Umami muualla Facebook

Julkaistu 17. 2. 2010 Teksti Umami, kuvat Antti Asplundin kuvasi Aava Anttinen. Tuotekuvat Luxottica Group 1 177 kommenttia Michaela

Voita Ray Ban Cats aurinkolasit! Arvottu

Kevään ja kesän 2010 mallistosta löytyy jokaiseen makuun ja tyyliin sopivat aurinkolasit. Vintage ja retro-malliset aurinkolasit ovat suosittuja ja  vaikuitteita on 70 – ja 80 – luvun aurinkolasimuodista. Aurinkolasit ovat kookkaita, mutta samalla kevyitä.  Lisäksi lukuisat mallit erityisesti Ray Ban mallistosta ovat unisex – mallisia ja sopivat sekä naisille että miehille. Kansikuvamallina toimii Antti Asplund ja hänen siniset Ray Ban aurinkolasit.

Musta ja valkoinen on aina IN

Mustat klassiko aurinkolasit pysyvät muodissa mukana vuodesta toiseen. Valkoinen sävynä toimii varsin hyvin kesällä,  kannattaa valita laadukas ja klassinen malli. Raitapaidat, Chanel, graafisuus ja musta-valkoinen teema jatkuu kevään ja kesän muodissa. Uutta on sailorihenkinen tyyli, missä puna-valko raitaa näkee entistä enemmän. Näillä kelpaa lähteä purjehtimaan tai juhannusta viettämään saaristoon.  D&G seilorimalliset aurinkolasit löytvät myös puna-valkoraidallisena, sekä musta-valkoraidallisena.

SPR 04M 7S3-6S1

D&G 3041 1575_13



BE 4067 3002_13


SPR 28L ZVS-3M1

Violetti ja sininen jatkavat suosiotaan

Violetin ja sinisävyisten värien ihailijoille riittää kevään aurinkolasimuodista monta eri vaihtoehtoa. Mustat perusaurinkolasit voi korvata räväkällä violetilla ja yhdistää pukeutumalla herkullisen värikkäästi kesän tullessa. Sininen on raikas ja suosii sekä vaaleaverikköä kuin tummaverikköä. Uutuutena ovat vihreänsävyiset aurinkolasit ja armeijahenkiset värit. Versace marmoroidut aurinkolasit ovat ylellisen näköiset ja  petrolinsiniset aurinkolasit  ovat saaneet inspiraation 1960-luvun pyöreistä muodoista. D&G vihreät aurinkolasit ovat tämän sesonkin uusin juttu. Yhdistä vihreää samalla tavoin kuten violettiä ja sinistä, ja olet trendikäs.

versace blue

D&G 3047 825_8G

versace purple

Räväkkyyttä väreillä ja kuoseilla!

Ray Ban on tuonut markkinoille muodoiltaan yksinkertaiset aurinkolasimallit mutta värimaailma on räväkkä ja hauska. Yksityiskohtia on paljon ja kuoseissa löytyy muun muassa kukkia ja metrokartta. Pradan oranssit aurinkolasit ovat kevyeet ja omaavat jo klassikoksi muuttuneen muodon. Ray Banin aurinkolasien sisäpuolella on metro kartta ja taatusti piristää mustia perus ”arskoja”

Ray Ban map of NY sub

SPR 09M GEN-3M1



Ray Ban kukallinen

Herkät vaaleat ja pastellit sävyt valloittavat

Ehdoton hitti tänä vuonna ovat nuden ja pastellin eri sävyt. Aurinkolasi tarjonnasta löytyvätkin nämä sävyt ruskeana, hiekansävyisenä ja hempeän pastellimaisina. Miu Miun laseissa on ajaton hiekan sävy sekä herkkää vaaleanpunaista.

SMU 03L 777-1Z1

SMU 11L GDL-2F1

BE 4076 3166_13

Arvomme maaliskuun lopussa mustat vintagehenkiset RayBan Cats -aurinkolasit, jotka sopivat myös miehille. Aurinkolasien ovh on 129 €.

Osallistut arvontaan kertomalla meille minkälaiset aurinkolasit miellyttävät kevään ja kesän 2010 valikoimasta ja miksi?

RB4126 601

Arvonta on päättynyt. Onnellinen voittaja on nim. Hickersby. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistuneille!


Aiheet: , , , , , , , , , ,

1 177 kommenttia

  1. Vaaleat pastellisävyiset kehykset

    Vaaleat pastellisävyiset kehykset sopivat kalpealle ja sitten ruskettuneellekin naamalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    17. 2. 2010 13.59

  2. Pidin eniten melko

    Pidin eniten melko suurista, ladymäisistä ruskeasankaisista laseista..tulee mieleen Jackie O!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    17. 2. 2010 14.01

  3. Tässä esitellyistä ottaisin

    Tässä esitellyistä ottaisin mieluimmin mustat tai siniset, ne ovat helpommat yhdistää erilaisiin vaatteisiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Saija

    17. 2. 2010 14.51

  4. Mustat tai nudet

    Mustat tai nudet sopivat asuun kuin asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    17. 2. 2010 14.59

  5. Miu Miun lasieissa

    Miu Miun lasieissa on kauniin keväisen sävyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    17. 2. 2010 17.24

  6. Miu Miun laseissa

    Miu Miun laseissa on kauniin keväisen sävyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    17. 2. 2010 17.25

  7. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    17. 2. 2010 17.57

  8. Mustat, eivät kovin

    Mustat, eivät kovin suuret lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    17. 2. 2010 17.57

  9. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äippä

    17. 2. 2010 18.04

  10. Vaaleat yksinkertaiset

    Vaaleat yksinkertaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Snibu

    17. 2. 2010 18.05

  11. Oranssit auronkolasit ovat

    Oranssit auronkolasit ovat upeat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anis

    17. 2. 2010 18.06

  12. hempeän pastellimaiset

    hempeän pastellimaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helikaa

    17. 2. 2010 18.08

  13. Pinkit

    Pinkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    liisi

    17. 2. 2010 18.08

  14. ray ban is

    ray ban is the best….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva Valtonen

    17. 2. 2010 18.08

  15. mustat on kivat

    mustat on kivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vilikas

    17. 2. 2010 18.09

  16. Mustat...aina toimii..

    Mustat…aina toimii..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva Valtonen

    17. 2. 2010 18.09

  17. Mustat keskikokoiset.

    Mustat keskikokoiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ve-Ha

    17. 2. 2010 18.10

  18. Mustat klassisen näköiset

    Mustat klassisen näköiset ovat minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    17. 2. 2010 18.13

  19. Ei ainakaan sellaiset

    Ei ainakaan sellaiset jotka peittävät puoli naamaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    17. 2. 2010 18.13

  20. mustat ja suuret-keskikokoiset

    mustat ja suuret-keskikokoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mustikka

    17. 2. 2010 18.14

  21. Yksinkertaiset, selkeälinjaiset

    Yksinkertaiset, selkeälinjaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    17. 2. 2010 18.14

  22. Aina varma valinta

    Aina varma valinta klassiset mustat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Luissara

    17. 2. 2010 18.14

  23. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Haba

    17. 2. 2010 18.17

  24. Mustat ja klassiset

    Mustat ja klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jennika

    17. 2. 2010 18.18

  25. mustat mageet

    mustat mageet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    17. 2. 2010 18.18

  26. Ruskeat lasit!

    Ruskeat lasit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    17. 2. 2010 18.19

  27. mustasankaiset näyttävät tyylikkäimmiltä

    mustasankaiset näyttävät tyylikkäimmiltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    17. 2. 2010 18.22

  28. valkoiset miellyttävät eniten

    valkoiset miellyttävät eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamma

    17. 2. 2010 18.26

  29. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    matuve

    17. 2. 2010 18.26

  30. VALKOISET:)

    VALKOISET:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    luppis

    17. 2. 2010 18.28

  31. värikkäät ja aika

    värikkäät ja aika isokokoiset, ehkä tänä kesänä punaiset tai vaaleanpunaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkku

    17. 2. 2010 18.29

  32. valkoiset!!!

    valkoiset!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Esa Halminen

    17. 2. 2010 18.30

  33. kaikki ei niin

    kaikki ei niin koristeelliset mutta näyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    17. 2. 2010 18.30

  34. pyöreät ja mustat

    pyöreät ja mustat tai kullan ruskean sävyiset. Myös noi Burberry-kuvioiset ovat hienot!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pau

    17. 2. 2010 18.35

  35. perinteiset aurinkolasit, joita

    perinteiset aurinkolasit, joita voi pitää muodin vaihtuessakin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ray ban

    17. 2. 2010 18.36

  36. Musta valkoiset ovat

    Musta valkoiset ovat hienot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jees

    17. 2. 2010 18.37

  37. Vintage ja retro-malliset

    Vintage ja retro-malliset ei ainakaan, luojan kiitos, kun niistä on päästy eroon, taas niitä tyrkytetään meille, kohta taas kun muoti menee ohi, ei kukaan kehtaa käyttää näitä vintage, retro malleja, tai joutuu naurunalaiseksi. Ne on täysiä apinalaseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaakoppi

    17. 2. 2010 18.37

  38. Tummasävyisimmät ovat hienoimmat,

    Tummasävyisimmät ovat hienoimmat, nuo värikkäät ei ole ihan mun juttu:D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc

    17. 2. 2010 18.39

  39. tummat ovat ajattomat

    tummat ovat ajattomat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    17. 2. 2010 18.40

  40. pööö

    pööö

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pöö

    17. 2. 2010 18.44

  41. mustat lasit

    mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vallu

    17. 2. 2010 18.44

  42. Pinkit!!!!

    Pinkit!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krisse

    17. 2. 2010 18.44

  43. Pidän kapeasankaisista, neutraaleista

    Pidän kapeasankaisista, neutraaleista aurinkolaseista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    17. 2. 2010 18.46

  44. mustat on aina

    mustat on aina parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    17. 2. 2010 18.49

  45. Ray Ban on

    Ray Ban on mun tyyliini sopivan lasit,jossa valkoisen pinkit kuviot mun makuni myös musta,koska se sopii kaikkiin tarkoitukseen lumirinteisiin tai kaupunkiin on yksikertainen malli on parhaiten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    17. 2. 2010 18.54

  46. mustat ne olla

    mustat ne olla pitää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    17. 2. 2010 18.55

  47. Klassiset, pienehköt

    Klassiset, pienehköt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keljuk

    17. 2. 2010 18.55

  48. Pastellisävyt miellyttävät eniten

    Pastellisävyt miellyttävät eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    17. 2. 2010 18.58

  49. Mustat ovat minun

    Mustat ovat minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    17. 2. 2010 18.58

  50. Mustat.

    Mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    17. 2. 2010 18.58

  51. Mustat vanhan kaavan

    Mustat vanhan kaavan mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    17. 2. 2010 18.58

  52. Pinkit vosi olla

    Pinkit vosi olla veikeät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    17. 2. 2010 19.01

  53. mustat on nastat

    mustat on nastat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    17. 2. 2010 19.03

  54. Mustat klassisen näköiset

    Mustat klassisen näköiset ovat minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sloaneranger

    17. 2. 2010 19.03

  55. Mustat ovat makeat

    Mustat ovat makeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mabu

    17. 2. 2010 19.04

  56. Mustat on parhaat

    Mustat on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TARU-09

    17. 2. 2010 19.05

  57. Valkoiset on aina

    Valkoiset on aina pop! tänävuonna myös punaiset kehykset onnistuvat ja yllätysvärinä ehkäpä tummansiniset..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soikka

    17. 2. 2010 19.06

  58. Ray Banit ovat

    Ray Banit ovat aina muodissa ja niitä voi pitää vaikka vuosikymmeniä! Ensi kesänä muodissa olevat ”kissamaiset” lasit miellyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimi

    17. 2. 2010 19.09

  59. Huomaamattomat. tärkeintä niiden

    Huomaamattomat. tärkeintä niiden tehtävä kuitenkin, suojata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke 69

    17. 2. 2010 19.12

  60. Musta-valkoiset.

    Musta-valkoiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    17. 2. 2010 19.13

  61. ruskeat lasit ovat

    ruskeat lasit ovat hienoimmat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lene

    17. 2. 2010 19.20

  62. nuo valkoiset jossa

    nuo valkoiset jossa kukkainen sisäpuoli sangoissa, ihanan keväiset ja kepeän näköiset, vaikka itellä onkin yleensä mustat aurinkolasit, mutta voishan noitaki välillä kokeilla? vaihtelu virkistää…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    17. 2. 2010 19.21

  63. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    karoliina

    17. 2. 2010 19.21

  64. jotkut kuviolliset ja

    jotkut kuviolliset ja vähän räväkämmät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    17. 2. 2010 19.24

  65. Parasta laatua, en

    Parasta laatua, en luovu ikinä! Tummanruskeat kehykset lasit vähän sivulle kääntyneenä suojaavat silmät ja silmänympärykset. Ei tarvitse siristellä tai katsella silmänympärysryppyjä. Tosi on!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    säihkysilmä

    17. 2. 2010 19.25

  66. Pinkit!

    Pinkit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aikanainen

    17. 2. 2010 19.31

  67. Mustat ovat todella

    Mustat ovat todella kivat :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    untitledD

    17. 2. 2010 19.34

  68. Isolinssiset ja tukevat

    Isolinssiset ja tukevat tummahkot sangat ettei heijastele

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rapuli

    17. 2. 2010 19.36

  69. Tykkään normaalikokoisista, selkeälinjaisista

    Tykkään normaalikokoisista, selkeälinjaisista aurinkolaseista. Sangat saavat olla mielellään mustat, ei kovin paksut. Suuret aurinkolasit ovat ihan kamalat! Mutta ei ne liian pienetkään saa olla- mahdollisimman tumma linssi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimosa

    17. 2. 2010 19.38

  70. 70-luku on nähty,

    70-luku on nähty, niin myös moni muu vuosikymmen. Ja niin silloin kuin nykyäänkin ripustan silmieni suojaksi mieluiten klassisen tyylikkäät, mustasankaiset aurinkolasit. Ei liian pienet, ei liian suuret, ei liian pyöreät, ei liian kulmikkaat, ei liikaa koristeita, ei liikaa.. mitään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uranus

    17. 2. 2010 19.46

  71. Pidän isoista ja

    Pidän isoista ja värikäskehyksistä aurinkolaseista. Sellaisista kesäisistä, joiden taakse on hyvä piiloutua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jass

    17. 2. 2010 19.47

  72. Mustat tai ruskeat

    Mustat tai ruskeat on parhaat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    17. 2. 2010 19.49

  73. En ole koskaan

    En ole koskaan kokeillut miltä näyttäisi isommat aurinkolasit minun naamallani,olen pitkään käyttänyt pienilinssisiä laseja.Kai minulle olisi ne mustat tai ruskeet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe65

    17. 2. 2010 19.59

  74. Oranssit, kiva väri.

    Oranssit, kiva väri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ile

    17. 2. 2010 20.00

  75. tummat

    tummat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kk

    17. 2. 2010 20.01

  76. mix vaan akkojen

    mix vaan akkojen lasia tossa….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    17. 2. 2010 20.03

  77. Silmälasivahvuuksilla, tummasankaiset, "upeat"

    Silmälasivahvuuksilla, tummasankaiset, ”upeat”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Imppa

    17. 2. 2010 20.03

  78. "Miu Miun laseissa

    ”Miu Miun laseissa on ajaton hiekan sävy sekä herkkää vaaleanpunaista.” Nuo pinkit näytti siisteiltä! Ei aurinkolasien aina tarvii olla mustat ja tylsän näköiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merja

    17. 2. 2010 20.04

  79. Pastellit sävyt ja

    Pastellit sävyt ja wayfarer malli on herkullisen suloinen yhdistelmä! Tykkään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaputti

    17. 2. 2010 20.05

  80. Kauheita kaikki, mutta

    Kauheita kaikki, mutta lapset tykkää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inssi

    17. 2. 2010 20.11

  81. Musta on aina

    Musta on aina takuuvarma.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    17. 2. 2010 20.15

  82. Mustat kehykset.

    Mustat kehykset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lahja

    17. 2. 2010 20.20

  83. Kaikki värit käy.

    Kaikki värit käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjatta

    17. 2. 2010 20.21

  84. Ottaisin mustat jossa

    Ottaisin mustat jossa hopean sävyjä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    17. 2. 2010 20.23

  85. Mustat sopisivat minulle

    Mustat sopisivat minulle hyvin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    J

    17. 2. 2010 20.25

  86. Mustat parhaat ja

    Mustat parhaat ja cuulit ;o)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    17. 2. 2010 20.26

  87. klassisen tyylikkäät ja

    klassisen tyylikkäät ja mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hkw

    17. 2. 2010 20.27

  88. Mustat ovat aina

    Mustat ovat aina parhaat. Muodikkaat ja kevyet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    17. 2. 2010 20.36

  89. Jotkut isot, mustat

    Jotkut isot, mustat suht peruslasit on mun makuun!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenna

    17. 2. 2010 20.38

  90. Ray Ban Catsit

    Ray Ban Catsit ovat näistä suosikkini. Olisi mahtavaa voittaa juuri ne!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    17. 2. 2010 20.39

  91. vihreäsävyiset olisi makeet

    vihreäsävyiset olisi makeet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    17. 2. 2010 20.40

  92. seilorimaiiliset..sopisivat veneilyyn hyvin

    seilorimaiiliset..sopisivat veneilyyn hyvin ensi kesäksi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    17. 2. 2010 20.42

  93. Ihannaa,kun näkee aurinkolasi

    Ihannaa,kun näkee aurinkolasi valikoiman näin ydin talvella-tietää että se kesä tulee siletä vielä.
    Edottomasti miu maun tyylikäs tyyli..Omistan jo muutanat ja pidän niitä huolella.
    Nyt on taas uusia ja fiksuja malleja tarjolla ja värit ovat mieleeni.Sangat saisivat kyllä olla sitä leveämpää disaingia.
    Mutta eri asusteeseen eriihanat arskat luo tosi kipakan säväyksen ja siistin lopputuloksen.
    Pidän myös että miu maut näyttää holelliselta ja huolettomiltakin ja pitämis mukavuus säilyy varmasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perhonen78

    17. 2. 2010 20.43

  94. klassiset mustat ovat

    klassiset mustat ovat aina hyvät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ellu

    17. 2. 2010 20.45

  95. Mustat on aina

    Mustat on aina must! Suht suuren aurinkolasit rokkaa myös!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    säde

    17. 2. 2010 20.48

  96. Vaalean ruskeat olivat

    Vaalean ruskeat olivat hienot, sopisivat minulle.
    Niissä oli muotoa, eivät ole liian isot, väri sopisi minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lennu

    17. 2. 2010 20.48

  97. sporttiset ja hyvän

    sporttiset ja hyvän tuntuiset,ei nimellä niin väliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIETU

    17. 2. 2010 20.51

  98. violetti tai kukkakuvioinen

    violetti tai kukkakuvioinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sippe

    17. 2. 2010 20.51

  99. Tykkään mustista ne

    Tykkään mustista ne on aina tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oloneuvos

    17. 2. 2010 20.58

  100. Palkintolasit olivat hienot,

    Palkintolasit olivat hienot, malli ja väri käy kaikkien vaatteiden kanssa, sekä plussaa unisex! Aurinkolasit ovat minulla haussa tosiaan ja nuo ovat kyllä tyylikkäät ja laadukkaat (kuten hintakin kertoo!). Olisi hienoa saada tuollaiset!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tyttö

    17. 2. 2010 21.02

  101. Vaaleat, kun löytyis

    Vaaleat, kun löytyis vaan sitä kokoa, että saisi linssit vahvuuksilla, kun ei ole, tai en mielellään käytä piilareita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    17. 2. 2010 21.07

  102. jännää

    jännää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niko Pirhonen

    17. 2. 2010 21.10

  103. en ole asiasta

    en ole asiasta kovin kiinnostunut..aivan sama..evvk

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    17. 2. 2010 21.20

  104. Pinkit näin keväällä

    Pinkit näin keväällä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    17. 2. 2010 21.22

  105. Mustat aurinkolasit toimivat

    Mustat aurinkolasit toimivat parhaiten, menevät aina ja kaiken kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enma

    17. 2. 2010 21.23

  106. Pidän eniten vihreä-

    Pidän eniten vihreä- ja turkoosisävyisistä laseista, koska ne sopivat värimaailmaani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kata

    17. 2. 2010 21.23

  107. mustat tai tummat

    mustat tai tummat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkka

    17. 2. 2010 21.24

  108. mua innosti noi

    mua innosti noi pastellin raitakuvioiset (beiget) aurinkolasit-niissa on jotain nostalgista mutta samalla ajattomuutta-klassikon ainesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    17. 2. 2010 21.24

  109. D&G seilorimalliset aurinkolasit

    D&G seilorimalliset aurinkolasit mustavalkoisina, of course!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HB

    17. 2. 2010 21.25

  110. Jo vuosia kestänyt

    Jo vuosia kestänyt retroilu saa Hilman hiiltymään, joten valitsisin ehdottomasti alimmaisen kuvan mustasankaiset, hieman vihertävät lasit, joiden retroaste on siedettävin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilma

    17. 2. 2010 21.33

  111. mustat koska ne

    mustat koska ne ovat hienot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Richard Herneoja

    17. 2. 2010 21.36

  112. Musta toimii aina.

    Musta toimii aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bunuel

    17. 2. 2010 21.37

  113. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    siru64

    17. 2. 2010 21.44

  114. Mustat on hyvät

    Mustat on hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    17. 2. 2010 21.45

  115. Mustat hillityt

    Mustat hillityt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tonza

    17. 2. 2010 21.47

  116. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    17. 2. 2010 21.47

  117. Mustat jees

    Mustat jees

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jansku

    17. 2. 2010 21.48

  118. Mustat sopii kaikkeen

    Mustat sopii kaikkeen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    17. 2. 2010 21.49

  119. Kuvan valkoiset ja

    Kuvan valkoiset ja kapeasankaiset lasit miellyttää eniten. Sopii monenlaisten vaatteiden kanssa. Myös palkintolasit ovat käytännölliset ja tyylikkäät:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka19

    17. 2. 2010 21.55

  120. Alimman kuvan mustasankaiset

    Alimman kuvan mustasankaiset vihertävillä laseilal ovat ainoat, joita suostuisin käyttämään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikko Kallionsivu

    17. 2. 2010 22.04

  121. Herkät pastellit miellyttivät

    Herkät pastellit miellyttivät silmää eniten. Etenkin vaaleanruskeat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    17. 2. 2010 22.05

  122. Violetin ja sinisen

    Violetin ja sinisen trendikkyys
    yhdisteltyinä kipparointiin taivaan ja meren
    lipumiseen auringolta suojattuna…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa Ihmemaassa Suomi

    17. 2. 2010 22.05

  123. Musta, klassinen malli.

    Musta, klassinen malli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T. I. Ira

    17. 2. 2010 22.07

  124. Musta on hyvä

    Musta on hyvä yleisvalinta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiikeri

    17. 2. 2010 22.13

  125. mustat tai ruskeat

    mustat tai ruskeat ne olla pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulpu

    17. 2. 2010 22.14

  126. värikkäät olla pitää

    värikkäät olla pitää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    17. 2. 2010 22.23

  127. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    17. 2. 2010 22.26

  128. valitsen niitä pienempilinssisiä...isot

    valitsen niitä pienempilinssisiä…isot saavat minut näyttämään ihan sammakolta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    17. 2. 2010 22.40

  129. kyllä noi vintaget

    kyllä noi vintaget on hyvät (siis ne mitkä mun mielestä näyttää bluesbrothers laseilta)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    17. 2. 2010 22.44

  130. Versacen marmoroidut aurinkolasit

    Versacen marmoroidut aurinkolasit on tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heitukka

    17. 2. 2010 22.48

  131. Mustat, ajattomat, muovikehyksiset

    Mustat, ajattomat, muovikehyksiset unisexmalliset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marke

    17. 2. 2010 22.56

  132. Yksinkertaiset, halvat ja

    Yksinkertaiset, halvat ja hienot :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    17. 2. 2010 23.07

  133. mustat tottakai :)

    mustat tottakai :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    17. 2. 2010 23.12

  134. mustat, sopivat garderoobiini

    mustat, sopivat garderoobiini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    milla

    17. 2. 2010 23.21

  135. Musta ja kirkkaat

    Musta ja kirkkaat värit = nam

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moi

    17. 2. 2010 23.26

  136. Vaatetukseni perustuu pitkälti

    Vaatetukseni perustuu pitkälti mustaan väriin,joten mustat aurinkolasit ovat tietysti tyylikkäästä sen mukaiset.
    Kesäkuumalla sekoitus mustaa,vihreää tai ruskeaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Uneton

    17. 2. 2010 23.31

  137. Mustat lasit.

    Mustat lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    17. 2. 2010 23.54

  138. mustat, ei tartte

    mustat, ei tartte selittää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    18. 2. 2010 0.02

  139. Musta toimii aina.

    Musta toimii aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Musti

    18. 2. 2010 1.27

  140. Perusmustat.

    Perusmustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    18. 2. 2010 1.29

  141. Mustat Ray Ban

    Mustat Ray Ban Cats lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    18. 2. 2010 2.03

  142. En osaa päättää.

    En osaa päättää. Varmaan sellaiset kaikkiin vaatteisiin sopivat ja ei kovin suuret.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tusen

    18. 2. 2010 2.03

  143. Predator 2 mustana

    Predator 2 mustana

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    18. 2. 2010 2.24

  144. Clubmasterit ovat ainakin

    Clubmasterit ovat ainakin huvittavan näköiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    18. 2. 2010 3.09

  145. Mielestäni parhaimmat aurinkolasit

    Mielestäni parhaimmat aurinkolasit ovat mieluisat, joissa itse viihtyy. Eniten tykkään tavallisista mustista aurinkolaseista tai sitten 60 -ja 70 -luvun aurinkolaseista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annika

    18. 2. 2010 4.56

  146. Mustat Ray Ban

    Mustat Ray Ban lasit,koska ne on tyylikkäät..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippe

    18. 2. 2010 6.14

  147. Kyllä ne pitää

    Kyllä ne pitää mustat olla, jos haluaa näyttää aina tyylikkäältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    18. 2. 2010 6.33

  148. Tämä tyyli Lyyli

    Tämä tyyli Lyyli väriä käyttää, se paremmalta näyttää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    18. 2. 2010 7.01

  149. Kuvien perusteella silmää

    Kuvien perusteella silmää miellyytti noi ihan alimmaiset, kokeilemallahan se lopullisesti vasta selvii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    18. 2. 2010 7.22

  150. D&G:n vihreät lasit

    D&G:n vihreät lasit ovat siiistit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marina

    18. 2. 2010 7.31

  151. retro on tunnelmallista!

    retro on tunnelmallista!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hellu

    18. 2. 2010 7.49

  152. Mustat on aina

    Mustat on aina varma valinta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marme

    18. 2. 2010 7.57

  153. Isot ja mustat,

    Isot ja mustat, niin ei häikäise. Polarisoiva lasi on myös plussaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    18. 2. 2010 8.23

  154. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HL

    18. 2. 2010 8.36

  155. hep

    hep

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mortti

    18. 2. 2010 8.44

  156. Mustat ovat hienot,

    Mustat ovat hienot, mutta aion kokeilla myös pastellisävyjä. Kulmikkaat ja isot :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Milla

    18. 2. 2010 8.45

  157. turvalliset perus-lasit, ei

    turvalliset perus-lasit, ei mitään erikoisvärejä eikä prameita sankoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juska

    18. 2. 2010 8.48

  158. yea

    yea

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noob

    18. 2. 2010 8.50

  159. Beiget ovat noista

    Beiget ovat noista näyttävimmät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jusander

    18. 2. 2010 8.50

  160. Valitsisin "räväkkyyttä väreillä

    Valitsisin ”räväkkyyttä väreillä ja muodoilla” aurinkolasit, koska omistan kissansilmät: vihreät ja vinot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maarit Jussila

    18. 2. 2010 8.52

  161. Mustat perusmalliset aurinkolasit

    Mustat perusmalliset aurinkolasit silmälasivahvuuksillani on paras ratkaisu minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristiina

    18. 2. 2010 8.54

  162. Mustat peruslasit

    Mustat peruslasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ouska

    18. 2. 2010 8.56

  163. Musta on paras!

    Musta on paras!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuomo

    18. 2. 2010 8.59

  164. Ray Banit sopivat

    Ray Banit sopivat aina takuuvarmasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mete

    18. 2. 2010 9.02

  165. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    18. 2. 2010 9.15

  166. Noi ensimmäiset valkosankaiset

    Noi ensimmäiset valkosankaiset ovat <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seregi

    18. 2. 2010 9.20

  167. Ruskeat on lempparit.

    Ruskeat on lempparit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lauriina

    18. 2. 2010 9.24

  168. cool

    cool

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yakob

    18. 2. 2010 9.24

  169. Mustat on aina

    Mustat on aina tyylikkäät ja sopiii kaikkien kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    18. 2. 2010 9.25

  170. makeeta

    makeeta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zamlabam

    18. 2. 2010 9.25

  171. Mustat sangat ovat

    Mustat sangat ovat saaneet paljon kannatusta, mutta itse kallistun ruskeiden ja ei liian vahvojen puoleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    18. 2. 2010 9.36

  172. isot mustat

    isot mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuutti

    18. 2. 2010 9.38

  173. Musta on aina

    Musta on aina tyylikäs ja ajaton.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antsu

    18. 2. 2010 9.49

  174. menettelee

    menettelee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    junost

    18. 2. 2010 9.56

  175. ruskea sanojen värinä

    ruskea sanojen värinä on ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HANSU

    18. 2. 2010 9.59

  176. ruskea on in

    ruskea on in

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HANSU

    18. 2. 2010 10.00

  177. Musta tai ruskea

    Musta tai ruskea ja jotain pientä piristystä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lissu

    18. 2. 2010 10.01

  178. Kyllä mustat on

    Kyllä mustat on aina vaan niin pop.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    18. 2. 2010 10.10

  179. perus-mustat

    perus-mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippoliina

    18. 2. 2010 10.14

  180. Valkoiset

    Valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    18. 2. 2010 10.16

  181. mustat of course

    mustat of course : )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elisa

    18. 2. 2010 10.16

  182. Mustat sekä ruskeat

    Mustat sekä ruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kava

    18. 2. 2010 10.19

  183. blues brothers-lasit on

    blues brothers-lasit on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jpv

    18. 2. 2010 10.22

  184. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stamina

    18. 2. 2010 10.25

  185. Noi kantikkaat ruskehtavat

    Noi kantikkaat ruskehtavat Burberrryt alhaaalla ovat hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kata

    18. 2. 2010 10.37

  186. mustat perusmallit

    mustat perusmallit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    18. 2. 2010 10.42

  187. Miumiun lasit miellyttävät

    Miumiun lasit miellyttävät silmää eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    18. 2. 2010 10.49

  188. Ykisnkertaiset myös sivulta

    Ykisnkertaiset myös sivulta silmiä suojaavat lasit ovat mieleiseni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nautiskelija

    18. 2. 2010 10.55

  189. Noi Burberryn lasit

    Noi Burberryn lasit oli kerrassaan ihanat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Linda

    18. 2. 2010 11.03

  190. ovat kyllä kaikki

    ovat kyllä kaikki aika hirveitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minsku

    18. 2. 2010 11.09

  191. kalliit ja tyylikkäät

    kalliit ja tyylikkäät aurinkolasit ovat makuuni :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Flora

    18. 2. 2010 11.09

  192. mustat, silmät hyvin

    mustat, silmät hyvin peittävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inessa

    18. 2. 2010 11.09

  193. Mustat ja selkeät

    Mustat ja selkeät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimma

    18. 2. 2010 11.16

  194. Kevään 2010 uutuusaurinkolaseista

    Kevään 2010 uutuusaurinkolaseista pidin erityisesti MiuMiun pastellilaseista. Ne olivat hienostuneita ja voisin kuvitella itsekin pitäväni niitä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ergalad

    18. 2. 2010 11.18

  195. Musta vai ruskea.Ei

    Musta vai ruskea.Ei värikäs!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    18. 2. 2010 11.49

  196. Burberryt ovat makeat

    Burberryt ovat makeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unema

    18. 2. 2010 11.51

  197. Mustat on tyylikkäät

    Mustat on tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    18. 2. 2010 11.51

  198. Pinkit sopii mulle

    Pinkit sopii mulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    18. 2. 2010 11.52

  199. klassiset

    klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    18. 2. 2010 11.52

  200. Palkintona olevat Ray

    Palkintona olevat Ray Banit ovat parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    abc-1

    18. 2. 2010 11.53

  201. Värikkäät ja räväkät!!

    Värikkäät ja räväkät!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuula

    18. 2. 2010 11.54

  202. Olen aina liittänyt

    Olen aina liittänyt Ray Ban mielikuvaani mustat sangat ja vihertävät linssit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ugh, olen puhunut

    18. 2. 2010 11.54

  203. Mustat Ray Banit

    Mustat Ray Banit ovat mun juttuni, mulla on 80-luvulta RayBanin pilottilasit vielä tallella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peku

    18. 2. 2010 11.59

  204. MiuMiun hiekka

    MiuMiun hiekka

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    007

    18. 2. 2010 12.00

  205. Burberrykuvioiset, klassikkomalli klassikolle.

    Burberrykuvioiset, klassikkomalli klassikolle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    w1zard

    18. 2. 2010 12.07

  206. Pidän klassisista aurinkolaseista,

    Pidän klassisista aurinkolaseista, kuten Ray Baneista, ja haluan niiden olevan osin vaaleanpunaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Daisy

    18. 2. 2010 12.12

  207. Vaaleanpunaiset lasit ovat

    Vaaleanpunaiset lasit ovat aivan ihanat – todella hyvännäköiset ja sopivat kesään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapo

    18. 2. 2010 12.18

  208. Vaaleanpunaiset lasit ovat

    Vaaleanpunaiset lasit ovat aivan ihanat – todella hyvännäköiset ja sopivat kesään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mapo

    18. 2. 2010 12.18

  209. Ihan tavalliset.

    Ihan tavalliset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    18. 2. 2010 12.35

  210. pastellisävyt on kivat

    pastellisävyt on kivat kesällä =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nasuliini

    18. 2. 2010 12.47

  211. Selkeälinjaiset ja tyylikkäät.

    Selkeälinjaiset ja tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yrmy

    18. 2. 2010 12.57

  212. ruskeat "peruslasit"

    ruskeat ”peruslasit”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elsa

    18. 2. 2010 13.10

  213. Perinteiset mustat

    Perinteiset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    inkku

    18. 2. 2010 13.10

  214. Mustat ja valkoiset

    Mustat ja valkoiset koska ne ovat aina tyylikkäät, plus ne ovat lempivärejäni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    18. 2. 2010 13.11

  215. kaikki rumia

    kaikki rumia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vemppi1

    18. 2. 2010 13.11

  216. muvahat

    muvahat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PoLa

    18. 2. 2010 13.31

  217. Upeet okulaarit

    Upeet okulaarit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marko Ramstedt

    18. 2. 2010 13.31

  218. Urheilulaseissa voi värien

    Urheilulaseissa voi värien suhteen vähän irrotella,
    mutta käyttötarkoitus sanelee pitkälle muodon.
    Tavallisissa laseissa konservatiivisemmat värit
    sopii paremmin, mutta muotiseikat ei silloinkaan
    saa olla este käytännöllisyydelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martamm

    18. 2. 2010 13.44

  219. valkoiset, raikkaat ja

    valkoiset, raikkaat ja tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    18. 2. 2010 14.23

  220. räväkän väriset, siis

    räväkän väriset, siis siniset!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Virpi

    18. 2. 2010 14.35

  221. mustat on aina

    mustat on aina tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vila

    18. 2. 2010 14.36

  222. Mustasankaiset ovat minun

    Mustasankaiset ovat minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    18. 2. 2010 15.02

  223. Kyllä ne nuo

    Kyllä ne nuo mustat Ray Ban Catsit ovat makeimmat ja sopivat vaikka millaiseen vaatetukseen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anja Soini

    18. 2. 2010 15.06

  224. Klassiset mustat

    Klassiset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    18. 2. 2010 15.11

  225. Mustat ja Ruutukuvioiset

    Mustat ja Ruutukuvioiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Furtado

    18. 2. 2010 15.22

  226. Kaikki käy ei

    Kaikki käy ei mitään erityisiä mieltymyksiä ole ainakaan vielä tullut vastaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    18. 2. 2010 15.24

  227. tyylikkäät

    tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pat

    18. 2. 2010 15.28

  228. Raikkaat valkoiset oli

    Raikkaat valkoiset oli ehkä ensi kesän juttu.. ensimmäistä kertaa valkoista..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsikka

    18. 2. 2010 15.30

  229. kukkakuviolliset :>

    kukkakuviolliset :>

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kowy

    18. 2. 2010 15.32

  230. nuo oranssit.

    nuo oranssit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    18. 2. 2010 15.37

  231. Kovin kirkkaita värejä

    Kovin kirkkaita värejä en omiini haluaisi, vaikka värit muuten kivoja ovatkin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapu

    18. 2. 2010 15.48

  232. Näistä nuo ensimmäiset

    Näistä nuo ensimmäiset eli sinisankaiset. Vähän väriä elämään! Yleensä suosin mustia ja isohkoja, ei kuitenkaan jättimäisiä jotka peittävät koko naaman.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kizzu

    18. 2. 2010 15.52

  233. siniset miellyttää, on

    siniset miellyttää, on lempivärini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miisu

    18. 2. 2010 16.06

  234. Ne valkoiset missä

    Ne valkoiset missä on blingsuja sangoissa. Blingit on ehdoton edellytys missä tahansa asusteessa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sansa

    18. 2. 2010 16.10

  235. kaikki käy, mitkä

    kaikki käy, mitkä sopii vaaleelle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupikonna

    18. 2. 2010 16.11

  236. metrokarttaprillit on makeet.

    metrokarttaprillit on makeet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antti

    18. 2. 2010 16.37

  237. violetit ja vihreät,

    violetit ja vihreät, rimmaa vaatekaapin sisältöön :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    milli

    18. 2. 2010 16.44

  238. Miu Miun pastellilaseissa

    Miu Miun pastellilaseissa on tyyliä josta meikäläinen tykkää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    18. 2. 2010 16.54

  239. Haluan erottua massasta

    Haluan erottua massasta räikeillä aurinkolaseilla. Oranssi toimii aina. Myös Aviator-tyyliset ovat lähellä sydäntäni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ville

    18. 2. 2010 17.04

  240. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masa

    18. 2. 2010 17.27

  241. Mustat on suosikkini

    Mustat on suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipa

    18. 2. 2010 17.48

  242. Mustat isot lasit

    Mustat isot lasit tai toisaalta voisin koittaa valkoisiakin tai pastellinsävyjä. Kaikki kelpaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jei

    18. 2. 2010 18.01

  243. Noi missä on

    Noi missä on ruutukuvio sangoissa – hurmaavan väriset!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanna

    18. 2. 2010 18.08

  244. Mustasankaiset ja klassiset.

    Mustasankaiset ja klassiset. Ne ovat aina tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marikki

    18. 2. 2010 18.08

  245. Nuo alimmassa kuvassa

    Nuo alimmassa kuvassa olevat mustat ovat tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Knopfler

    18. 2. 2010 18.21

  246. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiille

    18. 2. 2010 18.38

  247. Nuo oranssit, ihanan

    Nuo oranssit, ihanan pirteät ja sopivat hyvin keväällä kesän odotteluun!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minää

    18. 2. 2010 18.40

  248. Kyl ne mustat

    Kyl ne mustat tai valkoset on ehdoton suosikki. Sopii vähän minkä kanssa tahansa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mik

    18. 2. 2010 18.55

  249. mustat lasit

    mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mai

    18. 2. 2010 19.02

  250. ihanat perusmustat sopivat

    ihanat perusmustat sopivat aina kaikkeen ja kaikille

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    saki

    18. 2. 2010 19.03

  251. Mustat ehdottomasti.

    Mustat ehdottomasti.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari M.

    18. 2. 2010 19.32

  252. Mustat lasit.

    Mustat lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    18. 2. 2010 19.33

  253. Vanhat kunnon Wayfarerit

    Vanhat kunnon Wayfarerit ovat aina in!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Boogie Juki

    18. 2. 2010 19.43

  254. mustat menee aina

    mustat menee aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PS

    18. 2. 2010 20.04

  255. Musta on cool.

    Musta on cool.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jori

    18. 2. 2010 20.07

  256. Mä tykkään monenlaisista

    Mä tykkään monenlaisista ja erivärisistä laseista. Musta on ajattomin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hertta

    18. 2. 2010 20.09

  257. Musta on mun

    Musta on mun väri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aaaaaaa

    18. 2. 2010 20.10

  258. Tykkään eniten ruskeista

    Tykkään eniten ruskeista tai mustista aurinkolaseista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LiisaL

    18. 2. 2010 20.10

  259. No, mustista tykkään.

    No, mustista tykkään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    18. 2. 2010 20.11

  260. mustasankaiset, hillityn tyylikkäät.

    mustasankaiset, hillityn tyylikkäät. toimii minulla aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dmn

    18. 2. 2010 20.33

  261. Noi ruskeat Miu

    Noi ruskeat Miu Miut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jadu

    18. 2. 2010 20.43

  262. mustat RayBanit

    mustat RayBanit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    18. 2. 2010 20.48

  263. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark

    18. 2. 2010 20.49

  264. Mustat on pop

    Mustat on pop ;-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu

    18. 2. 2010 20.49

  265. Tummien aisojen tilalle

    Tummien aisojen tilalle valitsisin vaaleat vaihteeksi. Ja valikoimaa löytyy…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    18. 2. 2010 20.58

  266. Jotkin mustat peruslasit

    Jotkin mustat peruslasit on parhaat, ehkä joku klassinen malli niin menee vuodesta toiseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Usram

    18. 2. 2010 21.34

  267. Mustat ehdottomasti!

    Mustat ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pk

    18. 2. 2010 21.54

  268. isot ja peittävät,

    isot ja peittävät, pastellin sävyiset ovat söpöjä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilja

    18. 2. 2010 21.55

  269. Ihan basic ruskea

    Ihan basic ruskea sankaiset lasit. Saavat kasvot näyttämään kauniimmilta toisin kun ihme härpäkkeet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Altan

    18. 2. 2010 22.03

  270. nude ja pastelli

    nude ja pastelli viehättää vienoudellaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipsu

    18. 2. 2010 22.08

  271. Mustat ja näyttävät

    Mustat ja näyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dugu

    18. 2. 2010 22.11

  272. Kultasankaiset "aviator"-lasit: ei

    Kultasankaiset ”aviator”-lasit: ei klassikon voittanutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ariston

    18. 2. 2010 23.12

  273. Mustat ja tyylikkäät.

    Mustat ja tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seija

    18. 2. 2010 23.37

  274. Mustat ja hillityt.

    Mustat ja hillityt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niisku

    19. 2. 2010 1.47

  275. Paistaispa jo aurinko!

    Paistaispa jo aurinko!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mimmi

    19. 2. 2010 2.02

  276. Mustat klassiko aurinkolasit

    Mustat klassiko aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pasi

    19. 2. 2010 2.10

  277. tulis jo kesä

    tulis jo kesä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tilli

    19. 2. 2010 3.00

  278. Coool

    Coool

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JayPee

    19. 2. 2010 6.01

  279. Mustat are the

    Mustat are the best ones,sopii joka tilanteeseen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    19. 2. 2010 7.20

  280. Mustat on aina

    Mustat on aina varma valinta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tero

    19. 2. 2010 7.21

  281. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vannu

    19. 2. 2010 7.37

  282. Musta on aina

    Musta on aina varma valinta tai ruskeatkin ovat ihan ok.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    skibi

    19. 2. 2010 8.36

  283. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Somebody

    19. 2. 2010 9.35

  284. Ruskeat sopivat asuun

    Ruskeat sopivat asuun kuin asuun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naksi

    19. 2. 2010 10.42

  285. Ruskea on hyvä

    Ruskea on hyvä perusväri, joka sopii asuihini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarleena

    19. 2. 2010 11.07

  286. Mustat on tyylikkäimmät.

    Mustat on tyylikkäimmät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    vorraaja

    19. 2. 2010 11.26

  287. musta on tyylikäs

    musta on tyylikäs

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    helmi

    19. 2. 2010 11.40

  288. vanhat reibanini ovat

    vanhat reibanini ovat käyneet mys F1 kisassa kun kaverini lainasi niitä muutama vuosi sitten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pentti

    19. 2. 2010 11.56

  289. Aurinkolasit pitää olla

    Aurinkolasit pitää olla tyylikkäät ja näyttävän kokoiset. Mieluusti värikkäät ja omilla vahvuuksilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    19. 2. 2010 12.05

  290. Musta on paras.

    Musta on paras. Aina ja kaikessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Black MAmba

    19. 2. 2010 12.41

  291. Ruskeat, eri sävyissään

    Ruskeat, eri sävyissään olisivat ihanat, nuo kuvan burberry- ruutuiset näyttävät kauniilta. Mutta sehän se ratkaisee, mitkä sopivat kasvojen muotoon…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarituulikki

    19. 2. 2010 13.56

  292. Ajattomat, ruskea on

    Ajattomat, ruskea on hyvä väri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MollaM

    19. 2. 2010 14.01

  293. Mustat ja päähän

    Mustat ja päähän sopivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    19. 2. 2010 14.13

  294. Miumiun lasit oli

    Miumiun lasit oli ihanan söpöt ja raikkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    19. 2. 2010 14.17

  295. Miu Miun laseissa

    Miu Miun laseissa on ajaton hiekan sävy sekä herkkää vaaleanpunaista. jep, nuo pinkit ois päheet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hemppa

    19. 2. 2010 14.24

  296. Värikkäät sangat miellyttävät,

    Värikkäät sangat miellyttävät, on kiva kun näkee jotain muutakin kun perusmustaa/ruskeaa/muuta turvallista ja tylsää väriä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helinä

    19. 2. 2010 14.33

  297. Kyllä Catsit

    Kyllä Catsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannes

    19. 2. 2010 14.35

  298. Pradan oranssit

    Pradan oranssit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sahrami

    19. 2. 2010 14.36

  299. hyvää hiihtolomaa

    hyvää hiihtolomaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    papa wright

    19. 2. 2010 14.48

  300. Mustia on tullut

    Mustia on tullut aina ostettua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    19. 2. 2010 15.29

  301. Musta kiehtoo eniten

    Musta kiehtoo eniten koska se vaan sopii aurinkolasien väriksi niin hyvin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lenda

    19. 2. 2010 15.48

  302. Mustat!

    Mustat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    19. 2. 2010 16.38

  303. Mustat sekä ruskeat

    Mustat sekä ruskeat ovat klassisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruby

    19. 2. 2010 16.39

  304. Kaikki klassisen kauniit

    Kaikki klassisen kauniit lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    19. 2. 2010 16.40

  305. Kaikki klassisen kauniit

    Kaikki klassisen kauniit aurinkolasit kiehtovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    19. 2. 2010 16.41

  306. Klassisen kauniit kiehtovat...

    Klassisen kauniit kiehtovat…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    19. 2. 2010 16.42

  307. Klassiset mallit kiehtovat

    Klassiset mallit kiehtovat minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    19. 2. 2010 16.45

  308. Klassiset mallit kiehtovat...

    Klassiset mallit kiehtovat…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pariisi

    19. 2. 2010 16.46

  309. mustat on must!.Ei

    mustat on must!.Ei kai mulle muu sopiskaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    19. 2. 2010 16.50

  310. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    akke

    19. 2. 2010 17.54

  311. Mustat on parhaat

    Mustat on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    19. 2. 2010 18.11

  312. Nuo palkintolasit varmaan.

    Nuo palkintolasit varmaan. Itse käytän Texas Ranger (Tex Willer)- henkisiä aurinkolaseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Komisario

    19. 2. 2010 18.29

  313. sangat saa olla

    sangat saa olla räväkät, väriä sangoissa saa olla ,mutta sopivasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AURINKOFANI

    19. 2. 2010 18.54

  314. Mustat taikka tummanruskeat

    Mustat taikka tummanruskeat mutta ei kovinkaan suuret…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    19. 2. 2010 19.07

  315. "Poliisi-lasit"

    ”Poliisi-lasit”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    delta

    19. 2. 2010 19.22

  316. Isot pyöeät linssit

    Isot pyöeät linssit ja kauniit erikoiset sangat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    indx

    19. 2. 2010 19.23

  317. Minua miellyttävät musta-

    Minua miellyttävät musta- tai ruskeasankaiset lasit. Sopivan suuret ja seksikkäät. Pyöreät lasit ei missään nimessä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    19. 2. 2010 20.37

  318. Valkoiset upeat,sopii monen

    Valkoiset upeat,sopii monen asun kanssa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mutsi

    19. 2. 2010 21.05

  319. mustat timantein koristellut

    mustat timantein koristellut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarina

    19. 2. 2010 21.34

  320. Mustat toimivat aina,

    Mustat toimivat aina, ei mitään liian räikeää…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    19. 2. 2010 22.22

  321. Musta on aina

    Musta on aina pop !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Catti

    20. 2. 2010 0.19

  322. Miu Miu laseissa

    Miu Miu laseissa on tyyliä ja värinä musta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kere

    20. 2. 2010 8.29

  323. Minua miellyttävät vuodesta

    Minua miellyttävät vuodesta toiseen mustat, klassiset aurinkolasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aurinkoäiti

    20. 2. 2010 9.22

  324. Ei voi tietää

    Ei voi tietää kokeilematta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annilauri

    20. 2. 2010 9.48

  325. mustat perusaurinkolasit

    mustat perusaurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    20. 2. 2010 9.54

  326. Isot mustat tai

    Isot mustat tai ruskeat ovat hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piia24

    20. 2. 2010 9.59

  327. Jotkut mustat perusmalliset.

    Jotkut mustat perusmalliset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Polkka

    20. 2. 2010 10.03

  328. Mahdollisimman neutraalit, ei

    Mahdollisimman neutraalit, ei tarvii sitten ensikesänä heittää pois muodista pois menneitä, kalliita laseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Esa

    20. 2. 2010 10.12

  329. Kyllä se on

    Kyllä se on noi vaaleat pastellisävyt, ne vain sopii minun kasvoihin on tälläkin hetkellä silmälasieni sangat vaaleaa pastellia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    20. 2. 2010 10.18

  330. D&G:n mallit. Ovat

    D&G:n mallit. Ovat tyylikkäitä ja vintagehenkisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    drella

    20. 2. 2010 10.19

  331. Mustat on klassikot

    Mustat on klassikot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mv

    20. 2. 2010 10.22

  332. ?

    ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ismo räihä

    20. 2. 2010 10.26

  333. D&G seilorimalliset aurinkolasit.

    D&G seilorimalliset aurinkolasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orvokki

    20. 2. 2010 10.26

  334. mustat on klassikot

    mustat on klassikot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    20. 2. 2010 10.29

  335. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minicat

    20. 2. 2010 10.31

  336. Reibänit on aina

    Reibänit on aina reibänit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sabe

    20. 2. 2010 10.36

  337. Ajattomat ruskalla tai

    Ajattomat ruskalla tai mustalla kehyksellä. Sellaiset jotka eivät ole huippumuotia vain tänä kesänä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mille

    20. 2. 2010 10.37

  338. jos näistä kuvatuista

    jos näistä kuvatuista pitää valita,
    niin ne siniset oli aika kivoja,
    samoin see missä oli metrolinjasto sisäpinnalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aurinkolasit

    20. 2. 2010 10.43

  339. Mustat käy asuun

    Mustat käy asuun kuin asuun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi2

    20. 2. 2010 10.44

  340. valkoset ja noi

    valkoset ja noi riidulliset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    20. 2. 2010 10.54

  341. Mustat ja tyylikkäät

    Mustat ja tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miki

    20. 2. 2010 10.55

  342. blues borthers tyyli

    blues borthers tyyli on cool aina :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    timo

    20. 2. 2010 11.02

  343. Isot ja näyttävät

    Isot ja näyttävät lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    20. 2. 2010 11.05

  344. mustat kissamaiset lasit..

    mustat kissamaiset lasit..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    susa

    20. 2. 2010 11.06

  345. ihan perusmustat lasit

    ihan perusmustat lasit on aina parhaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takkuinen

    20. 2. 2010 11.14

  346. Valkoiset kissamaiset voisi

    Valkoiset kissamaiset voisi olla vaihteeksi kivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    20. 2. 2010 11.19

  347. Miu Miun "burberry"

    Miu Miun ”burberry” -kuvioiset ovat aivan ehdottomat, koska olen ehdoton Burberry -fani laukkua, lompakkoa, huivia ja hajuvettä myöten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    20. 2. 2010 11.28

  348. mustat hienoimmat

    mustat hienoimmat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    20. 2. 2010 11.29

  349. miu miu lasin

    miu miu lasin on minun tyyliin ,sopivat vaaleanpunaiset ja tyylikkät värin puolesta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    20. 2. 2010 11.37

  350. Ruskeat tai mustat.

    Ruskeat tai mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jute

    20. 2. 2010 11.39

  351. sirot

    sirot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    n

    20. 2. 2010 11.58

  352. Mustat tai nudet

    Mustat tai nudet sopivat asuun kuin asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    West84

    20. 2. 2010 12.03

  353. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne_

    20. 2. 2010 12.11

  354. Kaikki värikkäät

    Kaikki värikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    20. 2. 2010 12.16

  355. Mustat tai ruskeat,

    Mustat tai ruskeat, ei liian suuret

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    20. 2. 2010 12.20

  356. Huomiota herättämättömät.

    Huomiota herättämättömät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janne

    20. 2. 2010 12.26

  357. Muodikkaat.

    Muodikkaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sari

    20. 2. 2010 12.26

  358. Mustat ovat tosi

    Mustat ovat tosi kivan näkösiä, pinkeillä sangoilla olevat on myös aika vinkeet!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    20. 2. 2010 12.30

  359. Hiekansävyinen sopii kasvoihin

    Hiekansävyinen sopii kasvoihin ja asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jam

    20. 2. 2010 12.41

  360. Mustat on hyvät

    Mustat on hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    20. 2. 2010 12.44

  361. Oranssisävyiset pilottityyliset, eli

    Oranssisävyiset pilottityyliset, eli ne joiden kuvatiedoissa lukee SPR 09M GEN-3M1.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Judge

    20. 2. 2010 12.49

  362. mustat lasit

    mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira Roininen

    20. 2. 2010 13.07

  363. mustat on turvalliset...noi

    mustat on turvalliset…noi yhet ruskeasävysetkin näyttää kivoilta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hele

    20. 2. 2010 13.12

  364. Miumiu on hyvä

    Miumiu on hyvä merkki, kuosina burberry1

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla

    20. 2. 2010 13.21

  365. kyllä ne mustat

    kyllä ne mustat tai tumman ruskeat tarvii olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sannukka

    20. 2. 2010 13.45

  366. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chara

    20. 2. 2010 13.48

  367. Mustat sopii kaikkeen

    Mustat sopii kaikkeen ja kaikkiin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinttis

    20. 2. 2010 13.55

  368. mahdollisimman erikoiset, erottuu

    mahdollisimman erikoiset, erottuu massasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taati

    20. 2. 2010 14.00

  369. Mustat ja aika

    Mustat ja aika isokokoiset on must!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    20. 2. 2010 14.04

  370. Mulle mustat kiitos

    Mulle mustat kiitos !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    20. 2. 2010 14.12

  371. mustat tai punaiset

    mustat tai punaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    20. 2. 2010 14.13

  372. Mustat ohutkehyksiset ja

    Mustat ohutkehyksiset ja -sankaiset sopii minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    20. 2. 2010 14.22

  373. Hieman värikkäämmät on

    Hieman värikkäämmät on nätit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    20. 2. 2010 14.27

  374. Enpä tykkää näistä

    Enpä tykkää näistä uusista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Add

    20. 2. 2010 14.32

  375. Värikkäämmät ovat ihan

    Värikkäämmät ovat ihan kivoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mok

    20. 2. 2010 14.48

  376. Mustat tai nudet

    Mustat tai nudet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    20. 2. 2010 15.02

  377. Tykkäsin Ray Banin

    Tykkäsin Ray Banin värikkäistä laseista, koska kesällä on mahtavaa koreilla väreillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soy

    20. 2. 2010 15.15

  378. Mustat suurehkot

    Mustat suurehkot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tirlittan-67

    20. 2. 2010 15.15

  379. Värillä ei ole

    Värillä ei ole väliä, kunhan vain saisin punaiset aurinkolasit. Ajaton malli.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PurpleRaspberry

    20. 2. 2010 15.23

  380. wautsi wau, mitä

    wautsi wau, mitä laseja. kaikki niin upeita!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elli

    20. 2. 2010 15.28

  381. ray Ban fanittaja

    ray Ban fanittaja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raija Lappi

    20. 2. 2010 15.34

  382. oijjoijoijojioji mikkä lasit!

    oijjoijoijojioji mikkä lasit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    20. 2. 2010 15.34

  383. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Reznor

    20. 2. 2010 15.42

  384. pinkit aurinkolasit on

    pinkit aurinkolasit on aina tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tietysti

    20. 2. 2010 15.54

  385. Pidän itse aivan

    Pidän itse aivan tavallisista aurinkolaseista.
    Mutta kyllähän muiden nassulle on jotkut räväkätkin hyvännäköisiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansuli

    20. 2. 2010 16.00

  386. Oh hoh jo

    Oh hoh jo ovat tehneet ……….
    Miksi pitää väkisin yrittäääääääää
    No aina löytyy joku joka tykkää.
    Aurinkolasie pitäisi olla ajattomat ja hyvän laatuiset. Ei mitkään salaatit tai aikataulut silmillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    parpar57

    20. 2. 2010 16.04

  387. Mustat pienehköt

    Mustat pienehköt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    CATCAT

    20. 2. 2010 16.12

  388. Hiekan väriset MiuMiun

    Hiekan väriset MiuMiun lasit olivat ihanat. Henkivät vanhan ajan Hollywood-glamouria. Ajattoman kauniit, naiselliset ja tarpeeksi simppelit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laup

    20. 2. 2010 16.13

  389. cats

    cats

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuitsu

    20. 2. 2010 16.16

  390. Minua miellyttävät musta-

    Minua miellyttävät musta- tai ruskeasankaiset lasit sekä tumman violetit.
    Sopivan suuret ja seksikkäät.
    Ei pyöreitä laseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sane

    20. 2. 2010 16.45

  391. Valkoiset isot isot

    Valkoiset isot isot pokat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    20. 2. 2010 16.53

  392. metrokarttalasit ovat hauskat

    metrokarttalasit ovat hauskat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Martina

    20. 2. 2010 16.57

  393. mustat ja kookkaat

    mustat ja kookkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiqu

    20. 2. 2010 16.58

  394. Suuret ja trendikkäät.

    Suuret ja trendikkäät. Mieluiten mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ida

    20. 2. 2010 17.01

  395. mustat lasit on

    mustat lasit on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    20. 2. 2010 17.05

  396. Mustat värinä ja

    Mustat värinä ja muuten kevyet ja helpot käyttää, ettei häiritse.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marci

    20. 2. 2010 17.05

  397. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    20. 2. 2010 17.06

  398. Perusmustat on hyvät.

    Perusmustat on hyvät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie

    20. 2. 2010 17.23

  399. mustat tai siniset

    mustat tai siniset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aj

    20. 2. 2010 17.34

  400. ihanii värei!

    ihanii värei!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiikeri

    20. 2. 2010 17.43

  401. Petrolinsiniset aurinkolasit tekivät

    Petrolinsiniset aurinkolasit tekivät vaikutuksen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemppa

    20. 2. 2010 17.45

  402. pidän isoista, näyttävistä

    pidän isoista, näyttävistä pokista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    20. 2. 2010 17.52

  403. Pradan oranssit. Kesäisen

    Pradan oranssit. Kesäisen väriset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninni

    20. 2. 2010 17.54

  404. hempeän pastellimaiset

    hempeän pastellimaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    20. 2. 2010 17.56

  405. Mustat on muodissa.

    Mustat on muodissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjatta

    20. 2. 2010 17.57

  406. pastelliset sävyt innostavat

    pastelliset sävyt innostavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tii

    20. 2. 2010 17.58

  407. Miu Maun pinkkisankaiset

    Miu Maun pinkkisankaiset olivat jotenkin söpöt…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaitzu

    20. 2. 2010 18.01

  408. isot aurinkolasit

    isot aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    20. 2. 2010 18.08

  409. Killer malliset ray-banit

    Killer malliset ray-banit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hande10

    20. 2. 2010 18.10

  410. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    afas

    20. 2. 2010 18.15

  411. Mustat on aina

    Mustat on aina hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi

    20. 2. 2010 18.16

  412. Yksiväriset mustat sopii

    Yksiväriset mustat sopii aina :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinttinen

    20. 2. 2010 18.24

  413. Mustat sopivat kaiken

    Mustat sopivat kaiken kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -

    20. 2. 2010 18.35

  414. Yksiväriset ovat suosikkini:väreinä

    Yksiväriset ovat suosikkini:väreinä mieluiten mustat,valkoiset tai lilat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muikku

    20. 2. 2010 18.37

  415. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    20. 2. 2010 18.39

  416. Herkät vaaleat ja

    Herkät vaaleat ja pastellit sävyt valloittavat minun sydämeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pipsa

    20. 2. 2010 18.45

  417. Mustat lasit ovat

    Mustat lasit ovat parhaimmat, koska sopivat kaikkien asusteiden kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    20. 2. 2010 18.48

  418. valkoiset tai pinkit..

    valkoiset tai pinkit.. Koska sopivat hyvin rusketulle iholle :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BiiBii

    20. 2. 2010 18.56

  419. Mustat on parhaat!

    Mustat on parhaat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gretchen

    20. 2. 2010 19.24

  420. D&G:n seilorilasit miellyttävät

    D&G:n seilorilasit miellyttävät silmää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmaaari

    20. 2. 2010 19.28

  421. Mustat lasit miellyttävät

    Mustat lasit miellyttävät eniten

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkku

    20. 2. 2010 19.28

  422. Pastellisävyiset ovat nätit

    Pastellisävyiset ovat nätit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    20. 2. 2010 19.29

  423. Mustat on rock!

    Mustat on rock!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    20. 2. 2010 19.30

  424. Ray Banin siniset

    Ray Banin siniset lasit näyttävät kyllä todella kivoilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    20. 2. 2010 19.36

  425. RAY BANIT, MUSTAT

    RAY BANIT, MUSTAT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEN

    20. 2. 2010 19.40

  426. Pidän eniten ihan

    Pidän eniten ihan klassisista mustista, ruskeista tai musta-valkoisista sangoista ja laseista. Kirjavat eivät iske yhtään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiku

    20. 2. 2010 20.05

  427. mustat ja ruskeat

    mustat ja ruskeat ovat mielestäni parhaimmat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    20. 2. 2010 20.16

  428. värikkäät ja huomiota

    värikkäät ja huomiota herättävät lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pia

    20. 2. 2010 20.31

  429. tumma sankaiset

    tumma sankaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jassa

    20. 2. 2010 20.49

  430. Ruskeat

    Ruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnu

    20. 2. 2010 21.14

  431. Miu Miun lasit

    Miu Miun lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    20. 2. 2010 21.15

  432. Kaksitehoaurinkolasit autolla ajoon!

    Kaksitehoaurinkolasit autolla ajoon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pim

    20. 2. 2010 21.20

  433. Violetit tai vihreät.

    Violetit tai vihreät. Vaihtelu virkistää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asteri

    20. 2. 2010 21.32

  434. MiuMiun pinkit pokat

    MiuMiun pinkit pokat näyttää kivalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HanSu

    20. 2. 2010 21.45

  435. sellaiset suuret herkulliset

    sellaiset suuret herkulliset Hollywood-lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nassu

    20. 2. 2010 21.52

  436. tyyli vie lyyliä

    tyyli vie lyyliä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tellus

    20. 2. 2010 22.19

  437. väriä haluttas...pitkän mustan

    väriä haluttas…pitkän mustan kauden jälkeen :) pinkki vois olla aikasta kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmk

    20. 2. 2010 22.20

  438. AIVAN SAMA.KETÄ KIINNOSTAA

    AIVAN SAMA.KETÄ KIINNOSTAA ??????????????.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    20. 2. 2010 22.21

  439. Ehdottomasti miellyttää tummanruskeat.

    Ehdottomasti miellyttää tummanruskeat. Tosi ihana väri, ja sattumoisin pukee minua. : )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kky

    20. 2. 2010 22.22

  440. Mustat on aina

    Mustat on aina hyvä valinta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    20. 2. 2010 22.59

  441. Suuret ja tummat!

    Suuret ja tummat! Niin monta vuotta käyttänyt jo pleksejä, jotta tänä kesänä tarvii jo vaihtelua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tirppa

    20. 2. 2010 23.07

  442. tummat on ok.

    tummat on ok.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unelma

    20. 2. 2010 23.21

  443. miumiu tai ray

    miumiu tai ray ban

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    xxgxx

    20. 2. 2010 23.38

  444. sporttiset kunhan ovat.

    sporttiset kunhan ovat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    21. 2. 2010 0.00

  445. hyvät ovat kunhan

    hyvät ovat kunhan istuvat päähän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni28

    21. 2. 2010 0.12

  446. metrokartta ois hieno

    metrokartta ois hieno

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sanna

    21. 2. 2010 0.18

  447. Värikkäät. Piristystä elämään

    Värikkäät. Piristystä elämään ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    21. 2. 2010 1.39

  448. Pastellivärit sopivat kesään!

    Pastellivärit sopivat kesään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    21. 2. 2010 1.43

  449. Mustat sopisivat parhaiten

    Mustat sopisivat parhaiten vaatteisiini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sude

    21. 2. 2010 1.58

  450. Black is black

    Black is black

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    21. 2. 2010 7.27

  451. ehdottomasti mustat

    ehdottomasti mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kroning2003@yahoo.com

    21. 2. 2010 8.03

  452. ;)

    ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miksu

    21. 2. 2010 8.41

  453. mustat on hyvät

    mustat on hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miksu

    21. 2. 2010 8.43

  454. perusvalkoiset tai mustat

    perusvalkoiset tai mustat sopii kaikkiin asuihin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    caksu

    21. 2. 2010 8.50

  455. perusmustat

    perusmustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    21. 2. 2010 8.53

  456. Mustat, sopii väriin

    Mustat, sopii väriin kuin väriin. Menee monta vuotta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiin44

    21. 2. 2010 9.07

  457. kaikkiin asuihin tietysti

    kaikkiin asuihin tietysti sopii aina MUSTAT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susanna

    21. 2. 2010 9.21

  458. Miu miun hiekan

    Miu miun hiekan sävyiset lasit on tosi ihanat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leppis

    21. 2. 2010 10.00

  459. Jutun valkeasankaiset aurinkolasit

    Jutun valkeasankaiset aurinkolasit siniharmailla linsseillä oli kovasti mieleen. Jos en tarvitsisi aurinkolaiseihinkin vahvuuksia, omistaisin niitä joka lähtöön, että tyyliin mukaan saisi vaihdella. Harmittaa vaan kun ei huonon näön vuoksi pysty edullisesti laseja ostamaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eeva

    21. 2. 2010 10.15

  460. Mustat lasithan ne

    Mustat lasithan ne on ihan hyvät. En kovin paljon aurinkolaseja ole käyttnyt, kun olisivat tiellä, kun on silmälasit, mutta pitää jotenkin katsoa miten sitten tekee :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    21. 2. 2010 10.18

  461. silmälasien päälle klip-oonit

    silmälasien päälle klip-oonit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eräkkö

    21. 2. 2010 10.21

  462. Siniset ois ihan

    Siniset ois ihan ehdottomat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kati

    21. 2. 2010 10.25

  463. D&G seilorimalliset aurinkolasit

    D&G seilorimalliset aurinkolasit ovat aivan ihanat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supu

    21. 2. 2010 10.41

  464. Isot mustat ovat

    Isot mustat ovat ihan jees!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tonnari

    21. 2. 2010 10.51

  465. musta on aina

    musta on aina must

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kiruska

    21. 2. 2010 11.05

  466. jäin kaipaamaan punaisia

    jäin kaipaamaan punaisia aurinkolaseja,no paras näistä oli hiekanväriset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iines

    21. 2. 2010 11.32

  467. musta

    musta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hane

    21. 2. 2010 11.36

  468. Nudet miellyttää, sopii

    Nudet miellyttää, sopii parhaiten yleisilmeeseeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    21. 2. 2010 11.42

  469. Ray banin aurinkolasit

    Ray banin aurinkolasit miellyttävät sekä malliltaan että uusilta kuvioiltaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli

    21. 2. 2010 11.54

  470. silmät auringolta piiloon

    silmät auringolta piiloon kaikki värit käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaarin

    21. 2. 2010 11.59

  471. herkät vaaleat pastellisävyt

    herkät vaaleat pastellisävyt + omat vahvuudet linssiin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    21. 2. 2010 12.07

  472. Mustat, pyöreähköllä isolla

    Mustat, pyöreähköllä isolla linssillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H

    21. 2. 2010 12.18

  473. toinen ylhältä vasemmalta,

    toinen ylhältä vasemmalta, näyttävät neutraaleimmilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    21. 2. 2010 12.22

  474. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    21. 2. 2010 12.27

  475. Mustat on makeet

    Mustat on makeet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    21. 2. 2010 12.41

  476. Minua miellyttävät valkoiset

    Minua miellyttävät valkoiset tai pastellisävyiset aika isot, pyöreähköt & paksusankaiset aurinkolasit. Niitä on vaan mukava pitää auringon paisteessa päässä ja ovathan ne tietysti hienot ;-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    K

    21. 2. 2010 12.42

  477. valkoiset ruskeilla linsseillä

    valkoiset ruskeilla linsseillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kiddycat

    21. 2. 2010 12.57

  478. Isot mustat tai

    Isot mustat tai muuten vaan tummat. Toimii parhaiten ja näyttävät aina hyviltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    21. 2. 2010 13.16

  479. valkeat pokat ja

    valkeat pokat ja kukkasangat , vihreistä pokista tykkäisin myös.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keikkana

    21. 2. 2010 13.34

  480. violetit

    violetit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mml

    21. 2. 2010 14.19

  481. valkoiset

    valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupu

    21. 2. 2010 14.20

  482. isot mustat

    isot mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miia

    21. 2. 2010 14.21

  483. Mustat tai tummanruskeat

    Mustat tai tummanruskeat kehykset, kirkkaat värit ei oikein kolahda

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    remi

    21. 2. 2010 14.23

  484. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kroko

    21. 2. 2010 14.37

  485. mustat on aina

    mustat on aina tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    21. 2. 2010 14.51

  486. Mustat on hyvät

    Mustat on hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    21. 2. 2010 15.04

  487. Mahdollisimman yksinkertaiset ja

    Mahdollisimman yksinkertaiset ja ajattomat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mika

    21. 2. 2010 15.05

  488. tummasankaiset sopii ainakin

    tummasankaiset sopii ainakin mulle parhaiten,vaikka muutkin on hienoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja rantala

    21. 2. 2010 15.10

  489. Mustat on tyylikkäät.

    Mustat on tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nyyrikki

    21. 2. 2010 15.17

  490. monenmoiset

    monenmoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shd

    21. 2. 2010 15.19

  491. makeet

    makeet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shd

    21. 2. 2010 15.20

  492. Mustat todellakin.

    Mustat todellakin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jennijenni

    21. 2. 2010 15.24

  493. Mustat sekä valko-

    Mustat sekä valko- tai hyvin vaaleasankaiset. Mustat käyvät ihan kaikessa säässä ja kaikkien vaatteiden kanssa. Vaaleasankaiset taas tuovat kevään tuntua auringonpaisteella ja näyttävät raikkailta kesän helteissäkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hilla

    21. 2. 2010 15.27

  494. mustat on aina

    mustat on aina parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mo

    21. 2. 2010 15.54

  495. Ray Ban Catsit

    Ray Ban Catsit miellyttävät, koska olen kissaihminen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jarod

    21. 2. 2010 16.00

  496. Sellaset jotka pysyy

    Sellaset jotka pysyy päässä ja on UV-suojaus.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarppi

    21. 2. 2010 16.13

  497. Ray Banit ois

    Ray Banit ois kyllä unelmat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ZAnni

    21. 2. 2010 16.34

  498. Yleensä käytän peilipintaisia

    Yleensä käytän peilipintaisia mitälie Ray Baneja, koska ne heijastaa auringon silmiltä xD

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ori

    21. 2. 2010 16.46

  499. Simmpelit ja käytännölliset.

    Simmpelit ja käytännölliset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Temmis

    21. 2. 2010 17.02

  500. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seija

    21. 2. 2010 17.30

  501. perusmustat, ruskeat tai

    perusmustat, ruskeat tai sinisävyiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tarppa

    21. 2. 2010 17.37

  502. Tavalliset mustat

    Tavalliset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kape

    21. 2. 2010 17.44

  503. Tummanruskeat.

    Tummanruskeat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    21. 2. 2010 17.45

  504. perus mustat tai

    perus mustat tai tummanruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanna-mari

    21. 2. 2010 18.00

  505. mustat, yksinkertaiset olisisvat

    mustat, yksinkertaiset olisisvat parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni409

    21. 2. 2010 18.14

  506. Miu Miun pinkit

    Miu Miun pinkit lasit miellyttivät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    21. 2. 2010 18.17

  507. dgdsgd

    dgdsgd

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oaådks

    21. 2. 2010 18.39

  508. Ruskeat ja pienet,

    Ruskeat ja pienet, koska minulla on pieni pää ja pienet kasvot, joihin ei sovi liian isot lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henni*

    21. 2. 2010 19.02

  509. perus mustat

    perus mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    naaaaa

    21. 2. 2010 19.02

  510. Mustat peruslasit

    Mustat peruslasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikol

    21. 2. 2010 19.05

  511. mustasankaiset isohkot Ok

    mustasankaiset isohkot Ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kyllikki

    21. 2. 2010 19.24

  512. Yksinkertaiset mustat

    Yksinkertaiset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tre

    21. 2. 2010 20.01

  513. tänä kesänä valkoiset

    tänä kesänä valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    21. 2. 2010 20.42

  514. Perinteiset mustat

    Perinteiset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joni

    21. 2. 2010 20.52

  515. pastellisävyt säväytti, eli

    pastellisävyt säväytti, eli vaaleanpunaiset!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    21. 2. 2010 20.54

  516. Yksinkertaiset mustat toimivat

    Yksinkertaiset mustat toimivat aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    21. 2. 2010 21.27

  517. Perus mustat !

    Perus mustat !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ripa

    21. 2. 2010 21.30

  518. Mustat lissit ja

    Mustat lissit ja metallisangat on ROCK

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    21. 2. 2010 21.37

  519. Vaaleat pastillit ja

    Vaaleat pastillit ja hiekan sävyt näyttävät ihanan uusilta ja raikkailta !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tee

    21. 2. 2010 22.14

  520. sellaset, melkosen häikäisevät

    sellaset, melkosen häikäisevät ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ratiriti

    21. 2. 2010 22.37

  521. Mustat on parhaat

    Mustat on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    21. 2. 2010 22.54

  522. mustat ne olla

    mustat ne olla pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    garbe

    21. 2. 2010 23.14

  523. Ruskeat tai hiekansävyiset

    Ruskeat tai hiekansävyiset miellyttävät eniten.
    Sopivat monen erivärisen vaatteen kanssa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petu

    21. 2. 2010 23.18

  524. Mustat tai ruskeat

    Mustat tai ruskeat ja linssit ei mielellään pienimmästä päästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    yasper

    21. 2. 2010 23.19

  525. Tummat sävyt suurehkoilla

    Tummat sävyt suurehkoilla linsseillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pilke

    21. 2. 2010 23.20

  526. 60-70-luvun mallisista tykkään,

    60-70-luvun mallisista tykkään, värillä ei niin suurta väliä, mutta ehkä ruskea on kuitenkin suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    martta

    21. 2. 2010 23.22

  527. Ruskeat sävyt tai

    Ruskeat sävyt tai mustat ja linsseillä saa olla kokoa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tara

    21. 2. 2010 23.24

  528. Perusmallit.

    Perusmallit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiuku

    21. 2. 2010 23.25

  529. perusmallit,tumman ruskean sävyt

    perusmallit,tumman ruskean sävyt

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    22. 2. 2010 0.08

  530. Klassiset mallit, perinteisillä

    Klassiset mallit, perinteisillä mustilla linsseillä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    largogrande

    22. 2. 2010 0.19

  531. Kuvassa olleet parit

    Kuvassa olleet parit valkoiset bladet olivat todella stylet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pii

    22. 2. 2010 1.28

  532. Mustat lasit ovat

    Mustat lasit ovat parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sani

    22. 2. 2010 5.34

  533. Mageet

    Mageet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    22. 2. 2010 7.56

  534. Perusmalliset lasit

    Perusmalliset lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kykkis

    22. 2. 2010 8.35

  535. mustat vintagemeiningillä, niitä

    mustat vintagemeiningillä, niitä ei millään raaskisi hävittää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    india

    22. 2. 2010 8.44

  536. PInkit pokat ovat

    PInkit pokat ovat aivan mahtavat, oranssit samoin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ristojalti

    22. 2. 2010 9.05

  537. Valkeat kehykset on

    Valkeat kehykset on minun mieleeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    22. 2. 2010 10.03

  538. ruskeat klassiset

    ruskeat klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    22. 2. 2010 10.10

  539. Mustat sangat on

    Mustat sangat on ainoat mitä voisin käyttää, tarpeeksi hillityt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    natsa

    22. 2. 2010 10.26

  540. ensimmäisessä kuvassa olevat

    ensimmäisessä kuvassa olevat valkoiset arskat vaikuttavat hienoilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inkeri

    22. 2. 2010 10.27

  541. En ostais mitään

    En ostais mitään näistä itselle, mutta jos pakko on valita niin perusmustia voisi ehkä käyttää

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JummiJammi

    22. 2. 2010 10.28

  542. eka kuvan valkoiset

    eka kuvan valkoiset lasit on aika pop =)!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    22. 2. 2010 10.29

  543. Klassiset mustat menisi

    Klassiset mustat menisi vara arskoina, muuten liian rajut omaan tyyliini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wepe

    22. 2. 2010 10.29

  544. En oikein pitänyt

    En oikein pitänyt mistään mallista. Klassiset mustat ok.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roopetti

    22. 2. 2010 10.30

  545. oranssit aurinkolasit on

    oranssit aurinkolasit on aivan ihanat! piristävät todella paljon ja sopivat myös ruskealle iholle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina Eskola

    22. 2. 2010 10.52

  546. Mustat ok, itse

    Mustat ok, itse pidän perinteisemmistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supernaut

    22. 2. 2010 10.52

  547. Siniset on sopivan

    Siniset on sopivan tylyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ira

    22. 2. 2010 10.57

  548. mustat ja tyylikkäät

    mustat ja tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sintti

    22. 2. 2010 11.19

  549. en ole löytänyt

    en ole löytänyt vielä omanlaisiani.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rupu

    22. 2. 2010 11.38

  550. valKoiset

    valKoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    laura

    22. 2. 2010 11.56

  551. Mustat.

    Mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    22. 2. 2010 12.43

  552. Räväkät, ehottomasti!

    Räväkät, ehottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iitu

    22. 2. 2010 12.48

  553. nuo jotka ovat

    nuo jotka ovat alimmaisessa kuvassa, ajattomat, aina hyvännäköiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinsku

    22. 2. 2010 12.48

  554. MAGEE SETTI AURINKOLASEJA,

    MAGEE SETTI AURINKOLASEJA, KYLLÄ KELPAIS KRUISAILLA VAIKKA NIZZAN KADUILLA…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SUMMERGIRL

    22. 2. 2010 13.05

  555. Nää on tyylikkäitä!

    Nää on tyylikkäitä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henkka

    22. 2. 2010 13.09

  556. Nää kaikki on

    Nää kaikki on ainaski tosi rumia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    22. 2. 2010 13.14

  557. vihreät ja sinertävän

    vihreät ja sinertävän sävyiset, joissa on kehyksissä pieniä yksityiskohtia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Krista Salo

    22. 2. 2010 13.18

  558. Mustat tai ruskeat

    Mustat tai ruskeat peruslasit,mutta miehekkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dave

    22. 2. 2010 13.35

  559. ruskeat upposi minuun

    ruskeat upposi minuun

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanukka

    22. 2. 2010 13.47

  560. hyvä setti, siniset

    hyvä setti, siniset ois mun valinta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ink

    22. 2. 2010 13.55

  561. mustat...

    mustat…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu78

    22. 2. 2010 14.38

  562. Mustat tai ruskeat

    Mustat tai ruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oulutar

    22. 2. 2010 16.26

  563. Mustat klassiset lasit

    Mustat klassiset lasit on aina in.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emtsei

    22. 2. 2010 16.27

  564. Valkoiset ovat todella

    Valkoiset ovat todella ihanat =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pink

    22. 2. 2010 17.17

  565. tummat mustasankaiset

    tummat mustasankaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pupujussi

    22. 2. 2010 18.12

  566. Keltasankaiset, koska ne

    Keltasankaiset, koska ne on varmaan ainoot jotka sopisi mun kummalliseen päähän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    22. 2. 2010 18.56

  567. Mustat on parhaat

    Mustat on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    22. 2. 2010 18.58

  568. Mustat on aina

    Mustat on aina hienot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna Lehtinen

    22. 2. 2010 19.48

  569. Marmoroidut näyttivät hienoilta.

    Marmoroidut näyttivät hienoilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sumi

    22. 2. 2010 21.19

  570. Petrolinsiniset iskivät minuun

    Petrolinsiniset iskivät minuun perusmustien ohella – siinä on väri joka on salakavalasti ujuttautunut suosikkilistalle. Pidin myös niiden hippimäisestä pyöreydestä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mieppe

    22. 2. 2010 21.23

  571. Perusmustat toimii aina.

    Perusmustat toimii aina.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jenni

    22. 2. 2010 21.40

  572. Kehykset vaaleanpunaisella ylälaidalla

    Kehykset vaaleanpunaisella ylälaidalla ovat naisellisen tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepsu

    22. 2. 2010 21.45

  573. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    22. 2. 2010 22.02

  574. ehdottomasti Mustat

    ehdottomasti Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivi

    22. 2. 2010 22.14

  575. valkoiset

    valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    22. 2. 2010 22.18

  576. Kyllähän musta väri

    Kyllähän musta väri on aina tyylikkäin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kyyria

    22. 2. 2010 22.20

  577. Miu Miun lasit

    Miu Miun lasit vaikuttivat varsin persoonallisilta ja sellaisilta, jotka itsekin voisin kuvitella laittavani päähäni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    22. 2. 2010 22.25

  578. ehdottomasti mustat

    ehdottomasti mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    125

    22. 2. 2010 22.40

  579. mustat tietty

    mustat tietty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toope

    22. 2. 2010 22.41

  580. mustat ei muita

    mustat ei muita värejä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eve

    22. 2. 2010 22.42

  581. mustat toimii aina

    mustat toimii aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ukkeli

    22. 2. 2010 22.42

  582. Mustillahan sitä mennään.

    Mustillahan sitä mennään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vilho

    22. 2. 2010 22.43

  583. Ruskeat tai mustat

    Ruskeat tai mustat ja suurehkot ovat kivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    menna

    22. 2. 2010 22.46

  584. suuret linssit! :ylos:

    suuret linssit! :ylos:

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    perttipasanen

    22. 2. 2010 22.52

  585. Tummat ja isot

    Tummat ja isot pokat. Peittää ja aina muodikkaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pietu80

    22. 2. 2010 23.34

  586. mustat tai siniset

    mustat tai siniset ovat minun makuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 2. 2010 0.33

  587. Mustat, mustat..

    Mustat, mustat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    23. 2. 2010 0.54

  588. Versace miellytti tyylikkyydellään.

    Versace miellytti tyylikkyydellään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maikkis

    23. 2. 2010 1.44

  589. Kaikki käy.

    Kaikki käy.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    23. 2. 2010 7.31

  590. Loistavaa

    Loistavaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seppä'

    23. 2. 2010 8.26

  591. mustat tai ruskeat

    mustat tai ruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    23. 2. 2010 9.18

  592. siistit ja simppelit

    siistit ja simppelit aurinkolasit tietty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rompe

    23. 2. 2010 9.19

  593. Herkät pastellinsävyt sopivat

    Herkät pastellinsävyt sopivat kevääseen ja myöhemmin myös päivettyneen ihon kaveriksikin, ripaus romantiikkaa ja piristystä perus mustien rinnalle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eveliinus

    23. 2. 2010 10.01

  594. Vihreänkuvuolliet kehykset ovat

    Vihreänkuvuolliet kehykset ovat suosikkini. wow, niissä on ’sitä jotain’.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele

    23. 2. 2010 10.35

  595. Vihreänkuvuolliset kehykset ovat

    Vihreänkuvuolliset kehykset ovat suosikkini. wow, niissä on ’sitä jotain’.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannele

    23. 2. 2010 10.35

  596. Vaaleanpunaiset, mulla aina

    Vaaleanpunaiset, mulla aina on ollut joko mustat lao hengettömät niin vaihtelu olis kiva

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pai

    23. 2. 2010 10.54

  597. olen yrittänyt pärjätä

    olen yrittänyt pärjätä pitkään iankaikkisen vanhoilla ja huonoilla aurinkolaseilla. Nyt oli kyllä sellainen malli tässä esittelyssä johon on kyllä pakko tutustsua

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDI

    23. 2. 2010 11.28

  598. valkoiset ovat tyylikkäimmät

    valkoiset ovat tyylikkäimmät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pulu

    23. 2. 2010 11.31

  599. Perinteiset mustat ja

    Perinteiset mustat ja valkoiset. En liiemmin pidä pastellisävyistä, joten sellaiset lasit eivät miellytä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrsmo

    23. 2. 2010 11.40

  600. Kyllä ne täytyy

    Kyllä ne täytyy olla isot ja mustat mitkä miellyttää. Kesällä ja talvella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pampula

    23. 2. 2010 14.10

  601. erilaiset pastellivärit, varsinkin

    erilaiset pastellivärit, varsinkin vaalenpunaisista tykkään. Rohkeilla väreillä saa piristystä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipe

    23. 2. 2010 14.21

  602. violetti- mielenkiintoinen väri

    violetti- mielenkiintoinen väri

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ris

    23. 2. 2010 15.26

  603. -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    :D

    23. 2. 2010 15.58

  604. Perinteiset mustat ja

    Perinteiset mustat ja valkeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seppe

    23. 2. 2010 16.03

  605. Erilaiset pastellivärit, violetti

    Erilaiset pastellivärit, violetti on myös mielenkiintoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarri

    23. 2. 2010 16.04

  606. Klassiset muodot ja

    Klassiset muodot ja värit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nono02

    23. 2. 2010 16.05

  607. Vihreänkuvuolliet kehykset ovat

    Vihreänkuvuolliet kehykset ovat hienot ja upeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katix

    23. 2. 2010 16.05

  608. Valkoiset ja mustat

    Valkoiset ja mustat ovat tyylikkäimmät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joanna

    23. 2. 2010 16.06

  609. Hienoja uusia kehyksiä,

    Hienoja uusia kehyksiä, pidän pastellisävyistä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    23. 2. 2010 16.07

  610. Hieno ja upea

    Hieno ja upea mallisto, mustat,valkoiset ja vihreät suosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paivi

    23. 2. 2010 16.09

  611. Musta ja valkoinen

    Musta ja valkoinen on ikisuosikkini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jore

    23. 2. 2010 16.11

  612. Pastellisävyt ihania

    Pastellisävyt ihania

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariel

    23. 2. 2010 16.11

  613. Klassikot musta ja

    Klassikot musta ja valkoinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    senia

    23. 2. 2010 16.12

  614. siniset

    siniset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zara

    23. 2. 2010 16.58

  615. Isot ja lempeän

    Isot ja lempeän väriset kesäiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni Ylén

    23. 2. 2010 17.30

  616. hei! olen ruskean

    hei! olen ruskean aurinkolasin kannattaja. ray-panin voittanutta ei vielä ole tullut vastaan:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pisamat

    23. 2. 2010 17.41

  617. Kirkkaat ja räväkät

    Kirkkaat ja räväkät lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    23. 2. 2010 18.00

  618. mustat,joissa on jokin

    mustat,joissa on jokin juju

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stiinuska

    23. 2. 2010 18.37

  619. Pinkit

    Pinkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    23. 2. 2010 18.51

  620. Värilliset sangat, vihertävät.

    Värilliset sangat, vihertävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    porkkana

    23. 2. 2010 19.56

  621. kevyet ja hyvännäköiset

    kevyet ja hyvännäköiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyri

    23. 2. 2010 21.36

  622. Perinteiset mustat ovat

    Perinteiset mustat ovat kiinnostavimmat – toisaalta myös ruskeat, koska musta voi olla etenkin talvikalpeaa ihoa vasten kova väri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ami

    23. 2. 2010 21.38

  623. Ruskeat tai mustat.

    Ruskeat tai mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi.i

    23. 2. 2010 21.56

  624. Värikkään lasit ovat

    Värikkään lasit ovat kivoja, koska piristävät pukeutumista ja mieltä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    cupcake

    23. 2. 2010 21.59

  625. tumman siniset sangat,

    tumman siniset sangat, kuvioidut

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinipiika

    23. 2. 2010 22.10

  626. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipu

    23. 2. 2010 22.13

  627. kaikki on oikeastaan

    kaikki on oikeastaan aika siistejä… ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontey

    23. 2. 2010 22.40

  628. Ajattomat jotta kestää

    Ajattomat jotta kestää seuraavankin kesän muodissa edes joten kuten mukana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niksu

    23. 2. 2010 22.47

  629. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    23. 2. 2010 23.06

  630. Valkoiset

    Valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsku

    23. 2. 2010 23.17

  631. Ihanat oranssit Mahtavaa

    Ihanat oranssit Mahtavaa kun löytyy värejä,vielä kun suomalaiset uskaltaisivat enempi käyttää värejä. Minä onneksi uskallan….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    enkelipöly

    23. 2. 2010 23.33

  632. Lilaan vivahtavaa tai

    Lilaan vivahtavaa tai viininpunaista kiitos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    24. 2. 2010 0.25

  633. Metrokartta, wau!

    Metrokartta, wau!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sampsam

    24. 2. 2010 0.28

  634. Oranssi kuullostaa tarpeeksi

    Oranssi kuullostaa tarpeeksi räväkältä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KCP

    24. 2. 2010 0.30

  635. Värikkäät lasit kuullostavat

    Värikkäät lasit kuullostavat kaikki pirtsakoilta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Malaika

    24. 2. 2010 1.02

  636. &G seilorimalliset aurinkolasit

    &G seilorimalliset aurinkolasit on kivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    24. 2. 2010 1.40

  637. Mustat klassikot

    Mustat klassikot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hmph

    24. 2. 2010 8.38

  638. Mustat käy kaiken

    Mustat käy kaiken kanssa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tuiz

    24. 2. 2010 9.28

  639. Valkoiset ! 60-luvun

    Valkoiset ! 60-luvun henkiset,trendikkäät ja säväyttävät !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    js

    24. 2. 2010 11.47

  640. Minua miellyttävät mustat

    Minua miellyttävät mustat lasit, koska ne ovat aina tyylikkäät, lasit pitäisi olla suhtkoht suuret, mutta ei liian suuret

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olli Korhonen

    24. 2. 2010 12.06

  641. Valkoiset, ne ovat

    Valkoiset, ne ovat raikkaat eivätkä kuumene jos aurinko porottaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    24. 2. 2010 12.46

  642. Ihastuin noihin ihan

    Ihastuin noihin ihan alimmaisiin, niissä on ihanaa tuollaista ruutukuviota, eivätkä siksi näytä tylsiltä. Jotain erilaista kuin mitä minulla on ollutkaan.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    24. 2. 2010 12.59

  643. ajattoman tyylikkäät

    ajattoman tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    24. 2. 2010 13.35

  644. mustat on stylet

    mustat on stylet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    the

    24. 2. 2010 13.47

  645. Violetit, siniset ja

    Violetit, siniset ja mustansävyiset, ehdottamasti mahdollisimman suuret aurinkolasit toimii!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ap

    24. 2. 2010 14.24

  646. Musta on värinä

    Musta on värinä helpoin yhdistää muihin asusteisiin ja malli saa olla melko suuri.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    24. 2. 2010 14.35

  647. mustat tai sinisenmustat

    mustat tai sinisenmustat pokat, jotka eivät peitä ihan koko lärviä ovat parhaimmat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kertte

    24. 2. 2010 15.17

  648. mustat tai valkeat

    mustat tai valkeat sangat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    reppu

    24. 2. 2010 15.45

  649. nuo kukkakuosiset oli

    nuo kukkakuosiset oli hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    24. 2. 2010 17.18

  650. suuret ja näyttävät:)

    suuret ja näyttävät:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaisa

    24. 2. 2010 17.27

  651. Mustat ja yksinkertaiset

    Mustat ja yksinkertaiset peruslasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    24. 2. 2010 18.54

  652. Rakastan aurinkolaseja!!

    Rakastan aurinkolaseja!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta Pirttimaa

    24. 2. 2010 20.42

  653. Mitä suuremmat, sen

    Mitä suuremmat, sen paremmat :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta Pirttimaa

    24. 2. 2010 20.43

  654. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarmo

    24. 2. 2010 21.19

  655. Ajattomat, ei liian

    Ajattomat, ei liian massiiviset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    op

    24. 2. 2010 21.21

  656. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ilu

    24. 2. 2010 22.33

  657. Mustat ja kookkaat.

    Mustat ja kookkaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maamu

    25. 2. 2010 2.55

  658. D&G vihreät armeijansävyiset

    D&G vihreät armeijansävyiset rokkailee
    särmikkään vihreät käyvät hyvin suomen luonnossa auringolta maastoutumiseen!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    alilein

    25. 2. 2010 4.42

  659. Tietysti mustat.

    Tietysti mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jussi67

    25. 2. 2010 9.52

  660. Mustat ja valkoiset

    Mustat ja valkoiset aurinkolasit ovat hienot ja ajattomat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Alexa

    25. 2. 2010 11.02

  661. Ihanat aurinkolasit!! haluun

    Ihanat aurinkolasit!! haluun samanlaiset! :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ronjaaa

    25. 2. 2010 11.23

  662. Ihanat aurinkolasit!! haluun

    Ihanat aurinkolasit!! haluun samanlaiset! :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ronjaaa

    25. 2. 2010 11.23

  663. Ihanat aurinkolasit!! haluun

    Ihanat aurinkolasit!! haluun samanlaiset! :P

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ronjaaa

    25. 2. 2010 11.23

  664. Kyllä ihan perusmustat

    Kyllä ihan perusmustat tai ruskeat on sopivammat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Roope

    25. 2. 2010 11.48

  665. Kyllä ihan perusmustat

    Kyllä ihan perusmustat tai ruskeat on sopivammat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli

    25. 2. 2010 11.48

  666. Kyllä ihan ruskeat

    Kyllä ihan ruskeat on sopivammat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sami

    25. 2. 2010 11.49

  667. Retromalliset lasit miellyttävät

    Retromalliset lasit miellyttävät eniten silmää, koska on kiva leikitellä aurinkolasien erilaisilla räiskyvillä väreillä ja tyyleillä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    unaja

    25. 2. 2010 12.43

  668. Pastelliset raybanit, jotka

    Pastelliset raybanit, jotka ovat hauskat, hassuttelevat, veikeät, mutta samalla klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansa

    25. 2. 2010 13.12

  669. Mustat aina parhaat,

    Mustat aina parhaat, mutta olisi kiva kokeilla vaaleampia sävyjä – ehkä pastellit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kattis

    25. 2. 2010 14.33

  670. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kari

    25. 2. 2010 14.35

  671. mustat tai ruskeat

    mustat tai ruskeat ne olla pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    25. 2. 2010 15.21

  672. Miu Miun vaaleanpunaiset

    Miu Miun vaaleanpunaiset on kivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päiskä

    25. 2. 2010 15.23

  673. Räväkkyyttä väreillä ja

    Räväkkyyttä väreillä ja kuoseilla! Tarvitaan paljon värejä ja kuvioita piristämään tämän erittäin lumisen ja erikoisen kevään. Mikäpä ei olisi parempi kuin kukalliset aurinkolasit?:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annique

    25. 2. 2010 15.46

  674. Pakko saada tuollaiset,

    Pakko saada tuollaiset, kun en itse saa niitä ostettua, mikä on todella harmi :(

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    25. 2. 2010 15.58

  675. Tulee kesä ...

    Tulee kesä …

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arto

    25. 2. 2010 16.07

  676. Tulee kesä...

    Tulee kesä…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arto

    25. 2. 2010 16.07

  677. huippua!

    huippua!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aune

    25. 2. 2010 16.25

  678. Ray Ban on

    Ray Ban on maailman paras!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuism4

    25. 2. 2010 16.26

  679. Mustat on pakko

    Mustat on pakko saada

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuism4

    25. 2. 2010 16.27

  680. Mustat ovat tyylikkäät.

    Mustat ovat tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    25. 2. 2010 17.00

  681. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuntsi

    25. 2. 2010 17.18

  682. PERUS MUSTAT ON

    PERUS MUSTAT ON PARHAAT.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VIENO HAJU

    25. 2. 2010 17.21

  683. Mustat on parhaat

    Mustat on parhaat :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Niina

    25. 2. 2010 17.42

  684. Mustavalkoiset raybanit sopisivat

    Mustavalkoiset raybanit sopisivat uuden autoni väreihin, mutta D&G:n vihreät ovat kyllä räväkät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sehirvi

    25. 2. 2010 17.52

  685. Mustat klassiko aurinkolasit

    Mustat klassiko aurinkolasit pysyvät muodissa mukana vuodesta toiseen ja ne ovat tämän vuoksi tosi hyvä ostos. ei tarvi uusia joka vuosi

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annem

    25. 2. 2010 18.32

  686. sirot ja vaaleat,

    sirot ja vaaleat, valkoinen on nyt in.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    25. 2. 2010 18.37

  687. kunnon mustat "perus-reiskat"

    kunnon mustat ”perus-reiskat”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    25. 2. 2010 19.02

  688. mustat ja isohkot

    mustat ja isohkot vintage-tyyliset lasit on kivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emiliina

    25. 2. 2010 19.43

  689. ei ainakaan mustaa

    ei ainakaan mustaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    25. 2. 2010 20.10

  690. Beigen ruskeat oli

    Beigen ruskeat oli ihan törkeen hienot!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kalle

    25. 2. 2010 21.21

  691. nuo kukkasankaiset

    nuo kukkasankaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    janski

    25. 2. 2010 21.44

  692. Miu Miun upeat

    Miu Miun upeat vaaleanpunaiset aurinkolasti ova ehdottomasi parhaimmat. Kiva, että aurinkolaseihin viimeinkin saadaan myös pastellisävyjä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaneliomena

    25. 2. 2010 21.49

  693. vihreät leveät sangat

    vihreät leveät sangat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    erru

    25. 2. 2010 23.14

  694. Tyylikkäitä kaikki

    Tyylikkäitä kaikki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SamuSirkka

    25. 2. 2010 23.50

  695. Isokokoiset, mustat tai

    Isokokoiset, mustat tai valkoiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsh

    25. 2. 2010 23.55

  696. suuret ja näyttävät

    suuret ja näyttävät aurinkolasit ilahduttavat, väristä riippumatta! valkoinen ja musta ovat väreinä klassikoita mutta kesäkuvaan sopii myös ihanan värikkäät ja piristävätkin lasit, nehän ovat kuin asuste!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimusa

    26. 2. 2010 1.30

  697. jeeeeee

    jeeeeee

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iski

    26. 2. 2010 9.29

  698. Riittävä häikäisysuoja, mutta

    Riittävä häikäisysuoja, mutta näkee silti hyvin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    POSsu1949

    26. 2. 2010 9.36

  699. Nuden väriset näyttivät

    Nuden väriset näyttivät kiinnostavilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spicy

    26. 2. 2010 9.54

  700. Armeija-kuvioidut sopii mökille.

    Armeija-kuvioidut sopii mökille.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Samu

    26. 2. 2010 10.23

  701. Noi pinkit lasit

    Noi pinkit lasit ois aika nice! Sopis hyvin mun asuste valikoimaan :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jennapupuj

    26. 2. 2010 11.22

  702. Olipas tyylikkäitä laseja!

    Olipas tyylikkäitä laseja! Itse en missään nimessä käyttäisi Harry Potter-tyylisiä laseja, enkä myöskään kukkakuosisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne-Mari

    26. 2. 2010 11.53

  703. Mustat retrot on

    Mustat retrot on must !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LaMa

    26. 2. 2010 12.08

  704. Ehdottomasti värikkäät aurinkolasit!

    Ehdottomasti värikkäät aurinkolasit! Punaiset, tumma navy tai violetti saa minut sykkimään, kun peruskattaus aurinkolaseista löytyy kaapista valmiina. Näillä tulee leikitellä ja tuoda oma persoonallisuus esiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soile

    26. 2. 2010 12.24

  705. klassiset mustat

    klassiset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oona

    26. 2. 2010 13.27

  706. Kaikki kelpaa.

    Kaikki kelpaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mummeli

    26. 2. 2010 13.46

  707. Mustat ovat tyylikkäät

    Mustat ovat tyylikkäät ja ajattomat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kilpparitihitin

    26. 2. 2010 14.20

  708. Kuvissa olevista oranssi

    Kuvissa olevista oranssi tai ruskea kehyksiset. Lasit mielummin isot kuin pienet.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ÄSSÄ

    26. 2. 2010 14.47

  709. ?

    ?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    26. 2. 2010 14.58

  710. nuo catsit kyllä

    nuo catsit kyllä miellyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    muukalainen

    26. 2. 2010 15.24

  711. räväkkyyttä ja väriä

    räväkkyyttä ja väriä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marianne

    26. 2. 2010 15.56

  712. mustat ehdottomasti

    mustat ehdottomasti

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ssenny

    26. 2. 2010 17.36

  713. Klassiset mustat.

    Klassiset mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    26. 2. 2010 17.39

  714. Mustat, simppelit. Ei

    Mustat, simppelit. Ei mitään ylimääräisiä härpäkkeitä, vaan klassisuutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elli

    26. 2. 2010 18.41

  715. ylävasen, ne on

    ylävasen, ne on minunnnnnnn!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi

    26. 2. 2010 18.56

  716. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    b

    26. 2. 2010 19.51

  717. Haluaisin ne "perus"

    Haluaisin ne ”perus” Ray Ban: it, joissa on retro kuviot. Kuolaan niiden perään!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    26. 2. 2010 20.01

  718. Tarkoitan siis valkoisia/

    Tarkoitan siis valkoisia/ mustia Wayfarereita, joissa metrokartta/muu kuvio sisällä :D LOVE ´EM<3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stella

    26. 2. 2010 20.05

  719. mustat pokat kiinnostaa

    mustat pokat kiinnostaa =))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmm

    26. 2. 2010 20.23

  720. aurinko häikäisee tarpeelliset

    aurinko häikäisee tarpeelliset nelkein välttämättömät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija vural

    26. 2. 2010 20.44

  721. lasit joissa on

    lasit joissa on tyyliä ja hieno muotoilu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anii

    26. 2. 2010 21.21

  722. Eniten viehättää klassiset

    Eniten viehättää klassiset mustat, sillä ne lienevät ainoat, jotka minulle sopii.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    26. 2. 2010 21.40

  723. Mustat sopivat lähes

    Mustat sopivat lähes kaikille ja joka asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    26. 2. 2010 22.02

  724. Mustat sopivat hyvin.

    Mustat sopivat hyvin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HCML

    26. 2. 2010 22.16

  725. Voivat olla minkäväriset

    Voivat olla minkäväriset tahansa,kunhan ovat mustat..
    =D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Murmeli

    26. 2. 2010 22.25

  726. minulle sopii kaikki

    minulle sopii kaikki värit..in on musta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lilleke

    26. 2. 2010 22.31

  727. mustat tietenkin

    mustat tietenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jontukka

    26. 2. 2010 22.37

  728. mustatpa tietenkin

    mustatpa tietenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ukkeli

    26. 2. 2010 23.00

  729. ehdottomasti kaikki räväkät

    ehdottomasti kaikki räväkät & siiistit !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    stuba

    27. 2. 2010 0.09

  730. Armeijahenkiset värit kuullostavat

    Armeijahenkiset värit kuullostavat kivalta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    27. 2. 2010 0.48

  731. Ray Banin kukalliset

    Ray Banin kukalliset miellyttävät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    27. 2. 2010 9.46

  732. Vaaleasankaiset ja valtavat!

    Vaaleasankaiset ja valtavat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Gaz

    27. 2. 2010 10.46

  733. Perinteiset mustat ja

    Perinteiset mustat ja valkoiset lasit ovat mielestäni tyylikkäimmät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hennna

    27. 2. 2010 11.18

  734. Pradan oranssit aurinkolasit

    Pradan oranssit aurinkolasit ovat kevyeet ja ihanan piristävän väriset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annika

    27. 2. 2010 12.45

  735. Kokomustat pokat ovat

    Kokomustat pokat ovat aina tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masu

    27. 2. 2010 13.03

  736. klassisen mustat.

    klassisen mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dou

    27. 2. 2010 15.44

  737. Mulle valkoiset! Pitää

    Mulle valkoiset! Pitää olla sellaiset että sopii monien eri vaatteitten kanssa,pysyy muodissa ja tietty näyttä hyviltä. Haluun tollaiset!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nn

    27. 2. 2010 18.42

  738. Värikkäät lasit ovat

    Värikkäät lasit ovat parhaat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    27. 2. 2010 20.39

  739. Kaikki valkoiset lasit

    Kaikki valkoiset lasit on aina kestosuosikkeja, koska valkoset lasit yleensä erottuvat sopivasti kasvoista, mutta ei liian räväkästi kuten jotkut värikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asdfghdu

    27. 2. 2010 21.24

  740. Kunnon isot perusmustat.

    Kunnon isot perusmustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arppu

    27. 2. 2010 23.06

  741. Silmäni vaativat reiskan

    Silmäni vaativat reiskan linssin, neuvotteluvaraa ei juuri ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Punajuuri

    28. 2. 2010 0.16

  742. Klassiset mustat aurinkolasit

    Klassiset mustat aurinkolasit ovat parhaat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lintu Sininen

    28. 2. 2010 0.22

  743. näistä Miu Miun

    näistä Miu Miun lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mappe

    28. 2. 2010 0.38

  744. rehab is for

    rehab is for quitters

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    an2a

    28. 2. 2010 2.38

  745. mustat ovat minun

    mustat ovat minun mieleeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    28. 2. 2010 11.15

  746. Mustat ovat tyylikkäät

    Mustat ovat tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mattis

    28. 2. 2010 12.15

  747. Mustat ovat hyvät

    Mustat ovat hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pale

    28. 2. 2010 12.16

  748. Isot ruskeat on

    Isot ruskeat on muy bien

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    28. 2. 2010 12.22

  749. Ray Banin uudet

    Ray Banin uudet hauskat lasit jotka on nähty myös Robert Pattinsonin yllä. Metrokartta on piristävä ja hauska. Näiden lasien kanssa ei tuu siis edes tylsää :D Samanmalliset voisi ostaa myös keltaisina tai pinkkeinä, koska ne värit piristäisivät kesäisinä sadepäivinä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    christasi

    28. 2. 2010 12.55

  750. Klassiset mallit viehättävät

    Klassiset mallit viehättävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    28. 2. 2010 13.17

  751. toimivat

    toimivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    28. 2. 2010 15.38

  752. suuret ja pinkit!

    suuret ja pinkit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jAcoB

    28. 2. 2010 16.58

  753. Ruskeat

    Ruskeat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirppu

    28. 2. 2010 17.28

  754. Mustat, klassiset joka

    Mustat, klassiset joka lähtöön

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kesäkukkanen

    28. 2. 2010 18.07

  755. ruskeat, suht massiiviset

    ruskeat, suht massiiviset ja tummat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    veera

    28. 2. 2010 19.21

  756. Musta on aina

    Musta on aina hyvä vaihtoehto.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    28. 2. 2010 21.12

  757. mustat väriä en

    mustat väriä en vaihda

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ile

    28. 2. 2010 22.25

  758. ehdottomasti mustat

    ehdottomasti mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tyttö

    28. 2. 2010 22.25

  759. mustat ovat ainoat

    mustat ovat ainoat jotka sopii mulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aatu

    28. 2. 2010 22.26

  760. musta on mun

    musta on mun väri

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eväs

    28. 2. 2010 22.26

  761. musta on hyvä

    musta on hyvä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mm

    1. 3. 2010 11.25

  762. siniset:)

    siniset:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lieko

    1. 3. 2010 12.31

  763. mustat ja tyylikkäät,

    mustat ja tyylikkäät, yhdet löytyi valikoimasta!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mallavee

    1. 3. 2010 12.49

  764. valkoisetkin alkoi kyllä

    valkoisetkin alkoi kyllä kiinostaa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mallavee

    1. 3. 2010 12.50

  765. musta

    musta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jq

    1. 3. 2010 13.04

  766. Mustat/vaaleanruskeat, muut näyttävät

    Mustat/vaaleanruskeat, muut näyttävät McDonalds-leluilta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PT225

    1. 3. 2010 13.55

  767. Musta-valkoiset, ajattoman designin

    Musta-valkoiset, ajattoman designin lasit, myöskin seilorihenkiset. Sopivat moneen tilanteeseen ja tyyliin, ja tekevät päivästa aina hieman tyylikkäämmän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marika

    1. 3. 2010 14.04

  768. Kun mustia ''perus''

    Kun mustia ”perus” arskoja piristivät printit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    celisa

    1. 3. 2010 16.49

  769. Kyllä nuo värikkäät

    Kyllä nuo värikkäät mielyttää eniten silmää. Mustat on toki klassikot mutta ei niitä nyt aina halua käyttää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Taika

    1. 3. 2010 18.21

  770. kesää odotellessa

    kesää odotellessa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hantta

    1. 3. 2010 20.19

  771. Suomi voittaa!

    Suomi voittaa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Unto

    1. 3. 2010 20.33

  772. valkoset ovat ihanat,

    valkoset ovat ihanat, varsinkin kukilla varustettuina! korostaa ihanasti rusketusta ja ovat täydellinen lisä asuun!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elisa

    1. 3. 2010 21.59

  773. Ray Banit vaaleanpunaisilla

    Ray Banit vaaleanpunaisilla kehyksillä on kesän hitti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrrrrrrr

    2. 3. 2010 0.18

  774. D&G:n vihreät aurinkolasit

    D&G:n vihreät aurinkolasit olivat mieluiset, KOSKA pidän vihreästä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mr3

    2. 3. 2010 0.26

  775. mustat sopii aina

    mustat sopii aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    2. 3. 2010 10.26

  776. mustat on hyvät

    mustat on hyvät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paku

    2. 3. 2010 11.22

  777. vajaa 4 viikkoa

    vajaa 4 viikkoa kesäaikaan!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noppa

    2. 3. 2010 14.20

  778. Valkoiset

    Valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Abigail

    2. 3. 2010 14.48

  779. Mustat klassikkolasit ovat

    Mustat klassikkolasit ovat suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liisa

    2. 3. 2010 16.00

  780. Mustat Ray-Banit. Nam.

    Mustat Ray-Banit. Nam.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    2. 3. 2010 16.14

  781. yes

    yes

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru kinnunen

    2. 3. 2010 17.23

  782. Noi kantikkaat ruskehtavat

    Noi kantikkaat ruskehtavat Burberrryt alhaaalla ovat hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    2. 3. 2010 17.27

  783. Noi kantikkaat ruskehtavat

    Noi kantikkaat ruskehtavat Burberrryt alhaaalla ovat hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannamanna

    2. 3. 2010 17.28

  784. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lipfert

    2. 3. 2010 17.46

  785. D&G seilorimalliset lasit.

    D&G seilorimalliset lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Norsu

    2. 3. 2010 18.55

  786. Noitten seilorimallisten alapuolella

    Noitten seilorimallisten alapuolella olevat. Tyylikkäät ja sopisivat varmaan kasvoillenikin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Orkidea

    2. 3. 2010 18.56

  787. musta on aina

    musta on aina ajaton vaihtoehto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirre

    2. 3. 2010 19.19

  788. mustat toimii aina

    mustat toimii aina

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    särki

    2. 3. 2010 22.33

  789. ehdottomasti mustat

    ehdottomasti mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sävel

    2. 3. 2010 22.34

  790. en voisi muuta

    en voisi muuta ajatella kuin mustia

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kala

    2. 3. 2010 22.35

  791. mustat se on

    mustat se on mun juttu

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lintu

    2. 3. 2010 22.35

  792. Mustat, tyylikkäät ja

    Mustat, tyylikkäät ja yksinkertaiset perus aurinkolasit mielyttävät minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AISKI

    2. 3. 2010 22.44

  793. Mustat, tyylikkäät ja

    Mustat, tyylikkäät ja yksinkertaiset perus aurinkolasit mielyttävät minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PETE-75

    2. 3. 2010 22.44

  794. Mustat, tyylikkäät ja

    Mustat, tyylikkäät ja yksinkertaiset perus aurinkolasit mielyttävät minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HENNA77

    2. 3. 2010 22.45

  795. Mustat, tyylikkäät ja

    Mustat, tyylikkäät ja yksinkertaiset perus aurinkolasit mielyttävät minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HENNA777

    2. 3. 2010 22.46

  796. Mustat, tyylikkäät ja

    Mustat, tyylikkäät ja yksinkertaiset perus aurinkolasit mielyttävät minua.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HANNA-75

    2. 3. 2010 22.46

  797. Valkoiset ehdottomasti!

    Valkoiset ehdottomasti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henski

    3. 3. 2010 6.15

  798. perusmustat lasit ovat

    perusmustat lasit ovat varmin valinta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eevu

    3. 3. 2010 7.40

  799. valkoiset aurinkolasit olisi

    valkoiset aurinkolasit olisi mukavaa vaihtelua ja loistava väri ruskettunutta kasvoja vasten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    3. 3. 2010 7.40

  800. mustat peruslasit ovat

    mustat peruslasit ovat ihan ok – mutta tietysti joskus voisi kokeilla jotain muutakin, MUTTA EI nyt sentään noita sähkönsinisiä ”mikkoalataloja”.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiiti66

    3. 3. 2010 7.41

  801. Sellaiset aurinkolasit miellyttävät

    Sellaiset aurinkolasit miellyttävät joissa on jokin pikku jippo, ei kuitenkaan liian erikoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    3. 3. 2010 10.30

  802. Erityisesti nudet ja

    Erityisesti nudet ja pastellit sävyt ovat tervetulleita mielestäni. Tykkään myös nyt pitkään muodissa olleista 60-luvun suurista ja pyöreistä muodoista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sofia

    3. 3. 2010 12.13

  803. kyllä ne varmaan

    kyllä ne varmaan mustat on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansku

    3. 3. 2010 13.15

  804. iso malli mustalla

    iso malli mustalla kehyksellä ja mielellään blingblingiä… ehkä olen vähän epämuodikas mutta makunsa kullakin :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    3. 3. 2010 14.22

  805. Ylimmät mustakehyksiset isot,

    Ylimmät mustakehyksiset isot, mutta klassiset ovat upeat. Myös valkoiset Pradat olisivat kesällä tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Enna

    3. 3. 2010 14.33

  806. :)

    :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katja andersson

    3. 3. 2010 14.56

  807. Tummat, suuret ja

    Tummat, suuret ja pilottimaiset tai ”catit”. Sopivat hyvin kasvoihini ja niiden kanssa voi pukea mitä vain sen hetkisestä muodista huolimatta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jade

    3. 3. 2010 15.04

  808. Pilotit ovat aina

    Pilotit ovat aina olleet eniten omaan makuuni, mutta nämä uudet ”catit”kin ovat erittäin hyvännäköisiä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninnu

    3. 3. 2010 15.30

  809. perus tyylikkäät mustat

    perus tyylikkäät mustat mitä nää catit ei todellakaan ole!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tassu

    3. 3. 2010 16.18

  810. tyylikkäitä

    tyylikkäitä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jatimatik

    3. 3. 2010 17.13

  811. niin on

    niin on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KiloMetri

    3. 3. 2010 17.59

  812. pastellin sävyiset

    pastellin sävyiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    3. 3. 2010 19.43

  813. Violetti ja sininen.

    Violetti ja sininen. Ei liian räikeitä, eikä liian synkkiä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    spede

    3. 3. 2010 20.01

  814. Tummat ja tyylikkäät

    Tummat ja tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Seija

    3. 3. 2010 20.33

  815. Mustat perinteiset.

    Mustat perinteiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jansku

    3. 3. 2010 22.52

  816. oranssit Pradat minulle,

    oranssit Pradat minulle, kiitos :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    3. 3. 2010 23.04

  817. Klassinen malli, väriltään

    Klassinen malli, väriltään ruskea/hiekka tai musta. Ja sen verran laadukkaat ettei tarvitsisi joka vuosi ostaa uusia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herkko

    3. 3. 2010 23.21

  818. Mustat, vois vaihtelu

    Mustat, vois vaihtelu piristää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sarikox

    3. 3. 2010 23.28

  819. pastellit! jotain uutta,

    pastellit! jotain uutta, sopivat hyvin ruskettuneelle iholle. toki musta on aina klassinen valinta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miauks

    3. 3. 2010 23.46

  820. ihan tavalliset ja

    ihan tavalliset ja perinteiset on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    4. 3. 2010 0.54

  821. mustat ois kyl

    mustat ois kyl ne ykköset. kyllä kelpais pitää noita päässä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nakke

    4. 3. 2010 1.20

  822. Mustat tai ruskeat.

    Mustat tai ruskeat. Melko perinteiset…..ja mieluusti laadukkaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ev

    4. 3. 2010 8.13

  823. Ruskeat tai mustat

    Ruskeat tai mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maria

    4. 3. 2010 8.25

  824. Perinteisen näköiset mustat

    Perinteisen näköiset mustat lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jatta42

    4. 3. 2010 9.07

  825. siniset, vois kokeilla

    siniset, vois kokeilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sis

    4. 3. 2010 11.01

  826. jOSKUT RUSKEEN TAI

    jOSKUT RUSKEEN TAI PUNASEN SÄVYISET, ANTAIS VÄHÄN ILMETTÄ JA NÄYTTÄIS PIRTEEMMÄLTÄ

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja Keihäs

    4. 3. 2010 11.09

  827. Mustat toimii aina!

    Mustat toimii aina!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hickersby

    4. 3. 2010 11.18

  828. Tavalliset mustat

    Tavalliset mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    4. 3. 2010 14.03

  829. cool

    cool

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jjjjj

    4. 3. 2010 16.22

  830. perus mustat

    perus mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tytti

    4. 3. 2010 17.00

  831. Mustat Mulle!

    Mustat Mulle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    4. 3. 2010 17.39

  832. jotkut yksiväriset, mutta

    jotkut yksiväriset, mutta ei mustat aurinkolasit. lasien värin täytyy sopia omistajalle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanzkuu

    4. 3. 2010 20.01

  833. isot ja mustat

    isot ja mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kuko

    4. 3. 2010 21.04

  834. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    4. 3. 2010 22.52

  835. mustat ihan jees

    mustat ihan jees

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ari

    5. 3. 2010 0.26

  836. Siniset, mustat tai

    Siniset, mustat tai valkoiset, ihana mallisto

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kerttu

    5. 3. 2010 4.09

  837. upeita laseja

    upeita laseja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    malwis

    5. 3. 2010 12.11

  838. valkoiset olisivat aika

    valkoiset olisivat aika upeat ja keväiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pahakoira

    5. 3. 2010 12.12

  839. aurinko paistaa risukasaankin

    aurinko paistaa risukasaankin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    assi

    5. 3. 2010 12.17

  840. uh! haluan lasiit..

    uh! haluan lasiit..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lasiit

    5. 3. 2010 13.06

  841. Ray Banin valkoiset

    Ray Banin valkoiset kukkakuvioiset arskat tahdon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ray Ban

    5. 3. 2010 13.09

  842. Pinkit

    Pinkit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Helena

    5. 3. 2010 14.48

  843. naiselliset,klassiset mutta myös

    naiselliset,klassiset mutta myös jollain tavoin erikoiset. ehdotonta on tietysti myös se tosi hyvä uv-suoja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eeva

    5. 3. 2010 15.21

  844. mustat klassikot, aina

    mustat klassikot, aina sopivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maalis

    5. 3. 2010 15.22

  845. Mustat olisivat ikuisesti

    Mustat olisivat ikuisesti aina sopivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    5. 3. 2010 18.59

  846. lasit päässä nii

    lasit päässä nii ei punasilmät näy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    prpu

    5. 3. 2010 20.04

  847. valkoiset pikkasen siistit

    valkoiset pikkasen siistit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sini

    5. 3. 2010 20.56

  848. Turkoosit!

    Turkoosit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lnkeri

    5. 3. 2010 21.36

  849. tummat, koska tumma

    tummat, koska tumma on aina ollut lempivärini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    masja

    5. 3. 2010 21.40

  850. Kaikki on aivan

    Kaikki on aivan iiiiiiihania :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    leila

    5. 3. 2010 22.33

  851. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MTH80

    5. 3. 2010 23.00

  852. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    5. 3. 2010 23.06

  853. Ray-Banit sopii mulle

    Ray-Banit sopii mulle

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    5. 3. 2010 23.12

  854. Tyylikkäät mustat

    Tyylikkäät mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    5. 3. 2010 23.17

  855. Nuo valkoiset ovat

    Nuo valkoiset ovat aika hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    IILE

    5. 3. 2010 23.34

  856. ISOT

    ISOT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viiru

    5. 3. 2010 23.40

  857. Mustat ja isot

    Mustat ja isot on tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JÄRVIS

    5. 3. 2010 23.43

  858. hienoa

    hienoa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sam

    6. 3. 2010 4.14

  859. mustat, laadukkaat, tyylikkäät

    mustat, laadukkaat, tyylikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    6. 3. 2010 11.42

  860. RayBan-aurinkolasit ovat aivan

    RayBan-aurinkolasit ovat aivan huippumuodikkaita! Ne päässään on ihanan kesäinen ja muodikas tunne!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rettis

    6. 3. 2010 13.51

  861. Takaa kukkakuosiset Ray

    Takaa kukkakuosiset Ray Ban -lasit on aivan ihanan kesäiset! Ray Banit ne olla pitää, aina varma valinta. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    6. 3. 2010 14.46

  862. Kivaaaa : D

    Kivaaaa : D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mari

    6. 3. 2010 15.19

  863. tummat vihreät tai

    tummat vihreät tai mustat, sopii melkein kaikkeen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    6. 3. 2010 16.23

  864. Nuo ray-banit, joissa

    Nuo ray-banit, joissa on sisällä metrokartta, ovat aivan ihanat! todellakin piristystä mustiin laseihin tuo tuo söpötys

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    roosa

    6. 3. 2010 17.48

  865. päheetä

    päheetä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rh

    6. 3. 2010 20.52

  866. voi järkky ku

    voi järkky ku on lasit outoi nykyää :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sopu

    6. 3. 2010 23.36

  867. ihania laseja

    ihania laseja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rednesss

    7. 3. 2010 10.00

  868. parhaat ovat ehdottomasti

    parhaat ovat ehdottomasti nuo mustat, joissa on metrokartta, tai samanmalliset valkoiset, joiden sisäpuolella on kukkia.

    nuo metrokarttaiset on kyllä ihanat <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ssss-uvi

    7. 3. 2010 14.10

  869. Mustat peruslasit on

    Mustat peruslasit on parhaat, ei turhaa prameutta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kallelat

    7. 3. 2010 14.36

  870. Täksi kevääksi ja

    Täksi kevääksi ja kesäksi on hankittava mustat Ray-Banin Wayfarerit, joita voi yhdistellä moniin eri asuihin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heui

    7. 3. 2010 15.08

  871. Just joo ;D

    Just joo ;D kaikkee ne keksii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ilona

    7. 3. 2010 15.43

  872. Menneiden aikojen glamour

    Menneiden aikojen glamour sopisi..paremmin kuin hyvin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Reetta

    7. 3. 2010 19.07

  873. Ihanat aurinkolasit

    Ihanat aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    D&G

    7. 3. 2010 20.18

  874. Mustat neliskanttiset on

    Mustat neliskanttiset on hienoimmat ja sopivimmat minulle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piia

    7. 3. 2010 21.24

  875. Itse haluaisin ensi

    Itse haluaisin ensi kesäksi juurikin nuo Ray Banin Catsit mustana. :) Mielestäni myös vaalea roosa on kiva väri kesän aurinkolaseissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiitu

    7. 3. 2010 21.48

  876. VOitto ja lasit

    VOitto ja lasit mulle ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yuza81

    7. 3. 2010 22.37

  877. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juudit

    8. 3. 2010 14.07

  878. pinkit tietenkin!

    pinkit tietenkin!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellusca

    8. 3. 2010 15.21

  879. moiiii

    moiiii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mimiikka

    8. 3. 2010 16.00

  880. hollywoodmaiset, suurikehyksiset, tummat

    hollywoodmaiset, suurikehyksiset, tummat tai kultaiset ovat makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mamw

    8. 3. 2010 16.12

  881. Ray-Ban lasit ovat

    Ray-Ban lasit ovat aina olleet nr.1.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Frisco

    8. 3. 2010 18.35

  882. Kaikki beigen pehmetä

    Kaikki beigen pehmetä sävyt ovat mahtavia! Mustat ovat myös kauniita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ssus

    8. 3. 2010 19.21

  883. noista noi pinkit

    noista noi pinkit on hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tsuvikka

    9. 3. 2010 8.43

  884. musta kyllä

    musta kyllä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    9. 3. 2010 10.53

  885. Vintage-henkiset aurinkolasit miellyttivät,

    Vintage-henkiset aurinkolasit miellyttivät, koska omistan samanlaiset pokat. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikitin

    9. 3. 2010 16.00

  886. turkoosit tai siniset

    turkoosit tai siniset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelli82

    9. 3. 2010 17.46

  887. ihanat valkoiset jonka

    ihanat valkoiset jonka sankojen sisäpuolella oli koristeita, veivät mun sydämmen. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ida

    9. 3. 2010 18.49

  888. kuitenkin aika perinteisellä

    kuitenkin aika perinteisellä linjalla…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    10. 3. 2010 0.58

  889. hienot

    hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    moona

    10. 3. 2010 1.31

  890. Värillä ei ole

    Värillä ei ole väliä kunhan ovat mustat ;)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Risu

    10. 3. 2010 10.11

  891. Ihastuin heti noihin

    Ihastuin heti noihin valkoisiin laseihin.. 8)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manteli

    10. 3. 2010 14.57

  892. valkeat, sillä ne

    valkeat, sillä ne ovat keväiset ja raikkaat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    10. 3. 2010 15.09

  893. Mustat,sillä ne käyvät

    Mustat,sillä ne käyvät jokaiseen tilaisuuteen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    10. 3. 2010 18.22

  894. kaikki lasit tosi

    kaikki lasit tosi upeita….

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pea

    10. 3. 2010 18.43

  895. Kiva on olla

    Kiva on olla RayBaneissa Suomen kuumassa kesässä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mark4

    10. 3. 2010 23.31

  896. aurinkolasit jotka on

    aurinkolasit jotka on
    Yksinkertaiset, selkeälinjaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anita

    10. 3. 2010 23.59

  897. Omaa makua miellyttää

    Omaa makua miellyttää joko perusmusta tai sitten mahdollisimman värikäs. Valkonenkin käy. Mustaa voi yhdistellä minkä väriseen vaatekappaleeseen tahansa ja värikkäillä saa piristystä apeaankin kokonaisuuteen. Valkeat tuovat hieman ikäänkuin ”aikuismaisuutta” ja sivistyneisyyttä muuten rentoon lookkiin. : )

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    11. 3. 2010 0.04

  898. mustat kehykset

    mustat kehykset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    11. 3. 2010 0.21

  899. Ehdottomasti seilorit

    Ehdottomasti seilorit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jetset

    11. 3. 2010 7.06

  900. Tyylikkäät mustareunaiset aurinkolasit.

    Tyylikkäät mustareunaiset aurinkolasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjatta

    11. 3. 2010 8.05

  901. mustat tai siniset

    mustat tai siniset on mun mieleen.Eli ns peruskamaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    dave

    11. 3. 2010 8.36

  902. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iitu

    11. 3. 2010 8.51

  903. Turkoosit retrohenkiset lasit

    Turkoosit retrohenkiset lasit ovat ihanat, mutta hempeät pastillimaiset seilorilasit myös tosi upeat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Antsu

    11. 3. 2010 8.56

  904. Musta on just

    Musta on just fine Turkulook!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Turku

    11. 3. 2010 10.47

  905. Värikkäät ne olla

    Värikkäät ne olla pitää! Väriä ja pirteyttä kevätaurinkoon!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marlena

    11. 3. 2010 12.26

  906. pidän isoista pokista,

    pidän isoista pokista, joissa ripaus eleganssia kimaltavin yksityiskohdin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    11. 3. 2010 13.49

  907. perusmustat

    perusmustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    man in black

    11. 3. 2010 14.58

  908. mustat!

    mustat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikko

    11. 3. 2010 15.18

  909. mustat on parhaat

    mustat on parhaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    närvätti

    11. 3. 2010 16.24

  910. Pilotti-malliset lasit ruskeilla

    Pilotti-malliset lasit ruskeilla linsseillä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    shagma

    11. 3. 2010 16.25

  911. Ruskeasävyinen linssi on

    Ruskeasävyinen linssi on paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eippa

    11. 3. 2010 18.14

  912. Pinkit olisi kivat

    Pinkit olisi kivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lusse

    11. 3. 2010 18.27

  913. Musta on aina

    Musta on aina sopiva kaiken kanssa, joten ne näen mieluisimmiksi.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Noora Vepsäläinen

    11. 3. 2010 18.36

  914. Ray Ban ja

    Ray Ban ja D&G lasit ovat kyllä aina parhaita ;) (Y)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Supertiger

    11. 3. 2010 19.40

  915. Kyllä ne ovat

    Kyllä ne ovat mustakehyksiset, ajattomat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kertte

    11. 3. 2010 20.09

  916. Isot lasit, joissa

    Isot lasit, joissa räväkän väriset kehykset! Myös valkoiset ovat kivat!:)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marianne

    11. 3. 2010 20.41

  917. D ja G

    D ja G vihreät aurinkolasit ovat tosi upeet ja olisi mukava omistaa sellaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    krisse

    11. 3. 2010 20.57

  918. sa

    sa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riko makkonen

    11. 3. 2010 21.45

  919. Mustat peruslasit on

    Mustat peruslasit on aina in

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilliputti

    11. 3. 2010 22.48

  920. Mustaa ja hopeaa

    Mustaa ja hopeaa saa aurinkolaseissa olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmiini

    12. 3. 2010 0.01

  921. ray ban on

    ray ban on paras merkki

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    arto

    12. 3. 2010 7.28

  922. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hämiskä

    12. 3. 2010 10.36

  923. Ehdottomasti mustat.

    Ehdottomasti mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MJM

    12. 3. 2010 10.47

  924. Suuret ja näyttävät,

    Suuret ja näyttävät, silti naiselliset lasit minulle kiitos

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KristaP

    12. 3. 2010 21.37

  925. Violetit tai mustat!!

    Violetit tai mustat!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mara

    13. 3. 2010 8.56

  926. Vähän rokimmat Ray

    Vähän rokimmat Ray Banit on ihan yes!

    Nopeat mustanhopeat!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tempo

    13. 3. 2010 13.24

  927. kyllähän nuo mustat

    kyllähän nuo mustat melkeen meniski. Ei mitään Robert Downey Jr-sinisiä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juspa

    13. 3. 2010 18.33

  928. kyllä mustat on

    kyllä mustat on parhaat. ne toimii kaiken kanssa ja näyttää huikeen hyvältä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nennu

    13. 3. 2010 19.17

  929. i love those!!

    i love those!! omg!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi Strömberg

    13. 3. 2010 20.49

  930. Versace purple-malli on

    Versace purple-malli on noista paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    13. 3. 2010 20.58

  931. Vaaleanpunaiset sangat jossa

    Vaaleanpunaiset sangat jossa kukka kuviota sisäpuolella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marjukka

    14. 3. 2010 11.18

  932. Mustat Ray-Banit :)

    Mustat Ray-Banit :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liilis

    14. 3. 2010 12.21

  933. Mustat Ray-Banit on

    Mustat Ray-Banit on parhaat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T3

    14. 3. 2010 14.28

  934. Oranssisankaiset olivat hienoimmat,

    Oranssisankaiset olivat hienoimmat, sillä sopisivat tyyliini parhaiten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Salla Kanta-oksa

    14. 3. 2010 15.58

  935. Vihreät olis kivat

    Vihreät olis kivat :p!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aksu

    14. 3. 2010 16.48

  936. Mustat ovat aina

    Mustat ovat aina hyvät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Markku

    14. 3. 2010 16.55

  937. Violetin,sinisen ja mustan

    Violetin,sinisen ja mustan väriset ovat hyvät,koska ne sopivat melkein minkälaisten vaatteiden kanssa hyvänsä. Mutta myös ihananat kirkkaat värit ovet tietysti kivoja koska monella merkillä ei niitä ole.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    14. 3. 2010 19.01

  938. Mustat, ne ovat

    Mustat, ne ovat aina tyylikkäät ja sopivat jokaiseen tilanteeseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Henu

    14. 3. 2010 19.11

  939. Semmoiset joissa on

    Semmoiset joissa on myös monitehot, ettei tarvitse vaihdella monien lasien kanssa. En nää pelkillä aurinkolaseilla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa Kaulio

    14. 3. 2010 20.54

  940. MiuMiun vaaleanpunaiset, näyttävät

    MiuMiun vaaleanpunaiset, näyttävät ihana naiselliselta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juppe

    15. 3. 2010 10.19

  941. MiuMiun lasit näyttävät

    MiuMiun lasit näyttävät hauskoilta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiNi

    15. 3. 2010 10.33

  942. Ray Banit ovat

    Ray Banit ovat suosikkini.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jepu

    15. 3. 2010 10.41

  943. Ei merkillä niin

    Ei merkillä niin väliä, kunhan täyttävät tehtävänsä. Se on mielestäni tärkeintä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MikMat

    15. 3. 2010 10.44

  944. Näistä ehdottomasti Miu

    Näistä ehdottomasti Miu Miun vaikuttavat kiinnostavimmilta. Ihanan heleät pastellisävyt kesään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    15. 3. 2010 10.46

  945. Tykkään värikkäistä.

    Tykkään värikkäistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    15. 3. 2010 12.12

  946. Mustat innostaa

    Mustat innostaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ari

    15. 3. 2010 12.59

  947. Mustat ne pitää

    Mustat ne pitää olla.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    15. 3. 2010 13.03

  948. Pidän mustista aurinkolaseista.

    Pidän mustista aurinkolaseista.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matti55

    15. 3. 2010 13.04

  949. Turkoosit ovat hienot.

    Turkoosit ovat hienot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Blondi93

    15. 3. 2010 13.15

  950. Nuo RayBan Cats

    Nuo RayBan Cats -aurinkolasit oli ainoat asiallisen siistit lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipsu

    15. 3. 2010 13.57

  951. Ray Ban on

    Ray Ban on aina paras.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ossi

    15. 3. 2010 14.09

  952. Ray Ban, asialliset

    Ray Ban, asialliset ja siistit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipsa

    15. 3. 2010 14.15

  953. Turkoosit on tosi

    Turkoosit on tosi pirtsakat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anskuli

    15. 3. 2010 14.21

  954. Tyylikkäitä on lasit.

    Tyylikkäitä on lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mr J

    15. 3. 2010 14.41

  955. Näyttävät ja trendikkäät

    Näyttävät ja trendikkäät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emma

    15. 3. 2010 16.19

  956. violetit lasit missä

    violetit lasit missä on strasseja tai jtn sangoissa on kivoimmat koska ne on niin nätit ! =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jasmine

    15. 3. 2010 18.49

  957. Ray-Banin valkoset lasit,

    Ray-Banin valkoset lasit, missä on se metrokartta sisällä on aivan ihanat! Valkonen käy kaiken kanssa mutta silti pientä piristystä tuli siitä kartasta :) Myös Pradan oranssit lasit on ihan älyttömän söpöt ja kesäset !!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aino

    15. 3. 2010 20.10

  958. oijj, aivan ihania

    oijj, aivan ihania laseja, ois kiva jos ite sais tollaset <3 :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rebecca

    15. 3. 2010 20.33

  959. näyttävät lasit sopii

    näyttävät lasit sopii kesään paremmin kuin pienet hissukat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iida

    15. 3. 2010 20.36

  960. jotkut on ihan

    jotkut on ihan ok!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noname

    15. 3. 2010 20.56

  961. Klassisista ruskeasävyisistä tykkään

    Klassisista ruskeasävyisistä tykkään eniten, mutta uskaltaisin kyllä kokeilla jotakin räväkämpääkin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kille

    15. 3. 2010 21.30

  962. Mustat, niissä ei

    Mustat, niissä ei väri enään paranne.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rabbesi

    15. 3. 2010 22.59

  963. Suuret brillit ne

    Suuret brillit ne olla pitää, ja paksusankaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iida

    16. 3. 2010 0.38

  964. valkoiset <3

    valkoiset <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    myrna

    16. 3. 2010 10.48

  965. vaaleanpunaiset ja kukkakuosiset

    vaaleanpunaiset ja kukkakuosiset olisivat kivat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anselmi71

    16. 3. 2010 12.04

  966. Ruskeat olivat näteimmät,

    Ruskeat olivat näteimmät, oranssit myös kivat :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minna

    16. 3. 2010 12.34

  967. isot klassiset

    isot klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ute

    16. 3. 2010 13.59

  968. mustat klassiset

    mustat klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    16. 3. 2010 14.48

  969. Kaikki miellyttää silmää,

    Kaikki miellyttää silmää, tyylikkäitä aurinkolaseja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    16. 3. 2010 17.54

  970. Valkoiset, sillä valkoinen

    Valkoiset, sillä valkoinen sopii kaiken kanssa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    katti

    16. 3. 2010 19.18

  971. Kaikki miellyttää :))

    Kaikki miellyttää :))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emma

    16. 3. 2010 20.00

  972. Ruskeansävyiset, mustat tai

    Ruskeansävyiset, mustat tai pinkit lasit, aika isot.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miusskis

    16. 3. 2010 23.15

  973. Mustat, isokokoiset, tyylikkäät.

    Mustat, isokokoiset, tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Shunn

    17. 3. 2010 3.08

  974. mustat..

    mustat..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pete

    17. 3. 2010 8.21

  975. valkoiset

    valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maruska

    17. 3. 2010 8.21

  976. siniset

    siniset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mar

    17. 3. 2010 8.22

  977. Hienoja osa!

    Hienoja osa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pank

    17. 3. 2010 8.22

  978. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maza

    17. 3. 2010 10.52

  979. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    setu

    17. 3. 2010 10.53

  980. mustat ovat parhaimmat

    mustat ovat parhaimmat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piitsu

    17. 3. 2010 10.54

  981. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    päty

    17. 3. 2010 10.55

  982. mustat, myös sivusäikäisyltä

    mustat, myös sivusäikäisyltä suojaavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jehna

    17. 3. 2010 11.12

  983. Vaaleanpunaiset Miu MIut!

    Vaaleanpunaiset Miu MIut!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tupuna

    17. 3. 2010 13.33

  984. Miu Miun aurinkolasit

    Miu Miun aurinkolasit ois aikas söpöt:) tykkään vaaleanpunaisen ja ruskean yhdistelmästä..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pipsa

    17. 3. 2010 14.28

  985. Ruskea on hyvä

    Ruskea on hyvä perusväri, sointuu kesäiseen ihoon :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuti

    17. 3. 2010 15.54

  986. Mustat modernit aurinkolasit

    Mustat modernit aurinkolasit on aina IN.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ZAQ

    17. 3. 2010 18.42

  987. Kaikki nuo herkät

    Kaikki nuo herkät pastellit ja tietysti aina yhtä tyylikkäät valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päivänsäde:)

    17. 3. 2010 20.43

  988. Mustat j atummanvihreät

    Mustat j atummanvihreät no yleensä tummat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Menninkäinen:)

    17. 3. 2010 20.44

  989. Normi mustat Ray

    Normi mustat Ray Banit ne olla pitää..vaikka noi mis värikkäät kuosit on kans hienot. :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pauliina

    18. 3. 2010 6.06

  990. tummat, isot

    tummat, isot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tarja

    18. 3. 2010 7.15

  991. Kirkkaat värit ja

    Kirkkaat värit ja kukkakuosit. Niin kesäisen ihania.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rous

    18. 3. 2010 13.18

  992. -

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne-Marie Ekholm

    18. 3. 2010 14.52

  993. --

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Annukka

    18. 3. 2010 14.54

  994. mustat lasit ovat

    mustat lasit ovat parhaimmat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    teisku

    18. 3. 2010 17.36

  995. normi mustat ray

    normi mustat ray banit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toffe

    18. 3. 2010 18.09

  996. pidän laadukkaista aurinkolaseista

    pidän laadukkaista aurinkolaseista

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JENNA

    18. 3. 2010 21.05

  997. Räväkkyyttä väreillä ja

    Räväkkyyttä väreillä ja kuoseilla! Maailmassa ei ole koskaan liikaa värejä :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Meri

    18. 3. 2010 22.39

  998. Eniten miellyttävät värikkäät

    Eniten miellyttävät värikkäät ja hauskat (kuten kukkakuvioiset) aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanna

    18. 3. 2010 23.10

  999. Tummat pilotit.

    Tummat pilotit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jasu

    19. 3. 2010 0.39

  1000. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eltsu

    19. 3. 2010 15.19

  1001. vaaleat autinkolasit sopisivat

    vaaleat autinkolasit sopisivat tänä keväänä ja olisivat mieleiset…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elina

    19. 3. 2010 15.44

  1002. Nuo oranssikehyksiset on

    Nuo oranssikehyksiset on aika hineet! Kunnon kesä- ja festarilasit (:

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    V1N3

    19. 3. 2010 16.39

  1003. mustat ois mun

    mustat ois mun mieleen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piia

    19. 3. 2010 17.07

  1004. uuh...tahtoo reiskat

    uuh…tahtoo reiskat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nelkku

    19. 3. 2010 17.08

  1005. nuo mustat isot

    nuo mustat isot on tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    19. 3. 2010 21.45

  1006. Olen tainnut jämähtää

    Olen tainnut jämähtää paikalleni: musta on ihan must – keväälläkin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riinis

    19. 3. 2010 21.49

  1007. Vihreet ois käheet!

    Vihreet ois käheet!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Madicken

    19. 3. 2010 21.50

  1008. nyt en kyllä

    nyt en kyllä muista olenko jo vastannut,mutta alimmat ist mustat on mun mieleen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hippa

    19. 3. 2010 21.54

  1009. hienoja laseja =)

    hienoja laseja =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jesseee

    19. 3. 2010 23.19

  1010. Ihanaa ihanaa !

    Ihanaa ihanaa !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paps

    20. 3. 2010 0.53

  1011. vaaleanpunainen on persoonallinen

    vaaleanpunainen on persoonallinen ja MUN!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    keijukainen

    20. 3. 2010 2.47

  1012. mustat vanhat kunnon

    mustat vanhat kunnon wayfarerit olla pitää, ihan vain muotosyistä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    loco mas

    20. 3. 2010 4.32

  1013. Musta

    Musta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ippe

    20. 3. 2010 13.42

  1014. räväkkyys ja monipuolisuus

    räväkkyys ja monipuolisuus välittyy tyyliin napakasti värikkäiden yksityiskohtien avulla. Huomiota herättävät lasit poikkeavine muotoineen ja viehättävine värineen ovat ehdoton kevään hankinta itselleni! Ray Ban on tälläisiä lähtökohtia ajatellen loistava valinta.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anni

    20. 3. 2010 15.09

  1015. when you go

    when you go black you never go back

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaide

    20. 3. 2010 16.59

  1016. mustat!

    mustat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jimi Koskinen

    20. 3. 2010 22.57

  1017. Mustat on aina

    Mustat on aina coolit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    L

    21. 3. 2010 10.11

  1018. kaikki käy, mutta

    kaikki käy, mutta nuo toiseksi viimeiset sopivat tukan väriin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pike

    21. 3. 2010 14.11

  1019. kaikki käy, mutta

    kaikki käy, mutta toiseksi viimeiset sopivat tukan väriin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pike

    21. 3. 2010 14.18

  1020. Ruskeat.

    Ruskeat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Imppa

    21. 3. 2010 15.59

  1021. Minun makuuni on

    Minun makuuni on eniten nämä yksinkertaiset ja casuellit mustat & valkoiset lasit, sekä hempeät pastellisävyt.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Eve

    21. 3. 2010 17.35

  1022. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    21. 3. 2010 20.14

  1023. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noni

    21. 3. 2010 20.15

  1024. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    21. 3. 2010 20.16

  1025. Mustat lasit

    Mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    21. 3. 2010 20.16

  1026. mustasankaiset

    mustasankaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    21. 3. 2010 20.18

  1027. Ruskeat ovat tosi

    Ruskeat ovat tosi komeat, mutta myös siniset tai mustat.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ile77

    21. 3. 2010 21.05

  1028. mustat, sopivat tyyliini

    mustat, sopivat tyyliini

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    api

    21. 3. 2010 23.04

  1029. Vihreät muovi(?)sankaiset.

    Vihreät muovi(?)sankaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    baabaa

    22. 3. 2010 2.15

  1030. aina olen tykännyt

    aina olen tykännyt mustavalkoisen kontrastista, joten mustaa & valkoista tännepäin kiitos.! c:

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannah

    22. 3. 2010 8.00

  1031. mustat on pop

    mustat on pop

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mims

    22. 3. 2010 12.52

  1032. silmät auringolta piiloon

    silmät auringolta piiloon kaikki värit käy

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    22. 3. 2010 15.46

  1033. Miu miun vaaleanpunaiset

    Miu miun vaaleanpunaiset on ihqut=)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piude

    22. 3. 2010 15.46

  1034. AIVAN MAHTAVIA LASEJA!!

    AIVAN MAHTAVIA LASEJA!! WAU!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kan_eli

    22. 3. 2010 20.18

  1035. Vahvuuksilla?

    Vahvuuksilla?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Petteri75

    23. 3. 2010 13.08

  1036. Kyllä mustat ovat

    Kyllä mustat ovat minun mieleeni

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 3. 2010 13.10

  1037. mustat peruslasit on

    mustat peruslasit on aina in!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emtsei

    23. 3. 2010 15.17

  1038. ajattomat mustat tai

    ajattomat mustat tai valkoiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna Kaakko

    23. 3. 2010 16.10

  1039. Valkoiset kehykset olisivat

    Valkoiset kehykset olisivat kiinnostavat, ne korostaisivat hyvin olematonta rusketustani!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heini

    23. 3. 2010 18.03

  1040. Valkosankaiset ovat tyylikkäät

    Valkosankaiset ovat tyylikkäät yhdistää asuun kuin asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anita

    23. 3. 2010 21.14

  1041. pastellisävyt ovat ihania!

    pastellisävyt ovat ihania! varsinkin vaaleanpunainen on henkilökohtainen suosikkini! myös musta ja valkoinen ovat tyylikkäitä valintoja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    igris

    23. 3. 2010 21.44

  1042. Ihania laseja.

    Ihania laseja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ELTV

    24. 3. 2010 7.41

  1043. musta on pop

    musta on pop

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    24. 3. 2010 11.47

  1044. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    24. 3. 2010 12.31

  1045. kivoja laseja

    kivoja laseja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maiggi56

    24. 3. 2010 12.33

  1046. mustat lasit

    mustat lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    make

    24. 3. 2010 12.36

  1047. peruslasit

    peruslasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    äSkoo

    24. 3. 2010 14.11

  1048. Olisi mahtavaa voittaa

    Olisi mahtavaa voittaa ihanat ja hyvät arskat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    K.K

    24. 3. 2010 14.35

  1049. Mustat ja isot

    Mustat ja isot lasit!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    RTE

    24. 3. 2010 16.59

  1050. Pastellisävyiset ovat kivat,sopii

    Pastellisävyiset ovat kivat,sopii kesäiseen ihoon!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mussu

    25. 3. 2010 6.27

  1051. Makeet plehat!

    Makeet plehat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aweliino

    25. 3. 2010 11.45

  1052. Vaaleat ja kehykset,jotka

    Vaaleat ja kehykset,jotka ovat hieman kissamaisen muotoiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kata82

    25. 3. 2010 13.37

  1053. ehdottomasti D&G:n seilorihenkiset

    ehdottomasti D&G:n seilorihenkiset aurinkolasit! niissä yhdistyy tyylikkyys ja rentous.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seilorimeininkiä

    25. 3. 2010 17.32

  1054. ehdottomasti D&G:n seilorihenkiset

    ehdottomasti D&G:n seilorihenkiset aurinkolasit! niissä yhdistyy tyylikkyys ja rentous.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seilorimeininkiä

    25. 3. 2010 17.32

  1055. Ray Banit miellyttää

    Ray Banit miellyttää aina!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    didi

    25. 3. 2010 19.28

  1056. Pidän eniten isoista

    Pidän eniten isoista valkoisista joissa on yksityiskohtia kuten strassikoristeluja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cere

    25. 3. 2010 23.43

  1057. Hempeän väriset on

    Hempeän väriset on kivasti erilaisia.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arsinoe

    26. 3. 2010 1.12

  1058. mustasankaiset, klassiset mallit

    mustasankaiset, klassiset mallit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisu

    26. 3. 2010 3.15

  1059. valkoiset kehykset, raikkaat

    valkoiset kehykset, raikkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maalis

    26. 3. 2010 10.54

  1060. Ehdottomasti isot, mustat,

    Ehdottomasti isot, mustat, filmitähtimäiset!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    toivo

    26. 3. 2010 11.04

  1061. Leikkisän erilaiset, mutta

    Leikkisän erilaiset, mutta tietenkin samalla ”toimivat” aurikolasit tulisi nyt pikimmiten hankkia. Värit saisivat kuitenkin mieluiten sopia useimpiin asusteisiin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leija

    26. 3. 2010 14.05

  1062. bling bling

    bling bling

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aki

    26. 3. 2010 16.17

  1063. violettia tai sinistä,tosi

    violettia tai sinistä,tosi kivaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    amyde

    26. 3. 2010 17.23

  1064. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bettie

    26. 3. 2010 17.34

  1065. Aika monet noista,

    Aika monet noista, en osaa eritellä

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    26. 3. 2010 19.06

  1066. hailakansini-linssiset, ohutsankaiset, joissa

    hailakansini-linssiset, ohutsankaiset, joissa alas kiinnitetyt sangat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    papu

    27. 3. 2010 17.36

  1067. hailakan tummansiniset linssit,

    hailakan tummansiniset linssit, tummansiniset kehykset, ohuet sangat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    papu

    27. 3. 2010 17.37

  1068. violetit

    violetit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pääsiäinen

    27. 3. 2010 17.39

  1069. Kyl noi oranssit

    Kyl noi oranssit klassikon muotoiset arskat on buenot!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Garzaa

    27. 3. 2010 18.25

  1070. Ne vaaleanpunaiset ovat

    Ne vaaleanpunaiset ovat aivan iihanat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tartsa

    27. 3. 2010 19.06

  1071. Metrokarttalasit olivat aika

    Metrokarttalasit olivat aika hilpeät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hippi

    27. 3. 2010 21.17

  1072. räväkkäät ja persoonalliset

    räväkkäät ja persoonalliset ehottomasti! pitää erottua edukseen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    27. 3. 2010 23.34

  1073. Ray Ban -aurinkolasit

    Ray Ban -aurinkolasit ovat aina in; ne ovat sekä klassisen että modernin tyylikkäät.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nora

    28. 3. 2010 6.33

    • Ray Ban -aurinkolasit

      Ray Ban -aurinkolasit ovat aina in; ne ovat sekä klassisen että modernin tyylikkäät.

      Ja siis niin, valkoiset ovat ihanan raikkaat.

      Vastaa kommenttiin

      Kirjoittanut

      Nora

      28. 3. 2010 6.35

  1074. Ruskeasankaiset mallit

    Ruskeasankaiset mallit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    28. 3. 2010 9.33

  1075. Ehdottomasti nude kategorian

    Ehdottomasti nude kategorian alimmaiset lasit, luultavasti Burberryn. Nykyisin laseja on ollut joko vain kirkkaita värejä tai tummia, ja on ihanaa löytää erilaisia jotka sopivat upeasti ruskettuneelle iholle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Evein

    28. 3. 2010 10.06

  1076. Ehdottomasti turkoosisankaiset! Ihan

    Ehdottomasti turkoosisankaiset! Ihan mielettömät ruskettuneen ihon kanssa :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kp

    28. 3. 2010 11.35

  1077. Mitkä tahansa valkoisista.

    Mitkä tahansa valkoisista. Ihania!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    28. 3. 2010 13.13

  1078. ajattoman tyylikästä mustaa

    ajattoman tyylikästä mustaa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla Ojanen

    28. 3. 2010 13.46

  1079. Ray Ban Rocks

    Ray Ban Rocks !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    28. 3. 2010 14.19

  1080. Ehdottomasti turkoosi. Turkoosi

    Ehdottomasti turkoosi. Turkoosi väri piristää ja on muutenkin miellyttävän näköinen ja persoonallinen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    28. 3. 2010 14.20

  1081. Chanelin klassiset aurinkolasit

    Chanelin klassiset aurinkolasit koska ne ovat aina muodissa niiden värin ja mallin takia. Kannattaa kerran sijoittaa laatuun niin ei joka vuosi tarvitse ostaa uusia ”halppis” laseja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Evelyn

    28. 3. 2010 14.40

  1082. aurinko alkaa ottaa

    aurinko alkaa ottaa silmiin olisi tyylikkäät lasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    seija vural

    28. 3. 2010 16.46

  1083. haluaisin aurinkolasit

    haluaisin aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ritu

    29. 3. 2010 9.31

  1084. Mustat :)

    Mustat :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipu

    29. 3. 2010 10.27

  1085. Isot ne olla

    Isot ne olla pitää!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    29. 3. 2010 10.52

  1086. Noi vaaleanpunaiset on

    Noi vaaleanpunaiset on niin suloiset!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pauliinanana

    29. 3. 2010 11.23

  1087. Nuo tuollaiset vaaleanruskeat

    Nuo tuollaiset vaaleanruskeat joissa raidat ylhäällä ovat piristävän erilaiset.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sally

    29. 3. 2010 12.48

  1088. RayBan Cats ,ovat

    RayBan Cats ,ovat muodikkaat ja hyvän näköiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiina

    29. 3. 2010 13.41

  1089. Ruskeasankaiset ovat mieleeni

    Ruskeasankaiset ovat mieleeni eikä ne saa peittää puolta naamaa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jantunen

    29. 3. 2010 16.21

  1090. noi vaaleanpunaiset on

    noi vaaleanpunaiset on söpöt! Ja kaikki missä on printtejä sopii hyvin TÄHÄN kesään;D minusta nainen ansaitsee joka kesä uudet lasit jtn tämän sesongin lasit ois ihana saada!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jullis

    29. 3. 2010 16.48

  1091. NUDEN MIU MIU

    NUDEN MIU MIU -LASIT OVAT HYVÄNNÄKÖISET

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIPSALIISA

    29. 3. 2010 17.15

  1092. Olen tosi huono

    Olen tosi huono valitsemaan aurinkolaseja, tuntuu että mikään ei passaa minulle. Eli olen tällä hetkellä (lähimmät 20 vuotta) ollut ilman laseja. En osaa sanoa mikä on kaunis…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Bemy

    29. 3. 2010 17.18

  1093. Siniset tai vaaleanpunaiset

    Siniset tai vaaleanpunaiset aurinkolasit tuovat väriä asuun.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    29. 3. 2010 18.01

  1094. Aurinkolaseissa pitää ehdottomasti

    Aurinkolaseissa pitää ehdottomasti olla nyt väriä ja kokoa beigen ja nudesävyjen rinnalle! Parhaat mallistosta ovat oranssisankaiset aviatorit ja vaaleanpunaisella yläreunalla varustetut klassikkomallit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sustee

    30. 3. 2010 3.27

  1095. jotku perinteisemmät

    jotku perinteisemmät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    joo

    30. 3. 2010 10.19

  1096. nuden väriset

    nuden väriset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    30. 3. 2010 14.03

  1097. isot ja vaaleat

    isot ja vaaleat <3

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suklaamunamonsteri

    30. 3. 2010 14.21

  1098. MUSTAT

    MUSTAT

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MABU

    30. 3. 2010 14.50

  1099. RayBanit ,,aina tyylikkäät

    RayBanit ,,aina tyylikkäät ja tarkoituksen mukaiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Marja

    30. 3. 2010 15.05

  1100. Nämä miellyttää kaikki.

    Nämä miellyttää kaikki.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tulsku

    30. 3. 2010 15.25

  1101. catsit

    catsit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sukovi

    30. 3. 2010 15.26

  1102. Mustat

    Mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emuda

    30. 3. 2010 15.27

  1103. Metro-lasit.

    Metro-lasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rihanne

    30. 3. 2010 15.29

  1104. Mustat aurinkolasit.

    Mustat aurinkolasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herotes

    30. 3. 2010 15.30

  1105. Mustat oli hienoimmat,

    Mustat oli hienoimmat, tosin pidän eniten army-tyylisistä laseista. Tosin kyllä noillakin kelpaisi katsella tulevaisuudessa!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jape

    30. 3. 2010 15.44

  1106. nudet

    nudet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tktkt

    30. 3. 2010 17.14

  1107. mustat klassiset

    mustat klassiset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmmmm

    30. 3. 2010 17.14

  1108. nudet

    nudet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    svsvs

    30. 3. 2010 17.15

  1109. nudet

    nudet

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evsev

    30. 3. 2010 17.15

  1110. Musta vihreä valkoinen

    Musta vihreä valkoinen ihan asusteiden mukaan

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pikkumummo

    30. 3. 2010 17.22

  1111. MUSTAT!!!!!!!!!!!!!!!!

    MUSTAT!!!!!!!!!!!!!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Doro

    30. 3. 2010 18.17

  1112. MUSTAT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    MUSTAT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Doro

    30. 3. 2010 18.18

  1113. Räväkkäät värit ja

    Räväkkäät värit ja kuosit kiinnostavat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    t

    30. 3. 2010 20.14

  1114. Mahdollisimman isot, joiden

    Mahdollisimman isot, joiden taakse voi piiloutua silloin kun on ”olen niiiiin ruma”-päivä, mutta jotka toisaalta herättävät huomiota koollaan ja saavat nenän näyttämään ihanalta nöpönenältä. Sankojen väri saisi olla joko ihan perus musta tai valkoinen, linssi saisi olla vaalean/tummanruskea, ei musta. Myös ihanan pirteät neon-värit sopisivat: pinkki, keltainen, limenvihreä ja turkoosi..unelma!!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    byebyenancy

    30. 3. 2010 21.12

  1115. hianot

    hianot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nora

    30. 3. 2010 21.29

  1116. sopivat

    sopivat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minnihiiri

    30. 3. 2010 21.49

  1117. nuo Pradan oranssit

    nuo Pradan oranssit on muodoltaan hyvät, tuo väri ei vain kestä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jopunen

    30. 3. 2010 22.31

  1118. nuo Pradan oranssit

    nuo Pradan oranssit on muodoltaan hyvät, tuo väri ei vain kestä.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jopunen

    30. 3. 2010 22.31

  1119. Pradan oranssit ovat

    Pradan oranssit ovat aivan upeat. Saavat hyvälle mielelle.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    evemaria

    31. 3. 2010 1.32

  1120. Ray Banin klassikot

    Ray Banin klassikot persoonallisella värillä tai kuvioinnilla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    31. 3. 2010 4.01

  1121. Kunhan sopii muuhun

    Kunhan sopii muuhun pukeutumiseen niin hyvä on.
    Tietysti se tärkein että suojaa ja suodattaa hyvin auringon häikäisyn/säteilyn.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tallero

    31. 3. 2010 4.23

  1122. ajattomat, mustat

    ajattomat, mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanski

    31. 3. 2010 4.53

  1123. Kirkkaat värit ehdottomasti,

    Kirkkaat värit ehdottomasti, niillä voi kivasti piristää perusasua :-)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sara

    31. 3. 2010 9.21

  1124. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tj

    31. 3. 2010 9.45

  1125. Nuden väriset ovat

    Nuden väriset ovat tyylikkäät!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipa

    31. 3. 2010 10.48

  1126. Hienot

    Hienot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mikir

    31. 3. 2010 11.59

  1127. vaaleat ja pastellisävyt,

    vaaleat ja pastellisävyt, sopivat kevääseen ja kesään

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jameva

    31. 3. 2010 12.32

  1128. Punaiset,isot merkkilasit.

    Punaiset,isot merkkilasit.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    31. 3. 2010 13.01

  1129. Mageeta

    Mageeta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arja Kujanpää

    31. 3. 2010 13.02

  1130. mustat

    mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    31. 3. 2010 14.12

  1131. persoonalliset

    persoonalliset

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tikka

    31. 3. 2010 14.18

  1132. Kirkkaat värit, persoonalliset

    Kirkkaat värit, persoonalliset kuviot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    31. 3. 2010 14.19

  1133. nostalgiset, isot

    nostalgiset, isot

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    e-a

    31. 3. 2010 14.21

  1134. Mustat peruslasit, joissa

    Mustat peruslasit, joissa kuitenkin sisäsangoissa värikkyyttä. Ihanat!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kc

    31. 3. 2010 14.28

  1135. nuo oranssit :)

    nuo oranssit :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ansku

    31. 3. 2010 14.55

  1136. Minun kasvoilleni sopivat

    Minun kasvoilleni sopivat aavistuksen isommat linssit, vähän 70-luvun tyyliin.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pauhai

    31. 3. 2010 14.58

  1137. miu miun malleista

    miu miun malleista nude

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    31. 3. 2010 16.26

  1138. Hiekanväriset ovat kauniit

    Hiekanväriset ovat kauniit ja miellyttävät eniten.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    31. 3. 2010 17.00

  1139. Minun ääneni menee

    Minun ääneni menee isohkoille, 70-luvun tyylin laseille. Värinä kilpikonna/tummanruskea.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piio

    31. 3. 2010 17.09

  1140. Perusmustat ne olla

    Perusmustat ne olla pitää.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    antero

    31. 3. 2010 19.14

  1141. vihreänsävyiset aurinkolasit

    vihreänsävyiset aurinkolasit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne

    31. 3. 2010 19.20

  1142. isot ja hyvä

    isot ja hyvä aurinkosuoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jepjep

    31. 3. 2010 20.14

  1143. Tämän pitkän talven

    Tämän pitkän talven jälkeen raikkaat valkoiset tai nudet kelpaisivat; yleensä ostan aina kumminkin ne mustat, koska en raaski ostaa useita..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanna

    31. 3. 2010 21.06

  1144. nostalgiset Ray Banit

    nostalgiset Ray Banit

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jokeri

    31. 3. 2010 21.09

  1145. Perusmustat ovat ajattomat

    Perusmustat ovat ajattomat ja sopivat minkä tahansa vaatetuksen kanssa yhteen.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja P.

    31. 3. 2010 21.21

  1146. Mustat ja näyttävät

    Mustat ja näyttävät

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    31. 3. 2010 22.55

  1147. suuret, mustat ja

    suuret, mustat ja vauhdikkaat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Repets

    31. 3. 2010 22.57

  1148. Perinteiset , hillityt,

    Perinteiset , hillityt, mustat

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Azlakki

    31. 3. 2010 23.04

  1149. rb4126601 isot ja

    rb4126601 isot ja mielellään omilla voimakkuuksilla ja sellaiset jotka eivät vääristele maisemaa ja ovat mukava ajaa autolla ja mahtava kevät hangilla päässä pitää ja tietenkin ulkomaiden kuumassa auringon paisteessa olisivat ilmavat ja kevyet ja samalla upean näköiset.