Umami muualla Facebook

Julkaistu 29. 3. 2018 Teksti Umami, kuvat /Leena Puranen Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Paimenkoiran tarina 1. osa

Arkiston aarre vuodelta 2008: Lue Pyreneitten paimenkoiran uskomaton tarina! Löytökoirasta rakkaaksi lemmikiksi.

Vuonna 1996 olin ostanut Bella 660-moottoriveneen ja liittynyt Helsingin moottorivenekerhoon ainoana naiskipparina. Veneen nimeksi tuli klassinen 5-kirjaiminen a-loppuinen naisennimi eli Leena, vahingossa, kun Lauri luuli kysyttävän veneen omistajan nimeä.

Olemme juuri onnellisesti ylittäneet Sipoon selän aallokon. Aaltoja tulee lähinnä juhannuksen viettoon kiirehtivistä isommista veneistä. Oikeiden veneilijöiden mielestä ne tuskin olisivat mitään kunnon aaltoja. Paula on luotsina ja me muut yritämme opiskella reittiä. Tuommoinen kivikko, kari, saari, saari. Kaikki saaret näyttävät melko samanlaisilta. Miksei niissä ole kylttejä?

Venekerhon saari Grisholmen näkyy jo. Paula selittää veneilijöiden nokkimisjärjestystä saarella: Tuossa on junttilaituri, juppilaituri ja juoppolaituri. Paikalla on 45 venettä, mutta juoppolaiturissa näkyy olevan tilaa. Paula komentaa Anun keulaan, Laurin laskemaan ankkuria ja minä ohjaan.

Venekoira ilmoittautuu

Juuri kun olemme melkein laiturissa, jolla nämä ”juopot” seisovat kädet puuskassa naureskellen, miten naiskippari rantautuu, kännykkäni soi. Annan samalla ohjeita Laurille, kun vastaan Maritan soittoon Wienistä. Ettekös te siellä veneessä tarvitse koiraa?

Ankkuri nyt jo alas, jumaliste, huutavat ukot laiturilta. Minkälainen koira se on? Kysyn kaiken häslingin keskellä. Minkä rotuinen?

Se on rakki, se näyttääkin ihan rakilta, Marita sanoo hilpeästi ja alkaa sitten kuvailla, miltä koira näyttää. Se on pieni, musta, sillä on puolikas häntää, – rotuja on paljon. Juoppolaiturin puhelias ja utelias joukko heittelee neuvoja ja huomautuksia laiturilta, Anu heittää niille kiinnitysköysiä. Hyvä on, otetaan sitten koira, jos se mahtuu veneen kattoluukusta, sanon kun jo melkein kaadamme juoppolaiturin. Kohta ollaankin kiinnitettynä nopeilla solmuilla laiturissa. Ja minä olen koiranomistaja.

Yöllä Lauri saa ahdistuskohtauksen: entäpä jos se pureskelee hänen lukemattomat, hienot kenkänsä, entäpä jos se haukkuu ja ulvoo kaiket päivät, entäpä jos se pissaa minne sattuu.

Koira on vielä Unkarissa Martan hoteissa, joka sen budapestilaisesta kellarikuopasta löysi.

Kaksi viikkoa Marta oli sitä käynyt ruokkimassa unkarilaisella salamimakkaralla, antanut vettä juotavaksi ja houkutellut mukaansa. Lopulta Marta oli kyllästynyt ja päästänyt unkarilaisen näyttelijättären temperamenttinsa irti, huutanut ja kiroillut, että ole siellä sitten, tyhmä rakki, kuole sinne. Silloin koira oli tullut varovasti Martan perässä.

Se vietiin luurangonlaihana eläinlääkärille, katkennut, nahan varassa roikkuva häntä irrotettiin, annettiin rokotukset. Marta rupesi kutsumaan sitä nimellä Csufi.

Koska minun unkarinkielentaitoni oli vähän heikoissa kantimissa, nimeen tuli kirjoitusvirhe, koirasta tuli Czufi, mutta yhtä kaikki äännettäessä se tarkoittaa unkariksi rumaa, oikeata rumilusta.

Eipä nimi ole koiraa pahentanut. Suomalaisten suussa se tahtoi vääntyä Suviksi, Susiksi, Sudeksi, Supiksi, Sofiaksi, Sohviksi ja vaikka miksi.

Teksti ja kuvat
Leena Puranen.


Aiheet: , , , , ,

Kirjoita kommentti