Umami muualla Facebook

Julkaistu 2. 8. 2018 Teksti Tiia Koskimies, kuvat /kuva Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Pikapaella

Pikapaella tästä tuli sen vuoksi, että kotikeittiössäni ei ole paellapannua. Valmistin sen pinnoitetussa kasarissa edullisista raaka-aineista, mutta hyvää siitä tuli silti.

Aikoinaan Bon Appétit ruokaohjelmaa ohjatessani minulla oli tilaisuus käydä Espanjassa moneen kertaan. Kuvasimme maan ruokakulttuuria päätoimittaja Matti Larreksen johdolla monelta kantilta. Hän on espanjan asiantuntija ja kirjoittanut sen ruokakulttuuristakin monta kirjaa mm. ruokasanakirjoja!

Meille suomalaisille Espanja tarkoittaa usein Kanarian saaria ja huomio Manner-Espanjastakin kiinnittyy yleensä aurinkorannikolle. Espanja on kuitenkin valtava maa ja jokaisella maakunnalla ovat omat ruokatraditionsa.

Portugalin pohjoispuolella sijaitseva merellinen Galicia on kuuluisa äyriäisistään. Katalonia cava-viinistä, Cantabria, Baskimaa, Katalonia, Extremadura, Andalusia, Kastilia-La Mancha sekä Murcia tulivat myös ruokapöytien kautta kuvausryhmälle tutuiksi. En tiennyt ennen matkoja sitäkään, että Ebro joen suistossa viljellään riisiä!

Paella on valencialainen ruokalaji, jota toki syödään muuallakin Espanjassa. Se on eräänlainen ”pyttipannu”, jonka sisältämät raaka-aineet vaihtelevat paikkakunnan mukaan. Joillakin seuduilla siinä on enemmän kalaa ja äyriäisiä, toisilla seuduilla siinä on myös lihaa.

Opin valmistamaan paellaa Espanjan valtion matkailutoimiston johtaja Jose Miguelin opastuksella. Aitoon paellaan saa käyttää vain tuoreita raaka-aineita ja valmistamiseen kuluu aikaa vähintään tunnin verran. Ostin Espanjasta 20 hengen paellapannun ja siinä olen mökillä kesäisin valmistanut paellaa isoille porukoille. Vieraat seuraavat mielellään ruoan valmistamista. Aperitiiviksi on tarjolla sangriaa.

Kesäiseen paellaan tulee mustekalaa, katkarapuja ja simpukoita. Nyt oli pakko oikaista, koska mustekalaa ei pakastimessa ollut.

Löysin kaupasta oheisen ”söpön” pussin risottoriisiä ja päätin tehdä paellasta pikaisen kaupunkiversion. Hyvältä tämäkin maistui, vaikka hieman jäin kaipaamaan siihen mustekalan makua.

Paellariisi on pyöreäjyväistä.

Pikapaella

3-4 annosta

1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen vihreitä pensaspapuja putsattuna ja pilkottuna (myös broccolini käy)
1/2 punaisesta, vihreästä ja keltaisesta paprikasta hienonnettuna
400 g:n pakkaukset maustamattomia porsaan- ja broilerinsuikaleita
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl paellariisiä, (myös Carnaroli ja puuroriisi käyvät)
4 1/2 dl kanalientä
2 dl tomaattimursketta
pussillinen kuorittuja katkarapuja sulatettuna ja valutettuna
sitruunaa

Kaada öljyä laakeaan paistokasariin, wokkipannuun tai vaikka teflonoituun pataan. (4-6 hengen paellapannuun, jos sellainen on) Jos käytät mustekalaa ja katkarapuja, kuullota niitä ensin öljyssä ja nosta sitten sivuun odottelemaan. Näin öljy saa itseensä äyriäisten makua. Pane pannuun seuraavaksi pavut ja kuullota. Sitten kuutioidut paprikat. Jatka kuullottelua välillä. Sen jälkeen paista porsaanlihan syyt kiinni. Sitten broilerinsuikaleet. Lisää tässä vaiheessa valkosipuli. Kuullota edelleen. Sitten on riisin vuoro. Kuullota sitä jonkin aikaa ja lisää kanalientä ja tomaattimurskaa. Hämmennä riisiä irti pohjasta ja lisää loppu kanaliemi erä kerrallaan. Hauduta hiljaisella tulella kunnes liemet ovat imeytyneet riisiin. Mausta suolalla. Sitä saa olla hieman reilummin tässä ruoassa. Tässä vaiheessa lisätään äyriäiset joukkoon kuumenemaan. Koristele ja mausta paella sitruunalla.

 


Aiheet: , , , ,

Kirjoita kommentti