Kurkistus upeaan kotiin Saksassa
Umamilla oli tilaisuus päästä kurkistamaan, miten todella rikkaat ihmiset asuvat ja, miten he toivovat kotiaan sisustettavan.
Suomalaissyntyinen Tuula Vetre avustaa miehensä kanssa mm. tällaisten mahtipontisten kotien ja hotellien sisustuksessa.
Heillä on ollut antiikkiliike jo 30 vuoden ajan Wiesbadenissa. Tuula johdattelee meidät nyt tutustumiskäynnille yhteen heidän tyypillisistä sisustuskohteistaan.
Omistaja on halunnut sijoittaa perintörahojaan todella vanhaan antiikkiin. Hän kerää barokkitaidetta, kiinalaisia veistoksia, Ludwig XVI ja empirehuonekaluja. Seinät olivat alunperin keltaiset. Nyt hän halusi käyttää seiniin tummempia sävyjä ja kutsui sisustussuunnittelijat avuksi.

Sisäänkäynnissä on 2 kaksimetristä barokkisfinksiä.

Kristallikruunu kuvassa on italialainen nk. Festival-chandelier 1800 luvun alusta, pari kappaletta roikkuu päällekäin portaikossa. Taulut ovat barokkitaidetta.

Seeprasohva on empire-kaudelta Ranskasta.

Marmorisfinksit keittiössä ovat empire-kaudelta Ranskasta.

Kuvassa oleva hevonen on Kiinasta Han-kaudelta 3.vuosisadalta, siis ajalta noin 200 jälkeen Kristuksen! Talon takka on Ranskasta, Ludvig XV ajalta.

Kuvassa Coromandel-screenin edessä on veistos japanilaisesta munkista 1500-luvulta. Kylpyhuone ja talon muut huoneet ovat täynnä aitoja vanhoja veistoksia tai muuta kiinnostavaa.



Kun rahaa on tarpeeksi, mutta makua ei välttämättä ole, tulevat sisustussuunnittelijat, suomalaissyntyinen Tuula Vetre ja hänen miehensä Simon Interiors liikkeestä avuksi. Jos menette Wiesbadeniin piipahtakaa Tuulan liikkeessä ja kertokaa Umamista terveiset.
Simon Interiors
Taunusstr. 28
65183 Wiesbaden

Mikäli kiinnostusta suurempaan tai pienempäänkin sisustamiseen on, he ovat mielellään käytettävissä! He tietävät kaiken antiikista ja tämän hetken trendeistä. Nyt halutaan sisustaa myös täysin modernisti ja luoda tulevaisuuden antiikkia uusien suunnittelijoiden ja käsityöläisten kanssa. Tuulan ja Joachimin myymälässä myydään myös puutarhahuonekaluja. Hyvää Uutta Vuottta Umamin lukijoille Saksasta. Terveisin Tuula

Minkälaista joulua tässä talossa mahdettiin viettää? Minkälaista siellä olisi nukkua yksin? Kommentoikaa juttua, olisi kiva kuulla mitä mieltä tästä kodista olette?

Kaunis koti katsella,
Kaunis koti katsella, mutta kovin kotoisalta tuo ei näytä.
Cathy
27. 12. 2009 21.00
Kauniita taide-esineitä, yllättävä
Kauniita taide-esineitä, yllättävä tapettimaku!
Laura
29. 12. 2009 14.00