Umami muualla Facebook

Julkaistu 19. 5. 2020 Teksti Mervi Hannele Sandbacka, kuvat Mervi Melasniemi Ei kommentteja Luonto ja vapaa-aika

Puutarhan toukokuu

Tarvittiin vain yksi lämmin, aurinkoinen toukokuun viikko ja kevät puhkesi kukkaan kuin taikaiskusta. Ja hyvä sää tuntuu nyt jopa jatkuvan.








Scillat alkoivat kukkia jo ennen lämpöaaltoa, ja ovat vieläkin silmänilona siellä täällä puutarhaa.

Tämä viimesyksynä istutettu kasvi nousi ensimmäisten joukossa esiin. Sen nimeä en nyt muista, enkä netistäkään löytänyt. Jos sinä tiedät, mikä se on, kerrotko minullekin.

Suloiset kevätesikot ilmestyivät aikaisin, ne leviävät joka puolelle puutarhaa, mikä on iloinen asia.

Rododendronit ovat vielä nupuillaan.

Kevätkakkarat ovat varhaisia kasveja, heti lumen sulettua, ne työnsivät voimakkaasti heleän vihreät lehtensä maasta. Kevätkakkara on kova leviämään kasvupaikallaan.

Narsisseja on eri puolilla pihaa runsaasti eri paikoissa. Monet niistä odottavat vielä aukenemista.

Rakastamani lemmikit suikertelevat kevätkakkaroiden välissä, niitä haluan lisää puutarhaan. Pian nekin kukkivat.

Ruusupenkin kyljessä kasvaa lipstikka, joka röyhähti hurjaan kasvuun heti lämmön tultua. Ruusut peitettiin hyvin talveksi, ja ne ovat säilyneet elossa.

Lipstikan tavoin yrttipenkissä alkoi tapahtua. Sitruunamelissa on jo suorastaan puskamaisen iso. Rakuuna, minttu ja oreganokin tekevät tuloaan.

Rohosipulista voisi jo korjata ensimmäisen sadon pakastettavaksi, mutta nyt sitä käytetään kyllä tuoreena.

Tulppaanit ovat alkaneet kukkia, mutta viime syksynä ostetuista sipuleista on noussut melko pieniä ja vaatimattomia tulppaaneja viime keväisiin verrattuna, kauniita ne ovat kuitenkin.

Humala puskee voimalla maasta ja valtaa nopeasti yhden terassin kaiteista.

Forsythia eli onnenpensas kukkii ja ilostuttaa keltaisuudellaan. Onnenpensaat-kasvisuku kuuluu öljypuukasvien heimoon

Kun kevät kasvun kannalta viivästyi, toivon, että saisimme nauttia keväisestä kukkaloistosta pidempään. Mutta onneksi niiden jälkeen tulevat taas uudet kasvit kukkaan tuomaan iloa elämään. Niistä kerron kesäkuussa ja tulevina kesäkuukausina.


Aiheet: , , , , , ,

Kirjoita kommentti