Umami muualla Facebook

Julkaistu 27. 10. 2018 Teksti Mervi Sandbacka, kuvat Mervi Sandbacka 2 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Iloinen Kööpenhamina kutsuu

Arkiston aarre vuodelta 2008: Sympaattinen Kööpenhamina on lähellä, mutta itselleni syksyinen reissu sinne ystävien kanssa oli ensimmäinen. Ihastuin Köpikseen ikihyväksi, joten aivan varmasti tulen käymään siellä usein.

Lentoasemalta pääsee kätevästi metrolla keskustaan. Kastrupin lentokentän matkalaukkuhihnalta johtaa hyvin merkitty reitti suoraan metrolle ja junalle. Lipun metroon voi ostaa lentoasemalta, hinta 30 Tanskan kruunua. Metro kulkee usein, on siisti ja ajaa suurimman osan matkasta maan päällä. Matkamme kesti vain 13 minuuttia. Jäimme pois Kongens Nytorv -pysäkillä, josta oli vain 5 minuutin matka hotellille.

Paluulipun voi ostaa automaatista metroaseman aulassa; katso hintaluokka, ettet maksa liikaa.

Minulle, ensikertalaiselle Tanskan kävijälle kaupunki tuntui heti kotoisalta. Keskustassa on helppo liikkua jalan. Liikuimme Strögetillä pitkällä ostos- ja kävelykadulla, jonka varrella oli paljon merkkiliikkeitä ja pieniä erikois- sekä herkkukauppoja.  Ihania butiikkeja sekä antiikki- ja kukkakauppoja oli keskustassa muuallakin pienten kapeiden katujen varsilla. Keskustassa Amagetorv-aukion reunoilla on monia, tyylikkäitä kahviloita ja viihtyisiä ravintoloita, muun muassa Cafe Norden (katso www.cafenorden.dk) ja Cafe Europa, joissa voi poiketa ostosreissulla kahvilla tai lounaalla.

Nautimme heti hotelliin majoittumisen jälkeen hyvän brunssin Cafe Nordenissa. Brunssi oli erittäin maukas: monipuoliset leikkeleet, hyvää savulohitahnaa, tuoreita hedelmiä, pieni raikas smoothieannos, hyvää tummaa ja vaaleaa leipää, kuuma kreppi vaahterasiirapin kera, ihanaa kookoskakkua ja temperoitua briejuustoa. Café au lait, jonka tilasin oli täydellinen. Siinä maistui tuore, vastajauhettu, tummapaahtoinen kahvi.

Tavaratalokierroksella

Isot tavaratalot Illum (katso www.illum.dk, Östergade 52 sekä Magasin (katso www.magasin.dk), metropysäkin vieressä Kgs Nytorvilla, olivat mukavan lähellä toisiaan, myös aivan keskustassa. Illemmalla kadulle ilmestyi kastanjan paahtajia. Joku paahtoi sokerimanteleita, joita sai ostaa pienissä puna-valkoisissa paperitötteröissä.

Illumissa ostoksilla.

Tämä jakku lähti Helsinkiin.

Houkuttelevia vaatteita!

Ihastuttavat ruusuaplikoidut saapikkaat.

Mantelikauppias.

Hedelmäsmoothieasema Illumissa.

Joululahjaidea. Söpö, pieni tinasotilas koristi Illumin ikkunoita ja tiloja monissa sateenkaaren väreissä.

Köpis on pyöräilykaupunki.

Kaupunkikierroksella

Liikuimme muun muassa akselilla Kronprinsensgade, Silkegade ja Kristen Bernikows Gade. Näiden katujen varsilla on paljon erilaisia vaate-, sisustus ja herkkukauppoja. Poikkesimme Amokka-suklaa-tee-kahvipuodissa (katso www.amokka.dk), josta oli ihan pakko ostaa kauniisti pakattua suklaata kotiinviemisiksi. Aloimme jutella myyjän Louise Unnurin kanssa teelaaduista, joita puodissa oli kokonainen seinällinen. Hän kertoi niistä auliisti ja mainitsi lopuksi vanhan teemyymälän, joka on ollut paikallaan jo vuodesta 1835 ja hän kertoi meille myös pari vuotta sitten puodin yläkertaan perustetusta teehuoneesta. Päätimme mennä sinne virkistäymään ja samalla jalkojamme lepuuttamaan.

Ystävällinen herkkupuodin myyjätär Louise Unnur.

Janoisina tilasimme teesmoothiet mielenkiintoiselta listalta, jossa oli pitkä luettelo mitä erilaisimpia teejuomia. Juomia varten tee haudutettiin pienissä kannuissa, joissa ne tuotiin pöytään. Teehuoneessa oli tarjolla myös kuohujuomia ja erilaista syötävää. Teeparatiisi Perch´s löytyy Kronprisensgade 5 (katso www.perchs.dk).

Teepuodin viehättävä näyteikkuna ja

ikivanhat vaa’at.

Viehättävä sisustuskauppa

Löysimme viehättävän kaksikerroksisen sisustusmyymälän, jossa myytiin keittiötavaraa ja -pyyhkeitä, kankaita, tyynynpäällisiä, keittokirjoja, astioita, patoja ja pannuja ja joulukoristeita. Keittiöpyyhkeet olivat lisäksi niin edullisia, että ostimme niitä isot pinot omaan keittiöön ja tuliaisiksi. Liike on nimeltään H.Skjalm ja osoite on Nikolaj Plads 9.

Kunpa olisi voinut ostaa jokaista yhden!

Jouluisia tunnelmia

Upea sisääntulo.

Ihana jouluikkuna.

Välipalalla ja kukkatorilla

Kävimme tietenkin syömässä kiertämisen lomassa tanskalaiset voileivät, jotka olivat maineensa veroisia. Hyviä ja ruokaisia.

Muhkealla leivällä paahtopaistia ja makeaksi paistettua sipulia.

Hotelliin palatessamme kassiemme kanssa, ohitimme kukkatorin, jossa oli runsaasti krysanteemeja, ruusuja, syklaameja ja muita kauden kukkia. Ja – kumma kyllä – jopa keväisiä mimosanoksia.

Freesit kukat houkuttelivat kukkatorille.

Kaupungilla illan pimetessä

Levättyämme ja virkistäydyttyämme hotellissa lähdimme Nyhavnin kanavanvarteen syömään. Kanavanvarrella oli vanhoja, kauniita taloja, joissa oli ravintoloita vieri vieressä. Ravintoloiden eteen oli pystytetty isoja auringonvarjoja ja niihin kiinnitettyjä lämpölamppuja, joten ihmiset istuivat ulkona syömässä ja juomassa huopiin kääriytyneinä iltamyöhään. Ravintolat ulkotiloineen olivat täpötäynnä väkeä, mutta onnistuimme pääsemään Porto-Bello -nimiseen italialaisravintolaan, jossa oli erittäin hyvä ruoka.

Kauniisti valaistuja rakennuksia ja puistoja.

Marraskuinen katukahvila.

Porto Bello -ravintolan seinämaalaus.

Lounas kanavan varrella

Lauantaina lähtöpäivänä kiertelimme vielä kaupungilla ja söimme lounasta kanavanvarren ravintolassa, joka tarjosi sillilounasta. Otimme kuitenkin ruokaisat leivät, joihin olimme ehtineet kovasti tykästyä.

Nyhavnin kanavanvarsi on täynnä kivoja pikkuravintoloita.

Suosittu sillilounaspöytä.

Stilleben krogin ikkunalla.

Väsyneet, mutta onnelliset kanssamatkaajani.

Haikeina lähdimme paluumatkalle ja päätimme, että ensi syksynä tulemme taas uudestaan iloiseen ja ystävälliseen Kööpenhaminaan.

Kaupunki muistutti tunnelmaltaan jotenkin Amsterdamia. Tunnelma oli iloisempi ja ystävällisempi kuin myrtsimmässä Helsingissä.

Lisää hyviä osoitteita: Day Birger Mikkelsen, Pilestrade 16 tai Vestergade 60 ja Noa Noa Langelinie Allé 6,

Kgs Nytorv Sko, Kongens Nytorv 21.

 



Aiheet: , , , , , , , , , , ,

2 kommenttia

Kirjoita kommentti