Umami muualla Facebook

Julkaistu 30. 6. 2020 Teksti Tiia Koskimies, kuvat Tiia Koskimies Ei kommentteja Ruoka ja juoma

Uusia perunoita ja savukalaa 

Onni on niillä, joilla on oma pieni perunapelto. Minulla se on. Könyän vapun tietämissä veljeni muokkaamalle hiekkamultamaalle ja istutan perunat hartaudella vakoihin. Kun hyvin sattuu, saadaan satoakin.

Tänä vuonna istutin 20 kiloa Velox- lajiketta, jota Hakaniemen hallin vihanneskauppias Jukka Lavinto kokeiltavaksi suositteli. Olen vanhan Siikli-lajikkeen kannattaja. Se kasvaa hiekkamultamaassa keltaiseksi ja makoisaksi, mutta nyt kokeillaan sitten aivan uutta sorttia. Jukka sanoi Veloxin valmistuvan paitsi uudeksi perunaksi, myös keittoperunaksi samaan aikaan. 

Olen ollut aina kesällä onnessani, että ruoanlaitto on voinut alkaa omien perunoiden hakemisella pellosta. Silloin ne ovat maksimissaan 10 minuuttia vanhoja ja maku sen mukainen. Kuori on juuri nostetussa perunassa ohut ja helposti irtoava, rakenne kiinteä ja maku mukavan makeahko. Täydellinen perunanautinto, jota ei korvaa mikään. Säästän yli jääneet perunat ja käyn napsimassa suuhuni silloin tällöin.

emmi-kuorii-perunoita

Tiesittehän vanhan kansan hyvän perunankuorimiskonstin. Vasta maasta nostettuja perunoita pyöritellään kuivana pyöreällä kepillä ämpärissä. Silloin kuoret irtoavat hyvin. Vasta sen jälkeen ne huuhdellaan. Kuoren voi toki raaputtaakin pois, silloin perunoista tulee puhtaita – kuin kananmunia.

Uusien perunoiden keittämiseen on monta näkemystä. Pannaanko ne kylmään vai kuumaan veteen kiehumaan? Itse suosin kuumaan veteen panemista, silloin pintasolukko sulkeutuu nopeasti ja maku pysyy paremmin perunoiden sisällä. Suolaa käytän melko reippaasti keitinliemessä, samoin tillinvarsia. Jos keitän perunoita kalan lisäkkeeksi panen keitinveteen myös ruokalusikallisen voita. Kypsymisen seuraaminen on tarkkaa. Ärsyttävää, jos perunat jäävät hieman raaoiksi. Käytä ohutta haarukkaa tai piikkiä kypsyyden kokeiluun. Kaada vesi pois ja höyrytä perunoita vielä hetki liedellä, jotta niiden pinta kuivuu. Kääri sen jälkeen vielä vaikka puhtaaseen liinaan, jotta perunoiden pintakosteus ja lämpö pysyvät hyvin tallella.

Perunoiden lisäkkeiden eteen ei tarvitse nähdä paljon vaivaa. Valmiit sillit ja silakat ovat oivallista syötävää, tietenkin myös perinteinen graavilohi. Munakastike tai pesto maistuvat nekin mainioilta perunoiden kanssa.

Nuoriso kalastaa ja järjestää keskinäisiä kalastuskilpailuja. Meren syvänteistä ja karikoilta nousee kyrmyniska-ahvenia, joskus kuhaakin. Kaikki kalat savustetaan leppeässä lämmössä ja napostellaan perunoiden kanssa.

kalavati-3savukalavati-21
savustus-4
ruokailua-rannalla-91


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti