Umami muualla Facebook

Julkaistu 3. 4. 2018 Teksti Umami, kuvat /Leena Puranen Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Paimenkoiran tarina, jatkokertomus 2. osa

Menen koiraa vastaan Eteläsatamaan. Se lykätään syliini. Mukana sillä on yksi pehmolelu, ankka, Musti-koiran lahjoittama. Sitten leluja suorastaan tulvii sille: Mustilta, Floralta, Töpyltä, Sopalta, kaikki koiria ja vainaita.

Kotona koira on aivan paniikissa, koska täällä ovat italialaiset tuttavani käymässä. On kyseessä koulujen välinen kulttuuriyhteistyö ja opettajavaihto. Coccolona, coccolona, kulta, lemmikki, brutta piccola, pikku rumilus, italialaiset kiljuvat ja ajavat koiraparkaa takaa. Italialaiset alkavat paistaa pihvejä yhdentoista aikaan illalla. Palovaroittimet alkavat huutaa. Italialaiset huutavat, keittiö on sakeana kärystä.

Tässä hullunmyllyssä koira piiloutuu pyykinkuivaajaan ja viettää siellä ensimmäisen yönsä.

Czufi – monikielinen?

Aamulla sille on vaikea saada remmiä kaulaan, kun se pelkää niin kovasti. Tuleekohan tästä ikinä koiraa? mietin epätoivoisena. Koira vain katsoo epäluuloisesti, kun sanon, että mennäänkö ulos.  Lauri on huolissaan sen kielitaidosta. Hän soittaa sisarelleen saksankielenopettajalle ja tenttaa, miten sanotaan koiralle saksaksi, pissaa siihen, kakkaa siihen. Laurin saksan koulukirjoissa puhuttiin tietysti enimmäkseen Fredrik Barbarossan retkistä.

Marta on puhunut sille unkaria ja miehensä Karl saksaa. Unkariksi osaan sanoa vain kutja, mikä tarkoittaa koiraa ja vasutallomas, mikä tarkoittaa rautatieasemaa. Niistä ei ole paljon apua.

Edellinen koirani oli rotukoira, Labradorinnoutaja. Ihmiset purskahtavat nauruun, kun kuljen tämän Czufin kanssa. Tervasaaren kannaksella eräs oikein pitkätukkainen ja pahannäköinen pultsari katsoo koiraa ja sanoo: Voisit trimmata tai edes jotain tehdä tuolle koiralle, se on kauhean näköinen!

Czufi ja ampiaispesä

Kangasniemellä koira oli seuranani kun menen veneellä saariin mustikkaan. Hetimiten se työnsi päänsä maa-ampiaisten pesään, johonkin koloon. Sen korvat turposivat kukkakaaleiksi ja se meni aitan alle tekemään kuolemaa. Se oli aivan velttona, kun kiskoin sen käpälistä sieltä pois. Annoin sille kyytabletin ensiavuksi. Aamulla emännät ryntäävät herättämään minua, että nyt nopeasti Kangasniemen terveyskeskukseen eläinlääkärille. Minä ajan unenpöpperössä melkein pillit ulvoen koiraa Kangasniemen kirkolle. Jäämme odotushuoneeseen, jossa on jo eläinlääkärin oven takana iso lauma mustalaisia. Ovesta tulee yksi mustalainen pienen maltankoiran kanssa. Kah, mitä teki? Mustalaiset kysyvät. Kah, kynnet leikkas, eläinlääkärin luota tullut mustalaisnainen vastaa.

Eläinlääkärin vastaanotolla Czufi kauhukseni lykkää kakat valkoiselle kaakelilattialle.

Eläinlääkäri vain nauraen toteaa, että hyvä ensiapu se kyypakkaus, ei tässä nyt muuta tarvita.

Czufista venekoira

Hyvä venekoira siitä kuitenkin tuli. Se sai Musti-koiran vanhat pelastusliivit, jotka olivat tarpeen silloin, kun se kiireessä halusi hypätä mereen eikä millään päässyt sieltä korkealle laiturille. Kiire tällä koiralla tuntui olevan aina.  Puoshaalla se kahvasta nostettiin takaisin veneeseen. Sen mielipaikka oli seisoskella veneen katolla ajon aikanakin vaikka minkälaisessa aallokossa. Ihmettelimme, miksi koira ei voinut pahoin veneessä, mutta alkuaikoina autossa aina, kun auto yhtäkkiä jarrutti ja pysähtyi. Joku kehitteli sille tarinan, kuinka se on ollut saksankielisen turistin koira, joutunut Budapestissa auto-onnettomuuteen, jossa sen häntä on katkennut, ja se on paennut kellarikuoppaan kuolemaan tai hoitamaan häntäänsä terveeksi.

Veneessä se tosiaan tykkäsi olla. Sitten kun päästiin saariin, se juoksenteli riemuissaan kallioilla.

Ihmettelimme, mikä puutostauti sillä oli, kun se söi merestä levää, kiskoi sitä vedestä ja söi.

Leena Puranen


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti