Huovuta pehmeitä ihanuuksia pukinkonttiin
Neulahuovutus on helppo ja hauska tapa huovuttaa villaa. Tekniikassa ei käytetä perinteisen huovuttamisen tapaan vettä ja saippuaa vaan villakuidut kiinnitetään toisiinsa huovutusneulan avulla.
Huovutustyöpajaa ei siis tarvitse perustaa vedenkestäviin olosuhteisiin pesuhuoneen lattialle tai saunan lauteille. Neulahuovutus on siistiä ja hauskaa puuhaa, jota voit harrastaa iltapuhteiksi vaikkapa olohuoneen sohvalla. Entäpä jos lähettäisit ystävillesi tänä vuonna neulahuovutetun joulukortin?

Neulahuovutuksessa tärkein työväline on huovutusneula, jonka kärkiosassa on pieniä väkäsiä. Väkästen ansiosta villakuidut takertuvat yhteen eli huopuvat. Neula mahdollistaa tarkkojenkin yksityiskohtien tekemisen. Myös kolmiulotteisten hahmojen ja koristeiden huovuttaminen on neulan avulla helppoa ja nopeaa.

Huovutusneulan lisäksi tarvitset huovuttamiseen palan vaahtomuovia, eriväristä huovutusvillaa sekä palan villahuopaa huovutustyösi pohjaksi, mikäli haluat kokeilla levyhuovutusta.

Neulahuovutuksen perusohje
Muotoile villakuidut kädessäsi haluamaasi muotoon, esimerkiksi sydämeksi. Aseta villatuppo sen jälkeen alustana toimivan vaahtomuovipalan päälle ja pistele villaa huovutusneulalla tasaisesti joka puolelta niin, että neula menee koko työn läpi. Jatka villapinnan pistelyä huovutusneulalla kunnes se on mielestäsi tarpeeksi huopunut.
Voit myös asettaa vaahtomuovialustan päälle ensin villahuopapalan, jonka päälle alat kiinnittämään erivärisiä villakuituja. Tällä tekniikalla voit tehdä esimerkiksi kauniita huovutustauluja seinälle tai kuvia, joista voit ommella vaikkapa sisustustyynyjä. Myös kuusenkoristeita on helppo tehdä tällä tekniikalla. Huovutetut kuviot kestävät tosin vain varovaista käsinpesua.

Kolmiulotteisten hahmojen huovuttaminen
Huovutusneulalla voidaan huovuttaa myös kolmiulotteisia kappaleita. Kolmiulotteisen hahmon huovuttaminen on yksinkertaista ja se kannattaa aloittaa “vartalon” huovuttamisesta. Aloita siis perusohjeen tapaan ja muotoile villakuidut ensin kevyesti käsissäsi haluamaasi muotoon. Pistele sitten villaa huovutusneulalla joka puolelta. Mitä enemmän pistelet, sen tiiviimpi kappaleesta tulee. Voit myös tarpeen tullen lisätä villaa huovutettuun työhön, vaikka se olisikin jo tiiviiksi huovutettu. Isommat kappaleet voit huovuttaa kädessä mutta käytä pienempien palojen huovutusalustana vaahtomuovipalaa. Varo ettet tökkää huovutusneulalla vahingossa käteesi!
Huovuta hahmolle haluamasi ulokkeet, esimerkiksi jalat ja korvat, erikseen vaahtomuovipalan päällä. Voit huovuttaa ulokkeen muuten valmiiksi, mutta jätä sen kiinnittämiskohtaan hieman huovuttamatonta villaa. Pistele valmis uloke kiinni vartaloon. Ohuimmissa ulokkeissa kuten hännässä voit käyttää tukena metallilankaa.
Työn iloa,
Hanna

Aah! ihana ja
Aah! ihana ja helppo vinkki huovutukseen hurahtaneille! eipä tarvitse rahaa sitä varten varata :) Kiitos ihanasta vinkistä ja toivoisin tälläisiä helppoja ja mukavia tänne lisääkin <3
Huovutukseen Hurahtanut
17. 11. 2009 16.00