Umami muualla Facebook

Julkaistu 6. 6. 2019 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Putkiremontin kauhut ja -ilot!12

Taloyhtiömme putkiremontista Helsingissä on kulunut kohta 10 vuotta! Se oli isossa talossa todella aikaa ja hermoja vievä prosessi. Luin pitkästä aikaa mitä olin milloinkin otsikolla Putkiremontin ilot ja kauhut – kirjoittanut. Asuin Hangon maalaiskunnassa pikkuruisessa saunamökissä toukokuun lopulta joulukuun alkuun. Olin päättänyt, että yritän parhaani mukaan nähdä asioissa myös hyviä puolia. Jos olet kokenut, tai tulet kokemaan samaa, ehkä saat voimia ja inspiroidut jutuistani. Julkaisin tämän jakson 12 nyt tässä uudestaan,  koska juttu sisältää myös iki-ihanan pestokastikkeen ohjeen. Basilikat omasta kasvihuoneesta.

Putkiremontin kauhut ja ilot 1-16

Jakso 12

Putkiremontissa on ilovaihe meneillään. Se tarkoittaa sitä, että kaaosta ei tarvitse olla paikan päällä murehtimassa. Onneksi remontti alkoi kesää vasten, jolloin on helpompi viettää aikaa muualla.

Oletimme, että olisimme voineet asua joissakin huoneissa remontin aikana. Ei siitä oikein mitään tahdo tulla. Koko asunto haisee kipsipölylle ja lialle. Huonekalut ovat muovin alla ja monenmoiset säilytyslaatikot peittävät lattioita. Pahin kaikista on tietysti vessan puute. Kukapa haluaisi tehdä omassa olohuoneessaan tarpeitaan ämpäriin. Taloyhtiö on järjestänyt yhteiset saniteettitilat yhteen rapuista. Rappuja on talossamme peräti 11! Yhteen niistä on rakennettu ohutseinäiset vessakopperot naisille ja miehille omansa sekä yhteinen suihku. Kolmas suihkuun tulija joutuu jo kahlailemaan edellisten pesijöiden pesuvesissä. Ei kiinnosta. Asumme kuudennessa kerroksessa, joten pihan toisella puolella olevaan vessaan ja suihkuun on matkaakin.

Kulunut kesä on ollut tosi helteinen niin Hangossa kuin Helsingissä. Muistan Helsingin asunnon hiostavan tunnelman aiemmilta vuosilta. Läpivetoa ei saa aikaiseksi ja länsiaurinko kuumentaa olohuoneen. On ollut todella mukava asustella merenrannan saunamökissä, jossa läpivedon saa aikaiseksi. Lisäksi milloin vain voi pulahtaa mereen uimaan. Alan tottua maallaoloon. Toistaiseksi en ole kaivannut mitään pääkaupungista. Katsotaan sitten tuonnempana kun työkausi taas todenteolla alkaa ja illat pimenevät ja viilenevät.
tomaati ja basilika

Putkiremontti-juttusarjan alussa, 22.3. istutin basilikansiemeniä ruukkuun. Ne lähtivät hyvin itämään. Alkukesän kylmyydessä pelkäsin, että kaikki taimet kuolisivat. Monena yönä kasvihuoneessakin lämpötila laski vain 3-4 asteeseen. Ulos rukkuun istuttamani taimi kuoli, kasvihuonetaimet eivät kasvaneet ja muutamia lehtiä paleltui. Nyt hellekauden ollessa parhaimmillaan taimet ovat reheviä, ne kukoistavat ja lehtiä voi kerätä mielin määrin. Istutin basilikat tomaatin seuraan kun kuulin, että ne viihtyvät hyvin yhdessä.

Pestokastike

1 ruukullinen basilikaa
kourallinen rucolan lehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 dl pinjansiemeniä
noin 50 g hyvää parmesaanijuustoa
(pieni pala pecorinojuustoa)
noin 3 dl hyvää neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Huuhtele ja kuivaa basilikan ja rucolan lehdet huolella. Kuutioi parmesaani ja pecorino, jos käytät sitä. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi. Pane aineet tehosekoittimeen, kaada osa oliiviöljystä joukkoon ja jauha tasaiseksi. Lisää öljyä niin paljon, että pestosta tulee löysähköä tahnaa. Mausta suola- ja pippuripauksella. Säilytä jääkaapissa. Pesto säilyy kylmässä viikon pari. Tarjoa pastan kanssa, käytä kala- ja kanarullien täytteissä, leivän päällä tai uusien perunoiden lisäkkeenä.

servetti

Idea katteeseen. Taita kangas-tai paperiservetti veneeksi.

tuulikello

Tämän hauskan tuulikellon hankin Bon Appétit kuvausmatkalla Irlannista. Hopeiset aterimet ovat jo vuosien saatossa tummentuneet, mutta kilisevät vienosti yhteen tuulisella säällä. Äänessä on feng shui -taikaa. Vieno kilinä rauhoittaa ja pitää ajatukset kaukana putkiremontista.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti