Umami muualla Facebook

Julkaistu 10. 4. 2018 Teksti Umami, kuvat Leena Puranen 2 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Pyreneitten paimenkoirako? 3. osa

Minkä rotuinen tuo koira on? kysyttiin minulta usein. Olin jo kehitellyt vastauksia: unkarilainen seropi jne. Szigligetin hautuumaan noutaja jne. Sitten kerroin, miten se löydettiin Budapestista kellarikuopasta eikä sillä sattunut olemaan papinkirjoja käpälässään.

Kerran Tampereella käydessämme se sai rodun. Katukahvilaan tuli nainen, joka kasvattaa Pyreneitten paimenkoiria. Hän tutkaili koiraa monelta suunnalta ja tuli ehdottoman varmasti siihen tulokseen, että Czufi on puhdasrotuinen Pyreneitten paimenkoira, väritykseltään harlekiini. Myöhemmin näin samanlaisen ruskeana. Senkin omistaja heti tuli sanomaan, että kas, siinähän on Pyreneitten paimenkoira. Myös eläinlääkäri väitti sitä Pyreneitten paimenkoiraksi. Kirjoitin jopa netin kautta yhdelle saksalaiselle Pyreneitten paimenkoirien kasvattajalle ja kerroin Czufin tarinan. Vaihdoimme valokuvia koiristamme, jotka olivat kuin kaksi marjaa.

Mitäpä sen on väliä, minkä rotuinen koira on, mutta jos tietää rodun, se voi auttaa ymmärtämään koiran käytöstä ja luonnetta. Miksi dalmatiankoira ei kulje rinnalla vaan juoksee edessä? Koska sen virkaan on kuulunut juosta vaunujen edellä. Miksi griffoni istuu koirapuistossa penkillä ja räkyttää siitä kaikille? Koska se on ollut ajurin koira, joka on jätetty kuskipukille vartioimaan kuormaa. Miksi Labradorin noutajani menee kiskomaan isäni kalaverkoista verkonpolat? Koska sitä on käytetty paitsi vesilintujen noutamiseen myös verkkojen vetämiseen jne.

Mikäs tämän toimenkuva sitten on mahdollisesti ollut? Ryhdyn lukemaan Pyreneitten paimenkoiran rotumääritelmiä: Aina valpas olemus ja ovela, mutta epäluuloinen ilme yhdessä erittäin eloisan liikunnan kanssa antavat tälle koiralle persoonallisen leiman, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Toinen erityispiirre on koiran ilme, jonka tulee olla eloisa ja ovelan kettumainen. Pään turkki vielä korostaa ilmettä; turkki on kuonon lähellä lyhyempää kuin muualla päässä ja se taipuu taaksepäin antaen rodulle tyypillisen ”tuulen tuivertaman” ilmeen.

Pyreneitten paimenkoira on ranskalaisista roduista se, jota ei ole koskaan varsinaisesti luotu, vaan se on kehittynyt omaksi rodukseen jo n.3000 vuotta sitten. Rotua esiintyi pieninä paikallisina populaatioina Espanjan ja Ranskan välisellä vuoristoalueella Pyreneiden vuoristossa. Siellä koirat muokkautuivat tehtäväänsä sopivaksi; lampaiden paimentamiseen vaikeissa vuoristo-olosuhteissa. Koska Pyreneitten paimenkoirat elivät vuosisatoja eristyksissä, niistä kehittyi toisistaan ulkonäöllisesti melko paljonkin poikkeavia kantoja, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti lähes muuttumattomina. Siksi rotu on yhä nykyään kovin heterogeeninen moneen muuhun rotuun verrattuna. Eipä ihme, että sitä monesti luullaan rakiksi.

Periytynyt älykkyys

Ensimmäisen kerran Czufi näki lampaan Kangasalan vanhainkodin pihassa. Se seisoi lampaan edessä hievahtamatta ja lumoutuneena. Voi, mikä ihana eläin, siinähän on työnantajani, se näytti ajattelevan. Noita kun pääsisin paimentamaan!

Lelujaan se ei ikinä rikkonut niin kuin monet koirat tekevät. Kotiin tultuaan se ensimmäiseksi juoksi tarkistamaan, että koko lelulauma oli tallessa. From rags to the richies – se näytti tuumaavan lukemattomista leluistaan, mutta paimenkoirana se vain tarkisti lauman olevan koossa.

Pyreneitten paimenkoiran menneisyys ja alkuperäinen käyttötarkoitus näkyvät yhä sen luonteessa ja käyttäytymisessä; kaikki on paimennusta ajatellen hyvin tarkoituksenmukaista. Hyvän paimenkoiran tulee olla erittäin vilkas ja reaktioherkkä, että se jaksaa joka päivä ”leikkiä paimentamista”, varsinkin erityisen rankoissa vuoristo-oloissa. Pyreneitten paimenkoira onkin joskus omistajan mielestä melkein hermoja raastavan energinen ja on haaste keksiä sille aina uusia, vaikeampia tehtäviä, että se saa tarpeeksi älylleen haastavaa ”työtä” päivittäin. Koska aivojen käyttö on itse asiassa jopa lenkkeilyä tärkeämpää, osaa hyvin hoidettu Pyreneitten paimenkoira yleensä joukon hauskoja temppuja.  Agility-koirana Pyreneitten paimenkoira on erinomainen keveähkön rakenteensa ja ilmiömäisen ketteryytensä ansiosta. Agility onkin tällä hetkellä suosituin harrastuksista rodun keskuudessa.

Alkuperämaassa paimenet arvostavat ja vaalivat erityisesti varautuneisuutta sekä pitävät sitä merkkinä erityisestä älykkyydestä. Koirien täytyi jaksaa paimentaa pitkiäkin päiviä väsymättä fyysisesti tai psyykkisesti. Siksi sen voimakas paimennusvietti ja vilkkaus olivat välttämättömiä. Koirat eivät saaneet käyttää aikaansa liehittelemällä vastaantulijoita, eläimiä, ihmisiä tai asioita, koska sellainen käytös olisi pilannut keskittymisen työhön ja ollut vaarallista. Siksi koirien oli tarkoituksenmukaista olla varautuneita uusia asioita kohtaan. Kaikkia asioita paimenkoira ei ehtinyt ” kysyä” isännältään, joten tietynlainen itsenäisyys oli välttämätön luonteenominaisuus. Koiran oli tietenkin oltava erittäin älykäs, jotta se oppi nopeasti ja kykeni hoitamaan siltä vaaditut tehtävät. Ennen kaikkea se on ollut paimenen paras ja ehkä ainut työkaveri. Sen kintereet, jotka ovat lievässä poikkeamassa sen takaosan linjasta ovat välttämättömät rinteillä kiipeilemiseen. Luulimme Czufin tassuista, että se ulospäin kääntyneisyys on nälkiintymisen tulosta, samoin kuin sen selän vinttikoiramainen kupru.

Turkin laatu, villava alta ja karheampi päältä, antaa suojan ankaralle kaatosateelle ja kylmälle säälle. Se ei hoitamattomanakaan takkuuntuisi huopamaiseksi ja hengittämättömäksi kerrokseksi koiran iholle. Kaksinkertainen turkki oli vuoristokoiralle välttämätön. Pohjavillan piti olla pehmeää ja lämmittävää kuten lampaanvillan ja peitinkarvan pitkää ja takkuuntumatonta. Turkki oli auki ihoon asti.

Ensimmäiset Pyreneitten paimenkoirat tuotiin Suomeen vuonna 1986.  Rodun kasvatustoiminta alkoi Suomessa 1988. Pyreneitten paimenkoiran käyttöominaisuudet ovat säilyneet, vaikkakin paimennustehtäviä nykyään on harvassa, sen sijaan siitä on tullut verraton harrastuskoira, etenkin agilityssä menestys on ollut huima.

Ketterä kiipeilijä

Ehkä vuoristotaustastaan johtuen Czufikin rakasti kiipeilyä valtavasti. Metsässä se etsi maastosta korkeimmat kohdat, esimerkiksi suuret kivet ja kiipesi niiden päälle. Sen liikkuminen oli uskomattoman kevyttä ja kaunista.

Paimen ja vahti Czufi oli. Venettä se vartioi niin tarmokkaasti, että jouduin yhden suuren purjeveneen omistajan housut maksamaan. Koira oli kiinni venelaiturilla ja äijä tuli liian lähelle, jolloin koira nappasi housunlahkeesta. Vanhat housut ne olivat ja palkeenkieli olematon, mutta maksoin uuden hinnan, köyhälle, ajattelin. Koira vihasi miehiä haalareissa: remonttimiehiä, poliiseja jne.

Mutta ei meille kotiin ollut myöskään kenen tahansa tulemista. Se haukkui pieneksi koiraksi vertahyytävästi ja alakerran naapurin hermoja raastaen.

Joitakin ihmisiä se ei ikinä voinut sietää, vaikka he olivat vanhoja ystäviäni. Maijaa se näykkäsi joka kerta. Mutta eipä Maijakaan Unkarin taloonsa Czufia päästänyt, olisi pitänyt jättää koira ulos vesisateeseen yöksi.

Czufi laski ilmeisesti lautasten määrän ja oli aivan kiihdyksissään, koska tiesi, että nyt tulee vieraita paimennettavaksi. Tyytyväisenä se makaili pöydän alla niin kauan kuin lauma oli koossa, mutta oli aivan hysteerinen, jos joku lähti pöydästä erilleen.

Ensimmäisellä automatkalla Tallinnan lautalla jätin sen autoon, auton ovet epähuomiossa auki, penkille kassin, jossa oli tietokone ja sivutaskussa kamera. Kun tulen hakemaan autoa ja koiraa, ihmettelen, miksi paperit laukun sivutaskusta on viskattu auton ulkopuolelle maahan. Joku oli tietysti mennyt autoon, yrittänyt katsoa, mitä kassissa on, mutta koira penkin alta on tarrannut käteen. Tai haukkunut, onhan sillä niin pieneksi koiraksi kova ääni. Matkustimme Czufin kanssa kolme kertaa Unkariin Via Balticaa pitkin. Sanoin, että olemme toivioretkellä koiran hännän haudalle, mutta emme Budapestiin menneet vaan Balatonille. Tutuiksi tulivat ne hotellit, joihin koiran kanssa voi majoittua. Koiralla oli oma passi, johon oli merkitty sen rokotukset. Tullimiehiä se lähinnä huvitti.

Leena Puranen


Aiheet: , , , , , , ,

2 kommenttia

  1. Ihanaa koiratarinaa! Näemmekö

    Ihanaa koiratarinaa! Näemmekö lisää kuvia Czufista?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Villakoiran omistaja Liisa

    11. 12. 2008 13.35

  2. Luin hieman kirjoittamiasi

    Luin hieman kirjoittamiasi kertomuksia. Tuli vaan mieleen, että jotenkin Czufi taitaa olla lähinnä sydäntäsi kaikista kolmesta (????) koirasta, jotka sinulla on ollut. Czufi saattoi olla erityisen kiintynyt sinuun, koska oli löytökoira, olit ensimmäinen ja tärkein niistä ihmisistä, jotka välittivät siitä. Siis koska se oli elänyt Budapestin raunioissa kodittomana, sai kiintymään normaalia enemmän ihmiseen. En tiedä, osaanko oikein selittää, mutta parasta mitä Czufille tapahtui, oli päästä SINUN KOIRAKSESI.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    E.S.

    12. 5. 2009 10.13

Kirjoita kommentti