Umami muualla Facebook

Julkaistu 17. 5. 2013 Teksti Jyrki Leskinen, kuvat Jyrki Leskinen Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Paluumuuttaja eteläisestä Afrikasta

Kalatiirat (Sterna hirudo) ovat hauskoja seurattavia, varsinkin nyt keväällä. Niiden soidinrituaaleihin sisältyy  naaraan testi koiraalle. Naaras selvittää ennen suvun jatkamista, onko koiraasta pesueen ruokkijaksi.

Todistaakseen kyvykkyytensä ruokkia jälkeläisensä koiras saalistaa kaloja ja tuo ne lahjaksi naaraalle. Riittävä kalansaalis takaa naaraan suosion.

Lentotaituri vailla vertaa

Kuvasin muutamana toukokuun alun päivänä kalatiirojen touhuja lajin pesimärannoilla pääkaupunkiseudulla. On kiehtovaa seurata näiden lintujen taiturimaisia lentokuvioita ja hämmästyttävää tarkkuutta saalistuksessa. Paikallaan lekutellen ne paikantavat saaliinsa ja syöksyvät siivet supussa sen kimppuun. Kun keli on tyyni, tulee harvoin huteja. Tiiran pahin painajainen pesimäaikaan on kylmä, sateinen ja tuulinen ilma; poikaset tai munat eivät pärjää ilman emon lämmitystä ja koiras ei pysty näkemään saalistaan veden alta aallokon vuoksi tai sateen sumentaessa veden pinnan. Monesti ne siirtyvätkin tällöin suojaisiin satama-altaisiin saalistamaan.

Kuva Kalatiirakoiras lekuttelee tähyillen saalista, ja kun on sen paikantanut, syöksyy veteen. Harvoin tulee epäonnistumisia. Saaliin se tuo naaraalle, joka odottaa rantakivellä.

Kuva Koiras kantaa kalaa naaraalle ahkerasti. Naaras arvioi saalistuksen perusteella, pystyisikö koiras ruokkimaan poikasia.

Hellyttävät kosiomenot

Keväällä naaraat odottavat kivellä istuen, että koiraat tuovat niille ruokaa. Aina, kun koiras lentää ohitse alkaa armoton meteli, kun naaras kutsuu koirasta: ”Kit, kit, kit, kit, kit…” Kun sulholla on saalista, se joko laskeutuu kivelle luovuttamaan kalan, tai useasti luovuttaa sen ilmassa naaraalle. Naaras siirtyy monesti rauhallisempaan paikkaan ruokailemaan.

Kuva Kalatiirat syövät pieniä kaloja, kuten tuulenkaloja tai vastaavia, jotka ne voivat niellä kokonaisina.

Pikän matkan mestari

Kalatiira talvehtii eteläisessä Afrikassa. Yhden rengastetun yksilön tiedetään saapuneen pesimään Australiasta saakka. Laji on erittäin taitava lentäjä, joka pystyy käyttämään pitkiä pyrstösulkia taiturimaisesti lentonsa ohjailuun. Vain harva lintu osaa lekutella paikallaan, tiirat kuuluvat niihin.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti