Perheen asuminen avioliiton päättyessä Arvottu
Asia, jonka järjestäminen on välttämätöntä avioliiton päättyessä, on puolisoiden tai, jos avioliitto päättyy toisen puolison kuoleman johdosta, lesken asuminen.
Vaikka perheen yhteisenä kotina käytetty asunto olisi yksin toisen puolison omistuksessa, on toisellakin puolisolla käytettävissään tiettyjä lakimääräisiä oikeuksia, joilla on tarkoitus suojata leskeä tai sitä puolisoa, joka on enemmän asunnon tarpeessa.
Yhteiselämän lopettaminen on yhteisnimitys asioille, joissa on kysymys omaisuuden käyttöoikeudesta perheen hajotessa. Mikäli puolisot eivät pääse yhteisymmärrykseen omaisuuden käytöstä eron sattuessa, voi tuomioistuin määrätä tietyistä yhteiselämän lopettamiseen liittyvistä asioista.
Tuomioistuin voi ensinnäkin päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin ja vastaavasti velvoittaa toisen puolison muuttamaan yhteisestä kodista. Jos kotia hallinnoidaan vuokrasopimuksen nojalla, tuomioistuin voi oikeuttaa sen puolison, joka on enemmän asunnon tarpeessa, jatkamaan vuokrasopimusta sekä vapauttaa toisen puolison vuokrasuhteesta. Tuomioistuimella on myös mahdollisuus oikeuttaa toinen puoliso käyttämään sellaista toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettäväksi tarkoitettuun asuntoirtaimistoon.
Monesti esiintyy tilanteita, joissa toinen puolisoista kieltäytyy muuttamasta pois perheen yhteisestä asunnosta, kunnes omaisuuden ositus tai jotkut muut, mahdollisesti paljonkin aikaa vievät avioliiton päättymiseen liittyvät asiat on selvitetty. Varsinkin lasten kannalta saattaa olla hyvin haitallista, jos puolisot, jotka eivät tule toimeen keskenään, joutuvat asumaan edelleen yhdessä, koska kumpikaan puolisoista ei katso olevansa velvollinen muuttamaan pois yhteisestä kodista.
Yhteiselämän lopettaminen
Yhteiselämän lopettamista koskevan määräyksen hakeminen tuomioistuimesta voi tällöin olla varteenotettava vaihtoehto. Puolison asunnon tarve riippuu olennaisesti siitä, miten lasten huolto ja asuminen järjestetään. Sen puolison, jonka luona lasten on tarkoitus asua, katsotaan yleensä olevan enemmän asunnon tarpeessa. Jos lasten asumisestakin on riitaa, on tuomioistuin luonnollisesti vaikeiden kysymysten äärellä. Lopullisesti asia voidaan ratkaista vasta, kun lasten asumista koskeva ratkaisu tehdään, mutta tuomioistuimen on mahdollista antaa nopeallakin aikataululla väliaikainen määräys asiasta. Yhteiselämän lopettamista koskeva päätös voidaan panna heti täytäntöön, mikä tarkoittaa sitä, että jos muuttamaan velvoitettu puoliso ei suostu muuttamiseen, on mahdollista saada hänelle häätö.
Myös sellainen puoliso, joka omistaa yksin perheen yhteisenä kotina käytetyn asunnon, voidaan yhteiselämän lopettamista koskevan määräyksen nojalla velvoittaa muuttamaan pois asunnosta. Toiselle puolisolle annettu omaisuuden käyttöoikeus on kaiken lisäksi vastikkeeton siihen saakka, kunnes avioero tulee lainvoimaiseksi. Avioeron jälkeiseltä ajalta on mahdollista velvoittaa asuntoon jäänyt puoliso suorittamaan toiselle puolisolle käyttöoikeudesta kohtuullinen korvaus.
Siinä tapauksessa, että avioliitto päättyy toisen puolison kuoleman johdosta, syntyy leskelle oikeus hallita ensiksi kuolleen puolison jäämistöä jakamattomana. Vaikka leski ei olisi varsinaisesti perillisasemassa, saa hän tietynlaisen etuoikeuden jäämistöön ennen perittävän muita oikeudenomistajia. Ilman asiaa koskevaa testamenttimääräystä leski perii puolisonsa ainoastaan silloin, kun kuolleella puolisolla ei ollut rintaperillisiä eli lapsia tai lasten jälkeläisiä.
Lesken oikeus
Leskellä on lähtökohtaisesti oikeus pitää perittävän koko jäämistö jakamattomana hallinnassaan. Siinä tapauksessa, että rintaperillinen, tai jos perittävä on testamentannut omaisuutensa jollekin kolmannelle, testamentinsaaja esittää jakovaatimuksen, supistuu tämä lesken jakamattomuussuoja asumissuojaksi. Leskellä on jakovaatimuksesta huolimatta oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva eloonjääneen puolison kodiksi sopiva asunto, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison omaan varallisuuteen. Lisäksi leskellä on oikeus pitää hallinnassaan yhteisessä kodissa oleva tavanomainen asuntoirtaimisto riippumatta siitä, kuka irtaimiston omistaa.
Leskellä on velvollisuus säilyttää ja hoitaa hallintaoikeuden nojalla hallitsemaansa omaisuutta hyvin. Omaisuutta ei ole lupa luovuttaa ilman omistajan, eli ensiksi kuolleen puolison perillisten lupaa. Jos leski kuitenkin tarvitsee käteisvaroja voidakseen esim. huolehtia ensiksi kuolleen puolison jäämistöön kuuluvasta muusta omaisuudesta, on hänen mahdollista hakea tuomioistuimelta lupa omaisuuden luovuttamiseen, jos hän ei saa luovuttamiseen lupaa omistajataholta.
Leskellä on jakamattomuussuojan tai asumissuojan tuottaman hallintaoikeuden perusteella saada myös omaisuuden tuotto itselleen. Toisaalta hänen on myös vastattava omaisuudesta johtuvista tarpeellisista kustannuksista, joita aiheutuu omaisuuden tavanmukaisesta kunnossapidosta. Lesken on hallittava omaisuutta siten, että omaisuus ei leskestä johtuvista syistä alene arvossaan suhteessa vastaavanlaiseen omaisuuteen eli käytännössä huolehdittava mm. omaisuuden vakuuttamisesta. Leski on myös pääsääntöisesti velvollinen vastaamaan asumiskustannuksista eli yhtiövastikkeen tms. maksamisesta itse.
Edellä mainitut puolison ja perheen asumisen suojaksi tarkoitetut määräykset koskevat vain avioliitossa olleita henkilöitä. Vaikka pariskunta olisi asunut pitkäänkin avoliitossa, on toinen puoliso avoliiton päättyessä käytännössä suojaton, jos omaisuus on yksin toisen puolison omistamaa.
Oikeusministeriössä on kuitenkin valmisteilla lakihanke, joka toteutuessaan ulottaisi osan edellä todetuista suojasäännöksistä myös avoliittoon. Ministeriön tavoitteena on antaa lakiehdotuksesta hallituksen esitys eduskunnalle kevätistuntokaudella 2010.
Pia Bräysy
asianajaja, varatuomari, Senior Associate
ASIANAJOTOIMISTO PELTONEN, RUOKONEN & ITÄINEN OY Fabianinkatu 23,
00130 Helsinki Puh. (09) 4176 0404 , faksi (09) 4176 0417
Sähköposti: pia.braysy(ät)peltonenlaw.fi
Arvonta
Klikkaa kirjan esittelyyn: http://umami.fi/kulttuuri/kirjallisuus-kulttuuri/mervi/varo-narsistia/
Arvomme maaliskuun lopussa kaikkien kommentoineiden kesken yhden asianajaja Markku Salon kirjan Varo narsistia! Lue lisää:
Kerro, millaisia aiheita haluaisit asianajaja Pia Bräysyn käsittelevän artikkeleissaan Umamissa?
Voittaja
Arvonnan voitti nimimerkki Tallero. Lämpimät onnittelut hänelle ja kiitoksia kaikille muille hyödyllisistä kommenteistanne!


Juuri tällaiset, tavallisia
Juuri tällaiset, tavallisia ihmisiä koskevat asiat ovat tärkeitä ja näitä tulisi käsitellä kansantajuisesti.
Olga
23. 2. 2010 12.45
tärkeää asiaa
tärkeää asiaa
ippe
23. 2. 2010 14.26
Perinnönjaon suunnittelu (verosuunniteluineen)
Perinnönjaon suunnittelu (verosuunniteluineen)
mary
23. 2. 2010 14.35
Lasten asema avioerossa.
Lasten asema avioerossa. Isän oikeudet.
Mark4
23. 2. 2010 14.36
perinnät. varsinkin tapaukset
perinnät. varsinkin tapaukset jossa suku on ryövännyt kuolleen ihmisen omaisuuden ennen kuin lähin sukulainen on saanut perinnän. näin meillä kävi.
heidi
23. 2. 2010 14.36
Perheväkivallan seurauksia, eli
Perheväkivallan seurauksia, eli perinnöttömäksi tekeminen, joka hoituu esim. tekaistuilla lausunnoilla ja kovan rahan juristeilla, oikeusaputoimisto tekee vain välttämättömimmän perustyön, eikä esim. Tampereella edes sitäkään kunnolla, joten rahalla saa mieleisensä lopputuloksen ja päätöksistä valittaminen pitäisi tehdä omalla rahalla, jos rahaa ei ole jää päätös lainvoimaiseksi. Asiasta on keskusteltu oikeusministeriötä myöten ja sieltä sanottiin, että “köyhyys on syntymävamma”, eli käytännössä Suomessa ihmiset ovat lain edessä täysin eriarvoisessa asemassa. Oikeusaputoimisto ei ottanut riittävän vakavasti vakavaa perheväkivaltaa, joten se sai jatkua taloudellisena väkivaltana. Kun päätös on saatu lainvoimaiseksi, ei voi valittaa, jos ei ole varallisuutta. Näin Suomessa 2010
Accordion
23. 2. 2010 14.49
Tärkeitä asioita kaikki
Tärkeitä asioita kaikki nuo yhteiselämän päättymiseen liittyvät käytännön kokemukset ja neuvot.
mari
23. 2. 2010 14.57
Perintöveroasiat
Perintöveroasiat
Tiikeri
23. 2. 2010 14.59
Perinnönjakoasioita
Perinnönjakoasioita
Tutu
23. 2. 2010 15.11
Lasten oikeuksia
Lasten oikeuksia
Norppa
23. 2. 2010 15.12
Uusioperheen lasten oikeuksia
Uusioperheen lasten oikeuksia
aija
23. 2. 2010 15.14
Kaikkia asioita asiaan
Kaikkia asioita asiaan liittyen, koska kaikke ne ovat tärkeitä
iCo
23. 2. 2010 15.14
Perintöoikeusasioita
Perintöoikeusasioita
T.L.
23. 2. 2010 15.15
Rekisteröityä parisuhdetta
Rekisteröityä parisuhdetta
A.T.
23. 2. 2010 15.16
Ennakkoperinnöt.
Ennakkoperinnöt.
Don
23. 2. 2010 15.40
Perintöoikeusasioita.
Perintöoikeusasioita.
Tara
23. 2. 2010 15.42
lähestymiskieltoa ja sen
lähestymiskieltoa ja sen toteutumista käytännössä
pekk rauma pläkä
23. 2. 2010 15.44
Perintö asioita
Perintö asioita
sirkkuli
23. 2. 2010 15.50
Perintöoikeusasioita
Perintöoikeusasioita
katix
23. 2. 2010 15.54
Perinnönjakoasioita
Perinnönjakoasioita
sarri
23. 2. 2010 15.55
Lakiasioita avioeroasiassa
Lakiasioita avioeroasiassa
sakke
23. 2. 2010 15.56
Lähestymiskieltoa koskevia asioita
Lähestymiskieltoa koskevia asioita
mira
23. 2. 2010 15.57
Ennakkoperinnöt
Ennakkoperinnöt
uniikki
23. 2. 2010 15.58
Perinnönjaon suunnittelu
Perinnönjaon suunnittelu
AH
23. 2. 2010 15.59
Avioeroasiat
Avioeroasiat
paivi
23. 2. 2010 16.00
Perintö lakiasiat
Perintö lakiasiat
seppe
23. 2. 2010 16.01
Hyvä juttu joka
Hyvä juttu joka koskettaa monta. Ei tunne olevansa ainoa siinä tilanteessa.
Satuska
23. 2. 2010 16.10
Mulle ei jäänyt
Mulle ei jäänyt kun pierun puhkomat kalsarit.
Onneksi ei ollut kova pakkanen.
Jusi
23. 2. 2010 16.40
Lapsen oikeudet ovat
Lapsen oikeudet ovat tärkeä asia.
tuomo
23. 2. 2010 16.41
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti Suomalaisissa
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti Suomalaisissa tuomioistuimissa??????????????????????????????????????
KeljuK
23. 2. 2010 16.43
Perintöasiat, avioliittoa koskevat
Perintöasiat, avioliittoa koskevat asiat – ja varsinkin avioliiton päättymistä.
mallu
23. 2. 2010 16.48
Perintö- ja lahjaveroja
Perintö- ja lahjaveroja koskevia asioita
skibi
23. 2. 2010 16.50
Perintö lakiasiat ovat
Perintö lakiasiat ovat tärkeitä.
Assu
23. 2. 2010 16.50
perintö lakiasiat
perintö lakiasiat
tiina
23. 2. 2010 17.06
Perintöasiat, avioliittoa koskevat
Perintöasiat, avioliittoa koskevat asiat – ja varsinkin avioliiton päättymistä.
Sloaneranger
23. 2. 2010 17.11
uusioperheiden lasten oikeuksista.
uusioperheiden lasten oikeuksista.
Ritu
23. 2. 2010 17.16
Perintöasiat, avioliittoa koskevat
Perintöasiat, avioliittoa koskevat asiat – ja varsinkin avioliiton päättymistä.
Mari M.
23. 2. 2010 17.27
Perintöasiat, avioliittoa koskevat
Perintöasiat, avioliittoa koskevat asiat – ja varsinkin avioliiton päättymistä.
mervi
23. 2. 2010 17.28
perintö asioita
perintö asioita
tupu
23. 2. 2010 17.40
Isän oikeudet, koska
Isän oikeudet, koska mies on usein heikoilla eron sattuessa.
Lusse
23. 2. 2010 18.05
perintöasiat ja avoliiton
perintöasiat ja avoliiton karikot
aikanainen
23. 2. 2010 18.12
Tavallisten ihmisten elämää
Tavallisten ihmisten elämää
Knopfler
23. 2. 2010 18.29
avioero ja lapset
avioero ja lapset
Johanna
23. 2. 2010 19.08
Perhe- ja perintöoikeus
Perhe- ja perintöoikeus on kaikille tärkeää tietoa (lasten huolto, tapaamisoikeus, elatus, avioliitto, rekisteröity parisuhde, testamentti, perinnönjako).
tbh
23. 2. 2010 19.39
ihmisen elämää
ihmisen elämää
intsu
23. 2. 2010 19.46
enpäs tiiä. on
enpäs tiiä. on jo yli 40 vuotta takana. (1.11-68)ei oo aatoksiin tullut, erota
rupikonna
23. 2. 2010 19.58
Kaikki kiinnostaa
Kaikki kiinnostaa
M
23. 2. 2010 20.03
Perintöasioita
Perintöasioita
Ruby
23. 2. 2010 20.04
Arkipäiväisiä asioita
Arkipäiväisiä asioita
Pariisi
23. 2. 2010 20.08
kelan tietämättömyyttä
kelan tietämättömyyttä
Richard Herneoja
23. 2. 2010 20.32
Ajankohtaisia asioita
Ajankohtaisia asioita
Pike
23. 2. 2010 20.35
Miten nainen selviytyy
Miten nainen selviytyy uuden elämän haasteista tulematta ihan köyhäksi.
porkkana
23. 2. 2010 20.41
ei ainakaan mitään
ei ainakaan mitään bisnesjuttuja, enemmän yksilötason asioita. esim. perinnönjakoa jne.
puukir
23. 2. 2010 21.21
Perinnönjakautuminen/perintökaari.
Perinnönjakautuminen/perintökaari.
vorraaja
23. 2. 2010 21.23
perinnön siirtäminen lapsenlapsille
perinnön siirtäminen lapsenlapsille suoraan
Mo
23. 2. 2010 21.24
veroilmoituksen tekoa :(
veroilmoituksen tekoa :( (niitä porsaanreikiä yms joita tavis ei osaa käyttää)
leena
23. 2. 2010 23.14
Perinnönjako
Perinnönjako
ntiQ
23. 2. 2010 23.31
Testamentti, perinnönjako
Testamentti, perinnönjako
sarituulikki
23. 2. 2010 23.37
Perintö- ja testamenttiasioita.
Perintö- ja testamenttiasioita. Avopuolisoille tärkeitä asioita huomioitavaksi.
Liina-Lotta
23. 2. 2010 23.45
Testamenttia ja avioehtoa
Testamenttia ja avioehtoa uusperheissä
Arhippa
24. 2. 2010 0.21
perintökaari uusioperheissä
perintökaari uusioperheissä
Arhippa
24. 2. 2010 0.30
Avioehto
Avioehto
Lilliputti
24. 2. 2010 0.33
Perintöasiat kiinnostavat, varsinkin
Perintöasiat kiinnostavat, varsinkin testamentin teko-ohjeet
Malaika
24. 2. 2010 0.40
Avoliitossa omaisuuden jako
Avoliitossa omaisuuden jako erotilanteessa, jos epäselvyyksiä
KristaP
24. 2. 2010 0.41
lasten oikeudet erotilanteessa
lasten oikeudet erotilanteessa
mariamaria
24. 2. 2010 0.42
Kuluttajan oikeudet
Kuluttajan oikeudet
kcp
24. 2. 2010 0.42
Lasten ja nuorten
Lasten ja nuorten oikeudet
sampsam
24. 2. 2010 0.43
kuluttajansuojaa
kuluttajansuojaa
mappe
24. 2. 2010 1.22
perusoikeuksia
perusoikeuksia
eki
24. 2. 2010 1.26
ostajan oikeuksia
ostajan oikeuksia
pate
24. 2. 2010 1.28
Oikeutta asuntoon
Oikeutta asuntoon
merenkävijä
24. 2. 2010 1.32
Perintö asiat
Perintö asiat
Amanda
24. 2. 2010 8.02
Perintöasioita, avioliittoa, avioeroa.
Perintöasioita, avioliittoa, avioeroa.
Liekki
24. 2. 2010 9.42
kuluttajaoikeuksia, avopuolison oikeuksia,
kuluttajaoikeuksia, avopuolison oikeuksia, testamenttiasioita ym.
pikku myy
24. 2. 2010 10.19
Lasten oikeudet avioeron
Lasten oikeudet avioeron ja puolison kuoleman jälkeen, jotta kaikkea ei ryöväisi lesken uusi kumppani, vaikka edellähän siitä oli selvät säännöt.
Bea
24. 2. 2010 10.22
perintöasioita
perintöasioita
tero
24. 2. 2010 10.26
avioeroasioista, lasten huoltajuuksista
avioeroasioista, lasten huoltajuuksista jne..
Kirsikka
24. 2. 2010 10.35
Yrittäjän sosiaaliturvaa.
Yrittäjän sosiaaliturvaa.
Mormor
24. 2. 2010 12.04
Perintöasiat
Perintöasiat
Kepsu
24. 2. 2010 13.19
kaikki kiinnostaa
kaikki kiinnostaa
Liinu
24. 2. 2010 13.34
perintöasioita
perintöasioita
kk
24. 2. 2010 13.58
Ehkä ne perintöasiat
Ehkä ne perintöasiat kiinnostaisi eniten
Irmeliina
24. 2. 2010 14.14
Ei pitäisi karttaa
Ei pitäisi karttaa ikävimpiäkään asioita
Skeppo
24. 2. 2010 14.15
Avieroa
Avieroa
anu
24. 2. 2010 15.45
Perintöasioita
Perintöasioita
ommi
24. 2. 2010 15.45
Perintöasioita ja avioeroa
Perintöasioita ja avioeroa
siru64
24. 2. 2010 15.45
Testamentti, ja oma
Testamentti, ja oma tahto esim. hautausjärjestelyistä
Lene
24. 2. 2010 16.44
Perintöasiat uusioperheissä
Perintöasiat uusioperheissä
Tomi
24. 2. 2010 21.46
ei tietoa
ei tietoa
HL
25. 2. 2010 11.06
Miten pitää huolen
Miten pitää huolen oikeuksistaan avioerossa ja mistä saa asiantuntevaa tukea
lintanen
25. 2. 2010 11.46
Juuri tällaiset, tavallisia
Juuri tällaiset, tavallisia ihmisiä koskevat asiat ovat tärkeitä ja näitä tulisi käsitellä kansantajuisesti.
Sami
25. 2. 2010 11.50
Juuri tällaiset, tavallisia
Juuri tällaiset, tavallisia ihmisiä koskevat asiat ovat tärkeitä ja näitä tulisi käsitellä kansantajuisesti.
Heli
25. 2. 2010 11.50
Lasten oikeudet ovat
Lasten oikeudet ovat tärkeä asia.
Sari
25. 2. 2010 12.22
Mielenterveys
Mielenterveys
kape
25. 2. 2010 16.14
avoliiton ja avioliiton
avoliiton ja avioliiton ero sosiaaliturvan kannalta
mutsikka
25. 2. 2010 17.46
Kaikki nämä kommenteissa
Kaikki nämä kommenteissa mainitut ja yleinen oikeusapu. Tavallinen ihminen ei välttämättä edes tiedä kaikkia oikeuksiaan ja virkamiehiä vastaan häviää 100-0 varsinkin jos ei prosessista ole kokemusta.
Komisario
25. 2. 2010 18.02
Nykyään kun ihmiset
Nykyään kun ihmiset laittavat valokuvia ja videoita nettiin, kirjoittavat keskustelupalstoille jne., niin olisi mukava saada tietopaketti lakipykälistä, jotka kannattaa ottaa huomioon nettiä käyttäessä.
Marikki
25. 2. 2010 18.05
Alkoholistit ja vaikutus
Alkoholistit ja vaikutus perheeseen
Szz
25. 2. 2010 19.31
Alkoholismi ja muut
Alkoholismi ja muut päihderiippuvuudet
jenni
25. 2. 2010 19.41
itse asiassa kaikki
itse asiassa kaikki laidasta laitaan kiinnostaa, elämän tietous, että miten kannattaa aina tehdä.
Megabass
25. 2. 2010 20.51
millaista on elää
millaista on elää yksin , millaista on yksineläjän arki. Miten sekin voi olla tosi hyvää.
Mistä apua asioihin mitä et koskaan ole tehnyt oli se sitten lampun kattoon laitto tai paidan silitys..
Riitta
26. 2. 2010 0.07
Lasten tapaamisriidat
Lasten tapaamisriidat
MMMMM
26. 2. 2010 20.25
?
?
rr
26. 2. 2010 20.51
Haluaisin Pia Bräysyn
Haluaisin Pia Bräysyn käsittelevän Umamin artikkeleissaan perintöjen jakoa.
Jakke-81
26. 2. 2010 22.27
Olen kuullut tositarinoita
Olen kuullut tositarinoita narsistin kanssa elämisestä tai elämisen mahdottomuudesta.
annilauri
27. 2. 2010 9.19
Edunvalvonnasta, perintöasiat,ennakkoperintä,
Edunvalvonnasta, perintöasiat,ennakkoperintä,
wiivin
27. 2. 2010 9.47
Lapsen ja isän
Lapsen ja isän välisestä suhteesta, sekä lasten oikeuksista
rryn
27. 2. 2010 11.36
Lapsiperheen asioita ja
Lapsiperheen asioita ja lasten uhma-ikiä.
Jonsetti
27. 2. 2010 13.53
avioehto, kannattaako ottaa
avioehto, kannattaako ottaa
elliida
27. 2. 2010 16.39
mielenterveys
mielenterveys
sami
27. 2. 2010 16.58
perheoikeutta kansantajuisesti, hyvä
perheoikeutta kansantajuisesti, hyvä homma
benkku
27. 2. 2010 17.37
Miten suojautua odottamattomilta
Miten suojautua odottamattomilta tilanteilta – for dummies.
kaius
27. 2. 2010 17.39
Kuluttajansuojaakin voisi käsitellä.
Kuluttajansuojaakin voisi käsitellä.
osku
27. 2. 2010 17.39
lasten oikeuksista käytännön
lasten oikeuksista käytännön tasolla.
nikolai
27. 2. 2010 17.41
kuluttajansuoja olisi hyvä
kuluttajansuoja olisi hyvä aihe
Emppu78
27. 2. 2010 17.59
Hyviä aiheita nuo.
Hyviä aiheita nuo.
Sari
27. 2. 2010 18.07
Noi on hyviä
Noi on hyviä teemoja.
Janne
27. 2. 2010 18.08
Sovitulla tavalla.
Sovitulla tavalla.
Keppi
27. 2. 2010 18.42
Samantyyppisiä ihmisläheisiä aiheita
Samantyyppisiä ihmisläheisiä aiheita kuin tämäkin.
kizzu
27. 2. 2010 19.29
Lasten oikeuksia
Lasten oikeuksia
Mopsi
27. 2. 2010 21.37
Avioehtoa ja perinnönjakoa
Avioehtoa ja perinnönjakoa
Kalervo
27. 2. 2010 21.38
Lasten asema avioerossa.
Lasten asema avioerossa. Isän oikeudet. avioehto.
aakoo
27. 2. 2010 21.55
alkoholin käyttöä avioliitossa
alkoholin käyttöä avioliitossa ja sen vaikutuksia lapsiin ja aviopuolisoon
marjaana
28. 2. 2010 6.18
Elatusmaksut ja niiden
Elatusmaksut ja niiden saamiseen yms. liittyvät ongelmat.
naomi
28. 2. 2010 11.03
Perinnönjako asioita.
Perinnönjako asioita.
Rale
28. 2. 2010 11.53
Lasten asemaa avioerossa
Lasten asemaa avioerossa
Giglio
28. 2. 2010 15.20
Tavallisten ihmisten tarinoista
Tavallisten ihmisten tarinoista
Jozzu87
28. 2. 2010 16.22
Perinnönjaon suunnittelu ja
Perinnönjaon suunnittelu ja yleensä kuinka voi välttyä ylisuurilta perintöveroilta.
Selma
28. 2. 2010 16.23
yleisiä perusjuttuja
yleisiä perusjuttuja
jaanaH
28. 2. 2010 19.07
Perintöasioita.
Perintöasioita.
Jenni
28. 2. 2010 20.55
ajankohtaisia asioita
ajankohtaisia asioita
satu
28. 2. 2010 22.07
lapsettomuus ja perintöasiat
lapsettomuus ja perintöasiat lapseton aviopari
Hellu63
1. 3. 2010 9.33
lapset, perintö eri
lapset, perintö eri elämänvaiheissa.
h3idi
1. 3. 2010 10.52
Tämä on mielenkiintoinen
Tämä on mielenkiintoinen aihe…
Tz
1. 3. 2010 14.16
Kuluttajan oikeuksia
Kuluttajan oikeuksia
Tulsku
1. 3. 2010 14.23
Lasten asemaa erossa.
Lasten asemaa erossa.
Emuda
1. 3. 2010 14.25
Adoptioon liittyvää byrokratiaa.
Adoptioon liittyvää byrokratiaa.
Sukovi
1. 3. 2010 14.26
perinnönjakoa
perinnönjakoa
Rihanne
1. 3. 2010 14.27
Asuntokaupan koukeroita. Miten
Asuntokaupan koukeroita. Miten asunnon myynti tai osto onnistuu ilman välittäjää.
Herotes
1. 3. 2010 14.29
Perinnönjakoasioita, lasten tapaamisoikeuksia,
Perinnönjakoasioita, lasten tapaamisoikeuksia, omaisuuden jakoa eroasioissa ynnämuita tavallisia asioita, joita meille pulliaisille tulee elämässä eteen.
Merja
1. 3. 2010 15.00
lasten oikeuksista
lasten oikeuksista
anni
1. 3. 2010 19.50
Laidasta laitaan
Laidasta laitaan
pajuko
1. 3. 2010 23.26
Ihan mitä vaan
Ihan mitä vaan
Emppu
2. 3. 2010 1.31
perheväkivalta
perheväkivalta
henna
2. 3. 2010 9.19
Isän oikeuksista eron
Isän oikeuksista eron sattuessa.
Supu
2. 3. 2010 10.43
Ei äkkiseltään tule
Ei äkkiseltään tule mitään mieleen ainakaan omasta elämästä
Temppu
2. 3. 2010 10.52
Ihmissuhteisiin ja asumiseen
Ihmissuhteisiin ja asumiseen liittyvät asiat.
Kirsi
2. 3. 2010 15.59
Perintöasioita
Perintöasioita
H
2. 3. 2010 18.25
Perintöasiat on kyl
Perintöasiat on kyl yks
jontey
3. 3. 2010 22.34
perintöasiat
perintöasiat
ippe
5. 3. 2010 10.14
Eroon liittyviä
Eroon liittyviä
Iines
5. 3. 2010 10.39
Eroon liittyviä
Eroon liittyviä
Iines
5. 3. 2010 10.39
ihan arkisista asioista,
ihan arkisista asioista, kuten mistä esim. hommata rahattomana asunto.
hepo132
5. 3. 2010 12.13
Perintöasioita
Perintöasioita
kari
5. 3. 2010 12.22
Perintöasiat
Perintöasiat
karoliina
5. 3. 2010 12.39
Omaishoitajien jaksaminen
Omaishoitajien jaksaminen
Tutu
5. 3. 2010 13.41
Lasten oikeuksia.
Lasten oikeuksia.
Suvi
5. 3. 2010 14.59
Perintöasiat!
Perintöasiat!
Janelle
5. 3. 2010 15.04
miten säilyttää hyvät
miten säilyttää hyvät suhteet
maalis
5. 3. 2010 15.15
Perintöasioihin.
Perintöasioihin.
Pia
5. 3. 2010 15.55
Erilaisia laki ja
Erilaisia laki ja sopimusasioita joita tulee ihmisen elämässä eteen.
Vinkka
5. 3. 2010 16.07
Kuinka laillisesti "piilottaa"
Kuinka laillisesti “piilottaa” varoja puolisolta ennen avioeroa. Kuinka siirtää varoja lapsille ilman esim. veroseuraamuksia jne. lapsille tai itselle.
Nono02
5. 3. 2010 16.55
Taloyhtiön vastuukysymyksiä.
Taloyhtiön vastuukysymyksiä.
Päkä
5. 3. 2010 18.00
"tavallista" ihmistä koskevia
“tavallista” ihmistä koskevia asioita
marjuska
5. 3. 2010 18.13
ei väliä, kaikenlaisia
ei väliä, kaikenlaisia
Nimetön
5. 3. 2010 19.50
Kaikenlaisia
Kaikenlaisia
Minnihiiri
5. 3. 2010 19.51
En osaa sanoa.
En osaa sanoa.
Lotta
5. 3. 2010 21.19
perintöasiat ja sosiaaliturva
perintöasiat ja sosiaaliturva
sirkka
5. 3. 2010 21.22
Miksi omaisuusrikoksista saa
Miksi omaisuusrikoksista saa suuremmat tuomiot kuin väkivaltarikoksista.
Maija
5. 3. 2010 23.01
elin narsistin kanssa
elin narsistin kanssa 2 vuotta. tuo mies tekielämästäni helvetin. yhteinen lapsi on joten väkisinkin yhteydenpito säilyy =( ikävä kyllä.
Voimia kaikille narsistisen ihmisenkanssa eläville.
irrottautuminen ei todellakaan ole helppoa,mutta on vaivan arvoinen.
mami vaan
5. 3. 2010 23.02
Perintö ja velka-asioita
Perintö ja velka-asioita
Piitu
6. 3. 2010 14.56
Asiaa!
Asiaa!
Pasi Kokko
6. 3. 2010 19.36
Puolison vastu toisen
Puolison vastu toisen puolison tekemästä velasta.
kaneliomena
7. 3. 2010 0.03
avioeron käsittelystä
avioeron käsittelystä
Mari
7. 3. 2010 12.27
Velka asioita
Velka asioita
tinttinen
7. 3. 2010 19.07
Riita-asioita
Riita-asioita
sepi
9. 3. 2010 17.14
Ajankohtaisia asioita
Ajankohtaisia asioita
Tiiu
10. 3. 2010 14.51
parisuhdeasioita
parisuhdeasioita
Kinuski
11. 3. 2010 14.22
Perheväkivalta
Perheväkivalta
päiskä
13. 3. 2010 14.30
Raha-asioita
Raha-asioita
Piiku58
15. 3. 2010 12.19
Lomat ja tapaamiset
Lomat ja tapaamiset
Matti55
15. 3. 2010 12.57
Pysykää yhdessä!
Pysykää yhdessä!
Blondi93
15. 3. 2010 13.19
Raha-asioita
Raha-asioita
Henu
15. 3. 2010 19.20
Uusioperheen perintöasiat.
Uusioperheen perintöasiat.
J.K
16. 3. 2010 7.34
perheväkivalta olisi hyvä
perheväkivalta olisi hyvä aihe
Henna
16. 3. 2010 8.43
Ei tule mieleen
Ei tule mieleen erityistä aihetta
eippa
16. 3. 2010 9.36
Perintöasiat,avioerot
Perintöasiat,avioerot
kaiza
16. 3. 2010 19.26
Avioerot, uusioperheen perintöasiat
Avioerot, uusioperheen perintöasiat
saru
16. 3. 2010 19.27
Velka ja perintäasiat
Velka ja perintäasiat
saku
16. 3. 2010 19.28
Velka ja perintöasiat
Velka ja perintöasiat
joanna
16. 3. 2010 19.30
Lainatakausasiat
Lainatakausasiat
paivi
16. 3. 2010 19.30
Perintöasiat , lainantakausasiat
Perintöasiat , lainantakausasiat
AH
16. 3. 2010 19.33
Perintöasiat
Perintöasiat
jore
16. 3. 2010 19.33
Velka-ja laina asiat
Velka-ja laina asiat
mariel
16. 3. 2010 19.35
Lainan takausasiat
Lainan takausasiat
sepe
16. 3. 2010 19.36
perintöasiat
perintöasiat
hilleri
16. 3. 2010 23.10
lasten huoltajuusasioita
lasten huoltajuusasioita
trx
17. 3. 2010 8.35
perinnönjako
perinnönjako
Lissu
18. 3. 2010 16.47
lasten asema
lasten asema
jee
19. 3. 2010 11.51
Eipä tule nyt
Eipä tule nyt mieleen
Eltsu
19. 3. 2010 15.00
Perheettömän testamentti
Perheettömän testamentti
Tipitii
24. 3. 2010 18.42
Tavallisia ihmisiä koskevia,arkisia
Tavallisia ihmisiä koskevia,arkisia asioita
mirva
25. 3. 2010 20.53
lahja, perinnönjako
lahja, perinnönjako
vera
28. 3. 2010 18.45
Perinnönjako
Perinnönjako
Anu
29. 3. 2010 10.23
Urheiluhulluista naisista.
Urheiluhulluista naisista.
Mie
29. 3. 2010 19.39
Nyt ei valitettavast
Nyt ei valitettavast itule mieleen.
Pauliinanana
30. 3. 2010 13.32
perintö
perintö
Minnihiiri
30. 3. 2010 21.31
rikosten vanhenemisajankohdista
rikosten vanhenemisajankohdista
lara
31. 3. 2010 4.23
Kyllähän nuo perintöasiat
Kyllähän nuo perintöasiat kaikissa muodoissaan tuntuvat kiinnostavilta.
Nämä asiat jos mitkään tuntuvat niin vaikeasti ymmärrettäviltä että niihin kaipaisin selkokielistä tietoa.
tallero
31. 3. 2010 4.54
Kyllä perintöasiat minuakin
Kyllä perintöasiat minuakin kiinnostaa sikäli kinkkisiä juttua niissä ettei tyhmempi tahdo kaikkea ymmärtää
PikkuPupunenpörröinen
31. 3. 2010 4.56
Perinnön jako
Perinnön jako
MiKi
31. 3. 2010 9.21
Lasten oikeudet
Lasten oikeudet
Viiru
31. 3. 2010 9.22
Avioerojupakkaan liittyvistä asioista
Avioerojupakkaan liittyvistä asioista
Tamias
31. 3. 2010 9.23
PERINTÖVEROASIAT
PERINTÖVEROASIAT
IILE
31. 3. 2010 9.31
Ei tule nyt
Ei tule nyt mieleen
Nikke1
31. 3. 2010 9.33
Perintäverosta
Perintäverosta
Järvis
31. 3. 2010 9.38
Perintöverosta
Perintöverosta
Juhis
31. 3. 2010 9.40
Perintöasiat ovat tärkeitä.
Perintöasiat ovat tärkeitä.
Hessutyttö
31. 3. 2010 13.09
narsismi on aina
narsismi on aina ajankohtainen
sariina
31. 3. 2010 14.28
narsismista
narsismista
evsev
31. 3. 2010 16.12
narsismista
narsismista
svsvs
31. 3. 2010 16.13
narsisteista
narsisteista
tktkt
31. 3. 2010 16.13
narsismi on mielenkiintoinen
narsismi on mielenkiintoinen aihe
mmmmm
31. 3. 2010 16.13
perintökaareen liittyvät asiat
perintökaareen liittyvät asiat
Anne
31. 3. 2010 19.27
lähestymiskielto ja lasten
lähestymiskielto ja lasten tapaamisoikeus
jepjep
31. 3. 2010 20.23
Lasten asemaa erossa.
Lasten asemaa erossa.
hanna
31. 3. 2010 21.11
Lasten elatus ja
Lasten elatus ja huoltajuuskiistat
Ruusu
31. 3. 2010 23.21
testamentti ja perintökaari,
testamentti ja perintökaari, on aika kimurantti esim. uusioperheissä eikä ehkä edes kovin ajantasainen tarpeeseen nähden
MiCe
31. 3. 2010 23.22
Työlainsäädännön peruskäsitteet, varsinkin
Työlainsäädännön peruskäsitteet, varsinkin näin irtisanomisbuumin aikaan
Cristo
31. 3. 2010 23.23
Omaisuudenjako avoerossa kun
Omaisuudenjako avoerossa kun yhteistä omaisuutta
Maukka perusmimmi
31. 3. 2010 23.24
aiheita laidasta laitaan
aiheita laidasta laitaan
Ellusca
4. 4. 2010 19.09
Työsuhdeasiat- nyt kun
Työsuhdeasiat- nyt kun tekijöitä riittää lienee liikkeellä taas firmoja jotka palkkaavat sellaisin ehdoin ettei työntekijä välttämättä saa palkkaa. Esim. Provisio-palkkaus tietyin ehdoin jne.
hh
5. 4. 2010 12.49