Umami muualla Facebook

Julkaistu 9. 11. 2009 Teksti Tiia Koskimies Ei kommentteja Hyvinvointi Vapaa-aika

Valoa vanhuksille

Tässä mielenkiintoinen uusi tutkimustulos. Ihmettelen toisaalta eikö tämä ole ilmiselvää ilman tutkimustakin! Ihminen kuihtuu kuin kukka ilman valoa, oli sitten nuori tai vanha.

Lisäisin valoa, viherkasveja ja taustamusiikkina, soittaisin linnunlaulua ja luonnonääniä yleisissä tiloissa. Vanhuus, sairaus ja raihnaisuus ovat jo tarpeeksi raskaita taakkoja kantaa. Oloa voisi varmasti lievittää asianmukaisella ympäristöllä. Omasta kokemuksestani tiedän, että ajanpuutteen vuoksi vanhukset eivät välttämättä pääse edes kesälläkään ulkona käymään.

Lähiympäristöllä on useiden tutkimusten mukaan suuri merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Toiminnallisuuden parantamiseksi suunnittelun on katettava myös talojen lähiympäristön, pihojen ja kulkureittien suunnittelu.

Suunnittelussa pitäisi paneutua ikääntyvien ja seniori-ikäisten asukkaiden asemaan ja nähdä esimerkiksi esteettömyys laajemmin ja monipuolisemmin, ei pelkkinä kynnysten poistamisen tai hissirakentamisen ongelmakysymyksinä. Miten moni ikäihminen joutuu tahtomattaan asuntonsa vangiksi, koska taloyhtiön piha ja kulkureitit ovat talvella liukkaita, huonosti valaistuja ja lähiympäristö synnyttää turvattomuuden tunnetta.

TTS tutkimuksen uusin tutkimushanke pyrkii tuomaan aurinkoa ikäihmisen elämään. Auringon näkyminen sekä sisällä että ulkona edellyttää paitsi toimivien sisätilojen suunnittelua, myös henkistä hyvinvointia lisäävien ja liikuntaan kannustavien pihatilojen suunnittelua. Pihalle on myös päästävä esteettä! Ekotehokas seniorikoti eli Esko-hanke on kolmivuotinen tutkimushanke, joka pyrkii vastaamaan tulevaisuuden senioriasumisen haasteisiin ekotehokkuusasioita unohtamatta.

Piha-alueiden merkitys ikäihmiselle

Esko-hankkeen suunnitteluryhmässä mukana oleva Erja Rappe Marttaliitosta on tutkinut piha-alueiden merkitystä ikäihmisen hyvinvoinnille. Ulkoilu ylläpitää ikääntyvien toimintakykyä ja yhteyttä ympäristöön. Ikäihmiset kokevat luonnon rauhoittavana ja mielialaa kohottavana. Luonnossa oleminen tai sen näkeminen on erityisen merkityksellistä niillä vanhuksilla, jotka kokevat itsensä huonokuntoisiksi tai masentuneiksi. Viherympäristö, joka tarjoaa runsaasti välittömiä aistikokemuksia, tukee muistisairaiden toimintakykyä. Ikääntyneiden asumisratkaisuissa tulisikin turvata esteettömät ulkoilumahdollisuudet ja mielenkiintoiset, vaihtelevat ikkunanäkymät. Ulko- ja sisätilojen yhdistäminen toiminnallisten välitilojen avulla lisäisi uskallusta ja kiinnostusta ulkoilla.

Suunnitteluyhteistyö synnyttää uusia ideoita

Suunnitteluyhteistyön idea on usean eri alan asiantuntijan kokoontuminen yhteen. TTS:n aiemmissa asumisen tutkimushankkeissa on havaittu, että eri osapuolten välinen kiinteä vuorovaikutus ja yhteistyö on tehokkain tapa synnyttää uusia, innovatiivisia ratkaisuja.  Projektipäällikkö Heli Mäntylän valmistelee väitöskirjaa suunnitteluyhteistyöstä; kuinka asukastoiveet ja ekologiset tavoitteet kohtaavat ja kuinka ne huomioidaan suunnittelussa. Myös Ekotehokas seniorikoti -hankkeessa asuntojen ja pihojen suunnittelu toteutetaan suunnitteluyhteistyönä. Suunnittelun perustana on ikäihmisten näkemys hyvästä asumisesta. Ikäihmisten näkemyksiä on TTS tutkimuksessa kartoitettu useaan otteeseen, viimeinen haastattelututkimus on tehty Esko-hanketta varten 2009. Hankkeen arkkitehdin Matti Kuittisen vähemmän kiitollisena tehtävänä on poimia parhaat ideat ja piirtää ne paperille. Samalla on laskettava euroja; tasapainoiltava hyväksi havaitun ja kustannustehokkuuden välillä.

Tutkimuksellisia tavoitteita

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu ympäristön estetiikan myönteinen vaikutus viihtyisyyteen, mielenterveyteen ja jopa fyysisestä sairaudesta toipumiseen. Tässä tutkimushankkeessa määritellään ja suunnitellaan ikäihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat aistittavat elementit. Näitä ovat muiden muassa rakennusten sisä- ja ulkopinnat, keinoina mm. moderniin arkkitehtuuriin liitettävä ornamentiikka, värit ja valaistus, pintojen struktuuri sekä tilojen akustiikka.

Piha-alueet suunnitellaan tukemaan kokonaisvaltaisesti asukkaiden toimintakykyä. Työpaketissa kehitetään esteettömiä, esteettisiä ja turvallisia piha-alueiden suunnitteluratkaisuja, jotka kannustavat ikäihmisiä ulkoilemaan. Suunnittelussa huomioidaan sekä kestävä ympäristön suunnittelu että ympäristön vaikutus asukkaiden hyvinvointiin. Moniaistittavien ja ymmärrettävien ulkotilojen avulla pyritään tukemaan asukkaiden orientaatiota aikaan ja paikkaan sekä vahvistamaan yksilön suhdetta ympäristöönsä. Motivoivien ja yhteisöllisyyttä synnyttävien toimintamahdollisuuksien avulla asukkaita rohkaistaan toimimaan ympäristössään.

Ekotoimivakoti.fi sivusto avautuu tammikuussa

Suunnittelijoiden ja rakennuttajien käyttöön luodaan suunnitteluohje-sivusto, jonne kerätään hankkeessa syntynyt tieto ja esimerkkejä toimivista ratkaisuista ja hyväksi havaituista materiaaleista. Myös kuluttajat voivat hyödyntää sivuston työkaluja, esimerkiksi Toimivan asunnon suunnittelu –ohjeistoa, jossa huonetilojen tärkeimmät vaatimukset on esitetty kuluttajaystävällisesti. Sivusto avautuu tammikuussa.

www.tts.fi

Uutisen välitti Deski

Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti