Umami muualla Facebook

Julkaistu 14. 3. 2010 Teksti Tiia Koskimies 430 kommenttia Vapaa-aika

Umamin pääsiäiskalenteri 2-15 Arvottu

Pääsiäistä vietetään Euroopassa monin eri tavoin. Saksassa pääsiäinen on Ostern, sana on pakanallista alkuperää.

Sielläkin juhlaan liittyy kirkonmenoja ja hartautta, mutta paljon myös leikkimielisyyttä. Osterhase tuo lapsille lahjoja ensimmäisenä pääsiäsipäivänä samalla tavalla kuin joulunakin. Pupu käy piilottamassa paketit ja värjätyt munat huoneisiin niin, että niiden löytämiseksi täytyy nähdä vähän vaivaa. Lapsista on mukava etsiä kauniisiin kääreisiin paketoituja lahjoja. Paketeista paljastuu yleensä värikkäitä keväisiä vaatteita, T-paitoja ja nilkkasukkia, pääsiäispyhien ajanvietteeksi voi olla pelejä ja kirjoja sekä tietysti leluja kaikkein pienimmille. Lahjojen lisäksi kätköihin on piilotettu on myös namuja ja suklaamunia sekä lasten itsensä maalaamat kananmunat. Piilotetut kananmunat kannattaa kuitenkin laskea ja katsoa, että kaikki munat myös löytyvät, muuten saattaa muutaman viikon päästä ilmetä vallan villiä hajuhaittaa.

Itselleni on käynyt niin, että keitetty kananmuna oli ajautunut koristelaatikkoon kaapin perukoille. Tuuletin ja siivosin moneen kertaan ja ihmettelin, mistä omituinen paha haju tulee ja aina vain nenässä tuntuu. Vihdoin kuukauden päästä kaamea “kätkö” löytyi.

Ortodoksisen pääsiäspöydän koristeena nähdään marsipaanista taiteiltuja munia, jotka kätkevät sisäänsä konvehteja ja muita pikku yllätyksiä.

Arvomme vastanneiden kesken Fazerin yllätysmunapaketin. Nämä munat tuoksuvat suloisesti suklaalle ja sisälle kätkeytyy vielä exstrayllätys.

900070FazerYllatysmena_50g_3

Arvonta:
Oletko etsinyt pääsiäisaamuna lahjoja tai munia? Mitä muuta mukavaa muistat pääsiäisenä tehdyn?

Aiheet: , ,

430 kommenttia

  1. Pääsiäiseen kuului perinteisesti

    Pääsiäiseen kuului perinteisesti edellisenä viikonloppuna suoritetun virpomisen palkan haku. Nykyään virpojat saavat palkkionsa instattina, mutta minun lapsuudessani palkkaa piti siis odottaa varsinaiseen pääsiäiseen asti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    14. 3. 2010 6.09

    • Lapsuudessani Kukko oli

      Lapsuudessani Kukko oli aina muninut tyynyn alle(lakupötköjä) ja sängyn alle(suklaamunia)..
      Edelleen sama homma omilla lapsilla :o)

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      Pia

      15. 3. 2010 14.12

  2. Virpomismuna hettiin naapurista,

    Virpomismuna hettiin naapurista, he olivat Karjalasta kotoisin.
    Se oli muuten aina kamalan pitkä viikko, kun piti palkkaa odotella.
    Melkein piinaviikko…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    14. 3. 2010 6.18

  3. Pääsiäislauantaina virpominen ja

    Pääsiäislauantaina virpominen ja pääsiäiskokon polttaminen ovat niitä parhaimpia muistoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna

    14. 3. 2010 8.01

  4. Munia on etsitty

    Munia on etsitty ja joskus olen virpomassa käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    14. 3. 2010 8.01

  5. Meillä munan toi

    Meillä munan toi noita yläkaappiin yöllä, aamulla äiti sen sitten tiesi sieltä antaa. Kävin virpomassa, maalasimme kananmunia ja teimme virpomavitsoja. Rai-ruoho kasvetettiin myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjus

    14. 3. 2010 8.07

  6. munakätköt ja virpomiset

    munakätköt ja virpomiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    14. 3. 2010 8.36

  7. munia on etsitty

    munia on etsitty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tellu

    14. 3. 2010 8.57

  8. pääsiäisenä ei ole

    pääsiäisenä ei ole tullut tehtyä mitään erikoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timpe

    14. 3. 2010 8.58

  9. virpomassa ole joskus

    virpomassa ole joskus ollut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    14. 3. 2010 8.58

  10. en ole tehnyt

    en ole tehnyt mitään erikoista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    h.s

    14. 3. 2010 8.59

  11. virpomassa olen nuorempana

    virpomassa olen nuorempana käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    i.v

    14. 3. 2010 8.59

  12. ei ole mitään

    ei ole mitään erityisiä pääsiäistraditioita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    14. 3. 2010 9.00

  13. virpomassa olen käynyt

    virpomassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    14. 3. 2010 9.00

  14. Pääsiäismunat ja raeruoho

    Pääsiäismunat ja raeruoho kuuluu asiaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mk

    14. 3. 2010 9.04

  15. Virpojille varataan pikkulahjuksia

    Virpojille varataan pikkulahjuksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiti

    14. 3. 2010 9.04

  16. Meillä oli joku

    Meillä oli joku tietty paikka mihin pääsiäismunat oli yöllä ilmestyneet. Ei niitä etsiä tarvinut. Palmusunnuntaina kävin virpomassa. Kerran vietimme pääsiäistä kylpylässä. Siellä oli järjestetty kasvomaalausta, kilpailuja, pääsiäiskokko yms.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    14. 3. 2010 9.50

  17. Suklaamunat ilmestyivät yön

    Suklaamunat ilmestyivät yön aikana sängyn alle pipon sisälle. Pääsiäismunien maalaus oli lapsena mukavaa hommaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hartsa

    14. 3. 2010 9.53

  18. Pienenä ollessa isäni

    Pienenä ollessa isäni muuttui noidaksi ja jakoi meille pääsiäismunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    14. 3. 2010 10.19

  19. Olimme veljen kanssa

    Olimme veljen kanssa innokkaita suklaamunien etsijöitä. Saimme jopa ylipuhuttua vanhempamme piilottamaan niitä kahtena päivänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    14. 3. 2010 10.36

  20. munia maalannu lapsena,

    munia maalannu lapsena, omilla lapsilla laajentunut, virpomista ja muniakin saattaa löytyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    14. 3. 2010 10.44

  21. vanhemmat piilottelivat suklaamunia

    vanhemmat piilottelivat suklaamunia kotiimme, kun olin ihan pieni. Silloin munista tuli vielä yleensä se kuuluisa sormus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    14. 3. 2010 11.49

  22. vipomassa olen käynyt

    vipomassa olen käynyt ja pääsiäismunia olen koristellut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miukku

    14. 3. 2010 11.54

  23. Olen itse piilotellut

    Olen itse piilotellut munia lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    14. 3. 2010 11.57

  24. Sadut ovat hauskoja

    Sadut ovat hauskoja niin kauan, kuin ne eletään todeksi ja jaetaan kaikille, yksin nälkäisenä ja sairaana kotonaan makaava köyhä vanhuskin on pääsiäisensä ansainnut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    14. 3. 2010 11.57

  25. Virpominen ja siihen

    Virpominen ja siihen liittynyt pajunoksien koristelu oli parasta! Varsinkin kun sai pukeutua naamiaisasuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eslava

    14. 3. 2010 11.57

  26. Kananmunia on tullut

    Kananmunia on tullut koristeltua, lapset käyneet virpomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    14. 3. 2010 11.57

  27. Lapsena vanhemmat piilottivat

    Lapsena vanhemmat piilottivat pääsiäisen vastaisena yönä tyynyn alle rahaa tai pääsiäismunan, jännitti jo nukkumaan mennessä mitä aamulla löytyy! Ja vakaasti uskoin koko kouluiän että yöllinen vieras on pääsiäispupu eikä äiti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosalin

    14. 3. 2010 12.04

  28. pääsiäiskokko

    pääsiäiskokko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ?

    14. 3. 2010 12.05

  29. Pashaa

    Pashaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lahja

    14. 3. 2010 12.07

  30. kaikki on valmiina

    kaikki on valmiina surrta juhlaa varten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    14. 3. 2010 12.07

  31. -pashaa-

    -pashaa-

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjatta

    14. 3. 2010 12.07

  32. lapsena käytiin virpomassa

    lapsena käytiin virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    14. 3. 2010 12.09

  33. Olen käynyt virpomassa,

    Olen käynyt virpomassa, vaikka oikeasti se kuuluu jo viikkoaannen pääsiäistä.Olen maalannut munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    krisse

    14. 3. 2010 12.09

  34. Kaltaiselleni uskonnottomalle pääsiäinen

    Kaltaiselleni uskonnottomalle pääsiäinen merkitsee vain ylimääräisiä vapaapäiviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keljuk

    14. 3. 2010 12.11

  35. suklaamunat,virpominen ja pääsiäiskokko

    suklaamunat,virpominen ja pääsiäiskokko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    igor

    14. 3. 2010 12.15

  36. Virpomista ja kätkettyjen

    Virpomista ja kätkettyjen munien löytämistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    14. 3. 2010 12.19

  37. Ehdoton must pääsiäisenä

    Ehdoton must pääsiäisenä on tuo lampaanviulu: ei pääsiäistä ilman sitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jetset

    14. 3. 2010 12.20

  38. kananmunia värjättiin..suklaamunia etsittiin,mämmiäkin

    kananmunia värjättiin..suklaamunia etsittiin,mämmiäkin itse tehtiin..pääsiäiskoristeita tehtiin…mm.pupun teon muistan vieläkin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    14. 3. 2010 12.30

  39. Muistan lapsena kun

    Muistan lapsena kun innostuin aina ihanista suklaamunien leluista, aina odotin niitten avaamista, ja rakastin pienenä myös virpomista lähiympäristössä. Koristelin itse pajunoksani erivärisillä sulilla ja koristenauhoilla. Pukeuduin aina noidaksi. Pienenä en pitänyt mämmistä, suurin syy oli väri ja ulkonäkö mutta varttuessani aloin pitämään mämmin mausta ja ulkonäöstä ja mämmi on parasta kerman ja sokerin kanssa. Pidin myös lapsena kananmunien maalamisesta eri värisiksi ja askartelin tipuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pääsiäinen

    14. 3. 2010 12.32

  40. värjättyjä kananmunia,ja ehdottomasti

    värjättyjä kananmunia,ja ehdottomasti maljakossa hiirenkorvalla olevia koivunoksia ja rairuohoa, tipuja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    14. 3. 2010 12.34

  41. meillä kävi kukko

    meillä kävi kukko munimassa hattuun, joka ripustettiin sängyn kulmaan.

    joskus kukolta oli pudonnut värikäs sulka pääsiäismunan viereen. :) :)

    tällä kukolla oli “hämärä” taipumus ilmestyä silloin, kun nukuin tai olin ulkona . :)

    vanhempani tosin saattoivat kuuleman mukaan nähdä silloin tällöin vilauksen kukosta, kun se lensi ikkunasta ulos munittuaan yhden munan hattuuni. :) :)

    Haimme kotini lähettyviltä aina pajunkissoja vaasiin pääsiäisen aikaan.

    muistan lapsuudestani olleeni huolissani, kun lähdimme keräämään pajunkissoja, miten nämä uudet kissat tulevat toimeen vanhan kolli-kissamme kanssa ! :) :) :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nvm70

    14. 3. 2010 12.34

  42. Lakki pöydälle, aamulla

    Lakki pöydälle, aamulla tipu oli muninut siihen namuja..;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    F

    14. 3. 2010 12.36

  43. Suklaamunia on tullut

    Suklaamunia on tullut etsittyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Don

    14. 3. 2010 12.42

  44. Lapsena maalasimme itse

    Lapsena maalasimme itse oikeita kananmunia pääsiäispöytään. Keitimme ne ensin ja sitten lopuksi söimme ne. Nykyään ostan muutaman suklaamunan. Lapsenlapset niitä odottavat eniten. Tuntuu, että se sisältö on tärkeämpi, kuin itse suklaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ailuska

    14. 3. 2010 12.43

  45. pääsiäismunia olen etsinyt

    pääsiäismunia olen etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    poksis

    14. 3. 2010 12.46

  46. Yllätysmunat ovat hirveän

    Yllätysmunat ovat hirveän epäekologisia, meillä suositaan Mignonmunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    14. 3. 2010 12.53

  47. suklaamunia on tullut

    suklaamunia on tullut syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    14. 3. 2010 12.54

  48. Mignonmunat kuuluvat meillä

    Mignonmunat kuuluvat meillä pääsiäiseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    14. 3. 2010 12.56

  49. Virpomassa kävin pienenä

    Virpomassa kävin pienenä joka pääsiäisenä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MinäVain

    14. 3. 2010 12.58

  50. Lapsena pääsiäisenä värjättiin

    Lapsena pääsiäisenä värjättiin munia keittämällä munat sipulin kuorien joukossa,suklaamunia oli todella paljon,rahkapiirakkaa leivottiin ja samoin sitruunatorttua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Luissara

    14. 3. 2010 13.08

  51. kindermunia tuli syötyä

    kindermunia tuli syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    14. 3. 2010 13.09

  52. maalattu pääsiäismunia ja

    maalattu pääsiäismunia ja äiti valmisti mämmiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    14. 3. 2010 13.09

  53. Hauskinta on ollut

    Hauskinta on ollut piilottaa lapsilta suklaamunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    14. 3. 2010 13.10

  54. maalatutu pääisiämunat ja

    maalatutu pääisiämunat ja virpomisvitsa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karoliina

    14. 3. 2010 13.10

  55. lapsena äiti piilotti

    lapsena äiti piilotti suklaamunia, ja teki aarrekartan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    14. 3. 2010 13.24

  56. Pienenä pääsiäismuna löytyi

    Pienenä pääsiäismuna löytyi aina tyynyn alta aamuisin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soikka

    14. 3. 2010 13.25

  57. joka vuosi pitää

    joka vuosi pitää tehdä kunnon pasha.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    14. 3. 2010 13.27

  58. Lastenlapset tulevat mummolaan

    Lastenlapset tulevat mummolaan ja etsivät innokkaina piilotettuja pääsiäismunia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    14. 3. 2010 13.28

  59. noi virpomiset ja

    noi virpomiset ja tietenkin se munan etsiminen,,

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    city3

    14. 3. 2010 13.29

  60. en ole etsinyt

    en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    14. 3. 2010 13.29

  61. En ole etsinyt

    En ole etsinyt munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    14. 3. 2010 13.30

  62. Virpominen on jäänyt

    Virpominen on jäänyt lapsuudesta mieleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    14. 3. 2010 13.30

  63. en ole etsinyt

    en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    14. 3. 2010 13.32

  64. minä olen käynyt

    minä olen käynyt lapsena kaverin kanssa muutamana pääsiäisenä virpomassa naapureille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    menna

    14. 3. 2010 13.35

  65. kyllä ehdottomasti pääsiäisaamuna

    kyllä ehdottomasti pääsiäisaamuna etsitään munia. Ja lauantaina poltetaan kokkoja ja trullit kulkevat taloissa…Palmusunnuntaina ei virpojia näy, mutta lankalauantaina kyllä : näin pohjanmaalla….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sis

    14. 3. 2010 13.35

  66. Juu, pienenä tuli

    Juu, pienenä tuli etsittyä, äiti oli piilottanut aina jonnekin suklaamunan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sampsam

    14. 3. 2010 13.37

  67. Oi, lapsena etsittiin

    Oi, lapsena etsittiin suklaamunia ja munan muotoiseen rasiaan kävi meillä kukko munimassa karkkeja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiCe

    14. 3. 2010 13.39

  68. Lapsuudenkodissa maalattiin kananmunat.

    Lapsuudenkodissa maalattiin kananmunat. Virvottiinkin oman perheen jäseniä joskus. Äiti teki mämmin alusta asti itse vielä 60-luvulla. Ja pääsiäisaamuna tuijotin aamuaurinkoa silmät sikkaralla, että tanssiiko se :)
    Omille lapsille piilotin pääsiäisaamuna suklaamunat ja he etsivät niitä innoisssan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sisaruus

    14. 3. 2010 13.41

  69. Olen

    Olen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kpae

    14. 3. 2010 13.48

  70. oon käyny virpomassa

    oon käyny virpomassa ja joskus maalannu munia ja keränny pajunkissoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    14. 3. 2010 13.49

  71. Pääsiäisenä pukeuduttiin noidiksi

    Pääsiäisenä pukeuduttiin noidiksi ja käytiin virpomassa vaari.Palkaksi tuli suklaamunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sagatar

    14. 3. 2010 13.50

  72. lapsena maalattiin munia

    lapsena maalattiin munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    14. 3. 2010 13.53

  73. Lapsena kävin virpomassa

    Lapsena kävin virpomassa ja myös suklaamunien etsintä silloin kuului,nykyään pääsiäisenä syön vain suklaamunia =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ankku

    14. 3. 2010 13.54

  74. en ole etsinyt

    en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ricu

    14. 3. 2010 13.55

  75. eipähän oo noita

    eipähän oo noita mainitsemianne iloja kokennut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupikonna

    14. 3. 2010 13.56

  76. En ole. Virpomassa

    En ole. Virpomassa olen käynyt lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    14. 3. 2010 13.59

  77. Muistan hyvin kun

    Muistan hyvin kun kotikatuni lapset olivat meidän pöydän ääressä, tekemässä virpomisvitsoja.Opetin heille, että vitsat pitää koristella kunnolla, etteivät näytä risuilta.Kaikilla kuudella lapsella oli hauskaa ja meidän keittiö ooi mukavassa sekamelskassa.
    Nämä silloiset lapset muistavat askartelut vielä tänä päivänä.Pääsiäinen=mukavat muistot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Imppa

    14. 3. 2010 14.02

  78. Ei ole oikeastaan

    Ei ole oikeastaan mitään erikoista tullut tehtyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    14. 3. 2010 14.03

  79. Pienet virpojanoita-akat tulee

    Pienet virpojanoita-akat tulee mieleen ja sitten keltaiset ja vihreät värit!?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    14. 3. 2010 14.03

  80. Siinä se pääsiäinen

    Siinä se pääsiäinen menee kuin mikä tahansa vapaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    14. 3. 2010 14.03

  81. En ole etsinyt

    En ole etsinyt koskaan munia. Virponut olen lähinnä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    14. 3. 2010 14.05

  82. Munia olen etsinyt.

    Munia olen etsinyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T3

    14. 3. 2010 14.08

  83. kyllä tuo kokkojen

    kyllä tuo kokkojen polttaminen on ollut mieleenpainuvin näky Pohjanmaalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkku

    14. 3. 2010 14.10

  84. Pentuna maalailtiin munia

    Pentuna maalailtiin munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    14. 3. 2010 14.12

  85. Kyllä pääsiäisenä pitää

    Kyllä pääsiäisenä pitää olla suklaamunien etsintää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    14. 3. 2010 14.20

  86. Aina on etsitty

    Aina on etsitty pääsiäisenä suklaamunia, se kuulu asiaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    14. 3. 2010 14.21

  87. Joka pääsiäinen etsimme

    Joka pääsiäinen etsimme siskojeni kanssa huoneisiimme piilotetut suklaamunat. Maalasimme pääsiäismunia ja söimme pääsiäisherkkuja, mm. pashaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    14. 3. 2010 14.26

  88. Pääsiäisenä nautin syödä

    Pääsiäisenä nautin syödä suklaamunia ja mämmiä, ei mitään erityistä kuin lapsena olin tehnyt ruohoa ja maalata munia,pajukissojen koristeluun yms. Kerran muistin ,että nukuin aamulla ja äiti piilosi iso muna peiton alle ja heräsin yllätyksestä tästä tullut pitkästä aikaa leikkimielessä. Tapa ei ole munien etsiminen vaan yllättää peiton alle, sanottiin pääsisäisnoita tuo munan oli kiva muisto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    14. 3. 2010 14.26

  89. pääsiäismunien etsintä kuuluu

    pääsiäismunien etsintä kuuluu tietenkin pääsiäiseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ärtee

    14. 3. 2010 14.27

  90. suklaamunat ja virpominen

    suklaamunat ja virpominen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    14. 3. 2010 14.31

  91. Virpomiset ovat jääneet

    Virpomiset ovat jääneet mieleen…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    plop

    14. 3. 2010 14.32

  92. Munien etsintä puutarhasta

    Munien etsintä puutarhasta oli lapsena mielipuuhaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanna

    14. 3. 2010 14.34

  93. Munia en koskaan

    Munia en koskaan ole etsinyt mutta virpominen taisi lapsuudessa olla mukavinta pääsiäisen aikaan. Myös rairuohoa oli kiva kasvatella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    14. 3. 2010 14.42

  94. Lapsena käytiin virpomassa.

    Lapsena käytiin virpomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wirpukka

    14. 3. 2010 14.43

  95. Eipä oo muistaakseni

    Eipä oo muistaakseni munia etsitty. Syöty on joku muna vuosittain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aila

    14. 3. 2010 14.50

  96. Pienempänä tuli käytyä

    Pienempänä tuli käytyä paljon virpomassa ja maalattua munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    14. 3. 2010 14.54

  97. Omasta lapsuudestani en

    Omasta lapsuudestani en muista pääsiäisestä mitään erityistä, vaikka ortodoksiperheestä olenkin, äitini ei välitä mistään juhlista sen kummemmin. Omat lapseni ovat käyneet virpomassa ja AINA on pääsiäispupu käynyt munat tuomassa. Esikoinen yritti kerran valvoakin koko yön että ehtis nähdä kun pupu käy ja mistä se oikein pääsee sisälle taloon…aamulla kummiskin nukkui ja löysi munan tyynynsä alta :) Pashaa olen myös tehnyt ja se on itsetehtynä hyvää. Keltaisilla hedelmillä koristeltu täytekakku kuului kuvioihin. Tietysti mämmi ja suklaamunat, samoin itsemaalatut kananmunat. Ehdoton huippuni on narsissit, UPEITA kukkia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    14. 3. 2010 14.55

  98. Äiti teki aina

    Äiti teki aina pääsiäisena pashaa ja se oli suurta herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    14. 3. 2010 14.56

  99. Olen etsinyt ja

    Olen etsinyt ja kätkenyt munia. Pajunkissojen haku on toinen mieluisa pääsiäispuuha.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    14. 3. 2010 14.56

  100. Rairuohon kasvatus ja

    Rairuohon kasvatus ja koristelu. Virpominen
    Pajunkissojen hakeminen. Suklaamuna ilmestyi aina jostakin. Herkulliset pääsiäisruoat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Li-Ha

    14. 3. 2010 14.58

  101. suklaamunia on etsitty

    suklaamunia on etsitty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ake

    14. 3. 2010 15.00

  102. Pääsiäismunat sain virpomisen

    Pääsiäismunat sain virpomisen jälkeen “palkaksi” äidiltä tai mummolta. Mitään piilotteluperinnettä lapsuudessani ei ollut. Pääsiäismunia koristeltiin ja ulkoa haettiin pajunkissoja maljakkoon. Pasha, mämmi ja rahkapiirakka kuuluivat pääsiäisen herkkuihin lapsuudessani 70- 80-luvulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    14. 3. 2010 15.00

  103. Kyllä niitä lapsena

    Kyllä niitä lapsena etsittiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lars

    14. 3. 2010 15.06

  104. Suklaamunia tuli ja

    Suklaamunia tuli ja etsittiin mitä kummallisimmista paikoista.
    Kukko kuulemma muni ne sinne missä sattui pysähtymään, mitään pääsiäis pupuja ei ollut..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    komppa

    14. 3. 2010 15.12

  105. virpomassa olen joskus

    virpomassa olen joskus käynyt :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    14. 3. 2010 15.19

  106. Perheessämme löytyy pääsiäisenä

    Perheessämme löytyy pääsiäisenä pääsiäismunia yleensä tyynyn alta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inssi

    14. 3. 2010 15.20

  107. On virvottu, maalattu

    On virvottu, maalattu munia kilpaa ja etsitty niitä. Pääsiäispöydässä keitettyjä munia “litsataan” toisiaan vasten ja viimeiseksi ehjänä säilyvä on mestari ja saa pienen palkinnon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liisi

    14. 3. 2010 15.24

  108. Meillä ei ole

    Meillä ei ole piilotettu munia. Olen kyllä maalannut munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lili

    14. 3. 2010 15.29

  109. tuli joskus virvottua

    tuli joskus virvottua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu

    14. 3. 2010 15.34

  110. Suklaamunat toi pupu

    Suklaamunat toi pupu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    14. 3. 2010 15.44

  111. Munia olen etsinyt

    Munia olen etsinyt ja maalannut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kari

    14. 3. 2010 15.51

  112. Lapsena meillä pieni

    Lapsena meillä pieni joukko trulleina lähitalot kierreltiin; pannuihin ja koreihin kaikenlaista yllätystä mm. pääsiäsimunia. Lisäksi lapsena tietysti äiti osti pääsiäiseksi jokaiselle yllätysmunat. Pikku munia laitettiin rairuohoon ja kana-posliinipurkkiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiju

    14. 3. 2010 15.51

  113. meille laitettiin pääsiäispussi

    meille laitettiin pääsiäispussi sängynlaidalle ja pääsiäisyönä pupu laittoi siihen munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimmi

    14. 3. 2010 15.52

  114. En ole etsinyt.Parasta

    En ole etsinyt.Parasta pääsiäisessä on mämmi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    14. 3. 2010 15.55

  115. Pääsiäisen alla käytiin

    Pääsiäisen alla käytiin aina mahdollisiman kauniilla kelillä hakemassa aina pajunkissa kimppuja-myöhemmin koristeltiin ne.
    Kivaa oli myös että perheellä oli usein enemmän vapaata ja aikaa toisilleen.
    Pääsiäisruohon kasvattaminen ja jokapäivänen jännitys kasvaakos se,oli myös osa sitä ja kanikin sai herkutella rairuoholla pääsiäisen mentyä.
    Tottahan toki pääsiäsi munat olivat osa isoa juhlaa.
    Lisäksi jokavuotinen kyläläisten pääsiäis kokko rannalla ja paras pikkutrulli virpoja kilpailu olivat kohokohtia pääsiäsenä ja kun äitimme niitä hassun hauskoja asuja ja nammioita valmisteli.
    Nykyään kodin verhot saavat keltasen sävynsä ja rai ruoho asetelmat koristavat kahden immeisen talouden pöytiä.
    Ja ehkäpä pari ylläri suklaamunaa jossakin….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perhonen78

    14. 3. 2010 15.56

  116. Olen piilottanut munia

    Olen piilottanut munia lapsille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    14. 3. 2010 15.58

  117. täällä pohjanmaalla trullit

    täällä pohjanmaalla trullit käy virpomassa lauantaisin, kohokohta lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    14. 3. 2010 16.02

  118. en ole etsinyt

    en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    14. 3. 2010 16.08

  119. Kyllä lapsena etsin

    Kyllä lapsena etsin munia, äiti oli niitä piilottanut, paremmin mieleen on jäänyt virpominen ja siihen valmistautuminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    14. 3. 2010 16.08

  120. Lapsena poltettiin aina

    Lapsena poltettiin aina läheisellä pellolla pääsiäis-
    kokko.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martamm

    14. 3. 2010 16.20

  121. Tulihan sitä väännettyä

    Tulihan sitä väännettyä talo nurin etsiessä munia. Yleensä mökillä pääsiäisenä, pashaa NAM.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Smi

    14. 3. 2010 16.20

  122. Pääsiäsmunien syönnillä alkaa

    Pääsiäsmunien syönnillä alkaa ja mahdollisimman paljon! Yleensä pupu tuo ne minulle sängyn viereen. Aivan mahtavaa! Pääsiäinen on paras juhlapyhä, ehdottomasti!! Sitten päivä jatkuu pääsiäisherkuilla ja joka välissä todellakin pääsiäismunilla! Pääsiäisenä kuuluu herkutella niin paljon, kuin pystyy! Pääsiäismunat ovat yksi tärkein osa pääsiäisenviettoa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIA33

    14. 3. 2010 16.24

  123. muutamia kertoja etsittiin

    muutamia kertoja etsittiin lapsena suklaamunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    14. 3. 2010 16.27

  124. Kyllähän sitä pienenä

    Kyllähän sitä pienenä tuli löydettyä suklaamunia ties mistä piiloista kuten sängyn alta ja kengistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heini

    14. 3. 2010 16.33

  125. Ei ole meidän

    Ei ole meidän kodin perinteisiin ikinä kuulunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spwn

    14. 3. 2010 16.37

  126. Meillä ei juurikaan

    Meillä ei juurikaan vietetty pääsiäistä mutta kyllä suklaamunia tuli syötyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    delta

    14. 3. 2010 16.37

  127. virpominen

    virpominen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    14. 3. 2010 16.38

  128. Kananmunia maalattiin, tipu

    Kananmunia maalattiin, tipu oli myös muninut namuja hattuun yön aikana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JaniKL

    14. 3. 2010 16.38

  129. Lapsille on tullut

    Lapsille on tullut piilotettua munia kun he olivat pieniä. Nykyisin nautimme niistä ilman piiloleikkejä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    indx

    14. 3. 2010 16.39

  130. Kyllä lapsena "pääsiäispupu"

    Kyllä lapsena “pääsiäispupu” kävi yöllä tuomassa munia sängyn alle jätettyyn hattuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zauni

    14. 3. 2010 16.41

  131. Pääsiäimunat ansaittiin virpomalla,

    Pääsiäimunat ansaittiin virpomalla, omat lapset ovat etsineet piilotettuja munia….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jki

    14. 3. 2010 16.47

  132. en ole etsinyt

    en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    14. 3. 2010 16.51

  133. joskus pentuna etsittiin

    joskus pentuna etsittiin pääsiäismunia:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    14. 3. 2010 16.52

  134. Mahtavat Mignon suklaamunat

    Mahtavat Mignon suklaamunat muistuvat mieleen sekä omat virpomismatkat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IsKä

    14. 3. 2010 16.54

  135. Munia on etsitty,

    Munia on etsitty, kun pupu on niitä yön aikana piilotellut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hedvig

    14. 3. 2010 16.54

  136. Kyllä olen etsinyt

    Kyllä olen etsinyt munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AS

    14. 3. 2010 16.55

  137. Lapsena kävin virpomassa

    Lapsena kävin virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi

    14. 3. 2010 16.55

  138. Äiti ostaa mulle

    Äiti ostaa mulle mignon munan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mabu

    14. 3. 2010 16.55

  139. Meillä on joka

    Meillä on joka vuosi käynyt pääsiäispupu piilottelemassa suklaamunia ja muitakin namuja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PiaSsss

    14. 3. 2010 16.56

  140. suklaamunia etsitään

    suklaamunia etsitään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jorkki

    14. 3. 2010 16.56

  141. Olen etsinyt pääsiäismunia

    Olen etsinyt pääsiäismunia 60-luvun Kemissä. Myös virpomassa on käyty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    14. 3. 2010 16.58

  142. onhan niitä tullut

    onhan niitä tullut etsittyä ja vaikka mitä tehtyä.. perheen kanssa syöty ja mämmi kuuluu asiaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BloxX

    14. 3. 2010 17.00

  143. en muista mitään

    en muista mitään erikoista pääsiäisestä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    14. 3. 2010 17.10

  144. en muista mitään

    en muista mitään erikoista pääsiäisestä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    14. 3. 2010 17.14

  145. ei mitään erikoista

    ei mitään erikoista pääsiäisenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanski

    14. 3. 2010 17.14

  146. Lapsena maalattiin vesiväreillä

    Lapsena maalattiin vesiväreillä munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkku

    14. 3. 2010 17.21

  147. Pari kertaa lapsena

    Pari kertaa lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    14. 3. 2010 17.31

  148. Pääsiäinen merkitsee hiljentymistä,

    Pääsiäinen merkitsee hiljentymistä, hyvää ruokaa ja kevään odotusta. Lapsena laitoin hatun ylösalaisin pöydälle illalla ja aamulla oli kukko siihen muninut aina jotain pientä kivaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikuinen nainen

    14. 3. 2010 17.35

  149. Virpominen on parasta

    Virpominen on parasta pääsiäisessä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    14. 3. 2010 17.37

  150. Lapsena maalattiin munia

    Lapsena maalattiin munia ja äiti teki itse mämmiä. Nyt seurataan seuraavan sukupolven tekemisiä ja nautitaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikuinen mies

    14. 3. 2010 17.37

  151. Munien maalaus, rairuohon

    Munien maalaus, rairuohon kasvattaminen ja koristaminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    14. 3. 2010 17.39

  152. Etsitty on monet

    Etsitty on monet kerrat. Virpominen on päällimäisenä jäänyt mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mape

    14. 3. 2010 17.40

  153. Virpomassa olen käynyt

    Virpomassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vallu

    14. 3. 2010 17.41

  154. Pääsiäismunat oli suuri

    Pääsiäismunat oli suuri ilon aihe pääsiäisenä. Sukulaiset virvottiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arto

    14. 3. 2010 17.41

  155. Suklaamunat kuuluvat ilmanmuuta

    Suklaamunat kuuluvat ilmanmuuta pääsiäiseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikki

    14. 3. 2010 17.42

  156. Olen piilotellut suklaamunia

    Olen piilotellut suklaamunia muille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    14. 3. 2010 17.48

  157. En ole

    En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    14. 3. 2010 17.57

  158. Pääsiäisenä viriteltiin keinu

    Pääsiäisenä viriteltiin keinu navetan ylisille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    14. 3. 2010 18.00

  159. Olen etsinyt, muuta

    Olen etsinyt, muuta en sitten muistakkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iCo

    14. 3. 2010 18.22

  160. Virpomassa olen käynyt.Kanamunia

    Virpomassa olen käynyt.Kanamunia on värjätty sipulilla. Lakritsi patukoita pitkäperjantaina etsitty , sitten Pääsiäispäivänä Suklaamunia etsitty piiloista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Furtado

    14. 3. 2010 18.22

  161. Etsitty on ja

    Etsitty on ja löydetty myös, päällimäisenä muistona virpominen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norppa

    14. 3. 2010 18.23

  162. Lapset ovat etsineet

    Lapset ovat etsineet suklaamunia joka pääsiäinen perheeni perinteiseen tapaan. Virpominen ei ole kuulunut meidän tapoihin, mutta olemme kyllä aina odottaneet Pikkunoitia virpomaan ja varaneet suklaamunia tms. heille lahjoitettavaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Christine

    14. 3. 2010 18.25

  163. etsitty ja vipottu

    etsitty ja vipottu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kille

    14. 3. 2010 18.26

  164. Lapsena virvottiin, tehtiin

    Lapsena virvottiin, tehtiin pääsiäisaskarteluja, kylvettiin rairuohoa ,kananmunia värjättiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    14. 3. 2010 18.27

  165. Munia on maalattu,

    Munia on maalattu, ainoa traditiomme.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    14. 3. 2010 18.34

  166. Pääsiäisenä yleensä vain

    Pääsiäisenä yleensä vain rentoudun ja luen kirjaa. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    14. 3. 2010 18.39

  167. Pasha on hyvää.

    Pasha on hyvää. Munia maalattu.Pajunkissoja haettu ja koristeltu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miisukki

    14. 3. 2010 18.41

  168. Pentuna oli kiva

    Pentuna oli kiva virpoa ja kasvatella rairuohoa. Näin vahempana on lähes kaikki pääsiäisenviettoperinteet jääneet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    14. 3. 2010 18.41

  169. Meillä oli aina

    Meillä oli aina kukko käynyt munimassa yöllä koriin jonka me lapset olimme laittaneet sängyn viereen, olikohan jotain karjalaisia tapoja.. Pasha kuului myös pääsiäiseen ja virpominen ja koristeet. Pääsiäinen oli ortodoksiäidillemme melkein joulun veroinen juhla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    14. 3. 2010 18.46

  170. Sipulinkuorilla värjätyt kananmunat

    Sipulinkuorilla värjätyt kananmunat ja kun ne oli jäähtyneet maalasimme ne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    14. 3. 2010 18.47

  171. virpomiseen lähtöä odotettiin

    virpomiseen lähtöä odotettiin vesi kielellä jo monta päivää ennen h-hetkeä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sartsu

    14. 3. 2010 18.47

  172. Mämmiä

    Mämmiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mtvee

    14. 3. 2010 18.48

  173. Kyllähän se taitaa

    Kyllähän se taitaa olla virpomisen odottelu ja puvun suunnittelu ja toteutus. Sekä pääsiäiskokko myöskin ja sitten vielä kun silloin sai valvoa lapsena pitempään kuin tavallisesti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    14. 3. 2010 18.56

  174. etsitään pääsiäisaamuna

    etsitään pääsiäisaamuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    14. 3. 2010 19.01

  175. Pienenä tuli touhuttua

    Pienenä tuli touhuttua noiden munien kanssa, sittemmin se on nyt jäänyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaakoppi

    14. 3. 2010 19.02

  176. olen etsinyt munia

    olen etsinyt munia ja virponut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    14. 3. 2010 19.07

  177. Omassa lapsuudessa pääsiäistä

    Omassa lapsuudessa pääsiäistä ei vietetty. Omille lapsille munia piilotellaan joka vuosi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    14. 3. 2010 19.27

  178. Omassa lapsuudessa pääsiäistä

    Omassa lapsuudessa pääsiäistä ei vietetty. Omille lapsille munia piilotellaan joka vuosi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elvi

    14. 3. 2010 19.27

  179. olen lapsena

    olen lapsena

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta uygun

    14. 3. 2010 19.29

  180. lapsena löytyi tyynyn

    lapsena löytyi tyynyn alta suklaamunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    14. 3. 2010 19.30

  181. kyllä olen etsinyt-ja

    kyllä olen etsinyt-ja löytänytkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katjani

    14. 3. 2010 19.31

  182. etsitty on

    etsitty on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repukka

    14. 3. 2010 19.31

  183. lapsena tuli virvottua

    lapsena tuli virvottua ja muniakin etsittiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    14. 3. 2010 19.32

  184. kylläpä on etsitty

    kylläpä on etsitty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinuska23

    14. 3. 2010 19.33

  185. olen etsinyt ja

    olen etsinyt ja meinaan etsiä tulevanakin pääsiäisenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inka

    14. 3. 2010 19.33

  186. juup

    juup

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villem

    14. 3. 2010 19.34

  187. no tietenkin

    no tietenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aatu

    14. 3. 2010 19.34

  188. kyllä kyllä

    kyllä kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pinja

    14. 3. 2010 19.35

  189. Etsitty on

    Etsitty on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    14. 3. 2010 19.51

  190. Kyllähän niitä pienenä

    Kyllähän niitä pienenä etsittiin siskon kanssa pajukoreihin. Ja aina löytyi kymmeniä. Nam, sitä suklaan määrää. Se oli kivoin perinne, kuten myös kananmunien maalaaminen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    14. 3. 2010 19.56

  191. lapsena tuli virvottua

    lapsena tuli virvottua ja palkkiot tuli myös ja nyt lapsillekin on jäänyt perinnöksi virpomajutut ja munien piilottelu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulpu

    14. 3. 2010 19.57

  192. Meillä ei ole

    Meillä ei ole koskaan etsitty pääsiäismunia, mutta syöty kyllä sitäkin enemmän

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    14. 3. 2010 19.57

  193. Pääsiäisenä on munia

    Pääsiäisenä on munia saatu, mutta virpominen ei kuulu Länsi-Suomessa perinteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skibi

    14. 3. 2010 20.00

  194. Virpominen ja pajunkissojen

    Virpominen ja pajunkissojen koristelu. Pääsiäiskokolla käynti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    14. 3. 2010 20.06

  195. Virpominen ja itse

    Virpominen ja itse virpomisoksien askartelu. Pääsiäismunien maalaaminen ja noitien ja tipujen valmistus. Itse valmistetut pääsiäiskortit taas kunniaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sippe

    14. 3. 2010 20.17

  196. Virposmisretket ja munien

    Virposmisretket ja munien etsinnät ovat jääneet parhaina muistoina mieleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapo

    14. 3. 2010 20.24

  197. Hämäriä muistikuvia on

    Hämäriä muistikuvia on jostain lapsuudesta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarina

    14. 3. 2010 20.29

  198. Varmaankin lapsena olen

    Varmaankin lapsena olen kyllä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    14. 3. 2010 20.33

  199. Kyllä...

    Kyllä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    14. 3. 2010 20.34

  200. kindermunia tuli syötyä.

    kindermunia tuli syötyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sloaneranger

    14. 3. 2010 20.36

  201. Meillä ei ole

    Meillä ei ole ollut tapana piilottaa lahjoja tai munia. Lapsena oli kiva kiertää kylää trullina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    14. 3. 2010 20.43

  202. Suklaamunia on tietty

    Suklaamunia on tietty etsitty ja maalattu yhdessä munia ja koristeltu pajunoksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katti

    14. 3. 2010 21.17

  203. Pääsiäiseen kuuluu suklaamunien

    Pääsiäiseen kuuluu suklaamunien etsiminen, raekarit pahvimunissa, noitana kiertäminen ja munien maalaus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    14. 3. 2010 21.19

  204. Lapsena pupu toi

    Lapsena pupu toi meille aina suklaamunia mutta ei niitä piilotettu vaan olivat ihan esillä. Ja sitten porukalla maalattiin kananmunia ja käytiin virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilliputti

    14. 3. 2010 21.20

  205. On etsitty suklaamunia

    On etsitty suklaamunia ja maalattua tavallisia munia. Joitakin noista vanhoista maalatuista munista on vieläkin tallella kun maalattiin kunnon maalilla päälle, tuli kestäviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KristaP

    14. 3. 2010 21.21

  206. Kun olin pieni

    Kun olin pieni ei meillä ollut oikeastaan juurikaan suklaisia yllätysmunia vaan kukko kävi munimassa pahvisen rasiaan karkkia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    14. 3. 2010 21.22

  207. Rairuohoa kasvatettiin, maalattiin

    Rairuohoa kasvatettiin, maalattiin munia ja koristeltiin pajunoksia virpomista varten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    14. 3. 2010 21.23

  208. Olen lapsena etsinyt

    Olen lapsena etsinyt jonkun kerran mutta ei se mikään perinne ollut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    14. 3. 2010 21.38

  209. En ole. Virpomassa

    En ole. Virpomassa olen käynyt lapsena ja nyt vien lapsiakin virpomaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    14. 3. 2010 21.40

  210. Kerran. Lastenohjelmia tulee

    Kerran. Lastenohjelmia tulee paljon pääsiäisen aikaan, se on jäänyt mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    14. 3. 2010 21.40

  211. Lapsena etsin yhden

    Lapsena etsin yhden munan sisältä, kun pääsiäispupu kävi tömistämässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    14. 3. 2010 21.50

  212. En ole itse

    En ole itse etsinyt, mutta lapsilleni laitan joka pääsiäinen suklaamunat tyynyn alle :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    14. 3. 2010 22.01

  213. Kukko kävi aina

    Kukko kävi aina yön aikana munimassa suklaamunan jonnekin huoneessani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlakki

    14. 3. 2010 22.37

  214. Pääsiäisenä koristeltiin pajunoksia

    Pääsiäisenä koristeltiin pajunoksia maljakkoon, maalattiin munia ja kasvatettiin rairuohoa. Ja saatettiinpa askarrella jotain noita-aiheisia koristeitakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cristo

    14. 3. 2010 22.39

  215. Pajunoksien koristelu sulilla

    Pajunoksien koristelu sulilla ja maalatuilla munilla kuuluu pääsiäiseen. Ja suklaamunien syöminen myös, mutta Mignonmunien mieluummin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merete

    14. 3. 2010 22.40

  216. Toki suklaamunia etsitään

    Toki suklaamunia etsitään kun kukko munii ne minne sattuu…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miopio

    14. 3. 2010 22.41

  217. aina etsitään pääsiäismunia

    aina etsitään pääsiäismunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    65

    14. 3. 2010 22.44

  218. suklaamunat kuuluu pääsiäiseen

    suklaamunat kuuluu pääsiäiseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sare

    14. 3. 2010 22.44

  219. aina haetaan ja

    aina haetaan ja etsittän munia lasten kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juuso

    14. 3. 2010 22.45

  220. ei pääsiäistä ilman

    ei pääsiäistä ilman suklaamunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kala

    14. 3. 2010 22.45

  221. En ole etsinyt

    En ole etsinyt munia t.m.s. Mutta pääsiäismunia olen maalannut lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    milla

    14. 3. 2010 22.53

  222. kyllähän niitä on

    kyllähän niitä on tullut etsittyä. yritin eräänä vuonna opettaa koiraani haistamaan suklaan jotta olisin löytänyt enemmän munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripe

    14. 3. 2010 22.58

  223. En muista etsineeni

    En muista etsineeni pääsiäismunia tai muita lahjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vorraaja

    14. 3. 2010 23.16

  224. kyläilyä/oleskelua

    kyläilyä/oleskelua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    smirre

    14. 3. 2010 23.20

  225. Pienenä pistin muun

    Pienenä pistin muun perheen etsimään munia amerikkalaisen perinteen mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    14. 3. 2010 23.36

  226. Pääsiäismunien maalausta pienenä

    Pääsiäismunien maalausta pienenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    15. 3. 2010 0.09

  227. Oli pienenä kiva

    Oli pienenä kiva etsiä suklaamunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonza

    15. 3. 2010 0.10

  228. Ei ollut meillä

    Ei ollut meillä kotona muuta kuin pääsiäisruoho ja lapset saatiin suklaamunia ym. namia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    15. 3. 2010 0.11

  229. pääsiäisruoho suklaamunat ja

    pääsiäisruoho suklaamunat ja koristeet kuuluvat meidän pääsiäiseen ja tietty mämmi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    15. 3. 2010 0.13

  230. meillä 2 pientä

    meillä 2 pientä poikaa ja kyllä meillä suklaamunat piilotetaan ja sitten kovalla touhulla niitä etsitään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    15. 3. 2010 0.14

  231. Perinteiset suklaamunat ja

    Perinteiset suklaamunat ja pääsiäisruoho

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    15. 3. 2010 0.15

  232. En ole etsinyt,

    En ole etsinyt, mutta olen maalannut niitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    15. 3. 2010 3.33

  233. En ole. Pääsiäisvalkeoita

    En ole. Pääsiäisvalkeoita olen käynyt katsomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    15. 3. 2010 3.37

  234. En ole. Pääsiäisyön

    En ole. Pääsiäisyön messu kuuluu perinteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    15. 3. 2010 3.40

  235. Pienenä kylässä etsin

    Pienenä kylässä etsin yhtenä pääsiäisenä. Pääsiäiskokkojen katsominen on ollut mukava perinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    15. 3. 2010 3.44

  236. Kipeät leukaperät, ne

    Kipeät leukaperät, ne tulevat mieleeni aina kun näen narsisseja tai muuta pääsiäiseen liittyvää. Kananmunien puhaltelu tyhjäksi.. siinäpä oiva harrastus kaikille leukaperien kiinteyttäjille :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    15. 3. 2010 5.50

  237. lapsena etsittiin ja

    lapsena etsittiin ja muniä värjätiin ja maalattiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIETU

    15. 3. 2010 6.03

  238. Pääsiäiseksi maalattiin munia

    Pääsiäiseksi maalattiin munia ja tehtiin koristeita ja piirroksia. Koti koristeltiin ja käytiin virpomassa. Samat perinteet ovat jatkuneet omien lapsienkin kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    salli

    15. 3. 2010 6.09

  239. On tullut etsittyä.

    On tullut etsittyä. Hauskaa oli!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimosa

    15. 3. 2010 7.13

  240. Virpominen ja munien

    Virpominen ja munien maalaaminen ovat kuuluneet minun pääsiäisen viettoon lapsuudessa…virpominen on jäänyt mutta munia maalaan vieläkin pääsiäisenä ja koristelen asunnon keväiseksi…ja tietysti laitan pääsiäisherkkuja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pita

    15. 3. 2010 7.23

  241. Lapsille suklaamunia, piirtää,

    Lapsille suklaamunia, piirtää, koristaa talo….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    15. 3. 2010 7.43

  242. Munia olen hakenut

    Munia olen hakenut ja virpomassa käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    15. 3. 2010 8.08

  243. Meillä on aina

    Meillä on aina piiloteltu ja etsitty munia.Ensimmäiset toki löytyi aina tyynyn vierestä aamulla, koska kukko oli käynyt yöllä siinä munimassa.Virpomassa käytiin myös.Rairuohoa laitettiin kasvamaan, maalattiin tyhjäksipuhallettuja munankuoria ja tehtiin itse tipuja ja muita koristeita. Pääsiäismessu oli jotenkin jännä katsoa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    15. 3. 2010 8.14

  244. Omasta lapsuudestani muistan,

    Omasta lapsuudestani muistan, että pääsiäismunat olivat tarjolla eikä niitä joutunut etsimään. Omat lapseni etsivät suklaamunia mummin kätköpaikoista ja nauttivat leikistä suuresti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ritu

    15. 3. 2010 8.41

  245. En ole etsinyt,

    En ole etsinyt, mutta suklaamunat kuuluvat kyllä ehdottomasti pääsiäiseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black Dog

    15. 3. 2010 8.54

  246. Lapselle olen piilotellut

    Lapselle olen piilotellut ulos pikkusuklaamunia, joita hän riemulla aina etsi.. ja virpojia olen vaatetellut ja tietysti myös vastaanottanut kotiini..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    15. 3. 2010 8.55

  247. Meillä ei ole

    Meillä ei ole koskaan etsitty munia, vaan niitä on ollut aina vapaasti tarjolla muutama kappale jälkiruuaksi. Ehdoton lemppari ollut aina Kyöpelinvuori muna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johana

    15. 3. 2010 8.58

  248. En ole vielä

    En ole vielä etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    15. 3. 2010 9.01

  249. Lapsena etsittiin ja

    Lapsena etsittiin ja maalattiin munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mete

    15. 3. 2010 9.17

  250. lapsena saatiin pääsiäismunia.

    lapsena saatiin pääsiäismunia. kummilasten kanssa värjätty kananmunia ja piilotettu suklaamunia. muuten ei mitään kummempia pääsiäistraditioita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    15. 3. 2010 9.17

  251. En ole etsinyt,eikä

    En ole etsinyt,eikä mitään mukavaa muistu mieleen..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    15. 3. 2010 9.18

  252. En ole, lapset

    En ole, lapset ovat etsineet munia serkkulassa. Palmusunnuntaina lapset perinteisesti virpovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    15. 3. 2010 9.29

  253. Meillä pääsiäispupu munii

    Meillä pääsiäispupu munii suklaamunia yleensä sänkyyn pääsiäisaamuisin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    15. 3. 2010 9.31

  254. Virpominen ja munien

    Virpominen ja munien maalaaminen kuuluvat pääsisäiseen sekä suklaamunien syönti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    15. 3. 2010 10.17

  255. Itse kun oli

    Itse kun oli lapsi kuului perinteisiin käydä virpomassa yhdessä muiden lasten kanssa ja usein pääsiäisenä oli suklaamuna ilmestynyt tyynyn vierelle…oli kiva herätys!:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anita

    15. 3. 2010 10.35

  256. Olen etsinyt ja

    Olen etsinyt ja virpomista varten hauska pukeutumis- ja meikkausrituaalit kavereiden kanssa olivat hauskoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    15. 3. 2010 10.48

  257. Kyllähän vanhemmat meille

    Kyllähän vanhemmat meille lapsille aina varasivat ainakin yhden pääsiäismunan jokaiselle (eikä niitä mielestäni liikaa saa ollakaan), se yleensä ilmestyi joskus koulupäivän aikana tyynyn alle tai vastaavaan. Joskus oli paljon pikkumunia piiloteltu ympäri huonetta :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapu

    15. 3. 2010 11.00

  258. olen etsinyt pääsiäsmunia

    olen etsinyt pääsiäsmunia jotka oli piilottetu .

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jin

    15. 3. 2010 11.19

  259. itse piilotan lapselleni

    itse piilotan lapselleni aina suklaamunia pääsiäisaamuksi piilopaikkoihin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    15. 3. 2010 11.31

  260. Enpä ole koskaan

    Enpä ole koskaan hakenut munia. Pajunkissoja olen koristellut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    15. 3. 2010 12.41

  261. Kävin virpomassa palmusunnuntaina

    Kävin virpomassa palmusunnuntaina ja suklaamuna haettiin pääsiäisenä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    15. 3. 2010 12.44

  262. Munia on etsitty

    Munia on etsitty ja joskus olen virpomassa käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    15. 3. 2010 13.13

  263. Olen ollut virpomassa

    Olen ollut virpomassa monena vuonna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    15. 3. 2010 13.14

  264. En ole etsinyt

    En ole etsinyt munia enkä ole virponut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    15. 3. 2010 13.14

  265. Olen ollut useasti

    Olen ollut useasti virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    007

    15. 3. 2010 13.15

  266. Olen ollut virpomassa.

    Olen ollut virpomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    15. 3. 2010 13.33

  267. Olen etsinyt. Pääsiäiseen

    Olen etsinyt. Pääsiäiseen kuuluu myös trullit ja kokot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    15. 3. 2010 13.40

  268. Pääsiäisaamuna sai pääsiäismunia.

    Pääsiäisaamuna sai pääsiäismunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Astrid

    15. 3. 2010 14.44

  269. Pentuna tuli koristeltua

    Pentuna tuli koristeltua munia vesiväreillä. Suklaamunia oli jossain näkyvällä paikalla että helposti löytyi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oggi

    15. 3. 2010 15.23

  270. Pääsiäismunia olen koristellut

    Pääsiäismunia olen koristellut ja lapsille piilotellut suklaamunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    15. 3. 2010 16.34

  271. Virpomassa olen käynyt

    Virpomassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    15. 3. 2010 17.26

  272. Virpominen ja palkan

    Virpominen ja palkan nauttiminen…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kanervikko

    15. 3. 2010 17.56

  273. Pääsiäismunia on tullut

    Pääsiäismunia on tullut itse lapsuudessa etsittyä tyynyn alta ja sama perinne on jatkunut omien lasten kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pääsiäismuna

    15. 3. 2010 18.05

  274. Tottakai pääsiäismunat kuuluvat

    Tottakai pääsiäismunat kuuluvat pääsiäisen aikaan ja niitä etsitään milloin mistäkin kätköistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pääsiäinen

    15. 3. 2010 18.06

  275. Ei ole pääsiäistä

    Ei ole pääsiäistä ilman pääsiäismunan etsintää!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toiveikas

    15. 3. 2010 18.07

  276. Lapsena etsittiin yllätyspussia,

    Lapsena etsittiin yllätyspussia, jonne kätkeytyi karkkia ja pääsiäismunia :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    15. 3. 2010 18.08

  277. Pääsiäismunat kuuluvat jokaiseen

    Pääsiäismunat kuuluvat jokaiseen pääsiäiseen ja niitä on oltava varattuna virpojille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    virvon varvon

    15. 3. 2010 18.08

  278. Pääsiäismunan löytyminen tuntuu

    Pääsiäismunan löytyminen tuntuu aina yhtä jännittävältä ja siitä on tullut jo perinne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kätkö

    15. 3. 2010 18.09

  279. Meillä ei ole

    Meillä ei ole pääsiäis perinteitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    15. 3. 2010 18.25

  280. Ei ole ollut

    Ei ole ollut tapana etsi munia, mutta joskus Isäni on laittanut ns. Pääsiäissukkaan tai rairuohon sekaan munan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    GagaHilton

    15. 3. 2010 19.19

  281. Kananmunia on tullut

    Kananmunia on tullut koristeltua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipsa

    15. 3. 2010 19.29

  282. Pääsisäisenä kukko munii

    Pääsisäisenä kukko munii aina sängyn alle laitettuutn pipoon. Mämmi on pääsiäisen ehdoton kestohitti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    15. 3. 2010 20.18

  283. munia munia on

    munia munia on tullut etsittyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    15. 3. 2010 20.26

  284. Tottahan toki

    Tottahan toki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    15. 3. 2010 20.58

  285. Olen tyynyn alta:)

    Olen tyynyn alta:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tåpias

    15. 3. 2010 20.58

  286. Olen joskus pienenä

    Olen joskus pienenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mallia46

    15. 3. 2010 20.59

  287. Kyllähän nyt suklaamunia

    Kyllähän nyt suklaamunia pitää etsiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P49

    15. 3. 2010 21.00

  288. Olen maalannut kananmunia,

    Olen maalannut kananmunia, käynyt virpomassa kavereiden kanssa. Muistan myös aina yhden vanhan miehen joka antoi meille paljon karkkia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinkotyttö

    15. 3. 2010 21.01

  289. Pääsiäisyönä lennän kissan

    Pääsiäisyönä lennän kissan ja kahvipannun kanssa. Ehkä näet minua jos on täysikuu ja katsot ylös taivaalle !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noita

    15. 3. 2010 22.08

  290. Virpomassa olen käynyt

    Virpomassa olen käynyt joskus aikanaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marre

    15. 3. 2010 23.02

  291. Pääsiäiseksi kasvatettiin rairuohoa,

    Pääsiäiseksi kasvatettiin rairuohoa, koulussa ja kotona. Sitä oli kiva koristella ja leikellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mandylor

    15. 3. 2010 23.05

  292. Pääsiäiseksi kasvatettiin rairuohoa,

    Pääsiäiseksi kasvatettiin rairuohoa, koulussa ja kotona. Sitä oli kiva koristella ja leikellä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mandylor

    15. 3. 2010 23.05

  293. Pääsiäsmunia etsittiin ja

    Pääsiäsmunia etsittiin ja trullina käytiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    15. 3. 2010 23.11

  294. Pääsiäinen oli kodissamme

    Pääsiäinen oli kodissamme joulun lisäksi vuoden toinen suuri juhla ja siihen valmistauduttiin sen mukaisesti. Hilpeänä lisänä oli sitten kaikenlainen koristelu varvuilla, pääsiäistipuilla ja noidilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    15. 3. 2010 23.47

  295. pääsiäsmunia etsittiin ja

    pääsiäsmunia etsittiin ja kasvatettiin rairuohoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Caution

    16. 3. 2010 1.19

  296. Virpomassa olen käynyt

    Virpomassa olen käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    16. 3. 2010 8.03

  297. Virpominen on ollut

    Virpominen on ollut perinne lapsena. Ja tietenkin kotona oli munia piilossa ja niitä oli kiva etsiä. Nykyisin olen itse varannut munia virpojille =o)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    immi81

    16. 3. 2010 8.05

  298. Olen etsinyt, muistan

    Olen etsinyt, muistan istuttaneeni raeruohoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    16. 3. 2010 8.40

  299. Palmusunnuntaina käytiin virpomassa,mutta

    Palmusunnuntaina käytiin virpomassa,mutta munia en ole etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    16. 3. 2010 9.25

  300. Äiti piilotti aina

    Äiti piilotti aina (taitavasti) suklaamunan huoneeseeni. En muista kumpi oli tärkeämpi, suklaa vai lelu. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pierrotte

    16. 3. 2010 10.42

  301. Kyllä,lapsena ollessa kaikkina

    Kyllä,lapsena ollessa kaikkina pääsiäisaamuina pääsiäismunia etsittiin ahkerasti ympäri huushollia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikko

    16. 3. 2010 12.50

  302. Virpomassa on käyty

    Virpomassa on käyty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    akke

    16. 3. 2010 13.04

  303. Sukulaisten luona kun

    Sukulaisten luona kun oltiin Pohjanmaalla yhtenä pääsiäisenä, päästiin tutustumaan myös kokkoperinteeseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kokokokkoko

    16. 3. 2010 18.03

  304. pääsiäisaamuna sain suklaamunia

    pääsiäisaamuna sain suklaamunia heti kun heräsi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    16. 3. 2010 19.08

  305. Olen etsinyt suklaamunia

    Olen etsinyt suklaamunia ja virpomassa on myös käyty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    16. 3. 2010 19.30

  306. Kummia kävin virpomassa

    Kummia kävin virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KIRPPU

    16. 3. 2010 20.57

  307. olen virponut

    olen virponut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirpale

    17. 3. 2010 11.18

  308. En ole etsinyt.

    En ole etsinyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    17. 3. 2010 18.27

  309. Virpomassa lapsuudessa ja

    Virpomassa lapsuudessa ja kai niitä muniakin on joskus etsitty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niisku

    17. 3. 2010 23.40

  310. Juu, kyllähän sitä

    Juu, kyllähän sitä on tullut kaikenlaisia piiloherkkuja etsiskeltyä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    18. 3. 2010 8.23

  311. Viime pääsiäisenä pistin

    Viime pääsiäisenä pistin tyttökaverille ympäri taloa piiloon pääsiäis munia ja tai ne oli yhdessä paikassa, mutta oli semmoisia vihje vastauksia siellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    18. 3. 2010 19.25

  312. En ole etsinyt.

    En ole etsinyt. Olen virponu lapsena.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    19. 3. 2010 20.20

  313. En ole tehnyt

    En ole tehnyt mitään sellaisia pääsiäisenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    19. 3. 2010 20.22

  314. Ei tullu tehtyä

    Ei tullu tehtyä itse lapsena mitään ihmeellisiä asioita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    19. 3. 2010 20.25

  315. Tottakai, suklaamunien etsiminen

    Tottakai, suklaamunien etsiminen oli ihanaa :) Mutta voi niitä hetkiä kun äiti oli laittanut suklaata liian vaikeisiin paikkoihin, rassasi kyllä etsiä ainakin tunnin yhtä suklaamunaa…Virpomassakin käytiin ja niiltä reissuilta tuli aina hirveät kasat karkkia ja hirveät vatsakivut :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Wagner

    20. 3. 2010 0.09

  316. Minulle tuo munien

    Minulle tuo munien etsiminen oli ihan uusi juttu, kuulin siitä pari vuotta sitten eka kerran. Eli en ole ikinä etsinyt munia. Ei kuulunut meidän perheen juttuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bemy

    22. 3. 2010 17.45

  317. Kyllä meillä kukko

    Kyllä meillä kukko aina Pääsiäisenä munii milloin minnekin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    23. 3. 2010 0.12

  318. ei ole etsitty,

    ei ole etsitty, ainoastaan syöty.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tero

    23. 3. 2010 16.22

  319. En ole

    En ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    24. 3. 2010 18.27

  320. Lapsena sain aina

    Lapsena sain aina etsiä isoimman suklaamunan jostain piilosta ja se oli kivaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    24. 3. 2010 18.27

  321. Enpä ole, syönyt

    Enpä ole, syönyt vain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JummiJammi

    24. 3. 2010 18.28

  322. Pääsiäisen aikaan joka

    Pääsiäisen aikaan joka päivä sai yhden suklaamunan, mut ei tarvinnut etsiä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wepe

    24. 3. 2010 18.28

  323. ei oo tarvinnu

    ei oo tarvinnu etsii.,..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    24. 3. 2010 18.28

  324. jokaisena pääsiäisen päivänä

    jokaisena pääsiäisen päivänä saa aina pari suklaamunaa, en ole koskaan etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkku

    24. 3. 2010 18.29

  325. en ole etsinyt.

    en ole etsinyt. joskus pienenä oon virponut ja sillon sai toki jotain karkkeja palkaksi tutuilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roopetti

    24. 3. 2010 18.29

  326. Enn ole etsinyt........

    Enn ole etsinyt…….. joskus pienenä oon virponut ja sillon sai toki jotain karkkeja palkaksi tutuilta….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roopetti

    24. 3. 2010 18.30

  327. Olen etsinyt munia

    Olen etsinyt munia lapsena..1970 luvulla olin lapsi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    24. 3. 2010 18.32

  328. Äiti piilottaa vieläkin

    Äiti piilottaa vieläkin munat vaikka olen jo “isotyttö”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sinityttö-90

    24. 3. 2010 18.33

  329. En ole koskaan

    En ole koskaan joutunut etsimään, syön munia pitkin pääsiäistä. En ole virponutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peppinen

    24. 3. 2010 18.34

  330. Joka ikinen pääsiäinen

    Joka ikinen pääsiäinen meillä on munat piilotettu ja käymme myös virpomassa. Suuret kasat munia on kivaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henskuli

    24. 3. 2010 18.36

  331. en muista, koristelua

    en muista, koristelua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    26. 3. 2010 15.13

  332. Lapsuudessa kukko muni

    Lapsuudessa kukko muni yön aikana suklaamunia tyynyn vieressä olevaan koriin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarna

    26. 3. 2010 19.00

  333. Lapsena joo. Aamulla

    Lapsena joo. Aamulla oli ilmestynyt kauhea kasa suklaamunia tyynyn viereen, siinä samassa kasassa oli myös virpomispalkat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ponteva

    26. 3. 2010 19.02

  334. Ei niitä tarvinnut

    Ei niitä tarvinnut etsiä, mutta paljon niitä oli :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pike

    26. 3. 2010 19.05

  335. Lapsena käytiin aina

    Lapsena käytiin aina virpomassa ja viikon päästä kukko muni munat tyynyn viereen.. Kyllä sitä aamua aina odotettiinkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    candy

    26. 3. 2010 19.07

  336. Ei etsitty, mut

    Ei etsitty, mut kyllä niitä riitti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pinja

    26. 3. 2010 19.09

  337. Munia olen etsinyt,

    Munia olen etsinyt, mutten lahjoja. Enpä ole mistään “pääsiäislahjoista” ikinä kuullutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Dumle

    26. 3. 2010 19.10

  338. Tais lapsuudessa kukko

    Tais lapsuudessa kukko munia tyynyn alle, eipä niitä tarvinnut etsiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pulkka

    26. 3. 2010 19.41

  339. Olen nuorempana. Munia

    Olen nuorempana. Munia maalailemme yhä yhdessä perheen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    27. 3. 2010 4.14

  340. Pääsiäisen paperitaulut seinille!

    Pääsiäisen paperitaulut seinille!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ris

    27. 3. 2010 16.01

  341. nuorempana maalailtiin munia

    nuorempana maalailtiin munia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    27. 3. 2010 19.08

  342. EXSTRA hyvät pässit

    EXSTRA hyvät pässit ollut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepp

    28. 3. 2010 10.52

  343. etsin aina pienenä

    etsin aina pienenä munia , joskus keskellä yötäkin laitoin valot ja tarkistin onko sängyn alla mitään. aamulla siellä odotti suuri suklaakana tai monta pientä suklaamunaa : ))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    28. 3. 2010 19.07

  344. en ole askarrellut

    en ole askarrellut pääsiäiseksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    28. 3. 2010 19.58

  345. Etsittiin piiloitettuja suklaamunia.

    Etsittiin piiloitettuja suklaamunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    29. 3. 2010 7.38

  346. suklaa munia on

    suklaa munia on tullut ostettua ja syötyä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rali

    29. 3. 2010 8.09

  347. Muistan lapsena kuinka

    Muistan lapsena kuinka jännää oli odottaa pääsiäistä ja munien etsintää. Mukana saattoi olls myös pieniä lahjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonno

    29. 3. 2010 8.37

  348. Olen etsinyt piilotettuja

    Olen etsinyt piilotettuja munia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    29. 3. 2010 9.31

  349. Mämmi ja virpominen

    Mämmi ja virpominen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    29. 3. 2010 9.58

  350. Etsin joskus pääsiäismunia

    Etsin joskus pääsiäismunia pienenä, ja löysinkin äitini kätköt kaapista. Tyytyväisenä mutustelin menemään kaikki reilut kymmenkunta munaa jotka oli tarkoitettu kaikille perheemme lapsille. Äitini ilme oli ikimuistoinen kun hän löysi minut :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pauliinanana

    29. 3. 2010 10.10

  351. kananmunia on tullut

    kananmunia on tullut maalattua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karpalo

    29. 3. 2010 10.28

  352. tyynyn alta lapsuudessa

    tyynyn alta lapsuudessa löytyi pääsiäismunia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eija

    29. 3. 2010 10.41

  353. Munia on etsitty

    Munia on etsitty ja virpomassa käty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    29. 3. 2010 11.25

  354. Lapsena ollessani etsin

    Lapsena ollessani etsin veljeni kanssa pääsiäismunia. Se oli jännittävää ja sitä odottikin :). Sen myös muistan, kun laitoimme jonkin pipon tai hatun illalla sängyn viereen lattialle ja aamulla kun heräsimme, siihen oli ilmestynyt muna :).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja P.

    29. 3. 2010 11.29

  355. Lapsena oli jännää,

    Lapsena oli jännää, kun kukko kävi munimassa sängyn alle. Silloin suklaa ei ollut pääasia vaan munasta löytyvät yllätykset. Nykyään tärkeysjärjestys on muuttunut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    29. 3. 2010 11.32

  356. Olen etsinyt ja

    Olen etsinyt ja pääsiäismunien etsintä onkin se eniten odotettu tapahtuma pääsiäisenä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temppu

    29. 3. 2010 11.56

  357. Virpominen on ehdoton

    Virpominen on ehdoton perinne!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    29. 3. 2010 12.02

  358. lapsena pääsiäismunia olen

    lapsena pääsiäismunia olen etsinyt. Mukavia muistoja on myös, kun ystäväperhe on kutsunut pääsiäispäivälliselle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masu

    29. 3. 2010 12.07

  359. eipä mitään erikoista,

    eipä mitään erikoista, kotiin vain perinteiset pääsiäiskoristeet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marianne

    29. 3. 2010 12.08

  360. itse olen virponut,

    itse olen virponut, nyt oman lapseni kanssa leikimme munan piilotusta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    29. 3. 2010 12.27

  361. Piiloon munittujen suklaamunien

    Piiloon munittujen suklaamunien etsintä kuului lapsuuden pääsiäisiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    29. 3. 2010 12.28

  362. kyllä , munat

    kyllä , munat piti lapsuudessa etsiä piiloista ja se oli aina yhtä mukavaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    29. 3. 2010 12.31

  363. Joskus munia piilotettiin

    Joskus munia piilotettiin ja itse piilotan omalle lapselleni. Virpomassa kävin pienenä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spicy

    29. 3. 2010 13.24

  364. Itse kävin kaverin

    Itse kävin kaverin kanssa virpomassa lankalauantaina ja sitten illalla käytiin perheen kanssa kylän pääsiäiskokolla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    29. 3. 2010 13.56

  365. suklaamunia olen etsinyt

    suklaamunia olen etsinyt ja piilotellut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    29. 3. 2010 14.27

  366. ei ole suklaamunanmetsästystä

    ei ole suklaamunanmetsästystä ikinä meillä harrastettu. kerhossa pidetään tänä vuonna.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janika

    29. 3. 2010 14.51

  367. EN ole valittettavasti

    EN ole valittettavasti etsinnyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karoliina

    29. 3. 2010 15.03

  368. virpomassa olen nuorempana

    virpomassa olen nuorempana käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    29. 3. 2010 16.06

  369. virpomassa käynti, raeruohon

    virpomassa käynti, raeruohon kasvatus, kodin koristelu, pääsiäismunien etsiminen , kanamunien maalaus , hyvä ruoka:) sekä pääsiäiskirkko

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    meryem

    29. 3. 2010 16.29

  370. virpomassa olen käynyt

    virpomassa olen käynyt ,munia on etsitty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilleke

    29. 3. 2010 16.33

  371. Kyllä, jo kolmannessa

    Kyllä, jo kolmannessa sukupolvessa etsimme pääsiäispupun piilottamia pusseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuntsi

    29. 3. 2010 16.52

  372. En ole itse

    En ole itse virponut, enkä etsinyt pääsiäismunia, mutta molemmat lapseni ovat tehneet molempia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alli

    29. 3. 2010 16.55

  373. En ole etsinyt

    En ole etsinyt munia ta ikäynyt virpomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päkä

    29. 3. 2010 17.12

  374. olen tehnyt virpomavitsoja

    olen tehnyt virpomavitsoja lapsena ja käynyt myöskin virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjusja

    29. 3. 2010 17.38

  375. kyllä nuorempana tuli

    kyllä nuorempana tuli etsittyä munia ja käytyä sukulaiset virpomassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripe

    29. 3. 2010 17.39

  376. Olen muutaman kerran

    Olen muutaman kerran pääsiäisenä etsinyt suklaamunia kätköistä, mutta yleensä juhlaan ovat lähinnä liittyneet tapauksessani pienenä virpomispalkat ja nykyään tietysti yhä enemmän herkkuruuat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karo

    29. 3. 2010 18.24

  377. Joskus skidinä kyllä

    Joskus skidinä kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miki

    29. 3. 2010 19.01

  378. Suklaamunia on tullut

    Suklaamunia on tullut lapsena etsittyä sieltä sun täältä ja nyt piilottelen niitä omalle lapselleni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muikku

    29. 3. 2010 19.40

  379. Lapsena virvottiin ja

    Lapsena virvottiin ja saatiin paljon karkkia ja rahaa. Pääsiäismuniakin etsittiin ja se oli kivaa. Niitä löytyi mm. kumisaappaista. Sama perinne jatkuu omien lasten kanssa. Hyvää pääsiäistä kaikille!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emiliina

    29. 3. 2010 20.05

  380. En ole koskaan

    En ole koskaan virponut, mutta ollut virvottavana monta kertaa :). Ja kyllä ne suklaamunat ovat olennaisin osa pääsiäistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JaVe

    29. 3. 2010 20.31

  381. Kyllä. Rairuoho kuuluu

    Kyllä. Rairuoho kuuluu myös pääsiäisperinteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    29. 3. 2010 20.32

  382. Lapsuudessa kukko kävi

    Lapsuudessa kukko kävi munimassa aina öisin rairuohon sekaan suklaamunia ;). Ja sama perinne jatkuu nyt omien lasten kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ande

    29. 3. 2010 20.33

  383. Ei ole tarvinnut

    Ei ole tarvinnut etsiä suklaamunia vielä toistaiseksi…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topsu

    29. 3. 2010 20.36

  384. ei ole mitään

    ei ole mitään erityisiä pääsiäistraditioita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    29. 3. 2010 20.52

  385. En ole etsinyt,

    En ole etsinyt, mutta lapset kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    29. 3. 2010 22.21

  386. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    29. 3. 2010 23.46

  387. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raimo

    29. 3. 2010 23.49

  388. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    29. 3. 2010 23.49

  389. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    29. 3. 2010 23.49

  390. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aki

    29. 3. 2010 23.50

  391. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    29. 3. 2010 23.50

  392. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niko

    29. 3. 2010 23.51

  393. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jere

    29. 3. 2010 23.52

  394. Pääsiäisvitsojen askartelu ja

    Pääsiäisvitsojen askartelu ja virpominen kuuluivat lapsuuden pääsiäisiin, samoin rairuohon kasvatus. Suklaa-/yllätysmunia en sen kummemmin etsinyt, niitä sai joka pääsiäinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    29. 3. 2010 23.52

  395. Piilotettu pääsiäismunia.

    Piilotettu pääsiäismunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Legato

    30. 3. 2010 7.06

  396. On etsitty

    On etsitty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    30. 3. 2010 7.45

  397. Joskus kauan aikaa

    Joskus kauan aikaa sitten nyt ostetaan itse kaupasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    30. 3. 2010 7.46

  398. ei tarvi enää

    ei tarvi enää etsiä, on löytynyt jo vuosia sitten :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    30. 3. 2010 7.49

  399. Meillä kukko muni

    Meillä kukko muni yöllä tyynyn alle se oli tosi hauskaa kun heräsi ja pääsi kurkkaamaan …

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joomä

    30. 3. 2010 8.02

  400. Suklaamunien etsiminen oli

    Suklaamunien etsiminen oli mukavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samppa87

    30. 3. 2010 8.04

  401. en kyllä muista

    en kyllä muista pääsiäismunien etsintää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    30. 3. 2010 8.42

  402. Ei minulla lapsuudessani

    Ei minulla lapsuudessani ollut tällaisia herkkuja lainkaan iso köyhä perhe hyvä kun oli redes ruokaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    30. 3. 2010 9.11

  403. Ei tarvitse itse

    Ei tarvitse itse enää etsiä mutta piilottaa kyllä lapsille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    30. 3. 2010 9.14

  404. Etsinyt ja piilotellut

    Etsinyt ja piilotellut kylläkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    30. 3. 2010 10.11

  405. Joskus lapsena kyllä

    Joskus lapsena kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    30. 3. 2010 10.20

  406. Joskus kyllä, nyt

    Joskus kyllä, nyt piilotellaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    30. 3. 2010 10.27

  407. Kyllä olen etsinyt

    Kyllä olen etsinyt ja nyt sitten piilotellaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timi

    30. 3. 2010 12.37

  408. Ei ole vielä

    Ei ole vielä tullut etsittyä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suklaamunamonsteri

    30. 3. 2010 14.16

  409. En ole etsinyt

    En ole etsinyt munia, kävin vain virpomassa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi

    30. 3. 2010 15.02

  410. tyynyn alta penskana

    tyynyn alta penskana pengottiin,kukko oli useinkin käynyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Neitonen

    30. 3. 2010 15.21

  411. kananmunia värjättiin sipulinkuorilla

    kananmunia värjättiin sipulinkuorilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    30. 3. 2010 15.43

  412. Lapsuudessa suklaamunien etsiminen

    Lapsuudessa suklaamunien etsiminen oli paras juttu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    30. 3. 2010 17.46

  413. Tyynyn alta löytyi

    Tyynyn alta löytyi suklaamunia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    30. 3. 2010 17.47

  414. Pääsiäissunnuntain aamuna katsotaan,

    Pääsiäissunnuntain aamuna katsotaan, kun aurinko tanssii. Minkä eläimen satut näkemään ensimmäiseksi, olet sellainen koko vuoden:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    30. 3. 2010 17.51

  415. Kyllä

    Kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    30. 3. 2010 18.59

  416. En ole koskaan

    En ole koskaan etsinyt pääsiäismunia, vaikka toisinaan mummi saattoi vinkata kurkkaamaan nojatuolin alle pääsiäispäivällisen päätteeksi. Pääsiäiseeni ei kuulu perheateriaa suurempia perinteitä. Viropamassa kävin vain kerran, mutta sain silti varsin runsaasti sukaalta äidin ostaessa pussillisen karkkia virpojien varalta – tuosta pussista jäi aina jotain yli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    30. 3. 2010 19.00

  417. No mä tykkään

    No mä tykkään suklaamunista ja kivaa kun niiden sisällä on yllätyksiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vili Vilperi

    30. 3. 2010 19.31

  418. Ihan pikkuisena en

    Ihan pikkuisena en tykännyt yhtään suklaasta kuvoin jos sitä minulle tarjottiin mutta nyt se suurta herkkuani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keskimmäinen

    30. 3. 2010 19.32

  419. Joo joskus lapsena

    Joo joskus lapsena tuli etsittyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ÄSSÄ

    30. 3. 2010 19.35

  420. Pääsiäispupu on tuonut

    Pääsiäispupu on tuonut minulle joka pääsiäinen pienen yllätyskorin sillä välin, kun olen ollut perheeni kanssa saunassa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    30. 3. 2010 20.06

  421. Suklaamunien etsintää

    Suklaamunien etsintää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piipi

    30. 3. 2010 21.03

  422. suklaamunien syönti

    suklaamunien syönti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnihiiri

    30. 3. 2010 21.52

  423. Meillä etsittiin suklaamunia,

    Meillä etsittiin suklaamunia, mutta toinen perinne oli myös että “kana” oli yöllä käynyt munimassa suklaamunan tyynymme alle..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jopunen

    30. 3. 2010 22.23

  424. Suklaamunien etsiminen kuuluu

    Suklaamunien etsiminen kuuluu pääsiäiseen, muttei aamulla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia_M

    30. 3. 2010 23.56

  425. lapsena olen etsinyt

    lapsena olen etsinyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    31. 3. 2010 11.01

  426. Piilotettuja munia olen

    Piilotettuja munia olen etsinyt, omat muksut saa ne pääsiäisruohon sekaan piilotettuna

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    31. 3. 2010 13.03

  427. Meillä on aina

    Meillä on aina piiloteltu ja etsitty munia.Eka löytyi aina tyynyn vierestä aamulla, koska kukko oli käynyt yöllä munimassa.Virpomassa en ole käynnyt , omat lapset kyllä ovat käyneet.Rairuohoa kasvatetaan, maalataan tyhjäksipuhallettuja munankuoria ja tehdään itse tipuja ja muita koristeita. Nyt kun lapset ovat teinejä haen vanhat koristeet esille ja suklaamunat löytyy ruohon seasta. Koivun oksat ja pajunkissat käyn kyllä keräämässä vieläkin, tosin virpojat ovat jo tuoneet niitäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lama

    31. 3. 2010 13.44

  428. Munia on maalattu.

    Munia on maalattu.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kari

    31. 3. 2010 16.09

  429. Suklaamunia olen etsinyt.

    Suklaamunia olen etsinyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    31. 3. 2010 23.23

Kirjoita kommentti