Umami muualla Facebook

Julkaistu 4. 7. 2012 Teksti Mervi Melasniemi, kuvat /kuva Umami.fi 199 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Kesäkalenteri: Unohtumaton kesä -jatkokertomus Arvottu

Tänään kesäkalenterissamme alkaa teidän lukijoiden jatkokertomus. Kirjoitan alun ja te kaikki osallistujat, joita kirjoittaminen kiinnostaa, saatte jatkaa…On hauska katsoa, millainen kertomus siitä kehkeytyy, millaisia henkilöitä kertomukseen tulee, mitä jännää ja, millaisia käänteitä tapahtuu…Mielikuvitusta peliin ja näppäimet laulamaan!


Unohtumaton kesä

Janne makasi upouuden mökkinsä laiturilla ja nautti auringon lämmöstä. Hän kääntyi mahalleen kyynärpäidensä varaan ja nappasi vierellään olevan kirjan.  Mutta asento ei ollutkaan mukava lukemiseen ja hän painoi päänsä  käsien väliin. Tämä oli ensimmäinen kesäloma kolmeen vuoteen, jolloin saisi vain nauttia ilman kiirettä mihinkään. Mökkiurakka oli kestänyt kolme vuotta, koska hän oli käyttänyt siihen vain kesälomat, mutta nyt erämajamökki hänen saaritontillaan oli lopultakin valmis. Janne oli perinyt tontin ukiltaan, joka oli omistanut puolet saaresta. Ukki oli ollut hänelle läheinen ja hän oli viettänyt lapsesta lähtien paljon aikaa maalla ukin ja mummin luona, kunnes vanhemmilla alkoi loma. Nyt sekä mummi että ukki olivat jo kuolleet, mutta paikkakunnalla oli muita äidinpuoleisia sukulaisia, joista samanikäinen Pekka-serkku oli ollut joka kesä muutaman päivän hänen apunaan mökin rakentamisessa. Sukulaisia oli mukava tavata silloin tällöin, mutta muuten hän kyllä nauttisi mieluiten omissa oloissaan olemisesta, kalastelusta, lukemisesta, saunomisesta ja “akkujensa lataamisesta”. Hänellä oli ollut tapana sytyttää iltaisin nuotio kivikkoon rannan läheisyyteen ja tehdä ruokaa, keittää perunoita ja savustaa saaliskaloja.

Janne oli 34-vuotias, mutta vielä poikamies. Toki hänellä oli ollut muutama lyhyempi ja yksi vähän pidempikin suhde, mutta sitä oikeaa ei ollut vielä näkynyt. Asia kaihersi Jannen mieltä. Useimmat kaverit olivat jo akoittuneet ja monilla oli jo lapsi tai pari. Janne oli jo alkanut pikkuhiljaa kummastella, oliko hänessä jotain vikaa, kun omaa kultaa ei vain ollut löytynyt. Nyt olisi mökkikin, jossa voisi viettää ihanaa kesää sen oman kanssa. Ja naisen kanssa voisi yhdessä suunnitella mökin sisutamistakin, mikä ei ollut ihan ominta Jannen alaa. Mitään kalustusta mökissä ei vielä ollut, Janne nukkui lattialla patjalla. Pieni avokeittiö sentään oli ihan näppärä kaasuliesineen ja -jääkaappeineen.

Ulkonäössä ei ainakaan pitänyt olla moittimista, sillä Janne oli salskea 185-senttinen kaveri. Hän harrasti ahkerasti lenkkeilyä ja salillakin tuli käytyä. Vaalea hiuspehko ja siniset silmät, suora nenä ja jykevä leuka olivat kai melko mukiinmenevät. Luonteeltaan Janne piti itseään rauhallisena, rehellisenä ja ehdottomasti uskollisena, kilttinäkin suomalaisena jurrikkana. Oliko hän liian tavallinen ja kiltti, jotta naiset hänestä toden teolla kiinnostuisivat? Janne oli opiskellut diplomi-insinööriksi, ja niitähän pidettiin kai hiukan tylsinä ja tosikkoina. Tosin ei Janne kuitenkaan pitänyt itseään tosikkona, hänellä oli oma hillitty huumorintajunsa, ehkä vähän sellainen englantilaistyylinen.

Ei sentään, nyt täytyy hakea huurteinen, tässähän läkähtyy, Janne tuumi, ja nousi seisomaan suunnaten kulkunsa laiturilta hiekkaiselle rantaviivalle ja siitä loivaa mäkeä mökille. Hän nappasi jääkaapista oluttölkin ja meni portaille istumaan. Kohta kuului kännykän pirinä ja Janne nousi vastatakseen.

- Moro, mitäs sulle? Luin juuri paikallislehdestä, että Nappulamäellä olis huomenissa lavatanssit. Et lähtis mukaan, kysyi Pekka.

Jatka sinä tästä! Lue kertomus alusta viimeiseen kommenttiin ja vie kertomusta eteenpäin. Ole tarkkana, että jatkat juuri siitä, mihin viimeinen kirjoittaja on jäänyt. Voit käydä kirjoittamassa jatkoa niin monta kertaa kuin haluat!

Arvonta

Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme elokuun alussa Iittalan ihanan sinisen Korento-mukin.

Arvonnan voitti Greekaz. Lämpimät onnittelut!

Jaa-a – ei tainnut Jannelle sitä kultaa löytyä, kun repesi rommittelemaan ;) Kiitoksia kaikille osallistuneille hauskoista teksteistä!

Aiheet: ,

199 kommenttia

  1. -minäkö lavatansseihin, eihän

    -minäkö lavatansseihin, eihän siellä käy kun eläkeläiset, mutta toisaalta eihän tässä muutakaan tekemistä ole ja kerrankos sitäkin kokeilee. vastasi Janne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jari

    4. 7. 2012 6.37

  2. Kunhan nyt sentään

    Kunhan nyt sentään on joku kunnollinen esiintyjä, ettei mitään veljeksiä tarvitse kuunnella koko iltaa, jos vaikka ei uskallakaan ketään hakea tanssimaan ja pitää seisoskella jonkun tolpan vierellä, jatkoi Janne vielä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    4. 7. 2012 8.00

  3. Janne huomasi yllätyksekseen

    Janne huomasi yllätyksekseen valmistautumisen lavatansseihin lähtöön vievän yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Partavaahdoista mikään ei tuntunut oikean tuoksuiselta, mökillä olevat paidat tuntuivat kaikki jotenkin arkisilta ja tukkakin olisi tainnut kaivata siistimistä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    4. 7. 2012 8.15

  4. Siellä on tosi

    Siellä on tosi hyvä fliisis:)
    Heiluttas parketilla kun heinänkorret tuulessa tunnelmallisesti ..mitäs sanot mennäänkö ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TuoTe

    4. 7. 2012 8.33

  5. Kyseisen kommentin heitti

    Kyseisen kommentin heitti Jannen eteen vauhdilla kaartanut täti-ihminen; kukkahame ja korkokenkien päässä sääret joista ei kyllä ensimmäisenä tullut heinänkorret mieleen.

    “Että tanssimaanhan tänne on tultu, eikös vaan” täti jatkoi ja nappasi Jannea tiukasti kädestä kiinni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    4. 7. 2012 10.21

  6. Enhän minä minä

    Enhän minä minä mikään parkettien partaveitsi ole, mutta mennään vaan yrittämään sanoi Janne katse seinustalle luotuna jossa oli nähnyt upean ilmestyksen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    4. 7. 2012 13.10

  7. hän lähti lähestymään

    hän lähti lähestymään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pex

    4. 7. 2012 13.46

  8. Upea ilmestys käveli

    Upea ilmestys käveli Jannen ja tästä tiukasti kiinni pitävän täti-ihmisen ohi suoraan Pekan luo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    4. 7. 2012 14.50

  9. "Hei rakas, mennäänkö

    “Hei rakas, mennäänkö tanssimaan. Orkesteri soittaa valssia, ja sitähän meidän pitäisi harjoitella” kuului ilmestys sanovan Pekalle. Serkkupojan kasvoille oli välittömästi muodostunut korviansa myöden rakastuneen miehen lammasmainen katse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    4. 7. 2012 15.22

  10. Ja siellä Pekka

    Ja siellä Pekka pyöri valssia. Minulla täti käsipuolessa ja kankea tahti jaloissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaijas

    4. 7. 2012 16.06

  11. "Janne hei, tule

    “Janne hei, tule tapaamaan morsiantani”, huikkasi Pekka valssin tauottua. “Mirja, tässä on serkkuni Janne. Jannelle pitäisi kyllä löytää joku emäntäehdokas, tuossahan menee hyvä mies ihan hukkaan sinkkuna”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    4. 7. 2012 19.02

  12. Janne ei saanut

    Janne ei saanut sanaa suustaan. Mirja oli ollut hänen pitkäaikainen tyttöystävä, jonka Jannen paras kaveri oli vienyt .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirhe

    4. 7. 2012 21.07

  13. "Hei! Janne.", Janne

    “Hei! Janne.”, Janne sanoi aivan kuin ei olisi koskaan ennen Mirjaa nähnytkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    4. 7. 2012 21.30

  14. Mirja oli vähän

    Mirja oli vähän vaivaantuneen oloinen, mutta Pekka pelasti tianteen.
    Kun orkesteri lähti tauolle, hän ehdotti, että he lähtisivät nauttimaan jotain virvokkeita lavan kahvilaan.
    Tiskin takana seisoi iloinen, hymyilevä nuori nainen, joka ilmeisen selvästi iski silmänsä Jannen komeaan olemukseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    5. 7. 2012 0.08

  15. "Mitä teille saisi

    “Mitä teille saisi olla?”, neito kysyi hymyillen.
    “Sex on the beach kertaa kolme”, Janne vastasi nojaten baaritiskiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wirpukka

    5. 7. 2012 13.37

  16. No sitä sinun

    No sitä sinun täytyy pyytää jostain muualta. Minulta täältä saa kahvia ja pullaa, jaffaakin on…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nikoladeus

    5. 7. 2012 14.46

  17. Pitikö minun taas

    Pitikö minun taas nolata itseni, ja vielä Mirjan kuullen, ajatteli Janne mielessään. Yrittäen korjata asian, hän tilasi kolme kahvia ja pullat. Pekka lähti katsomaan sopivaa pöytää. Jannen kantaessa tarjotinta, joku ohikulkija tönäisi häntä. Kahvit kaatuivat Mirjan upouudelle valkoiselle kesämekolle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    5. 7. 2012 19.32

  18. Janne"ennään!"

    Janne”ennään!”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissa

    5. 7. 2012 20.25

  19. Kesämekko näytti liimautuvan

    Kesämekko näytti liimautuvan Mirjan reisiä vasten. Janne huomasi tuijottavansa niitä. Ja niin taisi Mirjakin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KatLi

    6. 7. 2012 5.17

  20. Osallistun arvontaanne

    Osallistun arvontaanne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    6. 7. 2012 5.26

  21. Hyvä idis, käyn

    Hyvä idis, käyn ostamassa pohjat kaupasta niin kehtaa sitten tanssiakki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannamanna

    6. 7. 2012 6.03

  22. ilmanmuuta lavatanssit pienellä

    ilmanmuuta lavatanssit pienellä lavalla,eli uittamolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    6. 7. 2012 6.12

  23. osallistun arvontaan

    osallistun arvontaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e99

    6. 7. 2012 6.19

  24. Arvonnat ovat kivoja.

    Arvonnat ovat kivoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    6. 7. 2012 6.34

  25. jospa olisi joka

    jospa olisi joka päivä ihania arvontoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    6. 7. 2012 7.38

  26. pariskunta jatkoi kahvin

    pariskunta jatkoi kahvin hörppimistä Iittalan uusista mukeista kaikesta hässäkästä huolimatta. samallahan sitä voisi valita jo yhteisen kodin astiastot, molemmat tuumasivat. siis jos tässä yhteen päädytään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    6. 7. 2012 7.48

  27. Onneksi ilma oli

    Onneksi ilma oli lämmin ja aurinko paistoi, joten kolmikko suuntasi istumaan ulkoterasille. Mirja päätti ettei anna kastuneen kesämekon pilata kaunista päivää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    6. 7. 2012 7.50

  28. Mirja näytti järkyttyneeltä

    Mirja näytti järkyttyneeltä ja tuskainen voihkaisu parahti hänen huuliltaan. Hän käännähti kannoillaan, käveli kiireisin askelin kahvilan tiskille, nappasi kasan servettejä tiskiltä ja jatkoi matkaansa kohti vessoja.
    Janne, edelleen vähän hämillään ja katse ja ajatukset tiukasti Mirjassa, ehti vain aloittaa anteeksi pyynnön “Anteeksi.. eihän se polttanut kovas..” ja sitten Mirja hävisi jo vessan suljetun oven taakse.
    Janne havahtui ja katsahti suoraan eteensä. Hän kohtasi kahvilan myyjättären silmät. Myyjätär pidätteli selvästi nauruaa, suupilet nykivät ja hän puri huultaan naurun tukahduttaakseen. Janneakin alkoi hymyilyttää ja….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    6. 7. 2012 7.51

  29. Hän tilasi uudet

    Hän tilasi uudet kahvit ihanien mansikkaleivosten kera nappasi viereisestä ruusupuskasta sen kauneimman kukkasen ja asetti kauniisti Mirjan kahvimukin viereen..
    WC ovi lennähti auki Mirja syöksähti ulos kireä ilme kasvoillaan ..Janne ehti jo pelästyä toden teolla kunnes Mirjan ilme suli sulaksi hymyksi hänen katsahtaessaan pöytään……

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    6. 7. 2012 8.09

  30. Mirja viipyi ja

    Mirja viipyi ja viipyi, Pekka, Janne ja kahvilan myyjätärkin alkoivat ihmettelemään. Mirjaa ei naurattanut, vaan hävetti, koska mekko oli pilalla. Vihdoin ja viimein Mirja saapui vaivautuneena vessasta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henni*

    6. 7. 2012 8.12

  31. päätettiin lähtä porukalla

    päätettiin lähtä porukalla uimaan,siinä mekko voitaisiin samalla pestä ja laittaa aurinkoon kuivumaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hassu

    6. 7. 2012 8.27

  32. Matkaan lähdettiin Pekan

    Matkaan lähdettiin Pekan pienellä volkkarilla. Janne istui takapenkillä Mirjan niskaa tuijottaen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mintsu

    6. 7. 2012 9.13

  33. jannen mieleen tulvi

    jannen mieleen tulvi muistoja kun hän ensi kertaa kohtasi mirjan.
    siitä oli jo ikuisuu,hän mietti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puhi

    6. 7. 2012 9.26

  34. Mirja oli ollut

    Mirja oli ollut lavatanssien kaunein tyttö.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena

    6. 7. 2012 9.36

  35. niin ne vuodet

    niin ne vuodet kultaa muistot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    6. 7. 2012 10.14

  36. Mutta sitten Janne

    Mutta sitten Janne havahtui ajatuksistaan, kun lintu törmäsi tuulilasiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Faasi

    6. 7. 2012 10.38

  37. no en helpolla

    no en helpolla lähde.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    6. 7. 2012 10.39

  38. Osallistun arvontaan.

    Osallistun arvontaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    6. 7. 2012 10.51

  39. LÄHDEN MIELUIMMIN VIETTÄMÄÄN

    LÄHDEN MIELUIMMIN VIETTÄMÄÄN KESÄÄ RANNALLE….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    6. 7. 2012 11.14

  40. Ja kuinka ollakaan,

    Ja kuinka ollakaan, juuri rannalla saatan tavata hänet, jonka katseen alla syyllistin itseäni menneisyydessä. Miten turhaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    manta

    6. 7. 2012 11.22

  41. Kolmikko saapui rannalle,

    Kolmikko saapui rannalle, aurinko paistoi kuumasti. Janne kuoriutui salanmannopeasti vaatteistaan ja juoksi veteen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    6. 7. 2012 11.55

  42. Vai oliko se

    Vai oliko se sittenkään turhaa?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaus

    6. 7. 2012 11.56

  43. Janne mietti: lavatanssit,

    Janne mietti: lavatanssit, Mirja, öinen uintireissu. Enpä olisi aamulla uskonut mihin kaikkeen sitä päivän mittaan törmää.

    Mutta Mirja ei ole unohtunut ihan noin vain. Vieläköhän Mirjalla olisi tunteita?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    6. 7. 2012 12.15

  44. Ei, Janne ajatteli.

    Ei, Janne ajatteli. Parempi antaa menneiden olla, rakkaus päättyi kerran ja täytyy uskoa, että tapahtuneella oli tarkoituksensa. Mirja kuului nyt toiselle ja kyllä maailmassa kivoja tyttöjä piisaa. Ei saa päästää mielikuvitusta valloilleen vaikka huikaisevan kaunis kesäilta olisikin omiaan sekoittamaan pään ja ajatukset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    6. 7. 2012 12.26

  45. Ja päätä tuntui

    Ja päätä tuntui sekoittavan vielä kahvilan myyjättären iloiset silmät,kahvin kaatuessa Mirjan syliin….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hele

    6. 7. 2012 13.23

  46. kala

    kala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    6. 7. 2012 13.33

  47. Kala.....,kalastustuskortti on vielä

    Kala…..,kalastustuskortti on vielä hommaamatta!Janneen mieleen pälkähti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kipsu

    6. 7. 2012 13.46

  48. Mutta ei, nyt

    Mutta ei, nyt ei ollut aika hommata kalastuskorttia. Nyt lähdetään naisiin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaaaa

    6. 7. 2012 14.01

  49. "Toivottavasti tapaan jonkun,

    “Toivottavasti tapaan jonkun, joka ei muistuta minua Mirjasta”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    6. 7. 2012 14.23

  50. Aika epätodennäköistä, mutta

    Aika epätodennäköistä, mutta sopii toivoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    6. 7. 2012 15.08

  51. ja menoksi

    ja menoksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jj

    6. 7. 2012 15.24

  52. päätin mennä jopolla

    päätin mennä jopolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hhh

    6. 7. 2012 15.28

  53. auringon lämmittäessä ja

    auringon lämmittäessä ja tuulen tuivertaessa matka taittui nopeasti ja pääsin perille vihreällä jopolla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mliisa

    6. 7. 2012 16.09

  54. ja siellä rannallahan

    ja siellä rannallahan unelmieni nainen oli nojailemassa valkoiseen jopoon..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    6. 7. 2012 16.16

  55. Silloin Janne kuuli

    Silloin Janne kuuli takaansa tutun äänen: “Arvasin, että tapaisin sinut täällä…”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerbiina

    6. 7. 2012 16.17

  56. Ei mutta! Sehän

    Ei mutta! Sehän oli Karmea Kaija…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ai

    6. 7. 2012 16.45

  57. joka loi murhaavan

    joka loi murhaavan katseen Janne-rukkaan, joka yritti avata suutaan sanoakseen jotakin tilanteen laukaisemiseksi. Mutta juuri samalla hetkellä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    6. 7. 2012 17.03

  58. viereisestä pensaasta kuului

    viereisestä pensaasta kuului enteilevää rapinaa, joka kiinnitti heidän huomionsa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erika

    6. 7. 2012 17.35

  59. Mutta siellähän pensaassa

    Mutta siellähän pensaassa oli kissanpentu,joka katsoi heitä sinisillä silmillään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    6. 7. 2012 18.48

  60. Miksipäs ei, pääsehän

    Miksipäs ei, pääsehän siellä uimaankin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    6. 7. 2012 18.48

  61. onko sinulla uimahousut

    onko sinulla uimahousut mukana?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    6. 7. 2012 19.53

  62. onpas siinä suloinen

    onpas siinä suloinen kisuli… ilahtui Mirja joka yritti pelastaa tilannetta viemällä jutun kissan suuntaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonin äiti

    6. 7. 2012 19.57

  63. mutta tilanannetta ei

    mutta tilanannetta ei voinnut enää pelastaa mikään vaan Kaija hyökkäsi Jannen kimppuun kynnet ojossa karmeasti karjuen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna-mari

    6. 7. 2012 20.08

  64. Janne onnistui saamaan

    Janne onnistui saamaan Kaijan kimpustaan mutta haavottui kuolettavasti , ja tyypertyi maahan, ” Juonemme onnistui Kaija” Mirja nauroi :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nina

    6. 7. 2012 20.34

  65. tilanne oli hetkessä

    tilanne oli hetkessä ohi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    6. 7. 2012 21.29

  66. Kaija repesi myös

    Kaija repesi myös kovaan naurunretakkaan joka kaikui pitkin kylää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnna

    6. 7. 2012 21.30

  67. Jannea ei naurattanut

    Jannea ei naurattanut yhtään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu66

    6. 7. 2012 21.52

  68. Hän näki siihenastisen

    Hän näki siihenastisen elämänsä lipuvan sarjakuvana silmiensä ohitse. Sitten saapui pimeys.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viu

    6. 7. 2012 22.45

  69. Meinaa tanssireissu mennä

    Meinaa tanssireissu mennä ihan reisille.
    Mutta onneksi on kesä ja aurinko.
    Ja ihmiset villillä tuulella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maare

    6. 7. 2012 23.03

  70. Siihen voi aina

    Siihen voi aina turvata, senhän tietävät kaikki. Tai ainakin pitäisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilaaa

    6. 7. 2012 23.29

  71. Ne, jotka heittäytyvät

    Ne, jotka heittäytyvät tosikkoina moralisoimaan lämpimän kesän antamaa tekosyytä holtittomuudella eivät yleensä viihdy tanssireissuilla pitkään. Valuvat koteihinsa enne kuin aurinko edes suunnittelee laskevansa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Esko

    7. 7. 2012 1.17

  72. Ei aikaakaan kun

    Ei aikaakaan kun taivaalle ilmestyi tummia pilviä ja alkoi sataa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mare

    7. 7. 2012 1.26

  73. Mutta eihän se

    Mutta eihän se mitään estänyt, vaan hymy suin tallusteltiin ja rentona ajattelimme kirkkaita kesä sään keliä, mutta kunnes näin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    7. 7. 2012 6.31

  74. Pekan kävelevän ihanan

    Pekan kävelevän ihanan kihlattunsa kanssa edellämme.
    Olin aivat mustankipeä hänelle.
    Nyt ei kannattanut sotkea ystävyys suhteita yhden naisen takia. Vaikkarin hän oli minun makuuni ja vielä kauniskin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helvi

    7. 7. 2012 9.48

  75. "Onko tämä unta

    “Onko tämä unta vai totta?”, mietti Janne. Kaikki on niin epätodellista ja jotenkin kafkamaista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zerotin

    7. 7. 2012 15.13

  76. Jannen piti ihan

    Jannen piti ihan nipistää itseään huomatakseen, että totisinta totta tämä olikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirde

    7. 7. 2012 17.22

  77. Jannella oli vaikeuksia...

    Jannella oli vaikeuksia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jykä

    7. 7. 2012 20.12

  78. keskittyä yhtään mihinkään.

    keskittyä yhtään mihinkään. Mutta hän päätti kuitenkin…..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anneli

    7. 7. 2012 20.41

  79. funtsia vielä ja

    funtsia vielä ja ottaa pienet neuvoa antavat, jonka jälkeen …

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    brynolf1

    7. 7. 2012 20.55

  80. suuta ei enää

    suuta ei enää kuivannut. Mutta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timii

    7. 7. 2012 21.58

  81. perhoset lepattelivat mahassa.

    perhoset lepattelivat mahassa. Samalla hetkellä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiia

    8. 7. 2012 11.33

  82. Janne sai loistavan

    Janne sai loistavan idean.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minä

    8. 7. 2012 16.36

  83. Hän päätti pitää

    Hän päätti pitää bileet mökillään seuraavana päivänä ja sanoi, että Pekka ja Mirja saisivat kutsua mukaan tuttaviaan. Ehkä hän tapaisi jonkun uuden mielenkiintoisen ihmisen.

    Nyt hän päätti mennä nukkumaan, ehkä kuumuus ja nestehukka olivat äsken sekoittaneet hänen päänsä, olihan hän kuvitellut karmean Kaijan hyökkäävän kimppuunsa. Päästyään mökilleen hän nukahti saman tien, eikä onneksi nähnyt unta -ainakaan Kaijasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    8. 7. 2012 17.09

  84. Hieman Jannea huolestutti,

    Hieman Jannea huolestutti, että mitähän huomisten juhlien vieraat mahtavat sanoa kesämökin karusta ja ankeasta sisustuksesta, pelkkä patja lattialla ei taida olla suurikaan vakuutus sisustajanlahjoista. Grilli ja grillattavat täytyy käydä ostamassa ja ehkä samalla jotain muutakin pientä somistusta. Ja ehdottomasti oikeat astiat; vieraille ei ruokaa ja juomaa tarjoilla kertakäyttöastioista. Huh, kun tuleekin kiireinen päivä huomenna, olisiko pitänyt vaan jättää kutsumatta, mitähän tästäkin oikein seuraa….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentoemo

    8. 7. 2012 17.17

  85. En lähde.

    En lähde.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    8. 7. 2012 17.19

    • Se voi olla

      Se voi olla että näistä bileistä tulee aika ankeat, pitäisköhän perua ne näin viimetinkaan

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      hanna

      8. 7. 2012 17.46

  86. moi

    moi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juuso Oksanen

    8. 7. 2012 21.25

  87. Ei ehkä sittenkään

    Ei ehkä sittenkään perua, huh, taidan siirtää alkamisajankohtaa parilla tunnilla myöhenpään. Ehdinpähän kipaista kaupassa ja laitella tätä mökkiä vähän juhlakuntoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maikki

    8. 7. 2012 21.32

  88. Ovella oli naapurin

    Ovella oli naapurin Sanna joka tuli lainaman sokeria…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    8. 7. 2012 21.37

  89. Silloin tajusin, ettei

    Silloin tajusin, ettei minullakaan ollut sokeria!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siriri

    8. 7. 2012 22.44

  90. Sannan kanssa tuli

    Sannan kanssa tuli lähdettyä ostamaan sokeria, mutta mukaan tarttuikin paljon muuta. Sannastahan saisi oivan sisustajan, ehkä emännänkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tkk

    8. 7. 2012 23.00

  91. Pari kaunista koristetyynyäkin

    Pari kaunista koristetyynyäkin tuli nimittäin ostettua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJKK

    8. 7. 2012 23.51

  92. Tyynyt näyttävät hyviltä

    Tyynyt näyttävät hyviltä sisustuksessa olohuoneen sohvalla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarissa

    9. 7. 2012 1.47

  93. Sisustettuaan hieman karua

    Sisustettuaan hieman karua mökkiään ja ostettuaan illan ruuat ja juomat, Janne laittoi saunan lämpenemään ja juhlat olivat valmiit alkamaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    9. 7. 2012 8.05

  94. Mennään lavatansseihin ja

    Mennään lavatansseihin ja pyydetään naapurit mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    irene

    9. 7. 2012 8.20

  95. Saunan uumenista saavuttuaan

    Saunan uumenista saavuttuaan savulta tuoksuvana Janne havahtui sohvalla makoilevan Sannan uhkeiden muotojen viettelevän häntä lihallisiin himoihin. Sanna ei voinut vastustaa Jannen tervalepän savun tuoksuista kehoa, vaan he kietoutuivat toisiinsa pehmeän sohvan hellään huomaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    9. 7. 2012 8.57

  96. Janne tunsi palan

    Janne tunsi palan nousevan kurkkuun ja huokaisi syvään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ärrä

    9. 7. 2012 9.59

  97. Hyvää kesää kaikille

    Hyvää kesää kaikille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jaakko

    9. 7. 2012 10.02

  98. Janne oli viimeinkin

    Janne oli viimeinkin löytänyt Sen Oikean. Mirjaa hän ei enää muistanut ollenkaan, Sanna täytti hänen mielensä. Mitähän Sanna ajatteli?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tit

    9. 7. 2012 10.28

  99. Haluaisin jäätelöä juuri

    Haluaisin jäätelöä juuri nyt, mietti Sanna mielessään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    9. 7. 2012 12.09

  100. Mansikkajäätelöä, sitä olen

    Mansikkajäätelöä, sitä olen tottunut aina syömään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JP

    9. 7. 2012 14.33

  101. Jannelle tuli heti

    Jannelle tuli heti mansikanmakuiset suudelmat mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marre

    9. 7. 2012 15.02

  102. Uskaltaisikohan sitä...

    Uskaltaisikohan sitä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janna

    9. 7. 2012 15.03

  103. Janne meni ostamaan

    Janne meni ostamaan mansikkatuutit kummallekin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna

    9. 7. 2012 15.04

  104. Mansikkatuutit maistuivat herkullisilta.

    Mansikkatuutit maistuivat herkullisilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jatta

    9. 7. 2012 15.04

  105. Mutta Janne kaipasi

    Mutta Janne kaipasi jotain muutakin kuin jäätelöä. Hän katseli kaipaavasti Sannan suloisia punahuulia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    9. 7. 2012 15.45

  106. Mansikan väriset punahuulet...

    Mansikan väriset punahuulet… Kaipaan jäätelön seuraksi mansikoita. Niitä on saatava heti!, tuumi Janne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulia

    9. 7. 2012 16.51

  107. en

    en

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    efg

    9. 7. 2012 17.31

  108. Aivan, mansikoita ja

    Aivan, mansikoita ja mansikkajäätelöä, Janne huudahti ja sanoi lähtevänsä hakemaan vielä mansikoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Angry Bird

    9. 7. 2012 18.58

  109. Samantien Janne alkoi

    Samantien Janne alkoi kiillottamaan tanssikenkiään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niisku

    9. 7. 2012 19.44

  110. Sanna taas alkoi

    Sanna taas alkoi etsiä kesämekkoaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    9. 7. 2012 20.07

  111. Enpä taida uskaltaa

    Enpä taida uskaltaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    9. 7. 2012 20.11

  112. Uskallanpas sittenkin, tuumi

    Uskallanpas sittenkin, tuumi Sanna. Jannen poissaollessa Sanna uskalsi avata Jannen vaatekaapin ja kokeilla 70-luvulla valmistettuja bulgarialaisia pitkiä kalsareita, jotka olivat Jannen suosikkikalsarit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    9. 7. 2012 20.23

  113. Sanna laittoi kalsarit

    Sanna laittoi kalsarit jalkaansa ja meni Jannen vuoteelle – ja pian hän oli jo unessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annax

    9. 7. 2012 23.04

  114. Jee!

    Jee!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saska

    10. 7. 2012 0.10

  115. Uni oli mielipuolinen

    Uni oli mielipuolinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ormi

    10. 7. 2012 11.39

  116. Siinä ei ollut

    Siinä ei ollut järjen hiventä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    10. 7. 2012 12.06

  117. Siivettömät lepakot viilettivät

    Siivettömät lepakot viilettivät valoa hehkuen pitkin taivasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Enna

    10. 7. 2012 12.07

  118. Taas kohta tulee

    Taas kohta tulee vettä,on niin kovin sateen näköistä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marketta

    10. 7. 2012 16.21

  119. Hän alkoi miettiä

    Hän alkoi miettiä mielessään: Mitä kummaa on tämä ikiaikainen tuska! Hetken aikaa voin olla onnellinen, iloinen ja odottavainen. Sitten sekavuus valtaa mieleni, olo on outo, on vaikea hahmottaa, mikä on unta, mikä totta, mikä pelkkää haavekuvaa. Jos suljen nyt silmäni ja avaan ne uudelleen, niin näenkö edessäni sitten Sannan vai Mirjan. Ja ennenkaikkea, kumman haluaisin nähdä?!?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    10. 7. 2012 16.42

  120. joo o

    joo o

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jeps

    10. 7. 2012 17.18

  121. "Niinpäh.. Ehkä Sanna

    “Niinpäh.. Ehkä Sanna kuitenkin on uskaliaampi kuin Mirja, ja siksi oikea kumppani minulle..” Janne mietiskeli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rikita

    10. 7. 2012 20.40

  122. Jannen mieleen tuli

    Jannen mieleen tuli kuitenkin yllättäen tyttö tanssilavan kahviosta. Hänen nauravat silmänsä ja hymykuoppa poskessa.
    Olikohan hänellä jo poikaystävää, mietti Janne. Mitä jos ensi lauantaina kävisi katsomassa uudestaan? En ainakaan menetä siinä mitään. En pidä itseään tyrkyttävistä tytöistä, Sanna tuntuu olevan liian itsevarma. Haluaisin kokeilla onneani vielä kerran.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    10. 7. 2012 21.32

  123. Mutta mitä jos

    Mutta mitä jos sitten taas epäonnistun? Miten tämä elämä voikin olla näin vaikeaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    loguma

    10. 7. 2012 23.12

    • Vaan eihän elämässä

      Vaan eihän elämässä mitään saavuta, jos pelkää ottaa riskejä, Janne tuumasi, ja päätti, että nyt on syytä heittää verkkoja veteen ja käväistä uudelleen tanssilavalla. Kahvion tytön iloiset silmät ja naurava suu jäisi muuten vaivaamaan Jannen mieltä..

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      lentoemo

      11. 7. 2012 9.49

  124. Jannen takaraivossa jyskytti

    Jannen takaraivossa jyskytti kuin tuhannen tulimmainen höyryveturi. Sanna, Mirja, Anneli, Kirsti, Laila, Tero… Mitä minä oikein olen tehnyt koko elämäni ajan. Loikkinut vuoteesta toiseen vailla mitään päämäärää ja rakkauden tunnetta. Oli tehtävä seuraava siirto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    11. 7. 2012 9.53

  125. Jannelle tämä oli

    Jannelle tämä oli aivan uutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emu

    11. 7. 2012 10.49

  126. osallistun arvontaan.

    osallistun arvontaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    11. 7. 2012 11.25

  127. Kahviossa näyttikin olevan

    Kahviossa näyttikin olevan Tero, tuo hairahdus vuosien takaa. Hänen siniset silmänsä näyttivät jälleen kerran pelottavan kutsuvilta ja himo jäyti Jannen mielessä. Kietoutuako noiden maskuliinisten käsivarsien himokkaaseen syleilyyn vai lähteä takaisin Sannan luo?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    11. 7. 2012 12.16

  128. Nyt Janne tunsi

    Nyt Janne tunsi olevansa vaarallisilla vesillä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    11. 7. 2012 15.01

  129. 'Pelastusliivitkö' ainoa pelastus?

    ‘Pelastusliivitkö’ ainoa pelastus? Nopea vilkaisu kukkaroon ja hoplaa. Pari varmuusvälinettä näytti olevan vielä jäljellä. Tero vai Sanna? Siinäpä pulma ratkaistavaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    11. 7. 2012 17.13

  130. hän ei kertakaikkiaan

    hän ei kertakaikkiaan tiennyt mitä olisi tehnyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vanilja

    11. 7. 2012 17.14

  131. Sittenkin Janne päätti

    Sittenkin Janne päätti unohtaa miehet. Kyllä naisista saa enemmän iloa elämäänsä. Yhtäkkiä tuli tosi ikävä ensi-ihastusta Riinaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PKi

    11. 7. 2012 17.15

  132. unelma....

    unelma….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEN

    11. 7. 2012 17.18

  133. Tuo hiekkalaatikkoleikkien kruunaamaton

    Tuo hiekkalaatikkoleikkien kruunaamaton kuningatar päiväkotiajoilta sai Jannen pään aivan sekaisin. Olisiko Riinasta apua tähän sydäntä raastavaan pulmaan? Vieläkö syntyisivät hiekkakakut kädenkäänteessä, miten taittuisi neppaus, letistä vetämisestä puhumattakaan?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Greekaz

    11. 7. 2012 18.44

  134. Janne muisteli Riinan

    Janne muisteli Riinan olevan teräväjärkisin ja fiksuin tyttöihminen, jota oli koskaan tuntenut. Riina oli päiväkoti- ja alakouluvuosina auttanut Jannen kuiville monesta liemestä ja antanut lukuisia käsittämättömän terävänäköisiä neuvoja, joskus pyydettäessä, usein pyytämättäkin. Pitäisiköhän soittaa Riinalle ja pyytää vähän ihmissuhdekonsultointia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    11. 7. 2012 19.42

  135. Janne valitsi Riinan

    Janne valitsi Riinan numeron ja oli jo luovuttaa puhelimen soitua toisessa päässä hyvän aikaa. Ehkäpä luuri oli hautatuneena valtavan kassin pohjalle joita nykynaiset kanniskelivat mukanaan. Janne antoi hälyttää vielä pari kertaa ja silloin puheluun vastatattiin. Mutta toisessa päässä ei ollutkaan Riina vaan..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    11. 7. 2012 20.55

  136. jotenkin epämääräisesti tutulta

    jotenkin epämääräisesti tutulta kuulostava pirteä, kupliva, nauravainen ääni, joka sanoi; Riinan puhelimessa Ronja; kuinka voin olla avuksi, how can I help you, hur kan jag vara av hjälp?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    11. 7. 2012 21.25

  137. Ääni puhelimen toisessa

    Ääni puhelimen toisessa päässä oli niin iloinen, että parikymmentä minuuttia myöhemmin Janne huomasi edelleen juttelevansa Ronjan, Riinan pikkusiskon, kanssa.
    Puhelun pidetessä jotenkin juttu lipsahti Jannen monimutkaisiin ihmissuhdekiemuroihin. Hän kertoi juuri drinkkipyyntömokauksestaanlavatansseissa ja siitä miten tiskin toisella puolella olleet iloiset silmät olivat jääneet häntä vaivaamaan. Linjan toisessa päässä tuli ensin aivan hiljaista ja sitten Ronjan ääni kysyi varovaisesti; Oliko se sex on the beach?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    11. 7. 2012 23.31

  138. Oli,kaikki kolme kertaa

    Oli,kaikki kolme kertaa sai Janne vaivoin sanotuksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koivu

    12. 7. 2012 10.31

  139. Ja mielessään mietti

    Ja mielessään mietti miten tämän keskustelu nyt näille urille lähti menemään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    12. 7. 2012 11.01

  140. "Janne hei, en

    “Janne hei, en minä tässä mitään rantapuuhia ole ehdottamassa”, Ronja puuskahti. “Sehän olin minä jolta sinä niitä drinksuja siellä tanssilavalla pyysit, senkin hölmö!. Minä olen siellä lavalla aina silloin tällöin töissä ihan kivan tunnelmankin vuoksi”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiiu

    12. 7. 2012 17.02

  141. "Ronja minun täytyy

    “Ronja minun täytyy nyt mennä vessaan. Hätä on jo suuri. Rupsutellaan sitten myöhemmin yhdessä. Voin kilauttaa vaikka sulle sitten kun olen saanut hommat kasattua”, Janne sanoi tuskastuneena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemmo Hyttynen

    12. 7. 2012 17.58

  142. Janne mietti pitkään

    Janne mietti pitkään puhelua ja erityisesti Ronjaa…
    Ulkoa alkoi kuulua iloista puheensorinaa ja naurua. Mökillä kaikki oli kunnossa. Bileet voi alkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    13. 7. 2012 7.46

  143. Janne päätti siirtyä

    Janne päätti siirtyä ulos vieraiden seuraan, ulkona hän näki monta kaunista naista kesämekoissaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fammu

    13. 7. 2012 12.58

  144. Samassa mieleen sävähtää

    Samassa mieleen sävähtää maksamattomat verot. Missä täällä pääsee nettiin?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    13. 7. 2012 13.43

  145. Seuraavaksi mieleen tuli

    Seuraavaksi mieleen tuli kylmä ajatus: Millainen ihminen minusta oikein on tullut? Ajattelenko tällaisenakin hetkenä ja päivänä etupäässä rahaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eemari

    13. 7. 2012 15.45

  146. Hittoon raha, rakkaus

    Hittoon raha, rakkaus odottaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    13. 7. 2012 21.37

  147. Hän soitti uudelleen

    Hän soitti uudelleen Riinan numeroon, odottaen, että Ronja vastaisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emma

    14. 7. 2012 1.16

  148. -

    -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poju

    14. 7. 2012 15.42

  149. Vihdoin puhelimen toisesta

    Vihdoin puhelimen toisesta päästä kuuluu heleä naisääni -”Ronja”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lunacat

    14. 7. 2012 18.47

  150. Moi täällä janne!

    Moi täällä janne!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitu

    14. 7. 2012 21.18

  151. Janne mietti hetken

    Janne mietti hetken ja tuumasi: ” Mikäs siinä viime kerrasta onkin jo jonkin aikaa”. Pojat juttelivat siinä niitä näitä ja sopivat tapaavansa tanssilavan portilla.
    Puhelun päätyttyä Jannea nauratti. Hän oli viimeksi tanssinut Vanhojen tansseissa. Mieleen nousi silloinen ihastus Minna. Mitähän hänelle kuuluu ja onkohan hän tullut vanhempiaan katsomaan tänä kesänä? Jannen sisällä läikähti, vaikka hän tiesi Minnan menneen naimisiin viime kesänä. Janne ei ollut koskaan rohjennut kysyä Minnalta seurustelusta nuorempana ja se vaivasi häntä edelleen. He olivat ystäviä ja ei sen enempää. Minnaa hän oli nähnyt kaupungilla joskus pari vuotta sitten. Janne tunsi itsensä nuoreksi pojaksi ja punastui. Minna oli kaunis siniset tuikkivat silmät ja pitkät vaalet hiukset ,jotka kimaltelivat auringon osuessa niihin. Vartalo oli sopusuhtainen, joskin poikamainen, mutta kuitenkin silmiä hivelevä. Janne jäi haaveilemaan Minnasta olutta nauttien ja nukahti tuoliinsa hetkeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yönkuningatar

    15. 7. 2012 11.05

  152. En tällä ketaa.hän

    En tällä ketaa.hän huokaisi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton12

    15. 7. 2012 15.11

  153. Herättyään Janne oli

    Herättyään Janne oli tehnyt päätöksen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    15. 7. 2012 21.49

  154. Jannen sisällä läikähti

    Jannen sisällä läikähti mukavasti. Menoa olisi tiedossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    16. 7. 2012 15.26

  155. Janne kampasi viiksensä,

    Janne kampasi viiksensä, puki päälleen juhlavimmat nahkahousunsa ja lähti kohti tanssilavaa. Matkalla voisi käydä verotoimistossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kath

    17. 7. 2012 10.44

  156. Janne kävi verotoimistossa,

    Janne kävi verotoimistossa, ja meni sen jälkeen postitaloon. Postitalosta hän osti hienon punaisen kortin, johon hän kirjoitti kauniin runon, joka kuului näin;
    Oot ihana,
    etkä yhtään liian lihava
    Olet kuin ruusu, kaunis mutta kuihtunut…jne.
    Kenellekköhän naisista lähettäisin tämän imartelevan rakkausrunon? Janne pohti itsekseen, kunnes keksi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hattarahousu

    19. 7. 2012 13.27

  157. ..kirjoittaa korttiin saajaksi...

    ..kirjoittaa korttiin saajaksi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marle

    20. 7. 2012 8.39

  158. Mervin, mutta ei

    Mervin, mutta ei sittenkään, kenties Tuula tai Kerttu, ei nyt kuitenkaan. Janne vaipui äkillisen epätoivon valtaan ja repi kortin palasiksi. Palaset lentivät lohduttoman näköiseen roskakoriin, joka oli täpösen täynnä karkkipapereita ja tupakannatsoja. Mitäs minä nyt tekisin, Janne pohti, ja päätti nostaa automaatista muutaman satasen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jape

    20. 7. 2012 12.34

  159. Sillä tanssilavalla olisi

    Sillä tanssilavalla olisi varmasti myös baari, jossa voisi nauttia kylmiä virvokkeita ja mikä parasta mennä vaikka kivan daamin kanssa nurkkapöytään kuhertelemaan. Sitten soi jälleen kännykkä….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hs65

    22. 7. 2012 10.25

  160. Pekka siellä soitteli

    Pekka siellä soitteli ja kyseli milloin heidän sopisi Mirjan kanssa tulla kylään Jannelle. Janne oli jo ihan unohtanut heidän tulonsa! Helpotuksekseen hän huomasi olevansa pelkästään onnellinen Jannen ja Mirjan puolesta. Mitä siitä että hän oli itse joskus seurustellut Mirjan kanssa, sehän oli ohi jo ajat sitten. Nyt hänen mielensä täytti vain Ronja.. mitä hän sanoisi Ronjalle kun hän tapaisi hänet seuraavan kerran? Kertoisiko hän kiinnostuksestaan? Ja oliko hänellä ylipäänsä mitään mahdollisuuksia Ronjan suhteen? Janne päätti ettei pohtisi etukäteen liikoja vaan heittäytyisi tilanteeseen ja etenisi sen mukaan mikä tuntui hyvälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele

    22. 7. 2012 16.00

  161. Seuraavana päivänä Ronja...

    Seuraavana päivänä Ronja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tss

    24. 7. 2012 11.40

  162. ilmoitti olevansa estynyt

    ilmoitti olevansa estynyt sovitusta tapaamisesta….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    24. 7. 2012 11.47

  163. olen vähän miettinyt

    olen vähän miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen että…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjo

    25. 7. 2012 7.21

  164. .. minun on

    .. minun on aika vakavoitua ja alkaa tavoitella elämääni pysyviä asioita, kuten puolisoa ja perhettä. Eihän vakiintuminen yhteen kumppaniin suinkaan tarkoita pysähtymistä ja juuttumista. Kunhan pidän huolen, että parisuhde kehittyy ja voi hyvin ja muilla elämän osa-alueilla opettelen ja koen uusia asioita. Nyt on ehdottomasti vakiintumisen aika, pohti Janne ja valitsi puhelimestaan jälleen kerran Ronjan numeron. Ei se pelaa joka pelkää…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ahle

    25. 7. 2012 7.28

  165. ...No johan tokkiinsa

    …No johan tokkiinsa lähden lavalle pyörähtelemään! Mihinkä aikaan on lähtö?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aya

    25. 7. 2012 11.15

  166. en mä taida,

    en mä taida, mä lähden kaljalle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    33tu

    25. 7. 2012 23.43

  167. jaa kaljalle vai?

    jaa kaljalle vai?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    harour

    26. 7. 2012 0.02

  168. Ei nyt kyllä

    Ei nyt kyllä kaljat saa jäädä ja jos oot tosissasi tän suhteen jatkumisen suhteen niin lähdetään tanssimaan ja jutellaan samalla missä oikein mennään….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    26. 7. 2012 8.58

  169. No voisi kai

    No voisi kai sitä vähäksi aikaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiu

    27. 7. 2012 19.02

  170. Mikäs siinä, vaihdetaan

    Mikäs siinä, vaihdetaan vaan numerot eka;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eetuu-

    30. 7. 2012 1.42

  171. Siinä teleoperaattorin toimistoa

    Siinä teleoperaattorin toimistoa kohti hypähdellessä Jannen mieltä alkaa kaihertaa. Miksi Riinan numerossa vastaa Ronja, joka ainoan kerran? Missä Riina mahtaa olla?

    Yhtäkkiä taivas menee pilveen, tuuli yltyy, varisparvi pöllähtää ilmoille, ukkonen jyrähtää. Diplomi-insinööri huolestuu – samettipintainen tupsulakki on vaarassa kastua!

    Riina kääntyy Jannen puoleen ja hymyilee viehkeästi. Hän ottaa hellästi miehen hatun pois ja taittelee sen käsilaukkuunsa. Nuo ovat kauneimmat kymmensenttiset kulmahampaat, jotka olen koskaan nähnyt, pohdiskelee paljaspäinen Janne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hippi

    30. 7. 2012 4.53

  172. Oliskohan nyt aika

    Oliskohan nyt aika suudella…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BisaNte

    30. 7. 2012 9.48

  173. Kiva sivusto.

    Kiva sivusto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuutikki

    30. 7. 2012 11.08

  174. Ei. Onko Riina

    Ei. Onko Riina Ronja vai Ronja Riina? Janne ei ehdi pohdinnassaan pidemmälle tuntiessaan kivun kaulallaan. Riina-Ronja on purrut häntä kaulaan. Veri valuu Riina-Ronjan suupielistä. Kuinka olen joutunut tällaiseen tilanteeseen ja kuinka pääsen tilanteesta pois?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    30. 7. 2012 12.54

  175. Heitän peiton syrjään

    Heitän peiton syrjään olen hiestä märkä…huomaankin nähneeni vain unta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jomä

    30. 7. 2012 13.56

  176. Aamuhämärissä jotain alkaa

    Aamuhämärissä jotain alkaa tapahtua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    30. 7. 2012 20.54

  177. Tieltä päin näkyy

    Tieltä päin näkyy liikettä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    30. 7. 2012 22.26

  178. Siellähän huristeli jo

    Siellähän huristeli jo aamulehden jakaja. Janne huomasi olevansa ihan pihalla missä mennään ja päätti soittaa Ronjalle saman tien. Tai ehkä tekstiviesti näin aamun pikkutunneilla olisi viisaampi vaihtoehto. Jos Ronja vaikka suostuisi oikeasti treffeille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    30. 7. 2012 23.11

  179. Janne näpytteli viestin

    Janne näpytteli viestin “Jos en nolannut itseäni jo täydellisesti niin voitaisiinko nähdä huomenna, tai siis tänään”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kartsu

    30. 7. 2012 23.13

  180. Janne yritti saada

    Janne yritti saada uudestaan unen päästä kiinni ja mietti itsekseen, että tokkopa Ronja vastaa, oli hän niin toopen kuvan onnistunut itsestään antamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samsam

    31. 7. 2012 0.13

  181. Ei mennyt kuitenkaan

    Ei mennyt kuitenkaan kuin 15 minuuttia ja puhelin piippasi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlak

    31. 7. 2012 0.26

  182. Jannen kämmenet hikosivat

    Jannen kämmenet hikosivat kun hän hapuili yöpöydällä olevaa puhelintaan lukeakseen viestin. Mitä minä nyt iso mies näin hermoilen, hän ihmetteli

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janttara

    31. 7. 2012 0.28

  183. Joko Ronja on

    Joko Ronja on todella aamuvirkku ihminen tai sitten hänkään ei ole nukkunut kovin kummoisesti mietti Janne samalla kun sydän pamppaillen luki vastausviestiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    31. 7. 2012 0.28

  184. Janne tunsi pettymyksen

    Janne tunsi pettymyksen hiipivän rintaan kun hän tapasi ensimmäisiä sanoja : Ikävä kyllä en pääse tänään. Tunne vaihtui kuitenkin riemuksi kun viesti jatkui… mutta tule vaikka käymään kahvilassa missä olen töissä. On varmaan hiljaista tänään niin ehdin ehkä juttelemaankin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkuli

    31. 7. 2012 0.31

  185. Janne näpytteli heti

    Janne näpytteli heti myöntävän vastausviestin ja kyseli kahvilan osoitteen. Ronja ilmeisesti teki muutakin kun myi kahvia ja pullaa tanssilavan pikku kahviossa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peace

    31. 7. 2012 0.32

  186. Saatuaan kahvilan osoitteen

    Saatuaan kahvilan osoitteen Ronjalta vielä viestillä Janne oli niin täpinöissään, ettei malttanut enää millään laittaa nukkumaan vaan alkoi touhuta aamukahvia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristaliini

    31. 7. 2012 0.33

  187. Kahvin jälkeen Janne

    Kahvin jälkeen Janne kävi lenkillä ja suihkussa ja yritti miettiä mielessään mitä Ronjalle sanoisi jotta antaisi tällä kertaa itsestään vähän fiksumman ja filmaattisemman kuvan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maukkuti

    31. 7. 2012 0.34

  188. liian hapokasta

    liian hapokasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rene66

    31. 7. 2012 11.42

  189. Sitä kommenttia en

    Sitä kommenttia en ainakaan lauo Ronjalle. Antaa aivan väärän kuvan minusta, mietti Janne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    31. 7. 2012 12.14

  190. Juonpa vielä kupin

    Juonpa vielä kupin kahvia ja lorautanpa vielä rommia joukkoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    31. 7. 2012 16.34

  191. Ohhoh...taisippa lorahtaa vähän

    Ohhoh…taisippa lorahtaa vähän liikaa…mitenkäs minä nyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 7. 2012 19.44

  192. Hei mutta aallot

    Hei mutta aallot lyö kohti aavaa eikö kannattaisi ehkä vähän hellittää:))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie123

    31. 7. 2012 21.23

  193. Nyt ei kyllä

    Nyt ei kyllä hellitetä onhan kiikarissa elämänbi tyttö.
    Että pitikin tuota rommia..mikä pahahinen minut pisti sitä heti aamusta naukkaamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SamppaA

    1. 8. 2012 10.33

  194. Toisaalta elämä ilman

    Toisaalta elämä ilman tyttöä on parempi kuin elämä ilman rommia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jukkal

    1. 8. 2012 15.28

  195. Ronja mietti toisaalla,

    Ronja mietti toisaalla, että on tuo Janne kova juomaan rommia. Täytyisi saada hänet vähentämään rommin naukkailua. Voisinkohan minä auttaa, mietti Ronja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piia

    1. 8. 2012 15.30

  196. Aina rotunainen rommin

    Aina rotunainen rommin voittaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RMR

    1. 8. 2012 21.10

  197. Mutta nyt tuli

    Mutta nyt tuli Jannelle kiire, olisi jouduttava Ronjaa tapaamaan ja rommi tuntui vielä vaikuttavan, auton rattiin ei ainakaan ole asiaa joten polkupyörän on kelvattava kulkuvälineeksi ja ei kun matkaan vaan ja tanko kohti kahvilaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piabella

    1. 8. 2012 21.20

Kirjoita kommentti