Saksa luovuuden näkökulmasta
Saksaa tarkastellaan tänä vuonna luovuuden näkökulmasta. Luovuuden aikaansaannoksia pidetään tärkeänä talouden haarana, mutta myös matkailulle merkittävänä vetovoimatekijänä.
Berliini on Saksan luovan talouden keskus. Siitä ovat esimerkkeinä kaupungin uuden keskustan Potsdamer Platzin ja siellä mm. Sony Centerin arkkitehtuuri, kansainväliset filmifestivaalit, maailmaluokan taidemuseot, lukuisat design- ja muotifestivaalit.
Viidestä museosta koostuva Museuminsel on taide- ja historiallisten museoiden aatelia koko maailmassa. Lokakuussa avatun Das Neue Museumin helmi on egyptiläisen, 1300- luvulla eaa. eläneen kuningattaren Nefetitin päätä esittävä veistos.
90 vuotta sitten perustettu Bauhaus taide-, design- ja arkkitehtikoulun vaikutus näkyy vahvana elinympäristössämme. Bauhausin opit vaikuttivat merkittävästi Alvar Aallon kehitykseen arvostetuksi funktionalistiksi. Bauhaus Archiv Berlin on paikka, jossa voi perehtyä kaikkeen siihen mitä Bauhaus merkitsee.

Münchenissä luovuuden saavutukset kukoistavat loistavissa taidemuseoissa. Alte Pinakothek on maailman lajissaan merkittävimpiä. Siellä voit ihailla Tizianin, Rubensin ja Dürerin töitä. Neue Pinakothekissa on loistava kokoelma 1800-luvun ja 1900-luvn alun eurooppalaista taidetta. Pinakothek der Moderne esittelee modernin kuvataiteen uranuurtajat Vassily Kandinskystä Picassoon sekä seuraavan sukupolven suuret nimet Francis Baconista Andy Warholiin.
Münchenkään ei elä vain taiteesta. Luovuudesta voi nauttia myös kaupungin lukuisissa herkkuravintoloissa. On paikallista, ranskalaista, italialaista ja aasialalaista keittiötä, Michelin tähdillä tai ilman. Viktualienmarkt on kauppatorien ystävälle suurenmoinen kokemus. Viktualien on latinaa ja tarkoittaa elintarvikkeita. Tori on 202 vuotta vanha, mutta tavara on takuutuoretta. Tori ei ole kaupungin edullisin, mutta sen maine perustuukin ylivoimaiseen valikoimaan ja huippulaatuun.
Olutfestivaalien ystävät tietävät, että Oktoberfest täyttää tänä vuonna 200 vuotta.
Baijerialisessa Oberammergaun kylässä näytellään kuuluisaa kärsimysnäytelmää vuodesta 1633 lähtien, nykyään kymmenen vuoden välein. Tänäkin vuonna se esitetään täysin kyläläisten omin voimin.
Mecklenburg-Vorpommernilla pohjoisessa Sakassa on monta ilmettä. Yksi niistä on Itämeren silmänkantamattomat hiekkarannat ja vuosisatainen merikylpyläkulttuuri.
Rügenin saarella hiekkarantoja 60 kilometriä, ja paikoin niitä reunustavat kymmeniä metrejä korkeat, pystysuorat liidunvalkoiset rantakalliot.
Liikuntaa harrastajia hemmotellaan korkeatasoisilla puitteilla, pelataanpa sitten golfia tai tennistä tai ratsastetaan. Vaellus ja pyöräilyreittejä on pitkin rannikkoa tai järvialuetta.
Majoitukseen on tarjolla mielenkiintoisia mahdollisuuksia, sillä alueen 2 000 linnasta yli 200 on matkailullisesti aktiivikäytössä, mm. hotelleina ja ravintoloina.
Myös Berliiniä ympäröivä Brandenburg on kuuluisa linnoistaan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 65 v. Potsdamin konferenssissa, jossa vuonna 1945 toisen maailmansodan voittajavaltiot määrittelivät sodanjälkeisen Keski-Euroopan rajat. Kokous pidettiin Cecilienhofin linnassa, joka toimii tänä niin museona kuin hotellinakin.
Spreewaldissa, Berliinin kaakkoispuolella, on jokien ja kanaalien muodostama yli 1000 kilometrin vesiteiden verkosto. Vehmasta aluetta asuttavat kieltään ja kulttuuriaan vaalivat sobrit. Spreewaldissa liikutaan kevyellä hiilijalanjäljellä, veneillä ja ruuhilla.

Moselin viinialueen maisemat ovat tunnetusti romanttiset ja kauniit. Joki mutkittelee alati ja rannoilta nousevat viinitarhat jyrkkinä. Vanhoissa pikkukaupungeissa pieni on kaunista. Bernkastel-Kuesin ja Traben-Trabachin viinikaupungit ovat hyvin hoidettuja ja niiden ristikkopuuarkkitehtuuri kerrassaan hurmaava. Cochem upeine linnoineen herättää yhden jos toisenkin ritaritarinan eloon.
Toiset ihailevat Moselin maisemia rattoisasti jokilaivalla risteillen, jotkut viinitarhojen lomassa patikoiden tai pyöräillen. Vaativampaa haastetta kaipaavat hikoilevat Calmontin, Euroopan jyrkimmän viinitarhan rinteillä.
Coburg on uusi näytteilleasettaja ja historiallinen kaupunki pohjoisessa Baijerissa. Keskiaikainen Feste Coburg -linnoitus on Saksan suurimpia. Siellä on esillä vanhojen aseiden kokoelma, kuva-, ja käsityötaidetta, keramiikkaa ja posliinia sekä yksi Euroopan merkittävimpiä lasitaidekokoelmia.
Garmisch-Partenkirchen valmistautuu vuoden 2011 alppilajien MM-kisoihin ja kesälläkin suosittu aktiivilomakohde. Se upeisiin olosuhteisiin hakeutuvat mm. kiipeilijät, pyöräilijät, vaeltajat, riippuliitäjät ja golfarit.
Rastattin kaupunki Saksan lounaiskolkassa Badenissa on Vantaan ystävyyskaupunki. Rastattin piirikunnassa matkailijat rientävät pyöräilemään tai patikoimaan pitkin Reinin pitkin tai Murgtalin laakson kuvankauniissa niittymaisemissa. Rastatt on myös portti Schwarzwaldin vuoristoisiin metsiin. Ulkoilun päälle maistuvat ohuenohuet siivut Schwarzwaldin kinkkua ja maalaisleipä. Ja kukapa voisi vastustaa Schwarzwaldin kirsikkatorttua. Se maistuukin parhaalta paikanpäällä!
Saksan Matka-messuosasto 6f31
Matka 2010 Helsingin Messukeskuksessa 21.-24.1.2010
Saksa luovuuden valokeilassa
www.germany.travel.
Kuvat Atti Hentinen
