Umami muualla Facebook

Julkaistu 4. 1. 2014 Teksti Jyrki Leskinen, kuvat Jyrki Leskinen Yksi kommentti Luonto ja vapaa-aika

Vuoden 2013 kohokohtani luonnossa

Vuosi vaihtui. On aika katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen ja muistella, mitkä olivat kuluneen vuoden 2013 mieleenpainuvimmat luontokokemukseni.

Monet hienot hetket unohtuvat pian uusien havaintojen vyöryn alle. Huomasin tämän havainnollisesti, kun järjestelin kuva-arkistoani.

Olen yrittänyt puhua lähiluonnon puolesta ja siitä, että jokaisella on mahdollisuus kiinnostaviin kokemuksiin luonnossa aivan kotinurkillaankin, kun pitää silmänsä auki, mielen avoinna ja varaa luonnon tarkkailemiselle hieman aikaa. Se kun ei ole mikään suorituslaji, jossa pitäisi mahdollisimman nopeasti ehtiä käymään läpi luonnossa niin monta rastia kuin kykenee.

Toki olisi hienoa kertoa karhujen, maakotkien, susien tai ahmojen näkemisestä kaukana selkosessa, tai Afrikan isojen luonnonsuojelualueiden eläimistä. Mutta lähiluonto on sitä, mikä on jokaisen saavutettavissa, ja mitä jokaisella on mahdollisuus seurata päivittäin, pitäydytään siis siinä.

Lapinpöllö01 vs3 pieniLapinpöllö03 vs2 pieni (2)

Kuva Pohjoisen havumetsävyöhykkeen karaistunut lapinpöllö (Strix nebulosa) joutui vaeltamaan etelään saadakseen ravintoa. Tässä tosin tuli pöllölle harvinainen huti, ja pöllö joutui palaamaan saalliitta puun oksalle.

Pohjoisten pöllöjen ja kylmien vesien lintujen talvi

Alkuvuonna Etelä-Suomessa pääsi ihailemaan pohjoisempana tavallisesti pysytteleviä pöllölajeja, kun ne runsain joukoin olivat vaeltaneet etelämmäs ravinnon hakuun. Lapinpöllöjä havaittiin siellä täällä eteläisessä Suomessa, jopa pääkaupunkiseudullakin useammassa paikassa. Samoin viirupöllöjä nähtiin paikoissa, missä tätä paikkalintua ei normaalisti tavata. Pohjois-Suomessa sekä myyrä-, että sopulikannat olivat alamaissa, mutta etelässä myyrien määrä samalla jo hyvässä nousussa. Oman lukunsa pöllöjen ahdinkoon toi lisäksi aikaisin tullut ja runsas lumipeite loppuvuonna 2012. Kevättalvella seurasin myös talvehtimaan jääneiden isokoskeloiden kalastusta sulana pysyneissä virtapaikoissa.

Isokoskelo07_2 vs2 pieniIsokoskelo10_2 vs2 pieniIsokoskelo01 vs2 pieniPikkutikka02 vs2 pieni

Kuva Seurasin kiehtovaa kevättalvista näytelmää, kun isokoskelot (Mergus merganser) saalistivat nahkiaisia koskessa. Kylmä tuli, mutta kyllä kannatti. Pikkutikan (Dendrocopos minor) näkeminen säväyttää aina, tuota tikaksi pientä otusta on hauska seurata.

Keväistä luonnon heräämistä seuraamassa

On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun katselee luonnon heräämistä talven jäljiltä taas kevääseen. Kun ruoho ei vielä viheriöi, vaan maa on talven jäljiltä ruskea edellisvuoden kuolleesta kasvustosta, varjopaikoissa on vielä pieniä lumipälviä, mutta etelään antavien kallioiden, rinteiden ja pellon reunojen kasvustossa alkaa näkyä merkkejä kesän lähestymisestä. Kukkiva näsiä, sinivuokkojen syvän sinipunaiset kukinnot, keltaisena kukkivat pajupensaat. Ja tietysti talvihorroksestaan heränneet matelijat; sammakot, käärmeet ja sisiliskot. Tässä vaiheessa kevättä viimeistään nähdään myös kevään hyönteisiä, kuten kimalaisia, sitruunaperhosia ja paatsamasinisiipiä.

Sinivuokko04 vs2 pieniNäsiä01_2 vs2 pieniOrava02_2 vs2 pieni_2Räyskä04_2 vs2 pieni

Kuva Kevään ensimmäisiä kukkivia kasveja leskenlehtien ohella ovat lehtomaisilla paikoilla viihtyvät sinivuokko (Hepatica nobilis, l. Anemone hepatica) sekä lehdettömänä kukkiva näsiä (Daphne mezereum). Kaikille tuttuakin tutumpi orava (Sciurus vulgaris) keväisissä tunnelmissa, syömässä pajun kukintoja. Räyskä (Hydroprogne caspia) saalistamassa. Suurimman tiiralintumme nokka on vaikuttavan kokoinen.

Myös linnuilla pitää kiirettä; pariutuminen on käynnissä ja vastakkaisen sukupuolen suosiosta kilpaillaan, reviireistä taistellaan, pesäpaikkoja rakennetaan ja puolustetaan samalla, kun koko ajan pitää äänekkäästi kuuluttaa omistusoikeuttaan ja olemassaoloaan

Viitasammakko03 vs2 pieniIsonokkosperhonen03 vs2 pieniMeriharakka03_2 vs2 pieniHaarapääsky01 vs2 pieni

Kuva Viitasammakon (Rana arvalis) kudun aikaan merenlahden ruovikon meteli oli korvia huumaava, kun koiraat pulputtivat kuorossa. Pahasti kulunut oranssi perhonen on isonokkosperhonen (Nymphalis xanthomelas). Kyse on meillä vain harvinaisena vaeltajana tavatusta lajista, jotka kuitenkin saapuivat 2012 kesällä ennen näkemättömän sankoin joukoin Suomeen. Mieleen painuvaksi tämän näkeminen keväällä 2013 teki se, että se oli pystynyt talvehtimaan maassamme. Näin sen myös parittelevan, sain jopa kuvan tilanteesta, joten jälkikasvua saatiin kesällä. Ilmasto muuttuu; nähtäväksi jää, saimmeko uuden vakituisen lajin perhosfaunaamme. Keväisessä ruokailutouhuissa ”porkkananokat”, eli meriharakat (Haematopus ostralegus), ja hyönteisjahdissa haarapääsky (Hirundo rustica).

Kesän kynnyksellä lintujen touhuja tarkkaillen

Termisen kesän katsotaan alkaneen, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi +10 celsiusastetta, käytännössä kolmena peräkkäisenä päivänä. Silloin luonto suorastaan tulvahtaa täyteen elämää. Lehtien pienet hiirenkorvat kasvavat, kaislikosta pukkaa tuoretta kasvustoa ruskeiden ylivuotisten ruokojen sekaan, maisema on vielä heleän vihreä, ja valoa riittää. Satakielen pääsee helpommin näkemään, kun puissa ei ole vielä lehdet kovin suuria, samoin on monen muunkin laululinnun laita. Varhain kukkivat kasvit kuten lemmikit, kurjenpolvet, tervakot ja niittyleinikit valtaavat tien pientareet ja niityt. Maisema on täynnä linnunlaulua, linnut aloittelevat pesintää ja joillakin pesintä on jo hyvässä vauhdissa. Seurasin kevään ja kesän vaihteessa Suomessa harvinaisen pussitiaisen pesänrakennusta.

Kaulushaikara01_2 vs2 pieniKultarinta01 vs2 pieniPussitiainen01 vs2 pieniPussitiainen08 vs2 pieni

Kuva Kevään ja kesän vaihteessa olin ruovikossa piilokojussa, kun illan jo hämärtäessä kojun ohitse lensi kaulushaikara (Botaurus stellaris). On melkoisen harvinaista herkkua saada tuo piilotteleva otus kuvattua, kuva päätyi myöhemmin myös kirjan kuvitukseen. Mestarillisesti laulavaa kultarintaa (Hippolais icterina) on vaikeaa nähdä, se pysyttelee yleensä ylhäällä oksistojen suojissa, mutta tämä tuli kuitenkin alemmas laulamaan. Harvinainen pussitiainen (Remiz pendulinus) rakensi pesää Helsingissä. Pesintä ei valitettavasti onnistunut. Pesintää yrittäviä pussitiaisia on tavattu maastamme muutamia vuosittain, jokunen  pesintä on onnistunutkin.

Sydänkesän lämpöä huokuvat aamut

Kun aamut ovat sellaisia, että aamiaisen syö mieluimmin mökin pihapöydän ääressä kuin tuvassa, lähden mahdollisimman aikaisin kuvaamaan hyönteisiä joko ihan mökin lähimaastoon, tai hieman etäämmälle. Sudenkorennot ovat aamupäivällä vielä kuvattavissakin, iltapäivällä ne ovat niin vilkkaasti lennossa, ettei touhusta tahdo tulla mitään. Perhosia on jo helpompi tavoittaa kuviin, vaikka vaikeita nekin voivat olla. Punatäpläperhoset sekä niiden serkut vihersiivet ovat sydänkesän lajeja, molemmat hidasliikkeisiä pörrääjiä ja siten helposti löydettäviä. Mikä lie syynä, että tänne pohjolaankin muutama näistä lajeista on kotiutunut, yksi vieläpä tavoitettavissa ainoastaan Lapin tunturialueelta, tropiikin perhosia kun muuten ovat valtaosin.

Virnapunatäplä01_2 vs2 pieniRämevihersiipi01 vs2 pieniKeisarinviitta02 vs2 pieniPyjamalude01_2 vs2 pieni

Kuva Virnapunatäplä (Zygaena viciae) on yleinen keskikesän perhonen, joka viihtyy kukkaisilla niityillä. Sen sukulainen, kauniin sinivihreän metallinhohtoinen rämevihersiipi (Rhagades pruni) on harvinainen, uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäväksi luokiteltu rämesoiden laji. Ensimmäiset keisarinviitat (Argynnis paphia) säväyttävät joka vuosi. Laji on yleistynyt vauhdilla 2000-luvulla. Hauskan näköinen pyjamalude (Graphosoma italicum) on meillä uustulokas, joka levittäytyy vauhdilla: Kun se ensimmäisen kerran tavattiin Turussa 2006, voi niitä nyt nähdä jo koko eteläisessä Suomessa. Tässä parittelevat pyjamaluteet.

 

Loppukesän rehevyys

Kun luonto on saanut tummat sävyt, ovat lintujen poikaset lähteneet pesistään, mutta eivät vielä pärjää ilman vanhempiaan. Näitä vielä huonosti lentäviä maastopoikasia näkee polkujen varsilla ja puiden oksilla odottelemassa vanhempiensa tuomaa ruokaa. Ne ovat myös varsin pelottomia, koska luottavat huomaamattomuuteen ollessaan täysin liikkumatta, tai sitten eivät vielä älyä pelätä. Vanhat kahlaajakoiraat ovat jo muuttaneet talvehtimaan etelään, mutta nuorten lintujen on saatava vielä lentoharjoittelua ja ravintoa. Niinpä loppukesästä näkee emojen ja poikasten pikku parvia valmistautumassa syysmuuttoon. Myös harmaahaikaroita on paljon kaislikkojen reunoissa saalistamassa.

Punakylkirastas poikanen vs2 pieniPajulintu poikanen01 vs2 pieniKuikka03 vs2 pieniHarmaahaikara02_2 vs2 pieni

Kuva Punakylkirastaan (Turdus iliacus) poikanen värjöttelee maassa kesäisen sadekuuron kastelemana. Pajulinnun (Phylloscopus trochilus) poikaset odottavat kuusen oksalla vanhempiensa ruokakuljetusta, joka kohta saapuikin. Mökkijärven kuikat (Gavia arctica) kuuluvat ehdottomasti kestosuosikkeihin. Harmaahaikara (Ardea cinerea) saalisti ruutanan.

Syksyn väriloistoa ja muuttavia lintuja

Tänä vuonna oli ruska upeimpia näkemiäni myös aivan eteläisimmässä Suomessa, ja tuo väriloisto kesti melko pitkään. Kuvasin hiiripöllöä ruskan keskellä, eteläisen Suomen yleisin pöllö tuntui olevan pohjoisessa tavallisesti viihtyvä hiiripöllö. Niitä vaelsi tuhatmäärin pohjoisesta etelään, jääden tänne todennäköisesti ensi kevättalveen asti. Myös merikotkan liitely syksyisellä taivaalla valkoposkihanhia vaanien, sinirinnan näkeminen etelässä tai vaikkapa varpushaukan ja naakan ilmataistelu olivat mieleen painuvia hetkiä.

Hiiripöllö05 vs2 pieniHiiripöllö01 vs2 pieniMerikotka02 vs2 pieniValkoposkihanhi01 vs2 pieni

Kuva Hiiripöllöjä ilmestyi syksyllä pääkaupunkiseudulle (Surnia ulula) useita. Tätä kuvasin keskellä Helsinkiä, parhaassa syksyn väriloistossa kylpevässä Sibeliuspuistossa. Pöllö pyydysti myyrän maahan pudonneiden vaahteranlehtien alta, ja meni puuhun syömään. Varisparvi ahdistelee merikotkaa (Haliaeetus albicilla), joka on tullut saalistamaan pelloille kerääntyneitä valkoposkihanhia (Branta leucopsis). Hanhet aterioivat pelloilla, mutta yöpyvät meren lahdilla. Joka aamu ja ilta ne lentävät tuon ruokailu- ja yöpymispaikan välin, kuten kuvassa.

Loppuvuoden lyhyet päivät ja loputon hämäryys

Loppuvuosi 2013 poikkesi täysin edellisestä. Nyt oli lämmintä, lumipeite ja pakkaset jäivät tulematta suureen osaan maata, ja loppuvuoden päivät olivat useimmiten harmaan pimeitä. Kuvaaminen oli haasteellista vähäisen valon vuoksi. Harvoina kirkkaina päivinä yritin viettää edes hetken aikaa luonnossa liikkuen, toisinaan kamerankin kanssa. Aina yhtä sykähdyttävää on nähdä metsäkauriita varsinkin näinkin isossa taajamassa kuin Helsingissä. Myös yleinen, mutta harvoin nähty ja vielä harvemmin kuvattu kärppä osui reittini varrelle, samoin kuin valkoselkätikkakin pitkästä aikaa.

Metsäkauris naaras 01 vs2 pieniKärppä07 vs2 pieni

Kuva Pieni määrä metsäkauriita (Capreolus capreolus) on asettunut Helsingissä Vanhakaupunginlahden ympärille, jossa niillä on luonnonsuojelualueen rauha. Talvipukuinen kärppä (Mustela erminea) katselee kuvaajaa ja arvioi, voiko siitä olla otukselle vaaraa.

Marras- joulukuun vaihteessa saimme maahamme kaukaisen vieraan, aavikkotaskun. Tuo hyönteisiä syövä pikkulintu oli lähtenyt aivan väärään suuntaan, ja pahaksi onneksi loppuvuoden ainoat pakkaskelitkin sattuivat samaan aikaan. Lintu hävisi havaintopaikalta viiden päivän oleskelun jälkeen, arvatenkin menehtyi nälkään tai joutui pedon syötäväksi.

Aavikkotasku05 vs2 pieniPyrstötiainen05 vs2 pieni

Kuva Aavikkotasku (Oenanthe deserti) on kaukainen ja harvinainen  vieras Suomessa. Linnun lähimmät esiintymisalueet ovat yli kolmen tuhannen kilometrin päässä maastamme. Tämä oli jostain syystä suunnistanut 90-180 astetta vikasuuntaan, ja päätynyt maahamme, missä tähän vuodenaikaan ei hyönteisravintoa juuri löydy. Loppuvuoden piristys oli myös pyrstötiainen (Aegithalos caudatus), jota kuvasin pariinkin otteeseen ennen vuoden vaihdetta.

 

 

 

 


Aiheet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Ajatella! Aivan lähimaastosta

    Ajatella! Aivan lähimaastosta löytyy näin paljon elämää, jota ei tule huomanneeksi. Kiitos, että jaat sen kanssamme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AnneK

    4. 1. 2014 12.40

Kirjoita kommentti