Umami muualla Facebook

Julkaistu 20. 9. 2009 Teksti Tiedotteet 400 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Jumppaa kasvot kauniiksi! Arvottu

Method Putkisto – Luonnollinen kasvoklinikka -kirjasta saat oivalliset ja jo monien hyväksi kokemat jumppaohjeet, kun tavoitteenasi on terveet ja kauniit kasvot. Ja ilman kirurgin veistä!

Ekologiset ja pehmeät kauneudenhoitomuodot ovat kovassa nousussa. Luonnollinen kasvoklinikka opastaa hoitamaan kauneutta harjoittamalla kasvojen lihaksistoa. Tulokset näkyvät nopeasti, ja virkistäviä harjoitteita voi tehdä huomaamattomasti pitkin päivää.

Marja Putkisto lanseerasi jo vuonna 2003 Kasvokoulun. Kolmiulotteisen piste-linja-muotosysteemin myötä menetelmä on kehittynyt huimasti viime vuosina, ja siksi on tullut aika julkaista uudistettu kasvokirja. Harjoittelu on entistä tehokkaampaa ja tulokset näkyvämpiä. Rypyt silenevät, iho kirkastuu, kasvoista tulee entistä ilmeikkäämmät, ilmaisu selkeytyy ja äänenkäyttö paranee. Tehokas metodi on kiinnostanut myös kansainvälistä lehdistöä.

Terveiden ja kauniiden kasvojen perustana on ylävartalon oikea asento, kasvojen rentoutuminen ja hyvä itsetuntemus. Kun pään asento on vapaa, koko keho on vapaa liikkumaan entistä paremmin. Harjoitteet ovatkin paitsi lihasharjoitteita myös aivojumppaa ja jopa uuden, positiivisen minäkuvan rakentamista. Olennaista on keskittyä tunnistamaan kasvojen lihaksistoa ja ymmärtää niiden toimintaa – ja lopuksi oppia käyttämään niitä oikein. Luonnollinen kasvoklinikka opettaa sinua näkemään kasvosi uusin silmin, löytämään kasvoistasi enemmän kuin osasit odottaa ja olemaan oma itsesi.

Method Putkisto – Luonnollinen kasvoklinikka

Marja Putkisto (toimittaja)

Sivuja 128

Hinta 43,00 euroa

Gummerus Kustannus Oy

www.gummerus.fi

”Vihdoinkin kirja, joka sopii kaikille naisille! Olen aloittanut kasvojumpan kirjan ohjeiden mukaisesti ja nyt odottelen innolla tuloksia. Hyvää mieltäkin kasvojumpasta saa roppakaupalla. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat pitää ulkonäöstään huolta luonnollisin keinoin.” – Mervi Melasniemi, Umami.fi

”[Kolmen viikon harjoittelun] tulokset ovat hämmästyttäviä. Näytän todellakin vuosia nuoremmalta.”

– Vicki Edgson, Women&Home 11/2008

marja_putkisto2009

Kuva Tim Brightmore

Marja Putkisto

Marja Putkisto aloitti liikuntapedagogin uransa Suomen Kansallisoopperassa ja Sibeliusakatemiassa. 1990-luvun alussa hän lähti opiskelemaan maineikkaaseen tanssiopisto Labaniin Lontooseen. Valmistuttuaan hän jatkoi opettamista, uusien menetelmien opiskelemista sekä oman treenausohjelmansa kehittämistä. Marjan opetustyö sai suurta kiitosta Englannissa, josta tuli hänen toinen kotimaansa.

Marja Putkisto johtaa Method Putkisto Instituuttia ja kouluttaa uusia ohjaajia Suomessa ja Englannissa. Hänellä on Lontoon studionsa lisäksi Helsingin Method Putkisto Pilates Studio Hakaniemessä. Marjan opetus on huippusuosittua molemmissa maissa. Method Putkisto on maailmanlaajuisen suosion saavuttanut kehon notkeutta ja lihastasapainoa parantava voimistelumenetelmä.

Arvonta

Arvomme yhden Method Putkisto – Luonnollinen kasvoklinikka -kirjan kaikkien kommentoineiden kesken. Kerro, mitä ajatuksia kirjan esittely sinussa herättää ja, innostuitko kasvojumppa-ajatuksesta.

Voittaja

Arvonnan voitti nimimerkki yx vaan. Onnittelut sinulle. Suurkiitokset kaikille muille osallistuneille!


Aiheet: , , , ,

400 kommenttia

  1. Marja Putkisto on

    Marja Putkisto on loistava esimerkki oppiensa toimivuudesta; siinäpä nainen joka näyttää naiselta jonka ”kauneus on omissa käsissään” kuten tunnuslause kirjan kannessa nasevasti sanoo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti

    20. 9. 2009 20.40

  2. En ole kyllä

    En ole kyllä ennen edes ajatellut kasvojen jumppaamista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    20. 9. 2009 20.49

  3. Varmasti tehokasta jos

    Varmasti tehokasta jos vain viitsii tehdä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -M-

    20. 9. 2009 21.58

  4. Mielenkiintoista!

    Mielenkiintoista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    20. 9. 2009 21.59

  5. Tuskinpa ihan turhaa

    Tuskinpa ihan turhaa tämäkään, mutta pitäisi tehdä säännöllisesti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mape

    20. 9. 2009 22.34

  6. Toden totta, kaikki

    Toden totta, kaikki vaikuttaa kaikkeen !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    thalia

    20. 9. 2009 22.45

  7. Kyllä uskon että

    Kyllä uskon että toimii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikkis

    20. 9. 2009 22.49

  8. Kyllä innostuin!

    Kyllä innostuin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chara

    20. 9. 2009 22.52

  9. Kaunis voi olla

    Kaunis voi olla kurttuisenakin,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kurtturuusu

    20. 9. 2009 22.54

  10. Kiinnostaa kovasti. Method

    Kiinnostaa kovasti.
    Method Putkisto on muutenkin tuttu, jo 90-luvun alussa aloitin tyttären syntymän jälkeen, enkä voisi olla ilman. Minulla on sen verran rankkoja kipuja 24/7, että tämä on yksi harvoista liikuntamuodoista, joka ei tuo lisää tuskia ja on todella tehokas. Joten kasvojumppaankin uskon varauksetta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PurpleRaspberry

    20. 9. 2009 23.04

  11. Olen kovin kiinnostunut

    Olen kovin kiinnostunut tästä putkistosta. Odotan, kun saan riittävästi sopivaa aikaa siihen ja tietenkin hyvät ohjeet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skibi

    20. 9. 2009 23.20

  12. Mielenkiintoista, innostuin.

    Mielenkiintoista, innostuin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    20. 9. 2009 23.22

  13. Saattaahan tuo toimiakin,

    Saattaahan tuo toimiakin, hankala sanoa lyhyen esittelyn perusteella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eki

    21. 9. 2009 0.01

  14. Kasvot ovat lihasta

    Kasvot ovat lihasta ja hermoja siinä kuin kropan muutkin osat – myös aivot. Jos käyttö jää vähälle, on syytä jumpata tarkoituksella.. Varmasti tuottaa tuloksia. Tosin tässä niinkuin kaikessa liikunnassa tulokset jäävät useimmiten laiskuuden alle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    21. 9. 2009 0.48

  15. Uskon kyllä, että

    Uskon kyllä, että toimii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    21. 9. 2009 2.24

  16. Erilainen menetelmä ainakin.

    Erilainen menetelmä ainakin. Pitäisi lukea tuo kirja että osaisin muodostaa mielipiteen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    21. 9. 2009 2.40

  17. Vaikuttaa uskottavalta

    Vaikuttaa uskottavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merenkävijä

    21. 9. 2009 5.03

  18. Täytyypä kokeilla

    Täytyypä kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    21. 9. 2009 5.03

  19. Hauskaa olisi ainakin

    Hauskaa olisi ainakin kokeilla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sofia

    21. 9. 2009 5.08

  20. Olen kokeillut pilatesta,

    Olen kokeillut pilatesta, enkä ymmärtänyt sen ideaa. Tämä kasvopilates on ehkä eri juttu, voisi toimia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    21. 9. 2009 6.55

  21. kaikkea on kokeiltava...varmaan

    kaikkea on kokeiltava…varmaan hieno homma

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    21. 9. 2009 7.04

  22. Todella toimii. Olen

    Todella toimii.
    Olen kokeillut joskus hänen videonsa mukaista kasvoliikuntaa ja se todella toimii. Valitettavasti en vain raaskinut ostaa sitä omaksi. Naisesta itsestäkin näkee, miten liikunta saa kasvot loistamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Erja

    21. 9. 2009 7.16

  23. Mielenkiintoista, innostuin

    Mielenkiintoista, innostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jusi

    21. 9. 2009 7.49

  24. VOISIN KOKEILLA

    VOISIN KOKEILLA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MABU

    21. 9. 2009 8.06

  25. Niin,jos ryppyjä on

    Niin,jos ryppyjä on tullut,niin tuskin niitä minkään kirjan avulla enää suoristaa.Olisi mielenkiintoisaa tietää,onko siitä apua!!!!!!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    21. 9. 2009 8.20

  26. Kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta

    Kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta kuin kirurgin veitsi, ja voi itse hoitaa itseään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anselo

    21. 9. 2009 8.23

  27. Uskon ,että toimii

    Uskon ,että toimii saattaisin kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    21. 9. 2009 8.30

  28. Mielenkiintoista

    Mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pontus

    21. 9. 2009 8.35

  29. Varmaan toimii, jos

    Varmaan toimii, jos jaksaa tehä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    21. 9. 2009 8.37

  30. kiinnostuin

    kiinnostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    snibu

    21. 9. 2009 8.48

  31. Olen aiemminkin kuullut

    Olen aiemminkin kuullut vastaavasta ja uskon sen jollakin mittakaavalla toimivan. Voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susanna

    21. 9. 2009 9.03

  32. Vaikuttaa mielenkiintoiselta,varmasti hieno

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta,varmasti hieno kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    norppa

    21. 9. 2009 9.07

  33. Hehee.. ainakin kasvojen

    Hehee.. ainakin kasvojen jumppaamisessa on pienempi vaiva kuin koko kropan jumppaamises ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    21. 9. 2009 9.09

  34. saattaisi tuo toimiakkin

    saattaisi tuo toimiakkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    21. 9. 2009 9.14

  35. Kyllä, itsekin harrastan

    Kyllä, itsekin harrastan kasvojumppausta mutta haluaisin oppia lisää vinkkejä siihen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    21. 9. 2009 9.25

  36. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava.

    Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava. Loogisesti ajateltuna varmasti tehoaa myös kasvoihin. Olisipa kiva juttu voittaa tämä kirja, niin voisi testata auttavatko ohjeet myös jo ”rupsahtaneille” kasvoille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ailuska

    21. 9. 2009 9.39

  37. Kiva olisi kokeilla,

    Kiva olisi kokeilla, mutten tiedä jaksaisiko tehdä säännööllisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    21. 9. 2009 9.43

  38. Varmaan luonnollisen hyvä

    Varmaan luonnollisen hyvä idea!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipa

    21. 9. 2009 9.48

  39. Vaikuttaa lupaavalta

    Vaikuttaa lupaavalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    21. 9. 2009 9.48

  40. Todella mielenkiintoista,olisi mukava

    Todella mielenkiintoista,olisi mukava testata josko tuosta olisi apua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    21. 9. 2009 9.55

  41. Todella mielenkiintoinen ajatus

    Todella mielenkiintoinen ajatus tuo, että jokainen voisi jumpalla vaikuttaa kasvojensa ikääntymiseen. Kun ei ole varaa kalleimpiin seerumeihin niin tämä kirja olisi todella tervetullut meillekin! Ei jäisi hyllyyn pölyyntymään. Itseä kiinnostaa suuresti jumpan vaikutus ääneen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    21. 9. 2009 10.22

  42. Hmm, näinköhän tätä

    Hmm, näinköhän tätä enää jumppaamalla tästä paremmaksi saisi….epäilen, mutta ainahan voin toki olla väärässäkin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    21. 9. 2009 10.39

  43. Vaikuttaa aivan ihanalta!

    Vaikuttaa aivan ihanalta! Olen käyttänyt sellaista ”kasvorolleria”, mutta tuo kirja olisi monipuolinen ja hyvä. Itse olen todennut kasvohieronnan yms. tehokkaammaksi kuin voiteet. Tästä kasvojumpasta en ennen ollut kuullutkaan, todella mielenkiintoista :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juup

    21. 9. 2009 10.40

  44. Kasvojumppa on ihan

    Kasvojumppa on ihan hyvä jo leukanivelen liikkuvuuden ylläpitämiseksikin, eivät lihakset pääse kiristymään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    21. 9. 2009 10.53

  45. jumppaan/venyttelen jo nyt

    jumppaan/venyttelen jo nyt kasvojani mutta kirja antaisi varmaan tehokkaampia ohjeita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    21. 9. 2009 11.01

  46. Olisi meikäläiselle tosi

    Olisi meikäläiselle tosi tarpeellinen kirja. Jospa sillä saisi kasvot kauniimmiksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matilda

    21. 9. 2009 11.01

  47. Aivan loistavaa! Olen

    Aivan loistavaa! Olen jo pohtinut mihin kasvoleikkaukseen pitäisi mennä kun naama sen kuin roikkuu enemmän ja enemmän 40v ylitettyä… Aion ehdottomasti kokeilla jos tässä olisi ratkaisu ongelmaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    himmeli5

    21. 9. 2009 11.10

  48. Kiinnostavalta kuulostaa.

    Kiinnostavalta kuulostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiivi

    21. 9. 2009 11.11

  49. jos tämän naamavärkin

    jos tämän naamavärkin saa jumppaamalla kauniiksi niin tahtoo kirjan <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    21. 9. 2009 11.31

  50. Eiko hymyily riita_

    Eiko hymyily riita_ Kummallista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    21. 9. 2009 11.32

  51. purkan syönti ja

    purkan syönti ja ajoittainen irvistely käy kasvojumpasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    21. 9. 2009 11.57

  52. kiinnostava juttu. Itse

    kiinnostava juttu. Itse aina muistaessani teen muutamaa kasvolihasharjoitusta, jotka bongasin jostakin lehdestä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    21. 9. 2009 11.58

  53. kuulostaa jännältä

    kuulostaa jännältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    21. 9. 2009 12.00

  54. Kuulostaa järkevältä, onhan

    Kuulostaa järkevältä, onhan kasvoissakin lihaksia ja miksi niitä ei voisi treenata kuin muitakin lihaksia?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    21. 9. 2009 12.00

  55. Kasvojumppa kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Kasvojumppa kuulostaa mielenkiintoiselta. Voisin itsekin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    21. 9. 2009 12.11

  56. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    21. 9. 2009 12.16

  57. vaikka tykkään jumpata,

    vaikka tykkään jumpata, niin en ole koskaan tajunnut että kasvojakin pitäisi jumpata!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    21. 9. 2009 13.29

  58. Tähän juttuun uskon

    Tähän juttuun uskon kyllä; kun vain muistaisi harjoitella ettei lopahda alkuinnostukseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sysieläin

    21. 9. 2009 13.31

  59. Haluan välittömästi aloittaa

    Haluan välittömästi aloittaa kasvojumpan!! Kuinka olenkaan tullut toimeen ilman sitä tähän asti! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilma

    21. 9. 2009 13.49

  60. Varmasti toimiva juttu

    Varmasti toimiva juttu jos vaan muistaa säännöllisesti jumpata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    21. 9. 2009 13.55

  61. Voishan tuota vaikka

    Voishan tuota vaikka kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    21. 9. 2009 13.55

  62. Mikä jottei, mutta

    Mikä jottei, mutta vähän myöhemmin elämässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    21. 9. 2009 14.11

  63. olen joskus aikaisemmin

    olen joskus aikaisemmin kasvojumpannut, mutten mitenkään säännöllisesti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    21. 9. 2009 14.25

  64. Minun oli pakko

    Minun oli pakko rueta jumppaamaan myös kasvojani, kun huomasin, että leukani menivät aina jäykiksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    21. 9. 2009 14.27

  65. jaa jaa voisihan

    jaa jaa voisihan sitä kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    21. 9. 2009 14.55

  66. Varmaankin ihan asiaa,harvoin

    Varmaankin ihan asiaa,harvoin tulee ajatelleeksi,että tuollakin saralla voisi itsekkin tehdä asialle(rupsahtamiselle) jotakin -ihan kotikonsetein ja pehmeästi,luonnonmukaisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    21. 9. 2009 15.00

  67. Tuossa voisi todella

    Tuossa voisi todella olla ideaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    21. 9. 2009 15.02

  68. tehokasta

    tehokasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    21. 9. 2009 15.26

  69. Nämä ovat minulle

    Nämä ovat minulle aivan ”uusia tuulia”, mutta herätti mielenkiintoni ja koeilunhaluni!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    21. 9. 2009 15.32

  70. Voishan sitä kokeilla...

    Voishan sitä kokeilla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nameless

    21. 9. 2009 15.57

  71. Mielenkiintoinen kirja! Tämän

    Mielenkiintoinen kirja! Tämän haluaisin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimosa

    21. 9. 2009 16.04

  72. Omistan Method Putkisto

    Omistan Method Putkisto videon ja olen ajatellut hankkia kasvokoulu dvd:n että todellakin kiinnostaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oloneuvos

    21. 9. 2009 16.26

  73. Vaimoa voisi kiinnostaa.

    Vaimoa voisi kiinnostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seppo Taalasmaa

    21. 9. 2009 16.26

  74. Äitiä voisi kiinnostaa!

    Äitiä voisi kiinnostaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Narri

    21. 9. 2009 16.27

  75. Ehdottomasti kasvojumppa kannattaa

    Ehdottomasti kasvojumppa kannattaa ,että iho aktivoituu soluja ja iho tehostuu ihon nuorekkuutta. Käytän joskus kasvojumppaa, mutta kaipaan ohjeitakin tätä kirjaa olisi käyttööni. Käytän purentajumppaa joskus päivittäin leuka-ja kaulalihakset voimistuvat,että purentakin muuttuu paremmin,niin hammaslääkärit suosittelevat myös. Kasvojumppa on huomattavasti tehokkaampi kuin ryppyvoiteita.
    Hyvä kirja varmasti apua ja tahdon voittaa kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tyyne

    21. 9. 2009 16.28

  76. Kasvojumppa kuulostaa hyvältä.

    Kasvojumppa kuulostaa hyvältä. Välillä niitä ohjeita on lehdissä ja tulee kokeiltua hetkisen…kunnes into lopahtaa… Mutta toimii!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    21. 9. 2009 16.43

  77. Saatana mitä propagandaa.

    Saatana mitä propagandaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kippo

    21. 9. 2009 16.58

  78. En kyllä tiedä

    En kyllä tiedä toimiiko kasvojumppa, mutta kasvohieronta kyllä on hyvän tuntoista. heh heh
    taitaa olla enemmänkin naisten juttu tämä kasvojumppa. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    21. 9. 2009 17.14

  79. Todellakin innostuin! Jos

    Todellakin innostuin! Jos voin säilyttää itseni pelkällä kasvojumpalla nuorekkaan näköisenä pidempään, ilman kalliita kasvovoiteita, niin mikäs sen parempaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Petruska

    21. 9. 2009 17.36

  80. Kasvojumppa kuulostaa kokeilunarvoiselta.

    Kasvojumppa kuulostaa kokeilunarvoiselta. Siinähän se varmaan menisi vaikka televisiota tuijottaessa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lila

    21. 9. 2009 17.37

  81. Kirjan ohjeita seuraamalla

    Kirjan ohjeita seuraamalla voisin kyllä innostua tästä ihan tosissaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lentsu

    21. 9. 2009 17.39

  82. Esitelyteksti kuulosti lupaavalta.

    Esitelyteksti kuulosti lupaavalta. Tähän, kuten moneen muuhunkin hyödylliseen, tarvitsee ainoastaan sen niskaotteen ja täydellisen paneutumisen asiaan. Näin äkkiseltään voisin hyvinkin kuvitella jääväni tuohon jopa koukkuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pertsa

    21. 9. 2009 17.41

  83. aina kuulee uutta

    aina kuulee uutta ja ihmeellistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    21. 9. 2009 17.47

  84. olis tosi tarpeeseen

    olis tosi tarpeeseen jos niin helpolla saa hyviä tuloksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vilikas

    21. 9. 2009 17.50

  85. Mahtaakohan olla tehokasta.

    Mahtaakohan olla tehokasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    21. 9. 2009 18.04

  86. Olen usein miettinyt

    Olen usein miettinyt että kyllä se häätyis noita kasvolihaksiaki jumpata. Mutta sitä on nii laiska ja toisaalta ehkei osaakaan oikealla tavalla jumpata kasvon lihaksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laiskako

    21. 9. 2009 18.07

  87. innostuin kyllä, mutta

    innostuin kyllä, mutta kasvojumppa on jo vanha keksintö

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    21. 9. 2009 18.56

  88. Olen sitä sillloin

    Olen sitä sillloin tällöin harrastanutkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    21. 9. 2009 19.32

  89. mielenkiintoista :)

    mielenkiintoista :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    21. 9. 2009 19.44

  90. innostuin kasvojumppa ajatuksesta.

    innostuin kasvojumppa ajatuksesta. haluan kokeilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    21. 9. 2009 19.55

  91. Innostuin ideasta, ja

    Innostuin ideasta, ja luultavasti aion kirjan oppeja kokeillain, kun kasvot alkavat enemmän roikkua. Plastiikkakirurgiaa kivuttomampi vaihtoehto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    21. 9. 2009 20.19

  92. ei kiinnosta

    ei kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    21. 9. 2009 20.21

  93. Olen kasvojumpannut jo

    Olen kasvojumpannut jo pitkään, ja voin kertoa että se kannattaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Dora

    21. 9. 2009 20.43

  94. Pitää varmaan kokeilla,

    Pitää varmaan kokeilla, jos vaikka hyvinkin toimisi =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    21. 9. 2009 20.58

  95. Oppeja voi yrittää

    Oppeja voi yrittää kokeilla.. jumppa on hyvä myös kasvoille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    21. 9. 2009 21.27

  96. innostuin kovasti kuultuani

    innostuin kovasti kuultuani asiasta,olisin kiinnostunut kokeilemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    santra

    21. 9. 2009 21.36

  97. Kuulostaapa lupaavalta! Näin

    Kuulostaapa lupaavalta! Näin kolmen lapsen äitinä kun aikaa ei jumpissa käynteihin tai kotona jumppailuun ole aikaa, olisi tämä varmasti mun lajini pysyä edes yläpäästä kunnossa :) voisinhan lasten kanssa leikkiessä venytellä naamaani. Näin yhdistyisi hyöty ja huvit. Ja tuloksena kaunis äiti ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipsuli

    21. 9. 2009 22.26

  98. En ole koskaan

    En ole koskaan ajatellut että kasvoja voisi jumpata,voisinkin olla kiinnostunut kasvojumpasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    21. 9. 2009 22.30

  99. Miksei kasvojakin jumpattaisi,

    Miksei kasvojakin jumpattaisi, kun muuta kehoakin käydään huoltamassa kuntosalilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    21. 9. 2009 22.30

  100. pikkaisen epäilen ettei

    pikkaisen epäilen ettei kärsivällisyyteni riitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    21. 9. 2009 22.34

  101. ehkä toimii, ehkä

    ehkä toimii, ehkä ei..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    21. 9. 2009 22.35

  102. jep

    jep

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    21. 9. 2009 22.36

  103. olen jo kokeillutkin

    olen jo kokeillutkin kasvojumppia, ja kyllä ovat hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    21. 9. 2009 23.24

  104. Varmasti hyvä kirja

    Varmasti hyvä kirja ikääntyneelle naiselle.
    kiinnostaa kovasti.nimimerkki melkein kuusikymppinen rouva.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tyylikäs nainen

    22. 9. 2009 0.01

  105. Voisihan tuota kokeilla!

    Voisihan tuota kokeilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    22. 9. 2009 0.57

  106. Olen yrittänyt jumpata,

    Olen yrittänyt jumpata, mutta en osaa oikeita tapoja. Kirja auttaisi siihen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    22. 9. 2009 1.37

  107. Kirja voisi olla

    Kirja voisi olla hyvä lahja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    22. 9. 2009 1.38

  108. Kuulostaa mielenkiintoiselta

    Kuulostaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    22. 9. 2009 1.38

  109. Mielentiintoista. Olen aina

    Mielentiintoista. Olen aina pitänyt kroppan venyttelyä tarpeellisena, mutta en ole ajatellut kasvoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joojoo

    22. 9. 2009 6.08

  110. Juuri tällaisia ohjeita

    Juuri tällaisia ohjeita tarvitsenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taikkeri

    22. 9. 2009 10.47

  111. kiinnostaa

    kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamselli

    22. 9. 2009 11.10

  112. pitää kokeilla

    pitää kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    22. 9. 2009 12.57

  113. olisi kokeiltava ennen

    olisi kokeiltava ennen kuin on liian myöhäistä! Leuan läpsyttely alapuolelta ei taida yksistään riittää, hymyilläkään ei aina jaksa. Kirjasta saisi oivallisia vinkkejä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sehirvi

    22. 9. 2009 13.05

  114. Järkijuttu, hymykin kaunistaa

    Järkijuttu, hymykin kaunistaa jo paljon ja tämä jumppa lisää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Facebook

    22. 9. 2009 13.47

  115. Innostava juttu. Itsekin

    Innostava juttu.
    Itsekin kasvojumppaa vaihtelevasti harrastaen , yleensä iltaisin kun rauhoittuu sänkyyn on hyvä hetki kasvojumpalla.
    Pitkillä matkoilla henkilöautossa kasvojumppa sujuu myös mukavasti , voihan siinä vastaantulijat hieman ihmetellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    22. 9. 2009 16.08

  116. Kiinnostavaa, onhan rouva

    Kiinnostavaa, onhan rouva itse oiva esimerkki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    22. 9. 2009 16.22

  117. innostuin kovasti, varsinainen

    innostuin kovasti, varsinainen haaste on pitää tapaa yllä niin kauan että se ehtii muodostua toiseksi luonnoksi rutiinin kautta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    22. 9. 2009 16.23

  118. Onhan tuo ihan

    Onhan tuo ihan järkeenkäypää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nokkonen

    22. 9. 2009 16.56

  119. Kasvojumpasta olen kuullut

    Kasvojumpasta olen kuullut jo aikoja sitten ja joskus kokeillutkin… Mutta tuppaa nuo kaikki ”ylimääräiset” jäämään, kun pitäisi tehdä sitä ja tätä ja sitten väsyttää ja ja ja…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    22. 9. 2009 18.06

  120. Kiinnostaa

    Kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari.M

    22. 9. 2009 19.46

  121. Kyllä kiinnostaa

    Kyllä kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    22. 9. 2009 19.47

  122. Kyllä innostuin, kiinnostaa

    Kyllä innostuin, kiinnostaa kovastikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kissatyttö

    22. 9. 2009 21.14

  123. pitkään olen miettinyt

    pitkään olen miettinyt pitäisikö tutustua metodiin lähemmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aamu

    22. 9. 2009 21.33

  124. Tämä vaikuttaa oivalta

    Tämä vaikuttaa oivalta luomu-kasvojenkohotukselta, eikä toteuttaminen ole ainakaan hinnasta kiinni, viitseliäisyydestä ennemminkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jokiska

    22. 9. 2009 22.22

  125. Kiinnostaa kovasti. Kuulin

    Kiinnostaa kovasti. Kuulin hiljattain Putkiston haastattelun radiossa ja tämä juttu vahvisti siitä saamaani käsitystä. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    23. 9. 2009 6.44

  126. kyllä vaan

    kyllä vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    23. 9. 2009 6.47

  127. Jep.

    Jep.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    23. 9. 2009 7.34

  128. En ole koskaan

    En ole koskaan aiemmin edes kuullut kasvojumpasta, mutta tämä juttu sai kyl kiinnostuksen heräämään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    23. 9. 2009 7.40

  129. kokeillaan

    kokeillaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iizd

    23. 9. 2009 7.41

  130. kyllä

    kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummo

    23. 9. 2009 7.41

  131. kiinnostaa kyllä

    kiinnostaa kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ukki

    23. 9. 2009 7.42

  132. Tehokasta

    Tehokasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    23. 9. 2009 8.10

  133. ei tule vielä

    ei tule vielä tarpeeseen… mutta mielenkiintoinen kirja kyllä noin muuten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemuli

    23. 9. 2009 8.36

  134. Harrastan kasvojumppaa välillä

    Harrastan kasvojumppaa välillä itsekin, toimii!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    drella

    23. 9. 2009 8.47

  135. Mielenkiintoista

    Mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    23. 9. 2009 9.09

  136. Hyvä idea, mutta

    Hyvä idea, mutta ei tule itse ”jumpattua” kasvolihaksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    23. 9. 2009 9.15

  137. kyllä joskus tulee

    kyllä joskus tulee kasvojakin jumpattua, varsikin kun muutenkin tuon pään alueen jumppaa on täytynyt tehostaa fysioterapeutin avulla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heikki

    23. 9. 2009 9.18

  138. Varmaan auttaa vähän,mutta

    Varmaan auttaa vähän,mutta muutkin asiat vaikuttavat esim ravinto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    n

    23. 9. 2009 9.19

  139. Kasvojumppa voisi kuulua

    Kasvojumppa voisi kuulua päivärutiineihini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hman

    23. 9. 2009 9.21

  140. ei ole kuulunut

    ei ole kuulunut harrastuksiini, mutta kun tässä alkaa ikää karttua, niin olisi varmasti hyödyllistä puuhaa.,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    23. 9. 2009 9.28

  141. Kyllä kasvojuppa toimii.

    Kyllä kasvojuppa toimii. Toimiihan jumppa muuallekkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heliantus64

    23. 9. 2009 9.30

  142. Kiinnostavaa...

    Kiinnostavaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krista

    23. 9. 2009 9.40

  143. Ehkä toimii tai

    Ehkä toimii tai sitten ei, mutta voisi kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    23. 9. 2009 9.51

  144. kuullosti kokeilemisen arvoiselta,sittenhän

    kuullosti kokeilemisen arvoiselta,sittenhän se näkisi toimiiko vai ei

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    23. 9. 2009 10.07

  145. voisi kokeilla,tiedä toimiiko

    voisi kokeilla,tiedä toimiiko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    23. 9. 2009 10.12

  146. Mielenkiintoista, mutta olen

    Mielenkiintoista, mutta olen laiska.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    23. 9. 2009 10.37

  147. Ystäväni alkoi harrastaa

    Ystäväni alkoi harrastaa method putkistoa ja olen saanut seurata tuloksia vierestä noin vuoden ja olen ällikällä lyöty! Haluaisin itsekin, kun vaan aikaa olisi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiin44

    23. 9. 2009 10.53

  148. kai sitä voisi

    kai sitä voisi tehdä kaikkea kun vaan viitsisi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anselmi71

    23. 9. 2009 11.14

  149. Kuulotaa mielenkiintoiselta

    Kuulotaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    23. 9. 2009 11.24

  150. Järkevältä kirjoittajalta hieman

    Järkevältä kirjoittajalta hieman arveluttavan kuuloinen systeemi, mutta valmis kokeilemaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PT225

    23. 9. 2009 11.36

  151. Samalla tavalla kasvojen

    Samalla tavalla kasvojen lihaksia voi jumpata kuin muitakin, pitäisi vaan ryhtyä….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rulla

    23. 9. 2009 11.39

  152. Kyllähän toi ihan

    Kyllähän toi ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa, vois kokeillakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    23. 9. 2009 11.59

  153. saiskohan tällä kasvoista

    saiskohan tällä kasvoista turvotusta pois…?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ankka

    23. 9. 2009 12.08

  154. Lupaavalta ja innostavalta.

    Lupaavalta ja innostavalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanna

    23. 9. 2009 12.09

  155. testauksen arvoinen juttu,

    testauksen arvoinen juttu, jospa siihen sitten uskoisi kokeilun jälkeen :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    23. 9. 2009 12.16

  156. Olisi mielenkiintoista testata

    Olisi mielenkiintoista testata itse, ja vaikutusalueet ovat muaallakin kuin ulkonäössä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    olkihattu

    23. 9. 2009 12.22

  157. Toimii, olen itse

    Toimii, olen itse todennut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    23. 9. 2009 12.34

  158. mielenkiintoista

    mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    master82

    23. 9. 2009 12.57

  159. Mielenkiintoista

    Mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonttu

    23. 9. 2009 13.10

  160. Kyllä innostaa, ikä

    Kyllä innostaa, ikä lisääntyy ja ihossa alkaa väkisinkin näkymään eletyt vuodet. Kasvojumppa on mahtava mahdollisuus säilyttää nuorekkaat kasvot pidempään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    23. 9. 2009 13.20

  161. Kyllää innostuin oikein

    Kyllää innostuin oikein paljon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    23. 9. 2009 13.36

  162. Eipä ole ikinä

    Eipä ole ikinä tullut ajateltua, että niin moni asia vaikuttaisi kasvojen olemukseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    23. 9. 2009 13.46

  163. Jaa, se saa

    Jaa, se saa tietää joka elää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Andrea

    23. 9. 2009 13.46

  164. Vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shaane

    23. 9. 2009 13.52

  165. Hyvältä kuulostaa!

    Hyvältä kuulostaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    23. 9. 2009 13.59

  166. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.

    Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    23. 9. 2009 14.08

  167. Oliskivakokeilla!

    Oliskivakokeilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    23. 9. 2009 14.14

  168. jaa, enpä ole

    jaa, enpä ole ennen ajatellut että kasvoja pitäsii jumpata..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hemppa

    23. 9. 2009 14.15

  169. Enpä ole juuri

    Enpä ole juuri kasvojen jumppaamista ajatellut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    23. 9. 2009 14.37

  170. Herätti todellisen kiinnostuksen.

    Herätti todellisen kiinnostuksen. Toki olen aiemminkin tiennyt, että kasvojumppa on hyvästä, mutta nyt innostuin todella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    23. 9. 2009 14.42

  171. Hienoa, että kasvoja

    Hienoa, että kasvoja

    voi muokata muutoinkin kuin kirurgin veitsen avulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    23. 9. 2009 14.43

  172. kasvojumppaa voisi hyvinkin

    kasvojumppaa voisi hyvinkin alkaa harrastamaan vaikkei ikää vielä paljon olekaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonttu

    23. 9. 2009 14.45

  173. Vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    23. 9. 2009 14.52

  174. Luin kasvojumpasta jostain

    Luin kasvojumpasta jostain lehdestä artikkelin ja kiinnostuin samantien. Siinä oli myös pieniä vinkkejä voimisteluun ja ne tuli kokeiltua samantien.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    23. 9. 2009 15.31

  175. Mielenkiinoinen kirja,itselläni on

    Mielenkiinoinen kirja,itselläni on purentavika .Ohjeista voisi olla hyötyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelly

    23. 9. 2009 15.48

  176. Innostuin kasvojumpasta

    Innostuin kasvojumpasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    23. 9. 2009 15.48

  177. Olen kokeillut kasvojumppaa,

    Olen kokeillut kasvojumppaa, mutta se jää aina… kuten tavallinenkin jumppa ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    23. 9. 2009 15.54

  178. Kasvojumpasta olen kuullut,

    Kasvojumpasta olen kuullut, mutta en itse kokeillut, täytyy tutustua tarkemmin aiheeseen:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    23. 9. 2009 15.55

  179. No varmaan toimii

    No varmaan toimii ja olis kiva kokeilla itsekkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pets

    23. 9. 2009 16.39

  180. Tätä testaisin mielelläni

    Tätä testaisin mielelläni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minni

    23. 9. 2009 17.18

  181. Ei kiinnosta minua,

    Ei kiinnosta minua, mutta kirjapalkinnoin voin ottaa =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    23. 9. 2009 17.22

  182. Kiinnostaa ja ajankohtaista

    Kiinnostaa ja ajankohtaista varmaan muutaman vuoden päästä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    23. 9. 2009 17.23

  183. voisin innostua

    voisin innostua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnu

    23. 9. 2009 17.37

  184. no kaikkea voi

    no kaikkea voi kokeilla, paitsi …

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tk

    23. 9. 2009 17.43

  185. olis kiva kokeilla,

    olis kiva kokeilla, jos sais vuosia pois:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    remi

    23. 9. 2009 18.14

  186. En olekkaan ennen

    En olekkaan ennen kyllä ajatellut kasvojumppaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    23. 9. 2009 18.35

  187. AINAKIN INVESTOINTI ON

    AINAKIN INVESTOINTI ON PIENEMPI KUIN VAIKKA
    KIRURGIN OPERAATIO. IHAN HYVÄ KOKEILTAVAKSI.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CATCAT

    23. 9. 2009 18.42

  188. OK

    OK

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    23. 9. 2009 18.44

  189. Kasvojumppa on tehokasta

    Kasvojumppa on tehokasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tirlittan-67

    23. 9. 2009 18.52

  190. Itse asiassa kiinnostuin

    Itse asiassa kiinnostuin kasvojumpasta,olisi kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    23. 9. 2009 18.53

  191. kasvojen lihasten hoidosta

    kasvojen lihasten hoidosta puhutaan ja kirjoitetaan tosi vähän, kirja on varmasti tervetullut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annem

    23. 9. 2009 19.10

  192. mielenkiintoista

    mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kepu

    23. 9. 2009 19.23

  193. Kappas vaan, pistipä

    Kappas vaan, pistipä miettimään, että kasvotreeni kannattais

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarppa

    23. 9. 2009 19.50

  194. Kivaa olisi jumpata

    Kivaa olisi jumpata kasvoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaa

    23. 9. 2009 19.52

  195. Kasvojumppa tekee naamalle

    Kasvojumppa tekee naamalle hyvää.Kirja on varmaan hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kity

    23. 9. 2009 19.59

  196. en ollut ajatellut

    en ollut ajatellut asiaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    23. 9. 2009 20.21

  197. en uskalla jumpata,koska

    en uskalla jumpata,koska pelkään, että väännän naamani vaan hirveämmäksi:)Ohjeita olen kyllä nähnyt lehdissä jo useamman vuoden ajan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tktkt

    23. 9. 2009 20.23

  198. kiinnostavaa

    kiinnostavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    23. 9. 2009 20.23

  199. voisi olla hauskaa

    voisi olla hauskaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    23. 9. 2009 20.24

  200. Ehkei kasvojumppa enää

    Ehkei kasvojumppa enää tämän ikäisstä varsinaisesti kaunista, mutta aivan varmasti se virkistää ja piristää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjase

    23. 9. 2009 20.51

  201. Kasvojumppa vois olla

    Kasvojumppa vois olla tosi kivaa ja rentouttavaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    23. 9. 2009 21.02

  202. En ole kyllä

    En ole kyllä

    ennen edes ajatellut kasvojen jumppaamista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    23. 9. 2009 21.28

  203. mielenkiintoista,ois kiva kokeilla

    mielenkiintoista,ois kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tasse

    23. 9. 2009 21.35

  204. olisi hienoa kokeilla

    olisi hienoa kokeilla ja vielä hienompaa jos se todella toimii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ks

    23. 9. 2009 21.54

  205. Tuohan olisi tarpeellista

    Tuohan olisi tarpeellista minullekkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teuvo

    23. 9. 2009 23.23

  206. Kunpa viitsisi kokeilla.

    Kunpa viitsisi kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    24. 9. 2009 0.16

  207. Hieno juttu: samalla

    Hieno juttu: samalla menetelmällä kauniimmat kasvot, helpotusta äänenkäyttöön ja, toivottavasti, myös huonoon ryhtiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    24. 9. 2009 0.23

  208. Olen tutustunut kirjaan

    Olen tutustunut kirjaan aiemmin ja se on kinnostava.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    24. 9. 2009 1.18

  209. ok

    ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sjk

    24. 9. 2009 1.30

  210. alkuajatus oli evvk,

    alkuajatus oli evvk, mutta ehkä tämä voi olla sittenkin ihan käypää jumppaa, köyhän naisen kasvojenkohotus..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    24. 9. 2009 4.37

  211. Olisi parempi ottaa

    Olisi parempi ottaa itseään niskasti kiinni juu! Nahka löystyy ja veltostuu, kasvoissakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rapunainen

    24. 9. 2009 6.33

  212. Hyviä, on tullut

    Hyviä, on tullut jumpattua silloin tällöin myös kasvolihaksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    24. 9. 2009 9.03

  213. uskon että toimii

    uskon että toimii samalla lailla kun muukin jumppaaminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanna

    24. 9. 2009 9.45

  214. en innostunut

    en innostunut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    utf

    24. 9. 2009 10.20

  215. kasvojumppa auttaa, mutta

    kasvojumppa auttaa, mutta pitäisi tehdä säännöllisesti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppana

    24. 9. 2009 10.28

  216. Ei ehkä minun

    Ei ehkä minun juttuni… pitäisi tutustua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    24. 9. 2009 11.06

  217. Juu, oikein kiva,

    Juu, oikein kiva, täytyypäs koittaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    24. 9. 2009 11.58

  218. Olen jo aiemmin

    Olen jo aiemmin kokeillut jotain silmäjumppaa ja mielestäni vaikutuksen huomasi heti. Todellakin kiinnostaa tutustua aiheeseen laajemmalti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    24. 9. 2009 12.09

  219. Toki herätti kiinnostuksen,

    Toki herätti kiinnostuksen, ehkä sillä saisi ihon velttoutta vähentymään ja hyvän punan poskille :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kifumirri

    24. 9. 2009 13.19

  220. Kiinnostaa kyllä, kuulostaa

    Kiinnostaa kyllä, kuulostaa ihan järkevältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    24. 9. 2009 13.33

  221. Kuulostaa kyllä ihan

    Kuulostaa kyllä ihan mielenkiintoiselta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apriqoosi

    24. 9. 2009 13.56

  222. No ei hirveästi

    No ei hirveästi kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    24. 9. 2009 13.57

  223. Jee!

    Jee!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pässi

    24. 9. 2009 13.58

  224. hmm

    hmm

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bh

    24. 9. 2009 14.34

  225. höpöä

    höpöä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    y

    24. 9. 2009 14.39

  226. Kyllä herätti mielenkiinnon,

    Kyllä herätti mielenkiinnon, olisi mukava voittaa tuo kirja ja kun vielä jaksaisi säännöllisesti liikkeitä tehdä niin hyvä olis, sithän sen tuloksen näkis. Tosin en jaksa uskoa, että sitä nyt vuosia nuoremmalta näyttäis.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    24. 9. 2009 15.31

  227. Kasvo-jumppa ajatuksena innosti

    Kasvo-jumppa ajatuksena innosti ja olisi taatusti kokeilemisen arvosta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miukkis

    24. 9. 2009 16.27

  228. 4-kymppistä alkaa kiinostamaan

    4-kymppistä alkaa kiinostamaan kaikki mikä koskee kunnossa ja kauniina pysymistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nenne

    24. 9. 2009 16.40

  229. innostuin kyllä. Usein

    innostuin kyllä. Usein unohtuu että kasvoissakin on paljon lihaksia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    24. 9. 2009 16.55

  230. Kyllä uskon kasvojumppaan.

    Kyllä uskon kasvojumppaan. Joskus kun oikein kasvot tuntuvat kireiltä, sitä venyttelee naamaansa ja johan alkaa asiat ihan uudella tavalla innostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    24. 9. 2009 17.02

  231. Ihan kivoja mielipteitä

    Ihan kivoja mielipteitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Advancedisto

    24. 9. 2009 17.33

  232. uskon kasvojumppaan, harjoitan

    uskon kasvojumppaan,
    harjoitan sitä itsekin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yx vaan

    24. 9. 2009 18.29

  233. Mielenkiintoista!

    Mielenkiintoista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    24. 9. 2009 18.31

  234. Naurettava kirja

    Naurettava kirja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    24. 9. 2009 18.53

  235. Aina tuo kirurgin

    Aina tuo kirurgin veitsen voittaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Unak

    24. 9. 2009 19.57

  236. vaikuttaa mielenkiintoselta

    vaikuttaa mielenkiintoselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    24. 9. 2009 20.09

  237. Kiinnostava kirja! Lihaksihan

    Kiinnostava kirja!
    Lihaksihan on kasvoissakin, ja jumpalla lihakset kiinteytyy, miksei sitten kasvojenkin lihakset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wally

    24. 9. 2009 20.10

  238. Mutsi yritti saada

    Mutsi yritti saada kiinnostumaan aiheesta aikanaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    24. 9. 2009 20.12

  239. Varmasti toimii.

    Varmasti toimii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    24. 9. 2009 20.46

  240. oiskohan tehoa, pitäis

    oiskohan tehoa, pitäis kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    24. 9. 2009 21.01

  241. Ei ole ikinä

    Ei ole ikinä kaynyt mieleessäkään että kasvojakin pitäisi/voisi jumpata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    24. 9. 2009 21.56

  242. Kiinnostus heräsi,voisin hyvinkin

    Kiinnostus heräsi,voisin hyvinkin ottaa kasvojumpan tavakseni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    24. 9. 2009 22.15

  243. Mielenkiintoista,voisi kokeilla

    Mielenkiintoista,voisi kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    24. 9. 2009 23.42

  244. Ajatus on mielenkiintoinen,

    Ajatus on mielenkiintoinen, joskin nämä aina epäilyttää tehoavatko oikeasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Puolikas

    24. 9. 2009 23.54

  245. kaikkea sitä keksitäänkään.jänskihän

    kaikkea sitä keksitäänkään.jänskihän sitä olisi kokeilla mutta eiköhän jokainen osaisi ihan ilman kirjojakin.on keksinyt hyvän tavan rikastua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippoliina

    25. 9. 2009 7.26

  246. Olisi kiinnostavaa kokeilla.

    Olisi kiinnostavaa kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    25. 9. 2009 10.06

  247. Naamajumppaa olisi mukava

    Naamajumppaa olisi mukava koettaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karkki

    25. 9. 2009 10.35

  248. hyvältä kuulostaa

    hyvältä kuulostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    25. 9. 2009 14.19

  249. Saattaahan tuo toimiakin

    Saattaahan tuo toimiakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    25. 9. 2009 15.26

  250. kuullosti ihan mielenkiintoiselta

    kuullosti ihan mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sxx

    25. 9. 2009 17.09

  251. Kuullostaa todella mielenkiintoiselta.

    Kuullostaa todella mielenkiintoiselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ems

    25. 9. 2009 17.22

  252. Erittäin mielenkiintoista, kiva

    Erittäin mielenkiintoista, kiva kun taviskin voi tehdä jotain tehokasta kasvojen eteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    25. 9. 2009 18.47

  253. kyllähän sitä voisi

    kyllähän sitä voisi kokeilla. sitä en tiiä toimiskohan tuo.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vohveli

    25. 9. 2009 19.48

  254. JOs toimii niin

    JOs toimii niin voisi kokeillakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miqee

    25. 9. 2009 20.38

  255. Innostuin ideasta, kai

    Innostuin ideasta, kai kasvojakin voi jumpata

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MIR

    25. 9. 2009 21.17

  256. Tekisi varmaan itsellekkin

    Tekisi varmaan itsellekkin kasvojumppa hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    25. 9. 2009 21.58

  257. Olisi kiva kokeilla

    Olisi kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    25. 9. 2009 22.15

  258. Tuleekohan kuntosalille oma

    Tuleekohan kuntosalille oma liike kasvojen lihaksille? Kuorolaisilla on kasvoharjoituksia äänen parantamiseksi. Monenlaisia ajatuksia heräsi ja varmaan turvallisempaa kuin kauneusleikkaukset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nina

    26. 9. 2009 2.21

  259. Aika uusi juttu

    Aika uusi juttu minulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    26. 9. 2009 9.34

  260. Uskon toimivan,vaatii vain

    Uskon toimivan,vaatii vain viitseliäisyyttä ja säännöllisyyttä.Mielenkiintoinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taiska

    26. 9. 2009 9.50

  261. Olen jo nuoresta

    Olen jo nuoresta tytöstä lähtien (nyt 30-kymppinen) harjoittanut kasvohierontaa/-jumppaa, ennen kuin tietooni on edes tullut ”kasvokoulu”. Hienoa, että nyt saa tutkitusti oikeat liikkeet kirjan avulla omille kasvoille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ria

    26. 9. 2009 14.00

  262. Varmaan aivan hyvä

    Varmaan aivan hyvä jumpata myös kasvojen lihaksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    26. 9. 2009 16.52

  263. Jospa sillä saisi

    Jospa sillä saisi kasvot kauniimmiksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    26. 9. 2009 18.09

  264. Jos sais aikaiseksi,

    Jos sais aikaiseksi, vaatii vähän paneutumista…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sis

    26. 9. 2009 18.43

  265. Innostuin ja uskon

    Innostuin ja uskon toimivaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    27. 9. 2009 1.56

  266. Kasvojumppa on tehokasta

    Kasvojumppa on tehokasta ja edullinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    27. 9. 2009 11.11

  267. saattaisihan tuosta olla

    saattaisihan tuosta olla hyötyäkin, mutta meinaa aina arjessa unohtua…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    27. 9. 2009 11.15

  268. Kaikkea kannattaa kokeilla,

    Kaikkea kannattaa kokeilla, miksei tätäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noora

    27. 9. 2009 13.59

  269. Totta tosiaan, kasvojumppaa

    Totta tosiaan, kasvojumppaa on opetettu jo aikoinaan isoäideillemme, mutta kun se oli niin turhamaista, naiset irvistelivät salaa komeroissa ja puucee:ssä. Putkisto teki metodille kauneusleikkauksen ja markkinoi menetelmää hienosti, omat loistavat kasvonsa kirjan kannessa. Menetelmä voittaa putelit ja purnukat, leikkauksista ja botoxeista puhumattakaan. Ainoa huono puoli: siinä täytyy tehdä itse töitä ja koko elämän ajan, ei siis helppo ratkaisu, mutta toimiva.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilves

    27. 9. 2009 16.16

  270. Aika jännä mut

    Aika jännä mut ei ehkä mun juttu…vai!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    27. 9. 2009 19.22

  271. Mielenkiintoista...vaimolle antaisin!

    Mielenkiintoista…vaimolle antaisin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masa

    27. 9. 2009 22.59

  272. Ihmisille ei aina

    Ihmisille ei aina mene perille, että terveelliset elämäntavat (terveellinen ruokavalio, liikkuminen, tupakoimattomuus ja liiallisen alkoholinkäytön välttäminen) ovat A&O. Monet ihmiset elävät miten sattuu ja siitä huolimatta valittavat läskimakkaroistaan ja rypyistään (toki ihmisellä voi olla ulkonäköongelmia, vaikka eläisikin terveellisesti). Onkin hyvä, että on kirjoja, joissa neuvotaan miten voi kohentaa ulkonäköä ilman kauneusleikkauksia. Kasvojumppa kuulostaa muuten kyllä vähän oudolta. Pitäisi tutustua asiaan tarkemmin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    27. 9. 2009 23.51

  273. Kannattaisi varmaan kokeilla.

    Kannattaisi varmaan kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    28. 9. 2009 0.17

  274. Kauneus kiinnostaa aina,

    Kauneus kiinnostaa aina, mutta kasvojumppaa en ole vielä kokeillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Magoria

    28. 9. 2009 3.51

  275. voisi kokeilla

    voisi kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    28. 9. 2009 10.01

  276. ei se ota,

    ei se ota, jos ei annakaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aj

    28. 9. 2009 12.06

  277. Kuulostaa hyvältä

    Kuulostaa hyvältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tintti

    28. 9. 2009 12.39

  278. kuukostaa kiinnostavalta,voisin kokeilla

    kuukostaa kiinnostavalta,voisin kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    28. 9. 2009 12.58

  279. Kyllä kasvoja voi

    Kyllä kasvoja voi jumpata samalla lailla kuin muutakin kroppaa. Usein kasvojen positiivinen ilme jo auttaa – nostaa vähän suupieliä ylöspäin, niin heti näyttää nuoremmalta ja kauniimmalta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    28. 9. 2009 14.13

  280. Aihe ei ole

    Aihe ei ole uusi. Olen jo kokeillut kasvojumppaa. (:

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    28. 9. 2009 15.44

  281. Varmasti kasvojumppa olisi

    Varmasti kasvojumppa olisi varsin hyödyllistä mutta se jumppa-sana jotenkin saa mielenkiintoni lopahtamaan :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ode

    28. 9. 2009 15.49

  282. Vaikuttaa ihan järkevältä,

    Vaikuttaa ihan järkevältä, hyvä että saa uusia vinkkejä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    28. 9. 2009 17.56

  283. mielenkiintoista

    mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    28. 9. 2009 20.07

  284. Olisi mielenkiintoista kokeilla!

    Olisi mielenkiintoista kokeilla!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suppilo

    28. 9. 2009 20.45

  285. Tuota voisi kokeilla.

    Tuota voisi kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    28. 9. 2009 22.42

  286. Varmasti kirjasta olisi

    Varmasti kirjasta olisi iloa ja hyötyä .Jumppaan kyllä
    kasvolihaksiani joka ilta suihkun jälkeen,teen myös
    säännöllisesti jalkajumppaa,diabeetikon on pidettävä jalkojen verenkierto hyvänä.Toivon että
    arpaonni suosii. terveisin eräs selkä vaivainen diabeetikko.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirjo Kupari

    29. 9. 2009 1.08

  287. Kasvojumppa kuulostaa melkoisen

    Kasvojumppa kuulostaa melkoisen mielenkiintoiselta. Olisi mielenkiintoista lukea siitä ja kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    29. 9. 2009 10.02

  288. kuukostaa kiinnostavalta,voisin kokeilla

    kuukostaa kiinnostavalta,voisin kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    29. 9. 2009 11.13

  289. Innostuin kovasti!

    Innostuin kovasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    29. 9. 2009 11.32

  290. kyllä herätti innostusta

    kyllä herätti innostusta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jellu

    29. 9. 2009 12.20

  291. Jaksa muutenkaan jumpata

    Jaksa muutenkaan jumpata saatikka sitten naamaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinuska23

    29. 9. 2009 13.00

  292. Vähän kiinnostaisi

    Vähän kiinnostaisi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    29. 9. 2009 13.00

  293. Kaikkea kanssa...

    Kaikkea kanssa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    makela32

    29. 9. 2009 13.01

  294. no joo,ei kyllä

    no joo,ei kyllä kiinnosta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aatu

    29. 9. 2009 13.01

  295. Kiinnostaa

    Kiinnostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pinja

    29. 9. 2009 13.01

  296. Saattaa olla tehokastakin

    Saattaa olla tehokastakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    29. 9. 2009 13.02

  297. olisi mukava kokeilla

    olisi mukava kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    29. 9. 2009 18.47

  298. Minulla on "vanha"

    Minulla on ”vanha” kasvokirja, mutta se pölyttyy hyllyssä…. Pitäisi perehtyä, vaikuttaa toimivan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    29. 9. 2009 20.12

  299. Kasvojumppa kuulostaa todella

    Kasvojumppa kuulostaa todella tehokkaalle ja kymmenen kertaa paremmalle vaihtoehdolle kuin botoxit tai leikkaukset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Reetta

    29. 9. 2009 20.13

  300. no johan on

    no johan on kaikenlaista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    boletus

    29. 9. 2009 20.50

  301. Kasvojumppa on ihan

    Kasvojumppa on ihan mielenkiintoista, ei mikään uusi juttu kuitenkaan. Muistan lukeneeni asiasta jo vuosia sitten (ei Putkisto).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    29. 9. 2009 21.02

  302. kuulostaa mielenkiintoiselta ja

    kuulostaa mielenkiintoiselta ja tehokkaalta kunhan vain jaksaa kasvojumppaa kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilli

    29. 9. 2009 21.32

  303. ihanaa

    ihanaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saikku

    29. 9. 2009 21.52

  304. Mahtava idea, täytyypä

    Mahtava idea, täytyypä kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    30. 9. 2009 11.58

  305. Ei kiinnosta eli

    Ei kiinnosta eli en jumppaa kavolihaksia ellei purukumin jauhamista lasketa sellaiseksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juhis

    30. 9. 2009 12.02

  306. Mielenkiintoisia, voisin jopa

    Mielenkiintoisia, voisin jopa kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ella

    30. 9. 2009 13.44

  307. Hyvä juttu!

    Hyvä juttu!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vera

    30. 9. 2009 17.54

  308. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen

    Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. On vaaratonta, edullista ja voi tehdä melkein milloin ja missä vain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mellu

    30. 9. 2009 17.57

  309. olisi kiva kokeilla

    olisi kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lotteliina

    30. 9. 2009 20.05

  310. Ei tule jumpattua

    Ei tule jumpattua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    30. 9. 2009 21.27

  311. kyllähän kasvojumpasta on

    kyllähän kasvojumpasta on aiemminkin puhuttu, mutta ihan kivan kuuloinen kirja silti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mer

    30. 9. 2009 22.36

  312. olisi mielenkiintoista tutustua

    olisi mielenkiintoista tutustua tähän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    te

    1. 10. 2009 11.28

  313. Kuulostaapa erikoiselta. :D

    Kuulostaapa erikoiselta. :D Olisi kiva tutustua, mutta aika kallis on omalle pussille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Diudiu

    1. 10. 2009 19.29

  314. Kerrassaan kiinnostava kirja,

    Kerrassaan kiinnostava kirja, uskon asiaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peaCe

    2. 10. 2009 0.12

  315. Ihan lupaavalta kuulostaa

    Ihan lupaavalta kuulostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni409

    2. 10. 2009 15.16

  316. mielenkiintoiselta kuulostaa.

    mielenkiintoiselta kuulostaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kike

    2. 10. 2009 15.16

  317. mielenkiintoista, olisi kiva

    mielenkiintoista, olisi kiva kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Unicorn

    2. 10. 2009 22.30

  318. Mielenkiintoista

    Mielenkiintoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    3. 10. 2009 13.18

  319. no jaa

    no jaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MTH80

    3. 10. 2009 21.23

  320. Parempi vaihtoehto kuin

    Parempi vaihtoehto kuin veitsi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    4. 10. 2009 0.21

  321. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja

    Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja asiantuntevalta. Teen itse joskus kasvojumppaa ja uskon sen tehoon. Tulevaisuudessa rypyttömät kasvot houkuttelevat tietysti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katie

    4. 10. 2009 13.38

  322. Mielenkiintoisen kuuloista.

    Mielenkiintoisen kuuloista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    närvätti

    4. 10. 2009 20.39

  323. Mielenkiitoista.

    Mielenkiitoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shagma

    4. 10. 2009 20.40

  324. olen kuullut paljon

    olen kuullut paljon hyvää tästä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nna

    5. 10. 2009 14.02

  325. On kiva ajatella,

    On kiva ajatella, että siinä missä treenaa vartaloaan, voi ulottaa harjoittelun myös kasvolihaksiinsa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orkidea

    5. 10. 2009 14.06

  326. Tämä on hieno

    Tämä on hieno ajatus, varmaan pätee molemmille sukupuolille. Kavoistahan iän voi päätellä normaali-ihmisellä helpoiten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norsu

    5. 10. 2009 14.07

  327. Tämä on joko

    Tämä on joko loistava käytännön pila tai kätevä tapa pysyä ikinuorena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pallervo

    5. 10. 2009 18.11

  328. Tuntuu uskomattomalta että

    Tuntuu uskomattomalta että se vois toimia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marge85

    5. 10. 2009 18.34

  329. Kirja, jonka haluaisin

    Kirja, jonka haluaisin saada. Kiinnostava aihe

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katti

    7. 10. 2009 22.25

  330. uskon, että kasvojumppa

    uskon, että kasvojumppa on tehokasta ja haluaisin kirjan, kiinnostava todellakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    8. 10. 2009 20.06

  331. Olen kuullut kyseisestä

    Olen kuullut kyseisestä ohjelmasta, tämä kirja vain lisäsi kiinnostustani asiaa kohti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    8. 10. 2009 22.10

  332. voisi kokeilla !

    voisi kokeilla !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JOHANNA

    9. 10. 2009 0.57

  333. olen jo kokeillut

    olen jo kokeillut itsekseni, mutta kirjasta voisi saada parempia ohjeita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    10. 10. 2009 17.05

  334. Tuo voisi toimiakin,

    Tuo voisi toimiakin, olisi kiinnostava oppia lisää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cere

    12. 10. 2009 0.14

  335. vaikuttaa kiinnostavalta, innostuin

    vaikuttaa kiinnostavalta, innostuin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kassu

    12. 10. 2009 0.40

  336. Tämän kirjan haluan!

    Tämän kirjan haluan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    12. 10. 2009 13.50

  337. Todella mielenkiintoiselta vaikuttaa

    Todella mielenkiintoiselta vaikuttaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJ

    12. 10. 2009 13.51

  338. Mielenkiintoista.

    Mielenkiintoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meeri

    12. 10. 2009 13.51

  339. Kaikkea sitä keksitäänkin...

    Kaikkea sitä keksitäänkin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    13. 10. 2009 14.21

  340. Onkos se sitä

    Onkos se sitä kasvojumppaa semmoinen, jos naamaansa venyttelee kaikenlaisiin kummallisiin ilmeisiin?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    13. 10. 2009 15.44

  341. Vaimo tuota harrastaa

    Vaimo tuota harrastaa , varsin autossa on hyvääaikaa kun minä ajelen , mitäköhän ne vastaan tulijat mahtaakaan ajatella..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teuvo

    14. 10. 2009 16.10

  342. Aika uusi ja

    Aika uusi ja mielenkiintoinen juttu jota voisi kokeilla.
    Uskon että toimii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarkku

    15. 10. 2009 4.23

  343. Tämä kirja olisi

    Tämä kirja olisi hyödyllinen. Kasvojumppa on vähän
    vieras asia mutta siihen voisi tutustua ja innostua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaiza

    15. 10. 2009 4.27

  344. Kuulostaa kyllä hyvältä!

    Kuulostaa kyllä hyvältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    15. 10. 2009 21.11

  345. Erikoista, enpä ole

    Erikoista, enpä ole koskaan ennen kokeillut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vinkka

    16. 10. 2009 11.41

  346. kasvojumppaa tekisi heti

    kasvojumppaa tekisi heti mieli kokeilla, olen innostunut asiasta! mitenhän se toimii?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juhis

    16. 10. 2009 15.37

  347. erikoista, en ole

    erikoista, en ole kokeillut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaika

    17. 10. 2009 14.35

  348. Mielenkiintoinen kirja, olisi

    Mielenkiintoinen kirja, olisi kiva tutustua tähän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    17. 10. 2009 22.02

  349. Kasvojumppa kuulostaa hyvälle.

    Kasvojumppa kuulostaa hyvälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    17. 10. 2009 22.03

  350. Kuulostaa mielenkiintoiselle

    Kuulostaa mielenkiintoiselle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    17. 10. 2009 22.04

  351. Kasvojumppa kuulostaa hyvinkin

    Kasvojumppa kuulostaa hyvinkin järkevältä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rowniq

    18. 10. 2009 12.45

  352. Mikä ettei, voishan

    Mikä ettei, voishan tuota kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maruska

    19. 10. 2009 18.39

  353. Voisihan tätäkin kokeilla,

    Voisihan tätäkin kokeilla, mutta tuskinpa se ikääntymisen merkkejä poistaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    19. 10. 2009 22.05

  354. on hieno idea

    on hieno idea kirjalle, kyllä tutustuisin mielelläni, jos tilaisuuden saisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi

    20. 10. 2009 19.49

  355. Olen kokeillut kasvojumppaa

    Olen kokeillut kasvojumppaa ja se todella tepsii…eli kasvoleikkaukset on aivan turhia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LilliPii

    23. 10. 2009 7.58

  356. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juho

    29. 10. 2009 23.42

  357. Kiinnostaisi kovasti..

    Kiinnostaisi kovasti..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    30. 10. 2009 12.11

  358. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja-Kaisa

    30. 10. 2009 15.31

  359. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    30. 10. 2009 16.18

  360. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viivi

    30. 10. 2009 17.02

  361. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eija

    30. 10. 2009 17.47

  362. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    30. 10. 2009 20.19

  363. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Markku

    30. 10. 2009 21.08

  364. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosa

    30. 10. 2009 21.59

  365. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mika

    30. 10. 2009 22.42

  366. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    30. 10. 2009 23.32

  367. Kasvovoimistelu on varmasti

    Kasvovoimistelu on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu,itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta vielä mutta kirjan avulla uskon osaavani sitä ja innolla toivon voittavani kyseisen kirjan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minna

    31. 10. 2009 0.17

  368. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    31. 10. 2009 0.26

  369. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krista

    31. 10. 2009 1.16

  370. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 10. 2009 1.57

  371. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jani

    31. 10. 2009 2.30

  372. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antti

    31. 10. 2009 3.02

  373. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ville

    31. 10. 2009 3.33

  374. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    31. 10. 2009 4.05

  375. Jos jumpalla kohentuu,

    Jos jumpalla kohentuu, niin heti kokeilemaan!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ride

    31. 10. 2009 8.54

  376. vaikuttaa mielenkiintoiselta

    vaikuttaa mielenkiintoiselta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tttt

    31. 10. 2009 11.45

  377. kiinnostuin!!

    kiinnostuin!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    h

    31. 10. 2009 16.10

  378. Voisin kokeilla

    Voisin kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    31. 10. 2009 21.22

  379. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja Lång

    31. 10. 2009 21.45

  380. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raimo Lång

    31. 10. 2009 21.45

  381. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula Lång

    31. 10. 2009 21.45

  382. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja Lång

    31. 10. 2009 21.46

  383. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aki Lång

    31. 10. 2009 21.46

  384. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu Lång

    31. 10. 2009 21.46

  385. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niko Lång

    31. 10. 2009 21.47

  386. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jere Lång

    31. 10. 2009 21.47

  387. Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta.

    Vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Olisi kiva kokeilla ihan käytännössä ohjeita ja nähdä, tehovatko konstit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi Lång

    31. 10. 2009 21.48

  388. Mielenkiintoista,kyllä voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista,kyllä voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    31. 10. 2009 23.24

  389. Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Mielenkiintoista, voisin kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jouko

    31. 10. 2009 23.32

Kirjoita kommentti