Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 3. 2009 Teksti Kari Hynninen Yksi kommentti Vapaa-aika

Petri Räisänen – joogimme maailmalla

Petri Räisänen on antanut Suomessa kasvot joogalle ja vienyt suomalaisuutta joogaopetuksella maailmalle.

Perusti astangajoogakoulun Helsinkiin

Yhdessä Juha Javanaisen kanssa hän perusti astangajoogakoulun Helsinkiin. Koulusta on tullut maamme tunnetuin  joogakoulu. Hän on julkaissut kaksi kirjaa Astangasta ja Petrin oppi-isä on intialainen Mysoressa asuva guruji Sri K. Phattabi Jois, joka 94-vuotiaana edelleen opettaa tyttärenpoikansa Sarathin kanssa päivittäin joogashaalassaan. Räisänen vastasi Umamin kysymyksiin vuotuiselta Mysoren matkaltaan.

Petri, kerro kolme hienointa asiaa, jotka  ovat tapahtuneet sinulle vuoden kuluessa.

1. Muutin omaan asuntoon Helsinkiin elokuussa viime vuonna.
2. Toinen joogakirjani julkaistiin lokakuussa viime vuonna.
3. Olen ollut solistina ja lyyrikkona kahdessa bändissä.

Mitkä kolme asiaa toivot tapahtuvan itsellesi seuraavan vuoden aikana?

1. Toivon, että bänditouhut jatkuvat innokkaasti.
2. Toivon voivani viettää paljon aikaa poikani Julianin kanssa.
3. Toivon, että osaisin antaa myös itselleni aikaa rentoutua tarpeeksi.

Mitkä ovat sinulle mieluisimmat jooga-asennot eli -asanat?

1. Päälläseisonta.
2. Lootusasento.
3. Kiertoliikkeet.

Kuva www.alexberg.com

Aiheet: , , , , ,

Yksi kommentti

  1. Terveisiä Petrille vanhalta

    Terveisiä Petrille vanhalta historianopettajalta Suomalais-venäläisestä koulusta! Olen vain sivusta ihaillut taitojasi joogan alalla. Ei luulisi ihmisen moisiin väännöksiin taipuvankaan. Olet kyllä ihan mahtava!
    Kaikkea hyvää!
    Leena Puranen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena Puranen

    13. 3. 2009 16.52

Kirjoita kommentti