Köökkiin kokkaamaan

Sikke Sumari on järjestänyt suosittuja kokkauskursseja Saarenmaan Muhulla sijaitsevalla vanhalla kalastajatilallaan jo kolme vuotta, ja on nyt laajentanut toimintaansa Tallinnaan.
- NamiNamaste Muhussa on avoinna vain huhtikuusta syyskuuhun, mutta kysyntä on koko ajan kasvanut myös talvikuukausien osalta. Tämän johdosta päätimme yhtiökumppanini Indrek Kaselan kanssa avata kokkikoulun Tallinnan vanhaan kaupunkiin Pikk katu 42:een, jossa kursseja järjestetään vuoden ympäri, kertoo Sikke.
- Löysimme viime vuonna upean vanhan holvikattoisen tilan, jonka olemme nyt saaneet remontoitua valmiiksi. KÖÖK avautuu tutustumista varten 15.-16.9. kaikille kiinnostuneille avoimin ovin klo 11-21 molempina päivinä.
Kokkauskurssit kiinnostavat tavattomasti eestiläisiä, joille tällainen yhdessä olemisen ja tekemisen muoto on uutta. Suomalaisille KÖÖKissä yhdessä kokkaaminen mahdollistaa uudenlaisen tavan viettää aikaa Tallinnassa.
KÖÖKin keittiöön mahtuu n. 15 hengen ryhmä yhtaikaa kokkaamaan, ja jos ryhmä on suurempi, se jaetaan kahteen osaan. Toinen ryhmä voi syventyä viinin ihanaan maailmaan eestiläisen huippusommelierin Rein Kaselan johdolla tai valmistaa tuliaissuklaat yhdessä suklaataituri Annelin Viikin kanssa.
Kokkeja KÖÖKissä on useita, sekä eestiläisiä että suomalaisia. Eestiläisistä mm. Anni Arro, joka on kirjoittanut monta maassa ykkösiksi noussutta keittokirjaa sekä Toomas Lääts, joka on mestaroinut Tallinnan suositummissa ravintoloissa. Suomesta tiimiin kuuluu mm. jo Tony’s kokkikoulusta tuttu Lauri Hilli sekä Antti Vahtera, joka myös on lupautunut tarvittaessa seilaamaan naapurin puolelle.
KÖÖK | Pikk 42 | 10133 Tallinn | tel +372 6440 431 | fax +372 4660 497 | info@kook.fi| www.kook.fi
