Umami muualla Facebook

Julkaistu 6. 11. 2009 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Hyvinvointi Vapaa-aika

Portaisiin mars mars

Suomalaisten tavoitteena on olla maailman terveellisin kansa vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteeseen pyritään jokapäiväisillä arjen pikku teoilla, joista yksi on portaiden valitseminen hissin sijaan aina silloin kun se on mahdollista.

Kaupungin keskustassa jököttävät keltaiset, huomiota herättävät porrasaskelmat. Ohikulkijat katsovat ihmeissään, mitä portaat tekevät keskellä keskustaa. Joku uskaltautuu niitä sentään kokeilemaan. Monet ohikulkijat tulevat uteliaisuuttaan kysymään, mistä ihmeestä oikein on kyse.

– Järjestämme porraspäiviä Suomessa eri kaupungeissa. Vuoteen 2015 mennessä tavoitteenamme on saada suomalaisista maailman tervein kansa. Tuomalla portaat kaupunkiin kannustamme ihmisiä valitsemaan portaat hissin sijaan, Pfizerin Aino Aalto kertoo uteliaille kampanjasta.

- Tavoite olla tervein kansa on villi, mutta kuitenkin realistisesti asetettu. Jokainen voi pitää omassa arjessaan tavoitteen mielessä, ja sitä kautta pääsemme yhdessä tavoitteeseen.

Arjen pienet teot ratkaisevat

Pelkkä portaiden kävely ei yksinään riitä tavoitteen toteutumiseen, mutta arjen pienillä valinnoilla on suuri merkitys terveyteen. Päivittäisen liikunnan voi esimerkiksi pilkkoa lyhyisiin, 10 minuutin jaksoihin, mikäli ei aina ehdi salille rehkimään pitkäksi aikaa.

– Kannustan ihmisiä työmatkapyöräilyyn ja -kävelyyn. Kaikenlaisia muitakin keinoja arjen liikunnan lisäämiseksi on, esimerkiksi parkkihallissa auton voi jättää lähimmän ruudun sijasta kauimmaiseen ja kävellä sieltä.

Fyysisen terveyden kohottaminen ei ole ainoa ihmisen hyvinvointiin vaikuttava asia, vaan myös psyykkisellä terveydellä on suuri merkitys. Syyspimeillä ja -sateilla suomalaisten olisikin syytä kiinnittää huomiota henkiseen hyvinvointiin. Monipuolisen ravinnon merkitystä ei myöskään ole syytä unohtaa.

– Nauraminen ja ystävien tapaaminen ovat erityisen tärkeitä asioita pimeänä vuodenaikana ja pelkkä hymyily voi piristää toisen päivää. Kaikenlainen henkinen itsensä ravitseminen on erittäin tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelussa, Aalto sanoo.

Lyhyt katugallup portaiden läheisyydessä todistaa, että suomalaiset ovat luottavaisia asetettuun tavoitteeseen.

– Uskon, että pienillä valinnoilla meistä suomalaisista tulee maailman tervein kansa vuoteen 2015 mennessä, keltaiset portaat kavunnut ohikulkija pohtii.

Omia kokemuksia

Voin yhtyä tähän kampanjaan täysin rinnoin. Minulla on ollut onni kävellä niin koulumatkat kuin työmatkatkin. Kävelin 14 vuotta Kruununhaasta Viiskulmaan ja takaisin muutamaa 30 asteen pakkaspäivää lukuunottamatta. Ja kaikki työ- ja kauppakävelyt siihen päälle. Kävelin myös aina portaat, kauppakassienkin kanssa kuudenteen kerrokseen. Peruskunto oli hyvä tämän ahkeroinnin ansiosta. Nyt on pakko riipaista itsensä tietokoneen äärestä päivisin ylös, ulos ja lenkille. Muistakaa myös Umamin bloggaajan Marjo Pursiaisen Tunne!- jumpat, jotka löydätte vapaa-aikaosiosta.

Kerran kävi niin, että kuvausryhmän kanssa juutuimme yli puoleksi tunniksi Pasilan vesitornin hissiin. Oli perjantai-iltapäivä ja hälytyskelloa hoitava talonmies kanssamme hississä. Siellä ei olisi edes mahtunut istumaan. Tuskaiset minuutit matelivat, mutta kukaan ei ollut paniikissa. Vihdoin joku älysi reagoida häylytyskelloon ja tuli avuksemme. Sen jälkeen en mennyt hissiin pariin vuoteen sen verran koville se kokemus otti.

www.pfizer.fi

Lääketieteen tutkimusyritys

Artikkelin välitti Deski

Kirjoita kommentti