Kesän hehkua sääriin Veet-lämminvahalla Arvottu
Maailman johtava ihokarvanpoistomerkki, Veet, antaa hemmotteluvinkkejä siihen, miten rehottava kesäilme saadaan siistittyä tai toisaalta kesän hehku säilytettyä syksystä talveen.
Kesälomillaan monet naiset heittäytyvät täysin vapaalle eivätkä kiinnitä huomiota kauneudenhoitoon. Toisaalta on myös naisia, jotka huolehtivat ulkonäöstään enemmän kesällä kuin talvella. Hemmotteluhetkeen sopivia ihokarvanpoistovahoja ovat Veet Lämmin Vaha ja Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille.
Veet opastaa hemmottelemaan ja rentoutumaan
Ennen varsinaista hemmottelua luodaan kylpyhuoneeseen tunnelmallinen kotispa sytyttämällä kynttilöitä ja laittamalla rentouttavaa musiikkia soimaan.
- Hemmottelevan ihonhoidon voi aloittaa kuorimalla koko vartalo esimerkiksi itsevalmistetulla kuorinta-aineella, johon tulee 0,5 desilitraa ruskeaa sokeria, 0,5 desilitraa merisuolaa ja 50 millilitraa oliiviöljyä. Kuorinnan ansiosta iho on pehmeämpi ja vaha tarttuu ihokarvoihin paremmin ja poistaa ne tehokkaammin.
- Hiuksia hemmotellaan tehohoidolla, joka korjaa hiusten kuivuneet latvat ja kirkastaa hiusten värin.
- Sääriä hoidetaan poistamalla niistä ihokarvat Veet Lämmin Vahalla, jolloin ihosta tulee silkin sileä jopa neljäksi viikoksi. Näin ei tarvitse käyttää partaterää eikä kärsiä sänkisistä sääristä joka tai joka toinen päivä.
- Kulmakarvat muotoillaan ja ylähuulen ihokarvat poistetaan herkille ihoalueille tarkoitetulla Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille -tuotteella. Kesällä kasvojen ihokarvat voivat olla auringon vaalentamia, kun taas talvella ihokarvat usein tummuvat.
- Vartalon ihoa kosteutetaan ihovoiteella tai -öljyllä. Tehokas kosteutus korjaa auringon ja suolaveden aiheuttamat ihovauriot.
- Kuivuneita ja halkeilevia jalkapohjia hoidetaan jalkavoiteella. Varpaankynnet viilataan ja viimeistellään kynsilakalla.
Veet-ihokarvanpoistovahoilla onnistuu sileä ja siisti ilme
Veetin lämmitettävillä ihokarvanpoistovahoilla pääsee eroon säärien, bikinirajojen, kainaloiden ja kasvojen ihokarvoista. Eteerisiä öljyjä sisältävä Veet Lämmin Vaha poistaa tehokkaasti ihokarvat lähes koko vartalolta, kun taas Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille on tarkoitettu kulmakarvojen muotoiluun sekä ylähuulen ja leuan ihokarvojen poistoon.
Veet Lämmin Vaha sisältää ihoa pehmentäviä ja mieltä rentouttavia öljyjä

Tehokas Veet Lämmin Vaha poistaa ihokarvat sääristä, kainaloista, ylähuulelta ja bikinirajasta neljäksi viikoksi. Eteerisiä ja rentouttavia öljyjä sisältävä vaha sopii kaikille ihotyypeille. Sokeripohjainen vaha huuhtoutuu iholta helposti pelkällä vedellä. Veet Lämmin Vahalla saadaan ammattimainen lopputulos myös kotioloissa seuraavasti:
1. Vahaa lämmitetään joko 40 sekuntia mikroaaltouunissa tai kymmenen minuuttia kiehuvassa vesikattilassa.
2. Pakkauksen mukana tulevalla lämpötilanilmaisimella tarkistetaan, ettei vaha ole liian kuumaa.
3. Vaha levitetään ohuelti iholle pakkauksessa olevan lastan eri osia apuna käyttäen.
4. Ohuen vahakerroksen päälle asetetaan kangasliuska ja repäistään se irti vastakarvaan yhdellä nopealla liikkeellä ihoa samalla pingottaen. Pakkaus sisältää kaksitoista uudelleen käytettävää kangasliuskaa.
Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille on ihanteellinen herkkien ihoalueiden siistimiseen
Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille on tarkoitettu kulmakarvojen muotoiluun sekä ylähuulen ja leuan ihokarvojen poistoon. Vaha sisältää rauhoittavaa ja ravitsevaa aloe veraa, joten se sopii hyvin herkille ihoalueille. Pakkauksen mukana tulee kaksikymmentä uudelleenkäytettävää miniliuskaa, joita voidaan leikata haluttuun muotoon esimerkiksi kulmakarvoja muotoiltaessa. Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille sopii käytettäväksi jo kahden millimetrin pituisiin ihokarvoihin seuraavasti:

1. Vahaa lämmitetään upottamalla tuubi kuumaan veteen minuutin ajan.
2. Vahan lämpötila testataan levittämällä pieni määrä vahaa kämmenselälle.´
3. Juoksevaa vahaa levitetään iholle ohut kerros pakkauksen mukana tulevalla puutikulla.
4. Liuska asetetaan vahan päälle ja silitetään 2–3 kertaa ihokarvan kasvusuuntaan.
5. Liuska repäistään irti vastakarvaan mahdollisimman nopealla liikkeellä ihoa samalla pingottaen.
Tuotetiedot:
Veet Lämmin Vaha, suositushinta 10,50 €
Pakkaus sisältää 250 ml vahapurkin, 12 kangasliuskaa ja yhden erikoismuotoillun lastan.
Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille, suositushinta 12,00 €
Pakkaus sisältää 15 ml vahatuubin, 20 uudelleen käytettävää miniliuskaa ja täsmätikun.
Kuluttajatiedustelut:
Reckitt Benckiser, puh. 0290–009 200
Arvonta
Arvomme syyskuun loppuun mennessä kaikkien kommentoineiden kesken 2 tuotepakettia, joissa on Veet Lämmin Vaha ja Veet Ihokarvanpoistovaha kasvoille.
Pidätkö itsesi hemmottelupäiviä? Mitä silloin teet?
Voittajat
Arvonnan voittivat Heidii ja mammu. Lämpimät onnittelut heille ja kiitokset kaikille muille osallistuneille!

luen ja nukun
luen ja nukun
hei
30. 8. 2010 14.27
joskus
joskus
intsu
30. 8. 2010 15.09
Pidän. Käyn saunassa
Pidän. Käyn saunassa ja sen jälkeen vielä kylvyssä, hoidan jalkani, menen viltin alle ja herkuttelen.
mary
30. 8. 2010 17.45
Käyn kerran kuukaudessa
Käyn kerran kuukaudessa kasvohoidossa ja usein myös kylpylöissä rentoutumassa.
Piia
30. 9. 2010 15.50
saunon
saunon
masa
30. 8. 2010 17.46
Sauna, kasvonaamio, jalkakylpy,
Sauna, kasvonaamio, jalkakylpy, sheivaus, hyvää ruokaa ja pari siideriä.. Sitten puhtaaseen petiin nukkumaan <3
Pia
30. 8. 2010 23.44
Kyllä pidän syön
Kyllä pidän syön hyvin ja laiskottelen
repa
30. 8. 2010 17.51
saunon.
saunon.
esa
30. 8. 2010 17.57
Suklaata ja löhöilyä
Suklaata ja löhöilyä saunan jälkeen
Di
30. 8. 2010 17.58
teen yleensä jalkakylvyn
teen yleensä jalkakylvyn ja hoidan jalat
tina
30. 8. 2010 17.59
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä.
Lusse
30. 8. 2010 18.07
Löhöän ammeessa
Löhöän ammeessa
slk
30. 8. 2010 18.11
meen maalle mökille
meen maalle mökille nauttimaan saunasta ja ehkäpä pieni drinkki silloin tällöin
tupu
30. 8. 2010 18.12
harvemmin, mut jos
harvemmin, mut jos pidän niin teen jalkahoidon ja kasvokuorinnan.
marge
30. 8. 2010 18.13
kunnon jalkahoito kerran
kunnon jalkahoito kerran viikkoon niin jaksaa taas
taija
30. 8. 2010 18.20
Loikoilen nojatuolissa lämpimän
Loikoilen nojatuolissa lämpimän viltin kera, katselen Frendejä & herkuttelen.
Riikka Kiviaho
30. 8. 2010 18.24
Viikottain tulee tehtyä
Viikottain tulee tehtyä jalkahoito
smai
30. 8. 2010 18.27
Kyllä saunon ja
Kyllä saunon ja rasvaan ihoni, leikkaan kynnet rullaa tukan ym.
Marjatta
30. 8. 2010 18.28
Hoidan kerran viikossa
Hoidan kerran viikossa jalkani.
Assu
30. 8. 2010 18.29
Jalkahoitoa silloin tällöin
Jalkahoitoa silloin tällöin
sirkkuli
30. 8. 2010 18.30
Toisinaan. :)
Toisinaan. :)
Nooba
30. 8. 2010 18.36
vedän kaljaa tietty
vedän kaljaa tietty
jyrki
30. 8. 2010 18.36
Pidän mieluiten hemmottelupäiviä,
Pidän mieluiten hemmottelupäiviä, jossa menen kylpylään, kauneushoitolan hoitoihin tai kampaajalle.
Kotona teen hemmottelupäiviä tarpeen mukaan ja silloin teen jalkahoitoa, naamioita, kuorintoja ja kulmien-ja ripsien värjäyksiä yms.
PIA33
30. 8. 2010 18.38
saunon ja rasvaan
saunon ja rasvaan ihoni
ippe
30. 8. 2010 18.44
pidän niitä paljonkin!
pidän niitä paljonkin! itselläni ei ole mitään tiettyä tapaa hemmotella itseäni, se voi olla tv, sohva ja jätskipaketti, tai kynsien lakkaustuokio (vaikka turhaudun usein, jos teen jotain pikkutarkkaa), pitkä suihku, urheilu.. tapoja ei ole vain tietynlaisia! ;)
tyttö
30. 8. 2010 18.59
Pidän. Silloin saunon,
Pidän. Silloin saunon, kuorin kasvojen ja vartalon ihon ja laitan naamion. Otan jalkakylvyn ja raspaan jalat. Lopuksi kosteusvoidetta koko kroppaan.
hese
30. 8. 2010 19.20
Tulee aivan liian
Tulee aivan liian harvoin pidettyä hemmottelupäiviä. Mutta onneksi parhaiden ystävien kanssa nauraminen pitää minut kunnossa.
vale
30. 8. 2010 19.24
Kiitos!
Kiitos!
Lollipolli
30. 8. 2010 19.26
Katson Housea.
Katson Housea.
Pollilolli
30. 8. 2010 19.26
Shoppailen,syön ja juon
Shoppailen,syön ja juon hyvin,saunon.
Leena
30. 8. 2010 19.28
"Nukkumaan käydessä ajattelen:
“Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.” (Eeva Kilpi)
misa
30. 8. 2010 19.30
Laiskottelen, syön herkkuja,
Laiskottelen, syön herkkuja, luen hyvää kirjaa.
"mustikka"
30. 8. 2010 19.32
En
En
minsku
30. 8. 2010 19.34
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä
marme
30. 8. 2010 19.38
Jalkojenhoitajalla käyn kolme
Jalkojenhoitajalla käyn kolme kertaa vuodessa.
Kosmetologin hoidoista myös nautin.
Saunon ja levitän kosteusvoidetta kropalle.
Li-Ha
30. 8. 2010 19.39
kyllä pidän hemmottelupäiviä
kyllä pidän hemmottelupäiviä itselleni. silloin en ota muita huomioon ja se todella on minun päiväni. en koskaan etukäteen suunnittele sitä vaan teen silloin mitä sattuu mieli tekemään.
Ritu
30. 8. 2010 19.44
aina vaihdellen hemmottelen
aina vaihdellen hemmottelen itseäni herkuin, jalkahoidoin, menemällä kampaajalle tai laittamalla kynnet… :)
so
30. 8. 2010 19.46
Pidän. Kävelen luonnossa,
Pidän. Kävelen luonnossa, saunon ja nautin klassillisesta musiikista
esteri
30. 8. 2010 19.54
Pitäisi ainakin!
Pitäisi ainakin!
Rippostiina
30. 8. 2010 20.02
Kyllä, joskus, kylven
Kyllä, joskus, kylven kylpyammeessa tai saunon. Hemmottelen itseäni myös syömällä suklaata tai juomalla lasillisen valkoviiniä.
Tuuli
30. 8. 2010 20.11
joskus. lähden siskoni
joskus. lähden siskoni kanssa shoppailemaan.
Johanna
30. 8. 2010 20.17
Jalkahoitopäiviä; jalkojen liotus
Jalkahoitopäiviä; jalkojen liotus kuumassa vedessä, raspaus, kynsien leikkuu, jalkojen rasvaus ja kynsien lakkaus.
Pipsa 49
30. 8. 2010 20.35
pidän,viimeksi hemmottelin itseäni
pidän,viimeksi hemmottelin itseäni ottamalla uuden tatskan.
chr
30. 8. 2010 21.07
Enpä oikeastaan pidä.
Enpä oikeastaan pidä.
ansu
30. 8. 2010 21.16
Enpä juuri.
Enpä juuri.
Mikko
30. 8. 2010 21.16
Pidän. Silloin käyn
Pidän. Silloin käyn pitkällä lenkillä koiran kanssa. Nukutaan päikkärit, jos nukuttaa. Teen kauneusjuttuja.
Nina
30. 8. 2010 21.17
En ole pitänyt,
En ole pitänyt, mutta kuulostaisi hyvältä…
Italo
30. 8. 2010 21.20
Aika vähän tulee
Aika vähän tulee pidettyä..
MiaS
30. 8. 2010 21.25
Eipä muuta kuin
Eipä muuta kuin hemmottelemaan vaikkapa hyvällä aterialla ja leffalla.
AikuinenMies
30. 8. 2010 21.30
Enpä juuri...Olen pitänyt
Enpä juuri…Olen pitänyt tavoitteena, että joku muu järjestää ne…
Elvi
30. 8. 2010 21.37
saunon
saunon
ulla
30. 8. 2010 21.37
Rankan viikon jälkeen
Rankan viikon jälkeen saatan aloittaa viikonloput heräämällä vasta puoliltapäivin, viettämällä tämän jälkeen monta tuntia aamiaisbrunssin, hesarin ja muiden lävitsekäymättömien lehtien parissa jonka jälkeen suuntaan reippaalle juoksulenkille metsään. Syksy on paras vuodenaika saada energiavarastot täyteen luonnosta. Sauna ja erilaiset naamiot, kuorinnat ja rasvaus saattavat sisältyä päivääni.
Saara
30. 8. 2010 21.39
Löhöilen tai luen,
Löhöilen tai luen, teen jalkahoidon tai laitan kasvonaamion
Mirkku
30. 8. 2010 21.40
Sauna on parasta
Sauna on parasta hemmottelua arjen keskellä. Extra hemmotteluna lisätään tähän ihon kuorinta, kulmien muotoilu, hiusten laitto ja täys tällinki.
kiko
30. 8. 2010 21.50
Luen, nukun, herkuttelen
Luen, nukun, herkuttelen ja liotan jalkojani
argk
30. 8. 2010 21.50
Syön hyvän aamiaisen
Syön hyvän aamiaisen ja tapaan ystäviä!
MJS
30. 8. 2010 21.52
Pidän välillä, käyn
Pidän välillä, käyn silloin kosmetologilla, kampaajalla, hierojalle tms. Mukavia päiviä ovat.
Jass
30. 8. 2010 22.00
Saunomista pitemmän kaavan
Saunomista pitemmän kaavan mukaan.
Kahvijänö
30. 8. 2010 22.06
Lueskelen sohvalla käsityölehtiä
Lueskelen sohvalla käsityölehtiä ja herkuttelen karkeilla.
Sanna
30. 8. 2010 22.11
nukun ja katson
nukun ja katson kevyitä elokuvia!
meeri
30. 8. 2010 22.15
totisesti nukun
totisesti nukun
heidi
30. 8. 2010 22.27
Kyllä pidän, käyn
Kyllä pidän, käyn parturissa, jumpassa tai vietän muuten vaan omaa laatuaikaa…
Tiikeri
30. 8. 2010 22.42
Kyllä aina välillä.
Kyllä aina välillä. Saunon, kuorin kasvot, teen kasvonaamion, kuuntelen musiikkia, katson elokuvia ja syön kaikkea hyvää.
Iitu
30. 8. 2010 22.57
Pari kertaa kuukaudessa
Pari kertaa kuukaudessa perjantai- iltaisin saunomisen jälkeen, naamio, jalkahoito, säärien ajelu yms.sellaista rentoilua.
Maiju
30. 8. 2010 23.31
Saunon.
Saunon.
m-liisa
31. 8. 2010 0.32
En päiviä -
En päiviä – vaan hetkiä.
Yritän pitää jokaisena päivänä yhden tai useamman hemmotteluhetken. Se ei vaadi paljon – pysähtymisen, musiikkia, karkin tai kahvia. Ja ajatuksen siiitä että tämä tässä, juuri nyt, on hyvä hetki. Minun hetkeni. Minun elämässäni.
Uranus
31. 8. 2010 0.46
en
en
arja-1
31. 8. 2010 7.40
Käyn uimahallissa, istuskelen
Käyn uimahallissa, istuskelen kahvilassa, ajan vieraaseen kaupunkiin teatteriin, näyttelyyn tms.
mari
31. 8. 2010 7.45
en pidä
en pidä
nia
31. 8. 2010 8.09
en päiviä mutta
en päiviä mutta hetkiä.. lakkaan kynnet jos tuntuu siltä että vauva nukkuu pitempään. käyn yksin saunassa. Joskus vaihdan pukluset verkkarit farkkuihin ja pesen kasvot ja yritän olla viehättävä kun mies tulee kotiin. Se piristää mua tässä masennuksessa.
Nimetön
31. 8. 2010 8.26
en päiviä mutta
en päiviä mutta hetkiä.. lakkaan kynnet jos tuntuu siltä että vauva nukkuu pitempään. käyn yksin saunassa. Joskus vaihdan pukluset verkkarit farkkuihin ja pesen kasvot ja yritän olla viehättävä kun mies tulee kotiin. Se piristää mua tässä masennuksessa..
Suvi
31. 8. 2010 8.26
harvoin
harvoin
mirva
31. 8. 2010 8.34
En kyllä vietä
En kyllä vietä varsinaisia hemmottelupäiviä.
Itseäni hemmottelen syömällä jotain hyvää ja viettämällä aikaa rakkaani kanssa. Lisäksi aina silloin tällöin tuhlaan käymällä kosmetologilla, jossain hoidossa. Ja vielä harvemmin hemmottelemme rakkaani kanssa itseämme ja toisiamme lähtemällä lomamatkalle… :)
Petra
31. 8. 2010 8.46
En pidä hemmottelupäiviä.
En pidä hemmottelupäiviä.
Harakka
31. 8. 2010 8.58
pitäisi pitää enemmänkin,
pitäisi pitää enemmänkin, kesällä mökillä tulee hoidettua mm. jalkojakin enemmän saunan jälkeen, talvella tuppaa jäämään näennäisen kiireen vuoksi..
sarde
31. 8. 2010 9.01
Saunon
Saunon
pipa
31. 8. 2010 9.04
Hemmottelen itseäni lauantaisin.
Hemmottelen itseäni lauantaisin. Laitan hunaja- tai turvenaamion koko keholle ja entoudun leppeässä löylyssä ja vilvoittelen lopusi terassilla. Rasvaan lopuksi ihoni hyvällä voiteella ja sitten vietän rentouttavaa iltaa hyvässä seurassa.
Riitta-Anneli
31. 8. 2010 9.48
Ilman muuta pidän,
Ilman muuta pidän, jotta jaksan arkea… katselen elokuvia, herkuttelen, nukun pitkään, otan lasin punaviiniä.
Liekki
31. 8. 2010 9.58
Makaan sohvalla ja
Makaan sohvalla ja katson vanhoja elokuvia.
Piiku58
31. 8. 2010 10.02
sauna ja ruoka
sauna ja ruoka
mato
31. 8. 2010 10.10
Hemmottelen itseäni leipomalla
Hemmottelen itseäni leipomalla hyvän piirakan, keittämällä pannullisen kahvia ja katselemalla hyvää kotimaista elokuvaa :)
niiskuneiti
31. 8. 2010 10.14
Sauna, viini ja
Sauna, viini ja hyvä musiikki
kaisa
31. 8. 2010 10.16
juon kaljaa
juon kaljaa
mikro
31. 8. 2010 10.20
ostan suklaata
ostan suklaata
mabu
31. 8. 2010 10.27
Kun olen todella
Kun olen todella rentoutumisen tarpeessa, sukellan kylpyammeeseen kouvuviinilasillisen kera! Sen jälkeen miehelläni on tapana antaa vielä puolen tunnin selkähieronta… Mmm..:)
mimu
31. 8. 2010 10.30
Pidän hemmottelupäiviä itselleni.
Pidän hemmottelupäiviä itselleni. Otan jalkakylvyn, saunon, kuorin kasvoni, laitan naamion ja sen jälkeen rasvaan ihoni. Nypin kulmat, poistan sääri – ja kainalokarvat ja kas… uusi nainen on syntynyt!
Mimosa
31. 8. 2010 10.32
Luen koko viikon
Luen koko viikon lehdet.
Brunette55
31. 8. 2010 10.34
En pidä
En pidä
Mete
31. 8. 2010 10.44
Hemmottelupäivänä syön hyvin
Hemmottelupäivänä syön hyvin ja lepään
Riksu
31. 8. 2010 10.51
lepään ja katson
lepään ja katson tv:tä
miisu
31. 8. 2010 10.55
Joskus - silloin
Joskus – silloin hemmottelen itseäni hyvällä ruoalla ja hyvällä tv-ohjelmalla ja ihan vain löhöillen.
Tutu
31. 8. 2010 11.06
Toisinaan, kun on
Toisinaan, kun on aikaa. Katson jonkun hyvän elokuvan ja napostelen herkkuja.
Asta
31. 8. 2010 11.43
en oikeastaan
en oikeastaan
ok
31. 8. 2010 11.49
Pidän hemmottelupäiviä. Silloin
Pidän hemmottelupäiviä. Silloin epiloin sääret ja kädet, kuorin kropan ja kasvojen ihon, laitan kasvonaamion naamaan ja tehohoidon hiuksiin ja nukun hyvin.
tinjami
31. 8. 2010 12.03
Rentoudun viettämällä leffaillan
Rentoudun viettämällä leffaillan itsekseni,vuokraamalla juuri mieleiseni elokuvan ja nauttimalla herkkuja :)
Nimetön
31. 8. 2010 12.04
valitettavasti en..pitäis varmaan
valitettavasti en..pitäis varmaan ? luulen ma
pekk rauma pläkä
31. 8. 2010 12.07
Käyn juoksulenkillä ja
Käyn juoksulenkillä ja muutenkin urheilen.
Blondi93
31. 8. 2010 12.11
enpä ole viimeaikoina
enpä ole viimeaikoina ehtinyt
Laura
31. 8. 2010 12.17
En.
En.
marika
31. 8. 2010 12.17
Saunon, hoidan ihoa,
Saunon, hoidan ihoa, istun rauhassa iltaa itsekseni. Yleensä silloin, kun mies on matkoilla.
Inna
31. 8. 2010 12.25
Voisin ennemminkin sanoa
Voisin ennemminkin sanoa päivää hoitoillaksi: Laitan kasvonaamion, epiloin karvat (kainalot, sääret ja toisinaan vähän bikinirajaakin). Tämä kerran viikossa.
Kerran kk yritän sovittaa mukaan myös hiusten värjäyksen.
M
31. 8. 2010 12.36
Nukun pitkään ja
Nukun pitkään ja käyn kaupassa ostamassa kasan hedelmiä. Laiskottelun lisäksi saatan kokeilla uusia hulluja meikkejä ja kampauksia pukeutuen tietenkin tunnelman mukaisesti.
Paula
31. 8. 2010 12.40
En
En
mervi
31. 8. 2010 12.42
En oikeastaan.
En oikeastaan.
mari.m
31. 8. 2010 12.43
Luen ja ulkoilen
Luen ja ulkoilen
Hanna
31. 8. 2010 12.50
Pidän ja silloin
Pidän ja silloin otan rennosti, katson elokuvia ja mässään:)
Supu
31. 8. 2010 13.03
Kerran viikossa tai
Kerran viikossa tai kahdessa. Syön herkkuja, katson paljon leffoja, urheilen, olen ystävien kanssa, shoppailen…
Karri
31. 8. 2010 13.16
surfaan netissä ja
surfaan netissä ja ulkoilen.
Kiy
31. 8. 2010 13.17
Shoppailen tai löhöan
Shoppailen tai löhöan sohvalla katsomassa jotain hyvää elokuvaa ja syön suklaata.
Tara
31. 8. 2010 13.21
Hyvä ruoka tuo
Hyvä ruoka tuo parhaan fiiliksen. Myös lähimmäiset auttavat rentoutumaan.
Jenni
31. 8. 2010 13.34
Hennottelen harva se
Hennottelen harva se päivä.
Keppi
31. 8. 2010 13.41
Leffailta kotona mitään
Leffailta kotona mitään tekemättä kullan kainalossa tiukasti peitto ympärillä ja karkkipussi kädessä. Kerran viikossa maratonisuihku, sääret sileiksi, kuorintavoiteet vartaloon ja kasvoihin etc.
marjutti
31. 8. 2010 13.59
Eipä tule juurikaan
Eipä tule juurikaan pidettyä, olen vähän laiska hemmottelemaan. Mitenkään virallisesti ainakaan… Toisaalta eiköhän itsensä hemmottelua ole vaikka jäätelöllä käynti, rupattelutuokio ystävän kanssa tai hyvä kirja.
Kapsu
31. 8. 2010 14.20
Jokaisena päivänä voi
Jokaisena päivänä voi vähän hemmotella itseään.
tuumi
31. 8. 2010 14.39
Enpä oikeestaan, ei
Enpä oikeestaan, ei köyhällä opiskelijalla ole tommoisiin varaa…
Meeri
31. 8. 2010 14.41
eipä tule pidettyä
eipä tule pidettyä
johanna
31. 8. 2010 15.12
saunon
saunon
iines
31. 8. 2010 15.12
Hemmottelen itseäni herkuilla.
Hemmottelen itseäni herkuilla.
Pia
31. 8. 2010 15.15
Kirja ja lasi
Kirja ja lasi punkkua. tai vai toinen.
september
31. 8. 2010 15.30
Pidän. Hemmottelupäivääni kuuluu
Pidän. Hemmottelupäivääni kuuluu suihku, vartalon ja kasvojen ihon kuorinta, kasvonaamio, laadukkaiden vartalovoiteiden käyttö, herkkuruoka ja rentoutuminen hyvän kirjan ja suklaan kera :)
Pähkinä
31. 8. 2010 16.07
saunon
saunon
mai
31. 8. 2010 16.09
Kyllä. Syön hyvin
Kyllä. Syön hyvin ja käyn saunassa sekä kuuntelen musiikkia.
Laura
31. 8. 2010 17.04
Teen hyvää ruokaa
Teen hyvää ruokaa ja herkuttelen jälkiruoalla sekä luen hyvää kirjaa.
Mirkku
31. 8. 2010 17.06
Saunon, surffailen netissä
Saunon, surffailen netissä ja syön suklaata ja karkkia.
Matleena
31. 8. 2010 17.07
Lähes jokaiseen päivääni
Lähes jokaiseen päivääni kuuluu hemmottelu hetki, johon kuuluu kirja, rauhallinen ympäristö, lämmin peitto, kuppi kahvia ja hedelmiä. Toimii! :)
balleriiina
31. 8. 2010 17.08
En varsinaisia hemmottelupäiviä,
En varsinaisia hemmottelupäiviä, mutta pieniä hetkiä silloin tällöin.
Peeii
31. 8. 2010 17.21
Syön hyvin ,
Syön hyvin , teen kasvohoidon ja rentoudun.
Maija
31. 8. 2010 17.43
En varsinaisia hemmottelupäiviä,
En varsinaisia hemmottelupäiviä, mutta silloin tällöin suon itselleni jalkakylvyn tai hieronnan tavallisten kauneudenhoitohetkien lisäksi.
Jam
31. 8. 2010 17.45
En oikeastaan
En oikeastaan
kape
31. 8. 2010 18.05
En!
En!
chara
31. 8. 2010 18.29
Sänkyyn....
Sänkyyn….
M
31. 8. 2010 18.55
Lähinnä viikonloppuisin. Syön
Lähinnä viikonloppuisin. Syön ja nukun hyvin.
Lotta
31. 8. 2010 19.06
Pidän yleensä hemmottelupäivän
Pidän yleensä hemmottelupäivän sunnuntaisin, jolloin hoidan jalat ja naaman kuntoon kuorinnalla ja mahdollisesti naamioilla ja muilla ihanuuksilla. ja tietysti hiukset myös!
sirunen
31. 8. 2010 19.22
Joskus pidän, nukun.
Joskus pidän, nukun. luen ja syön hyvin.
Minnihiiri
31. 8. 2010 19.32
Silloin harvoin kun
Silloin harvoin kun ehdin niin en tee muuta kun katson leffoja ja makaan sohvalla herkkujen kera.
Szz
31. 8. 2010 19.51
Pidän hemmotteluna kampaajalla
Pidän hemmotteluna kampaajalla käymistä.
Daisy
31. 8. 2010 19.59
Aion pitää viikonloppuna
Aion pitää viikonloppuna oman SPA-illan =) Olen menossa sairaalaan reilu viikoksi ja haluan ehdottomasti nauttia kotona olosta!
Hensku
31. 8. 2010 21.46
katselen perheen kanssa
katselen perheen kanssa leffaa
Tomi
31. 8. 2010 22.02
hemmottelupäivänä nukun pitkään,käyn
hemmottelupäivänä nukun pitkään,käyn ehkä ulkona syömässä ja teen jotain ihania hoitoja itselleni.
marjuska
31. 8. 2010 22.21
Hemmottelupäiviä täytyy olla.
Hemmottelupäiviä täytyy olla.
Sellaiset päivät omistan vain itselleni, herkuttelen ja hellin itseäni. Syön hyvää ruokaa, nautin ihanasta kasvonaamiosta, jalkakylvystä yms. Saunon ja rentoudun.
Hemmottelupäiviä on ihanaa viettää myös pienemmällä ystäväporukalla!
juuuliss
1. 9. 2010 0.05
Pidän hemmottelupäiviä yleensä
Pidän hemmottelupäiviä yleensä aina silloin, kun en ole koulussa tai jos viikonloppuna en näe ystäviäni. Silloin löhöilen sohvalla, luen koneella muotiblogeja samalla kun katson telkkarista jotain suloista hömppää. Yleensä tähän kuuluu myös suklaa ja pähkinät sekä limppari. Ja yöpuvussa hengaaminen!
Jenna
1. 9. 2010 3.33
Kuvittelen välillä pitäväni,
Kuvittelen välillä pitäväni, mutta vielä se päivä ei ole tullut ….
annilauri
1. 9. 2010 6.52
kasvohoito säännöllisesti on
kasvohoito säännöllisesti on minun hemmottelua
unema
1. 9. 2010 7.19
En pidä. Pitäisi
En pidä. Pitäisi pitää.
Piusku
1. 9. 2010 8.19
Kyllä pidän. Silloin
Kyllä pidän. Silloin menen sienestämään.
skibi
1. 9. 2010 8.35
Joskus , silloin
Joskus , silloin hemmottelen itseäni hyvällä ruoalla ja hyvällä tv-ohjelmalla ja ihan vain löhöillen
hanna
1. 9. 2010 8.39
En pidä varsinaisia
En pidä varsinaisia hemmottelupäiviä, mutta hemmotteluhetkiä kylläkin… iltaisin esim. voi nauttia hyvästä kirjasta, kupillisesta teetä ja jalkakylvystä ja unohtaa hetkeksi murheet. Rentoutuminen on tärkeää jaksamisen kannalta.
Polkka
1. 9. 2010 9.00
Pidän hemmotteluillan, lämmitän
Pidän hemmotteluillan, lämmitän saunan ja nautin saunan löylyistä muutaman tunnin käyden välillä jäähyllä. Samalla voi käytää kasvonaamioita ja kuorintavoiteita.
tl66
1. 9. 2010 9.18
Minulle hemmottelua on
Minulle hemmottelua on kiireetön oma aika, jolloin saa vain vaikka löhötä hyvän kirjan seurassa.
Sari
1. 9. 2010 9.18
Pidän joskus, varaan
Pidän joskus, varaan hyvää syötävää ja juotavaa, ehkä joku hemmotteleva kasvonaamio, hyvä lehti tai kirja.
Emm
1. 9. 2010 9.21
pidän! käyn kerran
pidän! käyn kerran kuussa kosmetologilla ottamassa kasvohoidon ja sokeroinin. käyn leffassa, teatterissa tai mitä milläkin kertaa tuntuu kiinnostavalta
takkuinen
1. 9. 2010 9.22
hyvä elokuva ja
hyvä elokuva ja naposteltavaa.
mahi
1. 9. 2010 9.31
Joka viikko joko
Joka viikko joko perjantai- tai lauantai-iltana teen kasvokuorinnan ja naamion, liotan jalat ja rasvaan & raspaan sekä teen pienen käsihoidon kylpyineen ja hierontoineen.
Nipsu
1. 9. 2010 9.32
Pitkä juoksulenkki.
Pitkä juoksulenkki.
Temmis
1. 9. 2010 9.42
Kai se on
Kai se on leffailta
Nikke1
1. 9. 2010 9.42
Kyllä pidän, esim
Kyllä pidän, esim käyn hierojalla
MALE
1. 9. 2010 9.43
Urheilun merkeissä menee
Urheilun merkeissä menee minun hemmottelut
JUHIS
1. 9. 2010 9.46
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä,silloin kun aika antaa myöten teen kunnon jalkakylvyn,kuorin ja laitan naamion naamaan!
Marre
1. 9. 2010 9.49
En pidä, vaikka
En pidä, vaikka pitäisi kyllä! Yleensä sitä pyrkii vain hemmottelemaan muita, lähinnä lapsia…
Pilvi
1. 9. 2010 9.49
Makaan sohvalla ja
Makaan sohvalla ja syljeskelen kattoon
Moppi
1. 9. 2010 9.55
silloin tällöin kun
silloin tällöin kun tunnen itseni oikein väsyneeksi. silloin teen vain pakolliset kotityöt ja muutoin vain oleskelen, luen , katselen tv.tä tai otan päiväunet
maaruska
1. 9. 2010 10.25
Löhöilen...
Löhöilen…
kykkis
1. 9. 2010 10.42
Saunon.
Saunon.
Jute
1. 9. 2010 10.51
Jos ehtisin ja
Jos ehtisin ja voisin niin pitäisin! Silloin vain olisin enkä tekisi mitään inhottavaa! Makaisin sängyssä elokuvia katsellen, herkuttelisin. Tekisin kasvonaamion ja rasvaisin ihoni hyväntuoksuisella rasvalla.
iinu
1. 9. 2010 10.52
Kissan kanssa vietän
Kissan kanssa vietän löhöilypäivän. Kissan kehräystä on ihana kuunnella. Syömme jotain hyvää, kissa katkarapuja ja minä jäätelöä marjojen kera.
Matilda
1. 9. 2010 10.55
saunon
saunon
tipe
1. 9. 2010 10.58
löhöilen tai menen
löhöilen tai menen kasvohoitoon / hierontaan tms.
äskoo
1. 9. 2010 11.01
Hemmotteluhetkiä kyllä. Teen
Hemmotteluhetkiä kyllä. Teen esim. jalka- tai kasvohoidon
ansu88
1. 9. 2010 11.01
Vaahokylpy kynttilöiden ja
Vaahokylpy kynttilöiden ja hyvän kirjan kera. Sen jälkeen hemmotteluhoidot kasvoille ja vartalolle vähän normikäyttöä paremmilla tuotteilla. Hyvää ruokaa ja suklaata, hyvä leffa :)
Mini
1. 9. 2010 11.02
Syön paljon kaikkea
Syön paljon kaikkea hyvää.
Meeza
1. 9. 2010 11.10
Ostan herkkuja ja
Ostan herkkuja ja katselen leffoja
ommi
1. 9. 2010 11.28
Saunomalla
Saunomalla
siru64
1. 9. 2010 11.29
Enpä oikeastaan. Enemmän
Enpä oikeastaan. Enemmän tulee hemmoteltua muita perheenjäseniä.
Miimu
1. 9. 2010 11.39
Pidetään perheen kanssa,
Pidetään perheen kanssa, löhöillään ja mökkeillään esim.
Immortal
1. 9. 2010 11.50
Jep, menen esim.
Jep, menen esim. kauneushoitolaan…
Nettifretti
1. 9. 2010 11.51
Kyllä! Päivä kuluu
Kyllä! Päivä kuluu löhöämisen, hyvän kirjan ja ruoanlaiton parissa. Lisäksi illalla ihonkuorinta+kosteuttava hoito, sauna, vartalokuorinta ja vartalohunaja sekä hiusten tehohoito. On rentoutunut olo!!
kifumirri
1. 9. 2010 11.51
Saunon ja teen
Saunon ja teen kotona kasvonaamion, nautin hiljaisuudesta ja hyvästä juomasta
Miia
1. 9. 2010 11.52
Hemmottelupäivänä hoidan ihoni
Hemmottelupäivänä hoidan ihoni kuntoon; jalat kuorimisen jäleen rasvataan, kasvot naamion jälkeen rasvataan ja kaikki karvat poistetaan mahdollisimman huolellisesti, hiukset hennataan ja kädet rasvataan lopuksi syvähoitavalla rasvalla.
Kaitsu
1. 9. 2010 11.54
Kyllä pidän noin
Kyllä pidän noin kerta kuukauteen ja silloin olen peitonalla ja juon kaakaota sekä luen hyviä kirjoja
Anne
1. 9. 2010 11.57
Pidän ja nukun
Pidän ja nukun pitkään.
Zari
1. 9. 2010 11.58
En.
En.
tls
1. 9. 2010 12.04
no hyvin harvoin.
no hyvin harvoin. silloin lähinnä löhöilen ja lueskelen ja napsin jotain hyvää.
kati
1. 9. 2010 12.05
Ei ole aikaa.
Ei ole aikaa.
Hnam
1. 9. 2010 12.06
kyllä: kuorinnat, kasvonaamio,
kyllä: kuorinnat, kasvonaamio, rasvaus
piip
1. 9. 2010 12.11
Kyllä..joka perjantai levähtämällä
Kyllä..joka perjantai levähtämällä ja itseäni hemmotelemalla
Kimmo roininen
1. 9. 2010 13.22
Saunon!
Saunon!
Maria
1. 9. 2010 13.23
Syön hyvin herkkuja,
Syön hyvin herkkuja, laitan kasvonaamion, saunon, lötköttelen.
Mari
1. 9. 2010 13.25
satunnaisesti, valitettavasti hyvinharvoin
satunnaisesti, valitettavasti hyvinharvoin
ramona
1. 9. 2010 13.29
En varsinaisesti. Hemmottelen/hoidan
En varsinaisesti. Hemmottelen/hoidan itseäni silloin, kun kaikelta muulta touhulta ehdin.
pietu80
1. 9. 2010 13.36
silloin tällöin, liian
silloin tällöin, liian harvoin. hyvää ruokaa ja seuraa, kasvo- ja käsihoidot:)
lady
1. 9. 2010 13.49
aina silloin tällöin
aina silloin tällöin kun saa olla yksin kotona
hanna
1. 9. 2010 14.21
Harvemmin, mutta joskus
Harvemmin, mutta joskus sitä innostuu…
Janelle
1. 9. 2010 14.38
Saunon, juon siiderin
Saunon, juon siiderin tai kaljan, syön herkkuja, olen vain, kuorin ihon, kostutan ihon, teen kasvonaamion jne.
jonna
1. 9. 2010 14.57
herkuttelen ja laitan
herkuttelen ja laitan hiukset,kasvot ja kynnet
eekku
1. 9. 2010 14.58
ei ole aikaa
ei ole aikaa kahden alle 3v lapsen kanssa :)
anni409
1. 9. 2010 14.58
Joskus, nukun pitkään,
Joskus, nukun pitkään, syön jotain hyvää. Nukun kissa kainalossa päiväunet yms.
Bemy
1. 9. 2010 15.02
Saunon, surffailen netissä
Saunon, surffailen netissä ja syön suklaata ja karkkia
Nimetön
1. 9. 2010 15.30
Katson leffan, ostan
Katson leffan, ostan mässyä ja limua.
West84
1. 9. 2010 15.31
tosi harvoin
tosi harvoin
kaisa
1. 9. 2010 15.33
en pidä, vaikka
en pidä, vaikka hyvää varmaan tekisi :)
marissa
1. 9. 2010 15.34
En pidä. Joskus
En pidä. Joskus pitäisi yrittää järjestää aikaa.
-s-
1. 9. 2010 15.45
aina silloin kun
aina silloin kun pojat menevät isälleen, lämmitän saunan ja saunon pitkän kaavan mukaan, hiusnaamio, vartalon kuorinta, jalkahoito, sheivaukset.Saunan jälkeen vartalo emulsio, sitten onkin hyvä rentoutua telkkarin ja kylmän juotavan kera ;)
Tinttu
1. 9. 2010 15.54
Katson 14 tuntia
Katson 14 tuntia elokuvia, tai dvd-sarjoja, köllötän ja syön.
Luna
1. 9. 2010 16.18
viikonloppuisin saa nukkua
viikonloppuisin saa nukkua pitkään. se riittää hemmottelupäiväksi.
pp
1. 9. 2010 16.29
Pidän välillä katsomalla
Pidän välillä katsomalla elokuvia, herkuttelemalla ja laittamalla esim. kynnet kuntoon
jennuli
1. 9. 2010 16.29
KAUNIIKSI IHO
KAUNIIKSI IHO
MUMMO
1. 9. 2010 16.47
En varsinaisesti pidä
En varsinaisesti pidä mitään hemmottelupäivää. Toki pidän pieniä hemmottelu hetkiä, kuten panostan ihon hoitoon käyttämällä esim. naamiota tai muuta vastaavaa. Usein illalla sytytän kynttilöitä ja käperryn lämpimän kakaaon kanssa viltin mutkaan katsomaan telkkaria. Se rentouttaa ja antaa ihanan olon itselle.
Albiinosiili
1. 9. 2010 17.19
silloin tällöin viikonloppuna
silloin tällöin viikonloppuna on aikaa hoitaa ja hemmotella itseään.
tirpana
1. 9. 2010 18.04
En ehdi hemmotella
En ehdi hemmotella
Tre
1. 9. 2010 18.05
En ehdi pitämään,
En ehdi pitämään, valitettavasti
Johanna
1. 9. 2010 18.29
joo, kuorinnat ja
joo, kuorinnat ja kynttilät
puukir
1. 9. 2010 18.41
Joskus pidän esim.
Joskus pidän esim. elokuvien, kuorinnan yms. merkeissä.
Sofi
1. 9. 2010 18.54
Olisipa aikaa :p
Olisipa aikaa :p
Mok
1. 9. 2010 19.10
Syön hyvin.
Syön hyvin.
Emmi
1. 9. 2010 19.15
Hemmottelupäivänä teen herkullista
Hemmottelupäivänä teen herkullista ruokaa jälkiruokineen, kasvonaamion ja karvojenpoiston koko kehon rasvauksineen hyväntuoksuisella ja pehmeällä vartalovoiteella.
dmn
1. 9. 2010 19.26
Laiskottelen vaan.
Laiskottelen vaan.
Ida
1. 9. 2010 19.27
Kyllä pidän. Siihen
Kyllä pidän. Siihen voi kuulua vaikkapa kampaajalla käynti, herkuttelua, pitkään nukkumista…
Riikka19
1. 9. 2010 19.47
En valitettavasti ja
En valitettavasti ja iho ei kyllä kiitä tästä ratkaisusta…
Susse
1. 9. 2010 20.02
Voisin pitää enemmänkin,
Voisin pitää enemmänkin, tai pitäisi pitää…Teen kuuman vaahtokylvyn ja laitan mömmöt naamaan. Sitten löhöilyä rakkaan kanssa leffaa kattellen, jotain hyvää ruokaa ja lasi pari vinkkua. Just sopiva.
Jenni
1. 9. 2010 20.40
useinkin, ruokaa, saunomista
useinkin, ruokaa, saunomista ym
Mirja-Leena Leskinen
1. 9. 2010 21.05
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä.
jasmin
1. 9. 2010 21.20
Hyvin harvoin valitettavasti.
Hyvin harvoin valitettavasti. Silloin löhöän kotona, hemmottelen ihoa naamioilla ja itseäni herkuilla ja leffoilla.
Heidii
1. 9. 2010 21.22
en pidä
en pidä
=)
1. 9. 2010 21.26
harvoin. Silloin istun
harvoin. Silloin istun pitkään kuumassa kylvyssä ja luen.
maari
1. 9. 2010 21.33
useasti luen ja
useasti luen ja olen tietsikalla
erru
1. 9. 2010 21.58
Katson leffan ja
Katson leffan ja syön jotain hyvää.
sumi
1. 9. 2010 22.26
En pidä erityisiä
En pidä erityisiä hemottelupäiviä, hemmottelupäivät ovat niitä kun viikonloppuna pääsee rentoutumaan ja urheilemaan.
Olli
1. 9. 2010 22.28
Kätevää
Kätevää
Enna
1. 9. 2010 22.30
Kuorin ihon kerran
Kuorin ihon kerran viikossa ja rasvaan jokapäivä suihkun jälkeen! Otan jalkakylpyjä välillä
primadonna
1. 9. 2010 22.33
enpä juuri ehdi.
enpä juuri ehdi.
aksu
1. 9. 2010 22.51
Teen kasvonaamion ja
Teen kasvonaamion ja hoidan kynnet kuntoon ja lakkaan.
Tanjuli
1. 9. 2010 23.31
Pidän itselleni hemmottelupäivän
Pidän itselleni hemmottelupäivän silloin kun kaikki muut on poissa kotoa. Suihku, ihon kuorinnat, rasvaukset jne. pitkän kaavan mukaan. Sitten lasi hyvää juomaa ja rentoutumista hyvän musiikin parissa.
byy
2. 9. 2010 5.37
kuppi kahvia, jädeannos
kuppi kahvia, jädeannos ja hyvä kirja
maria
2. 9. 2010 7.15
Kyllä pidän, yleensä
Kyllä pidän, yleensä teen kasvo- ja hiusnaamion, laitan saunahunajaa, otan oluen ja menen saunanlauteille makaamaan. Löylyvedessä on jotain tuoksua ja saunassa vain kynttilänvalo
NuNu
2. 9. 2010 8.18
Nukun pitkään, käyn
Nukun pitkään, käyn lenkillä, syön hyvin, teen kasvo-, käsi- ja jalkahoidot ja katson hyvän leffan.
Atti
2. 9. 2010 8.48
saunon
saunon
HLL
2. 9. 2010 9.34
Käyn suihkussa, teen
Käyn suihkussa, teen naamakuorinnat ja ihon kosteusravaukset, jalkahoidot, hieronnat hieromalaitteella ja rentoudun leffan pariin kotona.
Nana
2. 9. 2010 9.46
sauna,jalkahoito,kasvonaamio,hiusnaamio karvanpoisto,vähän punaviiniä
sauna,jalkahoito,kasvonaamio,hiusnaamio karvanpoisto,vähän punaviiniä
ulla
2. 9. 2010 10.04
En pidä
En pidä
Mira
2. 9. 2010 10.15
En ole juurikaan
En ole juurikaan pitänyt hemmottelupäiviä. Mutta kauneudenhoidosta kiinnostuneena ja hyvää oloa etsivänä aion löytää aikaa hemmottelupäiville.
Ansku
2. 9. 2010 10.47
ei ole aikaa
ei ole aikaa siihen, mutta hemmottelutunnin voi pitää =)
ggg
2. 9. 2010 11.07
Juuri nyt on
Juuri nyt on huolto-päivä jolloin kaikkea pitää korjata. Tottakai onnistuneiden töiden jälkeen itseään voi hemmotella ja hetken kuvitella: ” I am Kroisos”
iamKroiso
2. 9. 2010 11.11
Joskus. Silloin luen
Joskus. Silloin luen kirjaa ja syön karkkia. Ja menen nukkumaan jos siltä tuntuu.
Jutta
2. 9. 2010 11.16
Harvoin tulee pidettyä.
Harvoin tulee pidettyä.
Tartsa
2. 9. 2010 11.50
harvoin, mutta silloin
harvoin, mutta silloin tällöin vapaapäivänä.
nipe
2. 9. 2010 11.55
Syön jotain epäterveellistä
Syön jotain epäterveellistä ja menen saunaan.
Satu
2. 9. 2010 12.33
Hemmotteluillan pidän torstai-iltaisin.
Hemmotteluillan pidän torstai-iltaisin. Sauna ja lonkero kuuluvat iltaan.
Mummeli
2. 9. 2010 12.44
Hemmottelupäivänä käyn pitkässä
Hemmottelupäivänä käyn pitkässä suihkussa ja teen muutenkin koko kropan kuorinnan ja muuta pientä pintaremonttia! Suklaanaamio kasvoille ja Fazerin sinistä ääntä kohden :)
Jenni
2. 9. 2010 12.59
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä. Joskus jos pidän niin keskityn eniten hyvään ruokaan.
r
2. 9. 2010 13.39
Saunapäivät ovat aina
Saunapäivät ovat aina hemmottelupäiviä! Silloin saunon pitkään ja rauhassa ja tyhjennän mieleni kaikesta ikävästä ja stressaavasta löylyjen lämmössä. Saunapäivänä teen kuorinnan kasvoille ja vartaloille, kasvonaamion, jalkakylvyn ja hellin itseäni myös hyvällä ruoalla ja juomalla sekä musiikilla.
misse
2. 9. 2010 13.58
en varsinaisesti.
en varsinaisesti.
jenna
2. 9. 2010 14.10
Pidän, teen itselleni
Pidän, teen itselleni käsihoidon ja lakkaan ja viilaan kynnet, poistan sääristä ja kainaloista karvat, joskus myös vahaan ylähuulen, sivelen kosteusvoidetta koko kroppaan ja kasvoihin ja käsiin omat rasvat.
salla90
2. 9. 2010 14.53
Liian kivuliasta :(!!!
Liian kivuliasta :(!!!
Tiuhtinen
2. 9. 2010 15.29
pitkät yöunet,hyvää ruokaa
pitkät yöunet,hyvää ruokaa jne.
Emppu78
2. 9. 2010 16.12
nukun pitkään, teen
nukun pitkään, teen mani- ja pedikyyrin, sekä kasvohoidon..saunon, juon sidukkaa ja vietän aikaa oman kullan kanssa
m
2. 9. 2010 19.29
Nautin elämästä
Nautin elämästä
Lipfert
2. 9. 2010 20.03
Ehkä ostan jotain
Ehkä ostan jotain kivaa ja ainaskin silloin on saatava sexii ja suklaata.
Nimetön
2. 9. 2010 20.09
Jaa a, enpä
Jaa a, enpä oikeastaan, no viikottain teen itselline kasvonaamion..tai siis en tee vaan ostan kaupasta ja lyön sen naamaan.
mins
2. 9. 2010 20.26
Pidän hemmottelupäiviä kerran
Pidän hemmottelupäiviä kerran viikossa, silloin teen naamalleni kunnon tehohoidon. Kasvosauna, kuorinta, pesu, kasvovesi ja hoitava voide. Myös saunassa käynti on todella rentouttavaa ja siellä käydään kerran tai pari viikossa.
Aurinkotyttö
2. 9. 2010 20.47
joo, teen kasvohoitoja
joo, teen kasvohoitoja
elliida
2. 9. 2010 21.16
Joka viikko hemmottelu
Joka viikko hemmottelu päivä.
Yleensä alkaa perjantaina illalla ja loppuu sunnuntai aamuna :D
Ja silloin yleensä sitten karkkia ja limukkaa mässään sohvan pohjalla katsoen elokuvia.
Megabass
2. 9. 2010 21.38
jumpassa ja infrapunasaunassa
jumpassa ja infrapunasaunassa käynti
jassa
2. 9. 2010 22.23
en pidä
en pidä
jk
2. 9. 2010 23.32
harvemmin
harvemmin
hoitsu55
3. 9. 2010 7.38
Hieron korvan-nypyköitä
Hieron korvan-nypyköitä
norppa
3. 9. 2010 8.04
pidän, syön hyvin
pidän, syön hyvin :)
h
3. 9. 2010 8.46
puolisoni pitää minulle
puolisoni pitää minulle
jk
3. 9. 2010 9.09
Hemmotteluiltoja pidän. Lämmin
Hemmotteluiltoja pidän. Lämmin kylpy, kainaloitten ja säärten ajo, kasvojen ja jalkapohjien kuorinta. Ja päälle kunnon rasvaukset; kasvot, vartalo ja jalkapohjat. Ja loppuillan laiskottelen sekä ajoissa nukkumaan.
KM
3. 9. 2010 10.19
syön ja nukun
syön ja nukun
kotiterttu
3. 9. 2010 11.13
kyllä. yleensä kerran
kyllä. yleensä kerran kuussa käyn kampaajalla ja hierojalla, ihanaa hemmottelua itselleni ;)
sanna
3. 9. 2010 11.34
PIDÄN, niihin sisältyy
PIDÄN, niihin sisältyy mm jalkakylpy, öljyä ja hierontaa
LEN
3. 9. 2010 12.52
en pidä
en pidä
timo
3. 9. 2010 13.28
Hemmottelupäivänä saunon ja
Hemmottelupäivänä saunon ja syön hyvää, MUTTA EN poista ihokarvoja mistään ;)
murmelo
3. 9. 2010 13.54
Harvemmin tulee kokonaista
Harvemmin tulee kokonaista hemmottelupäivää pidettyä.
Eeva
3. 9. 2010 14.22
en pidä
en pidä
iidee
3. 9. 2010 14.30
Pidän harvoin hemmottelupäiviä
Pidän harvoin hemmottelupäiviä
Vim
3. 9. 2010 15.17
Joo, hieronnassa pitää
Joo, hieronnassa pitää välillä käydä, kun ilmaiseksi saa ^^
Ori
3. 9. 2010 15.31
Pidän, silloin syön
Pidän, silloin syön ja nukun hyvin enkä huolehdi kotitöistä!
Gresa
3. 9. 2010 16.03
Hyvä kirja, hyvää
Hyvä kirja, hyvää naposteltavaa, hyvää viiniä ja kynttilöitä.
Sarzu
3. 9. 2010 17.01
Hyvä leffa ja
Hyvä leffa ja hyvää syömistä, ei hemmottelupäivä sen paremmin voisi sujua
Riikka
3. 9. 2010 17.08
Harvoimpa pidän.
Harvoimpa pidän.
namelesS
3. 9. 2010 18.14
hyvä leffa ja
hyvä leffa ja hyvää seuraa
anna
3. 9. 2010 19.20
Aika vähän tulee
Aika vähän tulee pidettyä..
Jos on aikaa niin käyn kauneushoitolassa ja vietän pitkän lounaan ystävien seurassa.
sane
3. 9. 2010 20.41
Teen itselleni jalkahoidon.
Teen itselleni jalkahoidon.
lena
3. 9. 2010 20.41
en pidä
en pidä
tyttö
3. 9. 2010 21.02
Harvoin Saunon ja
Harvoin
Saunon ja kasvonaamio tai kuorinta
Nuppu
3. 9. 2010 21.13
Tykkään pitää hemmottelupäivää
Tykkään pitää hemmottelupäivää launtaisin, kun tiedossa on illalla aina sauna. Sitä ennen on ihana laittaa kasvonaamio naamaan ja rentoutua kuunnellen musiikkia. Sitten saunaan ja suihkussa ihon kuorinta. Saunan ja suihkun jälkeen vielä ihon rasvaus jollain ihanan tuoksuisella rasvalla.
Saara
3. 9. 2010 21.38
Vaihtelee. Luen tai
Vaihtelee. Luen tai jätän jotain järkevää tekemättä ja olen vaan.
Hymytär
3. 9. 2010 22.28
käyn uimassa ja
käyn uimassa ja ulkoilen
keikkana
3. 9. 2010 23.22
Kyllä annan mieheni
Kyllä annan mieheni hoitaa minua ja lopuksi hän hieroo kropan ja rasvaa jalat ja lakkaa kynnetkin
hessutyttö
3. 9. 2010 23.54
Nautin hyvää ruokaa.
Nautin hyvää ruokaa.
liini
4. 9. 2010 1.39
Toisinaan tulee pidettyä
Toisinaan tulee pidettyä itselle hemmottelupäiviä.Esim. herkuttelua,jäätelöä ja/tai karkkeja.Toki myös nukuttua tulee näiden päivien aamuina.
Jakke-81
4. 9. 2010 2.11
Hyvää ruokaa ja
Hyvää ruokaa ja seuraa, siinä se.
elraimo
4. 9. 2010 10.24
Silloin tällöin: ulkoilen,
Silloin tällöin: ulkoilen, käyn saunassa, kuorin kasvot ja vartalon, hoidan jalat, lakkaan kynnet ja lopuksi vielä viiniä.
Hemppa
4. 9. 2010 10.55
Juon kaljaa :P
Juon kaljaa :P
risto
4. 9. 2010 12.01
saunon ja katselen
saunon ja katselen telkkaria
pupujussi
4. 9. 2010 13.02
kun pidän hemmottelupäivän,
kun pidän hemmottelupäivän, sulkeudun kotiin katsomaan elokuvia hyvän seuran ja ruuan kera. pidän taukoa kaikista stressaavista ja mieltäpainavista asioista.
Miia
4. 9. 2010 13.27
Ei ole varaa...
Ei ole varaa… mielelläni pitäisin.
himmel
4. 9. 2010 14.06
Pelaan Xboxilla.
Pelaan Xboxilla.
Norsu
4. 9. 2010 15.07
Surffaan netissä ja
Surffaan netissä ja juon teetä, ehkä katson hyvän elokuvan.
Orkidea
4. 9. 2010 15.07
en pidä
en pidä
Henna
4. 9. 2010 15.24
hemmottelen välillä tekemällä
hemmottelen välillä tekemällä jalkahoidon ja pedikyyrin.
ellusca
4. 9. 2010 17.12
en pidä
en pidä
mau
4. 9. 2010 17.27
en pidä erikseen
en pidä erikseen mitään hemmottelupäiviä
tapu
4. 9. 2010 19.27
Hemmottelupäivänä teen kokonaisvaltaisen
Hemmottelupäivänä teen kokonaisvaltaisen kasvonpuhdistuksen (puhdistusgeeli, kuorintavoide/-naamio ja ihovoide).
Mii
4. 9. 2010 19.33
Joka päivä telkkaria
Joka päivä telkkaria katsellen.
Päivi
4. 9. 2010 20.03
hemmottelen itseäni silloin
hemmottelen itseäni silloin tällöin, tarpeiden mukaan!
aila sinisalo
4. 9. 2010 20.08
joskus, saunomisen yhteydessä
joskus, saunomisen yhteydessä
m
4. 9. 2010 23.03
joskus.teen kasvohoidon ja
joskus.teen kasvohoidon ja jalkahoidon.
sole
5. 9. 2010 0.08
ei tule pidettyä,
ei tule pidettyä, aiheellista kyllä ois silloin tällöin :)
sari
5. 9. 2010 7.48
Joka päivä on
Joka päivä on hemmottelupäiväni! otan aina illalla omaa akaa että saan vaan olla rauhassa.
nakki
5. 9. 2010 9.15
en varsinaisesti pidä
en varsinaisesti pidä mitään hemmottelupäiviä
tuan
5. 9. 2010 10.41
en, mutta haluaisin
en, mutta haluaisin
BiiBii
5. 9. 2010 10.41
Toisinaan. En tee
Toisinaan. En tee silloin mitään, laiskottelen vaan!
Hille
5. 9. 2010 10.59
Hemmottelupäivinä saunon, hoidan
Hemmottelupäivinä saunon, hoidan ihoa ja hiuksia, syön hyvin..
miumiu
5. 9. 2010 11.30
Tottakai. Saunaan, jolloin
Tottakai. Saunaan, jolloin teen hius- ja kasvonaamion sekä ihonkuorinnan koko vartalolle. Sen jälkeen hyvää ruokaa. Luksusta!
wipsu
5. 9. 2010 14.16
Eipä juuri tule
Eipä juuri tule pidettyä.
Paku
5. 9. 2010 15.37
en varsinaisesti taida
en varsinaisesti taida pitää :)
untitledD
5. 9. 2010 15.39
joskus, silloin lähinnä
joskus, silloin lähinnä avokki hemmottelee minua;-)
ira
5. 9. 2010 18.32
Kyllä, käyn esim.
Kyllä, käyn esim. hierojalla
Piitu
5. 9. 2010 20.17
Olen vain kotona
Olen vain kotona ja nautin
Jozzu87
5. 9. 2010 20.37
Syömällä hyvää ruokaa
Syömällä hyvää ruokaa ja herkkuja!
Loli81
5. 9. 2010 21.01
Kyllä aina silloin
Kyllä aina silloin tällöin! Yleensä olen koko päivän yöpuvussa, katson hyviä leffoja ja käyn saunassa. En stressaa tekemättömistä asioista vaan laiskottelen hyvällä omalla tunnolla!
prinsessa
5. 9. 2010 22.20
Joskus, teen perusteellisen
Joskus, teen perusteellisen vartaloremontin ja katson hyviä sarjoja.
megu
6. 9. 2010 14.22
Kyllä, manikyyrin ja
Kyllä, manikyyrin ja kasvonaamion tekemällä ja syömällä herkkuja.
Nimetön
6. 9. 2010 16.02
Kerran viikossa :
Kerran viikossa : Kuorinta ja kasvonaamio…ja kun vielä saisi sen hieronnan jaloille mieheltä… se olisi jo luksusta :-)
Nn-71
6. 9. 2010 16.09
En ainakaan tietoisesti
En ainakaan tietoisesti pidä.
Anne.L
6. 9. 2010 17.13
Joskus. saunon ja
Joskus. saunon ja kuorin ihon kauttaaltaan. hyvä rasvaus päälle.
stiinuska
6. 9. 2010 17.17
käyn shoppailemassa
käyn shoppailemassa
reppu
6. 9. 2010 17.32
Kerran kuukaudessa kasvohoidossa.
Kerran kuukaudessa kasvohoidossa.
pola
6. 9. 2010 18.39
joskus sauna jne...
joskus sauna jne…
Tiitsi
6. 9. 2010 21.18
En oikeastaan.
En oikeastaan.
Heaben
6. 9. 2010 21.20
En oikeastaan
En oikeastaan
Oulutar
6. 9. 2010 21.22
Aivan liian vähän.Nykyään
Aivan liian vähän.Nykyään en ehdi.:(
Noora
6. 9. 2010 21.44
En ehdi millään
En ehdi millään pitämään hemmottelupäiviä. mies, työt ja lapset ja koti ja raksa ja ja ja pitävät minut liian kiireisinä
H3IDI
7. 9. 2010 10.03
nautin olostani ja
nautin olostani ja teen juuri sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä
riti
7. 9. 2010 10.08
En pidä hemmottelupäiviä.
En pidä hemmottelupäiviä. Iho tulee hoidettua ihan normi suihkun jälkeenkin.
Ninni
7. 9. 2010 10.38
Harvemmin.
Harvemmin.
tepi
7. 9. 2010 11.20
En ehdi pitää.
En ehdi pitää. Jos ehtisin, lähtisin kylpylään.
Tanjus
7. 9. 2010 11.59
Yritän pitää silloin
Yritän pitää silloin kuin kerkeän. Tällöin teen kasvoilleni ja vartalolleni kuorinnan, nautin saunan tuoksuvista löylyistä, laitan kasvoilleni naamion, nautin hyvästä ruoasta ja elokuvasta.
jk
7. 9. 2010 13.24
Toisinaan pidän, varsinkin
Toisinaan pidän, varsinkin jos olen yksin kotona. Otan pitkän suihkun, teen naamion hiuksille ja naamalle ja laitan kynnet näteiksi.
Shunn
7. 9. 2010 13.30
kyllä joskus
kyllä joskus
li
7. 9. 2010 15.05
joo mässäilen
joo mässäilen
kaasu
7. 9. 2010 16.14
Pidän, syön ja
Pidän, syön ja juon hyvin sekä rauhoitun.
Sa
7. 9. 2010 21.33
pidän itselleni hemmottelupäiviä
pidän itselleni hemmottelupäiviä aina välillä , silloin saatan lähteä yksin tai kaverin kanssa kaupungille shoppailemaan koko päiväksi tai vaihtoehtoisesti vietän jonkun mukavan illan kotona sohvan ja leffan kera.
mmm
7. 9. 2010 22.37
Kyllä aina kun
Kyllä aina kun mahdollista. Luen, katselen tv:tä, vietän aikaa ystävien kanssa ja syön hyvää ruokaa ja karkkia.
Kirsi
8. 9. 2010 10.48
En ole pitänyt,
En ole pitänyt, en ehdi.
kava
8. 9. 2010 11.39
hyvä leffa
hyvä leffa
anna
8. 9. 2010 12.00
hemmottelupäivä on joka
hemmottelupäivä on joka päivä
kun koiran kanssa luontoon pääsen
sinne jää harmit ja kunto kasvaa
iloisena kotiin taas tulen
piia
8. 9. 2010 12.55
Hemmottelupäivä säännöllisesti! Näitähän
Hemmottelupäivä säännöllisesti!
Näitähän tulee vietettyä toisinaan: kotiäidin pieni oma hetki – kun muu perhe on poissa, saunan yhteydessä kasvo,- käsi,- ja jalkahoito, sen jälkeen takkatulen ääressä hyvä kirja/lehti, villasukat jalassa, lämmintä yllä ja kupponen teetä viltin mutkassa. Ah!
ellipsi
8. 9. 2010 13.21
Kyllä pidän joskus,
Kyllä pidän joskus, käyn silloin esimerkiksi saunassa, teen naamion ja juon saunasiiderin :)
apriqoosi
8. 9. 2010 18.13
Suklaanaamiolla
Suklaanaamiolla
MaY
8. 9. 2010 18.14
Toisinaan. Käyn vaikkapa
Toisinaan. Käyn vaikkapa kampaajalla :)
Suvi
8. 9. 2010 18.37
pidän viikoittain. kasvonaamiot,
pidän viikoittain. kasvonaamiot, kuorinnat ja kylvyt koko keholle
korasa
8. 9. 2010 21.57
Hemmottelupäivät on tärkeitä
Hemmottelupäivät on tärkeitä ja aina kun mahdollista niin pidän oman päivän. Ihan kotonakin onnistuu,nukkuu pitkään,syö herkkuaamiasen;hedelmiä ja marjoja,kivennäisvettä. Piiitkä kuuma suihku tai kylpy,ihon kuorinta,karvojen poisto,ihon kosteutus,raspaa jalat ja lakkaa kynnet,hoitaa samoin kädet,viilaa kynnet ja uusi lakka,Patterin päällä lämmitetty pyyhe ympärillä kun sujahtaa vielä peiton alle pikku torkuille ja herätessään lähtee myöhäiselle lounaalle ulos ja shoppailemaan. Aivan täydellistä!
viper69
9. 9. 2010 11.06
Käyn taidenäyttelyssä, syön
Käyn taidenäyttelyssä, syön ulkona, käyn saunassa yksin ilman lapsia ja katson tyttöjen leffoja syöden sipsejä ja juoden limsaa.
Tarleena
9. 9. 2010 14.44
kiireetön saunominen jonkin
kiireetön saunominen jonkin kasvonaamion kanssa käy hemmottelusta, tosin aika usein.
ensu
10. 9. 2010 6.54
Käynnit kampaajalla ja
Käynnit kampaajalla ja hierojalla ovat niin harvakseltaan, että ne tuntuvat todelliselta hemmottelulta.
tiiti66
10. 9. 2010 6.55
pidän, herkuttelen
pidän, herkuttelen
heli
10. 9. 2010 11.41
kyllä pidän, teen
kyllä pidän, teen silloin kasvonaamioita, värjään hiukseni, hoidan jalat jne.
satu
10. 9. 2010 12.32
Katson leffoja
Katson leffoja
MiKi
10. 9. 2010 12.39
Menen hierontaan
Menen hierontaan
Viiru
10. 9. 2010 12.44
Pelaan snookeria
Pelaan snookeria
Tamias
10. 9. 2010 12.49
Käyn kampaajalla tai
Käyn kampaajalla tai hierojalla
MaLE
10. 9. 2010 12.56
Poikien ilta!!!
Poikien ilta!!!
JUHIS
10. 9. 2010 13.03
Tyttöjen ilta!!!
Tyttöjen ilta!!!
Järvis
10. 9. 2010 13.22
Menen leffaan
Menen leffaan
Nikke1
10. 9. 2010 13.28
syön
syön
mimosa
10. 9. 2010 16.40
Jalkahoitoa silloin tällöin
Jalkahoitoa silloin tällöin
Stoge
11. 9. 2010 20.16
suklaanaamio naamaan :D
suklaanaamio naamaan :D
taija
12. 9. 2010 8.26
sunnuntaisin käyn saunassa,
sunnuntaisin käyn saunassa, lakkaan kynnet, hoidan jalat ja laitan kasvonaamion.
taru
12. 9. 2010 13.35
syön kaikkea hyvää
syön kaikkea hyvää
Lilly
13. 9. 2010 17.33
joskus, jotain kivaa
joskus, jotain kivaa
anna
13. 9. 2010 18.37
Välillä, yritän vaan
Välillä, yritän vaan olla stressaamatta ja laiskottelen. :)
Johanna
13. 9. 2010 19.17
Luen hyvää kirjaa
Luen hyvää kirjaa ja herkuttelen suklaalla.
Eve
13. 9. 2010 21.19
Harvemmin tulee itseä
Harvemmin tulee itseä hemmoteltua
Satsa
13. 9. 2010 23.13
Suklaata, suklaata...
Suklaata, suklaata…
Jonsku
13. 9. 2010 23.24
Hemmottelupäivä on vapaapäivä
Hemmottelupäivä on vapaapäivä töistä jolloin nukun aamulla pitkään ja olen pitkälle päivään yöpaita päälle ja juon aamukahvini rauhassa, ei minnekään kiire
Tape
14. 9. 2010 0.02
Aika harvassa on
Aika harvassa on minun hemmottelupäivät mutta olisihan se mukavaa ja rentouttavaa irti arjesta.
Nerokas
14. 9. 2010 2.09
Hemmottelupäiviini kuuluu useimmiten
Hemmottelupäiviini kuuluu useimmiten hyvä ruoka ja hyvä kirja.
Paula
14. 9. 2010 12.07
Sauna ja hyvää
Sauna ja hyvää seuraa.
TH
14. 9. 2010 17.23
Luen kylvyssä kirjaa,
Luen kylvyssä kirjaa, katson hyvän leffan, herkuttelen, soitan pianoa/kuuntelen hyvää musiikkia, teen hyvää ruokaa ja nukun.
tanna
15. 9. 2010 12.39
Pidän usein. Teen
Pidän usein. Teen kasvionaamion ja luen hyvää kirjaa, rentoudun.
Veera
15. 9. 2010 18.51
Varsinkin syksyisin teen
Varsinkin syksyisin teen itselleni usein erilaisia kasvohoitoja ja jalkakylpyjä.
joku
15. 9. 2010 18.52
Syksyn pimeydessä hemmottelupäivä
Syksyn pimeydessä hemmottelupäivä piristää.
kesäheinä
15. 9. 2010 18.52
Kasvonaamio, jalkakylpy, manikyyri,
Kasvonaamio, jalkakylpy, manikyyri, hyvä kirja, kynttilöitä, tuoksuöljyjä… Ja nimenomaan teen tämä yksin omassa rauhassani.
minä
15. 9. 2010 18.53
saunon
saunon
nunnukka
15. 9. 2010 20.16
Kyllä pidän. Luen
Kyllä pidän. Luen jotain hyvää kirjaa ja vain nautin olosta, kynttilänvalo hemmottelee aika lailla myös näin syksyllä.
jonsku
15. 9. 2010 22.35
Joskus, mutta liian
Joskus, mutta liian harvoin. Rentoudun kotona, teen hyvää ruokaa, teen ehkä jalkahoidon ja kasvonaamion ja lakkaan kynnet yms.
Miusskis
16. 9. 2010 1.17
Pidän , yleensä
Pidän , yleensä viikonloppuisin. Katson jotain hyvää leffaa ja syön lempiruokaani. Joskus teen myös jalka- ja käsihoitoja itselleni.
Yksi rentoutumis tapa itselleni on myös mennä yksin johonkin hyvään kahvilaan ja istua siellä kauan hyvän kahvin seurassa
inkku
16. 9. 2010 9.30
Hemmottelen itseäni päivittäin
Hemmottelen itseäni päivittäin jos suinkin mahdollista ja ihan vain vaikka saunomalla tai katsomalla lempiohjelmiani.Hemmottelu on oman ajan ottamista ja rauhoittumista.
RuutuÄssä
16. 9. 2010 11.55
hierojalla käynti
hierojalla käynti
benkku
16. 9. 2010 15.05
Pidän, olen vaan
Pidän, olen vaan löhöilen, katselen telkkaa, syön jotain hyvää ja nautin viiniä
Jontey
16. 9. 2010 21.59
pidän välillä, silloin
pidän välillä, silloin katson hyvää leffaa ja nautin
Saalamo
17. 9. 2010 0.07
Pidän, silloin hoidan
Pidän, silloin hoidan itseäni kotona, kasvojenpuhdistuksella, naamiolla, ihokarvojenpoistolla ja kosteusvoiteilla.
mimmi
17. 9. 2010 11.57
lehtien selailu on
lehtien selailu on minulle hemmottelua
lena
17. 9. 2010 15.48
Kyllä, nukkumalla. :)
Kyllä, nukkumalla. :)
rabbesi
17. 9. 2010 18.23
Hyvä kirja ja
Hyvä kirja ja fazerin sinistä
hiipiva kuu
17. 9. 2010 19.08
saunomalla ajan kanssa.
saunomalla ajan kanssa.
eevu
18. 9. 2010 7.53
harvoin, mutta esim.
harvoin, mutta esim. kasvohoito tai jalkakylpy
aija77
18. 9. 2010 9.39
pistän itselleni rentouttavan
pistän itselleni rentouttavan jalkakylvyn ja syön mansikoita
puhi
18. 9. 2010 11.51
saunon juon siiderin,
saunon juon siiderin, käytän jalat kylvyssä, laitan jalkarasvan
maiggi56
18. 9. 2010 13.10
Pyrin pitämään kerran
Pyrin pitämään kerran viikossa, mutta vähintään 2 kertaa kuukaudessa. Ihana pehmentävä jalkakylpy, rentouttavaa musiikkia ja lasi hyvää viiniä. sen jälkeen ajan karvat jaloista. laitan kasvonaamion, teen pedikyyrin..lopulta pujahdan puhtaisiin lakanoihin .
Piia
18. 9. 2010 15.40
Mies hieroo ja
Mies hieroo ja poistaa karvani samalla kun itse juon siideriä/viiniä.
Tiia
19. 9. 2010 21.02
En oikeastaan. Joskus
En oikeastaan. Joskus saatan kuoria kasvot ja loput vartalosta.
Nono02
20. 9. 2010 13.16
Harvoin. Katson leffoja
Harvoin.
Katson leffoja ja juon teetä.
TAINA
20. 9. 2010 13.41
Pyrin pitämään kerran
Pyrin pitämään kerran viikossa hemmottelupäivän.
hmm
20. 9. 2010 14.20
Kerran viikossa. Hyvää
Kerran viikossa. Hyvää ruokaa miehen kanssa, saunaa, rentoutumista, vartalonkuorinta, hiusnaamio.. Koko hoito siis
t.
20. 9. 2010 19.16
Hemmottelen itseäni lukemalla
Hemmottelen itseäni lukemalla sarjakuvia.
Elli Hytti
20. 9. 2010 20.43
teen kauneushoitoja ja
teen kauneushoitoja ja herkuttelen
essukka
21. 9. 2010 9.23
Pidän hemmottelupäiviä jolloin
Pidän hemmottelupäiviä jolloin nukun pitkään, teen kasvonaamion ja kuorin ihon, rasvaan kropan ja katson hyvän leffan.
Nyyti
21. 9. 2010 15.23
Silloin kun on
Silloin kun on aikaa, ihonkuorinta, kynsien lakkaus….
Outi
21. 9. 2010 16.37
Minun hemmottelupäivä menee
Minun hemmottelupäivä menee kotitöissä, toisaalta viihdyn kun saan yksin kuunnella musiikkia ja siivota
Tara
21. 9. 2010 20.56
pidän silloin tällöin
pidän silloin tällöin itselleni hemmottelupäiviä…käyn jossain hoidossa ja shoppailemassa
Tintti
21. 9. 2010 22.16
Vapaapäivänä nukun pitkään,
Vapaapäivänä nukun pitkään, katson tallennettuja ohjelmia ja herkuttelen
inkku
22. 9. 2010 12.52
En ehkä varsinaisia
En ehkä varsinaisia päiviä, mutta suihkun tai saunan jälkeen naamioita ja kuorintaa ja rasvausta ja sen sellaista toki harrastan. Joskus valkoviinin kanssa. :)
Hemulen
22. 9. 2010 19.20
siivoa ensin, sitten
siivoa ensin, sitten saunon, juon teetä ja syön hyvää ruokaa, ja nautin.
manetsu
22. 9. 2010 21.51
en pidä
en pidä
Hanna
22. 9. 2010 23.17
hemmottelu päivään kuuluu
hemmottelu päivään kuuluu hyvää ruokaa ja kylpy tai sauna ja jokin sopivasti hömppä elokuva
hansu
24. 9. 2010 0.47
Nukun pitkään, katselen
Nukun pitkään, katselen hyviä ohjelmia/ elokuvia, syön hyvää ruokaa ja muita herkkuja. Toisinaan myös sauna kuuluu hemmottelupäivän ohjelmistoon.
jenni
24. 9. 2010 1.39
Nukun, löhöän sohvalla.
Nukun, löhöän sohvalla.
fisunen
24. 9. 2010 6.30
lepään
lepään
Tiiu
24. 9. 2010 10.43
En pidä.
En pidä.
Tz
24. 9. 2010 14.10
en
en
Taati83
25. 9. 2010 15.59
Rentoudun television ja
Rentoudun television ja kynttilöiden ääressä. Plus hyvä ruoka tietty <3
Lessu
26. 9. 2010 0.52
Pidän.Silloin joko lähen
Pidän.Silloin joko lähen ittekseni reissuun tai rauhoitun lukemalla ja käsitöitä tehden.
suba
26. 9. 2010 10.46
En varsinaisesti...nautin hyvästä
En varsinaisesti…nautin hyvästä ruuasta ja joskus innostun enemmän kiinnittämään huomiota itseeni esim. vartalon hoitoa päästä varpaisiin.
Jiituu
26. 9. 2010 14.29
Kyllä pidän. Silloin
Kyllä pidän. Silloin nukun pitkään,en pidä kiirettä nousta. Käyn uimahallissa, hoidan jalat, voitelen ne, pesen hiukset, laitan hoitoainetta, istuskelen höyrysaunassa ja hengitän kosteaa höyryä. Nautin ja olen kiirettön. Kyllä tämän jälkeen olo on hyvä.
TELLERVO
26. 9. 2010 15.20
Minulle hemmottelupäivä tarkoittaa
Minulle hemmottelupäivä tarkoittaa yleensä sitä, että suihkussa teen esim. kasvonaamion ja ajelen jalkani. Se on oikein luksusta, jos menen vaikka kasvohoitoon pari kertaa vuodessa. (Omaa aikaa, kun ei pahemmin ole pienten lasten kanssa kotona ollessa..)
Mammu
26. 9. 2010 16.54
Joskus pidän niitä.
Joskus pidän niitä. Teen kaikkia kivoja kasvonaamioita yms ja herkuttelen!
Julia
27. 9. 2010 14.41
Hemmottelupäivä itselle viikoittain;
Hemmottelupäivä itselle viikoittain; saunomista,jalkahoitoa ja kasvohoitoa
takso
27. 9. 2010 19.53
Joskus kun on
Joskus kun on mahdollista. Yleensä menen elokuviin/syömään hyvässä seurassa.
Hanna
27. 9. 2010 22.24
hemmottelen itseäni joskus
hemmottelen itseäni joskus
aila
27. 9. 2010 22.39
nukkuminen, pitkä aamiainen,
nukkuminen, pitkä aamiainen, kauneushoidot, mukava asu, elokuva/ulkoilu
Laura Vartiainen
27. 9. 2010 23.14
Toisinaan, käyn esim.
Toisinaan, käyn esim. kylpylässä, hierojalla, keuneushoitolassa, teatterissa, syömässä..
hg
28. 9. 2010 3.53
Kyllä joskus. Nukun
Kyllä joskus. Nukun pitkään,käyn saunassa,teen kasvohoitoja jne.Rentoutan itseni parhaalla mahdollisella tavalla
pauliinaz
28. 9. 2010 7.25
En ehdi. Mutta
En ehdi. Mutta jos voisin ja raha ei rajoittaisi niin pitäisin miehen kanssa vapaapäivän rentoutuen esim hotellissa
tinttinen
28. 9. 2010 7.49
kasvo- ja hiusnaamiot
kasvo- ja hiusnaamiot sekä otan pitkän kylvyn.
susu
28. 9. 2010 12.31
Luen sängyssä
Luen sängyssä
Violet
28. 9. 2010 13.51
Pidän. Silloin 1v
Pidän. Silloin 1v poikani on yleensä muutaman tunnin hoidossa, ja minä rentoudun ja keskityn hetken kuuntelemaan itseäni ja täyttämään omia tarpeitani. Sen jälkeen arki tuntuu taas helpommalta. :)
Noora
28. 9. 2010 17.27
Aina joskus hemmottelen
Aina joskus hemmottelen itseäni kasvo- ja jalkahoidoin saunan jälkeen.
Tinde
28. 9. 2010 18.28
en pidä
en pidä
maryo
28. 9. 2010 19.20
Perjantai-iltana sauna, kasvonaamio,
Perjantai-iltana sauna, kasvonaamio, jalkojen hoito, sheivaus , rasvaus
Ninah
28. 9. 2010 20.53
harvoin ehdin ja
harvoin ehdin ja silloin kun on aikaa teen kunnollisen kasvojen puhdistuksen, kuorinnan ja rasvauksen.
minttumari
28. 9. 2010 21.25
Hemmottelen itseäni vähän
Hemmottelen itseäni vähän joka päivä.
Ellu66
28. 9. 2010 21.51
En kokonaisia päiviä,
En kokonaisia päiviä, mutta hetkiä: sauna, vartalonhoitoa, hyvää ruokaa……
Tipitii
28. 9. 2010 22.14
menee löhöilyn puolelle(luen
menee löhöilyn puolelle(luen ja katson telkkaria), lisäksi saunon ja jos aktiviteettia kaipaan menen metsään puuhastelemaan jotain (risusavottaa, sienia, “tilusten tarkastusta” = lompsimista mettäs huvikseen).
timo
29. 9. 2010 10.12
Käyn saunassa ja
Käyn saunassa ja otan olutta.
JREwing
29. 9. 2010 10.44
toisinaan.
toisinaan.
Mirva
29. 9. 2010 15.57
Kyllä joskus pidän.
Kyllä joskus pidän. Teen kasvonaamioita ja jalkakylpyjä.
Jonsetti
29. 9. 2010 20.57
Pidän.. Otan kuuman
Pidän.. Otan kuuman vaahtokylvyn, laitan kylppärin täyteen kynttilöitä, rentouttavaa musiikkia ja kurkun palat silmille. Siihen on ihana nukahtaa ja herätä pienten nokosten jälkeen virkeänä ja rentona.
Nanna
29. 9. 2010 23.44
kyllä,viikonloppuisin ja lomilla
kyllä,viikonloppuisin ja lomilla
neena
30. 9. 2010 9.09
Silloin tällöin. Ensin
Silloin tällöin. Ensin suihkussa kokovartalokuorinta. Sen jälkeen menen sängylle ja rasvaan itseni kauttaaltaan. Sitten jotain ihanan pehmeää päälle ja kuuma kaakao kouraan kera jonkun ihanan elokuvan.
santtuli
30. 9. 2010 9.42
Toisinaan, kun havaitsen
Toisinaan, kun havaitsen siihen olevan tarvetta.
Syysruska
30. 9. 2010 12.30
Kaikkea pientä mukavaa
Kaikkea pientä mukavaa sopivasti
Piiku58
30. 9. 2010 12.37
Kyllä pidän. Erityisesti
Kyllä pidän. Erityisesti saunan jälkeen rentoudun tehden kasvonaamion sekä jalkakylvyn.
Katja P.
30. 9. 2010 13.36
hierontaa
hierontaa
Timo Huovinen
30. 9. 2010 14.09
Kyllä sillointällöin. Pitkä
Kyllä sillointällöin. Pitkä kylpy jonka jälkeen löhöilyä sohvalla pikkunaposteltavien kera.
hanna
30. 9. 2010 14.46
Joskus. Lämmin suihku
Joskus. Lämmin suihku illalla, sen jälkeen jalkakylpy sohvalla lojuen.
Nelilehti
30. 9. 2010 15.45
Haluaisin kovasti pitää,
Haluaisin kovasti pitää, mutta kahden alle 3v:n hoito ei sitä tällä hetkellä mahdollista. Tulevaisuudessa kyllä :)
anni409
30. 9. 2010 16.25
Saunomista ja lemppari
Saunomista ja lemppari sarjojen katselua ja hyvää naposteltavaa.
Suvituuli
30. 9. 2010 17.28
silloin voisi mennä
silloin voisi mennä shoppailemaan tai elokuviin kun haluaa tehdä jotain kivaa
CeelaCeela
30. 9. 2010 19.11
Juuri nyt! Ensin
Juuri nyt!
Ensin siivosin ja jynssäsin asunnon puhtaaksi. Sitten korvapuustit uuniin ja suihkuun. Suihkun jälkeen mansikantuoksuista kosteusvoidetta, hiukset kuiviksi – ja ihanat, tuoksuvat korvapuustit uunista.
Ja nyt – nyt kun pannukahvi on juuri valmista – kaadan kirkkaasti soivaan kristallilasiin kaksi sormenleveyttä kullankeltaista irlantilaisviskiä, otan pannun tulelta, kirjan ja korvapuustin kainalooni, suljen koneen – ja nautin.
Uranus
30. 9. 2010 19.43
ulkoilen ja syön
ulkoilen ja syön herkkuja.
k,k,
30. 9. 2010 21.36
Valitettavasti en pidä.
Valitettavasti en pidä.
epsu
30. 9. 2010 23.20
Liian harvoin, muttakun
Liian harvoin, muttakun pidän, syön hyvin, käyn saunassa ja rentoudun
Adelie
30. 9. 2010 23.23