Umami muualla Facebook

Julkaistu 22. 7. 2010 Teksti Mervi Melasniemi Ei kommentteja Vapaa-aika

Kesäaamun ihanuus

Tänä kesänä ovat kaikki lomalaiset taatusti saaneet nauttia ihanista, aurinkoisista aamuista. Olisiko mikään hauskempaa, kun herätessä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja korkeintaan lämmin suvituuli puhaltaa leppeästi.

On nautinnollista, kun saa nukkua niin pitkään kuin unta riittää, ja saa heräillä rauhassa ilman kiirettä mihinkään. Meillä on tapana mennä aamulenkille koiran kanssa läheiseen metsään. Koiramme on tottunut myöhäiseen aamurytmiin ja nukkuu itsekin tyytyväisenä, kunnes noustaan ja pukeudutaan.

Lenkin jälkeen nautimme tukevan aamiaisen, jolla pärjää mainiosti iltaan asti. Sitten mennään katselemaan puutarhaa ja taimiviljelmiä, sillä aina siellä on tapahtunut jotain uutta, ja nauttimaan kahvia terassille aamulehden kera. Tällaiset aamut tuntuvat ylellisiltä ja todelliselta lomalta.

Koira aamuisissa leikkipuuhissaan.

Koira aamuisissa leikkipuuhissaan.

Ruukussa kasvaa rehevästi ruusupapua ja hajuhernettä.

Ruukussa kasvaa rehevästi ruusupapua ja hajuhernettä.

Mustasilmäsusanna on silmän ilo.

Mustasilmäsusanna on silmän ilo.

Viimeiset pionit kukkivat.

Viimeiset pionit kukkivat.

Pimpinella-ruusupensas hehkuu aamuauringossa.

Pimpinella-ruusupensas hehkuu aamuauringossa.

Jasmike tuoksuu ja pudottelee jo terälehtiään.

Jasmike tuoksuu ja pudottelee jo terälehtiään.

Aiheet:

Kirjoita kommentti