Umami muualla Facebook

Julkaistu 16. 6. 2018 Teksti Umami 5 kommenttia Luonto ja vapaa-aika

Tunturivaelluksella Norjassa

Me serkukset lähdimme viikon tunturivaellukselle Norjaan kesälomallamme. Edessä oli 900 km ajoa Tornion ja Kiirunan kautta Norjaan. Määränpäähän oli luvattu sadetta ja 14 astetta lämmintä.

Se ei meitä hätkähdyttänyt, sillä lomasää ei ollut siihen mennessä ollut juurikaan parempaa. Rinkka oli täynnä lämmintä vaatetta ja sadetta pitäviä asuja. Suunnitelma vaellusreitistä oli alustava, sillä emme olleet saaneet varmistuksia muutamiin epävarmuustekijöihin – kiitos Den Norske Turistforeningin.

Kuoppaista tietä Ruotsin halki

Ajo Ruotsin läpi sujui hytkyen. Auton jousitus oli tiukoilla. Teiden ylläpito ja liikennekulttuuri sai meiltä kitkeriä kommentteja. Överkalixin korkeudella ilmestyivät tielle porot, mikä hillitsi hieman järvisten, soisten ja vaaraisten maisemien ihailua. Matkantekoa siivitti Radio Novalta kuuluvat jutut ja musiikki. Kiirunan korkeudella teimme oivalluksen: ne tolpat tien varressa ovat nopeudenvalvontakameroita. Aulikki odottaa kirjeitä Ruotsin poliisiviranomaisilta…

Kiirunassa söimme kamalimmat pizzat ja tortillat ikinä. Paikan seinällä roikkui kehystetty kunniakirja hyvästä palvelusta. Se ei nälkäisiä matkaajia juurikaan lämmittänyt. Onneksi kylmälaukussa oli hyvät matkaeväät. Kiirunasta Norjan rajalle saimme lepuuttaa silmiä Torneträskin ja vuorien maalaamissa maisemissa (kuva 1). Tosin Aulikki kuljettajana joutui vahtaamaan tiellä olevia jättimäisiä reikiä.

Utelias tullimies

Musta ”sebastian lööb” -automme herätti ilmeisesti tullivirkailijan epäilyt rikollisesta toiminnasta, sillä hän pysäytti meidät tarkastaakseen alkoholi- ja tupakkakuormamme. Peräkontin retkivarusteet ja Aulikin kommentti: ”we are sporters!” vakuuttivat tullimiehen niin, että pääsimme jatkamaan matkaamme. Vai oliko se kiltti keski-ikäinen habituksemme?

Kyllä Norja on sitten komea! Ensiksi karua kuumaisemaa ja sitten vuoret vuonoineen. Meillä kesämökit tehdään vesistöjen äärelle, mutta norjalaiset rakentavat ne vuorille. Lippu tangossa ja auki vedetyt verhot kertovat, millä mökillä asukkaat ovat paikalla. Me yövyimme ”leikkimökissä” ja se toi mieleen lapsuudessa perheen kanssa tehdyt kesälomareissut.

Alku aina hankalaa

Perjantaina ajoimme Barduun, jossa teimme hartiavoimin töitä löytääksemme tienvarsikyltin lupaaman turisti-infon. Esitimme samat kysymykset viidessä eri paikassa, ennen kuin meidät osattiin ohjata oikealle luukulle Bardu Sportiin (kuva 2) saamaan tupien avaimen. Tämä kysyi pitkää pinnaa ja varmuutta siitä, että me todellakin TAHDOIMME vaeltamaan. Jäähdyttelimme hieman lämmenneitä tunteitamme ihanilla ja runsailla leivoskahveilla.

Nyt saattoi aivot saattaa vaellustaajuudelle ja kääntää auton nokka kohti itää ja Innsetiä. Matkalla reittimme alkuun kohtasimme ketun lähes silmästä silmään. Tien varrella oli maatiloja, joiden aitauksissa oli lampaita. Toivottavasti kettu jätti lampaat rauhaan. Muita luontoelämyksiä olivat erityisen hienot kosket, joita tosin oli valjastettu.

Vihdoinkin vaeltamaan

Tien päässä olevalla parkkipaikalla vaihdoimme vaellusvaatteet ja lähdimme kulkemaan hyvin merkittyä polkua pitkin. Reittiä oli helppo lukea, sillä peikkometsämäisessä koivikossa oleva polku seuraa Altevatnia (kuva 3) . Reitillä kasvoi paljon erilaisia kukkivia kasveja (kuvat 4 ja 5), joita ikuistimme kameran muistiin.

Runsaiden soiden vuoksi 13 km:n taival ei ollut miellyttävin mahdollinen. Noin kilometri ennen Gaskashyttania on mieletön koski (kuva 6), jonka yli pääsee onneksi siltaa pitkin. Aulikki teki ylityksen nopeasti ja alleen katsomatta. Minä bongasin koskesta mahdollisen pesupaikan, jos parempaa ei tuvan läheltä löytyisi.

Gaskashyttaneita (kuva 7) on kaksi ja niissä on yhteensä 20 petipaikkaa, niin kuin muissakin reittimme tuvissa. Norjan tuvat ovat luksusta verrattuna Suomen tupiin. Kerrossängyissä on patjat, tyynyt ja peitteet liinavaatteineen. Riittää, että vaeltaja kantaa mukanaan makuupussilakanaa. Astiakaapeissa on Den Norske Turistforeningin logoilla varustettu posliiniastiasto ja jopa viinilasit. Halkovarasto kätkee sisälleen huussit, jotka ovat siistit ja liki hajuttomat. Juomaveden (kuva 8) löysimme läheisestä koskesta. Samaisessa koskessa peseydyimme sen verran, kuin kroppa kesti kylmää.

Tunturiin, tunturiin…

Lauantain kävely vei meidät ylös tunturiin. Toivoimme, että reitti olisi merkitty selkeästi, sillä vaelsimme noin 7 km ilman karttaa. Niin ei saa missään tapauksessa tehdä! Lounastimme (kuva 9) kohtuullisen viileässä säässä polun korkeimmassa kohdassa 950 metrissä. Aulikki puki kerrosta kerroksen päälle, jotta pysähdys ei olisi kangistanut. Heti syötyämme alkoi tunnin kestävä kiivas sade, joka liukasti ikävästi reitin louhikko-osuuden kivet. Laskeutuminen kohti 700 metrissä olevaa Voumahyttania sisälsi vielä yhden harmin – erityisesti Aulikille, jota vesien ylitys ei yhtään riemastuttanut. Meidän piti nimittäin ylittää tunturilta syöksyvä leveä vesiuoma (kuva 10).

Järjettömän kauniit maisemat

Sää parani ja maisema muodosti u-kirjaimen. Kävellyt kilometrit lakkasivat painamasta jalkoja sitä mukaa, kun pilvet siirtyivät pois maiseman tieltä. Vuomahyttan on aivan järjettömän hienolla paikalla (kuva 11). Tupien edessä levittäytyy järvi ja sen takana siintävät mm. Kistefjellin huiput (1632m). Tupien takana on kumpuilevaa maisemaa sekä mahtavan korkeat, lumihuippuiset vuoret. Keitimme kahvit ja kuljimme ympäristössä. Peseydyimme hyisessä joessa, joka laski järveemme. Oi autuutta! Ruokailua ”häiritsi” sateen ja auringon yhteispelin tulos eli kokonainen sateenkaari (kuvat 12 ja 13).

Iltarutiineihin kuului karttojen tutkiskelu ja läheisten huippujen paikallistaminen maastosta. Tupien hyllyille on jätetty erilaista lukemistoa matkalaisille. Norjaa taitamattomat katselevat vain kuvat… Ai niin. Tältä tuvalta bongasimme kauniisti tehdyn ruokakirjan: Anders Gjengedal og Aina C. Hole – Hyttemat uten kjöleskep. Ennen iltapesua venyteltiin ja tilaa oli, sillä saimme pitää itsellämme 10 hengen mökin.

Vihdoinkin vastaantulijoita

20.7. matka jatkui Vuomahyttanilta Dividalshyttanille. Tundraa, tunturikoivikkoa, suota, suota, suota, suota, suota, suota, suota, tunturiniittyä ja mäntymetsää. Moninaista siis. Tähän saakka olimme vaeltaneet lähestulkoon muihin törmäämättä, joten 5 vastaantulijaa tuntui jo ruuhkalta. Ilma oli todella lämmin ja me pääsimme taivastelemaan muiden runsasta vaatetusta. Itse estimme lämpöhalvauksen niukalla pukeutumisella, joka saattoi aiheuttaa vastaantulijoissa tuhahduksia omituisesta vaellusvaatetuksesta. Tai sitten vain itse koki rikkovansa jotain kirjoittamatonta pukeutumissääntöä.

Kauhua ja tasapainottelua

Pidimme lounastauon Vuomajohkan ylittävän riippusillan kyljessä. Samalla sai kerätä rohkeutta riippusillalle (kuva 14) kiipeämiseen. Sillalle pääsi kiipeilemällä (ilman köyttä ja valjaita!) noin 20 senttiä leveää uloketta pitkin. Jos tasapaino olisi heilahtanut tai kenkä luistanut, seurauksena olisi ollut putoaminen koskeen. Ennen toista joenylitystä näimme jotain vaikuttavaa. Vuorelta pauhasi alas koski tehden 90 asteen kulman polun vieressä (kuva 15). Luonnon voimat mykistivät. Omat voimat joutuivat todelliselle koetukselle kavutessamme Dividalshyttanille Litle Jertan (1279 m) rinteeseen. Liikkeellä oli kaksi ”vanhaa” puuskuttavaa veturia…

Ruuhkaa tuvilla

Dividalshyttania oli etukäteisinfossa mainostettu upeilla näkymillä. Kyllähän sieltä näkikin alueen korkeimmat huiput (kuva 16). Ei maisemaa voi moittia, mutta Vuoma teki meihin suuremman vaikutuksen (kuva 17). Ehkä tuomioomme vaikutti myös se, että tuvilla oli ruuhkaa. Illan mittaan tuvat täyttyivät ääriään myöten ja telttojakin ilmaantui pihamaalle. Veden saanti tällä tuvalla oli kaivon varassa. Virtaava vesi on huomattavasti miellyttävämpi veden lähde, vaikka hampaat tulikin pestyä puron vedellä, jossa huomasimme jälkikäteen linnunraadon.

Offit peliin ja kisaa parhaista petipaikoista

Maanantaina 21.7. sää oli hautovan lämmin ja pilvinen. Ei tuulenvirettäkään. Vedimme esiin Super Offit, joista mm. saksalaiset vaeltajat olivat kovasti kiinnostuneita. He taistelivat hyttysiä vastaan vaatetuksella, me kävimme kemiallista sotaa. Eikä omatunto soimannut yhtään!

Tästä eteenpäin vaeltaisimme tutuissa maastoissa, mutta ”uusissa maisemissa”. Tämä antoi kotikenttäedun kolmimaaotteluun taipaleelle Dividalshyttan – Vuomahyttan. Kilpakumppanimme olivat saksalaisia ja ruotsalaisia. Heidät tuli päihittää, jotta saisimme kallistaa väsyneet kroppamme patjallisiin peteihin Vuomalla. Vanha sanonta: ”parempi virsta väärään, kuin vaaksa vaaraan” ei toimintaamme ohjannut, kun päätimme oikaista 2 km yhdellä joenylityksellä. Ensimmäisessä uomassa oli vettä noin polveen asti ja toisessa puolireiteen (kuva 18). Joen syvyys ei sinällään haitannut, mutta virtaus ja veden kylmyys kyllä. Mutta me tehtiin se ja ilman Maksin kahden euron turva”köyttä”.

Lounastimme tutuksi tulleella Vuomajohkan riippusillan taukopaikalla, jonne Aulikin riemuksi tuli hyvin käyttäytyvä ja leikkisä koira sekä tämän ruskeasilmäinen isäntä. Samaiseen parivaljakkoon törmäsimme Vuomahyttanilla.

Taivas repeää

Illan mittaan tuvat täyttyivät ja viimeiset joutuivat turvautumaan telttoihinsa. Tuuli oli yltynyt rajuksi ja taivas repesi vesisateeksi. Unen viipyminen tuntui vaivaavan yhtä ja toista. Pahiten taisi häiriintyä telttamajoittujien uni, sillä he siirtyivät mm. halkovajan lattialle. Se hieman säikäytti öistä huussikävijää…

Tiistaiaamu ei valjennut. Päätä särki armottomasti ja sää vastasi pään tilaa. Teimme aamutoimemme kaikesta huolimatta päättäväisesti ja suojasimme itsemme sekä rinkkamme kammokeliä vastaan. Raju tuuli, koleus sekä piiskaava sade pakottivat etsimään paljon syitä vaeltamisen hienouteen. Ei ääneen, sillä toisen huutoakaan ei kuullut ja toisaalta vaelluksen ilojen pohtiminen siinä tilanteessa olisi kuulostanut rienaukselta. Me siis vain horjuimme eteenpäin tahdonvoimalla. Pysähdys tuli vain silloin, kun piti etsiä Aulikki jostain sadeviitan uumenista esiin… (kuva 19)

Vuorilta laskevat purot olivat paisuneet epämiellyttäviin mittoihin, mikä teki uomien ylitykset tulomatkaa hankalammiksi. Suurin ylitys testasi meitä toden teolla. Kävelimme pitkin uoman vartta etsien mahdollisimman matalaa ja vähävirtaista ylityspaikkaa, mutta sellaista ei tuntunut löytyvän. Oma kärsivällisyyteni loppui ensiksi ja ylitin esteen mahdollisista seurauksista välittämättä. Onnistuneesti. Aulikki katsasti edelleen ylityspaikkaa, mutta tajusi, että kunnollista sellaista ei tulisi. Hirvittävän noitumisen säestämä kenkien vaihto ja tahdon voimalla yli. Vaelluksen hienous oli ehkä tässä kohtaa aika kaukainen ajatus.

Porot eivät sittenkään ääliöitä?

Alkoi tunturille nousu. Kivikkoa, liukasta loputonta kivikkoa muutamalla maakosketuksella (kuva 20). Reitin korkein kohta (950m) taittoi tuulelta voiman. Tieto siitä, että päivämatka alkoi lyhetä, toi jututkin huulille. Erityinen luontokokemus tällä taipaleella oli porotokka, jonka johtajuutta pääsimme äimistelemään. Käsitys porojen ääliömäisyydestä ja tyhmyydestä väheni selvästi.

Kodikas tupa näkyvissä

Gaskashyttanilla nousi savu piipusta ja se tuntui mukavalta. Pääsi lämpimään ja saimme viritellä vaatteet kuivumaan. Koska olimme vaeltaneet tauotta, nälkä korvensi vatsaa. Pussiruoka uppoaa tyhjään vatsaan kummasti, vaikka tuoksulla, maulla tai ulkonäöllä ei ruokahalua herätettäisikään. Päivi hoiti vedenhaun ja Aulikki tiskin. Tällä vaelluksella muuten tiskivuorot jaettiin tasan (yhdelle): Aulikki, Aulikki, Aulikki… Valtasimme alavuoteet, sillä tiesimme odottaa yhtätoista ruotsalaista konjakkeineen sekä neljää saksalaista. Ennestään mökissä oli pariskunta Hong Kongista, jossa he työskentelivät opettajina kansainvälisessä koulussa. Alkujaan taisivat olla Kanadasta. He olivat tulleet viettämään lomaa Norjaan välillä vaeltaen ja välillä maahan tutustuen. Emme voineet kuin ihailla heidän kielitaitoaan.

Ilta meni venytellessä, tupalaisten juttuja kuunnellessa ja päänsärkyä parannellessa. Kiitos Aulikin hieronnan ja kipugeelin, pääsin viimein päänsärystä. Yö meni nyt hyvin unten mailla, vaikka ruotsalaismies olikin virittänyt kännykkänsä piippaamaan joka tunnin välein. Outoa!

Paluumatkan loppu mudassa rypemistä

Viimeinen aamu maastossa ja vaivaiset 13 km taivallettavana. Sää oli mitä miellyttävin, sillä asteita oli 8 ja tuulta juuri sopivasti hyttysiä karkottamaan. Edellisen päivän sateet olivat liukastaneet pitkospuut ja liejukon. Se koitui Aulikin menoksi. Muutama läheltä piti -tilanne ja yksi kunnon sivuluisu kylkiasentoon. Asenteemme oli tuossa vaiheessa hälläväliä-tilassa, sillä varusteiden kastumista tai liejuuntumista ei enää tarvinnut varoa. Itse ”pikapuhdistuin” viimeisessä koskessa ennen parkkipaikkaa.

Parkkipaikan yllättäjät

Parkkipaikalla odotti yllätys. Lähtiessämme se oli likipitäen tyhjä. Nyt se oli täynnä autoja, joiden kyydissä oli mönkijöitä ja mopoja. Ainoat ihmiset olivat viereisen auton kaksi tyttöä, joten rohkenimme perinteiselle puskapissalle sekä puolialastomuuteen vaihtaessamme päälle siviilikamppeet. ”Onkos tullut kallaa?” kuului automme viereltä välittömästi vaatteiden vaihdon jälkeen. Perässään tämä suomenkielentaitoinen ”mitä sinä etelänmies huijot…” -mies toi liki 10 eri-ikäistä norjalaista miestä automme ympärille (kuva 21). Olomme oli hitusen vaivaantunut, sillä eivät nämä herrat taivaasta pudonneet, vaikka siltä tuntuikin. Me raportoimme reitit, säät, porotokat sun muut ja lappilaismies tulkkasi juttumme muulle seurueelle. Kaikilla oli hauskaa…

Karkkimättöä

Mitä kaksi keski-ikäistä naista tekee viikon kuivamuonasyönnin jälkeen? Mättää suuhunsa irtokarkkeja ja näkee silmissään kahvilassa odottavat leivokset.

Kun Bardusta päästiin, alkoi matkanteko kohti kotimaata.

Jos oli vaellukseen pääsy vaivalloista (avain), niin oli myös sen kunniallinen loppuun saattaminen (maksut öistä). Mutta se on jo taas oma pitkä tarinansa.

Teksti Päivi Rauha, vaelluskaverina Aulikki Autio

Pssst!

Vaelluksen reitti- ja muonatiedot

LÄHTÖ Innset 13 km (päivällinen)

1. yöpyminen Gaskashytta 20 km

2. ” Vuomahytta 19 km

3. ” Dividalshytta 19 km

4. ” Vuomahytta 20 km

5. ” Gaskashytta 13 km

PALUU Innset

Ateriat vaelluksen aikana

6 aamiaista

5 lounasta

6 päivällistä

Aamiaiset

Hiutaleita 3 dl x 6 = 18 dl

Kiisseli 6 pussia

Lounaat

Kiisselit 7 pussia

Mysliä 15 dl

Paivalliset

Kuivamuonaa 6 päivälle

Riisiä tms.

Muu muona

2 ruisleipää

Välipalapurtavaa

Metvurstia ja sulatejuustoa

Kahvia, teetä

Keksejä

Suolaa


Aiheet: , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

  1. tuota kelpaa mummoiässä

    tuota kelpaa mummoiässä muistella, ette ole tehty ainakaan sokerista – pelkästään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aulianna

    13. 8. 2008 19.57

  2. Hienoja maisemia !

    Hienoja maisemia !
    Kivasti kirjoitettu vaelluskertomus. Kokemuksia rikkaampina ja osoitus todellisesta urheiluhengestä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    13. 8. 2008 20.59

  3. Hieno reissu teillä

    Hieno reissu teillä ollut, kiitos vinkistä :)
    Merja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    14. 8. 2008 15.31

  4. No olipa reissu!

    No olipa reissu! Hattua täytyy nostaa (jos omistaisin sellaisen). Maisemat mahtavia! Varmaan raskasta, mutta antoisaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaana

    15. 8. 2008 10.26

  5. Vaelluskertomus oli tosi

    Vaelluskertomus oli tosi kuvaava ja kuvat kertoivat upeista maisemista. Reippaita naisia, hyvä niin..Lisää kirjoituksia harrastuksista, kiitos.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    16. 8. 2008 19.06

Kirjoita kommentti