Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 5. 2018 Teksti Uutuudet, kuvat Paulig 342 kommenttia Ruoka ja juoma

Äitienpäivä tuo valkovuokot Juhla Mokka -pakkauksiin Arvottu

Pauligin kevään uutuuskattaus sisältää italialaisesta voimakkaasta kahvista inspiraation saaneen samettisen uutuuspaahdon ja tuttuja suosikkeja uudistuneissa pakkauksissa. Jo perinteeksi muodostuneessa Juhla Mokka -kahvin äitienpäiväpakkauksessa kukkivat tänä vuonna kauniit valkovuokot.

Suomen suosituin kahvi, tekijöiden Juhla Mokka ilahduttaa jälleen jo perinteeksi muodostuneella äitienpäivä-teemapakkauksellaan. Tänä vuonna äitejä onnittelevaa pakkausta koristaa kaunis, keväinen valkovuokkokuvitus. Kuvitus näkyy vaaleapaahtoisessa Juhla Mokka -pakkauksessa. Teemapakkaus tulee kauppoihin huhtikuun puolivälissä ja on saatavilla niin kauan kuin pakkauksia riittää.

Vaaleapaahtoinen, vivahteikas Juhla Mokka sopii makupariksi erityisesti vaaleille leivonnaisille, joten äidin kanssa kannattaa nauttia herkulliset pullakahvit.

Paulig Espresso Passione – inspiraatio Italiasta, paahto Pauligilta

Voimakkaan italialaisen kahvin ystäviä hemmotellaan uudella Paulig Espresso Passionella. Tämän samettisen, syvän makean espresson suutuntuma on kermaisen pehmeä ja kahvissa on viipyilevä jälkimaku. Se on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä, korkealaatuisista keskiamerikkalaisista ja afrikkalaisista arabica-pavuista. Espresso Passione on Reilu Kauppa – ja Luomu-sertifioitu ja saatavilla 400 gramman papupakkauksessa.

Espresso on italiaa ja tarkoittaa nopeasti, henkilökohtaisesti juuri sinulle valmistettua juomaa. Se on pieni, voimakkaan makuinen kahvijuoma, jota käytetään myös muiden kahvijuomien, kuten cappuccinon, caffè latten ja mochaccinon valmistukseen. Paulig on valmistanut espressoja jo 1970-luvulta lähtien. Valikoimaan kuuluu Passionen lisäksi Espresso Originale.

Maustetut kahvit tarjoavat arkeen pieniä herkutteluhetkiä

Paulig Maustetut kahvit on sarja keskipaahtoisia kahvisekoituksia, joihin on lisätty ripaus eri makuja tuomaan kahvihetkeen herkullisia vivahteita. Tänä keväänä sarja siirtyy Paulig-brändin alle Robert Paulig Roasterylta ja saa uuden, raikkaan pakkausilmeen.

Makuvaihtoehtoja ovat vanilja (Paulig Vanilla Coffee), kardemumma (Paulig Oriental Coffee), hasselpähkinäsuklaa (Paulig Wienerwalzer Coffee) ja suklaa (Paulig Choco Coffee), jotka sopivat niin arjen pieniin herkutteluhetkiin kuin jälkiruokakahviksi juhliin. Maustettuja kahveja voi valmistaa sellaisenaan tai sekoittaa osaksi tavallista suodatinkahvia. Paulig Maustetut kahvit ovat saatavilla suodatinkahvijauhatuksella 200 gramman pakkauksissa. Niiden paahtoaste on 3.

Kahvihetkiä Muumien kanssa läpi vuodenaikojen

Paulig Moomin on sarja kahvisekoituksia, jotka vievät kahvihetkiin yhdessä Muumien kanssa läpi neljän vuodenajan. Kahveissa maistuvat minttuinen kevät, mustikkainen kesä, keskipaahtoinen syksy ja tummapaahtoinen talvi. Paulig Moomin -kahvisarja on saatavilla uudistuneissa, ihanan värikkäissä 200 gramman pakkauksissa suodatinjauhatuksella. Myös Muumi-kahvit siirtyvät uutena Paulig-brändin alle Robert Paulig Roasterylta.

Paulig Moomin Coffee Choco Mint on kevään retkiin sopiva, herkullinen minttusuklaan makuinen kahvisekoitus. Paulig Moomin Blueberry Coffeessa aidot luonnontuotteet, kahvi ja suomalainen mustikka, yhdistyvät eksoottisen makuiseksi kahviksi. Paulig Moomin Coffee Medium Roast Coffee on aromikkaan täyteläinen, keskipaahtoinen kahvisekoitus, jonka tunnelma vie kirpeisiin ja kuulaisiin syyspäiviin. Paulig Moomin Coffee Dark Roast Winter on pehmeän täyteläinen kahvisekoitus, joka sopii kaikille tumman kahvin ystäville ja lämmittää erityisesti kylmänä vuodenaikana.

Tiedotteessa esitellyt Pauligin kevään kahviuutuudet ovat saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Juhla Mokka -äitienpäiväpakkaus on saatavilla huhtikuun puolivälistä alkaen noin kuukauden ajan. Kauppojen hyllyiltä löytyy myös Pauligin Frezza-tuoteperheen uutuudet eli vegaaniset kahvijuomat, joista löytyy lisätietoja tästä linkistä.

Arvonta

Arvomme 3 kpl Pauligin uutuuskahvisettiä kaikkien kysymyksiin vastanneiden kesken 20. päivä toukokuuta.

Kysymykset:

  1. Kerro, mikä tässä esitellyistä Pauligin uutuuksista houkuttaa sinua eniten?
  2. Kerro, milloin ja missä nautit kahvista eniten, mitä Pauligin kahvia juot tai joit silloin?

Voittajat: Arvonnassa Pauligin uutuuskahvisetin voittivat: Seija60, Anne ja Suspe. Heille on ilmoitettu voitosta. Suurkiitokset kaikille muille osallistumisesta!

HUOM! Nimimerkki SUSPE, emme ole onnistuneet saamaan sinuun s-postitse yhteyttä. Voisitko ilmoittaa osoitteesi minulle, että voimme lähettää sinulle palkintosi: mervi.melasniemi@umami.fi.

Paulig-konsernista
Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteessa www.pauliggroup.com

Paulig-konsernin Kahvi-divisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, HoReCa-sektorille kuin työpaikoille Paulig Professional -liiketoimintayksikön kautta. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Paulig Brazil ja Paulig Mundo sekä kahvijuoma Paulig Frezza ja kaakaojuoma Paulig Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Presidentti ja Paulig Classic -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Tuorein tulokas kahvituoteperheeseen on Suomen, Ruotsin ja Baltian markkinoilla myytävä Mode Cold Brew -kahvi. Yhtiön kahvipaahtimot sijaitsevat Vuosaaressa, Porvoossa ja Venäjän Tverissä. Vuosaaren paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia. www.paulig.fi


Aiheet: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

342 kommenttia

  1. Paulig choko coffee

    Paulig choko coffee tai muumikahvit vaikuttas mielenkiintosilta! Kahvi on parasta rauhallisena aamuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarbba

    23. 4. 2018 16.32

  2. 1. Paulig Wienerwalzer

    1. Paulig Wienerwalzer Coffee
    2. Aamukahvi, perus Pauligia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Esa

    23. 4. 2018 16.33

  3. 1 Paulig Wienerwalzer

    1 Paulig Wienerwalzer Coffee
    2 viimeksi nautin Cafe New York kahvista aurinkoisella kotiparvekkeella noin tunti sitten, makoisaa oli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mv

    23. 4. 2018 16.38

  4. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2. Pannullisen verran Juhla Mokkaa pitkin päivää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hep

    23. 4. 2018 16.38

  5. 1. tummapaahtoinen talvi

    1. tummapaahtoinen talvi muumikahvi
    ja
    2. Mundo Reilusti tummaa tein termariin ja otin mukaan merenrantaan ulos nautittavaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veke

    23. 4. 2018 16.40

  6. 1. Minttu-suklaa! 2.

    1. Minttu-suklaa!
    2. Jääkahvina kuumana kesäpäivänä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 4. 2018 16.42

  7. Juhlamokka valkovuokko pakkauksessa.

    Juhlamokka valkovuokko pakkauksessa.
    Tärkeä aamun avaus on Juhlamokka-annos herkkuleipien kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laisa

    23. 4. 2018 16.48

  8. 1. Oriental coffee

    1. Oriental coffee
    2. Presidentti torikahvilassa hyvän pullan kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sirre

    23. 4. 2018 16.59

  9. 1. Choco Coffee

    1. Choco Coffee
    2. Viikonlopun rauhallinen aamukahvi ja ihan perus Juhla Mokka maistuu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    23. 4. 2018 17.01

  10. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2. Viikonlopun aamukahvina ihan perinteinen Juhla Mokka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    23. 4. 2018 17.05

  11. 1. Paulig Moomin

    1. Paulig Moomin Coffee Choco Mint
    2. Aamukahvi ennen kuin muut heräävät, Juhla mokka tummapaahto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aamukahvi

    23. 4. 2018 17.11

  12. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee!
    2. Aamusin Pauling Juhla Mokka tumma paahto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minka

    23. 4. 2018 17.13

  13. Nokipannukahvit ihan parasta

    Nokipannukahvit ihan parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Espootar

    23. 4. 2018 17.15

  14. 1.Mielenkiintoisin kahvi uutuuksista

    1.Mielenkiintoisin kahvi uutuuksista on Moomin mint Chocolate kahvi,
    2.Kahvi maistuu parhaalle kesämökillä aamun sarastaessa keinussa istuen ja lintujen laulua kuunnellen.Kahvina on Juhla Mokka mustana ilman sokeria ja maitoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jane.R

    23. 4. 2018 17.22

  15. Mukava olisi voittaa

    Mukava olisi voittaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Terttu Kaleva

    23. 4. 2018 17.24

  16. Juhla Mokka valkovuokkopaketissa

    Juhla Mokka valkovuokkopaketissa on ihana antaa lahjaksi. Aamukahvit nekin Juhla Mokkaa isosta mukissa juoden ja kaikessa rauhassa samalla sanomalehteä lukien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riitta Hartikainen

    23. 4. 2018 17.25

  17. Moomin mint Chocolate

    Moomin mint Chocolate kahvi,kuulostaa eksoottiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    23. 4. 2018 17.26

  18. Juhla Mokka on

    Juhla Mokka on kestosuosikkini, niin vaalea kuin tummapaahtoisena. Keväinen paketti on hyvä tuliainen kylään mennessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirre

    23. 4. 2018 17.37

  19. presidentti

    presidentti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ella

    23. 4. 2018 17.41

  20. kardemumman makuinen ja

    kardemumman makuinen ja oli kyllä synttärit , miehen äidin 94 vuotispäivät <3 Toivottavasti tänä vuonna taas

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikki

    23. 4. 2018 17.44

  21. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Pidin myöhään yöllä kahvitauon 24h huoltoasemalla, oli pitkä ajomatka takana ja edessä. Juhlamokka ja sämpylä – oli ihanaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    omppu

    23. 4. 2018 17.48

  22. Oriental olisi varmaankin

    Oriental olisi varmaankin kokeilemisen arvoinen sekoitus.
    Aamukahvi on se paras ja silloin tietysti Juhla Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    23. 4. 2018 17.52

  23. Juhla Mokka sopii

    Juhla Mokka sopii arkeen ja juhlaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mm

    23. 4. 2018 17.54

  24. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint kuulostaa mielenkiintoiselta. Nautin kahvista eniten aamuisin ennen töitä, tosin silloin maistuu ehkä parhaiten ihan perinteinen Paulig.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiuks

    23. 4. 2018 18.00

  25. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka
    2. Aamukahvi mustana, suhteellisen aikaisin ja runsaana. Ei sokeria eikä kermaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Frank

    23. 4. 2018 18.05

  26. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint on mielenkiintoinen jota olisi kiva maistaa. Kahvi maistuu parhaiten päivällä, saa mukavan tauon päivään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mindi

    23. 4. 2018 18.11

  27. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint olisi kiva kokeilla. Aamukahvi on päivän paras hetki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    23. 4. 2018 18.12

  28. Choco coffee Juhlamokkaa

    Choco coffee
    Juhlamokkaa aamukahviksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manna

    23. 4. 2018 18.15

  29. Choco coffee Aamu!

    Choco coffee
    Aamu!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    23. 4. 2018 18.21

  30. Muumikahvi voisi olla

    Muumikahvi voisi olla kiinnostava uutuuskahvi maistella.
    Kahvi maistuu parhaiten iltapäivällä ruoan jälkeen, kun on rauhoituttu. Ja yleensä se on JuhlaMokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helinä Ilkka

    23. 4. 2018 18.23

  31. Muumikahvi

    Muumikahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sadele

    23. 4. 2018 18.26

  32. Olen vannoutunut Juhlamokan

    Olen vannoutunut Juhlamokan nautiskelija :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teukka

    23. 4. 2018 18.26

  33. Se mustikan makuine

    Se mustikan makuine kahvi olisi kiva kokeilla. Ja aamu kahvi maistuu ja juhlamokkaa on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Salli

    23. 4. 2018 18.29

  34. Paulig Vanilla Coffee

    Paulig Vanilla Coffee kuulostaa houkuttavalta. Aamukahvi on yksi päivän kohokohdista, juon usein Juhla Mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sikkuralla

    23. 4. 2018 18.30

  35. Juhla mokka valkovuokoin.

    Juhla mokka valkovuokoin.

    Aamukahvi viikonlopun brunssilla on parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne

    23. 4. 2018 18.57

  36. Vanilla coffee kuulostaa

    Vanilla coffee kuulostaa tosi hyvältä. Aamukahvini on ollut jo vuosia juhlamokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    F

    23. 4. 2018 19.01

  37. Muumi kahvi

    Muumi kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seija

    23. 4. 2018 19.04

  38. Muumikahvi kiinnostaa. Aamukahvista

    Muumikahvi kiinnostaa. Aamukahvista nautin ja Juhla Mokkaa juon silloin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sussukka

    23. 4. 2018 19.06

  39. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint houkuttelee eniten.
    Parhaalta kahvi maistuu mökillä marja- tai sienireissun jälkeen. Silloin tulee usein juotua perinteistä Juhla Mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulispää

    23. 4. 2018 19.20

  40. 1. Espresso Passione

    1. Espresso Passione

    2. Parisienne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oikeudenmukaisuus

    23. 4. 2018 19.26

  41. moomin. aamulla nautin

    moomin.
    aamulla nautin eniten. tummapaahtoa useimmiten.
    mutta pidän paljon makukahveista ja niitä ostan aina välillä hemmotellaakseni itseni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmine

    23. 4. 2018 19.32

  42. Espresso passione. Ilman

    Espresso passione. Ilman muuta lauantain aamukahvit turun sanomien kanssa, tummapaahteista pauligia tietty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jepjep

    23. 4. 2018 19.36

  43. MOOMIN-kahvipaketti viehättää eniten.

    MOOMIN-kahvipaketti viehättää eniten. Juon kahvia monta kertaa päivässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    23. 4. 2018 19.42

  44. Vanilla coffee :-)

    Vanilla coffee :-)

    Juhla Mokka tumma paahto parasta aamukahvia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SaraR

    23. 4. 2018 19.43

  45. Mieltymykseni on Pailig

    Mieltymykseni on Pailig Moomin Blueberry aamuisin varsinkin. Muulloin Pauligin tummapaahto .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    23. 4. 2018 19.45

  46. Muumi-kahvi kuulostaa hyvältä.

    Muumi-kahvi kuulostaa hyvältä. Nautin aamukahvista kaikessa rauhassa, tummaa paahtoa juon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ennika

    23. 4. 2018 19.47

  47. 1. Ostamme Pauligin

    1. Ostamme Pauligin vanilija kahvia. Nyt kun pakkaukset olivat uudistuneet ei meinattu ensin löytää kahvia. Tuota Muumikahvia kiinnostaisi maistaa.

    2. Tummapaahtoiset maustetut kahvit ovat hyviä. Muumi mustikkakahvia olen maistanut ja se oli hyvää. Lisäksi kaunis paketti on aina bonusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katriina H

    23. 4. 2018 20.04

  48. 1. Muumikahvi vaikuttaa

    1. Muumikahvi vaikuttaa mielenkiintoiselta

    2. Eniten nautin kahvista aamulla, juon silloin Pauligin Juhla Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarjuska

    23. 4. 2018 20.12

  49. Paulig Vanilla Coffee

    Paulig Vanilla Coffee olisi varmasti kokeilemisen arvoinen. Aamukahvini avopuolisoni kanssa on päivän paras hetki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde

    23. 4. 2018 20.26

  50. 1.vanilla coffee 2.termarissa

    1.vanilla coffee
    2.termarissa työmatkalla juhla mokan luomukahvi kookosöljyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juulia

    23. 4. 2018 20.28

  51. 1. Muumi minttu

    1. Muumi minttu suklaa
    2. Töissä tauolla presidenttiå

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Snibu

    23. 4. 2018 20.35

  52. 1. Luomu espresso

    1. Luomu espresso
    2. Aamulla tietty!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jippo

    23. 4. 2018 20.38

  53. Oriental coffee maistuu

    Oriental coffee maistuu mulle noista parhaiten. Mutta silti ykkönen on yhä Parisienne, joka on parhaimmillaan aamuisin, mitä kiireettömämmin juotuna, sen parempi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bulligator

    23. 4. 2018 20.42

  54. 1 Muumi minttu

    1 Muumi minttu suklaa on parasta! 2 Töissä join Pauligin kahvia viime perjantaina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkelssi

    23. 4. 2018 21.14

  55. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Juon aamulla kahvini 2.5 paahtoisena vanilja makukahvilla. Kahvihetki on päivän paras hetki :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sipsi

    23. 4. 2018 21.15

  56. Muumien mustikkainen kahvi

    Muumien mustikkainen kahvi ja Oriental versiosta Vanilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lihipullat

    23. 4. 2018 21.16

  57. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Kahvi on parasta aamulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RR

    23. 4. 2018 21.38

  58. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Aamukahvi on paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jupiter

    23. 4. 2018 21.46

  59. 1. Muumi minttusuklaa,

    1. Muumi minttusuklaa, rakasta minttusuklaata mutta en ole koskaan sen makuista kahvia juonut.

    2. Parasta on aina aamukahvit kotona, tummapaahtoa. Kesäisin parvekkeella auringon noustessa kaikkein parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dii

    23. 4. 2018 22.20

  60. 1. Oriental kahvi

    1. Oriental kahvi
    2. Aamuisin keskipaahtoinen kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miklo

    23. 4. 2018 22.38

  61. 1.Kahvihetkiä Muumien kanssa

    1.Kahvihetkiä Muumien kanssa läpi vuodenaikojen.
    2. Aamukahvi, tm. yksin, rauhassa, kotona. Paras kahvihetki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suwi

    23. 4. 2018 22.46

  62. Hasselpähkinäsuklaakahvi houkuttelee. Nautin

    Hasselpähkinäsuklaakahvi houkuttelee. Nautin eniten viikonlopun kiireettömistä kahvihetkistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suklaasuu

    23. 4. 2018 23.01

  63. 1Kahvihetkiä Muumien kanssa

    1Kahvihetkiä Muumien kanssa läpi vuodenaikojen
    2Mökillä aamulla terassilla linnunlaulun kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru.k

    24. 4. 2018 0.18

  64. Tummapaahto

    Tummapaahto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joni

    24. 4. 2018 1.25

  65. Juon Juhla mokkaa

    Juon Juhla mokkaa ja nuo muumit koukuttaa. Kunnon kaffehetki työpäivän jälkeen kotona

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja-Leena Huikuri

    24. 4. 2018 5.14

  66. Tummapaahto <3

    Tummapaahto <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liinail

    24. 4. 2018 5.37

  67. Espresso kiinnostaa voimakkaan

    Espresso kiinnostaa voimakkaan kahvin ystävänä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Espresso m

    24. 4. 2018 6.05

  68. muumit

    muumit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    plop

    24. 4. 2018 6.29

  69. Muumit

    Muumit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P

    24. 4. 2018 6.47

  70. Kerro, mikä tässä

    Kerro, mikä tässä esitellyistä Pauligin uutuuksista houkuttaa sinua eniten?

    – Espresso Passione houkuttaa eniten, sillä olen tummapaahtoisen (ja varsinkin italialaisen) kahvin suuri ystävä <3 Keitän espressot aina mutteripannulla, italialaiseen tyyliin :)

    Kerro, milloin ja missä nautit kahvista eniten, mitä Pauligin kahvia juot tai joit silloin?

    – Nautin kahvittelutuokioista ystävien kanssa. Tällöin keitämme aina Juhla Mokka- kahvit kahvinkeittimellä (mutteripannu on liian pieni sellaisille kesteille).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maikki

    24. 4. 2018 6.57

  71. nautin kahvista perheen

    nautin kahvista perheen kanssa ja se on ihanaa Aromi- Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    olavi

    24. 4. 2018 7.04

  72. Makukahvit houkuttavat maistamaan

    Makukahvit houkuttavat maistamaan (vanilja, kardemumma, hasselpähkinäsuklaa ja suklaa)
    Paras ja nautittavin kahvittelutuokio on yhdessä tyttäreni kanssa erikoiskahvia päivällisen jälkeen juodessamme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kisupikkukuu

    24. 4. 2018 7.06

  73. Muumi-kahvi maistuisi. Päiväkahvit

    Muumi-kahvi maistuisi.
    Päiväkahvit Juhlamokasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    E

    24. 4. 2018 7.29

  74. Muumi-kahvi houkuttelee. Joka-aamuinen

    Muumi-kahvi houkuttelee.
    Joka-aamuinen aamukahvi on kyllä paras hetki :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    24. 4. 2018 7.34

  75. Juhla Mokka valkovuokkokuvitus.

    Juhla Mokka valkovuokkokuvitus. Meidän kahvi on tumma Juhla Mokka, siitä keitellään aamu- ja päiväkahvit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uatu

    24. 4. 2018 7.50

  76. Moomin kiinnostaisi eniten.

    Moomin kiinnostaisi eniten.

    Kahvina käytän Juhlamokkaa ja Presidenttiä. Kahvin juon mieluiten olohuoneen isossa nahkanojatuolissa lehteä tai kirjaa lukien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paavo Salonen

    24. 4. 2018 8.14

  77. 1. Moomin mint

    1. Moomin mint chocolate

    2. aamukahvi kesäaamuna omalla pihalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    24. 4. 2018 8.35

  78. - Vanilla Coffee

    – Vanilla Coffee houkuttelee
    – Juhla Mokka-aamukahvit on hyvä aloitus päivälle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    24. 4. 2018 8.50

  79. Hei, Pauligin ihanista

    Hei, Pauligin ihanista uutuuksista minua houkuttaa eniten Muumi-kahvit. Juhla Mokka -kahvi maistuu aina. Veljen tytön lakkiaisissakin tarjottiin Juhla Mokkaa ja tunnelma oli huikea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piipa

    24. 4. 2018 8.56

  80. Muumikahvi olisi kiva

    Muumikahvi olisi kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maggi

    24. 4. 2018 9.07

  81. Muumikahvi ois kiva

    Muumikahvi ois kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maggi

    24. 4. 2018 9.08

  82. tummapaahto 2.aamukahvi

    tummapaahto 2.aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorma

    24. 4. 2018 9.11

  83. 1. Oriental-kahvi 2.

    1. Oriental-kahvi
    2. Aamuisin kuppi presidenttiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SP

    24. 4. 2018 9.27

  84. Paulig Moomin

    Paulig Moomin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RJ

    24. 4. 2018 9.33

  85. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    24. 4. 2018 9.35

  86. Muumikahvi

    Muumikahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PK

    24. 4. 2018 9.37

  87. Muumikahvi Juhlamokalla lähtee

    Muumikahvi
    Juhlamokalla lähtee päivä käyntiin. Kohta juon sitä takapihan terassilla aamuisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonnatee

    24. 4. 2018 9.50

  88. Perinteinen juhlamokka paketti

    Perinteinen juhlamokka paketti valkovuokoin.Mökillä pannujauhatus juhlamokka linnulaulaessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarja Teitto

    24. 4. 2018 10.22

  89. 1. Muumikahvi vaikuttaa

    1. Muumikahvi vaikuttaa ihanalta.
    2. Aamukahvi omassa rauhassa on parasta mitä tiedän!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna s.

    24. 4. 2018 10.24

  90. minä nautin eniten

    minä nautin eniten kesäaamuna kahvin juonnista omalla kuistillani .lintujen laulua kuunnellessa.mieleisin uutuus kahvi olisi se muumi sarja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    virpi

    24. 4. 2018 10.39

  91. 1. espresso passione

    1. espresso passione
    2. shoppailun lomassa kaupungilla tauko ja ihana kahvihetki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leevi

    24. 4. 2018 10.41

  92. Hyvällä kahvilla aamu

    Hyvällä kahvilla aamu käyntiin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Coffee

    24. 4. 2018 10.41

  93. Juhlamokkaa jo lapsuudesta

    Juhlamokkaa jo lapsuudesta saakka äitini malliin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satumaija

    24. 4. 2018 10.54

  94. Moomin kahvi kiinnostavin.

    Moomin kahvi kiinnostavin.
    Aamukahvi on tärkein ja Juhla Mokkaa ehdottomasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TL

    24. 4. 2018 10.59

  95. Muumi-kahvia olisi mukava

    Muumi-kahvia olisi mukava kokeilla ja viedä tuliaisiksiki ulkomailla asuville läheisille. Kun siellä muumit on kovassa maineessa muutenkin.

    Juhlamokalla päivä aloitetaan. On ihana kaikessa rauhassa lukea lehteä ja juoda kahvia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    24. 4. 2018 11.04

  96. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Juhlamokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henna Holappa

    24. 4. 2018 11.05

  97. 1) Paulig Moomin

    1) Paulig Moomin Coffee Choco Mint
    2) kotona

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    24. 4. 2018 11.12

  98. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    24. 4. 2018 11.13

  99. 1. MUUMIKAHVI 2.

    1. MUUMIKAHVI
    2. JUHLAMOKKA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sissi

    24. 4. 2018 11.14

  100. Muumikahvi Juhlamokalla lähtee

    Muumikahvi
    Juhlamokalla lähtee päivä käyntiin. Aamukahvin juon parvekkeella ennen kuin muut perheenjäsenet heräävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    24. 4. 2018 11.14

  101. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne-Maarit

    24. 4. 2018 11.15

  102. Muumipaketti ja juhla

    Muumipaketti ja juhla mokka parasta aamuisin, joka aamu ilahduttaa yhtä paljon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tannttu

    24. 4. 2018 11.18

  103. Mint chocolate ehdottomasti

    Mint chocolate ehdottomasti kiinnostavin! Eniten nautin aamuisin suuresta kupposesta Juhla Mokkaa! :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sampsa

    24. 4. 2018 11.24

  104. Muumi

    Muumi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikepeca

    24. 4. 2018 11.29

  105. Oriental, kardemummakahvi on

    Oriental, kardemummakahvi on vaaan hyvää, siitä tulee ihanaa jääkahvia myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvikissa

    24. 4. 2018 11.32

  106. Paulig Wienerwalzer Coffee.

    Paulig Wienerwalzer Coffee. Nautin kahvista eniten kotona illalla juotuna. Se on päivän ensimmäinen rentoutumishetki. Perinteistä Juhla Mokkaa tulee silloin reilu kaksi mukillista juotua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Xenia

    24. 4. 2018 11.33

  107. 1. Oriental-kahvi 2.

    1. Oriental-kahvi

    2. Nautin kahvista eniten aamukahvina. Juon vaihtelevasti eri kahvilaatuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tnj

    24. 4. 2018 11.38

  108. Oriental Juhla mokka

    Oriental
    Juhla mokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jere

    24. 4. 2018 11.42

  109. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2) joka aamuinen kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    24. 4. 2018 11.49

  110. kyllä kaffella karavaani

    kyllä kaffella karavaani kulkeekin komeesti!!
    .. ja jos Pauligin puolelta tuulee, laatutakuukin on leimassa.. ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tedi- setä

    24. 4. 2018 12.06

  111. 1,Muumikaffe. 2,Juhlamokka.

    1,Muumikaffe. 2,Juhlamokka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikaP

    24. 4. 2018 12.06

  112. 1. Muumikahvi testiin,

    1. Muumikahvi testiin, en ole ikinä maistanut
    2. Juhlamokka, perusvarma! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttu

    24. 4. 2018 12.09

  113. 1. Oriental 2.

    1. Oriental
    2. Juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirjo

    24. 4. 2018 12.12

  114. 1. espresso passione

    1. espresso passione
    2. Hyvä latte rauhassa töiden jälkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Latte

    24. 4. 2018 12.14

  115. Muumit, minttusuklaa kahvi

    Muumit, minttusuklaa kahvi … luulen että se voisi olla minun makuuni – kunhan nyt jossain välissä pääsisin kokeilemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    24. 4. 2018 12.16

  116. Espresso passione. Päiväkahvi

    Espresso passione.
    Päiväkahvi on parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilikka

    24. 4. 2018 12.28

  117. Espresso. Päivällä kahvi

    Espresso.
    Päivällä kahvi on parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilikka

    24. 4. 2018 12.29

  118. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka äitienpäiväpakkaus
    2. Juhla mokka-tummapaahto ja mökillä järven rannalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansku

    24. 4. 2018 12.36

  119. Kiinnostaa muumi-kahvi ja

    Kiinnostaa muumi-kahvi ja kahvista nautin aina, varsinkin aamuisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aapo

    24. 4. 2018 12.39

  120. 1. muumi kiinnostaa

    1. muumi kiinnostaa
    2. viikonloppuna aamukahvi maistuu parhaalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Simo

    24. 4. 2018 12.57

  121. 1. Paulig Moomin

    1. Paulig Moomin Coffee Choco Mint
    2. Aamukahvi ennen kuin muut heräävät, Juhla mokka tummapaahto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VV

    24. 4. 2018 13.02

  122. 1, Muumi kahvi

    1, Muumi kahvi
    2, Juhla Mokkaa kotona nautittuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muumi

    24. 4. 2018 13.24

  123. Äitienpäivä kahvi

    Äitienpäivä kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    24. 4. 2018 13.26

  124. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Pitkin päivää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Morgan

    24. 4. 2018 13.29

  125. 1. Paulig choco

    1. Paulig choco coffee vaikuttaisi mielenkiintoiselta.
    2. Juon yleensäPaulig juhla mokkaa ja kahvi on parhaimmillaan aamulla tupakan kera…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jari E

    24. 4. 2018 13.40

  126. 1.JuhlaMokka 2.Aina kun

    1.JuhlaMokka
    2.Aina kun tekee mieli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pekka

    24. 4. 2018 13.46

  127. ei aamu voi

    ei aamu voi alkaa ilman kahvia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ride

    24. 4. 2018 13.48

  128. Coffee Choco Mint

    Coffee Choco Mint

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anastasia

    24. 4. 2018 13.51

  129. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka
    2. Aamulla ja aina silloin kun tekee mieli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oispa kahavia

    24. 4. 2018 13.52

  130. Muumikahvi kiinnostaa uutuuksista

    Muumikahvi kiinnostaa uutuuksista eniten!

    Ikimuistoisimpia kahvihetkiä ovat yllättäen ne arkiset kahvihetket, vaikka kahvi kuuluukin moniin juhlahetkiin. Itse ainakin hekumoin niilla pitkillä aamuilla, kun aamukahvin saa juoda rauhassa kauniista mukista – harvinaisia hetkiä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vivve

    24. 4. 2018 14.34

  131. 1. Moomin- kahvi

    1. Moomin- kahvi
    2. Aina aamuisin, heti kun saan silmät auki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiltu

    24. 4. 2018 14.40

  132. 1juhlamokka 2 aina

    1juhlamokka 2 aina kun tekee mieli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija60

    24. 4. 2018 14.41

  133. 1. Moomin voisi

    1. Moomin voisi olla houkutteleva 2. JuhlaMokka käy aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lily

    24. 4. 2018 14.50

  134. Muumit-kahvi kiinnostaisi eniten

    Muumit-kahvi kiinnostaisi eniten ja aamulla kahvi on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhlis

    24. 4. 2018 14.52

  135. Muumit maistuisi ja

    Muumit maistuisi ja heti aamusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aamu

    24. 4. 2018 15.20

  136. - eniten houkuttaa

    – eniten houkuttaa voimakas & luomu Paulig Espresso Passione.
    – nautin kahvista eniten aamuisin – juon JUHLA MOKKA LUOMUa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    24. 4. 2018 15.26

  137. Eniten houkuttaa Paulig

    Eniten houkuttaa Paulig vanilla coffee, nautin kahvistani heti aamulla herättyäni, ja ostan aina luomua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rmat

    24. 4. 2018 15.48

  138. 1. Eniten houkuttaa

    1. Eniten houkuttaa Espresso Passione
    2. Aamukahvi on päivän paras kahvi, varsinkin jos on aikaa nauttia kahvista rauhassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    alisa

    24. 4. 2018 15.49

  139. valkovuokkoinen kaffepaketti kaunein...

    valkovuokkoinen kaffepaketti kaunein… ja laatutavaraakin… ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    24. 4. 2018 15.51

  140. muumikahvi ja aamukahvi

    muumikahvi ja aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipsa

    24. 4. 2018 15.55

  141. Espresso Passione kiinnostaa,

    Espresso Passione kiinnostaa, maustetut eivät niinkään. Siinä kiinnostaa sen täyteläisyys. Parasta kahvi on hyvän ruuan jälkee, Pauligilta juon Juhla Mokkaa kotona, muualla sitten ehkä muita merkkejä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JSMM

    24. 4. 2018 15.56

  142. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka valkovuokoilla houkuttaa eniten
    2. Aamulla ja iltapäivällä kotiin tultua on sopiva kahvihetki, silloin Juhla Mokka maistuu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    24. 4. 2018 15.57

  143. Passione, koska erityiskahvit

    Passione, koska erityiskahvit on pahan makuisia. En itse juo kahvia, mutta toisille tulee joskus keitettyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    24. 4. 2018 16.04

  144. 1. Perus-Paulig valkovuokoilla

    1. Perus-Paulig valkovuokoilla
    2. Aamulla kahvia on mukava juoda, Pauligin peruskahvi on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mie

    24. 4. 2018 16.07

  145. 1.Muumi kahvi kuulostaa

    1.Muumi kahvi kuulostaa jännältä ja houluttelevalta
    2.Perus juhlamokka aamu auringon sarastaessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvihammas

    24. 4. 2018 16.09

  146. 1.Paulig Choco Coffee

    1.Paulig Choco Coffee
    2.Aamuisin juhla mokka tumma paahto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    24. 4. 2018 16.13

  147. Espresso passione Päiväunilta

    Espresso passione
    Päiväunilta herättyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kihy

    24. 4. 2018 16.14

  148. 1. Kerro, mikä

    1. Kerro, mikä tässä esitellyistä Pauligin uutuuksista houkuttaa sinua eniten?

    Paulig Espresso Passione

    2. Kerro, milloin ja missä nautit kahvista eniten, mitä Pauligin kahvia juot tai joit silloin?

    Kahvi on parasta piknikillä jossa join Mundo-kahvia :)

    Hyvää kevättä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jusukee

    24. 4. 2018 16.17

  149. 1. Oriental. Kardemummakahvia

    1. Oriental. Kardemummakahvia teen joskus itsekin, mutta maistuu se myös valmiina sekoituksena.
    2. Aamukahvi kaikessa rauhassa. Parhaiten aamukahvi maistuu veden äärellä kesällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sumi

    24. 4. 2018 16.23

  150. 1. muumi kahvia

    1. muumi kahvia haluisin koklaa
    2. presidentti ja brazil on lempparikahveja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irkku

    24. 4. 2018 16.24

  151. Muumi kahvi tietenkin!

    Muumi kahvi tietenkin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    24. 4. 2018 16.33

  152. Muumi kahvi

    Muumi kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmu86

    24. 4. 2018 16.35

  153. muumi

    muumi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pyry

    24. 4. 2018 16.40

  154. 1.Paulig Espresso Passione

    1.Paulig Espresso Passione ihanan houkutteleva
    2. Kahvi on arjen ja juhlan ykkösjuoma

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Evita

    24. 4. 2018 16.48

  155. Paulig Espresso Passione

    Paulig Espresso Passione

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Evita

    24. 4. 2018 16.50

  156. 1) Muumi kahvi

    1) Muumi kahvi
    2)Brazil ja Kulta Katriina lemppareita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pauliina

    24. 4. 2018 16.51

  157. Muumikahvia

    Muumikahvia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eleonora

    24. 4. 2018 16.53

  158. Tuo minttusuklaakahvi olis

    Tuo minttusuklaakahvi olis varmasti tosi hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    24. 4. 2018 16.59

  159. 1. Moomin Coffee

    1. Moomin Coffee Choco Mint on kiinnostava kokeilun arvoinen.
    2. Kyllähän aamukahvi on päivän paras hetki . Juhla Mokkaa käytän aamukahviini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lea

    24. 4. 2018 17.10

  160. Juhla Mokkaa nautin

    Juhla Mokkaa nautin yleensä aina ja ystävien kanssa maistuu parhaalta sekä marjametsällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eilhel

    24. 4. 2018 17.13

  161. 1. Paulig Oriental-kahvi

    1. Paulig Oriental-kahvi vaikuttaa mielenkiintoisimmalta maulta. Olisi suuri ilo kokeilla sitä!

    2. Pauligin kahveista uudeksi suosikikseni on noussut Café New York. Erittäin tasaisena kahvina tykkään nauttia sitä ympäri päivän, mutta parhain hetki on päivällisen jälkeen nautittu kupillinen. Sen jälkeen akut on ladattu ja päivä voi jatkua uudella energialla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mr. RW

    24. 4. 2018 17.17

  162. Muumikahvia olen jo

    Muumikahvia olen jo etsiskellytkin, mutta lähikaupoissa sitä ei ole tarjolla.

    Paras kahvihetki on hyvän aterian jälkeinen erinomainen espresso. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    huhu

    24. 4. 2018 17.29

  163. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eva

    24. 4. 2018 17.29

  164. 1. Muumikahvi on

    1. Muumikahvi on niin suloisen näköinen, että houkuttaa maistaa :D
    2. Juhla Mokkaa juon joka päivä, aina aamuisin heti sängystä noustua ♥

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muffinssi

    24. 4. 2018 17.38

  165. 1)Muumien minttukahvi kuulostaa

    1)Muumien minttukahvi kuulostaa ihanalle!
    2)Pauligin kahvi kuuluu jokaiseen päivään, aamusta alkuiltaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omenainen

    24. 4. 2018 17.41

  166. 1. Paulig oriental

    1. Paulig oriental kahvi
    2. Aamukahvina paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Essi vartiainen

    24. 4. 2018 17.59

  167. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint -kahvi kuulostaa hyvältä, sitä pitää testata. Aamu- ja jälkiruokakahveja juon. Juhla Mokka on suosikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kv

    24. 4. 2018 18.01

  168. Muumikahvi houkuttelee. Pauligin

    Muumikahvi houkuttelee. Pauligin Juhlamokkaa juon aamuin illoin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    24. 4. 2018 18.05

  169. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint.
    Töissä kahvitauolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vierailija

    24. 4. 2018 18.06

  170. 1. Oriental kuulostaa

    1. Oriental kuulostaa ihanalta.
    2. kahvi on ihaninta ihan omassa rauhassa, kesäaamuna mökin rappusilla lintujen laulaessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirjo

    24. 4. 2018 18.20

  171. 1. Paulig Wienerwalzer

    1. Paulig Wienerwalzer Coffee kuulostaa mielenkiintoiselle uutuudelle. Nautiskelukahvi viikonlopulle.
    2. Olen rajoittanut kahvin juonnin 3-4 kuppiin päivässä. Juon kahvia aamulla ja iltapäivällä päikkäreiden jälkeen. Välillä juon kahvia, jos olen vierailulla jossain. Juon pääsääntöisesti Presidenttiä, mutta välillä keitän mutterikeittimellä espressoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P_K

    24. 4. 2018 18.37

  172. 1) Paulig Espresso

    1) Paulig Espresso Passione ja maustetuista kahveista vanilja.

    2) työpäivän jälkeen rentoutuen, Juhla-Mokkaa oli mukissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    24. 4. 2018 18.50

  173. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka ja Moomin Coffee Choco Mint
    2. Kiireetön kahvihetki maalla ja tietenkin Juhla Mokka kahvina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    OutiJu

    24. 4. 2018 19.00

  174. 1) Tavallinen Juhla

    1) Tavallinen Juhla Mokka
    2) Kotona työpäivän jälkeen Juhla Mokkaa vaimon kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arde

    24. 4. 2018 19.02

  175. Muumin coffee. Parhaalle

    Muumin coffee. Parhaalle maistuu kesäaamuna järvenrannalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    24. 4. 2018 19.08

  176. Juhla mokka. Kotona,

    Juhla mokka. Kotona, työssä tai kahvilassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krisu

    24. 4. 2018 19.24

  177. 1) Paulig Wienerwalzer

    1) Paulig Wienerwalzer Coffee
    2) Illalla, omassa rauhassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jari

    24. 4. 2018 19.25

  178. Muumikahvi Raskaan työpäivän

    Muumikahvi
    Raskaan työpäivän jälkeen kuppi kahvia ja suklaata kylkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansku

    24. 4. 2018 19.57

  179. Juhla mokka arkikaffe

    Juhla mokka arkikaffe

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    24. 4. 2018 20.00

  180. Oriental Coffee vaikuttaa

    Oriental Coffee vaikuttaa kiinnostavalta.

    Nautin kahvista missä vain. Parasta on kuitenkin nokipannukahvit metsäretkellä, jolloin yleensä nautin tummapaahtoista Pauligin kahvia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joliel

    24. 4. 2018 20.01

  181. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. tummapaahtoinen aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mtp

    24. 4. 2018 20.06

  182. 1. Paulig Wienerwalzer

    1. Paulig Wienerwalzer Coffee
    2. Aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia Heikkinen

    24. 4. 2018 20.16

  183. Maustetut kahvit lähtee

    Maustetut kahvit lähtee testiin ehdottomasti. Eniten nautin aamukahvista aikaisin aamulla, luomu juhlamokkaa löytyy hyllystä juuri nyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annsa

    24. 4. 2018 20.31

  184. Maustettu vaniljakahvi! Ihana

    Maustettu vaniljakahvi! Ihana uutuus makean ystävälle.
    Maistuu parhaiten vapaapäivän kiireettömänä aamuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Julia

    24. 4. 2018 20.32

  185. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione kuulostaa herkulliselta!
    2. Kupillinen tummapaahtoista kahvia kermalla maistuu parhaimmalta rauhassa kotona nautittuna, mieluiten parvekkeella kevätauringossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pettra

    24. 4. 2018 20.52

  186. Hasselpähkinäsuklaa houkuttelee

    Hasselpähkinäsuklaa houkuttelee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eppuli

    24. 4. 2018 21.30

  187. 1 Muumi kahvi

    1 Muumi kahvi
    2 aamukahvi on paras kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jtyyyy

    24. 4. 2018 21.35

  188. Paulig espresso passione

    Paulig espresso passione kuulostaa hyvältä <3
    Kahvi maistuu parhaalta viikonloppu aamuna kun ei ole kiire mihinkään, juhla mokkaa juon:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Coffee

    24. 4. 2018 21.41

  189. 1) Muumi-aiheinen kahvi

    1) Muumi-aiheinen kahvi vaikutti mielenkiintoisimmalta
    2) Mukavat kahvihetket, jotka nautitaan oman kullan kanssa. Viimeksi tuli hörpittyä Pauliginin Dark Roastia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henry

    24. 4. 2018 22.32

  190. Juhla Mokka on

    Juhla Mokka on perushyvä kahvi. Suuri nautinto on istahtaa kesällä terassille ystävien kanssa maailmaa parantamaan ja kahvittelemaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pulu

    24. 4. 2018 22.38

  191. Kahvit on kaikki

    Kahvit on kaikki hyviä.oikeen keitttetynä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    24. 4. 2018 23.05

  192. 1.Espresso luomu 2.

    1.Espresso luomu
    2. Äitin kanssa kahviteltiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    25. 4. 2018 0.47

  193. Juhla Mokka on

    Juhla Mokka on perinteinen ja hyvä kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    25. 4. 2018 0.56

  194. Maustetut kahvit houkuttavat

    Maustetut kahvit houkuttavat eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    No.a

    25. 4. 2018 1.20

  195. Maustetut kahvit houkuttavat

    Maustetut kahvit houkuttavat eniten, yleensä juon kahvia makeana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ni.a

    25. 4. 2018 1.20

  196. !. Paulig Oriental

    !. Paulig Oriental Coffee
    2. Juhla Mokka aamulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    25. 4. 2018 6.10

  197. Minttusuklaa houkuttaa eniten.

    Minttusuklaa houkuttaa eniten. Kahvi maistuu parhaalta termarista luonnossa nauttien

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    25. 4. 2018 6.19

  198. Minttusuklaa kuulostaa kokeilemisen

    Minttusuklaa kuulostaa kokeilemisen arvoiselta uutuudelta, jota olisi hienoa päästä maistamaan iltapäiväkahvin aikaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    :)

    25. 4. 2018 6.43

  199. Muumikahvi! Juon joka

    Muumikahvi!
    Juon joka päivä useita makeuttamattomia, vegaanisia kahvijuomia. Ne ovat arjen pelastus!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Venla

    25. 4. 2018 6.59

  200. Espresso. Juhlamokka parasta

    Espresso. Juhlamokka parasta aamuisin nautittuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    25. 4. 2018 7.04

  201. Maustetut kahvit kuullostavat

    Maustetut kahvit kuullostavat mielenkiintoisilta, sopisivat hyvin päivällisen jälkeen nautittaviksi. Itsellä on monta hyvää hetkeä kahvien parissa, Juhla Mokkaa juodessa on esimerkiksi kerrottu tuleville isovanhemmille heidän ensimmäisestä lapsenlapsestaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    25. 4. 2018 7.14

  202. Espresso juhlamokka

    Espresso
    juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taateli

    25. 4. 2018 7.28

  203. Espresso juhlamokka.

    Espresso
    juhlamokka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taateli

    25. 4. 2018 7.28

  204. Eniten houkuttaa muumikahvi!

    Eniten houkuttaa muumikahvi! Mökillä, hiljaisina aamuina klo 6 nautitaan Presidenttiä, ne on parhaita aamuja. <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marika

    25. 4. 2018 7.49

  205. Hyvää kahvia

    Hyvää kahvia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pulsu

    25. 4. 2018 8.14

  206. Pauligin Juhla-Mokka

    Pauligin Juhla-Mokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erja

    25. 4. 2018 8.14

  207. Juhla-Mokka

    Juhla-Mokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SH

    25. 4. 2018 8.15

  208. Muumi kahvi. Kuulosta

    Muumi kahvi. Kuulosta todella hemmottelevalta. Yleensä juon juhlamokkaa kotona aamuisin ja töissä kahvitauoilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    25. 4. 2018 8.22

  209. Paulig juhlamokka ,

    Paulig juhlamokka , tätä yleensä on itselläni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mella

    25. 4. 2018 8.29

  210. Suklaa kahvi houkuttelee

    Suklaa kahvi houkuttelee :) eniten kahvia tulee juotua töissä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Virpi

    25. 4. 2018 9.26

  211. Suklaa

    Suklaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    25. 4. 2018 9.30

  212. Espresso passione! Itse

    Espresso passione!
    Itse kulutan juhlamokkaa, vaalea sekä tummapaahtoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lillu

    25. 4. 2018 9.38

  213. Espresso Passione. Aamukahvi

    Espresso Passione.
    Aamukahvi viikonloppuisin – jos Paulig niin Parisienne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stolibna

    25. 4. 2018 9.48

  214. 1) Oriental 2)

    1) Oriental

    2) Juhlatilaisuuksissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martamm

    25. 4. 2018 10.26

  215. Juhlamokka. Omalla parvekkeella

    Juhlamokka.
    Omalla parvekkeella aamukahvia juoden.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kimbe

    25. 4. 2018 12.03

  216. Kaikki maustetut kahvit

    Kaikki maustetut kahvit kuulostavat mielenkiintoisilta, välillä on kiva testata jotain erilaista!

    Parhaat kahvihetket ovat olleet rauhalliset viikonloppubrunssit/aamiaiset rakkaassa seurassa, silloin ollaan yleensä juotu tummapaahtoista kahvia kauramaidolla <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juulia

    25. 4. 2018 12.06

  217. perinteinen juhlamokka on

    perinteinen juhlamokka on paras

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aro

    25. 4. 2018 12.35

  218. 1. Juhlamokka, valkovuokko

    1. Juhlamokka, valkovuokko pakkaus
    2. Juhlamokka mökin terassilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susku

    25. 4. 2018 12.44

  219. Valkovuokopaketti on nätti,

    Valkovuokopaketti on nätti, erikoiskahveista suosikkini on Muumi. Juhlamokkaa tulee eniten juotua, paras kahvihetki on aamuisin omassa rauhassa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    25. 4. 2018 12.54

  220. Paulig Moomin Coffee

    Paulig Moomin Coffee Choco Mint

    Perinteinen Juhla Mokka nautitaan joka aamu kaikessa rauhassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sittura

    25. 4. 2018 13.00

  221. Muumikahvi on mielenkiintoisin

    Muumikahvi on mielenkiintoisin

    Juhla Mokka tänä aamuna :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    25. 4. 2018 13.21

  222. Chocho kahvi kiinnostaa

    Chocho kahvi kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pauliina

    25. 4. 2018 13.52

  223. suosikki muumi, aamulla

    suosikki muumi, aamulla lähinnä herätyksenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitu

    25. 4. 2018 15.15

  224. Maustetut kahvit kiinnostaa.

    Maustetut kahvit kiinnostaa. Juhla Mokka on parasta kiireettömänä aamuna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    25. 4. 2018 17.11

  225. Muumikahvi on mielenkiintoisin.

    Muumikahvi on mielenkiintoisin.
    Aamulla kahvi maistuu parhaalta ja herättää kehon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi

    25. 4. 2018 18.22

  226. Choco kahvi. Hetkiin

    Choco kahvi. Hetkiin jolloin tarvitsen lohdutusta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    25. 4. 2018 19.31

  227. Pauling Vanilla coffee

    Pauling Vanilla coffee kiinnostaa eniten.

    Kahvia tulee aamuisin juotua ennen töihin lähtöä, Pauling Juhlamokka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    monsku

    25. 4. 2018 19.40

  228. Muumikahvi! Aamulla ja

    Muumikahvi! Aamulla ja lounaalla paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    25. 4. 2018 20.21

  229. moi moi

    moi moi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bgnmf,d.

    25. 4. 2018 20.32

  230. Muumi-kahvi houkuttaa, ihan

    Muumi-kahvi houkuttaa, ihan paketin takia :-) Nautin eniten kahvista rauhassa aamulla kaverin kanssa, Pauligilta ihan perus Juhla-Mokkakin on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anna

    25. 4. 2018 20.39

  231. Ihana muumikahvi, valkovuokkoki

    Ihana muumikahvi, valkovuokkoki kiva koristus.
    Aamuisin juon. Talvella pilkillä termarissa parasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Coffee

    25. 4. 2018 21.03

  232. Oriental kahvi. Tykkään

    Oriental kahvi. Tykkään maustekahveista.

    Juon kahvia monta kuppia päivässä, rytmittää sopivasti päivääni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kare

    25. 4. 2018 21.04

  233. Eniten kiinnostais Coffee

    Eniten kiinnostais Coffee Choco.
    Parvekkeella juhlamokkaa aamuisin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Habi

    25. 4. 2018 23.21

  234. Juhlamokka,päivä ei käynnisty

    Juhlamokka,päivä ei käynnisty ilman mukillista juhlamokkaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirjo Tähtinen

    26. 4. 2018 3.38

  235. 1. Muumipakkausissa oleva

    1. Muumipakkausissa oleva kahvi
    2. Ystävien seurassa normikahvista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ike

    26. 4. 2018 5.20

  236. 1. Oriental kahvi.

    1. Oriental kahvi.
    2. eniten kiinnostaa reilut kahvit, aamukahvia ei voita mikään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gaz

    26. 4. 2018 8.39

  237. 1 Oriental kahvi<3

    1 Oriental kahvi<3
    2 Rento ja tauhallinen peruskahvi aamulla, parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jomppa

    26. 4. 2018 8.46

  238. Muumikahvi on suosikkini

    Muumikahvi on suosikkini ja nauttisin sitä aamuisin kevätauringon paistaessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Muumimamma

    26. 4. 2018 9.39

  239. Muumi kahvisekoitukset vaikuttaa

    Muumi kahvisekoitukset vaikuttaa mielenkiintoisilta ja mustikkakahvisekoitusta voisin kokeilla ensimmäiseksi. Nautinnollisimmat kahvihetkeni olen viettänyt kesäaamuina terassilla,linnunlaulun säestyksellä,siemaillen perinteistä Juhla Mokka kahvia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meibi

    26. 4. 2018 11.49

  240. 1. Minttu-suklaa 2.

    1. Minttu-suklaa
    2. Jääkahvina kesäpäivänä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sande

    26. 4. 2018 12.08

  241. 1. Muumikahvi, pakkaus

    1. Muumikahvi, pakkaus oli kaunis ja kuulostaisi hyvälle jälkkärikahville. Ihana tuote viedä myös tuliaiseksi
    2. Parvekkeella auringon paisteessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    26. 4. 2018 12.46

  242. 1. oriental 2.

    1. oriental
    2. aamulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kl

    26. 4. 2018 14.37

  243. 1. espresso 2.

    1. espresso
    2. Juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pilvi

    26. 4. 2018 14.47

  244. 1. Espresso 2.

    1. Espresso
    2. Aamukahvi mökin terassilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    26. 4. 2018 14.49

  245. 1.muumikahvi 2. Juhlamokka,

    1.muumikahvi
    2. Juhlamokka, tavallinen. Aamukahvi parvekkeella auringonnoustessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eltzu

    26. 4. 2018 18.29

  246. 1. muumikahvi 2.

    1. muumikahvi
    2. Oriental kahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marie

    26. 4. 2018 20.56

  247. Kardemumma-kahvia odotan innolla!

    Kardemumma-kahvia odotan innolla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    N

    26. 4. 2018 23.06

  248. 1. Muumi-kahvi 2.

    1. Muumi-kahvi
    2. Aamukahvit viikonloppuisin kotona miehen kanssa sanomalehden ääressä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    myyrä

    27. 4. 2018 17.25

  249. 1.Espresso passione 2.Nautin

    1.Espresso passione
    2.Nautin kahvista eniten kahvilassa jossa soi rauhallinen musiikki ja voi lukea samalla kirjaa. Juon silloin Pauligin Presidentti gold label-kahvia. Sopivan ylellistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelmiira

    27. 4. 2018 19.55

  250. 1. Paulig Wienerwalzer

    1. Paulig Wienerwalzer Coffee
    2. Aamukahvi omalla parvekkeella vapaapäivänä auringon paisteessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sara

    27. 4. 2018 20.55

  251. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione kiinnostaisi kovasti :) 2. Ystävän kanssa retkellä ollessa nuotiokahveilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    28. 4. 2018 8.38

  252. 1. Paulig Vanilla

    1. Paulig Vanilla Coffee
    2. Iltapäiväkahvit terassilla nauttien auringosta ja hyvästä kahvista eli Juhla Mokasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    28. 4. 2018 8.57

  253. CHOCO COFFEE. Maistuu

    CHOCO COFFEE.
    Maistuu hyvälle, nautinnollista suorastaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalle

    28. 4. 2018 14.39

  254. Vahvaa vähemmällä?

    Vahvaa vähemmällä?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    28. 4. 2018 15.08

  255. Perus Juhlamokka. Mieluiten

    Perus Juhlamokka. Mieluiten kotona aamupalapöydässä omassa rauhassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    28. 4. 2018 17.35

  256. 1. Espresso Passione

    1. Espresso Passione
    2. Juon kahvia aamuisin eniten. Yleensä Presidentti tumma paahto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samu Tienhaara

    28. 4. 2018 18.30

  257. 1) Espresso Passione

    1) Espresso Passione
    2) Juhla Mokka aamulla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ET

    28. 4. 2018 18.31

  258. 1. Paulig Vanilla

    1. Paulig Vanilla Coffee
    2. Päiväkahvina Juhla-Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sitruunapippuri

    28. 4. 2018 19.09

  259. 1. Hasselpähkinäsuklaa-makukahvi 2.

    1. Hasselpähkinäsuklaa-makukahvi
    2. Aamukahvi; päivän tärkein ateria

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satumarrikka

    28. 4. 2018 19.22

  260. Oriental olisi minun

    Oriental olisi minun makuun ja haluaisin tutustua :)
    Rauhallisissa viikonloppuaamuissa tulee eniten nautittua kahvista ehdottomasti eniten :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Siny

    28. 4. 2018 19.47

  261. -vaniljakahvi -sunnuntaiaamun kiireetön

    -vaniljakahvi
    -sunnuntaiaamun kiireetön kahvikupillinen (lue: saavillinen)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lulu

    28. 4. 2018 20.42

  262. Palkinnoista parhain

    Palkinnoista parhain

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Terttu Kaleva

    29. 4. 2018 7.09

  263. 1. Paulig Moomin

    1. Paulig Moomin Coffee Choco Mint
    2. Presidenttiä syntymäpäivillä täytekakun kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milla

    29. 4. 2018 8.35

  264. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Aamukahvi Presidentti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    29. 4. 2018 9.05

  265. 1. Hasselpähkinäsuklaa 2.

    1. Hasselpähkinäsuklaa
    2. Aamukahvit viikonloppuisin. Kahvin makua on mukava välillä vaihdella ja kokeilla uusia makuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kati

    29. 4. 2018 9.07

  266. 1. Paulig Vanilla

    1. Paulig Vanilla Coffee
    2. Juhla Mokalla aamu lähtee käyntiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susa

    29. 4. 2018 15.14

  267. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2. Juhlamokka Tummapaahto, aamu ei lähde käyntiin ilman kupillista kahvia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jemppa91

    29. 4. 2018 15.19

  268. 1) oriental coffee

    1) oriental coffee
    2) aamulla ja illalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaska

    29. 4. 2018 15.34

  269. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Aina aamuisin, Presidenttiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    29. 4. 2018 18.22

  270. Paulig Wienerwalzer Coffee.

    Paulig Wienerwalzer Coffee. Aamulla rauhassa ulkorappusille istuen juhla mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripeh

    29. 4. 2018 20.08

  271. Muumi minttusuklaakahvi houkuttelee!

    Muumi minttusuklaakahvi houkuttelee!

    Kahvi maistuu parhaimmalta vapaalla ollessa, kun siitä saa nautiskella rauhassa, mieluiten omassa kodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hiien

    29. 4. 2018 22.09

  272. Muumi kahvia olisi

    Muumi kahvia olisi mukava päästä maistamaan.
    Aamuisin tulee juotua muutama kuppi ja iltapäivällä pari kuppia kahvia. Juhlamokka on ehdottomasti paras. Vahvan kahvin ystävä olen ja pääsääntöisesti kotona saa kaikista parhaimman kahvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suspe

    30. 4. 2018 9.30

  273. 1. Vaaleapaahtoinen, perinteinen

    1. Vaaleapaahtoinen, perinteinen Juhla Mokka
    2. Thaimaassa reilu 10 v sitten, tulimme läpimärkinä sateen läpi hotellille ja keitimme kotoa tuotua Juhla Mokkaa. Ei ole ikinä ennen eikä sen jälkeen maistunut kahvi yhtä hyvälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    30. 4. 2018 21.20

  274. 1. Vanilla Coffee

    1. Vanilla Coffee
    2. Jääkahvina piristämässä lämmintä kesäpäivää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvikissa

    1. 5. 2018 16.21

  275. Moomin mint chocolate

    Moomin mint chocolate houkuttelee, maistuis varmasti kaikin tavoin kuumana, kylmänä tai manteliliköörillä terästettynä. Omalla terassilla nautittu Presidentti on vaan tosi hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minttu

    1. 5. 2018 16.29

  276. Oriental coffee Iltapäivisin

    Oriental coffee
    Iltapäivisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eva

    1. 5. 2018 16.35

  277. Juhlamokka on ainahyvää

    Juhlamokka on ainahyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti

    1. 5. 2018 19.36

  278. Muumikahvit. Aamukahvi on

    Muumikahvit. Aamukahvi on yleensä se päivän tärkein kahvi, sillä lähtee päivä käyntiin. Meillä juodaan eniten Juhla mokkaa ja Kulta Katriinaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    1. 5. 2018 21.19

  279. Muumipaketti, aamukahvi päivän

    Muumipaketti, aamukahvi päivän paras hetki!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riina

    2. 5. 2018 7.53

  280. Kardemumman makuisen kahvi

    Kardemumman makuisen kahvi kiinnostaa! Ilman aamukahvia ei päivä lähde käyntiin. Yleensä juon tummapaahtoista Juhla Mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lumikki

    2. 5. 2018 9.23

  281. juhlamokka aamuisin

    juhlamokka
    aamuisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taateli

    2. 5. 2018 16.10

  282. Moomin minttusuklaa kahvi

    Moomin minttusuklaa kahvi
    Paras kahvihetki on mökin terassilla auringonpaisteessa aamuisin. Silloin kupista löytyy juhlamokkaa tumma paahteisena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jessi

    2. 5. 2018 18.32

  283. Paulig Moomin on

    Paulig Moomin on mainio kahvimerkki :) It’s magic!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    atomikemppo

    2. 5. 2018 20.35

  284. Paulig Moomin on

    Paulig Moomin on mainio kahvimerkki :)) It’s magic!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    atomikemppo

    2. 5. 2018 20.36

  285. 1. Aamulla ehdottomasti

    1. Aamulla ehdottomasti Paulig juhlamokka niin jaksaa kahvin voimin tehdä töitä hymyssä suin.
    2. Illalla työpäivän jälkeen on hyvä rentoutua Moomin minttusuklaa kahvilla ja hemmotella itseään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minde

    3. 5. 2018 7.09

  286. Muumi Minttusuklaa olisi

    Muumi Minttusuklaa olisi kokeiltava.Tavallisena aamuna juon Juhla Mokkaa rauhassa ja maidon kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    3. 5. 2018 11.22

  287. 1. Vegaaniset kahvijuomat

    1. Vegaaniset kahvijuomat kuulostaa todella hyviltä. Myös maustetut kahvit kiinnostavat.

    2. Eniten nautin kahvista lounaan jälkeen pienen jälkiruoan kera, tänään tässä toimi hyvin Pauligin Colombia Origin Blend.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ina

    3. 5. 2018 22.34

  288. Juhlamokka valkovuokko pakkauksessa.

    Juhlamokka valkovuokko pakkauksessa.
    Tärkeä on aamukahvi ja kesällä mökin terassilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mariska

    4. 5. 2018 2.30

  289. Muumi minttusuklaakahvi houkuttelee!

    Muumi minttusuklaakahvi houkuttelee!

    Parasta on mökillä Juhla Mokka pannukahvi ystävien seurassa
    ja varsinkin kun on paistettu lettuja kahvin kanssa nautittaviksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katju

    4. 5. 2018 2.34

  290. 1. Muumi-kahvi 2.

    1. Muumi-kahvi
    2. Aamukahvit päivän paras hetki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jone

    4. 5. 2018 2.38

  291. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2. Aamukahvina perinteinen Juhla Mokka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saku

    4. 5. 2018 2.41

  292. Vaniljanmakuinen Kahvin nautin

    Vaniljanmakuinen
    Kahvin nautin hyvässä seurassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmi

    4. 5. 2018 17.44

  293. Muumi pakkaus oli

    Muumi pakkaus oli söpöin kaikista <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassu

    4. 5. 2018 20.44

  294. Moomin minttu-suklaakahvi kuulostaa

    Moomin minttu-suklaakahvi kuulostaa houkuttelevalta, sillä minttu on yksi suosikkimauistani missä tahansa herkussa. Kahvi on parasta rentoina sunnuntaiaamuina poikaystävän kanssa nautittuna, juomme aina perinteistä Juhla mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosita

    4. 5. 2018 22.05

  295. Paulig Oriental Coffee

    Paulig Oriental Coffee houkuttelee eniten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tt

    5. 5. 2018 17.19

  296. 1. Muumikahvi 2.

    1. Muumikahvi
    2. Aamukahvi hyvässä seurassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilkka

    6. 5. 2018 13.36

  297. Äitienpäivä Juhla Mokka

    Äitienpäivä Juhla Mokka houkuttaa.
    Aamukahvi on ehdoton. Vapaapäivien kiireetön aamukahvi varsinkin ja Juhla Mokkaa, tottakai. Rakastan näitä teemapaketteja! Olen tehnyt rakkaudentunnustuksenkin Onnea Rakas-paketilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Coffee can be a message

    6. 5. 2018 14.24

  298. En juo itse

    En juo itse kahvia, mutta Espressosta keittelisi mielellään aamukahvit avovaimolle :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AK

    6. 5. 2018 15.32

  299. 1.muumikahvi 2.luomukahvi

    1.muumikahvi
    2.luomukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jees

    6. 5. 2018 18.16

  300. Maistaisin mielelläni Paulig

    Maistaisin mielelläni Paulig Espresso Passionea ja perinteistä juhlamokkaa maisteltiin vappubrunssilla sukuloimassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rose

    6. 5. 2018 21.25

  301. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Mökillä iltakahvit saunan jälkeen terassilla Juhla Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ailamaria

    7. 5. 2018 0.27

  302. 1.Paulig Oriental Coffee

    1.Paulig Oriental Coffee
    2. Mökillä Juhla Mokka luomukahvi pitkin päivää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonna

    7. 5. 2018 0.31

  303. Muumifanina muumikahvi näytti

    Muumifanina muumikahvi näytti mielenkiintoiselta. Kahvista nautin joka päivä, aamun ensimmäinen on paras ja varsinkin silloin kun sen on joku valmiiksi keittänyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sittis

    7. 5. 2018 1.38

  304. Suklaalla maustettu Muumikahvi

    Suklaalla maustettu Muumikahvi kiinnostaa eniten. Juon kahvia yleensä yksin, mutta parhaalta kahvi maistuu ystävien seurassa ja hyvän kahvileivän kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Papu60

    7. 5. 2018 10.17

  305. Paulig Oriental coffee.

    Paulig Oriental coffee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikaP

    7. 5. 2018 18.12

  306. 1. Pauligin muumikahavi

    1. Pauligin muumikahavi
    2. Aamukahvi terassilla kesällä kera voileipien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    7. 5. 2018 18.49

  307. Muumikahveista suklaaminttu vaikuttaa

    Muumikahveista suklaaminttu vaikuttaa lupaavalta!
    Aina varma valinta on myös juhlamokka, se valkovuokkoinen tänä vuonna!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarja

    7. 5. 2018 22.16

  308. Suklaaminttu muumikahvi kuulostaa

    Suklaaminttu muumikahvi kuulostaa aivan ihanalta, sitä täytyy kokeilla pian!
    Kahvi (juhlamokka) maistuu mielestäni parhaalta ulkona mökin terassikeinussa lämpinänä kesäiltana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kikka

    8. 5. 2018 14.12

  309. oriental on kiinnostavin,

    oriental on kiinnostavin, Kahvi maistuu metsäretkellä pannukahvina,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija60

    9. 5. 2018 7.23

  310. Aamuisin ja hyvässä

    Aamuisin ja hyvässä seurassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Severi

    9. 5. 2018 11.20

  311. Aamuisin

    Aamuisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juu

    11. 5. 2018 5.01

  312. Aamuisin, muumikahvi

    Aamuisin, muumikahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juu

    11. 5. 2018 5.02

  313. 1. Muumin kahvi

    1. Muumin kahvi
    2. Aamukahvi juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vera

    11. 5. 2018 15.26

  314. 1.tavallinen Juhla Mokka

    1.tavallinen Juhla Mokka
    2. aamukahvi 04.30

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari markkanen

    11. 5. 2018 16.50

  315. Aamukahvi tätä juhlamokkaa

    Aamukahvi tätä juhlamokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mella

    11. 5. 2018 18.44

  316. espresso passione Aamukahvi

    espresso passione

    Aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paula

    13. 5. 2018 15.35

  317. 1. Minttusuklaa kahvi

    1. Minttusuklaa kahvi
    2. Päiväkahvi ja silloin juon yleensä Juhlamokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    13. 5. 2018 18.45

  318. espresso passione kahvi

    espresso passione
    kahvi maistuu parhaimmalta juhlissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ese

    13. 5. 2018 19.53

  319. Aamu juhlamokka

    Aamu juhlamokka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    15. 5. 2018 12.12

  320. 1. Paulig Oriental

    1. Paulig Oriental Coffee
    2. Kupponen Pauligin vaaleapaahtoa aamulla terassilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kahvia, kahvia, kahvia

    15. 5. 2018 18.40

  321. 1. Juhlamokka 2.

    1. Juhlamokka
    2. Iltapäiväkahvit rytmittää päiviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NtiQ

    15. 5. 2018 19.00

  322. Espresso Passione kaupungilla

    Espresso Passione
    kaupungilla shoppailun lomassa juodut leivoskahvit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leevi

    16. 5. 2018 6.31

  323. 1. Juhla Mokka

    1. Juhla Mokka äitienpäiväpakkaus
    2. Juhla mokka vaalea paahto ja mökillä järven rannalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bella Marmakka

    16. 5. 2018 7.52

  324. 1. Paulig Moomin

    1. Paulig Moomin Coffee Choco Mint
    2. Itse en kahvia ole juonut 30 vuoteen, mutta äitini ja ukkoni sitten sitäkin enemmän eli heille tarjoaisin. Äiti tykkää vaaleasta ja pehmeästä, ukko taasen tummasta sekä maustetuista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    16. 5. 2018 10.05

  325. 1. Paulig Moomin

    1. Paulig Moomin Coffee Medium Roast Coffee kiinnostaa eniten.
    2. Päiväkahvit parvekkeella, ihan parasta! Kupissa on useimmiten perinteistä Juhla Mokkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ira

    16. 5. 2018 14.23

  326. 1. Oriental coffee

    1. Oriental coffee
    2. Juon kahvia paljon, aamu kahvi kotosalla tärkein.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Petri

    17. 5. 2018 11.40

  327. juhlamokka 2 .

    juhlamokka 2 . aamukahvi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorma

    18. 5. 2018 12.19

  328. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso Passione
    2. Tummaa Pesidenttiä omalla terassilla – kiireettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kka1968

    19. 5. 2018 0.36

  329. 1 Paulig Espresso

    1 Paulig Espresso Passione
    2 aamuisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pekka

    19. 5. 2018 8.42

  330. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso 2.Herätessä Pauligin tumma paahtoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LiirumLaarumMies

    19. 5. 2018 12.19

  331. 1. Paulig Espresso

    1. Paulig Espresso 2. Illalla Juhlamokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TomBoy

    19. 5. 2018 12.20

  332. Muumi kahvi kiehtoo

    Muumi kahvi kiehtoo tottakai! Ihan jo pelkästään paketin kauneuden perusteella ❤ paras kahvihetkeni on tottakai aamuisin, kun tytär vielä tuhisee sängyssään. Nousen rauhassa ylös ja laitan kahvit tippumaan (lataan aina pannun illalla valmiiksi), otan motillisen kahvia maitotilkan kera ja istahdan sohvalle hörppimään kahvia, odottelemaan että tytär heräilee. Se hetki on se minun hetkeni ❤

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira Mäkelä

    19. 5. 2018 22.00

  333. Totaalisena Muumi-fanina ei

    Totaalisena Muumi-fanina ei ole suurikaan ihme, että Muumi-kahvi houkuttelee eniten! Muutkin esitellyt kahvit vaikuttavat kyllä oikein hyviltä :) kahvista nautin eniten kesämökin rauhallisessa tunnelmassa, rakkaiden ihmisten kanssa – mökillä on aina Juhla Mokkaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lillamt

    20. 5. 2018 16.52

  334. Juhla-Mokka on paras

    Juhla-Mokka on paras kahvi ikinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvitratti

    20. 5. 2018 17.57

  335. Paulig Moomin ja

    Paulig Moomin ja vieraiden kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    molla

    20. 5. 2018 22.49

  336. 1. Paulig Choco

    1. Paulig Choco Coffee
    2. Aamukahvi Juhla Mokkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonna

    21. 5. 2018 16.11

  337. Muumi kahvi kuulostaa

    Muumi kahvi kuulostaa ihanalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jemppu

    21. 5. 2018 19.32

  338. 1. Paulig Wienerwalzer

    1. Paulig Wienerwalzer Coffee
    2. Aamukahvista nautin eniten, mieluiten tummasta sellIaisesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Veera

    15. 6. 2018 18.16

  339. Juhla Mokka se

    Juhla Mokka se perinteinen kahvi.Erikois kahvista papukaijan kuvalla varustettu.On muuten hyvää
    .Nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AnRi78

    27. 6. 2018 4.52

  340. Vaniljakahvi menee kyllä

    Vaniljakahvi menee kyllä testaukseen! Ihanimpia kahvihetkiä ovat kiireettömät kesäaamut parvekkeella Juhla Mokkaa nautiskellen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VanillaCoffee

    28. 6. 2018 21.02

  341. 1. Tykkään luomusta.

    1. Tykkään luomusta.

    Nautin aamukahvistani täysillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonna

    10. 7. 2018 22.17

Kirjoita kommentti