Julkaistu 8. 2. 2010 Teksti Tiia Koskimies, kuvat Tiia Koskimies Yksi kommentti Vapaa-aika

Pelastetaan Itämeri

Helsingissä järjestetään massiivinen huippukokous Itämeren pelastamiseksi. Kokoukseen on saapumassa tärkeitä valtioiden päämiehiä sekä yrityksiä, tutkijoita ja järjestöjä, joilta kaikilta odotetaan sitoutumista ja tekoja. Odotukset Itämeren suojelun edistämiseksi ovat nyt korkealla.

Baltic Sea Action Group-säätiön johtaja Ilkka Herlin on kutsunut huippukokouksen koolle Helsinkiin 10.2. Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Säätiön tavoitteena on koota yhteen ne, joilla on tavoitteita, osaamista ja resursseja.

Itämerta on vuosikymmenet saastutettu monista eri lähteistä. Kalingradissa ei vieläkään ole kunnollista vedenpuhdistamoa. Pietarin puhdistamo toimii edelleen vajaasti, lisäksi alueella on jättikanaloita, jotka saastuttavat.

Herlin sanoo, että yrityksillä ei ole mitään hankkeita vastaan, niissä ymmärretään, että “jos ympäristö tuhoutuu myös yritysten toimintaedellytykset tuhoutuvat.” Cargotecin hallituksen puheenjohtaja on tehnyt työtä Itämeren hyväksi 90-luvun alusta asti. Merenrannan asukkaana hän on päässyt seuraamaan tilanteen kehittymistä huonompaan suuntaan.

Itämeren rantavaltioita on yhdeksän. Rannoilla, ns. valuma-alueilla asuu yhteensä noin 90 miljoonaa ihmistä. Suomessa maatalous on edelleen merkittävä rannikkovesien pilaaja ja rehevöittäjä. Vuosikymmenien saatossa vähät on välitetty meren hyvinvoinnista. Kuinka paljon vaarallisia aseita, myrkkytynnyreitä tai vastaavaa merenpohjassa saattaa ollakaan? Yhä on myös vaarana, että etäämmältä pääsee ongelmajätteitä jokien kautta valumaan mereen.

Tehokkaita toimia tarvitaan viimeistään nyt!

Baltic Sea Action Group on saanut yrityksiltä, järjestöiltä ja säätiöiltä sekä julkisilta toimijoilta jo 137 sitoumusta Itämeren pelastamiseksi.

Yhdessä voimme vaikuttaa

Kaikki voimme kantaa kortemme kekoon. Voimme toimia niin, että emme ainakaan itse saastuta vesistöjä mökkirannoillamme ja muilla toimillamme.

Hyvä tapa vaikuttaa on perustaa yhdistys, joka toimii aktiivisesti vesiensuojelun puolesta. Joukkovoima vaikuttaa tehokkaasti.

Hyvä esimerkki vaikutuksen mahdollisuuksista on Hankoniemelle jo 1969 perustettu Krogarsin vesiensuojeluyhdistys ry. Paikallinen makkarankuoritehdas laski tuolloin kaikki jätevetensä vielä täysin puhdistamattomana matalaan, (syvimmältä kohdaltaan 5 m) saarten suojassa olevaan merenlahteen. Ammoniakkia, typpeä, rikkiä, fosforia, saniteettijätettä jne. Jäljet olivat nopeasti nähtävissä. Rehevöityminen oli massiivista. Tehtaan silloinen johto ei kallistanut korviansakaan yhdistyksen vetoomuksille. Lopuksi tarvittiin jopa poliisin apua, joka tutkittuaan asiaa totesi, että yritys oli tehnyt vakavan ympäristörikoksen. Tämän jälkeen tehdas ei enää voinut sivuuttaa yhdistyksen vaatimuksia päästöjen pienentämiseksi ja ryhtyi vihdoin toimeen.

Yhdistyksemme työ on kestänyt jo 40 vuotta ja se jatkuu yhä aktiivisena. Kerran vuodessa järjestämme vuosikokouksen, johon pyydämme paikallisten tehtaiden johtoa kertomaan tilanteesta ja tavoitteistaan päästöjen lopettamiseksi. Tehtaan nykyjohto jo ymmärtää luonnonsuojelun merkityksen, toimintatapoja ja puhdistusta on tehostettu huimasti ja päästöjä tulee enää noin 10 kg vuorokaudessa. Sekin on kuitenkin liikaa herkälle meriluonnolle. Yhdistyksemme tavoitteena on 0 kg saastetta/ vrk. Olemme laajentaneet toimintaamme myös ilman- ja muuhun paikalliseen ympäristönsuojeluun. Mökkiläiset ja paikalliset asukkaat ovat omalla toiminnallaan myös sitoutuneet suojelutyöhön.

Kirkas muisto

Tyttönä olin samalla merenlahdella kalassa ukkini kanssa. Vesi oli niin kirkasta, että veneen laidan yli kurkkimalla näki pohjaan asti. Näin kuinka kalat kiertelivät onkimatoani. Rantojen hiekka oli vitivalkoista eikä rantaruoko tuolloin vielä ollut vallannut saarten rantoja. Tilanne oli pahimmillaan 70-80 lukujen taitteessa. Se on nyt hiljalleen paranemaan päin, mutta itse en ennätä nähdä vesien kirkastumista. Toivottavasti omien lasteni lapset sen kuitenkin saisivat vielä nähdä.

Lisää tietoa yhdistyksestä, josta myös mielenkiintoisia linkkejä eteenpäin Itämeren ystäville
www.krogars.info

http://www.bsag.fi/

Aiheet: , , , , , , ,

Yksi kommentti

Kirjoita kommentti