Voikukkapelto-blogin pitäjä panostaa estetiikkaan
Cision listasi heinäkuussa suosituimmat puutarhablogit. Blogilistauksen kärkeen nousi Voikukkapelto. Bloggaaja Netta kertoo esittelyssään olevansa kärsimätön esteetikko, joka rakastaa 80-vuotiasta hirsitaloaan, on kiinnostunut sisustamisesta, leikkii puutarhuria ja pienviljelijää kesäisin ja sienestää syksyisin.
Ykkössijastaan hämmentynyt ja otettu bloggaaja kertoo seuranneensa muiden blogeja jo pitkään ja siirtäneensä oman blogin aloittamista kerta toisensa jälkeen erilaisten tekosyiden varjolla. Viimein eräänä tylsänä talvi-iltana alkunsa sai Voikukkapelto, eikä kirjoittajaa ole kaduttanut. Netan mukaan parasta bloggaamisessa on vuorovaikutus lukijoiden kanssa: vaikka blogia pitääkin omaksi ilokseen, on muiden positiivisilla kommenteilla suuri merkitys. Voikukkapelto on saanut paljon ja ainoastaan positiivista ja kannustavaa palautetta, Netta kertoo.
Suositun Voikukkapelto-blogin kuvat hehkuvat tällä hetkellä kesän väreissä. Netta kertoo panostavansa kuviin ja teksteihin, joten ehkäpä tässä onkin suosion salaisuus. Kärsimätön esteetikko Netta kertoo kuitenkin olevansa toisinaan liiankin kriittinen itseään kohtaan. Jokaisesta postauksesta hän pyrkii tekemään mielenkiintoisen ja monipuolisen, koski aihe sitten puutarhaa, sisustusta tai jotakin muuta – ja suosiosta päätellen Netta tekee sen onnistuneesti!
Top 10 puutarhablogit Suomessa heinäkuussa 2012:
(Lähde: Cision Plan and Connect Finland Oy)
1. Voikukkapelto
2. Welcome to My Eden
3. Periferialife
4. Saaripalsta
5. Ruusuja ja rikkaruohoja
6. Anun puutarha
7. TUIJAN KOTI JA PUUTARHA
8. Karoliinan puutarha
9. Mielen Lumoa
10. MARIAN KOTI JA PUUTARHA
Tiedon välitti: Cisionwire



