Elisan uusi myymäläkonsepti
Helsingin keskustaan 21.1 avattu Elisa Studio on uudenlainen kohtaamispaikka, jonne asiakkaat voivat tulla viihtymään, rentoutumaan ja kokeilemaan Elisan uusia palveluita. Elisa Studion myymäläkonsepti on toimialalla ainutlaatuinen ja sen kautta saadaan arvokasta kokemusta uudenlaisesta tavasta myydä palveluita.
Helsingin Lasipalatsissa tänään avattu Elisa Studio on uudenlainen tila keskellä kaupunkia. Kaikille avoimessa Elisa Studiossa kävijät voivat itse kokeilla ja tutustua tarkemmin Elisan tarjoamiin palveluihin. Elisa Studiossa saa opastusta ja neuvoja esimerkiksi suositun Elisa Viihde -palvelun hyödyntämiseen.
Elisa Studiossa järjestetään myös asiakkaita kiinnostavia tapahtumia, kuten esimerkiksi elokuvailtoja. Lisäksi Elisa Studiossa voi kysyä neuvoa kaikkiin Elisan palveluihin liittyvissä asioissa. Elisa Studioon asiakkaat ovat tervetulleita myös rentoutumaan. Tilassa voi halutessaan kuunnella musiikkia, käyttää maksutta laajakaistaa ja kannettavia sekä ladata akkuja.

Oppia asiakkaita kuuntelemalla
Elisa Studio -myymäläkonsepti on syntynyt Elisan omien kokemusten ja kansainvälisten esimerkkien myötä. Tutkimuksen mukaan asiakkaat arvostavat palveluiden myynnissä erityisen paljon mahdollisuutta tutustua palveluihin itse ja kokeilla niitä rauhassa.
Elisa Studio tukee Elisan strategiaa keskittyä vahvasti uusiin palveluihin ja uusiin markkinoihin. Uudessa konseptissa tärkeintä on mahdollisuus laadukkaaseen asiakaskohtaamiseen.
– Elisa Studio edustaa toimialallamme uudenlaista tapaa kohdata asiakas. Haluamme tarjota asiakkaillemme ideoita, oivalluksia ja mahdollisimman hyvän asiakaskokemuksen. Meille on tärkeää, että jokainen asiakkaamme lähtee Elisa Studiosta tyytyväisin mielin. Tavoitteenamme on saada tärkeätä tietoa uusien palveluiden kehittämiseen ja myyntiin. Odotamme nyt suurella mielenkiinnolla, miten asiakkaamme ottavat konseptin vastaan, kertoo Elisa Studiosta vastaava myynti- ja markkinointijohtaja Tiina Kuusisto.

Elisa Studion avajaisia vietetään tänä viikonloppuna perjantaina 22.1. klo 10 – 19 ja lauantaina 23.1. klo 10-18.
Elisa on Pohjoismaiden johtava viestintäpalvelujen tuottaja ja kuuluu Euroopan 500 suurimman julkisesti noteeratun yhtiön joukkoon. Elisa toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltian maissa ja Venäjällä. Palvelemme alueellisesti noin 2 miljoonaa kuluttaja-asiakasta ja kansainvälisesti noin 15 000 yritysasiakasta tarjoamalla laajan valikoiman erilaisia liittymiä palveluineen. Välitämme ihmisille elämyksiä ja parannamme organisaatioiden tuottavuutta verkossa. Elisa keskittyy kehittämään kuluttajille ja yritysasiakkaille ICT- ja online-palveluja. Liikevaihtomme vuonna 2008 oli 1,49 miljardia euroa. Henkilöstön määrä on noin 2 900. Elisa toimii globaalisti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa.
Lisätietoja osoitteesta www.elisa.fi
Uutisen välitti Cisionwire, kuvat Elisa
