Umami muualla Facebook

Julkaistu 21. 9. 2011 Teksti Tiia Koskimies Yksi kommentti Ruoka

Pastaa ja tattikastiketta

Mikä autuas tunne sienestäjälle onkaan kun osuu hyvään tattipaikkaan. Kiertelin kolmessakin metsikössä, mutta vasta neljännessä tärppäsi. Syksyn sateiden jälkeinen lämpöaalto oli nostanut muhkeita tatteja näkyviin.

Tämä ohje on viime vuodelta. Tänä vuonna sienistä ei ole ollut pulaa. Tatteja, kantarelleja ja suppiksia on ollut yllin kyllin. Tattipasta on sieniruokien klassikko.

Keräsin sekä herkku- että koivunpunikkitatteja. Pikaruoaksi valmistin luomupastalle hyvän kastikkeen. Yhdelle hengelle tuli reilu kastike yhdestä kiinteästä tatista. Eipä ihme, että tämä ruokalaji kuuluu italialaisten lempiruokiin. Yksinkertaista ja todella aromikasta. Tateissa on mukavan pehmeä ja pähkinäinen maku.

Tatteja ja pastaa

4 annosta

2-3 herkkutattia
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
2 dl ruokakermaa
Grana Padana -parmesaanijuustoa raasteena
tuoretta basilikaa

spagettia tai muuta pastaa maun mukaan

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paloittele tatit suupaloiksi. Kuullota sipuleita ensin öljyssä ja lisää sitten tattikuutiot. Kun ne ovat pehmenneet, lisää kermaa ja keitä kastike sakeaksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja kääntele kastike joukkoon. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja basilikasilppua.

Umamia elämäänne!

Aiheet: , , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Nam!

    Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 9. 2011 21.35

Kirjoita kommentti