Umami muualla Facebook

Julkaistu 8. 3. 2010 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat Wikimedia Commons Ei kommentteja Hyvinvointi

Naiset & sydän- ja verisuonitaudit

Naisten osuus sydän- ja verisuonitautien tutkimuksissa on pieni Suomessakin. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy, vanhemmissa ikäluokissa naisilla jopa yleisempi kuin miehillä.

Euroopan Kardiologisen Seuran (ESC) ja Euroopan sydänjärjestöjen verkoston (European Heart Network, EHN) Euroheart-projektin viime vuoden lopulla julkistaman selvityksen mukaan sydän- ja verisuonitautien kliiniset tutkimustulokset perustuvat valtaosin miesaineistoon.

Vuosina 2006-2009 julkaistuissa potilastutkimuksissa vain noin kolmasosa tutkituista on ollut naisia. Niissä tutkimuksissa, joihin on osallistunut sekä miehiä että naisia, vain puolessa tulokset on raportoitu sukupuolikohtaisesti.

– Myös Suomessa naisten osuus tutkimuksissa on pienempi, kardiologian erikoislääkäri Saila Vikman Suomen Kardiologisesta Seurasta sanoo. – Sukupuolikohtaisia eroja on sekä diagnosoinnissa että hoitoratkaisuissa. Naisia koskevan tutkimustiedon vähäisyys aiheuttaa pahimmillaan viivästymisen naisten valtimotaudin toteamisessa ja hoidon aloittamisessa, Vikman jatkaa.

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura olivat mukana Euroheart-projektissa, jota rahoitti Euroopan komission kansanterveysohjelma.

508px-Heart_frontally_PDA

Sydänjärjestöt tiedottavat naisten erilaisuudesta

Euroopan sydänjärjestöt ovat viimeisen 20 vuoden aikana toteuttaneet yli 60 naisille suunnattua kampanjaa tietoisuuden lisäämiseksi naisten valtimotaudeista.

Suomen Sydänliitto aloitti Raha-automaattiyhdistyksen tuella NaisenSydän-ohjelman vuonna 2002. Naiset sairastuvat valtimotauteihin eri tavalla kuin miehet ja sairauden kulku on arvaamattomampi. Naisilla sairaus kehittyy hitaammin ja pidemmän ajan kuluessa. Sairastumisikä on kymmenkunta vuotta korkeampi kuin miesten.

Sydänliitto käynnisti NaisenSydän-ohjelmassa PuNainen-kampanjan vuonna 2007 terveyteen kannustavana tukena 30-45 -vuotiaille naisille, jotta nämä elämänsä ruuhkavuosista huolimatta omaksuisivat sydänterveyttä edistäviä, ennaltaehkäiseviä elintapoja ennen kuin valtimosairauksien riskitekijät alkavat kasautua. PuNainen on Maailman sydänjärjestön (WHF) Go Red for Women –kampanjan suomalainen toteutus.

Naisten työpaikat tukemaan sydänterveyttä

Kuten maailmalla, myös Suomessa PuNainen-kampanjan yhteistyökumppaneina on yrityksiä. Yhteistyökumppaneiden sitoutuminen naisten sydänterveyden edistämiseen näkyy sekä asiakkaille että henkilöstölle. Esimerkiksi Suomen KappAhl on 20-vuotisen Suomessa olonsa kunniaksi nimennyt vuoden 2010 terveyden vuodeksi. KappAhlin henkilökunta on lähes sataprosenttisesti naisia ja keski-ikä 34 vuotta. – Terveyden vuosi sisältää erilaisia hyvinvointitekoihin liittyviä kilpailuja, joihin koko henkilökunta voi osallistua joko yksilöllisellä tai ryhmätavoitteella. Henkilökohtainen tavoite voi olla esim. jonkun mitattavan arvon, kuten verenpaine- tai kolesterolitason parantaminen tai tupakoinnin lopettaminen. Ryhmätavoite voi olla esim. mahdollisimman suuren yhteisen askelmäärän kerääminen, henkilöstövastaava Eija Leskinen sanoo.

– Myös asiakkaamme ovat pääasiassa naisia. Tiedotamme heille PuNainen-kampanjasta, jota tuemme myymällä kampanjatuotteita naistenpäivästä 8.3. alkaen kaikissa 55 myymälässämme, markkinointivastaava Eija Heinonen KappAhlista lisää.

Julkaistu tutkimus: Research published by the European Society of Cardiology and the European Heart Network in the report: Red Alert for Women’s Hearts, Women and Cardiovascular Research in Europe (November 2009).

Tiedotteen välitti Deski.

Aiheet: , , , , , , , ,

Kirjoita kommentti