Bingo!!
Kaikkihan sen tietävät mitä tuo huudahdus tarkoittaa. Pallo pyörii koneessa, vatsanpohjassa tuntuu kihelmöivä tunne, numero osuu kuin osuukin omalle numerolle, rivi valmistuu – Bingo!! Perinteiset palloarvonnat tapahtuvat nykyisin joko kynällä ja paperilla pelaten tai sähköisillä pelipöydillä. Bingoa voi pelata myös netissä yksin tai yhdessä kavereiden kanssa.
Bingo on suosittu onnenpeli.
Peli kehitettiin Italiassa 1530-luvulla, josta se levisi Ranskaan 1700-luvun lopulla ja 1900-luvulla Yhdysvaltoihin. Suomeen Bingo saapui Ruotsista 1960-luvun lopulta ja ajoittain se on ollut hyvinkin suosittu rahapeli. (Wikipedia)

Pelin tarkoituksena on, että pelaaja saa omaan ruudukkoonsa tietynlaisen pelikuvion. Pelissä arvotaan numeroita 1–75 väliltä. Perinteisessä bingopelissä pelaajalla on pelattavaan pelikortti, johon on merkitty tietty määrä ruudukkoja. Arvottujen numeroiden toivotaan muodostavan omalla ruudukolla vaaka-, pysty tai kulmasta kulmaan-rivejä. Bingo on muualla maailmassa sekä internetissä suosituinta rahalla pelattuna, mutta Suomessa bingovoittoja ei saa lain mukaan jakaa rahana, vaan voittojen on oltava tavarapalkintoja. Suomalaisissa bingohalleissa suosituimpia palkintoja ovatkin erilaiset lahjakortit, sekä erityistapauksissa esim lomamatkoja. 90-luvulla bingon peluu väheni joksikin aikaa kun monenmoiset muut rahapelit rynnivät markkinoille. 2000-luku toi tullessaan kansainväliset nettipelit. Tulot ovat tähän asti kulkeutuneet ulkomaisten nettipeliyhtiöiden taskuihin.
Bingoon.fi
Vasta tänä vuonna Bingon nettipeliversio on käynnistynyt suomalaisin voimin. Bingoon.fi on supisuomalainen, avainlipputunnuksen saanut palvelu, joka mahdollistaa bingon pelaamisen netin välityksellä.
Palvelun avulla pelaaja voi kotisohvaltaan osallistua suomalaisten bingohallien peleihin. Bingohallit ovat ympäri Suomea eri yleishyödyllisten järjestöjen eri paikkakunnilla ylläpitämiä pelihalleja. Järjestöt ohjaavat bingopelin tuotot pääasiassa paikallisten nuorisourheiluseurojen toimintaan.
Nettipelaaminen on helppoa.
Kun sivuille on rekisteröitynyt, voi ostaa itselleen pelirahaa omilla pankkitunnuksillaan. Ensi kertaa rekisteröityvät saavat 5 euron starttirahan, jolla peliin pääsee tutustumaan. Jo sillä voi voittaa! Takaisinpeluulla on mahdollisuus käyttää voittopisteet panoksina seuraavilla kierroksilla, ts. lahjakortit lunastetaan vasta halutessa voittopisteillä, eikä niin, että jokaisen pelin voitto on jokin tavarapalkinto. Pelitiliotteesta voi seurata pelin kulkua. Tietokone hoitaa kuponkien tarkistukset automaattisesti. Pelitilin voi halutessaan sulkea milloin vain määräajaksi tai kokonaan. Nettipelihalleissa voi kokea lähes saman tunnelman kuin jos olisi paikan päällä. Bingoemännän äänen lisäksi kuulet hallipelaajien äänet ja kommentit taustalla.
Nettibingoa voit pelata myös kavereiden kanssa
Kutsumalla kavereita mukaan bingoon voit kokea yhteisöllisyyttä ja jakaa pelijännityksen muiden kanssa. Bingossa on mahdollisuus keskustella muiden pelaajien kanssa pelin aikana. Pelaamalla tuet myös nuorten urheiluharrastuksia.
Lisätietoja ja pelit sivulla: www.bingoon.fi
