Säppi, Selkämeren helmi
Arkiston aarre vuodelta 2014: Säpin majakkasaari Luvian saaristossa Selkämeren kansallispuiston laidalla on, paitsi tunnettu luonnonarvoistaan, myös mahdottoman hieno perinnemaisema- ja kulttuurimiljöökohde.
Vietin toukokuun puolenvälin jälkeen viikon Säpissä luontoa tarkkaillen ja kelien kerrankin suosiessa, maisemia sekä mahtavia auringonlaskuja ihaillen. Koska saari sijaitsee melkein Porin korkeudella ja ulkosaaristossa, ei kevät siellä ollut edennyt niin pitkälle kuin kotona Helsingissä. Kontrasti olikin melkoinen, kun kotiuduin reissulta; etelässä oli jo täysi kesä ja tolkuttoman lämmintä. Toki helteisen sään aisti myös Säpissä, mutta vielä viileä meri, sekä melkein kaikkialle ulottuva tuuli teki kelistä miellyttävän leppeän.
Kuva Säpin luonto on monipuolinen. Pihapiirin kalliokedolta tapaa kevään ja kesän vaihteessa pikkukultasiiven, rantakäärme lämmitteli antennimaston perustusten virkaa hoitavassa, valtavassa miehen korkuisessa kivikasassa, rantalehdoissa tunnusomaisina kukkivat puna-ailakit, ja monin paikoin löytyy mielenkiintoisia kääpiä, sammalia ja jäkäliä, kuten kuvan silmäripsisammal.
Majakanvartijoita ja luotseja
Säpin saarella ei kalastajien asumusten ja tukikohtien lisäksi ole juuri muuta pysyvää asutusta ollut, kuin sinne 1873 rakennetun majakan vartijoille ja majakkamestarille perheineen pystytetyt asumukset. Tosin saarelle pystytettiin ensimmäinen majakka jo vuonna 1852, jonka perustukset ovat saarella vielä nähtävissä. Tämä vanha tunnusmajakka seisoi Säpin läntisellä rannalla vuosina 1852-1873, eikä sen historiasta tietoa juuri löydy.
Kuva Säpin majakka majakkahenkilöstön taloineen ja pihapiireineen sijaitsee kauniilla kallioketopaikalla. Heti majakan takana alkaa vanhaa puustoa kasvava metsä. Majakka on näkyvä maamerkki päivin, öin. Majakasta on myös huimat näkymät ympäriinsä, jos vain pää kestää korkeuksia.
Myös luotsit toimivat Säpissä kesäajat 1871 – 1955 välisenä aikana. Maa- tai metsätaloutta ei saarella ollut, jos pienimuotoista majakka-, luotsi- ja kalastajaperheiden omatarvekasvatusta ja polttopuiden hakkuuta ei lasketa sellaiseksi. Niinpä syrjäinen saari on saanut elää ja kehittyä omissa oloissaan, ilman voimakasta ihmisen toiminnasta syntynyttä luonnon muokkaamista. Saari hiljeni lopullisesti vuonna 1962, jolloin majakka automatisoitiin. Siitä asti saarella ei ole ollut pysyvää asutusta.
Kuva Maisemat saarella ovat kauniit, ja auringonlasku kruununmöljän taakse hiveli silmää.
Matalaa maankohoama-aluetta
Säpin korkein kohta on vain kahdeksan metriä merenpinnan yläpuolella. Saari onkin viimeisen jääkauden jälkeistä, merestä hiljalleen nousevaa maankohoamaa, jossa monin paikoin näkyy jälkiä maan kohoamisen johdosta syntyneistä merenlahtien kuroutumista syntyneistä kluuveista sekä niiden esiasteista, eli fladoista. Saaren länsirannat ovat kallioisia, lähinnä jääkauden hiomia silokallioita, itärannat kivisiä. Saaren luonto on monipuolinen. Sieltä löytyy niin valtakunnallisesti arvokasta ja edustavaa tervaleppälehtoa ja regression johdosta hiljakseen soistuvaa monipuolisempaa lehtoa, edustavia kallioketoja sekä merenrantaniittyjä, kuin myös valtion omistamilla mailla kasvanutta vanhaa puustoa. Tämä puusto on ollut pitkään hakkaamattomana, ja lahopuun osuus onkin siinä huomattava, lisäten merkittävästi luonnon monimuotoisuutta. Saari kuuluu osana Selkämeren kansallispuistoon, ja huomattava osa saarta on luonnonsuojelualuetta.
Kuva Lintujen keväisiä puuhia: Rannan kivitasku näyttää joulupukilta höyhen nokassa, tukkakoskelopariskunta viihtyy tiiviisti yhdessä, haarapääsky vahtii pesäänsä, jonka on tehnyt räystäskouruun, ja lapintiirapariskunnalla on menossa yksipuolinen keskustelu.
Säpin saari on yksi maamme merkittävimmistä lintujen tarkkailupaikoista, ja saarella onkin ollut jo vuodesta 1962 asti Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen, PLY:n tukikohta, entisissä majakka-asumuksissa. Asemalla rengastetaan lintuja sekä tutkitaan ja havainnoidaan länsirannikon muuttoa.
Kuva Käenpiika löytyi huutelemasta kruununmöljän lähistöltä pitkospuiden yläpuolelta. Majakan pihapiirin kottaraisemoilla piti kiirettä poikasten rajattoman ruokahalun vuoksi.
Ylämaan karjaa sekä mufloneja
Nykyisin saaren luontoa hoidetaan ylämaan karjalla, joka tehokkaasti ehkäisee rantaniittyjen, ja muiden aukkopaikkojen umpeen kasvua ja pusikoitumista. Vieraillessani saarella, ei karjaa vielä oltu ehditty tuoda sinne, vain vanhoja, ylivuotisia lehmänläjiä näkyi. Saaren erikoisuutena ovat muflonit, alkujaan Välimeren saarilla luonnonvaraisena elävä villilammasrotu. Näitä Sardinian ja Korsikan vuoristosta kotoisin olevia villilampaita on siirretty saarelle erinäisten vaiheiden jälkeen jo vuonna 1949 Reposaaren Metsästysseura Ry:n toimesta. Mufloni on arka eläin, mutta niitä pääsi näkemään aikaisin aamulla rantaniityillä ruokailemassa.
Kuva Mufloneja ruokailemassa rantaniityllä.
Säppi jää mieleen
Kaiken kaikkiaan Säppi on varsinainen Länsirannikon helmi niin luonnonarvoiltaan, maisemiltaan ja miljööltään, kuin omintakeiselta historialtaan. Sen hieno linnusto, majakkamiljöö, rantaniityt ja -kalliot tekevät kävijään lähtemättömän vaikutuksen., samoin kuin vanhat, lähes koskemattomat metsät siellä pesivine nuolihaukkoineen. Myös saarella tapahtunut kalastus-, majakka- ja luotsitoiminta antaa oman leimansa niin saaren kruununmöljäksi kutsuttuun satamaan, kuin saaren rakennuksiin ja pihapiireihinkin.
Kuva Auringon viimeiset hiipuvat säteet punaavat vain taivaanrantaa ja ohuita pilvimuodostelmia saaren länsipuolella.