luomukaritsanpaistista odotamme tämän pääsiäisen hittiä, Lidl Suomen osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs kertoo.

Kaikki Lidlin omien merkkien suklaat ovat jo vuoden 2017 alusta olleet sertifioituja, ja myös tänä pääsiäisenä myynnissä olevat Favorina-merkin pääsiäissuklaat sisältävät vain joko UTZ-sertifioitua tai Reilun kaupan kaakaota.

UUTUUKSIA JA AJANKOHTAISTA LIDLISSÄ

Milbona Pasharahka

Pääsiäisen perinneherkku kohtaa proteiinit pasharahkassa. Rasvaa 6,1 g / 100 g.
380 g / 1,59 €

Pohjolan Meijeri Kauraruoka 15 %

Ruoanlaitossa ruokakerman tapaan käytettävässä kauravalmisteessa on rasvaa 15 prosenttia. Maidoton ja maustamaton. Valmistettu kotimaisesta kaurasta Suomessa.
2,5 dl / 0,85 €

Favorina Pääsiäispupu

Herttainen pääsiäispupu maito-, valko- tai tummasta suklaasta. Fairtrade Cocoa Program -sertifioitua eli Reilun kaupan kaakaota.
150 g / 2,29 €

Favorina Pehmolelu-suklaa-lahjapakkaus

Söpössä lahjapakkauksessa on suklaata ja pehmolelu. Vaihtoehtoina sammakko ja pupu. Suklaassa on käytetty Reilun kaupan kaakaota.
133 g / 7,99 €

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa Lidl-myymälöitä on tällä hetkellä 172 Hangosta Sodankylään. Lidl Suomi Ky työllistää 5200 henkilöä, joille on tarjolla etenemis- ja uramahdollisuudet sekä Suomessa että ulkomailla. Lidl sai alkunsa Lounais-Saksassa 1930-luvulla perustetusta Lidl & Schwarz -yhtiön elintarviketukkuliikkeestä. Ensimmäiset Lidl-myymälät perustettiin 1970-luvulla ja kansainvälinen laajentuminen alkoi 1990-luvulla. Lidlin toiminta perustuu selkeään ja yksinkertaiseen konseptiin, joka mahdollistaa tuotteiden korkean laadun ja edullisen hinnan yhdistelmän. Lidl-myymälöitä on lähes kaikissa Euroopan maissa, joissa kaikissa Lidl toimii itsenäisinä tytäryhtiöinä. Ensimmäiset Lidl-myymälät Suomessa avattiin 29.8.2002.

www.lidl.fi


Aiheet: , , , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti