Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 6. 2012 Teksti Uutiset, kuvat Muumimaailma Oy Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Muumimaailmassa avautuu 20. kesä

Satu heräsi eloon Muumimaailmassa Naantalissa 19 kesää sitten. Muumien iloiset synttärihulinat näkyvät Muumimaailman lisäksi Naantalin vanhassa kaupungissa. Syksystä alkaen hahmoja voi tavata ja halata ympäri maan, kun Muumit lähtevät kiertueelle.

Muumimaailma avautui yleisölle lauantaina 9.6.

– Muumien tulevaisuus näyttää valoisalta. Asiakastyytyväisyys, kävijämäärät sekä suositteluhalukkuus ovat erittäin korkeita. Samoin asiakkaat kertovat tulevansa mielellään uudelleen, kertoo toimitusjohtaja Tomi Lohikoski.

Synttäriohjelmaa läpi kesän

2o. kesää vietetään Villin Lännen -teemalla, joten kunnon seikkailu on taattu. Lännen kadulla voi pelata erilaisia pelejä, ja Muumipapan rakentamalla aikakoneella siirrytään ajassa taaksepäin. Teatteri Emmassa esitetään Pikku Myyn Lännen karavaani- ja Haisulin saluuna -näytelmiä, joista jälkimmäinen näytellään myös ruotsiksi ja tekstitetään englanniksi sekä venäjäksi. Jos väsymys valtaa, uudessa Huilipuistossa voi levätä. Vierailun aikana kannattaa tutustua myös Muumimaailman historiaan Naantalin Taidehuoneella. Esillä on esimerkiksi Tove Janssonin alkuperäisiä muumikuvia. Naantalin museon kanssa yhteistyössä toteutettavassa näyttelyssä on mukana myös Tampereen taidemuseosta Ystävyyttä Muumilaaksossa -näyttelykokonaisuus.

Aidot Muumilaulut -konsertissa 12.6. Emma Teatterin lavalle nousevat yhdessä Benny Törnroos ja Muumit. Virallista 20-vuotisjuhlapäivää vietetään 26.6. Elokuussa 25.8. järjestettävän Muumimaailman juhlakonsertin johtaa kapellimestari Jorma Panula.

Muumi-tapahtumia ympäri Suomen, ympäri vuoden

Muumimaailma panostaa jatkossa vahvasti ympärivuotisuuteen.

– Koko ensi talvea Muumit eivät nuku saaressaan, vaan heidät voi kohdata eri puolilla maata. Suomen suurimpiin kaupunkeihin suuntaavalla kiertueella on kaksi isoa tuotantoa, Muumi-satunäytelmä ja Muumi-jääshow, kertoo Tomi Lohikoski.

Kaikessa toiminnassa toteutetaan jatkossakin Muumi-filosofiaa: lapsille ja heidän perheilleen halutaan tarjota yhdessäoloa sekä opettavaisia seikkailuja turvallisella ja kestävällä tavalla.

Maria Peltoniemi näyttelee kesätyökseen Muumimaailmassa.

Julia Julin tekee Muumimaailmassa kasvomaalauksia jo viidettä kesää. Hän aloitti ollessaan 13-vuotias.

Muumimaailma on avoinna 9.6. alkaen joka päivä klo 10–18. Elokuun viimeisellä viikolla 13.–26.8. teemapuisto on avoinna klo 12–18.

Aiheet: , , , , , , ,

Kirjoita kommentti