Umami muualla Facebook

Julkaistu 20. 10. 2010 Teksti Tiia Koskimies 492 kommenttia Ruoka ja juoma

Utelias kokki Arvottu

Miksi maito palaa pohjaan? Suolataanko pihvi ennen vai jälkeen paistamisen? Voiko sokerin jättää pois kakkutaikinasta? Miksi oliiviöljy samenee jääkaapissa?

Sain luettavakseni Restamarkin juuri julkaiseman kirjan Utelias Kokki. Se sisältää valtavan tietopaketin mielenkiintoista elintarviketietoa ja -kemiaa ruoanvalmistajille. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi yliopistoihin ja oppilaitoksiin, mutta on siitä iloa varmasti tavallisellekin kokille. Voisin kuvitella, että erityiseti miehiä ruoanvalmistuksen kemia kiinnostaisi. Tämä kirja voisi olla hyvä isänpäivän lahja!

Tunnetko kananmunan ominaisuudet? Onko ruskeilla ja valkoisilla kananmunilla eroa ruoanvalmistuksessa? Entä miksi paistetun kananmunan valkuainen sitkistyy? Mikä tehtävä kananmunalla on ruoanvalmistuksessa? Jne.

Monet kappaleet alkavat mielenkiintoisella katsauksella raaka-aineen historiaan. Kananmunista kerrotaan näin:
Ihminen lienee koko olemassaolonsa aikana täydentänyt ravintoaan luonnonvaraisten lintujen munilla. Suomessa vesilintujen munien käyttö on ollut niin yleistä, että 1700-luvulla asetuksella kiellettiin ”munaaminen”, eli munien ottaminen luonnonlintujen pesistä. Vesilintuja myös munitettiin niille vartavasten rakennetuissa pöntöissä…. varhaisimmat munakkaan ja munahyydykkeen kirjalliset ohjeet ovat peräisin Rooman valtakunnan ajoilta, ensimmäiseltä vuosisadalta jKr.

Samalla tavalla käydään läpi kaikki ruoka-aineet, maito ja maitovalmisteet, liha ja lihavalmisteet, kala ja äyriäiset, ravintoasvat, sokeri ja makeutusaineet jne. Kirjasta löytyvät vastaukset moniin ruoanlaittajaa askarruttaviin kysymyksiin. Kirja innoittaa kokeilemaan ja auttaa onnistumaan ruoanvalmistuksessa.

Umamista kirja kirjoittaa näin.
Makuihin luetaan myös aasialaiselle keittiölle tyypillinen umami-maku. Suomennettuna umami merkitsee ”ruokaisaa”, ”ruokahalua herättävää”, ja ”herkullista”.

Umamin määrittely myös sivulla Umamista. http://umami.fi/umamista/

Kirjaa voi tilata suoraan kustantajalta.
www.restamark.fi

Utelias Kokki
Kirsti Parkkinen-Kaija Rautavirta
270 sivua
44,90

Arvonta:

Surimia käytetään paljon itämaisissa ruoissa ja salaateissa. Onko se  a) äyriäinen  b) kalavalmiste c) kasvisvalmiste? Arvomme kirjan oikein vastanneiden kesken marraskuun puolessa välissä.


Arvonta suoritettu:
Taisipa olla helppo kysymys kun kaikki tiesivät. Kirjan voittaja nimimerkki ”M” selostikin tarkalleen mitä surimi on. Onnea voittajalle.
Tämä artikkeli kuuluu Umamin luetuimpien artikkeleiden joukkoon. Sen on lukenut jo lähes 1300 henkilöä!


Aiheet: , , , , , , , ,

492 kommenttia

  1. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    intsu

    20. 10. 2010 20.08

  2. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sisko

    20. 10. 2010 21.18

  3. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena Kari

    20. 10. 2010 22.22

  4. b) kalavalmiste...tietennii

    b) kalavalmiste…tietennii

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pekk rauma pläkä

    20. 10. 2010 22.44

  5. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hansu

    21. 10. 2010 1.20

  6. B. Kalavalmiste

    B. Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sirkkuli

    21. 10. 2010 6.28

  7. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkuli

    21. 10. 2010 6.52

  8. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    paivi

    21. 10. 2010 6.52

  9. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    senjus

    21. 10. 2010 6.53

  10. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sakke

    21. 10. 2010 6.54

  11. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannah

    21. 10. 2010 6.55

  12. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leena

    21. 10. 2010 7.15

  13. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piiloplontih

    21. 10. 2010 7.20

  14. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jetset

    21. 10. 2010 7.31

  15. B kalavalmiste

    B kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tupu

    21. 10. 2010 7.40

  16. B)Kalavalmiste

    B)Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiinu

    21. 10. 2010 7.44

  17. Taitaa olla kalavalmiste

    Taitaa olla kalavalmiste :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Accordion

    21. 10. 2010 7.46

  18. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    21. 10. 2010 7.56

  19. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    21. 10. 2010 8.05

  20. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarituulikki

    21. 10. 2010 8.07

  21. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuutar

    21. 10. 2010 8.14

  22. Kalavalmiste, mutta ei

    Kalavalmiste, mutta ei todellakaan minun makuuni.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iamam

    21. 10. 2010 8.18

  23. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanhi

    21. 10. 2010 8.19

  24. Kalavalmistehan se.

    Kalavalmistehan se.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kapsu

    21. 10. 2010 8.39

  25. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HurHur

    21. 10. 2010 8.45

  26. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tartsa

    21. 10. 2010 8.53

  27. B?

    B?

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahi

    21. 10. 2010 8.57

  28. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    21. 10. 2010 8.57

  29. b) Kalavalmiste.

    b) Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tinjami

    21. 10. 2010 9.00

  30. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JuhoES

    21. 10. 2010 9.06

  31. b kalavalmiste

    b kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mary

    21. 10. 2010 9.10

  32. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    slk

    21. 10. 2010 9.12

  33. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Italo

    21. 10. 2010 9.19

  34. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    21. 10. 2010 9.19

  35. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalle

    21. 10. 2010 9.19

  36. B)

    B)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nooba

    21. 10. 2010 9.20

  37. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamina

    21. 10. 2010 9.20

  38. b kalavalmiste

    b kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tina

    21. 10. 2010 9.23

  39. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sari

    21. 10. 2010 9.24

  40. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anja

    21. 10. 2010 9.24

  41. LUNTTASIN.. KALAVALMISTE :)

    LUNTTASIN.. KALAVALMISTE :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SATU

    21. 10. 2010 9.26

  42. Surimi on B)

    Surimi on B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Trauma

    21. 10. 2010 9.32

  43. KALAVALMISTE

    KALAVALMISTE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nikke1

    21. 10. 2010 9.52

  44. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MaLe

    21. 10. 2010 9.54

  45. B on oikea

    B on oikea vastaus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JUHIS

    21. 10. 2010 9.56

  46. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirva

    21. 10. 2010 9.58

  47. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laisa

    21. 10. 2010 9.58

  48. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    japi

    21. 10. 2010 10.00

  49. b). kalavalmiste

    b). kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    outi

    21. 10. 2010 10.03

  50. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tanja

    21. 10. 2010 10.14

  51. B)Kalavalmiste

    B)Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ghita

    21. 10. 2010 10.15

  52. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipe

    21. 10. 2010 10.15

  53. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heli

    21. 10. 2010 10.15

  54. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aj

    21. 10. 2010 10.17

  55. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aakoo

    21. 10. 2010 10.17

  56. B) Surimi on

    B) Surimi on kalanlihan proteiinista valmistettu ravunmakuinen kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kivi

    21. 10. 2010 10.23

  57. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juksu

    21. 10. 2010 10.25

  58. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maaruska

    21. 10. 2010 10.25

  59. se on kalavalmiste

    se on kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    heidi

    21. 10. 2010 10.27

  60. kalavalmiste :)

    kalavalmiste :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    oge

    21. 10. 2010 10.30

  61. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Immortal

    21. 10. 2010 10.34

  62. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nettifretti

    21. 10. 2010 10.34

  63. Se on kalavalmiste.

    Se on kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    asta

    21. 10. 2010 10.35

  64. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emm

    21. 10. 2010 10.37

  65. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ippe

    21. 10. 2010 10.38

  66. vastaus b) kalavalmiste

    vastaus b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    surimi

    21. 10. 2010 10.39

  67. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mandariini

    21. 10. 2010 10.45

  68. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Suvi

    21. 10. 2010 10.48

  69. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    21. 10. 2010 10.48

  70. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sigma

    21. 10. 2010 10.53

  71. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tero

    21. 10. 2010 11.02

  72. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja

    21. 10. 2010 11.02

  73. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sitris

    21. 10. 2010 11.02

  74. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pikku myy

    21. 10. 2010 11.06

  75. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Moppi

    21. 10. 2010 11.13

  76. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lea

    21. 10. 2010 11.17

  77. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsikka

    21. 10. 2010 11.25

  78. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iines

    21. 10. 2010 11.26

  79. Kala ja Äyriäis

    Kala ja Äyriäis valmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pamela

    21. 10. 2010 11.26

  80. ..

    ..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mmm

    21. 10. 2010 11.27

  81. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BQ

    21. 10. 2010 11.28

  82. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sissi

    21. 10. 2010 11.31

  83. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjo66

    21. 10. 2010 11.31

  84. se on kalavalmiste

    se on kalavalmiste ja kaiken lisäksi aika hyvä ja monipuolinen

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    surraaja

    21. 10. 2010 11.34

  85. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tipe

    21. 10. 2010 11.35

  86. B, kalavalmiste

    B, kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    21. 10. 2010 11.39

  87. Utelias kokki on

    Utelias kokki on loistava kirja ihan kenelle tahansa kiinnostuneelle!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirre

    21. 10. 2010 11.42

  88. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirre

    21. 10. 2010 11.43

  89. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kere

    21. 10. 2010 11.45

  90. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    late

    21. 10. 2010 11.45

  91. Surimi on kalavalmiste.

    Surimi on kalavalmiste. Ihanaa salaateissa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    klaara

    21. 10. 2010 11.52

  92. Arvaukseni: Kalavalmiste

    Arvaukseni: Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nanu

    21. 10. 2010 12.00

  93. Paljon on tullut

    Paljon on tullut käytettyä :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kalavalmiste

    21. 10. 2010 12.06

  94. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kala

    21. 10. 2010 12.07

  95. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Irmeliina

    21. 10. 2010 12.08

  96. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Skeppo

    21. 10. 2010 12.09

  97. Kaikki kalaa...erilainen:kasvisvalmiste! hah!

    Kaikki kalaa…erilainen:kasvisvalmiste! hah!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    21. 10. 2010 12.14

  98. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    repa

    21. 10. 2010 12.16

  99. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    safira

    21. 10. 2010 12.16

  100. C: kasvisvalmiste tietty

    C: kasvisvalmiste tietty

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    petterbetter

    21. 10. 2010 12.17

  101. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    21. 10. 2010 12.21

  102. kalavalmiste..

    kalavalmiste..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    chr

    21. 10. 2010 12.24

  103. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    AR

    21. 10. 2010 12.40

  104. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Paula

    21. 10. 2010 12.52

  105. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aamu

    21. 10. 2010 12.53

  106. B)

    B)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jussi

    21. 10. 2010 12.53

  107. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    21. 10. 2010 12.54

  108. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hei

    21. 10. 2010 12.58

  109. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ev

    21. 10. 2010 13.10

  110. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kepsu

    21. 10. 2010 13.10

  111. Kyseessä on mauton

    Kyseessä on mauton japanilainen rapujätteestä tai keinotekoisesta aineksesta valmistettu hyödytön ainesosa, joka ei sovi mihinkään ruokaan, jota voisi kenellekään suositella.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Yanne

    21. 10. 2010 13.16

  112. kalavalmiste. En suosittele

    kalavalmiste. En suosittele kenellekään.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Zarus

    21. 10. 2010 13.17

  113. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    21. 10. 2010 13.30

  114. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liekki

    21. 10. 2010 13.32

  115. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    -S-

    21. 10. 2010 13.40

  116. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kippo

    21. 10. 2010 13.44

  117. b, kalavalmiste

    b, kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Oonuska

    21. 10. 2010 13.45

  118. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Susse

    21. 10. 2010 13.45

  119. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    HLL

    21. 10. 2010 13.51

  120. KALAVALMISTE

    KALAVALMISTE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiKi

    21. 10. 2010 13.59

  121. B/Kalavalmiste

    B/Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Viru

    21. 10. 2010 14.01

  122. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tamias

    21. 10. 2010 14.03

  123. B kalavalmiste

    B kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MaLe

    21. 10. 2010 14.06

  124. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Johanna

    21. 10. 2010 14.08

  125. B.Kalavalmiste

    B.Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anu

    21. 10. 2010 14.20

  126. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ommi

    21. 10. 2010 14.20

  127. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    MiaS

    21. 10. 2010 14.43

  128. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lotta

    21. 10. 2010 14.44

  129. Eiköhän se mahda

    Eiköhän se mahda olla tuo b vastaus tahän.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Santtu

    21. 10. 2010 14.48

  130. surimi on kalavalmiste

    surimi on kalavalmiste ja äyriäisen osa
    olen käyttänyt surimipuikkoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttupastilli

    21. 10. 2010 14.50

  131. kyllähän se kalavalmiste

    kyllähän se kalavalmiste on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iida

    21. 10. 2010 14.52

  132. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    T.I:Ira

    21. 10. 2010 14.53

  133. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    21. 10. 2010 14.59

  134. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Keppi

    21. 10. 2010 15.00

  135. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikkos

    21. 10. 2010 15.14

  136. b - kalavalmiste

    b – kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jezebel

    21. 10. 2010 15.22

  137. B( Kalavalmiste

    B( Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Assu

    21. 10. 2010 15.39

  138. veikkaan minäkin että

    veikkaan minäkin että b:))

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    so

    21. 10. 2010 15.45

  139. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KAROLIINA

    21. 10. 2010 15.53

  140. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kk

    21. 10. 2010 15.55

  141. b)Kalavalmiste

    b)Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    et

    21. 10. 2010 15.59

  142. B)kalavalmiste

    B)kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maaru

    21. 10. 2010 16.03

  143. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    koovee

    21. 10. 2010 16.03

  144. VASTAUS : b)

    VASTAUS :
    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anskuu

    21. 10. 2010 16.03

  145. B)Kalavalmiste

    B)Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Karra

    21. 10. 2010 16.04

  146. B) KaLaVaLmIsTe

    B) KaLaVaLmIsTe

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    fragile

    21. 10. 2010 16.17

  147. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jops

    21. 10. 2010 16.25

  148. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kimmo roininen

    21. 10. 2010 16.35

  149. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tre

    21. 10. 2010 16.40

  150. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    =)

    21. 10. 2010 16.49

  151. Kyllä se kalamassasta

    Kyllä se kalamassasta tehdään, vaikka olen kuullut lihasurimeistakin, mutta en ole nähnyt..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tiina

    21. 10. 2010 16.49

  152. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    21. 10. 2010 16.49

  153. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rippostiina

    21. 10. 2010 16.51

  154. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jk

    21. 10. 2010 17.07

  155. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jenni

    21. 10. 2010 17.11

  156. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu

    21. 10. 2010 17.29

  157. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tutu

    21. 10. 2010 17.40

  158. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kahvijänö

    21. 10. 2010 17.47

  159. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KH

    21. 10. 2010 17.49

  160. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuuli

    21. 10. 2010 17.52

  161. kalavalmiste se taitaa

    kalavalmiste se taitaa olla, kun katsoo ylläolevia vastauksia…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niiskuneiti

    21. 10. 2010 17.56

  162. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hese

    21. 10. 2010 18.01

  163. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sami

    21. 10. 2010 18.02

  164. peesaan yo vastauksia

    peesaan yo vastauksia ja vastaan, että kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maria

    21. 10. 2010 18.09

  165. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    weeru

    21. 10. 2010 18.13

  166. B ) -

    B ) – Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KeljuK

    21. 10. 2010 18.30

  167. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Riikka

    21. 10. 2010 18.30

  168. surimi on kalavalmiste

    surimi on kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juha koskinen

    21. 10. 2010 18.33

  169. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rapid

    21. 10. 2010 18.43

  170. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    r

    21. 10. 2010 18.51

  171. kalavalkmiste

    kalavalkmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari

    21. 10. 2010 18.51

  172. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tintti

    21. 10. 2010 18.59

  173. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pähkinä

    21. 10. 2010 19.08

  174. kalavalmiste (b)

    kalavalmiste (b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mini

    21. 10. 2010 19.09

  175. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Soil

    21. 10. 2010 19.12

  176. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Peeii

    21. 10. 2010 19.15

  177. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Fridaliina

    21. 10. 2010 19.25

  178. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Giglio

    21. 10. 2010 19.25

  179. kalavalmistehan se on

    kalavalmistehan se on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjuska

    21. 10. 2010 19.28

  180. b kalavalmiste

    b kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hh

    21. 10. 2010 19.59

  181. b vaikka enpä

    b vaikka enpä tiedä, onko se koskaan oikeasti ollut kalaa…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kaisa

    21. 10. 2010 20.01

  182. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hellu63

    21. 10. 2010 20.17

  183. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    humbold

    21. 10. 2010 20.30

  184. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    metu

    21. 10. 2010 20.30

  185. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mira

    21. 10. 2010 20.31

  186. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    noni

    21. 10. 2010 20.31

  187. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taisto

    21. 10. 2010 20.35

  188. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    larsbe

    21. 10. 2010 20.51

  189. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pontus

    21. 10. 2010 21.07

  190. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minkk

    21. 10. 2010 21.10

  191. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jasmin

    21. 10. 2010 21.10

  192. kasvisvalmiste

    kasvisvalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sinu

    21. 10. 2010 21.11

  193. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Selma

    21. 10. 2010 21.15

  194. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anni

    21. 10. 2010 21.44

  195. b) kalamassasta tehdään

    b) kalamassasta tehdään muotoon puristamalla

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kimmo

    21. 10. 2010 22.04

  196. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    piude

    21. 10. 2010 22.22

  197. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anita

    21. 10. 2010 22.31

  198. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    h

    21. 10. 2010 22.46

  199. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    j

    21. 10. 2010 22.47

  200. b. kalavalmiste

    b. kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    z

    21. 10. 2010 22.53

  201. Kalavalmisteessa käytetetään paljon

    Kalavalmisteessa käytetetään paljon surimia maustetta..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    22. 10. 2010 0.01

  202. Kalavalmisteessa käytetään paljon

    Kalavalmisteessa käytetään paljon surimia maustetta..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titu

    22. 10. 2010 0.02

  203. kalavalmiste.

    kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    aksu

    22. 10. 2010 0.33

  204. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emppu

    22. 10. 2010 1.14

  205. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jokke

    22. 10. 2010 1.14

  206. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mappe

    22. 10. 2010 1.15

  207. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maritta

    22. 10. 2010 2.47

  208. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eki

    22. 10. 2010 2.47

  209. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pate

    22. 10. 2010 2.48

  210. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Merenkävijä

    22. 10. 2010 2.49

  211. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mikko

    22. 10. 2010 4.19

  212. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyrki

    22. 10. 2010 6.55

  213. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hoitsu55

    22. 10. 2010 7.05

  214. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hande

    22. 10. 2010 7.11

  215. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilla

    22. 10. 2010 8.54

  216. Kyllä se on

    Kyllä se on b, eli kalavalmiste, käytän itsekin surimia salaateissa sekä ihan sellaisenaan naposteltavana.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nipsu

    22. 10. 2010 9.47

  217. B. Kalavalmiste

    B. Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mie

    22. 10. 2010 9.59

  218. KALAVALMISTE

    KALAVALMISTE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    LEN

    22. 10. 2010 10.31

  219. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marika

    22. 10. 2010 11.16

  220. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mari.m

    22. 10. 2010 11.46

  221. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mervi

    22. 10. 2010 11.46

  222. B. Kalavalmiste

    B. Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    NuNu

    22. 10. 2010 11.47

  223. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tapu

    22. 10. 2010 12.00

  224. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rr

    22. 10. 2010 12.19

  225. Veikkaan kasvisvalmistetta. Ei

    Veikkaan kasvisvalmistetta. Ei ole itselle tuttu aine =)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Amalia

    22. 10. 2010 12.46

  226. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kyllitätitäti

    22. 10. 2010 12.57

  227. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sanne

    22. 10. 2010 13.21

  228. b) eli kalavalmistehan

    b) eli kalavalmistehan se

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Asta

    22. 10. 2010 13.50

  229. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mira

    22. 10. 2010 14.09

  230. kisa

    kisa

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    olli

    22. 10. 2010 14.31

  231. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tam

    22. 10. 2010 14.51

  232. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannah

    22. 10. 2010 15.18

  233. b)

    b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Myy

    22. 10. 2010 16.18

  234. Kasvisvalmiste

    Kasvisvalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kuntsi

    22. 10. 2010 16.58

  235. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manta

    22. 10. 2010 17.03

  236. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pola

    22. 10. 2010 18.42

  237. KALAVALMISTE

    KALAVALMISTE

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA

    22. 10. 2010 18.53

  238. b)Kalavalmiste

    b)Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tinde66

    22. 10. 2010 19.36

  239. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SannaA

    22. 10. 2010 20.15

  240. kalavalmistehan se on

    kalavalmistehan se on tietysti, notta notta

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hylsy

    22. 10. 2010 21.18

  241. Kalavalamiste, valekala

    Kalavalamiste, valekala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    wendan mamma

    22. 10. 2010 21.27

  242. B) Tosi mielenkiintoinen

    B)
    Tosi mielenkiintoinen toi kirja.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Szz

    22. 10. 2010 21.28

  243. b)

    b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    annu

    22. 10. 2010 21.58

  244. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    22. 10. 2010 22.01

  245. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitu

    22. 10. 2010 22.55

  246. B kalavalmiste

    B kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jass

    22. 10. 2010 23.31

  247. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ulla

    22. 10. 2010 23.32

  248. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hilkka

    23. 10. 2010 0.40

  249. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    merja

    23. 10. 2010 0.40

  250. Vastaukseni:b)kalavalmiste

    Vastaukseni:b)kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jakke-81

    23. 10. 2010 2.34

  251. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    23. 10. 2010 8.12

  252. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ramona

    23. 10. 2010 8.15

  253. Ravunlihaa jäljittelevä kalavalmiste,

    Ravunlihaa jäljittelevä kalavalmiste, olen itsekin käyttänyt sushissa.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Inna

    23. 10. 2010 11.32

  254. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    23. 10. 2010 12.14

  255. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ansu88

    23. 10. 2010 13.05

  256. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ok

    23. 10. 2010 14.20

  257. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peikko

    23. 10. 2010 14.39

  258. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anne Mari

    23. 10. 2010 15.53

  259. Muitten vastauksista päätellen

    Muitten vastauksista päätellen se on kalavalmiste. Vaikka minä olisin veikannut nimen perusteella kasvisvalmistetta…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    "puolukka"

    23. 10. 2010 16.17

  260. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Janelle

    23. 10. 2010 17.47

  261. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    b) kalavalmiste

    23. 10. 2010 17.50

  262. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jossu82

    23. 10. 2010 18.03

  263. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taru

    23. 10. 2010 18.05

  264. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tuulia

    23. 10. 2010 18.35

  265. B) kalavalmiste, enpä

    B) kalavalmiste, enpä ole ennen kuullut enkä maistanut. Mutta mielenkiintoinen kirja!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    usu

    23. 10. 2010 19.56

  266. Kalavalmiste näyttää saaneen

    Kalavalmiste näyttää saaneen eniten ääniä, joten komppaan. Itselläni ei ole aavistustakaan…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Titta

    23. 10. 2010 20.14

  267. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hannu-pekka mikkola

    23. 10. 2010 20.22

  268. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nimetön

    23. 10. 2010 20.33

  269. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lot

    23. 10. 2010 20.34

  270. B. Olen käyttänyt

    B. Olen käyttänyt joskus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nina

    23. 10. 2010 20.41

  271. b.

    b.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iiris

    23. 10. 2010 20.51

  272. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laura

    23. 10. 2010 21.18

  273. B. Kalavalmiste

    B. Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jaska

    23. 10. 2010 21.18

  274. B. kalavalmiste

    B. kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Matleena

    23. 10. 2010 21.19

  275. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    zubs

    23. 10. 2010 22.05

  276. b.) kalavalmiste

    b.) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SN

    23. 10. 2010 22.05

  277. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    suvi

    23. 10. 2010 22.06

  278. b. kalavalmiste

    b. kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heli

    23. 10. 2010 23.39

  279. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m

    24. 10. 2010 1.22

  280. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kelso

    24. 10. 2010 8.14

  281. b kalavalmiste

    b kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mrs kelso

    24. 10. 2010 8.19

  282. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iidee

    24. 10. 2010 11.39

  283. Sitä valmistetaan kala-

    Sitä valmistetaan kala- tai lihamassasta, joka puristetaan muotoon ja maustetaan uudeksi elintarvikkeeksi. Surimiin käytetään esimerkiksi kummeliturskaa tai alaskanseitiä.

    Eli vastaus on: B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pize

    24. 10. 2010 11.54

  284. mauste

    mauste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lena

    24. 10. 2010 13.12

  285. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipe

    24. 10. 2010 14.00

  286. b)kalavalmiste

    b)kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mirkkumol

    24. 10. 2010 14.01

  287. B kalavalmiste!

    B kalavalmiste!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Laila

    24. 10. 2010 14.59

  288. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    puukir

    24. 10. 2010 15.14

  289. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elmu

    24. 10. 2010 15.29

  290. b) kalavalmiste, b)

    b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste b) kalavalmiste, b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jäi levy päälle

    24. 10. 2010 15.58

  291. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minttu

    24. 10. 2010 16.45

  292. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pia

    24. 10. 2010 17.33

  293. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TEME

    24. 10. 2010 17.45

  294. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sipa

    24. 10. 2010 19.37

  295. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lipfert

    24. 10. 2010 21.47

  296. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tomi

    24. 10. 2010 22.00

  297. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jarimv

    24. 10. 2010 22.20

  298. Ostanpa mieheni kummipojalle

    Ostanpa mieheni kummipojalle syntymäpäivälahjaksi. Varmaan osaa arvostaa. Ehkä saan itsekkin lainata.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Leija

    25. 10. 2010 10.29

  299. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Manta

    25. 10. 2010 11.43

  300. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jonsku

    25. 10. 2010 12.34

  301. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    risto

    25. 10. 2010 15.39

  302. taitaa olla kalavalmiste,

    taitaa olla kalavalmiste, arvaus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hanna

    25. 10. 2010 16.13

  303. b)

    b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanjuli

    25. 10. 2010 17.12

  304. surimi on kalavalmiste.

    surimi on kalavalmiste. Oikea vastaus B.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    P

    25. 10. 2010 17.38

  305. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tunnelma

    25. 10. 2010 19.22

  306. kalavalmiste se on

    kalavalmiste se on

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    J

    25. 10. 2010 19.23

  307. b)

    b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Anu

    25. 10. 2010 19.24

  308. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satu

    25. 10. 2010 19.32

  309. b) Kalavalmiste.

    b) Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Porojoonas

    25. 10. 2010 22.55

  310. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elkka

    26. 10. 2010 0.37

  311. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    m-liisa

    26. 10. 2010 1.53

  312. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    newlevel

    26. 10. 2010 11.28

  313. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninni

    26. 10. 2010 11.37

  314. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pedro

    26. 10. 2010 11.52

  315. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kirsi

    26. 10. 2010 12.35

  316. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    H3IDi

    26. 10. 2010 13.20

  317. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    iina

    26. 10. 2010 13.26

  318. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Liinu

    26. 10. 2010 14.00

  319. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elviira

    26. 10. 2010 16.27

  320. Se on kalavalmiste

    Se on kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Carde

    26. 10. 2010 17.35

  321. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sepi

    26. 10. 2010 20.37

  322. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellu66

    27. 10. 2010 0.47

  323. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sofi

    27. 10. 2010 15.03

  324. Kalavalmiste. En ole

    Kalavalmiste. En ole kylläkään maistanut.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mormor

    27. 10. 2010 15.11

  325. Kalavalmiste.

    Kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jussi

    27. 10. 2010 15.40

  326. B) Kalavalmiste =

    B) Kalavalmiste = se taitaa olla, kun kaikki niin sanoo. :D

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Megabass

    27. 10. 2010 17.36

  327. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lady W

    27. 10. 2010 18.55

  328. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sarita

    27. 10. 2010 21.21

  329. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emmi

    27. 10. 2010 21.31

  330. Surimi kalavalmiste

    Surimi kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vesaarno

    27. 10. 2010 21.32

  331. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Atti

    27. 10. 2010 22.24

  332. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Glida

    28. 10. 2010 0.00

  333. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    eva

    28. 10. 2010 1.47

  334. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    E.M.

    28. 10. 2010 2.11

  335. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    28. 10. 2010 7.50

  336. b)kalavalmiste

    b)kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ellusca

    28. 10. 2010 14.24

  337. Kyllä se taitaa

    Kyllä se taitaa kalavalmiste olla, maistui ihan hyvältä kun jossain sitä tarjottiin…

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Olga

    28. 10. 2010 15.50

  338. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Minni

    28. 10. 2010 18.38

  339. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ntiQ

    28. 10. 2010 20.29

  340. Vastaukseni: Kalavalmiste

    Vastaukseni: Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sakarias

    29. 10. 2010 0.35

  341. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sade

    29. 10. 2010 0.36

  342. surimi on b)

    surimi on b) kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jnai

    29. 10. 2010 1.34

  343. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kristap

    29. 10. 2010 3.51

  344. B ) Kalavalmiste

    B ) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maukkuti

    29. 10. 2010 3.51

  345. Vastaus on B

    Vastaus on B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tetere

    29. 10. 2010 3.54

  346. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nellu

    29. 10. 2010 3.54

  347. vaastaus on B

    vaastaus on B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Masako

    29. 10. 2010 3.54

  348. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sakari

    29. 10. 2010 4.28

  349. Vastaus on B

    Vastaus on B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    miopio

    29. 10. 2010 4.29

  350. B)

    B)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Lilliputt

    29. 10. 2010 4.29

  351. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arhippa

    29. 10. 2010 4.30

  352. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cristo

    29. 10. 2010 4.36

  353. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    samsam

    29. 10. 2010 4.37

  354. B)

    B)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hiljamilja

    29. 10. 2010 4.37

  355. B on vastaus

    B on vastaus

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    azlak

    29. 10. 2010 4.38

  356. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jpv

    29. 10. 2010 4.38

  357. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mice

    29. 10. 2010 4.38

  358. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    peaCe

    29. 10. 2010 4.38

  359. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ruusu

    29. 10. 2010 4.39

  360. B)

    B)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Kattis

    29. 10. 2010 4.39

  361. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Repets

    29. 10. 2010 4.39

  362. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mariamaria

    29. 10. 2010 4.40

  363. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jarkko Nieminen

    29. 10. 2010 15.42

  364. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    riti

    29. 10. 2010 16.05

  365. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tiiu

    29. 10. 2010 18.50

  366. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ulla

    29. 10. 2010 22.03

  367. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tapio

    29. 10. 2010 22.04

  368. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tauno Tapio

    29. 10. 2010 22.05

  369. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Timo

    29. 10. 2010 22.06

  370. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hannu

    29. 10. 2010 22.06

  371. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hanne

    29. 10. 2010 22.07

  372. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nuppu

    29. 10. 2010 22.11

  373. B) Kalavalmiste

    B) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elraimo

    30. 10. 2010 12.18

  374. vastaus on B

    vastaus on B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sonja

    30. 10. 2010 13.48

  375. B Kalavalmistehan se

    B Kalavalmistehan se

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Miia

    30. 10. 2010 15.41

  376. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    elliida

    30. 10. 2010 20.00

  377. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Herotes

    30. 10. 2010 22.51

  378. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Rihanne

    30. 10. 2010 22.51

  379. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Emuda

    30. 10. 2010 22.52

  380. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tulsku

    30. 10. 2010 23.07

  381. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sukovi

    30. 10. 2010 23.08

  382. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Setu

    31. 10. 2010 8.56

  383. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maza

    31. 10. 2010 8.56

  384. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piitsu

    31. 10. 2010 8.57

  385. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Päty

    31. 10. 2010 8.57

  386. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sa

    31. 10. 2010 21.47

  387. kalavalmiste veikkaisin

    kalavalmiste veikkaisin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mustikka

    1. 11. 2010 11.13

  388. B kalavalmiste

    B kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    satu

    1. 11. 2010 11.31

  389. Surimi on kalavalmiste

    Surimi on kalavalmiste eli b).

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    1. 11. 2010 12.58

  390. kalavalmiste tietenkin

    kalavalmiste tietenkin

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ts

    1. 11. 2010 15.19

  391. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jonsetti

    1. 11. 2010 17.32

  392. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nooruska

    1. 11. 2010 22.47

  393. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Piiku58

    2. 11. 2010 9.51

  394. b eli kalavalmiste

    b eli kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    anna

    2. 11. 2010 12.52

  395. VALMISTETAAN PURISTETUSTA KALAMASSASTA

    VALMISTETAAN PURISTETUSTA KALAMASSASTA JA MAUSTETAAN RAVUNMAKUISEKSI YLEENSÄ.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    PIPSALIISA

    2. 11. 2010 15.06

  396. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Vim

    2. 11. 2010 18.47

  397. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Brunette55

    2. 11. 2010 19.27

  398. c) Kasvisvalmiste

    c) Kasvisvalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Iina

    3. 11. 2010 0.15

  399. b)

    b)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hemulen

    3. 11. 2010 0.45

  400. B. Kalavalmiste

    B. Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sisko

    3. 11. 2010 1.35

  401. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    luuke

    3. 11. 2010 16.57

  402. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    emppu78

    3. 11. 2010 19.27

  403. ok

    ok

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    VESA LEPONIEMI

    4. 11. 2010 11.15

  404. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    taija

    4. 11. 2010 11.42

  405. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    marjamummo

    4. 11. 2010 12.04

  406. Kalavalmiste (vaikka voisi

    Kalavalmiste (vaikka voisi se lihastakin olla)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    bebe

    4. 11. 2010 15.20

  407. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kaius

    4. 11. 2010 15.20

  408. kalaahan tuo on.

    kalaahan tuo on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    niklas

    4. 11. 2010 15.21

  409. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Satsa

    4. 11. 2010 18.51

  410. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jellu81

    4. 11. 2010 23.00

  411. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heltsu

    4. 11. 2010 23.28

  412. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    TH

    5. 11. 2010 7.27

  413. B Surimi on

    B

    Surimi on elintarvike, jota valmistetaan kala- tai lihamassasta, joka puristetaan muotoon ja maustetaan uudeksi elintarvikkeeksi. Surimiin käytetään esimerkiksi kummeliturskaa tai alaskanseitiä. Siitä valmistetaan länsimaissa suosittuja crab sticksejä, ja Aasiassa myös monen muun tyyppisiä tuotteita.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    M

    5. 11. 2010 14.37

  414. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Stoge

    6. 11. 2010 0.03

  415. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    jyri

    6. 11. 2010 13.13

  416. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Jozzu87

    6. 11. 2010 15.29

  417. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Omena

    6. 11. 2010 16.04

  418. b. kalavalmiste

    b. kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hessu hopo

    6. 11. 2010 17.42

  419. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hytuk

    6. 11. 2010 18.10

  420. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pappa

    6. 11. 2010 22.16

  421. b) Kalavalmiste "Surimi

    b) Kalavalmiste

    ”Surimi on kalanlihan proteiinista valmistettu ravunmakuinen kalavalmiste. Historioitsijoiden mukaan surimia on ehkä valmistettu Japanissa jo tuhat vuotta sitten, mutta varmuudella tiedetään, että ensimmäiset kirjalliset maininnat surimista löytyvät Japanista 1700-luvulta.

    Nykyään surimia valmistetaan ja säilötään teollisesti ja käytetään kaikkialla maailmassa. Surimin valmistuksessa käytetään aina tuoretta kalaa. Kalan liha hienonnetaan, siivilöidään, pestään ja puhdistetaan huolellisesti nahasta, suomuista ja ruodoista. Lopuksi tämä hajuton ja mauton kalaproteiinimassa sekoitetaan muiden valmistus- ja lisäaineiden kanssa. Surimista voidaan muotoilla esim. tikkuja tai ravun osia muistuttavia muotoja.”

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pirtuliina

    6. 11. 2010 22.19

  422. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahoton

    7. 11. 2010 15.11

  423. b.) on oikein!

    b.) on oikein!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cannoth

    7. 11. 2010 17.30

  424. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ninah

    7. 11. 2010 21.38

  425. Tarvitsisin justiinsa tätä

    Tarvitsisin justiinsa tätä kirjaa ! Ihan kun aikuisopiskelun aloitin ja on sitten tätä alaa ja tuntuu myös oikealta ja mielenkiintoiselta. Toivottavasti tunne jatkuu, niin hyvää tulee !

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanna

    8. 11. 2010 0.00

  426. Anteeksi ! Tapani

    Anteeksi !
    Tapani mukaan en tajunnut, jotta tässä josssakin oli myös kysymys, johon piti vatstata. Johtuu siitä, että huomenna on englannin verbikoe brush, braise, bind ja etc :)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tanna

    8. 11. 2010 0.02

  427. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lara

    8. 11. 2010 2.27

  428. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    tikka

    8. 11. 2010 4.26

  429. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ano

    8. 11. 2010 6.50

  430. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    lissukka

    8. 11. 2010 10.48

  431. kala

    kala

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    k

    8. 11. 2010 15.33

  432. Surimia olen hankkinut

    Surimia olen hankkinut ja syönyt monta vuotta. Erinomainen pieni alkupala. Sopii kalapöytään, kylmien paljone joukkoon. Kylmän kyömänä tai huoneenlämpöisenä.
    Perintein ja tosi vanha japsiperintöä oleva kalamassa on meillä tuttu lähinnä ravun jalkoja tai saksia muistuttavasta muodostaan. Suosittelen. Yhdistelkää sopivasti vaikka aähän kastiketta ja surimia. Nauti!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Raimo Laukkanen

    9. 11. 2010 1.01

  433. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ae

    9. 11. 2010 1.53

  434. Kalahan se

    Kalahan se

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tz

    9. 11. 2010 14.13

  435. kalavalmiste..

    kalavalmiste..

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sies

    9. 11. 2010 17.25

  436. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Mirkkux

    9. 11. 2010 20.58

  437. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nono02

    10. 11. 2010 0.52

  438. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    memm

    10. 11. 2010 13.39

  439. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    maisa

    10. 11. 2010 13.39

  440. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    pex

    10. 11. 2010 13.40

  441. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    hase

    10. 11. 2010 13.40

  442. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    clden

    10. 11. 2010 13.40

  443. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    minds

    10. 11. 2010 13.40

  444. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nipsu

    10. 11. 2010 13.41

  445. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    sus

    10. 11. 2010 13.41

  446. Pakko sanoa, etä

    Pakko sanoa, etä kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    KISUNA

    10. 11. 2010 14.46

  447. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ser

    10. 11. 2010 15.11

  448. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Elina

    10. 11. 2010 18.53

  449. “Surimi on kalanlihan

    “Surimi on kalanlihan proteiinista valmistettu ravunmakuinen kalavalmiste. Historioitsijoiden mukaan surimia on ehkä valmistettu Japanissa jo tuhat vuotta sitten, mutta varmuudella tiedetään, että ensimmäiset kirjalliset maininnat surimista löytyvät Japanista 1700-luvulta.
    Nykyään surimia valmistetaan ja säilötään teollisesti ja käytetään kaikkialla maailmassa. Surimin valmistuksessa käytetään aina tuoretta kalaa. Kalan liha hienonnetaan, siivilöidään, pestään ja puhdistetaan huolellisesti nahasta, suomuista ja ruodoista. Lopuksi tämä hajuton ja mauton kalaproteiinimassa sekoitetaan muiden valmistus- ja lisäaineiden kanssa. Surimista voidaan muotoilla esim. tikkuja tai ravun osia muistuttavia muotoja

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pimpulapampula

    10. 11. 2010 22.26

  450. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    n.G

    11. 11. 2010 6.05

  451. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    negro

    11. 11. 2010 6.06

  452. Kalavalmiste, kaiketi :/

    Kalavalmiste, kaiketi :/

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    11. 11. 2010 15.49

  453. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    takso

    11. 11. 2010 22.04

  454. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kalsi

    12. 11. 2010 2.26

  455. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    A.R.

    12. 11. 2010 9.58

  456. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ninnu

    12. 11. 2010 11.51

  457. B,kalavalmiste

    B,kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Neena

    13. 11. 2010 8.47

  458. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Juakkima

    13. 11. 2010 15.58

  459. b) Kalavalmiste

    b) Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Sepi 2

    13. 11. 2010 18.35

  460. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    SilentNight

    13. 11. 2010 18.53

  461. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuuppi

    13. 11. 2010 20.12

  462. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Hessutyttö

    13. 11. 2010 22.01

  463. B eli kalavalmiste

    B eli kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mussu

    13. 11. 2010 23.41

  464. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    villake

    14. 11. 2010 0.41

  465. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kt

    14. 11. 2010 2.55

  466. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Cisco

    14. 11. 2010 8.55

  467. kasvisvalmiste

    kasvisvalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    rami

    14. 11. 2010 11.46

  468. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Amac

    14. 11. 2010 12.26

  469. b

    b

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tommo

    14. 11. 2010 12.27

  470. kalavalmiste.

    kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    14. 11. 2010 13.57

  471. B eli kalavalmiste.

    B eli kalavalmiste.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    ensu

    14. 11. 2010 13.58

  472. Kalavalmiste

    Kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Maija

    14. 11. 2010 14.48

  473. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    kirsi

    14. 11. 2010 15.42

  474. B) kalavalmiste

    B) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Heidi Aarra

    14. 11. 2010 18.21

  475. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Tipitii

    14. 11. 2010 20.35

  476. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    juustikka

    14. 11. 2010 20.45

  477. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    mahot

    14. 11. 2010 20.46

  478. kalavalmiste

    kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    titta

    14. 11. 2010 21.04

  479. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    nuppeli

    14. 11. 2010 23.27

  480. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    BisaNte

    14. 11. 2010 23.53

  481. B

    B

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    JREwing

    15. 11. 2010 8.57

  482. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Teppo

    15. 11. 2010 9.05

  483. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Aija

    15. 11. 2010 9.17

  484. b) eli kalavalmiste

    b) eli kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arska

    15. 11. 2010 9.29

  485. b) eli kalavalmiste

    b) eli kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Arska

    15. 11. 2010 9.29

  486. Kasvisvalmiste. Kokki pelkätlä

    Kasvisvalmiste.
    Kokki pelkätlä sukunimeltä!

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Pauli Kokki

    15. 11. 2010 10.04

  487. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Nelilehti

    15. 11. 2010 10.09

  488. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Ukko

    15. 11. 2010 10.51

  489. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Shagma

    15. 11. 2010 10.52

  490. b) kalavalmiste

    b) kalavalmiste

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Närvätti

    15. 11. 2010 10.55

  491. Kalavalmistehan tuo on.

    Kalavalmistehan tuo on.

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    osku

    15. 11. 2010 13.13

  492. b) kalavalmiste (kalanlihan

    b) kalavalmiste

    (kalanlihan proteiinista valmistettu ravunmakuinen kalavalmiste)

    Vastaa kommenttiin

    Kirjoittanut

    Katja P.

    15. 11. 2010 21.03

Kirjoita kommentti