Umami muualla Facebook

Julkaistu 26. 1. 2009 Teksti Umami 2 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Rakkaat koirani: Töpy, osa 2

Kaikki lapset rakastavat koiria. Myös koirat näyttävät ymmärtävän, kun kyseessä on lapsi. Jotkut lapset alkavat pelätä koiria, mutta myös koirat saattavat vierastaa lapsia. Töpy meni sängyn alle piiloon nähdessään 1-vuotiaan, juuri kävelemään oppineen Idan.

Vähän isompien lasten se antoi retuuttaa itseään vaikka kuinka paljon. Talon lapset soittivat usein meidän ovikelloa ja kysyivät, saako koira tulla meille leikkimään. Mitä ne sitten leikkivät? Ainakin makkaranpalan piilotusta ja sen etsintää, rosvoa ja poliisikoiraa tai lukemattomia pallopelejä. Koiralta katkesi hammaskin, kun lapset heittelivät sille kiviä puistossa.

Koiranvihaajat

Aikuisissa on varsinaisia koiranvihaajia. Vein koiraa pentuna rokotukseen. Se istui sylissäni bussissa. Eräs minkkiturkkinen nainen alkoi huutaa, että vie tuo koira pois, olen sille allerginen. Olimme jo aikeissa poistua bussista, mutta kaikki bussin matkustajat alkoivatkin rähjätä naiselle, että ihme, kun et ole allerginen tuolle minkkiturkille. Nainen poistui bussista kiukkuisena. Palasimme kävellen kotiin. Eiköpä saman päivänä sattunut toinen koiranvihaaja, joka löi koiraa selkään painavalla täydellä ruokakassilla, niin että luulin koiran selkärangan katkeavan.

Koirien myrkyttäjistä koirapuistossa aina joskus huhuttiin, luultavasti joku koira myrkkyyn kuolikin. Sen takia pentua oli opetettava, ettei se syö kaikkea mitä sattuu ulkona näkemään. Labradorit kun ovat varsinaisia syöppöjä. Pahin ilkiteko oli mielestäni se, kun Pohjoisrannassa oli koirille laiteltu maahan puruluita, joiden sisällä oli partakoneen terä!

Koiran kautta uusia tuttavuuksia

Koiran kanssa liikkuessa tutustuu ihmisiin. Monista koiranulkoiluttajista on tullut hyviä ystäviä. Aluksi heidät tuntee vain koiransa nimellä: Fanni-koiran emäntä, Jehu-koiran emäntä, Roope-koiran isäntä jne., mutta vuosien mittaan ihmisetkin tulevat tutuiksi omilla nimillään.

Tervasaaren lenkkeilijät pysähtyivät juttelemaan, vaikka heillä ei olisi ollut itsellään koiraa.

Töpy partiotyttöjen retkillä

Koira oli mukana partioretkillä niin usein, että partiolippukunta Toimen Tytöt ristittiin Toimen Nartuiksi. Partioretkelle lähdettiin bussilla. Jo ensimmäisellä pysäkillä linja-autoasemalta lähdettyä, koiranpentu oli ampaissut ovesta ulos. Bussikuskin ja muiden matkustajien raivostuneina odotellessa, tytöt saivat sen kuitenkin pyydystettyä kiinni. Matka jatkui.

Koira oli hiljaa penkin alla, koska se oli vainunnut edessä istuvan miehen kassista tuoreen hiivaleivän. Kohta koko leipä oli mennyt mustempiin suihin. Tsorno Ruka oli ollut asialla. Mies oli vaimolleen luvannut tuoda juuri sitä erikoisen hyvää hiivaleipää, niin hän selitti, kun ihmetteli leipänsä katoamista. Koiranpennun hellyttävä olemus ja tyttöjen anteeksipyynnöt lepyttivät leipänsä menettäneen miehen. Partioretkellä oli kuulemma huviteltu myös pukemalla koiran päälle erilaisia vaatteita.

Kaikkiruokainen Töpy

Koira opettaa ihmistä huolellisemmaksi. Ruokaa ei voi jättää pöydälle ajelehtimaan labradorin lähettyville.

Kerran mummu tuli meille kylään ja toi tapansa mukaan leipomansa kuivakakun, oikein hyvän maustekakun. Hän purki kakun kassistaan ja asetteli sen keittiön työpöydälle lautaselle ja tuli olohuoneeseen ehdottamaan, että keitettäisiin kahvit.

”Olenkos minä tullut vanhaksi ja hajamieliseksi? Dementiako tässä pakkaa päälle? Mielestäni laitoin tähän lautaselle kakun”, mummu puheli keittiöön tultuamme. Näin muruja lattialla ja tiesin heti, että nyt koko kakku meni jo mustempiin suihin. Tsorno Ruka oli ollut taas asialla. En raaskinut mummun mieltä pahoittaa, vaan sanoin siirtäneeni kakun jo kaappiin. Koiraa on ihan turha torua enää jälkeenpäin, ei se kuitenkaan käsitä, mistä sitä torutaan. Koiran ajantaju on sellainen. Se ymmärtää kyllä, jos osuu heti kohdalle ja toruu, kun se on rosvoamisaikeissa.

Syksyllä olin jättänyt ison kulhollisen luumuja lasikulhossa keskelle pöytää. Ajattelin, ettei koira ylettyisi niitä sieltä ottamaan tai olisi luumuista kiinnostunut ylipäätään.

Kun tulin töistä, luumukulho oli pöydällä, mutta aivan tyhjänä. Mietin jo mielessäni kauhukertomuksia kalliista leikkauksista, joita ihmiset olivat kertoneet koirilleen tehdyn, kun ne olivat nielleet kaikenlaisia esineitä pingispalloista sukkahousuihin. Rupesin jo etsimään eläinlääkäriaseman numeroa puhelinluettelosta, mutta vilkaisin pöydän alle: siellä olivat luumunkivet sievästi kasassa. Koira ei ollut särkenyt lasikulhoa eikä syönyt luumuja kivineen, vaan poiminut ilmeisesti luumun kerrallaan ja laittanut kivet kasaan.

Kerran huolimattomuus kuitenkin kostautui. Koiralle oli tullut rasvan himo! Se oli huomannut täyden margariinirasian unohtuneen keittiön työpöydälle aivan kuin sitä varten. Se oli ahminut koko puolen kilon rasian margariinia, nuollut sen putipuhtaaksi. Nähdessään tyhjän rasian sitä yökötti pelkkä sen näkeminen. Se röyhtäili kuuluvasti.

Luontojaan innokas noutaja

Töpy oli labradorin noutaja. Sen rotuominaisuuksiin kuului siis noutaa ammuttuja vesilintuja vedestä. Sen piti osata tuoda ammuttu saalis vahingoittumattomana metsästäjälle. Kollegani labrador saattoi sorsajahdissa tuoda yhdeksänkin lintua, vaikka isäntänsä oli ampunut vain yhden. Se kuljetti isännälleen muidenkin ampumat sorsat.

Harjoittelimme Töpyn kanssa saaliin ehjänä kuljettamista raa’an kananmunan avulla. Kananmuna vietiin eteiseen ja koiralle käsky: Nouda! Ja ehjänä koira sen yleensä toi, paitsi kerran viipyi kauan ja latki kananmunaa eteisen matolta. No, särkyyhän noita arvokuljetuksiakin. Sanomalehden se oppi noutamaan aamuisin vaikka sitä ei käskettykään, vaan puhuttiin eri nimillä tavallisella äänellä lehdestä, Hesarista, Helsingin Sanomista jne.

Ei Töpy koskaan päässyt sorsajahtiin, mutta kova uimari siitä tuli. Labradorin rotuominaisuuksiin kuuluu oikea vesihimo. Jo pentuna se hyppäsi Tervasaaren kannakselta jäiden sekaan mereen. Onneksi oli remmi kaulassa, että sain sen sieltä ylös. Se ei myöskään ollut paukkuarka, niin että se ei säikkynyt uuden vuoden yön ilotulituksia tai ukonilmoja.

Kerran kesällä olimme yhden tuttavan luona mökillä. Tuttava yritti virvelöidä rannassa ja huusi minulle, että mitä teen tuon koiran kanssa, kun se kantaa minulle halkoja pinosta, hulluko se on. Huusin takaisin, että se toivoo sinun heittävän ne halot järveen, jotta se saa noutaa ne sieltä. Niin hän sitten teki kerran toisensa jälkeen, ja koira oli tyytyväinen, kun sai tuntikausia noutaa niitä.

Uimaan meno oli kiusallista, koska koira aina hyppäsi ihmisen perään eikä antanut uida pitkälle, vaan asettui aina poikkiteloin eteen. Kun tarttui sen niskavilloista kiinni, se hinasi isonkin ihmisen kevyesti rantaan. Sen huvia oli myös uida veneen perässä pitkiäkin matkoja saaresta toiseen.

Labrador on luotettava opaskoira

Paitsi vedestä noutamista sillä oli voimakas opastustaipumus. Sen takia tämän rotuisia koiria käytetään eniten sokeain opaskoirina. Koulutettu opaskoira on keskikokoisen henkilöauton hintainen. Koulutus kestää vuoden. Sen jälkeen näkövammainen ja koira yhdessä suorittavat ”ajokortin”. Sen jälkeen koira on valmis opastustehtäviin. Eräs näkövammainen tuttavani kertoi, että ajokorttia suoritettaessa koira vei hänet tavaratalossa ensin vaateosastolle, mutta ymmärsi sitten nopeasti, että ruokakauppaan ollaan menossa. Hän sanoi, että koiraan voi luottaa täysin Helsingin liikenteessä. Se vie hänet turvallisesti oikeaan paikkaan, pysyy annetulla reitillä, näkee esteet ja osaa kiertää ne. Se näyttää kadunreunat ja liikennevalot pysähtymällä. Kotona se ilmoittaa, jos ovikello tai puhelin soi. Vaaratilanteissa se myös herättää omistajansa.

Työtehtävissä ollessa opaskoira heiluttaa häntäänsä laiskasti sivulta sivulle. Silloin sitä ei saa häiritä. Opastaessaan se saa mennä sellaisiin paikkoihin, mihin koiria ei yleensä päästetä kuten uimarannalle, ruokakauppaan jne. Opaskoirasta ei makseta koiraveroa.

Koira oppii aikataulut

Koira oppii nopeasti päivän ja viikon rutiinit. Sanomalehdet viedään roskahuoneeseen eikä ne kainalossa lähdetä kadulle, sellaisessa vahingossa koira nykäisi selvästi. Lauantaiaamuisin se kaarsi päättäväisesti kauppatorille päin, koska niin tehdään lauantaisin. Sitä paitsi torikauppiaat antoivat sille aina silakkafileitä. Keski-Euroopassa koirat pääsevät ravintoloihin, makaavat hiljaa pöydän alla. Niille tuodaan sinne vesikuppi, joskus oma annoskin. Mariankadun kulmakahvilan rouva kutsui koiran aina sisälle, lopetti ihmisasiakkaitten palvelun, lämmitti koiralle mikrossa pullaa, murenteli sen pieniksi palasiksi ja puheli koiralle ruotsiksi, että koirat eivät koskaan hänen kahvilassaan ole aiheuttaneet minkäänmoista häiriötä, ihmiset sen sijaan joskus. Oli siis kuljettava kahvilan ohi sunnuntaisin. Myös vastapäisen pankin johtaja rupesi houkuttelemaan meitä asiakkaaksi, onnistuenkin siinä, tarjoamalla koiralle pullaa. Koiralla oli siten jo päässään pankkien aukioloajatkin!

Eniten ihmettelimme koiran tietoa junien aikatauluista: Matkustimme koiran kanssa usein Tampereelle junalla. Ensin ajattelimme, että Tampere haisee jollekin aivan erityiselle, kun koira tiesi ruveta puuhaamaan ulos lähtemistä tarkalleen Tampereella. Kerran juna oli myöhässä, niin että koira rupesi pyrkimään ulos Toijalassa, koska sen aikataulujen mukaan junan pitäisi jo olla Tampereella. Joskus se matkusti yksinään koirankopissa tavaravaunussa, ja veljeni otti sen Tampereella junasta. Takaisin päin tullessa veljeni ei tiennyt, missä koirankuljetuskoppi junassa on, mutta koira hyppäsi veljeni hämmästykseksi edeltä junaan, meni itse koppiin ja näytti, että näin minä matkustan.

Koira poistaa stressiä

Päivän tavallisiin rutiineihin ei kuulunut ihmisen sairastaminen. Koira kävi tuomassa sänkyyn sanomalehden, sitten lenkkitossun, sitten muita kenkiä, niin että lopulta ei voinut kuin nauraa ja nousta ylös. Oikeassahan se oli! Ei siinä makailla auttanut.

Koiranomistajat eivät juuri sairastelekaan. Koiran läsnäolo lievittää myös stressiä. Japanissa on yhtiö, joka vuokraa hirmuisesta hinnasta koiria työpaikoille. Yhtiön työntekijät ulkoiluttavat koiran lounasaikaan ja vievät illalla pois. Päivän aikana työntekijät saavat silittää koiraa ja puhellakin sille. Ja stressi lähtee! Poissaolot työpaikalta vähenevät! Totta kai Töpy koulussakin oli. Ovella oli pitkä jono ulkoiluttajia välituntien aikana. Kukaan ei kuulemma ollut allerginen. Suurissa yleisötilaisuuksissa kuten vaikkapa Porin jatseissa, koiria käytetään kuulemma ihmisjoukon rauhoittamiseen. Jos lasinsiruilta uskaltauduimme kävelemään kadulle vappuna, sen huomasi oikein hyvin. Meluisat nuorisojengit pysähtyivät kaulailemaan koiraa ja sopottamaan sen korvaan asioitaan. Kangasalan vanhainkodissa koira oli aina mukanani, kun kävin äitiäni katsomassa siellä. Kaikki vanhukset silittelivät sitä ja puhuivat tai ainakin hymyilivät sille, äitinikin, jolta Parkinsonin tauti vei lopulta puhekyvyn.

Kuva: © Davecabral | Dreamstime.com

Jatkuu ensi maanantaina…


Aiheet: ,

2 kommenttia

  1. Kuvassa oleva koira

    Kuvassa oleva koira ei ole labradori, mutta ei kai se haittaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    R.S.

    26. 1. 2009 22.25

Kirjoita kommentti