Umami muualla Facebook

Julkaistu 15. 8. 2014 Teksti Uutuudet, kuvat IKEA Ei kommentteja Sisustus

IKEA:n uudessa kuvastossa toimivia sisustuksia

Tänä vuonna IKEA-kuvasto tarjoaa inspiraatiota paremman arjen luomiseksi. Kuvaston pääosassa ovat makuu- ja kylpyhuoneet, joilla on suuri vaikutus hyvinvointiimme ja sujuvampaan arkeen. Tänään ilmestyvästä kuvastosta löytyy paljon laadukkaita, toimivia ja hyvännäköisiä sisustusratkaisuja, jotka on valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja jotka sopivat joka kukkarolle.

ikea makuuhuone

”Makuu- ja kylpyhuoneet ovat kuvastomme kantavana teemana, sillä ne ovat arjessa käytetyimmät, mutta usein sisustuksellisesti vähimmälle huomiolle jääneet tilat. Niissä valmistaudutaan uuteen päivään, rauhoitutaan sekä toivutaan kiireestä ja rasituksesta. Nukumme jopa kolmasosan elämästämme, joten laadukkaan nukkumisympäristön merkitystä ei voi liikaa korostaa”, sanoo IKEA Oy:n maajohtaja Lena Herder.

IKEA Life at home -kyselytutkimus* osoittaa, että asuinpaikasta riippumatta ihmiset haaveilevat samoista asioista. Useimmat haluaisivat suuren, kylpylämäisen kylpyhuoneen ja viihtyisän makuuhuoneen. Toisaalta pienet kodit ja kimppakämpät yleistyvät jatkuvasti, joten monikäyttöiset huonekalut ja nerokkaat säilytysratkaisut tulevat todella tarpeeseen.

”Makuu- ja kylpyhuoneiden on mielestämme oltava sekä kauniita että toimivia. Uusien tuotteidemme avulla haluamme näyttää, kuinka tärkeitä nämä tilat ovat hyvinvoinnillemme. Suuri vaikutus on jo sillä, että säilytystilaa on riittävästi ja joka tavaralle on oma paikkansa. Yleensä tilasta ei voi tehdä suurempaa, mutta siitä voi aina tehdä toimivamman”, toteaa IKEA Suomen sisustuspäällikkö Pia Björkell.

Kodin on oltava asukkaidensa näköinen. Siksi uusi kuvasto on täynnä yllättäviäkin ideoita luovuuden ja persoonallisuuden ilmaisemiseen ja muuttuvien tarpeiden huomiointiin.

”Yli kolmannes makuu- ja kylpyhuonemallistoistamme on uudistunut kokonaan, ja nyt voimme tarjota asiakkaillemme entistä kattavampia sisustuskokonaisuuksia näihin tiloihin. Lisäksi sekä patjamallistomme että peitto- ja tyynymallistomme ovat uudistumassa kokonaan”, Björkell kertoo.

Kestävän kehityksen huomioiminen on tärkeää yhä useammalle. Makuuhuoneeseen on helppo tehdä kestävää kehitystä tukevia tuotevalintoja, sillä IKEA käyttää lakanoissaan vastuullisesti tuotettua puuvillaa, valmistaa mattoja ja kalusteita kierrätysmateriaaleista sekä tarjoaa pitkäikäisiä ja energiatehokkaita led-lamppuja.

Uuden kuvaston tuotteet ovat kaikkien IKEA-tuotteiden tapaan sekä hyvännäköisiä, toimivia, laadukkaita, edullisia että kestävän kehityksen periaatteet täyttäviä.

Poimintoja uudesta IKEA-kuvastosta

IKEA tekee tänä vuonna uudesta kuvastostaan 67 erilaista versiota, 32 kielellä 46 eri maahan. Kuvastolle on myönnetty FSC®-sertifikaatti, joka takaa, että kuvastoon käytetty puuraaka-aine on kestävämpää alkuperää.

 

ikea kuvasto

*3.6.2014 julkistettu globaali kyselytutkimus selvitti arkielämää ja aamutapoja kahdeksassa suurkaupungissa ympäri maailmaa. Kyselyyn vastasi 8 000 henkilöä, jotka olivat iältään 18—64-vuotiaita. IKEA Life at home -raportin tulokset ovat luettavissa osoitteessa lifeathome.ikea.com.

IKEA-visio on luoda parempi arki meille tavallisille ihmisille. Visionsa ja liikeideansa mukaisesti IKEA tarjoaa laajan valikoiman hyvin suunniteltuja, nerokkaita kodinsisustustuotteita niin edulliseen hintaan, että mahdollisimman monella on varaa niihin. IKEA-konsernilla on tällä hetkellä 305 tavarataloa 26 maassa. IKEA perustettiin Ruotsissa vuonna 1943. IKEA-konsernilla on 135 000 työntekijää. Toimintavuonna 2013 konsernin tavarataloissa oli 684 miljoonaa kävijää. Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa. IKEA Oy on valittu vuosina 2011, 2012 ja 2013 Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place To Work -listauksessa. www.IKEA.fi


Aiheet: ,

Kirjoita kommentti