Kesätapahtumat 2-veneretket
Kovimmilla kesähelteillä on mukava lähteä vilvoittavien vesien äärelle. Ei hätää vaikkei omistaisikaan omaa venettä tai mökkiä saaressa. Jos saareen mielii, voi aina hankkiutua veneretkelle. Suomessa on lähestulkoon 200 000 saarta, joten tutustumiskohteita riittää.
Kotipaikkakuntani Hangon saaristossa risteillään majakoille tai mennään bongaamaan hylkeitä. Myös Russarön vartiolinnakkeelle järjestetään päiväretkiä. Sinne pitää ottaa passi mukaan!
Hangossa riittää hiekkarantoja peräti 30 kilometriä. Lisäksi siellä on sileitä ja lämpimiä kallioita sekä maan vanhin vesikaruselli.
www.sunfun.fi järjestää retkiä Hangon edustalla olevaan historialliseen Hauensuoleen sekä hyljesafareille.
Begtskärin majakka on Pohjoismaiden korkein majakka, se nousee peräti 52 metriä merenpinnan yläpuolelle. Saarella on museo ja kahvila. Hangosta tehdään veneretkiä majakalle päivittäin 19.6.-22.8. Lähdöt tapahtuvat Itäsatamasta klo 11.
www.marialine.fi
Russarön saari on Porkkalan Rannikkopataljoonan vartiolinnake. Se avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa vasta viime kesänä. Saarella on vuonna 1863 valmistunut kivimajakka, jota kutsutaan Hankoniemen silmäksi. Marialines järjestää sinne päivittäin retkiä.
http://users.tkk.fi/~jkaki/studio2/html/russaro.html
Hangossa voi viettää nykyisin mukavasti aikaa myös rannalla. Perinteinen Hangon purjehdusviikonloppu eli Reagatta on täydentynyt muilla vesiaiheisilla aktiviteeteilla. Näistä toivotaan löytyvän mielekästä tekemistä myös niille, jotka eivät ole purjehtimisesta kiinnostuneita.
Sea & Beach
Uudenlainen, raikas ja reipas tapahtuma 9.-10. heinäkuuta: Hangon eteläisillä hiekkarannoilla, vesillä ja rantakaduilla esittäytyy parikymmentä urheilulajia ja aktiviteettia: kilpailuja, lajiesittelyjä, esityksiä, testausta, näkemistä ja kokemista kaiken ikäisille.
http://seaandbeach.fi/
Tammisaari
Marialines järjestää risteilyjä Hangosta Tammisaareen keskiviikkoisin. Hangon ja Tammisaaren välinen saaristo on hyvin kaunis. Hangosta lähdettäessä saaret ovat sileitä punaisia kalliosaaria, sitten maisema muuttuu rehevämmäksi.
Tammisaaren kansallispuiston saaristo on upea. Puistoon kuuluvat saaret Jussarö, Älgö, Modermagan ja Fladalandet. Lisätietoja
www.luontoon.fi
Kirkkonummen saariin pääsee kävellen siltaa pitkin. Porkkalan niemen edustalla oleva Järvö on yleisessä käytössä.
Espoon saaristoon on järjestetty myös reittiliikennettä. www.espoo.fi osoitteesta löytyvät aikataulut ja kohteet.
Helsinki järjestää saariretkiä peräti kahdelletoista saarelle.
Veneyhteyksiä:
Kaunissaari www.norsoline.com
Pihlajasaari www.jt-line.fi
Korkeasaari www.helsinginvesibussit.fi
Sumenlinna www.hsl.fi
Harakka ja Särkkä www.merenkävijät.fi
Uunisaari www.uunisaari.fi
Valkosaari www.njk.fi
Satamasaari www.marialine.fi
