Umami muualla Facebook

Julkaistu 17. 7. 2010 Teksti Uutiset, kuvat / kuva Suomen World Vision Yksi kommentti Vapaa-aika

Vesi juoksuttanut suomalaisia

Suomen World Visionin ja R-kioskin yhteistyössä järjestämä kuivan maan Vesijuoksu-tempaus on edennyt jo ympäri Suomen.

Suomalaiset ovat kuljettaneet tempauksen viittä vesikanisteria yli 1 200 kilometrin matkan ja miltei 80 R-kioskilla.

Vesijuoksun tavoitteena on kerätä varoja puhtaan veden saamiseksi kuivuudesta kärsivään Sri Lankan Kalpitiyaan. R-kioski lahjoittaa 100 euroa Sri Lankan vesitilanteen parantamiseksi jokaisesta uudesta kioskista, jossa jokin tempauksen kanistereista vierailee. Kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa ympäristöystävällinen tuuli- ja aurinkovoimalla toimiva vedenpumppaus- ja puhdistuslaitos Minniyan kylään.

Noin 1,1 miljardia ihmistä elää ilman jokapäiväistä puhdasta vettä ja joka kuudes joutuu juomaan likaista vettä. Määrän ennustetaan ilmastonmuutoksen seurauksena nousevan kolmeen miljardiin vuoteen 2025 mennessä. Esimerkiksi Kalpitiyassa monet vesilähteet ovat saastuneita ja vedenpuutteesta kärsivät erityisesti lapset.

- Puhdas vesi lisää terveyttä yhteisöissä, joissa kärsitään likaisen veden aiheuttamista sairauksista. Puhtaan juomaveden saatavuus parantaa välittömästi myös lasten ja naisten asemaa. Aikaa jää enemmän esimerkiksi koulunkäyntiin, leikkiin ja toimeentulon hankkimiseen, kertoo Tiina Saukko Suomen World Visionilta.

Kanistereiden sijainnit

Vesijuoksu-kanisterit ovat kesän aikana edenneet seuraavasti:

Pääsääntöisesti Vesijuoksu-kanistereita on liikutettu pyöräillen tai kävellen. Pisin yksittäinen kuntoiltu osuus on ollut 80 km. Kanistereita ovat kantaneet kaikenikäiset. 20 litran kanisterin vesimäärää voi kantaja säätää itse.

- Kymmenenkin litran vesimäärä tuntuu yllättävän painavalta. Meillä koko perhe osallistui vedenkantoon, kertoo kaksi kioskinväliä vienyt Elina Hietikko Lahdesta.

Vesijuoksuun voi osallistua kuka tahansa ja antaa oman panoksensa Sri Lankan lasten vesitilanteen parantamiseksi. Lisätietoja Vesijuoksusta ja sen säännöistä löytyy Suomen World Visionin kotisivuilta www.worldvision.fi/vesijuoksu. Vesikanistereiden kulkua voi seurata osoitteessa www.facebook.com/vesijuoksu.

Vesijuoksu-info

Suomen World Vision on lasten elinoloja ja oikeuksia edistävä kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä World Visionia. Vuonna 1983 perustettu Suomen World Vision on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen. Lisätietoja: www.worldvision.fi

R-kioski on kannattava ja keskitetysti ohjattu kioskiketju, joka monipuolisella tuotevalikoimallaan tarjoaa asiakkailleen mielihyvää ja tuo helppoutta heidän elämäänsä. R-kioskit ovat osa Rautakirja-yhtymää ja muodostavat sen liikevaihdosta noin 46 %. Suomessa on lähes 700 R-kioskia. Rautakirja kuuluu vahvaan eurooppalaiseen Sanoma-konserniin. Lisätietoja: www.r-kioski.fi

Aiheet: , , , ,

Yksi kommentti

  1. Kyllä on vesi

    Kyllä on vesi juoksuttanut tosiaan sillä talousvesi pitää noutaa 15 km päästä eli 30 km siinä saa kipaista että saa puhdasta ruokavettä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omatarve

    25. 8. 2010 10.10

Kirjoita kommentti