Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 1. 2010 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Sisustus

Muffan kattokruunu

Olen viettänyt lukemattomia sukujuhlia tämän upean venetsialaisen kruunun alla. Sen alla viettää juhlia jo viides sukupolvi.

Mieheni suvun “muffa” oli nuori, juuri hierojakoulun käynyt lääketieteen opiskelija kun hän sai pestin kuuluisan teollisuuspatruunan, ja myöhemmin Aulangon perustajan, Hugo Standertsjköldin palvelukseen. Muffan tehtävänä oli seurata matkoilla seurueessa henkilökohtaisena avustajana ja hoitajana. Suuri seurue lähti upealle Euroopan ja Egyptin matkalle joulun alla 22.12.1909. Matka jatkui halki Euroopan ja se kesti kaikkiaan reilut 4 kuukautta.
kruunu valaistunas

Rahasta ei Standertskjöldillä ollut puutetta. Hän oli luonut valtavan omaisuuden mm. asetehtailijana Venäjällä. Seurue asui kaikkein hienoimmissa hotelleissa ja palvelu pelasi. Ostoksia tehtiin matkan varrelta ja lähetettiin kotiin tuotavaksi.

Venetsiassa ostosmatkalla myös Muffa ihastui kauniisiin kattokruunuihin. Muranon lasitehtaalla oli mahdollisuus piirtää kruunusta jopa omakätisen malli, jonka mukaan se tehtiin. Muffa piirsi mallin narsisseineen ja jätti piirustuksen tehtaalle. Upea kruunu saapui lastuihin pakatussa puulaatikossa Helsinkiin Lübeckin kautta 2.8.1912 ja kiinnitettiin kattoon samalle paikalle, jossa se yhä on. Kruunu täyttää 2012 jo 100 vuotta!

Onnettomuuksiakin se on kohdannut. Pojanpojan heittämä pallo rikkoi yhden kukkavanan poikki 60 luvulla. Toinen onnettomuus sattui kun pitkä vieras nosti tyttärenpojanpoikaa kruunun alla ilmaan. Siinä leikissä särkyi yksi iso lehti. Tehtaan tiedot olivat tallella, joten matkallaan Venetsiassa seuraava muffan tytär tilasi korjauspalat. Vaikka tehdas halusi puulaatikkokuljetuksesta erillisen korkean maksun tulivat lehdet ja kukkavana kuitenkin pahvilaatikossa ja tietenkin särkyneinä Suomeen. Etukäteismaksut jäivät sille tielleen ja korvauksista ei ollut puhettakaan. Uusia lehtiä ei tehtaalle enää uskallettu malliksi lähettää, joten hieman rampana, mutta edelleen komeana kruunu juhlistaa sukujuhliamme vielä tänäkin päivänä.

Muranossa valmistettiin tämän tapaisia kruunuja runsaasti tuohon aikaan, joten Euroopan kodeissa niitä näkee melko paljon kertoi tuttu antiikkikauppias Saksasta. Kauniit sen yksityiskohdat joka tapauksessa ovat, vaikka yksi lehti ja yksi kukkavana puuttuvatkin. Miltä mahtaisivat energiansäästösyheröt näyttää tässä kruunussa? ;)

venetsian kruunu lähis.s

Lisätietoja muffan työnantajasta ja mielenkiintoisesta teollisuuspatruunasta osoitteessa:

http://www.nexthotels.fi/material/patruunantalo/patruunat/standertskjld.pdf

Aiheet: , ,

Kirjoita kommentti