Putkiremontin kauhut- ja ilot!14 Arvottu
Putkiremontti alkoi Helsingin asunnossamme täydellä ryminällä juhannusviikolla. Silloin muutin kesämökillemme Hankoon, pieneen saunamökkiin. Paljon on jo ehtinyt tapahtua sen jälkeen.
Kuten jo aiemmissa “putkiremontin ilot ja kauhut” kirjoituksissani olen kertonut on taloyhtiössä ehditty elää monta vaihetta. Kaikki oli ensin purettava sisätiloista kuin muuttoon olisi lähtenyt. Kaapit tyhjäksi ja arvotavarat suojaan. Remonttifirman puolesta hoidettiin muovitus, ja ainakin niiden huoneiden osittain suojaus, joita remontti ei koskikisi.
Kuvittelimme, että voisimme kenties sinnitellä kotona muovin suojissa olevissa huoneissa ja käydä suihkussa ja wc:ssä taloyhtiön järjestämissä tiloissa. Siitä ajatuksesta ei todellakaan mitään tullut. Melu ja pöly ovat niin valtaisia, ettei niiden keskellä voi mitenkään asua ja elää. Koti tuntuu raiskatulta ja revityltä, aivan kuin sota tai joku muu katastrofi olisi käynnissä.
Ajattelin kuitenkin, että putkiremontti kaikkine käänteineen voisi tuoda myös jotain hyvää tuleessaan. Se on tuonut! Olen henkisesti jo hyvin etäällä aiemmasta. Maalla meren rannalla näen asioita aivan toisesta perspektiivistä. Elän luonnon kanssa yhdessä. Havainnoin meren heijastukset, valot ja varjot. Katselen taivaalle ja ennustan pilvistä tuleeko sade- vai poutasää. Kauppareissuihin pitää varautua. Lähimpään kauppaan on 6 kilometriä. Kauppa on niin vaatimaton, että jos vähänkään haluaa erikoisempaa tai tuoreempaa on lähdettävä Hankoon tai Tammisaareen ostoksille.
Elämä on yksinkertaistunut ja sekiytynyt, ylenmääräinen pätemisentarve, ja ylipäätään tarve osallistua kaikkeen mahdolliseen on vähentynyt. Toki kaipaan paraikaa Helsingin juhlaviikkoja ja muuta kulttuurista tarjontaa, jotka hetki sitten olivat vain kävelymatkan päässä.
1.9. aamulla kello 7.00 näytti rannassamme taivas tältä.
Remontin valmistumisaikataulu venyy näillä näkymin. Oliko yllätys! Rapussamme epäiltiin asbestipölyä ja se oli käyntikiellossa viikon verran. Onneksi asbestia ei kuitenkaan löytynyt. Sen löytyminen olisi merkinnyt remontille vähintään kuukauden lisäaikaa.
Katselen siis edelleen lokakuun loppuun kauniita maisemia meren äärellä. Haen lehden aamuisin 300 metrin päässä olevasta postilaatikosta. Kannan saunalta tiskivedet kesäkeittiöömme ja poltan takassa tulia ja lyhdyissä kynttilöitä. Syksy tekee tuloaan, kurjet muuttavat ja kirskuvat pääni yläpuolella. Pihassa olevan luumupuun oksat notkuvat maahan saakka. Ystävä kantaa toinen toistaan kukkuraisempia sienikoreja ihmeteltäväksi.
Kaupunkinaapurissamme oleva iäkäs kohtalotoveri: anoppini on myös saanut Hämeenlinnan “evakkopaikassaan” hienoja uusia elämyksiä. On tutustunut Hattelmalan harjuun, käynyt sukuloimassa Uuraisilla ja mikä kaikkein hienointa, pääsee nyt osallistumaan uuden perheenjäsenen- Bernin paimenkoiravauvan – kotiintuloon! Uskon vahvasti, että anopillakin on ollut huimasti hauskempaa kuin kaupunkiasunnossa kaikkien totuttujen perusrutiinien kanssa eläminen päivästä toiseen.
Olen siis remontin aikana jo oppinut, että aina täytyy olla valmis muutokseen, ja uskallusta nauttia siitä!
Juttusarjani alkoi jo 22.3. basilikansiemenien istuttamisesta. Satoa on päässyt korjaamaan pitkin kesää. Basilikaa on jopa niin paljon, että en oikein tiedä mitä sillä tekisin. Kesäkurpitsaa riittää, samoin suloisen makeita tomaatteja ja meheviä kurkkuja. Peura on syönyt osan sadosta ja pakkanen pani keväällä istutuksia, mutta kyllä tämä kaupunkilaisviljelijälle on kuitenkin ollut ihan hyvä kesä.
Arvonta:
Minkälaisia kokemuksia sinulla on ollut täydellisistä suunnittelmattomista elämänmuutoksista? Onko niistä kenties ollut myös hyviä kokemuksia? Arvon Venekokin käsikirjan vastanneiden kesken syyskuun puolessa välissä.
Arvonta suoritettu:
Kiitos kommenteistanne. Voittajaksi arpoutui nimimerkki “anja”.




Kolmatta lasta tehtiin
Kolmatta lasta tehtiin ja tuli neljäskin. Ikäeroo edelliseen tuli reilu 3 vuotta, joten kaksosista on ollut paljon seuraa toisilleen=)
marjo66
5. 9. 2010 9.42
Kuulostaapa tosi mukavalta!
Kuulostaapa tosi mukavalta!
Tiia Koskimies
5. 9. 2010 19.56
ei taida olla..
ei taida olla.. yleensä isotasiat suunnittelen hyvin
taija
5. 9. 2010 9.43
kaikkea on koettu
kaikkea on koettu
ghita
5. 9. 2010 10.01
kohtalaisen hyvin on
kohtalaisen hyvin on mennyt
japi
5. 9. 2010 10.09
kohtalaisesti on mennyt
kohtalaisesti on mennyt
ippe
5. 9. 2010 10.10
Ei ole omakohtaista
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tuttavapiirissä kylläkin. Yleensä pakollinen hankalakin elämänmuutos on lopulta osoittautunut positiiviseksi.
Fridaliina
5. 9. 2010 10.11
Huonoja!?
Huonoja!?
KeljuK
5. 9. 2010 11.06
Elämässä on ollut
Elämässä on ollut paljonkin niin tyyntä kuin myrskyä,kaikkeen oppii suhtautumaan,niin että näin sen piti mennä.
Safira
5. 9. 2010 11.10
Ei ole omakohtaisia
Ei ole omakohtaisia kokemuksia.
namelesS
5. 9. 2010 11.41
Itkee ja nauraa....elämä!
Itkee ja nauraa….elämä!
M
5. 9. 2010 11.46
Ei onneksi minkäänlaisia.
Ei onneksi minkäänlaisia.
Daisy
5. 9. 2010 11.55
Kokemuksia on, yllätysraskaus
Kokemuksia on, yllätysraskaus jonka meinasin abortoida, mutta päätinkin pitää lapsen ja tuloksena suloinen, vaativa poika.
Peeii
5. 9. 2010 12.16
Onhan elämässä ollut
Onhan elämässä ollut yllätyskäänteitä, yleensä onneksi niistä on seurannut hyvää.
hese
5. 9. 2010 12.45
Parhaillaan menossa ja
Parhaillaan menossa ja jo 4-8 viikko tulee myöhästymään:(
mary
5. 9. 2010 13.24
Pää-osin positiivisia.
Pää-osin positiivisia.
Keppi
5. 9. 2010 14.48
ei mitään.
ei mitään.
esa
5. 9. 2010 15.38
tykkään suunnitella isot
tykkään suunnitella isot asiat hyvin ennenkuin lähden mitään “muuttamaan”..
so
5. 9. 2010 16.08
Olisipa mahtavaa, jos
Olisipa mahtavaa, jos aina saisikin päättää kaikki isot asiat itse, eikä kukaan muu.
Tiia Koskimies
5. 9. 2010 19.58
Eipä ole.
Eipä ole.
ulla
5. 9. 2010 16.23
Ei ole kovinkaan
Ei ole kovinkaan suuria yllätyksiä tullut.
Lusse
5. 9. 2010 17.14
vain hyviä
vain hyviä
heidi
5. 9. 2010 17.44
ei mitään
ei mitään
anja
5. 9. 2010 17.54
Kokemusta on...
Kokemusta on…
Pamina
5. 9. 2010 17.56
Kyllä vaan on...
Kyllä vaan on…
Italo
5. 9. 2010 17.56
Oli minullakin tällainen
Oli minullakin tällainen remonttikokemus,sauna-/kylpyhuone- sellainen.Muutimme sukulaisen tyhjillään olleeseen kerrostalokolmioon muutaman kilometrin päähän neljäksi kuukaudeksi.Olihan se sinänsä vaihtelua omakotitaloasumiseen,vaikkei sellaiset remontit sinänsä tietenkään ole tervetulleita.Mutta onneksi asioilla yleensä kuitenkin on hyvätkinpuolensa.
Jakke-81
5. 9. 2010 18.20
Ainoastaan lama 90-luvun
Ainoastaan lama 90-luvun alkupuolella jolloin korot nousivat niin älyttömästi että vaikka työpaikka säilyikin niin silti sai miettiä jatkuvasti miten rahat riittää. No onneksi saatiin lopulta kuitenkin pitää oma talo eikä se mennyt alta.
Piitu
5. 9. 2010 20.24
ei onneksi ole
ei onneksi ole
Tomi
5. 9. 2010 21.57
molenlaista on koettu
molenlaista on koettu ja aina selvitty..muutos on ihan hyväksi, tulipa miten tahansa
aakoo
5. 9. 2010 22.37
kyllä on riittävästi
kyllä on riittävästi
intsu
5. 9. 2010 22.41
Hyviä.
Hyviä.
Kippo
5. 9. 2010 23.56
paljon on elämän
paljon on elämän varrella koettu surua ja iloa ja aina on selvitty
sirkka
6. 9. 2010 0.01
paljon on elämän
paljon on elämän varrella koettu surua ja iloa ja aina on selvitty
sirkka
6. 9. 2010 0.01
Ei ole kokemusta
Ei ole kokemusta
mappe
6. 9. 2010 3.21
ei mitään
ei mitään
pate
6. 9. 2010 3.22
Ei ole ollut
Ei ole ollut putkiremontteja ja ei olisi paikkaa jonne paeta. Kyllähän se suunnittelematon yleensä jotain pahaa on, että en toivo elämääni.
Kiy
6. 9. 2010 3.34
Ei ole ollut
Ei ole ollut suuria ylläreitä, liiankin menty varman päälle.
manta
6. 9. 2010 6.31
eosin suunnittelemattomasti kihlatustani
eosin suunnittelemattomasti kihlatustani tajutessani yhtäkkisesti rakastavani toista. Toisen halusta seurustella kanssani ei ollut tietoa, mutta silti tiesin että kihlaus on purettava. Elämäni paras päätös, vaikka silloin vaikea.
maarit
6. 9. 2010 7.47
ei oo kokemusta
ei oo kokemusta
rupsahtanut ukko
6. 9. 2010 8.42
Meillä tällainen kokemus
Meillä tällainen kokemus oli yllätysraskaus. Elämän suurin muutos joka teki elämästä elämisen arvoista lopuksi ikää.
Jora
6. 9. 2010 10.47
Elämä on koetellut,
Elämä on koetellut, mutta kaikesta on tähän asti päästy ainakin jollain tasolla yli.
DilleDong
6. 9. 2010 14.04
Ei ole kokemusta.
Ei ole kokemusta.
Lotta
6. 9. 2010 16.03
Isoja elämänmuutoksia ovat
Isoja elämänmuutoksia ovat olleet ne kun on yhtäkkiä saanut tietää ikäviä, anteeksiantamattomia asioita kumppanistaan sekä oma sairastuminen. Vastoinkäymisistä on selvitty onneksi tähän saakka hengissä ja osa niistä on jälkikäteen ollut vain hyväksi ja auttanut näkemään asioita joita ei muuten ehkä olisi nähnyt lainkaan.
Olga
6. 9. 2010 16.06
Aivan samantapainen tarina
Aivan samantapainen tarina putkiremontista ja vieläpä ulkoseinistä hakattiin päällykset ja villat vaihdettiin, sitten laitettiin uudet laatat seiniin ja ikkunat myös vaihdettiin. Niissä oli väliaikaisesti vain muovit. Aivan hirveä kaaos. Onneksi meillä on kesämökki, johon muutimme remontin ajaksi. Samantapaisia luontokokemuksia oli meillä. Saimme raitista ilmaa ja rentoutua rauhan keskuudessa. Opimme elämään kuin ennenvanhaan. Ei tuollaisia muutoksia ole helppo kestää. Jos ei olisi ollut mökkiä, en tiedä mitä olisimme tehneet.
unttis
6. 9. 2010 19.02
tarkemmin erittelemättä,kaikesta on
tarkemmin erittelemättä,kaikesta on tähän mennessä selvitty.
marjuska
6. 9. 2010 19.23
Tämä kuulostaa positiiviselta
Tämä kuulostaa positiiviselta ja hyvältä suhtautumiselta asiaan. Ei niin pahaa, ettei niistä jotenkin selvittäisi.
Tiia Koskimies
7. 9. 2010 20.43
ehkä pidemmän päälle
ehkä pidemmän päälle jonnekin hyvää
puukir
7. 9. 2010 20.33
Monta kertaa on
Monta kertaa on elämä mullistunut ja ei niin hyvällä tavalla. Enemmän on otettu kuin annettu, mutta positiivisuus vielä sinnittelee jossain sisimmässä :)
Szz
7. 9. 2010 20.47
Ei ole kokemusta
Ei ole kokemusta
Emppu
8. 9. 2010 3.15
pieni pintaremontti meidän
pieni pintaremontti meidän uudessa asunnossa muuttui valtavaksi projektiksi, mutta on todellakin ollut sen arvoista, nyt meillä on täydelllinen koti, ja ihan meidän näköinen!
ggg
8. 9. 2010 8.44
Ei tule mitään
Ei tule mitään erityistä mieleen.
Kirsi
8. 9. 2010 10.36
Pidän siitä, että
Pidän siitä, että asioita suunnitellaan edes vähän.
kava
8. 9. 2010 11.42
ei kokemuksia
ei kokemuksia
hei
8. 9. 2010 13.57
Ei onneksi ole
Ei onneksi ole kokemuksia liian yllättävästi. Putkiremontin keskellä tosin on tullut sinniteltyä kolme kuukautta..
Samu
8. 9. 2010 16.53
huonoja kokemuksia..
huonoja kokemuksia..
jenni
8. 9. 2010 17.16
Ei oikein itsellä
Ei oikein itsellä niin kovia asioita ole tapahtunut vielä.
Pieniä asioita. Että joku mennyt rikki yhtäkkiä ja siitä sitten häkeltynyt. :(
Megabass
8. 9. 2010 18.22
Eipä ole kokemusta...
Eipä ole kokemusta…
Janelle
8. 9. 2010 21.44
ei juurikaan..
ei juurikaan..
Kirsikka
9. 9. 2010 16.56
Ei ole omakohtaista
Ei ole omakohtaista kokemusta
Mikuli91
10. 9. 2010 12.06
kaikkea on koettu.
kaikkea on koettu.
HCML
11. 9. 2010 15.20
Mukavaahan se ei
Mukavaahan se ei ole mutta joskus pakollista. Kyllä silloin laskee päiviä kauanko tämä vielä kestää.
Tellervo
12. 9. 2010 19.46
lapsen murkkuiän tuoma
lapsen murkkuiän tuoma huostaanotto oli vaikein asian – sittemmin lapsi huomasikin ettei me niinpönttöjä oltukaan ja huostaanotto purettiin – eikä ole tyttö karkaillut enää…. mutta vieläkin tämä asia kouraisee syvältä sydämessä.
timo
13. 9. 2010 10.09
Muutto nykyisen ukkoni
Muutto nykyisen ukkoni vuoksi pk seudulle vuosia sitten oli kyllä melkoinen elämänmuutos kuukauden varoitusajalla :)
Arhippa
17. 9. 2010 5.16
Kyllä niitä yllätyksiä
Kyllä niitä yllätyksiä elämän varrella on tullut, niin hyviä kuin huonojakin ja kaikesta oppii jopa huonoistakin
TELLERVO
26. 9. 2010 11.43
Ei ole.
Ei ole.
Tauno
29. 9. 2010 6.59
On kokemusta mutta
On kokemusta mutta oli välttämätöntä
Paivi
30. 9. 2010 10.12
Jotain positiivista aina
Jotain positiivista aina löytyy vaikka on joskus yllätyksellistä
kaia
30. 9. 2010 10.15
Yllätyksiä on ollut
Yllätyksiä on ollut elämän varrella useinkin, huumorilla selvitään
Veneilijä
30. 9. 2010 10.16
Hyviä ja huonoja
Hyviä ja huonoja kokemuksia, hengissä selvitty
mirkkuli
30. 9. 2010 10.17