Finlayson täyttää 190 vuotta Arvottu
Finlayson juhlii tänä vuonna 190-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Finlayson nostaa tekstiilimallistoonsa tunnettuja klassikkokuoseja eri vuosikymmeniltä. Klassikkokuosien myynnistä lahjoitetaan prosentti nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.
Finlaysonin historia ulottuu vuoteen 1820, jolloin skotlantilainen James Finlayson perusti puuvillatehtaan Tampereelle. Tekstiilituotanto tarjosi toimeentulon tuhansille kaupunkilaisille. Tehtaan työntekijät muodostivat tiiviin yhteisön omine sairaaloineen ja asuinalueineen.
Finlayson on suomalaisen työn arvostaja, jonka toiminta on 190 vuodessa laajentunut ja nykyaikaistunut. Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa sijaitsevien omien ja jälleenmyyjäliikkeiden lisäksi Finlayson sisustaa julkitiloja ja palvelee verkkokaupassa. Tuotesuunnittelusta vastaa joukko suomalaisia tekstiilialan ammattilaisia.
”Suomalaisuus ja laatu leimaavat vahvasti Finlaysonin toimintaa. Haluamme olla lähellä kaikkia suomalaisia ja tarjota heille vastuullista hyvinvointia. Panostamme tuoteturvallisuuteen, laatuun ja eettisyyteen, mistä merkkinä ovat tuotteidemme lukuisat sertifioinnit, kuten Allergiatunnus, Joutsenmerkki ja Avainlippu. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme, jotta kaikki suomalaiset voisivat hyvin ja nukkuisivat yönsä levollisesti”, kertoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jouko Salakka.

Finlayson juhlii koko vuoden klassikkokuoseilla
Finlaysonin syntymäpäivä on 10. toukokuuta, ja 190-vuotista taivalta juhlitaan läpi vuoden. Kunnianosoituksena pitkälle historialleen ja suomalaisille suunnittelijoilleen Finlayson nostaa arkistoista vanhoja klassikoita takaisin mallistoon. Kodin tai kesämökin voi sisustaa jälleen esimerkiksi Pirkko Hammarbergin Optinen Omena -pussilakanoilla, Eine Lepistön Aalto-kuosilla tai Arja Mattilan kaikkien tuntemilla Onni-pussilakanoilla. Aikoinaan Onni sai lisänimen Miljoonasydän myytyjen metrien mukaan.
Näiden ja muiden vuoden aikana myytyjen klassikkokuosien tuotosta Finlayson lahjoittaa prosentin nuorison hyvinvointiin tukemalla koko vuoden HelsinkiMission nuorten kriisityön toimintaa.

”Haluamme nuoria tukemalla panostaa koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointiin ja kehitykseen. Suomalaisten hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat aina olleet osa Finlaysonin arvopohjaa ja haluamme edelleen jatkaa samalla, yrityksen historian viitoittamalla tiellä”, jatkaa Salakka.
Finlayson Oy
Finlayson Oy on osa Finlayson & Co -konsernia. Finlayson suunnittelee, valmistaa ja markkinoi Finlayson- ja Familon-tuotemerkeillä kodin- ja julkitilojen sisustustuotteita; makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja keittiön kodintekstiilejä sekä vuoteita. Yrityksen liikevaihto vuonna 2009 oli noin 50 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 330 henkilöä.
Jutun välitti Cisionwire
Kuvat Finlayson
Arvonta:
Arvomme Omena-pussilakanasetin vastanneiden kesken helmikuun puolessa välissä. Mikä on mieleisesi Finnlayson klassikkokuvio?

Aaltokuosi on ehdottomasti
Aaltokuosi on ehdottomasti kaunein ! =)
piiloplontih
18. 1. 2010 15.33
Suosikkini on viidakkomuumi
Suosikkini on viidakkomuumi ja onni
Pia
18. 1. 2010 23.37
Sydän-kuosi on lemppari
Sydän-kuosi on lemppari
Ulla
19. 1. 2010 18.15
Onni on edelleen
Onni on edelleen ihana.
Ritu
18. 1. 2010 15.35
Tyylikkäin on Aalto.
Tyylikkäin on Aalto.
JJKK
18. 1. 2010 15.37
ONNI
ONNI
piip
18. 1. 2010 18.30
Onni on valkoinen
Onni on valkoinen lakana.
nautiskelija
19. 1. 2010 16.33
Aaltokuosi.
Aaltokuosi.
Mark4
18. 1. 2010 15.38
tyylikkäin :AALTO
tyylikkäin :AALTO
tupu
18. 1. 2010 15.40
Paratiisi 90-luvulta on
Paratiisi 90-luvulta on upea!
M.S.
18. 1. 2010 15.40
aalto on aina
aalto on aina pop
ghita
18. 1. 2010 15.41
Paratiisi on upea!
Paratiisi on upea!
Hurja-Marja
18. 1. 2010 15.45
Aika vaikea kysymys,
Aika vaikea kysymys, koska kuoseja paljon.
Timo
18. 1. 2010 15.47
Paratiisi
Paratiisi
Emmi
18. 1. 2010 15.49
En tiedä kuosien
En tiedä kuosien nimiä joten vaikea vastata..Optinen omena kuulostaa kyllä nimenä hienolta…
Olga
18. 1. 2010 15.49
"Onni"
“Onni”
Annu
18. 1. 2010 15.51
Aalto
Aalto
kyllikki
18. 1. 2010 15.52
Paratiisi
Paratiisi
lahja
18. 1. 2010 15.54
Kaikki ovat omalla
Kaikki ovat omalla tavallaan.
Santtu
18. 1. 2010 15.55
Aalto
Aalto
Marjatta
18. 1. 2010 15.55
Onni-kuosiin liittyy paljon
Onni-kuosiin liittyy paljon paljon nostalgisia + positiivisia muistoja
Lii
18. 1. 2010 15.56
Paratiisi kuulostaa hyvältä,
Paratiisi kuulostaa hyvältä, kaikki kai ne on kivoja
Accordion
18. 1. 2010 15.56
Aalto!
Aalto!
Nooba
18. 1. 2010 15.57
Aalto. :)
Aalto. :)
Kippo
18. 1. 2010 15.57
Meillä oli 70-luvulla
Meillä oli 70-luvulla ruskea-valkoiset Onni lakanat ensimmäisessä kodissamme ja ne ovat nyt raitoina räsymatoissa. Onni lakanoilla on siis tunnearvoa.
liisi
18. 1. 2010 15.58
AALTO
AALTO
karoliina
18. 1. 2010 15.58
Eri kuosit eri
Eri kuosit eri kohteisiin. Ajattoman Aallon kautta Paratiisiin.
Pia
18. 1. 2010 16.01
Ehdottomasti Aalto
Ehdottomasti Aalto
Tutu
18. 1. 2010 16.01
Minulla ON EHDOTTOMASTI
Minulla ON EHDOTTOMASTI USEAMPI MUTTA ,JARKKO KALLOIN SUUNNITTELEMA RUOKO MENEE NÄIDEN MUIDEN EDELLE TYYLILLÄÄN JA MAANLÄHEISYYDELLÄÄN,KUTEN Nora Flemingin suunnittelema glacier.
Kovasti on ilahduttanut myös pussilakanoista loitsu ja taika.
Näitä on niin paljon ettei osaa enää valita,mutta onneksi jokaiselle varmasti nyt löytyy jotakin ja lapsiakaan ei ole unohdettu.kiitos-Finlayson.
perhonen78
18. 1. 2010 16.01
Aalto on paras.
Aalto on paras.
Huurre
18. 1. 2010 16.02
Minun suosikkini Finalysonin
Minun suosikkini Finalysonin kuoseista on ehdottomasti Olga!
Glida
18. 1. 2010 16.03
Oliko niitä muita
Oliko niitä muita kuin nuo kolme…? Muistan Taimi ja Puutarha, ne mun suosikit
Artsi
18. 1. 2010 16.03
Kallistun Paratiisinpuolelle
Kallistun Paratiisinpuolelle
Kirppu
18. 1. 2010 16.05
Aalto
Aalto
sirkkuli
18. 1. 2010 16.06
Taimi tai optinen
Taimi tai optinen omena iskee vielä vuonna 2010.
Kirsi
18. 1. 2010 16.06
Aalto varmaankin on
Aalto varmaankin on paras
Ouska
18. 1. 2010 16.08
aalto,vanha klassikko
aalto,vanha klassikko
japi
18. 1. 2010 16.13
onni on yksi
onni on yksi mieluisista.
anja
18. 1. 2010 16.19
AAlto
AAlto
sini
18. 1. 2010 16.25
aalto
aalto
ippe
18. 1. 2010 16.25
Taimi on aivan
Taimi on aivan ihana!
Kapu
18. 1. 2010 16.34
Paljon on nättejä
Paljon on nättejä kuosia, mutta valitsenpa nyt Aallon.
Nanu
18. 1. 2010 16.34
Kaikki Finlaysonin pussilakanat
Kaikki Finlaysonin pussilakanat ovat aivan ihania
Amanda
18. 1. 2010 16.35
Aalto
Aalto
Minna
18. 1. 2010 16.35
Aalto on ihana
Aalto on ihana
Li-Ha
18. 1. 2010 16.36
Taimi on kaunis.
Taimi on kaunis.
kotiterttu
18. 1. 2010 16.38
aaltokuosi ehdottomasti! kuvio
aaltokuosi ehdottomasti! kuvio tuo mieleen meren ja kesän aaltoineen.
riia
18. 1. 2010 16.38
paratiisi
paratiisi
lissukka
18. 1. 2010 16.38
aalto
aalto
igor
18. 1. 2010 16.39
voi kun en
voi kun en tiedä noita kuosien nimiä…
tiina
18. 1. 2010 16.39
Onni
Onni
Nina
18. 1. 2010 16.40
Aaltokuosi
Aaltokuosi
aikanainen
18. 1. 2010 16.45
Aalto hienoin.
Aalto hienoin.
antti
18. 1. 2010 16.46
optinen omena on
optinen omena on paras se oli meidän keittiön verhona-73,silloin oli keltaisena,maalasin lämpöpatterinkin keltaiseksi….
liisa
18. 1. 2010 16.46
kilpailu
kilpailu
pete
18. 1. 2010 16.48
Aalto on kaunein.
Aalto on kaunein.
pirre
18. 1. 2010 16.49
Onni on kiva
Onni on kiva
mari
18. 1. 2010 16.51
Optinen omena...
Optinen omena…
Elvi
18. 1. 2010 16.56
Aaltohan se on!
Aaltohan se on!
KeljuK
18. 1. 2010 17.00
aalto
aalto
intsu
18. 1. 2010 17.02
tää omena on
tää omena on kyllä mun suosikki nyt
olimpia
18. 1. 2010 17.02
Aalto
Aalto
plop
18. 1. 2010 17.02
Nimet ei muistu
Nimet ei muistu mieleen mutta ihania on ollut monia.
mary
18. 1. 2010 17.04
Onni
Onni
nn71
18. 1. 2010 17.05
aalto
aalto
kp
18. 1. 2010 17.07
Aalto
Aalto
Anne
18. 1. 2010 17.09
Tietenkin sydänkuvio ja
Tietenkin sydänkuvio ja jos se vielä olisi satiiniversiona parisänkyyn, se olisi täydellinen!!
wirtsu
18. 1. 2010 17.11
Aalto-kuosi
Aalto-kuosi
lili
18. 1. 2010 17.13
Paratiisi
Paratiisi
Frida
18. 1. 2010 17.15
Suvi Kankkosen Uskolliset
Suvi Kankkosen Uskolliset näyttää kivalta.
kava
18. 1. 2010 17.17
Paratiisi
Paratiisi
Rippostiina
18. 1. 2010 17.18
Taimi vuodelta 1961.
Taimi vuodelta 1961.
jussi67
18. 1. 2010 17.20
Onni on paras.
Onni on paras.
maareetta
18. 1. 2010 17.20
Aini Vaaran suunnittelema
Aini Vaaran suunnittelema Puutarha.
taruliini
18. 1. 2010 17.21
Mulla on muutamat
Mulla on muutamat finlayson lakanoita,mutta ei ole sitä aalto-lakanaa, mielestäni aalto kyllä aika klassikkokuvio eli ajatonta sopii vuosia ei kyllästy koskaan ja se sopii kenelle vaan aikuisille sekä lapsille.
Titu
18. 1. 2010 17.23
paratiisi
paratiisi
ansu
18. 1. 2010 17.25
Oma suosikkini on
Oma suosikkini on Onni.
ailuska
18. 1. 2010 17.34
Aalto
Aalto
kape
18. 1. 2010 17.39
Aalto
Aalto
hanhi
18. 1. 2010 17.40
aalto
aalto
MJM
18. 1. 2010 17.40
onni
onni
iines
18. 1. 2010 17.40
Aalto
Aalto
karkkuli
18. 1. 2010 17.41
aalto
aalto
mape
18. 1. 2010 17.41
aalto
aalto
tintti
18. 1. 2010 17.41
Aalto
Aalto
mk
18. 1. 2010 17.42
Aalto
Aalto
lauriina
18. 1. 2010 17.42
Kaikki omalla tyylillään,
Kaikki omalla tyylillään, mutta Aalto on suosikkini.
raisos
18. 1. 2010 17.42
Aalto
Aalto
kk
18. 1. 2010 17.43
maun mukaan
maun mukaan
jyrki
18. 1. 2010 17.43
Aalto-kuosi
Aalto-kuosi
konnis
18. 1. 2010 17.44
Optinen omena
Optinen omena
Liisa
18. 1. 2010 17.47
Onni on kaunis.
Onni on kaunis.
jussi
18. 1. 2010 17.47
optinen omena on
optinen omena on ihana klassikko
pia
18. 1. 2010 17.48
Joulusatu on herkullinen.
Joulusatu on herkullinen.
mutsikka
18. 1. 2010 17.48
optinen omena on
optinen omena on hieno
Aaaaaaa
18. 1. 2010 17.48
Optinen omena on
Optinen omena on aito klassikko.
Muumipussilakat ovat hienoja myös.
jorma
18. 1. 2010 17.49
Onni on suloinen,
Onni on suloinen, optinen omena kivan retro. Klassikkoja molemmat.
Hertta
18. 1. 2010 17.50
kaippa tuo unikko
kaippa tuo unikko on paras:)
luppis
18. 1. 2010 17.50
Onni on aina
Onni on aina yhtä ihana.
Mo
18. 1. 2010 17.50
Aalto-kuvio
Aalto-kuvio
Janador
18. 1. 2010 17.55
Onni
Onni
keljuk
18. 1. 2010 17.57
paratiisi
paratiisi
sipe
18. 1. 2010 17.57
Aalto
Aalto
tojo
18. 1. 2010 17.58
Aalto
Aalto
MMMMM
18. 1. 2010 18.00
aalto
aalto
S
18. 1. 2010 18.00
Aalto on suosikkini
Aalto on suosikkini
Riikka
18. 1. 2010 18.03
Onni on ylitse
Onni on ylitse muiden.
Kahvijänö
18. 1. 2010 18.03
Aalto lienee
Aalto lienee
dugu
18. 1. 2010 18.08
-
-
elina kivelä
18. 1. 2010 18.11
Onni-kuosi.
Onni-kuosi.
Jakke 69
18. 1. 2010 18.11
Aalto
Aalto
Abigail
18. 1. 2010 18.13
Onni uppoaa edelleen!
Onni uppoaa edelleen!
Soikka
18. 1. 2010 18.15
aalto
aalto
masja
18. 1. 2010 18.16
aalto
aalto
jusa-74
18. 1. 2010 18.16
aalto
aalto
artsi
18. 1. 2010 18.16
aalto
aalto
hentzi
18. 1. 2010 18.16
aalto
aalto
neeuli
18. 1. 2010 18.17
Paratiisi
Paratiisi
Blondi
18. 1. 2010 18.17
aalto
aalto
jantsa
18. 1. 2010 18.17
aalto
aalto
jartsa
18. 1. 2010 18.17
paratiisi
paratiisi
masa
18. 1. 2010 18.18
aalto
aalto
vesseli1260
18. 1. 2010 18.22
Paratiisi 1990 luvulta.
Paratiisi 1990 luvulta.
Purjehtijatar
18. 1. 2010 18.23
AALTO
AALTO
VESA
18. 1. 2010 18.25
Tuike
Tuike
Riikka
18. 1. 2010 18.27
Paratiisi
Paratiisi
Lusse
18. 1. 2010 18.31
Aalto on tyylikäs,
Aalto on tyylikäs, mutta minä tykkään viidakkomuumeista =)
Päivi
18. 1. 2010 18.35
aalto
aalto
lena
18. 1. 2010 18.37
aalto on kaunein.
aalto on kaunein.
Meevu
18. 1. 2010 18.41
aalto
aalto
ella
18. 1. 2010 18.43
Onni - mutta
Onni – mutta ei välttämättä hyvässä mielessä. Koulun käsityötunneilla siitä tehtiin essuja, kotona keittiön verhot, mökille pussilakanat. Nyt en halua enää nähdäkään…
syystakiton
18. 1. 2010 18.44
optinen omena
optinen omena
Lissu
18. 1. 2010 18.45
Omena
Omena
Lars
18. 1. 2010 18.47
aalto
aalto
kaima
18. 1. 2010 18.53
Aalto
Aalto
arko
18. 1. 2010 18.55
Aalto.
Aalto.
Merja
18. 1. 2010 18.56
AALTO - MERI
AALTO – MERI KLASSIKKO VOISIKO OLLA SUOMALAISEMPAA
nasumasu
18. 1. 2010 18.57
En yksinkertaisesti voi
En yksinkertaisesti voi valita yhtään muiden yläpuolelle. Finlayson on ainut hyvä merkki alallaan. No, jos on pakko: Miljoonasydän
Taina
18. 1. 2010 18.58
Suosikkini on Aalto.
Suosikkini on Aalto.
Mirkku
18. 1. 2010 18.58
PARATIISI ON KAUNEIN
PARATIISI ON KAUNEIN
MABU
18. 1. 2010 18.59
omppu on paras
omppu on paras
mummo
18. 1. 2010 19.06
Arki
Arki
Maaputti
18. 1. 2010 19.09
Aalto on tyylikäs
Aalto on tyylikäs
Iemanja
18. 1. 2010 19.14
Optinen omena miellyttää
Optinen omena miellyttää
Hytsi
18. 1. 2010 19.14
Aalto
Aalto
julle
18. 1. 2010 19.14
Omena on paras,
Omena on paras, minulla oli omenaverhot ekassa omassa kodissani:)
Fammu
18. 1. 2010 19.16
Huippulaatua ja kauneutta!
Huippulaatua ja kauneutta!
Soiniska10
18. 1. 2010 19.21
Alto on kaunein
Alto on kaunein
tiina
18. 1. 2010 19.24
Paratiisi
Paratiisi
PurpleRaspberry
18. 1. 2010 19.25
paratiisi
paratiisi
fia-ellen
18. 1. 2010 19.28
nuo livat ihanat
nuo livat ihanat sydän tyynyt ja peitto saman lainen sellaisia olen halunnutkin ja samanlaista päivä peittoa ai kun olisi ihanaa ne voittaa itselle ja vaikka siihen vielä saman laiset verhot niin avot toivottavasti voitan nuo
Piia Passila
18. 1. 2010 19.32
Aalto
Aalto
luissara
18. 1. 2010 19.35
tori ja tuike
tori ja tuike ainakin näistä nykyisistä, jos ei kaiken voittavia muumikankaita nyt lasketa mukaan :)
maari
18. 1. 2010 19.36
omppu ehdottomasti!
omppu ehdottomasti!
heidi
18. 1. 2010 19.38
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
Lene
18. 1. 2010 19.43
Omena on paras:)
Omena on paras:)
HannaKL
18. 1. 2010 19.43
viidakkomuumi on ihana
viidakkomuumi on ihana !!!
NIZI
18. 1. 2010 19.49
Aalto.
Aalto.
Jusa
18. 1. 2010 19.52
omena
omena
hkw
18. 1. 2010 19.52
Taimi
Taimi
Paula
18. 1. 2010 19.56
Haluan osallistua arvontaan
Haluan osallistua arvontaan
Ile
18. 1. 2010 19.57
hienot lakanat!
hienot lakanat!
akk
18. 1. 2010 19.57
Aalto on ihana
Aalto on ihana ja raikas!
sarituulikki
18. 1. 2010 20.01
Aalto tällä hetkellä.
Aalto tällä hetkellä. Omena on tosin nostalginen, sillä äidilläni oli aikoinaan keittiön verhot tästä kankaasta ja Onni-pussilakanat olen joskus antanut veljelleni lahjaksi. Finlaysonin kankaisiin liittyy paljon hyviä, positiivisia muistoja!!
Aamu
18. 1. 2010 20.01
sydänkuvio on kaikkein
sydänkuvio on kaikkein ihanin
TAINA
18. 1. 2010 20.04
aalto on magee
aalto on magee
Sarina
18. 1. 2010 20.09
aalto pussilakanoissa saa
aalto pussilakanoissa saa hyvän unen
amyde
18. 1. 2010 20.13
aalto
aalto
amyde
18. 1. 2010 20.14
Paratiisi on upea!
Paratiisi on upea!
hannamanna
18. 1. 2010 20.14
paratiisi on paras!
paratiisi on paras!
hepo132
18. 1. 2010 20.18
Aalto
Aalto
Keppi
18. 1. 2010 20.21
Onni
Onni
Liisa
18. 1. 2010 20.21
Aalto
Aalto
rnpoap
18. 1. 2010 20.27
Aalto
Aalto
IconiCo
18. 1. 2010 20.27
Onni
Onni
Jadu
18. 1. 2010 20.28
Mielestäni se on
Mielestäni se on Onni.
Aikuinen nainen
18. 1. 2010 20.33
Viidakkomuumi.
Viidakkomuumi.
kipsu
18. 1. 2010 20.33
Onni pussilakana
Onni pussilakana
Eeka
18. 1. 2010 20.34
Muumit ovat parhaat!
Muumit ovat parhaat!
JaniKL
18. 1. 2010 20.39
Omena.
Omena.
Susanna
18. 1. 2010 20.39
omena!
omena!
Minttu
18. 1. 2010 20.40
Aalto.
Aalto.
Kaisa
18. 1. 2010 20.41
Aalto
Aalto
chara
18. 1. 2010 20.43
Omppu on ihanin
Omppu on ihanin
puhteeri
18. 1. 2010 20.44
Paratiisi.
Paratiisi.
Wirpukka
18. 1. 2010 20.50
Onni
Onni
sepi
18. 1. 2010 20.52
Puutarha (ja Optinen
Puutarha (ja Optinen omena)
mintsu
18. 1. 2010 21.04
Optinen omena
Optinen omena
TK
18. 1. 2010 21.05
Aalto
Aalto
pipa
18. 1. 2010 21.09
Paratiisi.
Paratiisi.
Assu
18. 1. 2010 21.13
Muumit ovat ihania.
Muumit ovat ihania.
Marjukka
18. 1. 2010 21.14
onni
onni
kirsikka
18. 1. 2010 21.16
Aalto-kuosi on kaunein.
Aalto-kuosi on kaunein.
jokiska
18. 1. 2010 21.17
onni
onni
hanski
18. 1. 2010 21.17
Onni on kiva!
Onni on kiva!
lili
18. 1. 2010 21.22
Muumit tietysti!
Muumit tietysti!
sonkku
18. 1. 2010 21.23
Muumilakanat ovat ehdoton
Muumilakanat ovat ehdoton suosikkini
mimi
18. 1. 2010 21.23
Onni
Onni
Ricardo
18. 1. 2010 21.27
Aalto tai Viidakkomuumi.
Aalto tai Viidakkomuumi. Vaikka muuten ei muumeja tuetakaan, sanotaan vaikka että kulmikas viehättää ja tällä kertaa Viidakkomuumi vie voiton :)
Kaisa
18. 1. 2010 21.30
Taimi-niminen kuosi on
Taimi-niminen kuosi on mun mielestä paras klassikko.
Minde
18. 1. 2010 21.32
Paratiisi on AIVAN
Paratiisi on AIVAN ihana. Olisi niin hedelmäistä herätä sen välistä :)
Altan
18. 1. 2010 21.35
Aalto
Aalto
Tomi
18. 1. 2010 21.38
Aalto
Aalto
MiaS
18. 1. 2010 21.40
Aalto-kuosi
Aalto-kuosi
Tara
18. 1. 2010 21.43
Silloin kun olin
Silloin kun olin nuori niin oli rykkityykiä.
kikka-likka
18. 1. 2010 21.45
Vaikea valita: mutta
Vaikea valita: mutta Paratiisi!!!!!
Tuula
18. 1. 2010 21.50
Aalto!!!
Aalto!!!
Jomppu
18. 1. 2010 21.51
Mielestäni finlaysonin tuotteet,
Mielestäni finlaysonin tuotteet, ovat aina olleet kaniita ja laadukkaita!
tartsuli-63
18. 1. 2010 21.55
AALTO-KUOSI
AALTO-KUOSI
ELINA
18. 1. 2010 21.55
paratiisi on paras
paratiisi on paras
tartsuli-63
18. 1. 2010 21.56
Silmu on kaunis
Silmu on kaunis
Eveliina
18. 1. 2010 22.00
Aalto on ihan
Aalto on ihan jees.
Osku
18. 1. 2010 22.02
Olisko se tuo
Olisko se tuo Aalto, niitä meillä o n ollut ja jo kovasti ovat ohentuneet….
ris
18. 1. 2010 22.07
Muumi kuosi.
Muumi kuosi.
naana
18. 1. 2010 22.12
Onni
Onni
Katja
18. 1. 2010 22.15
Uudempi klassikko on
Uudempi klassikko on Klubi, jota ei ikävä kyllä enää tahdo löytää mistään.
Mandylor
18. 1. 2010 22.19
Aalto.
Aalto.
Marke
18. 1. 2010 22.20
Aalto on ihanin!
Aalto on ihanin!
Mimosa
18. 1. 2010 22.25
Paratiisi.
Paratiisi.
Kepsu
18. 1. 2010 22.26
Omena on paras,
Omena on paras, olinhan nuori 70-luvulla.
Jopi
18. 1. 2010 22.35
Aaltoon nukkuun!
Aaltoon nukkuun!
Susa
18. 1. 2010 22.36
aalto on jees
aalto on jees
jpv
18. 1. 2010 22.37
Aalto vastaan minäkin.
Aalto vastaan minäkin. : )
Justiina
18. 1. 2010 22.37
Taimi
Taimi
tp66
18. 1. 2010 22.38
Aalto
Aalto
siru64
18. 1. 2010 22.38
Aalto on hieno
Aalto on hieno
ommi
18. 1. 2010 22.38
Muumi
Muumi
tonza
18. 1. 2010 22.39
Onni
Onni
pasi
18. 1. 2010 22.39
Muumi tietty
Muumi tietty
jansku
18. 1. 2010 22.40
Muumi
Muumi
anu
18. 1. 2010 22.40
Paratiisi sängyssä. Silmät
Paratiisi sängyssä. Silmät auki vai kiinni.
Kimmomat
18. 1. 2010 22.43
Aino Vaarin Taimi-kuosia
Aino Vaarin Taimi-kuosia vuodelta 1961 löytyi mummolasta ennen vanhaan, ja siksi se on rakkain! Tuo mieleen ihania muistoja…
unaja
18. 1. 2010 22.45
Aalto on paras,ihanan
Aalto on paras,ihanan raikas ja uneksiva :)
jossu
18. 1. 2010 22.58
aalto ja muumit
aalto ja muumit
ms
18. 1. 2010 23.04
aalto ok
aalto ok
sjk
18. 1. 2010 23.11
Paratiisi
Paratiisi
T. I. Ira
18. 1. 2010 23.17
Aalto
Aalto
Riide
18. 1. 2010 23.17
Kyllä se vain
Kyllä se vain Aalto on.
Rosalin
18. 1. 2010 23.22
onni on söpöin
onni on söpöin
mari
18. 1. 2010 23.26
Aalto on varmaan
Aalto on varmaan se klassikko.
skibi
18. 1. 2010 23.34
Optinen omena -kuosissa
Optinen omena -kuosissa on klassikkoainesta
JVT
18. 1. 2010 23.51
viidakkomuumi
viidakkomuumi
milla
19. 1. 2010 0.00
onni
onni
mikro
19. 1. 2010 0.27
Viidakkomuumi design Finlayson
Viidakkomuumi design Finlayson 1996 on kyllä niiiiiiiiiiin mieleeni :) Tule lapsuus mieleen!
Julisa
19. 1. 2010 0.44
-
-
pat
19. 1. 2010 1.10
ONNI on se
ONNI on se ihanin, ja nostalgisin!
Onni
19. 1. 2010 5.32
Aalto
Aalto
Jennika
19. 1. 2010 5.36
kyl se on
kyl se on Aalto ja omena kuosi
Rippe
19. 1. 2010 6.31
aalto
aalto
annilauri
19. 1. 2010 6.35
omena on paras
omena on paras !
sari
19. 1. 2010 6.49
aallosta pidän eniten
aallosta pidän eniten
susu
19. 1. 2010 6.50
Onni
Onni
maria
19. 1. 2010 6.57
Aalto.
Aalto.
JREwing
19. 1. 2010 7.01
Aalto.
Aalto.
Janne
19. 1. 2010 7.02
Onni
Onni
Sari
19. 1. 2010 7.02
Onni
Onni
marjo66
19. 1. 2010 7.08
Aaltopa hyvinkin
Aaltopa hyvinkin
tintti
19. 1. 2010 7.12
Aalto viehättää
Aalto viehättää
mallu
19. 1. 2010 7.13
Onni on klassikko!
Onni on klassikko!
pktp
19. 1. 2010 7.18
aalto
aalto
zara
19. 1. 2010 7.26
Aalto
Aalto
helikaa
19. 1. 2010 7.30
Aalto on klassikko.
Aalto on klassikko.
Leppis
19. 1. 2010 7.39
Paratiisi
Paratiisi
henna
19. 1. 2010 7.40
Omena on hauska
Omena on hauska ja niin kovasti tuttu 70-luvun alusta, jolloin tuota kuosia käytettiin ties vaikka missä.
eevu
19. 1. 2010 7.47
Aappa (se apina
Aappa (se apina -juttu) on hauska. En tiedä onko nyt tuotannossa.
ensu
19. 1. 2010 7.50
aalto
aalto
kiki
19. 1. 2010 7.51
Aalto
Aalto
Mummo9
19. 1. 2010 7.54
Mutu-tuntumalla, sen tarkemmin
Mutu-tuntumalla, sen tarkemmin haravoimatta tuo optinen omena miellyttää minua tosi retrona kovasti.
tiiti66
19. 1. 2010 7.55
Paratiisi
Paratiisi
Maria
19. 1. 2010 7.55
aalto
aalto
sandra
19. 1. 2010 7.56
onni
onni
ansku
19. 1. 2010 7.56
Aalto
Aalto
marme
19. 1. 2010 7.56
paratiisi
paratiisi
Simo
19. 1. 2010 7.56
Onni
Onni
unema
19. 1. 2010 7.57
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
kaius
19. 1. 2010 7.58
Ruusumuumi!
Ruusumuumi!
osku
19. 1. 2010 8.00
Sopraano ja iltasatu
Sopraano ja iltasatu mm.
benkku
19. 1. 2010 8.02
aappa on mukavan
aappa on mukavan näköinen.
nikolai
19. 1. 2010 8.03
aalto makein
aalto makein
alvar
19. 1. 2010 8.08
Aalto
Aalto
HL
19. 1. 2010 8.10
kaikki ovat omalla
kaikki ovat omalla tavallaan hienoja
tellu
19. 1. 2010 8.16
Silmu
Silmu
Moppi
19. 1. 2010 8.18
Tuo onni on
Tuo onni on tuttu ja raskas, ja meillä on edelleen tyynyliinoja tuosta kankaasta.
mervi
19. 1. 2010 8.22
Onni on aivan
Onni on aivan suloinen
kata
19. 1. 2010 8.23
Aalto vetoaa minuun
Aalto vetoaa minuun
abc-1
19. 1. 2010 8.24
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
007
19. 1. 2010 8.25
on niin paljon.Kaikki
on niin paljon.Kaikki hyviä,mutta jos ja kun jokin pitää sanoa niin PARATIISI
dave
19. 1. 2010 8.25
Paratiisi
Paratiisi
peku
19. 1. 2010 8.25
omena
omena
pöpö
19. 1. 2010 8.25
paratiisi
paratiisi
nuutti
19. 1. 2010 8.26
kaikki kivoja,kelpais
kaikki kivoja,kelpais
hevospoika
19. 1. 2010 8.26
Paratiisi
Paratiisi
wjohn
19. 1. 2010 8.29
Aalto-kuosi miellyttää silmääni
Aalto-kuosi miellyttää silmääni eniten.
Hannele
19. 1. 2010 8.30
aalto
aalto
tero
19. 1. 2010 8.30
Taimi ehdottomasti kaunein
Taimi ehdottomasti kaunein näistä, Finlaysonilla on myös muita kauniita pussilakanoita joilla ei ole nimiä- ihania puuvillasatiinisiä. Myös lasten tekstiilit ovat ihania.
Kristiina
19. 1. 2010 8.31
Ehdottomasti Onni!
Ehdottomasti Onni!
mp
19. 1. 2010 8.33
Aivan ehdoton suosikkini
Aivan ehdoton suosikkini on Tovi! Siihen ei voi kyllästyä!
Soikkis
19. 1. 2010 8.34
aalto
aalto
Immortal
19. 1. 2010 8.37
paratiisi
paratiisi
Nettifretti
19. 1. 2010 8.37
Aalto. siihen ei
Aalto. siihen ei voi kyllästyä
takkuinen
19. 1. 2010 8.41
muumi
muumi
tk
19. 1. 2010 8.42
taimi
taimi
mahi
19. 1. 2010 8.46
Aalto
Aalto
Tarkku
19. 1. 2010 8.46
Kyllä se on
Kyllä se on ehdottomasti Aalto.
Minttu
19. 1. 2010 8.47
Aalto
Aalto
A.R.
19. 1. 2010 8.53
Suosikkini on Aalto.
Suosikkini on Aalto.
Orvokki
19. 1. 2010 8.53
AALTO!
AALTO!
PJ
19. 1. 2010 8.54
Tyylikkäin on aaltokuosi.
Tyylikkäin on aaltokuosi.
karpalo
19. 1. 2010 8.54
onni on paras
onni on paras
pikku myy
19. 1. 2010 8.58
Onni on kaunis.
Onni on kaunis.
jass
19. 1. 2010 9.02
Olga.
Olga.
Black Dog
19. 1. 2010 9.04
Omena
Omena
drella
19. 1. 2010 9.04
Muumit
Muumit
tinttinen
19. 1. 2010 9.08
Optinen Omena
Optinen Omena
siiseli
19. 1. 2010 9.09
Aalto
Aalto
Hanna
19. 1. 2010 9.09
Iltamuumi
Iltamuumi
pia
19. 1. 2010 9.10
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
JummiJammi
19. 1. 2010 9.11
Kaikki vanhemmat muumi-kuviot.
Kaikki vanhemmat muumi-kuviot. muunmuassa viidakkomuumi.
natsa
19. 1. 2010 9.12
Muumi
Muumi
Susanna
19. 1. 2010 9.12
Aalto
Aalto
Sami
19. 1. 2010 9.12
Kaikki vanhemmat muumi-kuvioinnit,
Kaikki vanhemmat muumi-kuvioinnit, mm. viidakkomuumi.
natsa
19. 1. 2010 9.12
Monia kauniita...Aalto,Tuike, mutta
Monia kauniita…Aalto,Tuike, mutta nyt valitsen muumit.
Heli
19. 1. 2010 9.13
Muumit tietenkin....
Muumit tietenkin….
Roope
19. 1. 2010 9.13
ruusumuumi
ruusumuumi
Inkeri
19. 1. 2010 9.13
Mielestäni muumit on
Mielestäni muumit on kokonaisuudessaan hieno finlayson klassikko kuvio.
wepe
19. 1. 2010 9.14
Muumit ehdottomasti. Parhaiten
Muumit ehdottomasti. Parhaiten muistuu mieleen viidakkomuumi.
roopetti
19. 1. 2010 9.14
Ehdottomasti muumit, parhaiten
Ehdottomasti muumit, parhaiten mieleen muistuu viidakkomuumit.
roopetti
19. 1. 2010 9.15
Muumeistä tykkään.
Muumeistä tykkään.
Nelli
19. 1. 2010 9.15
viidakkomuumi
viidakkomuumi
aksu
19. 1. 2010 9.15
viidakkomuumit muistuu parhaiten
viidakkomuumit muistuu parhaiten mieleen
juhamattir
19. 1. 2010 9.17
aalto
aalto
ev
19. 1. 2010 9.17
Paratiisi on kaunis,
Paratiisi on kaunis, samoin uudet muumipussilakanat (nimi unohtunut).
Sari
19. 1. 2010 9.18
Onni
Onni
sani
19. 1. 2010 9.20
onni
onni
eija
19. 1. 2010 9.21
aalto
aalto
milla
19. 1. 2010 9.24
Aalto
Aalto
Laura
19. 1. 2010 9.31
Aalto
Aalto
Riikka19
19. 1. 2010 9.33
Aalto
Aalto
Hartsa
19. 1. 2010 9.34
Aaltokuosi
Aaltokuosi
slk
19. 1. 2010 9.36
suurin osa vanhoista
suurin osa vanhoista on kauniita, mutta itse ottaisin mieluiten Omenan tai Onnen. Muumit ovat myös kivoja ja ajattomia, varsinkin lapsille.
antsu
19. 1. 2010 9.38
Aalto on lempparini.
Aalto on lempparini.
Hannah
19. 1. 2010 9.39
Onni, ehdottomasti. Olin
Onni, ehdottomasti. Olin niiiiin kateellinen ystävälleni, jonka äiti oli ommellut hänen huoneeseensa tekstiilit Onni-kankaasta. Sitä sydänten paljoutta ja raikkautta! Ja kaikki ne haaveilut siinä huoneessa… tulipa taas nuoruus mieleen!
outi
19. 1. 2010 9.41
Voi, niitä on
Voi, niitä on niin monia ihania! Onni on tuttu, mutta tuo optinen omena tuo lapsuuden ja äidin mieleen – meillä oli punaiset omenalakanat ja näen mielessäni äidin silittämässä ja viikkaamassa niitä.
Tiina
19. 1. 2010 9.44
Aalto on kaunein.
Aalto on kaunein.
minssi
19. 1. 2010 9.45
vaikea valinta..riippuu niin
vaikea valinta..riippuu niin paljon vuodenajasta esimerkiksi…..
hele
19. 1. 2010 9.54
Onni
Onni
Mete
19. 1. 2010 10.05
Omena on ajattoman
Omena on ajattoman tyylikäs. Itse pidän vähän uudemmista kuoseista, kuten Tapiosta, jossa on hirviä.
tuomo
19. 1. 2010 10.07
Unikko
Unikko
kaisa
19. 1. 2010 10.08
aalto
aalto
Aila
19. 1. 2010 10.08
Aalto.
Aalto.
hese
19. 1. 2010 10.09
Todella laadukkaita tuotteita!
Todella laadukkaita tuotteita!
Hilkka
19. 1. 2010 10.10
Omena
Omena
Onslow
19. 1. 2010 10.13
aalto
aalto
mimma
19. 1. 2010 10.17
aalto-kuosi
aalto-kuosi
n
19. 1. 2010 10.18
ONNI-kuosi. Muistan kuinka
ONNI-kuosi. Muistan kuinka meillä oli sydänpussilakanoita kun olin pieni.. Herttaisia
Piusku
19. 1. 2010 10.23
Lapsuuteni muumipussilakanat! Meillä
Lapsuuteni muumipussilakanat! Meillä on vieläkin niistä ne tyynyliinat tallella äidin luona ja ne jos mitkä ovat ihanat (:
Jenskupupunen
19. 1. 2010 10.24
Aalto ja onni
Aalto ja onni
Maarit
19. 1. 2010 10.25
Optinen omena
Optinen omena
sumi
19. 1. 2010 10.31
Aalto
Aalto
Supernaut
19. 1. 2010 10.31
Paratiisi on paras!
Paratiisi on paras!
Henni*
19. 1. 2010 10.33
onni kuosit
onni kuosit
irene
19. 1. 2010 10.33
Aalto on merellinen
Aalto on merellinen ja kaunis kuosi.
ns
19. 1. 2010 10.35
Aalto on ehdoton
Aalto on ehdoton suosikkini
Anu
19. 1. 2010 10.37
Pidän eniten paratiisista.
Pidän eniten paratiisista.
Iines
19. 1. 2010 10.41
Muumit
Muumit
jq
19. 1. 2010 10.42
Aaltokuosi on raikas
Aaltokuosi on raikas
klaara
19. 1. 2010 10.42
Onni
Onni
Ninni
19. 1. 2010 10.43
toi missä on
toi missä on noita sydämiä
AJ
19. 1. 2010 10.43
Onni
Onni
Mikko
19. 1. 2010 10.45
omasta mielestä ruskeasävyinen
omasta mielestä ruskeasävyinen Olga on kivoin
puukir
19. 1. 2010 10.45
unikko
unikko
anselmi71
19. 1. 2010 10.46
En osaa sanoa,
En osaa sanoa, hienoja on niin monta.
AR
19. 1. 2010 10.56
Muumi
Muumi
Supu
19. 1. 2010 10.58
onni, niin yksinkertainen
onni, niin yksinkertainen ja kaunis. Aalto on myös aivan ihana
Claudia
19. 1. 2010 10.59
Tuike-tuotteissa oleva kuvio.
Tuike-tuotteissa oleva kuvio.
jatta42
19. 1. 2010 11.02
pidän omenasta,sitä minulla
pidän omenasta,sitä minulla ei ole,joitain muita kylläkin
m
19. 1. 2010 11.10
Aalto
Aalto
Minttu24
19. 1. 2010 11.13
muumi
muumi
Marianne_
19. 1. 2010 11.13
aalto
aalto
tipe
19. 1. 2010 11.14
M U U
M U U M I
Aija Widemark
19. 1. 2010 11.14
Omena
Omena
Jamppa
19. 1. 2010 11.15
Aalto on niiin!!!!
Aalto on niiin!!!! suomalainen.
Maija-Leena Virtanen
19. 1. 2010 11.16
aalto
aalto
Jeppe213
19. 1. 2010 11.16
MUUMI
MUUMI
moppe
19. 1. 2010 11.17
muumit ja omenat
muumit ja omenat
Jouni Matias
19. 1. 2010 11.17
Mun mielestä aalto
Mun mielestä aalto on niin ihka ihana.
Liisa Pietilä
19. 1. 2010 11.19
unikko jaa lasten
unikko jaa lasten muumit.Muumeja fanitan vaik vähän ikää kertynyt.
A i n o 24
19. 1. 2010 11.20
onni ja muumi
onni ja muumi
tyttönen
19. 1. 2010 11.21
omena
omena
Luostarinpolku
19. 1. 2010 11.21
aalto
aalto
SaneerausPikkujussi
19. 1. 2010 11.22
Omput
Omput
Paavo Kauko Kullervo
19. 1. 2010 11.23
onni-pussilakana
onni-pussilakana
onni_pussilakana
19. 1. 2010 11.25
Omena on ajaton
Omena on ajaton ja pidän niistä eniten.Oikein hyvää ja kaunista lopputalvea kaikille ja odotetaan sitä kevään auringonpaistetta.Olisi se ihanaa voitaa.Olisi ihan ensimmäinen kerta elämässä kun ei ole torilta tullut sitä kampaakaan.
Kosmetologi Jaana
19. 1. 2010 11.25
esim. Muumi
esim. Muumi
Tintti
19. 1. 2010 11.26
aalto paras
aalto paras
tuire
19. 1. 2010 11.28
omena ja aalto
omena ja aalto
eve
19. 1. 2010 11.28
aalto
aalto
toope
19. 1. 2010 11.29
paratiisi
paratiisi
126
19. 1. 2010 11.29
onni
onni
tyttö
19. 1. 2010 11.30
Kyllähän se tuo
Kyllähän se tuo Aalto on aika klassikko.
sari
19. 1. 2010 11.30
aalto
aalto
kuku
19. 1. 2010 11.30
paratiisi
paratiisi
eväs
19. 1. 2010 11.30
omena
omena
aatu
19. 1. 2010 11.31
paratiisi
paratiisi
ile
19. 1. 2010 11.31
miljoonasydän
miljoonasydän
miisu
19. 1. 2010 11.32
Paratiisi
Paratiisi
Saara
19. 1. 2010 11.34
aalto
aalto
anna
19. 1. 2010 11.34
Kyllä se on
Kyllä se on Aalto.
santtuli
19. 1. 2010 11.36
kyllä noi muumit
kyllä noi muumit ovat sydämmeni vieneet
minttu
19. 1. 2010 11.39
Paratiisi
Paratiisi
Kere
19. 1. 2010 11.41
Onni
Onni
Anne
19. 1. 2010 11.41
onni
onni
Taikkeri
19. 1. 2010 11.42
Aalto
Aalto
Irkku
19. 1. 2010 11.44
laatua koko elinikäni
laatua koko elinikäni
karin
19. 1. 2010 11.49
Aalto
Aalto
Pera
19. 1. 2010 11.51
aalto on paras
aalto on paras
jin
19. 1. 2010 11.53
Aalto on paras!
Aalto on paras!
Annu
19. 1. 2010 11.53
Onni on paras.
Onni on paras. Jo pelkästä nimestä tulee hyvä olo.
Matilda
19. 1. 2010 12.01
UNIKKO EHDOTTOMASTI
UNIKKO EHDOTTOMASTI
pia
19. 1. 2010 12.06
tyylikkäin on aalto
tyylikkäin on aalto kuvio
riitta pekonen
19. 1. 2010 12.09
aalto sehän se
aalto sehän se on.
vekku1
19. 1. 2010 12.10
Optinen omena on
Optinen omena on kyllä ihana
Peeii
19. 1. 2010 12.10
nehän on järjestäin
nehän on järjestäin upeita!
ulpu
19. 1. 2010 12.10
Onni. Vaikken nykyään
Onni. Vaikken nykyään ostaisi, mutta ne ekan opiskelijakämpän pussilakanat…
w1zard
19. 1. 2010 12.20
Kyllä miljoonasydän sulattaa
Kyllä miljoonasydän sulattaa sydämen, vieläkin! Kaunis, yksinkertainen, mieltälämmittävä. Tässä lakanassa unetkin ovat kauniimpia, miehet komeita ja sydämet jotain ihan muuta kuin pelkkää suklaata. Hetkinen.. suklaasydän ei sekään ole hullumpi vaihtoehto. Täytyy lähteä keittämään lisää kahvia…
Uranus
19. 1. 2010 12.22
Muumi
Muumi
hoitsu55
19. 1. 2010 12.27
Aalto
Aalto
jontukka
19. 1. 2010 12.27
Paratiisi
Paratiisi
Irmeliina
19. 1. 2010 12.27
Onni
Onni
katjani
19. 1. 2010 12.28
Paratiisi
Paratiisi
Skeppo
19. 1. 2010 12.28
Muumi
Muumi
repukka
19. 1. 2010 12.28
Onni
Onni
makela32
19. 1. 2010 12.29
Paratiisi
Paratiisi
tiinuska23
19. 1. 2010 12.31
Aalto
Aalto
inka
19. 1. 2010 12.31
Onni
Onni
Anu
19. 1. 2010 12.35
Paratiisi :)
Paratiisi :)
satu
19. 1. 2010 12.35
Aalto on ehdoton
Aalto on ehdoton suosikkini!
sirpakorrrrrr
19. 1. 2010 12.36
Aalto erottui edukseen,
Aalto erottui edukseen, joten se on minun suosikkini.
ams
19. 1. 2010 12.41
Aaltokuosi
Aaltokuosi
tls
19. 1. 2010 12.42
Aalto.
Aalto.
Piitu
19. 1. 2010 12.43
Kai se Onni
Kai se Onni sitten…
kati
19. 1. 2010 12.49
omena pussilakana
omena pussilakana
annika
19. 1. 2010 12.50
ehkä aalto
ehkä aalto
jemsku
19. 1. 2010 12.51
Paratiisi :)
Paratiisi :)
untitledD
19. 1. 2010 12.55
Aaltokuosi.
Aaltokuosi.
Tartsa
19. 1. 2010 13.04
Aalto!
Aalto!
Viuhti
19. 1. 2010 13.08
Onni
Onni
gij
19. 1. 2010 13.09
Paratiisi
Paratiisi
Jonsa
19. 1. 2010 13.10
kenties Aalto
kenties Aalto
Polkka
19. 1. 2010 13.22
viidakkomuumi
viidakkomuumi
Seregi
19. 1. 2010 13.22
Aalto
Aalto
äitikkä
19. 1. 2010 13.32
Aalto
Aalto
maikki
19. 1. 2010 13.32
kyllä se Aaltokuosi
kyllä se Aaltokuosi on paras
minde
19. 1. 2010 13.32
Paratiisi on paras!
Paratiisi on paras!
Lalailla
19. 1. 2010 13.47
Aalto ehkäpä. Vaikea
Aalto ehkäpä.
Vaikea valinta mut varmaan tuo Aalto.
Jute
19. 1. 2010 13.48
Onni ja Aalto
Onni ja Aalto on suosikkeja en osaa sanoa kumpi olisi enemmän mieleen. Vaikea valinta joten sanon molemmat.
tapu
19. 1. 2010 13.51
paratiisi tietenkin!ihanan ajaton
paratiisi tietenkin!ihanan ajaton ja raikas.Muistoja herättävä.
saaanni
19. 1. 2010 13.53
jeeeee
jeeeee
suvi
19. 1. 2010 13.54
paratiisi.
paratiisi.
siiri 5
19. 1. 2010 13.59
paratiisi
paratiisi
kykkis
19. 1. 2010 14.02
aalto =)
aalto =)
örri
19. 1. 2010 14.07
Aalto ja Onni
Aalto ja Onni molemmat suosikkeja
kikka
19. 1. 2010 14.15
Onni
Onni
gina
19. 1. 2010 14.16
omena
omena
sipuli
19. 1. 2010 14.17
aalto lienee kaunein
aalto lienee kaunein
ira
19. 1. 2010 14.18
Paratiisi
Paratiisi
Matilda
19. 1. 2010 14.23
Ehdottomasti viidakkomuumi!!!!
Ehdottomasti viidakkomuumi!!!!
Muumi
19. 1. 2010 14.28
Aalto
Aalto
Tiikeri
19. 1. 2010 14.36
Tiedän vain muutaman
Tiedän vain muutaman kuosin.
Marik
19. 1. 2010 14.37
muumit
muumit
piia
19. 1. 2010 14.41
Ei se vielä
Ei se vielä klassikko ole, mutta Ajatus on ihana!
Jo-Jo
19. 1. 2010 14.49
Aalto.
Aalto.
Mormor
19. 1. 2010 14.50
En tiä :0
En tiä :0
Tz
19. 1. 2010 14.52
Meillä Ajatusta sängyssä,
Meillä Ajatusta sängyssä, piristävää vaihtelua pliisunvärisiin pussilakanoihin.
Ande
19. 1. 2010 15.02
Talvimuumeissa oli ainakin
Talvimuumeissa oli ainakin kiva nukkua jouluna :). Muutenkin täällä harrastetaan muumituotteita.
JaVe
19. 1. 2010 15.05
Kaikki muumiaiheiset :)
Kaikki muumiaiheiset :)
Topi
19. 1. 2010 15.05
Paratiisi saari
Paratiisi saari
Kiille
19. 1. 2010 15.07
Aalto kuosi on
Aalto kuosi on minulle mieluinen.
Maaru
19. 1. 2010 15.07
Omena on tosi
Omena on tosi kiva ja raikas.
Karra
19. 1. 2010 15.08
Aalto-kuosi.
Aalto-kuosi.
MJS
19. 1. 2010 15.08
onni - ehdottomasti!
onni – ehdottomasti!
nipsu
19. 1. 2010 15.12
Omena tietenkin.
Omena tietenkin.
jaana pietikäinen
19. 1. 2010 15.17
Kyllä se on
Kyllä se on aalto
Pia
19. 1. 2010 15.17
Herkullinen omena!
Herkullinen omena!
mette mäntyvaara
19. 1. 2010 15.18
Aalto.
Aalto.
Tanja
19. 1. 2010 15.20
Onni
Onni
Hellu63
19. 1. 2010 15.24
AALTO
AALTO
memmu
19. 1. 2010 15.24
oisko se tuo
oisko se tuo aalto-kuosi, tulee lapsuus mieleen…
Minde
19. 1. 2010 15.26
Aalto.
Aalto.
pietu80
19. 1. 2010 15.43
aalto
aalto
annamanna
19. 1. 2010 15.45
Aalto on suosikkini
Aalto on suosikkini
Miia
19. 1. 2010 15.46
Tuo omena on
Tuo omena on pirtsakka.
miia
19. 1. 2010 15.48
Alvariinsa Aalto uneen
Alvariinsa Aalto uneen tuudittaa.
Lappia
19. 1. 2010 15.50
Aalto on kaunis
Aalto on kaunis ja ajaton.
nasuliini
19. 1. 2010 15.52
Klassikkoni on tietysti
Klassikkoni on tietysti Aalto!
pingwiini
19. 1. 2010 16.05
Mielestäni Aalto on
Mielestäni Aalto on paras :)
Pia
19. 1. 2010 16.09
Finlayson on laatumerkki
Finlayson on laatumerkki
anskuli
19. 1. 2010 16.09
Miljoonasydämestä tulee nostalgisen
Miljoonasydämestä tulee nostalgisen lämmin olo, mutta aalto saa aikaan vain kammotusta tuosta joka paikasta tursunneesta kuviosta.
Pippa
19. 1. 2010 16.10
Optinen omena
Optinen omena
heidi
19. 1. 2010 16.10
Finlayson on laatumerkki,
Finlayson on laatumerkki, Aalto on suosikkini.
anskuli
19. 1. 2010 16.10
Omena
Omena
tj
19. 1. 2010 16.12
En osaa sanoa,
En osaa sanoa, sillä kaikki ovat mieleisiä.
NuNu
19. 1. 2010 16.17
Ehkäpä omena, en
Ehkäpä omena, en ole varma.
mika
19. 1. 2010 16.28
Kaikki käy...aalto.
Kaikki käy…aalto.
Siru
19. 1. 2010 16.30
Aalto
Aalto
pia
19. 1. 2010 16.38
Aalto
Aalto
kati
19. 1. 2010 16.39
sydän-kuvio
sydän-kuvio
brown
19. 1. 2010 16.40
Aalto
Aalto
TH
19. 1. 2010 16.41
Aalto :)
Aalto :)
tinjami
19. 1. 2010 16.52
Omena
Omena
matuve
19. 1. 2010 16.55
Aalto
Aalto
VAV
19. 1. 2010 17.02
Eipää juuri tuu
Eipää juuri tuu mieleen, kaikki on ihania
Jontey
19. 1. 2010 17.02
PIDÄN KAIKISTA MUTTA
PIDÄN KAIKISTA MUTTA PARATIISI ON KIVOIN.
marjuska
19. 1. 2010 17.04
Kaikki ovat yhtä
Kaikki ovat yhtä ihania.
Pipsa 49
19. 1. 2010 17.05
Paratiisi on kaunein.
Paratiisi on kaunein.
salla90
19. 1. 2010 17.06
aalto
aalto
sane
19. 1. 2010 17.07
Minusta kuvioita olennaisempaa
Minusta kuvioita olennaisempaa on se, millä väreillä ne on tehty. Mutta Onnin minä ottaisin.
voitto
19. 1. 2010 17.12
eipäs tule mieleen
eipäs tule mieleen parasta, ovat ihania ja värikkäitä
smak
19. 1. 2010 17.14
sydämet
sydämet
Johanna
19. 1. 2010 17.15
Aalto on ikisuosikkini
Aalto on ikisuosikkini
Bettiwy
19. 1. 2010 17.16
Aalto on hieno!
Aalto on hieno!
Marq
19. 1. 2010 17.27
Aalto
Aalto
elliida
19. 1. 2010 17.29
Paratiisi tuo mieleen
Paratiisi tuo mieleen kesän, Onni on mukavan selkeä ja ajaton, Kioto on myös hieno… Miten näistä nyt sitten valita paras, en halua ;)
Szz
19. 1. 2010 17.35
valintani on AALTO.
valintani on AALTO.
KAIKENLISÄKSI OLEN TÖISSÄ
Nimetön
19. 1. 2010 17.38
AALTO
AALTO
yx vaan
19. 1. 2010 17.38
hearts
hearts
deiree
19. 1. 2010 17.45
AALTO.
AALTO.
VIENO HAJU
19. 1. 2010 17.49
paratiisi ja onni
paratiisi ja onni
Milla
19. 1. 2010 17.49
Muumit on ihania!
Muumit on ihania!
Tiinu
19. 1. 2010 18.00
paratiisi!
paratiisi!
tasse
19. 1. 2010 18.04
Aalto-kuosi!!
Aalto-kuosi!!
saki
19. 1. 2010 18.08
onni
onni
sdfsdf
19. 1. 2010 18.17
Aalto on pop
Aalto on pop
Erkka69
19. 1. 2010 18.19
Aalto.
Aalto.
sami
19. 1. 2010 18.22
AALTO
AALTO
anetti
19. 1. 2010 18.25
aalto
aalto
kaya
19. 1. 2010 18.34
taimi
taimi
Maija
19. 1. 2010 18.38
Onni pussilakanakuosista tuli
Onni pussilakanakuosista tuli jotenkin nostalginen olo.
Zerotin
19. 1. 2010 18.38
aalto
aalto
Mira Roininen
19. 1. 2010 18.39
Aalto on kyllä
Aalto on kyllä henkilökohtaisesti ehdoton suosikki
sheidi_123
19. 1. 2010 18.39
Sydän
Sydän
Hanna
19. 1. 2010 18.43
aalto on ihan
aalto on ihan hieno
hanhi
19. 1. 2010 18.43
aalto
aalto
maaruska
19. 1. 2010 18.44
kaikki kelpaa
kaikki kelpaa
Ninni28
19. 1. 2010 18.52
Aalto
Aalto
Sa
19. 1. 2010 18.53
Kaikki muumilakanat, kuviolla
Kaikki muumilakanat, kuviolla ei niin väliä
Knopfler
19. 1. 2010 18.59
Optinen omena on
Optinen omena on mieleinen kuosi, samoin Aalto
CATCAT
19. 1. 2010 18.59
Ei ole kauhean
Ei ole kauhean tuttuja, Aalto on kai tutuin.
Pau
19. 1. 2010 19.11
Aalto
Aalto
elraimo
19. 1. 2010 19.12
Aalto
Aalto
Janelle
19. 1. 2010 19.25
Aalto on pop
Aalto on pop
Oulutar
19. 1. 2010 19.28
paratiisi
paratiisi
Seija
19. 1. 2010 19.31
aalto
aalto
mml
19. 1. 2010 19.34
paratiisi
paratiisi
pupu
19. 1. 2010 19.35
aalto
aalto
miia
19. 1. 2010 19.35
Aalto
Aalto
Riikka
19. 1. 2010 19.36
Aalto
Aalto
Mari
19. 1. 2010 19.37
aalto -kuosista saa
aalto -kuosista saa jotenki ihanan rennon tunteen.
KKKK
19. 1. 2010 19.39
aalto
aalto
heli
19. 1. 2010 19.47
Aalto
Aalto
Tinde66
19. 1. 2010 19.49
viidakkomuumi
viidakkomuumi
mikko
19. 1. 2010 19.54
Sydän
Sydän
Jozzu87
19. 1. 2010 19.57
Onni on paras.
Onni on paras.
mie
19. 1. 2010 19.58
onni ja aalto-kuviot
onni ja aalto-kuviot ovat mielestäni tasavertaisesti klassikoita ja lapsuuteni muistoissa…
pipa
19. 1. 2010 19.59
Aalto
Aalto
Eila
19. 1. 2010 20.02
onni
onni
pete
19. 1. 2010 20.13
sydän kuosi
sydän kuosi
Tiitsi
19. 1. 2010 20.14
ONNI
ONNI
sini
19. 1. 2010 20.15
Aalto
Aalto
hane
19. 1. 2010 20.21
Aalto!
Aalto!
Boogie Juki
19. 1. 2010 20.25
Aalto
Aalto
ansu88
19. 1. 2010 20.31
aalto
aalto
jonis
19. 1. 2010 20.32
En valitettavasti tunne
En valitettavasti tunne kuoseja nimeltä. Pidän kyllä monistakin.
Gretchen
19. 1. 2010 20.32
Iki-ihana Onni, tietenkin!!!
Iki-ihana Onni, tietenkin!!! Siitä tulee lapsuus mieleen!
karoliina
19. 1. 2010 20.49
Optinen omena on
Optinen omena on paras.
Päksä
19. 1. 2010 20.51
Paratiisi.
Paratiisi.
Mok
19. 1. 2010 20.52
aalto
aalto
erkki
19. 1. 2010 21.01
Optinen Omena
Optinen Omena
hmph
19. 1. 2010 21.06
Tosi ihana pussilakana
Tosi ihana pussilakana setti.. Kyllä tuollaisilla kelpaisi nukkua.. :)
Mervi
19. 1. 2010 21.06
Aalto
Aalto
Stoge
19. 1. 2010 21.11
Tyylikkäin on Aalto,
Tyylikkäin on Aalto, kehtaa vieraalle tehdä peti! :)
Oloneuvos
19. 1. 2010 21.17
aalto on upein
aalto on upein
kaia
19. 1. 2010 21.18
Aalto
Aalto
Kaneli30
19. 1. 2010 21.18
Parhaita sydänkuosi ja
Parhaita sydänkuosi ja Onni
sarriet
19. 1. 2010 21.19
Aalto mielestäni kaunein
Aalto mielestäni kaunein
sakke
19. 1. 2010 21.21
Optinen omena on
Optinen omena on hienoin
senna
19. 1. 2010 21.23
paljon kauniita kuosia
paljon kauniita kuosia Aalto
sirkka
19. 1. 2010 21.23
Aalto ylivoimasesti paras
Aalto ylivoimasesti paras
paiviX
19. 1. 2010 21.25
Aalto
Aalto
Taati
19. 1. 2010 21.27
Vaikea valita monista
Vaikea valita monista kauniista,
Sydän kuosi on klassinen
Joanna
19. 1. 2010 21.27
paljon on hienoja,ehkää
paljon on hienoja,ehkää se on aalto,ja tietysti muumit.
markus
19. 1. 2010 21.28
Tekstiilimallistot on upeat
Tekstiilimallistot on upeat
AALTO on suosikkini
seppe
19. 1. 2010 21.28
Muumikuosit
Muumikuosit
marri
19. 1. 2010 21.29
Pidän hauskoista muumitekstiileistä
Pidän hauskoista muumitekstiileistä
kerttu
19. 1. 2010 21.30
Todella hienoja mallistoja,
Todella hienoja mallistoja, Aalto on kaunis ja nostalginen
AH
19. 1. 2010 21.32
Aalto ja muumit
Aalto ja muumit
mirkka
19. 1. 2010 21.33
En osaa sanoa,
En osaa sanoa, aalto tai onni
Add
19. 1. 2010 21.39
Aalto
Aalto
ari
19. 1. 2010 21.53
Ihanat pikku sydämet.
Ihanat pikku sydämet.
PL
19. 1. 2010 21.57
Tykkäsin valtavasti jossa
Tykkäsin valtavasti jossa vihreällä pohjalla valkoisia pieniä sydämiä.
Raikas ja kaunis.
Tuote
19. 1. 2010 21.58
Aalto
Aalto
Jeapa2
19. 1. 2010 22.01
sydän pussilakanat
sydän pussilakanat
reppu
19. 1. 2010 22.02
Sydän-kuosi on lemppari
Sydän-kuosi on lemppari
jasmin
19. 1. 2010 22.02
Aalto, ehdottomasti
Aalto, ehdottomasti
komatsu
19. 1. 2010 22.03
Pikkusydämet on viehättäviä
Pikkusydämet on viehättäviä
Tåpias
19. 1. 2010 22.06
Aaltokuosi
Aaltokuosi
West84
19. 1. 2010 22.11
Muumit
Muumit
wopsu
19. 1. 2010 22.13
Kaivo....suosikkini nyt ja
Kaivo….suosikkini nyt ja aina
Winnie
19. 1. 2010 22.13
onni
onni
vivi
19. 1. 2010 22.19
Muumit
Muumit
Suski
19. 1. 2010 22.23
Onni
Onni
Miusskis
19. 1. 2010 22.31
muumit on kivoja
muumit on kivoja
timo
19. 1. 2010 22.33
En oikein tiedä,
En oikein tiedä, on monia kivoja. Joku Finlaysonin my little pony -pyyhe minulla taitaa olla ollut lapsesta asti ja se on suosikkini, mutta klassikkokuvioista en tiedä.
Anni
19. 1. 2010 22.35
Aappa -lasten kuvio.
Aappa -lasten kuvio.
Suski
19. 1. 2010 22.36
Aalto!
Aalto!
mirva
19. 1. 2010 22.37
Aalto
Aalto
Temmis
19. 1. 2010 22.37
Aalto on paras.
Aalto on paras.
Heitukka
19. 1. 2010 22.42
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
Taika
19. 1. 2010 22.59
Aalto...
Aalto…
kpmi
19. 1. 2010 23.04
Paratiisi
Paratiisi
Arhippa
19. 1. 2010 23.05
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
KCP
19. 1. 2010 23.06
Onni
Onni
mervi
19. 1. 2010 23.20
Onni
Onni
junnu
19. 1. 2010 23.21
Aalto.
Aalto.
veera
19. 1. 2010 23.22
aalto
aalto
aksu
19. 1. 2010 23.33
"Onni" on suloisin!
“Onni” on suloisin!
Neela
20. 1. 2010 0.07
Aalto ehdottomasti kauneinta.
Aalto ehdottomasti kauneinta.
TUULIA
20. 1. 2010 0.08
Aalto
Aalto
Atti
20. 1. 2010 0.27
Optinen omena ja
Optinen omena ja Viidakkomuumi
r
20. 1. 2010 0.43
Aalto sinisenä on
Aalto sinisenä on kaunein.
Laura
20. 1. 2010 0.51
aalto
aalto
minttu
20. 1. 2010 1.00
Taimi on suosikkini,
Taimi on suosikkini, kuvio muistuttaa turvallisuudesta ja lapsuudesta.
kita
20. 1. 2010 2.03
Aalto on aina
Aalto on aina muodissa.
Susse
20. 1. 2010 2.06
Aalto on paras
Aalto on paras
hellu
20. 1. 2010 2.26
aalto.
aalto.
karjis
20. 1. 2010 5.49
aalto
aalto
kib
20. 1. 2010 7.21
paratiisi
paratiisi
mita
20. 1. 2010 7.27
Aalto
Aalto
idamaria
20. 1. 2010 7.37
Aalto kaiketi parhain
Aalto kaiketi parhain
Safira
20. 1. 2010 7.40
Aalto
Aalto
vallu
20. 1. 2010 7.47
suosikkini on Paratiisi
suosikkini on Paratiisi
tupuli
20. 1. 2010 8.05
Aalto
Aalto
Zsa zsa
20. 1. 2010 8.30
Omena mieleisin
Omena mieleisin
Tua
20. 1. 2010 8.50
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
zarzar
20. 1. 2010 9.00
Aalto
Aalto
Pariisi
20. 1. 2010 9.21
Aalto
Aalto
Ruby
20. 1. 2010 9.22
Aalto
Aalto
MiKi
20. 1. 2010 9.22
Aalto
Aalto
M
20. 1. 2010 9.23
ananas
ananas
Tirlittan-67
20. 1. 2010 9.34
Paratiisi
Paratiisi
IILE
20. 1. 2010 9.37
Aalto sinisenä
Aalto sinisenä
Tamias
20. 1. 2010 9.46
Viidakkomuumi
Viidakkomuumi
tepi
20. 1. 2010 10.10
Ananas
Ananas
martsa
20. 1. 2010 10.14
Onni
Onni
Sarita
20. 1. 2010 10.23
AALTO
AALTO
Viiru
20. 1. 2010 10.34
Omena
Omena
Puu
20. 1. 2010 10.45
aalto
aalto
jk
20. 1. 2010 10.46
Aalto- kuosi
Aalto- kuosi
tii
20. 1. 2010 10.55
Omena on kotoisa
Omena on kotoisa ja ihana
Mikaelpieni
20. 1. 2010 11.04
suosikkeja on tosi
suosikkeja on tosi paljon,aalto,muumit ja tämä omenakin ok.
hippa
20. 1. 2010 11.11
Taimi on tyylikäs,
Taimi on tyylikäs, tykkään!
sally
20. 1. 2010 11.23
aalto
aalto
hemppa
20. 1. 2010 11.26
Aalto.
Aalto.
marika
20. 1. 2010 11.33
Vaikea päättää mutta
Vaikea päättää mutta kyllä se olisi taimi tai omppu!!
ap
20. 1. 2010 11.35
hohde
hohde
wiivin
20. 1. 2010 11.48
Tuo omenakuosinen on
Tuo omenakuosinen on tähän astisista näkemistäni ehdottomasti hienoin!
tecku
20. 1. 2010 11.52
Aalto
Aalto
Hande
20. 1. 2010 11.57
?
?
rr
20. 1. 2010 12.49
Tuike.
Tuike.
pertta
20. 1. 2010 12.49
Aalto on kaunis.
Aalto on kaunis.
minni
20. 1. 2010 12.52
Onni-pussilakanat tuovat mukavia
Onni-pussilakanat tuovat mukavia muistoja mieleen.
Paula
20. 1. 2010 12.54
omena on trendikäs
omena on trendikäs ja nostalginen
mimma
20. 1. 2010 12.55
Onni-pussilakanat tuovat monia
Onni-pussilakanat tuovat monia mukavia muistoja mieleen.
Paula
20. 1. 2010 12.56
omena on pirteen
omena on pirteen raikas
panu kuokkanen
20. 1. 2010 13.18
Ihastuin just tuohon
Ihastuin just tuohon omena-kuosiin :)
unikko
20. 1. 2010 13.19
En osaa valita
En osaa valita yhtä, pidän kaikista.
ella
20. 1. 2010 13.21
Aaltokuosi
Aaltokuosi
Vastaaja
20. 1. 2010 13.22
Aalto
Aalto
Lakana
20. 1. 2010 13.23
Aalto
Aalto
Niina
20. 1. 2010 13.28
Käsi & Jalka,
Käsi & Jalka, meillä oli niitä kotona kun olin pieni ja ne olivat niin hauskoja!
Rulla
20. 1. 2010 13.28
Omppu on klassikko.
Omppu on klassikko.
Anna Hyvärinen
20. 1. 2010 13.31
Aalto. Ehdoton ykkönen
Aalto.
Ehdoton ykkönen kaikista!
ainoamieli
20. 1. 2010 13.39
Eiköhän se toi
Eiköhän se toi Aalto ole
JUHIS
20. 1. 2010 14.00
Aalto-kuosi on hieno.
Aalto-kuosi on hieno.
menna
20. 1. 2010 14.01
satumuumi
satumuumi
päivi
20. 1. 2010 14.02
Omena on upea
Omena on upea
Järvis
20. 1. 2010 14.13
Aalto on ykkönen
Aalto on ykkönen
LaMa
20. 1. 2010 14.18
AALTO
AALTO
Nikke
20. 1. 2010 14.22
Aalto
Aalto
TaloT
20. 1. 2010 14.22
Omena on ihana!
Omena on ihana!
Tarleena
20. 1. 2010 14.25
Onni
Onni
kertte
20. 1. 2010 15.02
Aalto on klassikoin,
Aalto on klassikoin, mutta kauneimpia ovat mustavalkeat Muumi-aiheiset kuosit.
Anne.L
20. 1. 2010 15.22
hyvät lahjaideat
hyvät lahjaideat
lakka
20. 1. 2010 15.31
Aalto
Aalto
eva
20. 1. 2010 15.38
aalto
aalto
aro
20. 1. 2010 15.40
Omena ja Aalto
Omena ja Aalto ehdottomasti!!! JA aivan loistavaa, bytheway, että vanhat hyväksi koetut kuosit tulevat uudistuotantoon. IHANAA!!!
H3IDI
20. 1. 2010 15.55
Aalto.
Aalto.
emi
20. 1. 2010 16.33
onni, paljon muistoja
onni,
paljon muistoja
täti
20. 1. 2010 16.37
Kyllä Aalto on
Kyllä Aalto on klassikko ja Omena myös
kasi
20. 1. 2010 16.40
Paratiisi
Paratiisi
Wilma
20. 1. 2010 17.09
sydän ja värikäs
sydän ja värikäs kukkainen
erru
20. 1. 2010 17.15
Paratiisi on upea.
Paratiisi on upea.
Alli
20. 1. 2010 17.15
aalto
aalto
rami
20. 1. 2010 17.25
Sydänkuvioinen Onni on
Sydänkuvioinen Onni on kyllä aivan ihana, siihen liittyy muistoja lapsuudesta.
ipu
20. 1. 2010 17.40
Aalto-kuosi on minun
Aalto-kuosi on minun mieleeni.
juilma
20. 1. 2010 17.49
Sydän kuosi on
Sydän kuosi on hauska :)
joosma
20. 1. 2010 17.50
Sydän-kuosi tietty.
Sydän-kuosi tietty.
jonpet
20. 1. 2010 17.51
vastaan: onni
vastaan: onni
lena
20. 1. 2010 17.52
Sydän-kuosi on minusta
Sydän-kuosi on minusta paras. Varmasti tulisi mukavat unet!
jooska
20. 1. 2010 17.52
Aalto kuosi on
Aalto kuosi on minusta todella kaunis.
jantuli
20. 1. 2010 17.54
Aalto.kuosi on kaunis
Aalto.kuosi on kaunis
pola
20. 1. 2010 18.26
Aalto on kaunein.
Aalto on kaunein.
N-74
20. 1. 2010 18.39
Aalto on paras
Aalto on paras
Johanna
20. 1. 2010 18.45
Aalto :)
Aalto :)