Umami muualla Facebook

Julkaistu 23. 3. 2010 Teksti Tiia Koskimies 282 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Umamin pääsiäiskalenteri 11-15 Arvottu

Rahka on hyvä raaka-aine moniin tarkoituksiin. Eilen valmistimme siitä täyteläistä pashaa, mutta rahkasta voi valmistaa paljon muutakin. Se on erittäin hyvä proteiininlähde ja rasvattomana ja vähärasvaisena sopii mainiosti kehonrakentajille ja laihduttajille.

Rahka eli maitorahka on kiinteähkö hapan maitotuote. Sitä tehdään hapattamalla lämmitettyä lehmänmaitoa. Sen jälkeen pääosa erottuneesta herasta poistetaan valuttamalla hapatuksen tuloksena syntynyttä ”piimää” harsopussissa tai siivilässä. Markkinoilla on uskomattoman laaja kirjo erilaisia rahkatuotteita. Runsaasti rahkareseptejä, löydät mm. www.valio.fi sivuilta.

Rahkasta on helppo valmistaa välipala. Rahkan joukkoon sekoitellaan tuoreita hedelmäpaloja tai marjoja, hyppysellinen mysliä. Makeutukseksi voit käyttää hieman juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia. Oheisen perinteisen ja mehevältä näyttävän piirasohjeen löysin Myllyn Parhaiden sivuilta.

rahkapersikkapiirakka

Myllyn parhaan rahka-persikkapiirakka

½ l maitoa
50 g hiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 kananmunaa
n. 14 dl
Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja (n. 900 g)
100 g voita tai margariinia

Täyte yhdelle pellilliselle rahkapiirakkaa:
1 iso tlk säilykepersikoita
2 tlk
maitorahkaa 2 dl
kevytkermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl rusinoita
1 rkl vaniljasokeria
½ dl persikkatölkin lientä

Tästä annoksesta syntyy kaksi uunipellin kokoista piirakkapohjaa, toisesta pohjasta voit valmistaa vaikka vadelmapiirakan tai leipoa puolet taikinasta pikkupulliksi.
Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna. Lisää vehnäjauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.
Kun taikina on kohonnut kaks inkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahtia ja kauli puolet taikinasta uunipellin kokoiseksi levyksi. Tee toiselle puolelle taikinaa samoin, jos valmistat siitä piirakan tai leivo se haluamallasi tavalla

http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/kuluttajat/reseptit/makeat_leivonnaiset/piirakat_ja_tortut/rahka-persikkapiirakka/

deko-kipot-netti

Arvonta:
Onko sinulla joku hyvä rahkan käyttövinkki? Arvomme vastanneiden kesken deko-kipon.


Aiheet: , , , ,

282 kommenttia

  1. rahapiirakka, jonka paalle

    rahapiirakka, jonka paalle tulee ihana murutayte, on yksi suosikeistani

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirva

    23. 3. 2010 6.30

  2. Parhaimmillaan marjarahkana, eli

    Parhaimmillaan marjarahkana, eli rahkaa & kermaa ja marjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiti

    23. 3. 2010 6.42

  3. Täytekakun päälle rahkaa

    Täytekakun päälle rahkaa & kermaa, ei ole turhan makeaa ja kestää pelkkää kermaa paremmin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minni

    23. 3. 2010 6.43

  4. Rahkaa ja ananasta,

    Rahkaa ja ananasta, terveellistä protskua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marko

    23. 3. 2010 6.44

  5. En pidä rahkan

    En pidä rahkan mausta. Korvaan sen kermaviilillä, ranskankermalla tai turkkilaisellajughurtilla riippuen ohjeesta, tuorejuustoakin käytän usein.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    23. 3. 2010 6.50

  6. rahka+marjat

    rahka+marjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    23. 3. 2010 7.01

  7. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    akke

    23. 3. 2010 7.33

  8. rahka yksinään tai

    rahka yksinään tai marjojen kera!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soikka

    23. 3. 2010 7.39

  9. rahka, vatkattu kuohukerma

    rahka, vatkattu kuohukerma ja puolukkasurvos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    23. 3. 2010 7.44

  10. rahka.marjat kermaa tyttäreni

    rahka.marjat kermaa tyttäreni laittaa vielä suklaa kastiketta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    23. 3. 2010 7.45

  11. Ei oikein ole?

    Ei oikein ole?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    23. 3. 2010 7.48

  12. piirakkaan...muija tekee sika

    piirakkaan…muija tekee sika hyvää…nami nami

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    23. 3. 2010 7.50

  13. Meillä laitetaan kääretorttuihin

    Meillä laitetaan kääretorttuihin ja täytekakkuihin kermavaahdon sekaan rahkaa.Tekee pirteämmän makuisen.Parhaillaan rahka on kuitenkin mielestäni rahkapiirakassa tai kermavaahdon ja marjojen kanssa vatkattuna kuohkeana vaahtona.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    23. 3. 2010 7.52

  14. Sydänsurujenkakku

    Sydänsurujenkakku

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    23. 3. 2010 7.53

  15. Syön rahkaa lähes

    Syön rahkaa lähes päivittäin sen runsasproteiinisuuden vuoksi. Sekaan vähän marjoja/hilloa/makeutettua jugurttia, leseitä, pellavansiemeniä ja mysliä, annetaan turvota vartin verran ja nautitaan. Herkullinen terveyspommi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapu

    23. 3. 2010 7.59

  16. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    23. 3. 2010 8.14

  17. Rahkalätyt.

    Rahkalätyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjatta

    23. 3. 2010 8.17

  18. Islanninssa syötiin rahkaa

    Islanninssa syötiin rahkaa aamupalaksi: keko rahkaa syvälle lautaselle, vähän fariinisokeria ja maitoa päälle. Ja eikun syömaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maarit

    23. 3. 2010 8.21

  19. rahkapiirakka

    rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupsahtanut ukko

    23. 3. 2010 8.30

  20. Marjarahka on parasta.

    Marjarahka on parasta. Rahkaa, kermaa ja paljon ihania marjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    23. 3. 2010 8.31

  21. ananasmurskasta ja rahkasta

    ananasmurskasta ja rahkasta syntyy maistuva ja terveellinen välipala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    23. 3. 2010 8.38

  22. Ananasmurskaa ja rahkaa

    Ananasmurskaa ja rahkaa suosin minäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    23. 3. 2010 8.39

  23. Rahkapiirakka :)

    Rahkapiirakka :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    23. 3. 2010 8.41

  24. PUOLUKKARAHKA

    PUOLUKKARAHKA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    23. 3. 2010 8.43

  25. marjarahka

    marjarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    23. 3. 2010 8.55

  26. Meillä syödään rahkaa

    Meillä syödään rahkaa siten,että vatkataan kerma vaahdoksi ja siihen vaniljarahka,mantelirouhetta,rusinoita,suklaarouhetta ja marjoja,ne sekaisin sitten jääkaappiin tunti,pari.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Safira

    23. 3. 2010 8.59

  27. rahkakimara

    rahkakimara

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kotiterttu

    23. 3. 2010 9.03

  28. TEHDÄÄN HEDELMÄRAHKAA

    TEHDÄÄN HEDELMÄRAHKAA

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riitta uygun

    23. 3. 2010 9.06

  29. Parhaimmalta maistuu mielestäni

    Parhaimmalta maistuu mielestäni rahkapiirakassa, josta voi tehdä monenlaisia muunnelmia; sekoittaa sekaan hedelmiä, rusinoita jne. Rahkoja kun on nykyään vielä eri makujakin niin leivonnaisiin saa upeita vivahteita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rosalin

    23. 3. 2010 9.08

  30. Leivontaan , esim.

    Leivontaan , esim. rahkasämpylät, rahkapiirakka jne

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helikaa

    23. 3. 2010 9.12

  31. marjojen kera

    marjojen kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    23. 3. 2010 9.13

  32. Kermavaahtoa ja rahkaa

    Kermavaahtoa ja rahkaa sekaisin tarjotaan säilykehedelmien tai marjojen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    23. 3. 2010 9.19

  33. Ei ole mitään

    Ei ole mitään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    23. 3. 2010 9.19

  34. rahka rahkana

    rahka rahkana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    23. 3. 2010 9.21

  35. Syön usein ananasrahkaa.

    Syön usein ananasrahkaa. Tölkki säilykeananaksia ja purkki rahkaa sekaisin. Joukkoon hieman makeutusainetta. Hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johana

    23. 3. 2010 9.23

  36. tulee hyvä,nopea ja

    tulee hyvä,nopea ja terveellinen välipala.
    12% vaahtoutuvaa vaniljakermaa 1prk
    1kg rahkaa
    makeutusjauhetta
    vaniljasokeria
    hedelmäpaloja mielen mukaan, pilko joko itse tai osta iso säilykepurkki valmiita paloja (itse huuhtelen palat ylimääräisen sokerin pois saamiseksi,kun ovat sokeriliemessä.

    vaniljakerma vaahdotetaan ensin ja sitten vain joukkoon muut ainekset ja tulee todella hyvää ja täyttävää tavaraa:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    luppis

    23. 3. 2010 9.24

  37. Sitruunarahkaa, kermavaahtoa ja

    Sitruunarahkaa, kermavaahtoa ja vadelmia. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    23. 3. 2010 9.26

  38. Marjarahkaa valmistan itse

    Marjarahkaa valmistan itse poimituista metsävadelmista. Ohje:
    1 tölkki rahkaa
    2 dl vatkautuvaa kevytkermaa
    3-4 dl vadelmia pakkasesta
    sokeria maun mukaan
    1 tl vaniljasokeria
    Kerma vatkataan vaahdoksi ja muut aineet sekoitetaan joukkoon ja eikun nauttimaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    23. 3. 2010 9.29

  39. Varsinkin maustetut rahkat

    Varsinkin maustetut rahkat ovat hyviä juustokakkuihin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    23. 3. 2010 9.31

  40. Rahkaa johon lisätty

    Rahkaa johon lisätty murkattu valkosipulia on hyvä levite leivän päälle tai lisättynä esim. gulassikeiton päälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Disa

    23. 3. 2010 9.34

  41. Syön sen kanssa

    Syön sen kanssa marjoja, esim. mustikoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansk

    23. 3. 2010 9.40

  42. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    gt

    23. 3. 2010 9.40

  43. iso purkki rahkaa

    iso purkki rahkaa ja omassa mehussa olevaa ananasmurskaa hyvä ja kevyt ilta- tai välipala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    23. 3. 2010 9.41

  44. Rahkaa ja soseutettuja

    Rahkaa ja soseutettuja pakastemarjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    23. 3. 2010 9.45

  45. No enpä kyllä

    No enpä kyllä ole rahkaekspertti, joten taitaa vinkit jäädä antamatta =D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temppu

    23. 3. 2010 9.47

  46. Hedelmä- tai marjarahkaa.

    Hedelmä- tai marjarahkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ntiQ

    23. 3. 2010 9.48

  47. vadelmarahka

    vadelmarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    23. 3. 2010 9.56

  48. mustikkarahka

    mustikkarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    23. 3. 2010 10.06

  49. Minun parasta herkkua

    Minun parasta herkkua on rahkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    23. 3. 2010 10.08

  50. Rahkatorttu - se

    Rahkatorttu – se on sitä jotain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    23. 3. 2010 10.10

  51. Rahkaa, mansikoita soseutettuna

    Rahkaa, mansikoita soseutettuna ja hieman maitoa ja sokeria maun mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    23. 3. 2010 10.14

  52. pullataikinasta tehdyt rahkapiirakat.

    pullataikinasta tehdyt rahkapiirakat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsti

    23. 3. 2010 10.24

  53. Mummo leipoo hyvää

    Mummo leipoo hyvää rahkapiirakkaa pullataikinaan se on hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TÅPIAS

    23. 3. 2010 10.25

  54. En syö rahkaa

    En syö rahkaa missään muodossa joten jätän piirakat väliin kaffeepöydässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teodor

    23. 3. 2010 10.26

  55. Säästöön vaan.

    Säästöön vaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    23. 3. 2010 10.28

  56. Teen rahkapiirakat (pienet

    Teen rahkapiirakat (pienet pyöreät) pullataikinaan ja täytteessä pitää oleman rahkaa kermaa muna sokeria ja vaniljasokeria se ehdottomasti rusinoita:))
    Kerran vuodessa näitä yleensä valmistan mutta silloin pakkaseen asti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirkko

    23. 3. 2010 10.28

  57. En tykkää rahkasta

    En tykkää rahkasta joten jätän tämän herkun väliin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samppa87

    23. 3. 2010 10.29

  58. En syö rahkaa

    En syö rahkaa missään muodossa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    23. 3. 2010 10.30

  59. Kyllä rahkapiirakan tulee

    Kyllä rahkapiirakan tulee olla pullataikinaan tehtyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Joonas90

    23. 3. 2010 10.31

  60. En tykkää rahkapiirakasta

    En tykkää rahkapiirakasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JJO

    23. 3. 2010 10.32

  61. En minä rahkapiirakkaa

    En minä rahkapiirakkaa syö muita herkkuja kylläkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JOBI

    23. 3. 2010 10.33

  62. Pullataikinaan tietty nam

    Pullataikinaan tietty nam nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PL

    23. 3. 2010 10.33

  63. En mä rahkapiirakasta

    En mä rahkapiirakasta kylläkään tykkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vili Vilperi

    23. 3. 2010 10.34

  64. rahkapiirakkaa ja kermavaahtoa

    rahkapiirakkaa ja kermavaahtoa -masikoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jin

    23. 3. 2010 10.39

  65. kebabia rahkalla

    kebabia rahkalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eräpirkko

    23. 3. 2010 10.47

  66. rahkaa + marjoja

    rahkaa + marjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    23. 3. 2010 10.50

  67. Rahkavoitaikina

    Rahkavoitaikina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    23. 3. 2010 10.55

  68. Mansikkarahka

    Mansikkarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    23. 3. 2010 10.56

  69. Eipä satu olemaan.

    Eipä satu olemaan. :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    23. 3. 2010 11.01

  70. Ei ole

    Ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    negro

    23. 3. 2010 11.11

  71. Eipä ole..

    Eipä ole..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    norppa

    23. 3. 2010 11.15

  72. Eipä erityistä vinkkiä,

    Eipä erityistä vinkkiä, syön suoraan purkista ananaksen tai marjojen kera. Makeutusainetta hippusen mukaan myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    23. 3. 2010 11.16

  73. Rahkapiirakat ainakin ovat

    Rahkapiirakat ainakin ovat hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    23. 3. 2010 11.22

  74. Marjarahkaa olen tehnyt.

    Marjarahkaa olen tehnyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Astrid

    23. 3. 2010 11.22

  75. rahkan joukkoon valkosipulia

    rahkan joukkoon valkosipulia ja yrttisilppua; maistuu levitteenä leivällä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    23. 3. 2010 11.36

  76. Vadelmarahka on namia.Rahkaa,vatkattavaa

    Vadelmarahka on namia.Rahkaa,vatkattavaa vaniljakastiketta ja vadelmia tai mangososetta tai banaania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    23. 3. 2010 11.36

  77. Paljolti käytän rahkaa

    Paljolti käytän rahkaa vain marjarahkoja tehdessäni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    23. 3. 2010 11.37

  78. Rahkaleivoksia

    Rahkaleivoksia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    23. 3. 2010 11.38

  79. Makoisan näköinen

    Makoisan näköinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lupsu

    23. 3. 2010 11.39

  80. Hyytelökakkuihin!

    Hyytelökakkuihin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mape

    23. 3. 2010 11.43

  81. Minä myös käytän

    Minä myös käytän paljon rahkaa ja ananasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lerttu

    23. 3. 2010 11.45

  82. rahkapersikkapiirakka

    rahkapersikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    23. 3. 2010 11.45

  83. Rahka-mustikkapiirakka.

    Rahka-mustikkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    23. 3. 2010 12.05

  84. yleensä sekoitan rahkaa

    yleensä sekoitan rahkaa ja kermavaahtoa. vaihtelua saa eri marjoilla ja hedelmillä. myös eri maustetut rahkat piristävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripe

    23. 3. 2010 12.22

  85. Rahkasta ja kermavaahdosta

    Rahkasta ja kermavaahdosta tulee ihana kääretortun täyte. Sitä voi maustaa makunsa mukaan, marjoilla, hedelmillä, suklaarouheella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    23. 3. 2010 12.30

  86. Ei ole

    Ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    23. 3. 2010 12.35

  87. rahka yksinään tai

    rahka yksinään tai marjojen kera!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    23. 3. 2010 12.46

  88. Rahka,kerma ja ananas

    Rahka,kerma ja ananas vai mustikka vai puolukka…ei makeeta. Piirakka hyvää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    23. 3. 2010 12.53

  89. Mitään uutta vinkkiä

    Mitään uutta vinkkiä minulla ei ole, mutta pidän rahkasta, se on hyvää ja terveellistä kun valitsee oikein missä sitä käyttää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    23. 3. 2010 12.53

  90. Kääretorttuun laitan täytteeseen

    Kääretorttuun laitan täytteeseen rahkaa ja kermavaahtoa, sitruunaa raasteena ja sokeria.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aikku

    23. 3. 2010 12.59

  91. Mansikkarahkaan käytän rahkaa.

    Mansikkarahkaan käytän rahkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna-88

    23. 3. 2010 13.00

  92. Rahkapullat, rusinoita myös

    Rahkapullat, rusinoita myös sekaan täytteeseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peppinen

    23. 3. 2010 13.00

  93. Rahkaa ja ananasmurskaa,

    Rahkaa ja ananasmurskaa, nami.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    23. 3. 2010 13.03

  94. Nämä uudet makurahkat

    Nämä uudet makurahkat ovat ihania.
    Itse teen usein rahkaa ohjeella: Vaniljarahkaprk, vadelmarahkaprk ja vaahdotettu kerma sekoitetaan.
    Sekaan lisään purkillisen ananaspaloja ja mandariinipaloja purkista. Lapsetkin tykkää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    23. 3. 2010 13.12

  95. Ei ole

    Ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    23. 3. 2010 13.14

  96. Marjarahka mansikoilla...nam! Tai

    Marjarahka mansikoilla…nam!
    Tai rahkapulla….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    23. 3. 2010 13.26

  97. en osaa nyt

    en osaa nyt sanoa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    23. 3. 2010 13.37

  98. mustikkarahka on parasta

    mustikkarahka on parasta vaikka kukin laittaa niitä marjoja joista pitää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    23. 3. 2010 13.40

  99. marjoista saa rahkan

    marjoista saa rahkan kanssa mahtavan piristyspalan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    23. 3. 2010 14.03

  100. meillä rahka syödään

    meillä rahka syödään sellaisenaan marjojen kanssa. ripaus vaniljasokeria mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnuli

    23. 3. 2010 14.07

  101. Rahkaa käytän rahkapiirakkaan

    Rahkaa käytän rahkapiirakkaan (mustikoita ja rahkaa) sekä marjarahkaa ja hedelmärahkaa teen :) Myös käärretortun väliin ja kakkuun sitä voi laittaa :) sekä pullissa olen käyttänyt. Rahka on siis meidän perheessä monikäyttöinen leivontatuote.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinkotyttö

    23. 3. 2010 14.22

  102. Rahkapullat.

    Rahkapullat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJS

    23. 3. 2010 14.38

  103. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    23. 3. 2010 14.43

  104. rahkapiirakkaan

    rahkapiirakkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    23. 3. 2010 14.44

  105. Rahkaa + kermaa

    Rahkaa + kermaa ja sekaan sitten mitä ikinä haluaa; hedelmiä, marjoja jne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Dora

    23. 3. 2010 14.56

  106. Rahkaa ja ananasta

    Rahkaa ja ananasta ovat hyvä yhdistelmä,kuten esim. Marko tässä jo mainitsikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    23. 3. 2010 15.13

  107. Marjarahka on hyvää

    Marjarahka on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    23. 3. 2010 15.17

  108. Makurahkat ovat käteviä.

    Makurahkat ovat käteviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    23. 3. 2010 15.18

  109. mautettu rahka kääretortussa

    mautettu rahka kääretortussa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maalis

    23. 3. 2010 15.25

  110. ei ole

    ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    23. 3. 2010 15.37

  111. Rahka on parasta

    Rahka on parasta sellaisenaan, purkki päivässä menee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    23. 3. 2010 15.42

  112. En tee itse

    En tee itse mitään rahkasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    23. 3. 2010 15.43

  113. eipä ole

    eipä ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    23. 3. 2010 15.50

  114. Mansikkarahka on parasta!

    Mansikkarahka on parasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    23. 3. 2010 16.07

  115. Maustetut rahkat ovat

    Maustetut rahkat ovat erittäin hyviä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuulia

    23. 3. 2010 16.28

  116. Rahkapiirakka.

    Rahkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black Dog

    23. 3. 2010 16.30

  117. dallaspullien täytteeseen tuleepi

    dallaspullien täytteeseen tuleepi rahkaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    23. 3. 2010 16.32

  118. -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pat

    23. 3. 2010 16.33

  119. Rahkaa voi käyttää

    Rahkaa voi käyttää myös kotijäätelöön.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    23. 3. 2010 16.33

  120. Rahkapiirakat ja marja-hedelmärahkat

    Rahkapiirakat ja marja-hedelmärahkat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    23. 3. 2010 16.38

  121. rahkaa, ananasta ja

    rahkaa, ananasta ja raejuustoa <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    23. 3. 2010 16.52

  122. tein tänään mustikkapiirakan

    tein tänään mustikkapiirakan rahkatäytteellä.hyvää tuli!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mallo61

    23. 3. 2010 16.57

  123. Puolukkarahka on suosikkini

    Puolukkarahka on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    23. 3. 2010 17.04

  124. rahkapiirakka

    rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    23. 3. 2010 17.17

  125. Banaanirahka on parasta

    Banaanirahka on parasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    23. 3. 2010 17.23

  126. Rahkaa ja marjoja

    Rahkaa ja marjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 3. 2010 17.24

  127. Mansikkarahka on herkullista

    Mansikkarahka on herkullista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    23. 3. 2010 17.24

  128. Pullataikinasta tehdyt pienet

    Pullataikinasta tehdyt pienet rahkapiirakat, sekaan myös rusinoita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aila

    23. 3. 2010 17.27

  129. Rahkapiirakka.

    Rahkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    23. 3. 2010 17.34

  130. Rahkapiirakka.

    Rahkapiirakka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    23. 3. 2010 17.34

  131. Itse teen kevyen

    Itse teen kevyen jälkiruuan sekoittamalla maustetun jogurtin sekaan rahkaa ja lisäämällä joukkoon marjoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    23. 3. 2010 17.58

  132. Marjoja, rahkaa ja

    Marjoja, rahkaa ja kermavaahtoa, hyvää tulee.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    23. 3. 2010 18.07

  133. Ei ole

    Ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    23. 3. 2010 18.18

  134. Luumumarmeladia, kermavaahtoa ja

    Luumumarmeladia, kermavaahtoa ja rahkaa. Todella hyvää, vaikka noin helppo tehdä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    23. 3. 2010 18.29

  135. eipä oikein ole

    eipä oikein ole kuin marjarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    23. 3. 2010 18.55

  136. marjarahka

    marjarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    23. 3. 2010 18.55

  137. Rahkaa, ananasta ja

    Rahkaa, ananasta ja raejuustoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    23. 3. 2010 18.56

  138. En pidä rahkasta.

    En pidä rahkasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    23. 3. 2010 19.10

  139. Marjarahkaa ja mansikoita

    Marjarahkaa ja mansikoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sartsu

    23. 3. 2010 19.14

  140. rahkaa,kermaa ja marjoja

    rahkaa,kermaa ja marjoja erilaisia, vähän kauraryynejä joukkoon…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    23. 3. 2010 19.22

  141. rahkaa+kermavaahtoa, vadelmia ja

    rahkaa+kermavaahtoa, vadelmia ja marenkeja kerroksittain kulhoon

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    henna

    23. 3. 2010 19.30

  142. Helppo rahkajälkkäri. Vaahdota

    Helppo rahkajälkkäri.
    Vaahdota Floravispiä, sekoita joukkoon rahkaa, sokeria, vaniljasokeria, marjoja/hedelmiä. Mausteeksi voi ripsauttaa kanelia, neilikkaa tai inkivääriä. Jos riisipuuroa on jäänyt yli, senkin voi heittää joukkoon.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    23. 3. 2010 19.46

  143. marjat sopii aina

    marjat sopii aina seuraksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SM

    23. 3. 2010 20.17

  144. rahkaa kermaa ja

    rahkaa kermaa ja marjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    23. 3. 2010 20.47

  145. Meillä rahka syödään

    Meillä rahka syödään yleensä rahkana (marjoja + kermavaahtoa mukana).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    23. 3. 2010 20.48

  146. Rahkaa voi yödä

    Rahkaa voi yödä marjarahkana, piirakoissa, leivänpäällä maustettuna ja vaikka mitä. Voi lisätä pirtelöön, jos lisäproteiineja kaipaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    23. 3. 2010 20.49

  147. En tykkää rahkasta

    En tykkää rahkasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    23. 3. 2010 20.58

  148. Rahkapiirakka

    Rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    23. 3. 2010 20.58

  149. Rahkaa ja marjoja

    Rahkaa ja marjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    23. 3. 2010 20.59

  150. Marjoja, jugurttia ja

    Marjoja, jugurttia ja rahkaa sekaisin aamupalaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    23. 3. 2010 21.00

  151. Puolukkarahka

    Puolukkarahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anita

    23. 3. 2010 21.11

  152. perussettiä: hedelmärahka

    perussettiä: hedelmärahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    23. 3. 2010 21.27

  153. Käytän paljon rahkaa,

    Käytän paljon rahkaa, esim. suolaisten piirakoiden taikinaan puoli purkkia ja loput sekoitan munien ja ruokakerman kanssa täytteen päälle. Teen myös marjarahkoja jälkiruuiksi ja välipaloiksi sekä täytekakun väliin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    23. 3. 2010 21.56

  154. Rahkaa,kevyt kermaa joka

    Rahkaa,kevyt kermaa joka vispaantuu,sokeria ja makeutusainetta sekä paljon mustikkaa.Näin saat kevyemmän rahkan.
    itse myös pakastan rahkaa ja otan jääkaappiin sulamaan joitain tunteja ennen ja syön puoli jäisenä-fantasista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perhonen78

    23. 3. 2010 22.17

  155. Eipä ole rahkavinkkejä,

    Eipä ole rahkavinkkejä, en ole ikinä ollut rahkan ystävä :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    23. 3. 2010 22.28

  156. Maitorahka ja ananaspalat

    Maitorahka ja ananaspalat sekoitettuna on hyvä ja kevyt välipala.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    konnis

    23. 3. 2010 22.42

  157. Taitaa olla parasta

    Taitaa olla parasta rahkapiirakassa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    23. 3. 2010 23.14

  158. Ihan leivontaan käy

    Ihan leivontaan käy hyvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    23. 3. 2010 23.16

  159. naanleipiin rahka sopii

    naanleipiin rahka sopii myös hyvin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    23. 3. 2010 23.18

  160. Kaada rahkan päälle

    Kaada rahkan päälle arrakkipunssia ja suklaakirsikkakonvehteja, eiköhän ala putoamaan =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    24. 3. 2010 0.04

  161. rahkapiirakka

    rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anita

    24. 3. 2010 0.05

  162. sopii hyvin mansikan

    sopii hyvin mansikan kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    24. 3. 2010 1.03

  163. leivoksiin

    leivoksiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    24. 3. 2010 2.36

  164. Perusleivontaan

    Perusleivontaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    24. 3. 2010 2.46

  165. Tyrnin kanssa

    Tyrnin kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    24. 3. 2010 2.57

  166. Vatkaan 2 purkkia

    Vatkaan 2 purkkia kuohukermaa, lisään 2 purkkia rahkaa, sokeria runsaasti ja purkki luumuhilloa. Maukas luumurahka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna-90

    24. 3. 2010 5.42

  167. Uunipannullinen rahkapiirakkaa.

    Uunipannullinen rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inkeri

    24. 3. 2010 5.42

  168. Marjarahkat.

    Marjarahkat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pete

    24. 3. 2010 5.43

  169. Persikkainen limepiiras.

    Persikkainen limepiiras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Amélie

    24. 3. 2010 5.44

  170. Metsämarjat rahkan kera

    Metsämarjat rahkan kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirppu

    24. 3. 2010 7.03

  171. Ei ole

    Ei ole

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vallu

    24. 3. 2010 7.04

  172. sopii hyvin mansikan

    sopii hyvin mansikan kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    24. 3. 2010 7.23

  173. marjarahkaa

    marjarahkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    24. 3. 2010 8.14

  174. Rahkastahan saa kaikkea

    Rahkastahan saa kaikkea tosi monipuolisesti, jälkiruokana ja leivonnaisiin käytän itse..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    24. 3. 2010 8.42

  175. rahkapiirakkaan

    rahkapiirakkaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    24. 3. 2010 8.44

  176. rahkapiirakka olis hyvää,

    rahkapiirakka olis hyvää, jos viitsis tehdä, marjarahkaa tulee useimmin tehtyä ja meinaan kokeilla heti tota leivänpäälle laitettavaa, josta pari ohjetta jo oli tuolla aikaisemmin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    idamaria

    24. 3. 2010 9.17

  177. Kevyttä välipalaa syntyy,

    Kevyttä välipalaa syntyy, kun rahkaan sekoittaa hiukan mehua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    24. 3. 2010 9.37

  178. Ei ole omaa

    Ei ole omaa vihjettä, mutta yllä mainittiin rahka ja ananaspalat. Sitä aion kokeilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    24. 3. 2010 10.47

  179. Rahkapiirakka ja Kupillinen

    Rahkapiirakka ja Kupillinen kahvia!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raija

    24. 3. 2010 11.23

  180. persikka-rahkatorttu on hyvää

    persikka-rahkatorttu on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    24. 3. 2010 11.31

  181. rahkaa ja mangoa

    rahkaa ja mangoa sekaisin, hyvä aamiainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pepe

    24. 3. 2010 11.57

  182. Amerikkalaistyylinen juustokakku rahkasta

    Amerikkalaistyylinen juustokakku rahkasta ja tuorejuustosta. Loistava pääsiäisenajan leivonnainen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    24. 3. 2010 11.58

  183. Kermavaahdon kanssa sekoitettuna

    Kermavaahdon kanssa sekoitettuna kääretortun täytteeksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    benkku

    24. 3. 2010 11.58

  184. Maustetut rahkat ovat

    Maustetut rahkat ovat hyvää ihan sellaisenaankin kaupasta kannettuna, mutta marjaa, piimää, leseitä ja hunajaa lisäämällä saa oivan voimajuoman.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    24. 3. 2010 11.59

  185. Luumurahka on herkkuani,

    Luumurahka on herkkuani, vaikka joulunaikaan paremmin sopiikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    24. 3. 2010 12.00

  186. rahkasta voi tehdä

    rahkasta voi tehdä myös suolaista leivänpäällystettä. sekaan valkosipulia, maustekurkkua, sinappia ….. ja ohut kerros ruisleivälle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    24. 3. 2010 12.01

  187. Maustetut rahkat ovat

    Maustetut rahkat ovat monikäyttöisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    24. 3. 2010 13.43

  188. Rahkaa, vaniljavispiä ja

    Rahkaa, vaniljavispiä ja marjoja sekaisin. Helppoa ja hyvää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    24. 3. 2010 14.01

  189. Rahkapullissa rahka on

    Rahkapullissa rahka on parhaimmillaan, tuoretta sitruunamehua joukkoon niin maku on täydellinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    24. 3. 2010 15.04

  190. Luumurahkaa laitetaan luumukiisselin

    Luumurahkaa laitetaan luumukiisselin päälle – on tosi herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juska

    24. 3. 2010 16.10

  191. Ehdottomasti parasta on

    Ehdottomasti parasta on pullataikinaan tehdyt pienet rahkapiirakat muutaman rusinan kera. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nam

    24. 3. 2010 16.22

  192. Minun paras ehdotukseni

    Minun paras ehdotukseni taas on, ettei rahkaa missään muodossa! Makuja on monia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ugh

    24. 3. 2010 16.23

  193. Muropohjainen rahka-persikkapiirakka

    Muropohjainen rahka-persikkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuppura

    24. 3. 2010 17.34

  194. Rahka maistuu mainiolle

    Rahka maistuu mainiolle talvella pakastemarjojen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    24. 3. 2010 17.49

  195. Rahka maistuu mainiolle

    Rahka maistuu mainiolle talvisin pakastemarjojen seassa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    24. 3. 2010 17.50

  196. Rahkapullat on hyviä

    Rahkapullat on hyviä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JummiJammi

    24. 3. 2010 17.50

  197. Pakastemarjojen kera rahka

    Pakastemarjojen kera rahka on mainio välipala.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    24. 3. 2010 17.51

  198. Puolukkarahkatäyte on herkkua

    Puolukkarahkatäyte on herkkua täytekakun välissä aikuisempaan makuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    24. 3. 2010 17.51

  199. Pääsiäisenä voi tarjoilla

    Pääsiäisenä voi tarjoilla persikkarahkaa ja ripotella pieniä suklaamuruja/karkkeja koristeeksi annokseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inkkuli

    24. 3. 2010 17.52

  200. Rahkamurotaikina

    Rahkamurotaikina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wepe

    24. 3. 2010 17.52

  201. mansikkarahka on tosi

    mansikkarahka on tosi hyvää aina!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    24. 3. 2010 17.52

  202. Valion sivuilla näytti

    Valion sivuilla näytti olevan tosi hyviä ohjeita rahkasta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roopetti

    24. 3. 2010 17.53

  203. Marjarahka eli marjoja,

    Marjarahka eli marjoja, kermaa, rahkaa ja sokeria sekoitetaan tehosekoittimessa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    24. 3. 2010 17.57

  204. Rahkapiirakka

    Rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    24. 3. 2010 17.58

  205. ??

    ??

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    24. 3. 2010 19.07

  206. Rahkaa,mustikoita,sokeria ja kermavaahtoa

    Rahkaa,mustikoita,sokeria ja kermavaahtoa sekaisin. Nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milka

    24. 3. 2010 19.43

  207. mansikka rahka tai

    mansikka rahka tai rahkapiirakoihin tulee käytettyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    24. 3. 2010 20.52

  208. Sitruunarahka on hyvää

    Sitruunarahka on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    uniikki

    24. 3. 2010 20.56

  209. Puolukkarahka on herkkua

    Puolukkarahka on herkkua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sariel

    24. 3. 2010 20.57

  210. Lakkarahka: rahkaa, lakkahilloa

    Lakkarahka: rahkaa, lakkahilloa ja kermavaahtoa
    mausteeksi tilkka lakkalikööriä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sakari

    24. 3. 2010 20.59

  211. Hedelmäinen rahka. Rahkaa,sokerilla

    Hedelmäinen rahka.

    Rahkaa,sokerilla ja vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja hedelmäpaloja. Sekoitetaan. ainekset keskenään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AH

    24. 3. 2010 21.01

  212. Puolukkarahka.

    Puolukkarahka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sloaneranger

    24. 3. 2010 22.08

  213. Kirsikkarahka.

    Kirsikkarahka.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mariah

    24. 3. 2010 22.29

  214. Rahkaa, jogurttia ja

    Rahkaa, jogurttia ja marjoja tai hedelmiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    24. 3. 2010 23.15

  215. Rahka sopii niin

    Rahka sopii niin moneen ruokaan. Syön sellaisenaan, ananaksen kera, marjojen kera, hedelmien kera, rusinoita, sitruunaa, sokeria ja rahkaa, laitan pullan täytteeksi (rahkaa, rusinoita, sitruunaa, kanamunaa), piirakoiden pohjataikinaan, piirakoiden päällysteeksi, kiisseleihin laitan rahka-kerma-sokeria, jälkiruuaksi kermaan sekoitettuna melkein millä tahansa hedelmillä tai marjoilla höystettynä, suklaallakin, pashaan jne. Vaihtoehtoja riittää. Maustaa voi makunsa mukaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimosa

    25. 3. 2010 3.37

  216. Rahka on valtavan

    Rahka on valtavan ihanaa kun yhdistää sen vatkattuun kerman , lisää sulaneita marjoja mustikka puolukka vadelma tms sekoittaa lisää 2-3 rkl talkkunajauhoja sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan.
    Rahkapiirakka pullataikinaan on sitä parasta leivontaa mihin rahkaa voipi käyttää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TRULLI

    25. 3. 2010 5.57

  217. Rahka sopii leivontan

    Rahka sopii leivontan ja jälkiruokiin hyvin.
    Rahka raejuusto ja savustettu lohi on myös hyvää yhdessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkumummo

    25. 3. 2010 5.58

  218. Korvaamaan osan kermavaahdosta

    Korvaamaan osan kermavaahdosta esim. kakuissa tai jälkiruoissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    25. 3. 2010 8.05

  219. maustamaton rahka marjojen

    maustamaton rahka marjojen kera

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    25. 3. 2010 12.20

  220. Ei nyt tule

    Ei nyt tule mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    25. 3. 2010 12.51

  221. Itse en paljon

    Itse en paljon kyllä syö rahkaa. Jotenkin jäänyt ruokapöydästä pois

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    25. 3. 2010 20.11

  222. Laitan usein rahkaa,

    Laitan usein rahkaa, viinirypäleitä ja appelsiinimehua sekaisin, onhan se hyvää ja raikasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    25. 3. 2010 20.22

  223. Rahkaa ja ananasmurskaa,

    Rahkaa ja ananasmurskaa, nami.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    26. 3. 2010 14.49

  224. Tyrnimarjoja ja rahkaa

    Tyrnimarjoja ja rahkaa ja hetkeksi pakkaseen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    26. 3. 2010 15.09

  225. kermavaahdon sekaan ttäytekakkuihin

    kermavaahdon sekaan ttäytekakkuihin ja kääretorttuihin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti

    26. 3. 2010 16.18

  226. Syön rahkan yleensä

    Syön rahkan yleensä sellaisenaan marjojen kera.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sininen

    26. 3. 2010 17.58

  227. Rahka on hyvää,

    Rahka on hyvää, muttei mulla mitään kummempia reseptejä ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leevi

    26. 3. 2010 18.01

  228. Rahkaa ja appelsiinituoremehua,

    Rahkaa ja appelsiinituoremehua, nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannele

    26. 3. 2010 18.03

  229. Rahkastahan saa vaikka

    Rahkastahan saa vaikka mitä herkkua, vain mielikuvitus on rajana! :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marijaa

    26. 3. 2010 18.06

  230. Rahka on mainio

    Rahka on mainio karppaajan herkku!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    26. 3. 2010 18.10

  231. Ei ole just

    Ei ole just nyt takataskussa mitään vinkkiä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    apila

    26. 3. 2010 18.15

  232. Kun haluan herkutella

    Kun haluan herkutella kevyesti, syön rahkaa, johon sekoitan appelsiinituoremehua; on raikasta ja aivan kuin appelsiinijäätelöä söisi!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pinja

    26. 3. 2010 19.32

  233. Ei ole mitään

    Ei ole mitään erityistä reseptiä itsellä. Harvoin tulee tehtyä sitä itse. Tykkään paljon appelsiini-suklaa ja valkosuklaarahkasta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    27. 3. 2010 0.04

  234. marjarahka on hyvää

    marjarahka on hyvää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ris

    27. 3. 2010 16.13

  235. valmiiksi maustettu rahka

    valmiiksi maustettu rahka on hyvää esim. pullapalasen päällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    27. 3. 2010 18.51

  236. marja- ja hedelmärahkaksi

    marja- ja hedelmärahkaksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    28. 3. 2010 20.03

  237. rahkan joukkoon sekoitetaan

    rahkan joukkoon sekoitetaan tuoremarjasosetta pakastimesta esim mustaherukkaa ,halutessa lisätään Canderalmakeutusjauhetta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    29. 3. 2010 6.34

  238. Suosikki rahka-herkkuni on

    Suosikki rahka-herkkuni on kevyt, nopea ja hyvää eli sekoitan vain rahkan sekaan ananaspaloja ja nautin..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matu

    29. 3. 2010 9.28

  239. Rahka-hedelmäjuoma 2-3 annosta

    Rahka-hedelmäjuoma

    2-3 annosta
    250 g Valio maitorahkaa
    3 dl Valio appelsiinitäysmehua
    1 banaani
    1/2 dl sokeria
    (1 tl vaniljasokeria)
    Vatkaa ainekset kuohkeaksi juomaksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Kaada juoma korkeisiin laseihin. Tarjoa kylmänä välipalaksi tai jälkiruoaksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja P.

    29. 3. 2010 10.29

  240. rahka marjojen kanssa

    rahka marjojen kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emtsei

    29. 3. 2010 10.56

  241. Rahkaa, kermavaahtoa ja

    Rahkaa, kermavaahtoa ja mansikoita sekaan…yksinkertaista, nopeaa ja niiin herkullista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    29. 3. 2010 11.54

  242. välipalana rahkaa ja

    välipalana rahkaa ja marjoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jameva

    29. 3. 2010 11.54

  243. Rahkapiirakka, rusinoilla ja

    Rahkapiirakka, rusinoilla ja pullapohjalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    29. 3. 2010 11.56

  244. En pidä rahkasta.

    En pidä rahkasta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    29. 3. 2010 14.58

  245. Sellaisenaan

    Sellaisenaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miki

    29. 3. 2010 18.29

  246. Sämpylätaikinaan calsium-paukuksi.

    Sämpylätaikinaan calsium-paukuksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mutsikka

    29. 3. 2010 19.23

  247. rahkaa ja makeutusjauhetta

    rahkaa ja makeutusjauhetta ja mustikoita

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tktkt

    29. 3. 2010 19.53

  248. rahkapiirakkaa

    rahkapiirakkaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    29. 3. 2010 19.57

  249. kaupassa on niin

    kaupassa on niin hyviä valmisrahkoja,että sieltä suoraan vaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    29. 3. 2010 19.57

  250. sitä voi laittaa

    sitä voi laittaa vaikka johonkin smoothieen niin siitä saa proteiineja jne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    29. 3. 2010 19.58

  251. Rahkaa ja maniskoita

    Rahkaa ja maniskoita sekä vaniljajogurttia ja tehosekoittimeen….ihanaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    29. 3. 2010 20.24

  252. Hyvä välipala: purkki

    Hyvä välipala: purkki rahkaa ja purkki ”piltti” mangoa sekaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pajuko

    29. 3. 2010 20.48

  253. Banaanirahkaa aika usein

    Banaanirahkaa aika usein teen. Myös kääretortun väliin tulee käytettyä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JaVe

    29. 3. 2010 21.22

  254. Ihan sellaisenaan.

    Ihan sellaisenaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ande

    29. 3. 2010 21.22

  255. Rahkan avulla pääsee

    Rahkan avulla pääsee eroon vanhenevista marjoista/hedelmistä -> sinne sekaan vain.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Topsu

    29. 3. 2010 21.24

  256. Pullataikinaan tehty perinteinen

    Pullataikinaan tehty perinteinen rahkapiirakka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sippe

    29. 3. 2010 21.35

  257. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    29. 3. 2010 23.11

  258. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raimo

    29. 3. 2010 23.12

  259. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    29. 3. 2010 23.12

  260. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanja

    29. 3. 2010 23.13

  261. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aki

    29. 3. 2010 23.13

  262. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    29. 3. 2010 23.13

  263. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niko

    29. 3. 2010 23.14

  264. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jere

    29. 3. 2010 23.14

  265. Hedelmä- tai marjarahka

    Hedelmä- tai marjarahka toimii aina, sekä tietty näin pääsiäisenä pitää olla rahkapiirakkaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    29. 3. 2010 23.14

  266. Rahkaa marjoja ja

    Rahkaa marjoja ja kermavaahtoa sokeria maun mukaan tää on ehdottomasti paras ohje.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Trulli

    30. 3. 2010 7.44

  267. Sellaisenaan syön rahkat

    Sellaisenaan syön rahkat treenin jälkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    30. 3. 2010 8.20

  268. Hedelmä/marjarahka, siinäpä ne

    Hedelmä/marjarahka, siinäpä ne on vaihtoehdot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    30. 3. 2010 8.21

  269. Rahka ja pakastemarjat

    Rahka ja pakastemarjat toimii aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    30. 3. 2010 8.23

  270. Rahkaa, kermaa, mansikoita,

    Rahkaa, kermaa, mansikoita, sokeria ja vaniljasokeria.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    30. 3. 2010 9.02

  271. Banaanirahka on mun

    Banaanirahka on mun bravuuri

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    30. 3. 2010 9.04

  272. tuore marjoja sekaan

    tuore marjoja sekaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    30. 3. 2010 9.06

  273. Rahka ja marjat

    Rahka ja marjat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Järvis

    30. 3. 2010 9.14

  274. Rahka ja kaikkea

    Rahka ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    30. 3. 2010 9.21

  275. Rahkan sekaan marjoja,

    Rahkan sekaan marjoja, nam!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    30. 3. 2010 9.27

  276. Rahkapiirakka pullataikinaan ja

    Rahkapiirakka pullataikinaan ja rusinoita joukkoon siinä se on paras rahkaleivonnainen mitä ikunas tiedän:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkumummo

    30. 3. 2010 9.43

  277. ja marjoja tai

    ja marjoja tai hedelmiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timi

    30. 3. 2010 12.59

  278. hedelmärahka

    hedelmärahka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mosse

    30. 3. 2010 16.31

  279. Marjarahka on niin

    Marjarahka on niin hyvää niin hyvää se saa suun messingille ihan=)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PikkuPupunenpörröinen

    30. 3. 2010 19.55

  280. Itse teen rahkasta

    Itse teen rahkasta usein smoothie juoman. Maustettuun rahkaan lisään vain marjoja tai hedelmiä ja sekoitan tehosekoittimessa..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    30. 3. 2010 20.13

  281. syö se

    syö se

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepp

    30. 3. 2010 20.20

  282. Rahka ja marjat

    Rahka ja marjat kuuluu yhteen eittämättä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nieminen

    31. 3. 2010 17.05

Kirjoita kommentti