Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 7. 2019 Teksti Jyrki Leskinen, kuvat Jyrki Leskinen 2 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Kuikka, mystinen alkulintu

Kuikan (Gavia arctica) historia on pitkä, yli 40 miljoonaa vuotta, jolta ajalta varhaisimmat fossiililöydöt ovat. Lintu on lähes täysin sopeutunut vesielämään.

Maalla sen liikkuminen on kömpelöä, lähinnä raahautumista, jalat kun ovat aivan kehon takaosassa. Maalle se nouseekin vain pesimään. Pesä on aivan vesirajassa, mielellään rannasta irti olevassa pienessä, matalassa saarekkeessa tai muuten maapedoille vaikeakulkuisessa paikassa. Lintu on erittäin arka ja häiriöille altis: Lähestyminen johtaa emon poistumiseen pesältä pikavauhtia jopa sadan metrin pituisella sukelluksella.

Puhtaitten vesien asukki

Kuikka suosii karuja, kirkasvetisiä järviä. Sen levinneisyys maassamme noudattelee järvikeskittymiämme, ja laji onkin valittu järvirikkaan Pohjois-Savon maakunnan nimikkolinnuksi. Lähes poikkeuksetta kuikka saalistaa ruokansa pesimäjärveltään. Pesimäjärvi on puhdasvetinen ja kalaisa; tästä tiedosta kuikan vakituiseksi kesävieraakseen saaneet mökkiläiset ovat varmasti mielissään.

Kuva Kuikka on pariuskollinen lintu. Pariside kestää läpi linnun elämän. Kuikkapariskunta saapuu pesimäjärvelleen uskollisesti vuodesta toiseen.

Järven tulee myös olla riittävän iso, jotta lintu pääsee siitä nousemaan siivilleen. Lentoon päästäkseen kuikka tarvitsee 50-200 metriä vapaata vesialuetta, ja koska lentoon lähtö tapahtuu vastatuuleen, pitää vapaata “kiitorataa” olla siis tuon verran joka suuntaan. Painava lintu ei pysty nousemaan kovin jyrkässä kulmassa, joten avointa maastoa noususuunnassa tulee olla lähes kilometrin verran. Siksi kuikkaa ei löydä pieniltä metsälammilta, vaikka niillä rauhaa ja ravintoa olisikin.

Kuva Kuikka on sulavalinjainen, vesielämään sopeutunut lintu, joka pikkukalojen, useimmiten ahventen, lisäksi syö jonkin verran äyriäisiä ja muita vesistöjen pohjaeläimiä. Pesimäjärven veden puhtaus ja kirkkaus onkin linnulle elinehto. Kuikan äänessä on jotain alkukantaista ja hieman kaihoisaakin.

Pitkäikäinen lintu

Kuikka munii yleensä kaksi munaa. Usein veteen saakka selviää vain yksi poikanen, ja monesti pesiminen epäonnistuu kokonaan. Koska kuikan pesä on aivan vesirajassa, pienetkin vedenkorkeuden vaihtelut tai esimerkiksi moottoriveneen aiheuttama aallokko ovat pesinnälle tuhoisia. On arvioitu, että maassamme pesivä kuikkapari saa lentokykyisiksi keskimäärin vain 0,3-0,5 poikasta, siis yhden poikasen joka toinen tai kolmas vuosi. Lajin selviytyminen perustuukin linnun pitkäikäisyyteen ja vähäiseen aikuiskuolevuuteen, kuikka voi elää 30-vuotiaaksikin.

Kuva Kuikka on melko isokokoinen ja näyttävä ilmestys sen lipuessa hiljalleen tyynellä järven selällä. Se tekee usein pitkiä, jopa yli sadan metrin sukelluksia saalistaessaan tai paetessaan mahdollista uhkaa.

Kuikan uhat ennen ja tänä päivänä

Kuikka on kalastaja. Siksi ei liene ihme, että kuikkaa on aikoinaan pidetty vahinkoeläimenä, kilpailijana samoista kala-apajista ihmisten kanssa. 1800-1900 luvun vaihteessa kuikkia tapettiin vuosittain satamäärin. 1900-luvun puolivälissä asenteet ja ilmapiiri alkoivat muuttua, monet alkoivat arvostaa linnun esteettistä olemusta ja alkukantaista ääntelyä. Myös tiedot lajin elintavoista ja varsinkin sen käyttämän ravinnon laadusta muokkasivat asenteita myönteisemmäksi.

Nykypäivän uhka on edelleen ihminen. Muutamme kuikan elinympäristöä monin tavoin: Kaavoitamme ja rakennamme alkulinnun ikiaikaisia pesimärantoja, muokkaamme vesistöjä säätelemällä vedenkorkeutta, kuormitamme linnun kalastusvesiä ravinteilla, jotka samentavat veden. Myös kaikenlainen, tahatonkin, häirintä on lisääntynyt. Moottoriveneiden käytön lisääntyminen, juhannuskokko pesimäsaarella tai vaikkapa liian pitkä viipyminen pesän lähettyvillä voi johtaa tämän äärimmäisen aran linnun pesinnän tai järvelle asettumisen epäonnistumiseen.

Kuva Kuikka on erittäin tarkkanäköinen ja arka lintu. Sen lähestyminen on vaikeaa, koska se huomaa vähäisenkin liikkeen. Pakoetäisyys voi olla satoja metrejä, joten lähelle pääsee vain piiloutumalla sopivaan paikkaan odottamaan.

Jotain hyvääkin on tapahtunut. Tuntuu siltä, että arka lintu alkaisi pikku hiljaa sopeutua ihmisen läheisyyteen. Tässä lienee yksilökohtaisia eroja paljonkin, mutta esimerkiksi pakoetäisyydet näyttäisivät lyhentyneen, ja kuikat saattavat saalistaa lähempänä mökkilaituria kuin ennen.  Jos tämä kehitys jatkuu, voi kuikkia näkyä entistä useammilla järvillä, niilläkin, joissa mökkejä on tiheästi. Kuikka on hyvä ympäristöindikaattori, jonka hyvinvointia meidän kannattaa seurata tiiviisti. Kuikan ääntä pääset kuuntelemaan tästä.


Aiheet: , , , , ,

2 kommenttia

  1. Kuikka tuttu laulu.

    Kuikka tuttu laulu. Mökillä outo ääni, matala:” Mao,mao..”. Oikeesti kuikka! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jep

    27. 7. 2014 10.36

Kirjoita kommentti